Koska tukkaa leikataan ensimmäisen kerran?

Hei

Meillä isovanhemmat ovat alkaneet puhua että pojalta (1v 5kk)pitää tukka leikata. Omasta mielestäni pojan tukka ei leikata vielä pitkään aikaan. On sen verran hentonen hahtuva sivuilla. Keskellä pään päällä olisikin jo leikattavaa. Silmille hiukset ei myöskään vielä yllä.

Kuvailkaa minkä paksusia tai pituisi hiuksia aloitte ensimäisen kerran leikata lapsiltanne.
=)
 
joo
tyttö taisi olla 2 v ennenkun menimme parturiin leikkasin kyllä itse otsatukkaa ennen sitä, poika oli noin 10 kk kun olimme ekakerran nyt 1,5v ja käydä saisi joka kuukausi.
Kaverillani on 3 v poika jolle on vasta alkanu tukka kasvaa että kai tässäkin pätee yksilöllisyys.
Tiedän kyllä että monilla on tapana käydä pojan kanssa 1 vuotiaana parturissa kasvo sitten tai ei.
Jos ei sua häiritse ni anna olla, tosin mitä vanhempi on niin voi tulla sitä kamalampi tappelu....
 
Moi, meil tyttö 1,4v ja itse olen aina leikannut...oisko n.7 kertaa...aika kamalaa nykysin, kun ei pää pysy paikallaan millään:)...noh, ollaankin päädytty polkkatukkaan nyt ettei tarvia, kun etutukka napsasta sillontällön...takaa ehkä tasotella...
 
Meidän tytöllä on aika paksun tuntuinen tukka ollut aina ja muistaakseni sitä leikattiin ekan kerran 1,5v. ikäisenä. Kai se riippuu tukasta koska sitä leikataan! Nyt tyttö on kohta 3v. ja on käynyt jo monta kertaa parturissa kun tukka on vahva ja kasvaa reippaasti. Mut yks mun kaveri leikkasi samanikäiseltä tytöltään ekan kerran tukkaa vasta kuukausi sitten, kun oli niin hentonen. Eli riippuu siis tukasta. Mä kuitenki tykkään et lapsi on siistin näkönen, sen takii musta tukkaa voi leikata vaikka vähän aikaisemminkin kuin on todelinen tarvis, esim. et hiukset tulee silmille tai jotain.
 
Meillä on lapsilla tosi vahvat hiukset ja tyttö käytettiin kampaajalla ekan kerran seitsemän kk vanhana kun alko roikkua silmillä. Eikös sitä ennen vanhaan sanottu, ettei alle kaksi vuotiaan hiuksia saisi leikata, mutta meillä on ollut ainakin pakko...
 
Vanhan legendan mukaan lapsen hiuksia ei saa leikata ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta, muuten lähtee järki päästä hiusten mukana! ;) Uskoo ken haluaa... tätä en tiennyt kun oma lapseni oli alle kaksi, mutta meillä odoteltiin kunnon hiusten kasvua ja poika oli yli kahden ehkä kaks ja puoli kun itse leikkasin ekan kerran ja kotiparturointia on enimmäkseen käytetty. Poika nyt kohta viiden ja kerran ollut parturilla.
 
Heip

Niin olen huomanntut ettei tukan leikkuu ole iästä kiinni. Sen takia olin kiinnostut minkä vahvuisia hiuksia aletaan leikkaamaan.

Näyttäisi parhaiten toimivan sitten leikatuun on on tarvis.

;)
 
meillä esikon tukka oli nii paksu alusta asti jo, että tukkaa leikattiin ennen 1v. kuvaa ja ois saanu leikata jo aika päivää sitten ennemminkin! Paksu hiostava tukka, ei hyvä kesäkuumalla! Nyt 2veenä tukkaa on jo niin monta kertaa leikattu ettei enää edes sormet piisaa! Nyt on siilitukka joka päästetään lyhyeksi 2vkon välein!
 
äiti minäkin
kaksi nuorinta alle 1 v on käyty kampaajalla. onpa onnistunut paremmin kuin jos olisin itse saksinut.
ekalla tosin ei siinä vaiheessa ollut vielä híuksia ja kakkosella taas oli jo pienenä karkea hiuslaatu, ei niitä vauvan ohuita ja pehmeitä hiuksia pitkäänkään. nuorimmalla taas oli pisimmät jo syntyessään ja ne kasvoi....
 
polina
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.04.2004 klo 12:01 ättä kirjoitti:
Hei

Meillä isovanhemmat ovat alkaneet puhua että pojalta (1v 5kk)pitää tukka leikata. Omasta mielestäni pojan tukka ei leikata vielä pitkään aikaan. On sen verran hentonen hahtuva sivuilla. Keskellä pään päällä olisikin jo leikattavaa. Silmille hiukset ei myöskään vielä yllä.

Kuvailkaa minkä paksusia tai pituisi hiuksia aloitte ensimäisen kerran leikata lapsiltanne.
=)
 
Esikoisella oli tosi paksu ja tumma pehko jo syntyessään, eikä ohentunut yhtään. Ekan kerran leikattiin vasta kolmen vanhana, sitä ennen oppi hyvin pitämään ponnaria ja pantaa sekä pinnejä. Tytöstä siis kyse. :)
Pojilta on hiukan siistitty siinä vaiheessa, kun alkaa tulla silmille. Paksut hiukset on kyllä olleet niilläkin.
Mitäpä sä muitten mielipiteistä, jos et itse halua vielä leikkauttaa! ;)
 
parturi
ei oo varmaankaan mitään sääntöä koska voi leikata, leikata voi vaikka kaks karvaa pois jos ne sua itseäs/lasta häiritsee. Ammatti-ihmisenä neuvoisin kuitenkin että ottakaa ihmeessä pienet lapset omille parturireissuillenne mukaan seuraamaan mitä siellä oikeen tapahtuu! :D On sitten paljon helpompi viedä lasta itseään kun se on ajankohtaista! :)
 
kaiska78
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.04.2004 klo 12:01 ättä kirjoitti:
Hei

Meillä isovanhemmat ovat alkaneet puhua että pojalta (1v 5kk)pitää tukka leikata. Omasta mielestäni pojan tukka ei leikata vielä pitkään aikaan. On sen verran hentonen hahtuva sivuilla. Keskellä pään päällä olisikin jo leikattavaa. Silmille hiukset ei myöskään vielä yllä.

Kuvailkaa minkä paksusia tai pituisi hiuksia aloitte ensimäisen kerran leikata lapsiltanne.
=)
meidän neiti oli n1kk, kun etuhiukset leikattiin, olivat jo melkeen silmillä ja tosi epätasaiset. Tyttö on nyt 9kk ja tukkaa on leikattu jokapuolelta ja monta kertaa.
 

Yhteistyössä