Tämän huojennuksen tunteen haluan jakaa muidenkin kanssa:
(Tarina on pitkähkö)
Meille syntyi vuodenvaihteen jälkeen toinen tyttö. Isosisko on kaksi vuotta vanhempi. Raskausaika meni normaalisti ja koska edellinen syntyi etuajassa, jotenkin odotimme uutukaisellakin olevan kiire. Mentiin kuitenkin melkein kaksi viikkoa yli ja loppuaika oli jo melkoista ähkyä.
Synnytys sitten koitti kuin leffoissa ja sairaalaan tuli puoliltaöin äkkilähtö. Kaikki meni isän vinkkelistä todella nopeasti ja neljältä aamulla hoikka, sievä ja pitkä tyttö syntyi.
Riemu kuitenkin muuttui huoleksi, koska lapsi ei saanut kunnolla henkeä ja tuli tehoreissu. Röntgenkuvista selvisi että keuhkoissa on pieni reikä ja lääkäri sanoi että ei hätää, tämä korjautuu parissa päivässä.
No, iskä kotiin ja äiti nukkumaan. Ei siis hätää.
Aamulla menin sairaalalle katsomaan äitiä tuliaisten kera ja hän tulee vastaan itku silmässä, eli jotain on enemmän pielessä. Lääkäri oli yön aikana tutkinut lasta ja löytänyt kaksi epäilyttävää ulkoista piirrettä: Lapsi työntää kieltä ulos ja häpyhuulet ovat turvoksissa ja auki. Lisäksi silmissä oli jotain erikoista. Tämä saattaisi kuulemma viitata kehityshäiriöön. Mitään muita esim. Downiin viittaavia piirteitä ei ollut. Mutta kromosomitestit kuitenkin otettiin ja tuloksia sai yli kaksi viikkoa odotella!
Meillä tietysti heti kävi downin syndrooma mielessä, mutta ei omasta mielestämme lapsen kasvoissa mitään poikkeavaa ollut, päinvastoin, sirot kauniit kasvot ja suuret silmät. Mutta pelottamaan alkoi, en muista itse tunteteneeni ikinä mitään vastaavaa ja heti alkoi miettimään mahdollista tulevaisuutta ja selviytymistään vanhempana erilaisen lapsen kanssa.
Sairaala-aika meni hyvin ja parissa päivässä päästiin jo kotiinkin. Lopputarkistuksessa lapsi oli "jäntevä ja normaalin oloinen tyttö" lääkärin sanojen mukaan. Tämä tietysti huojensi vähän, mutta ei paljoa.
No, tässä hyppään jo lopputulokseen: Tänään lääkäri soitti ja sanoi että tulokset olivat normaalit! Itse en missään vaiheessa uskonut että mitään on pahasti pielessä, koska ensivaikutelma ei minusta ollut muuta kuin "oman näköinen". Mutta melkoisissa ristiriitaisten tunteiden myllerryksessä meidän perhe on reilun kaksi viikkoa viettänyt!
Lääkäreille ja kätilöille täytyy sanoa kiitosta vaikka tämmöisen tunnekuohun aikaan saivatkin. Lääkärimme sanoi sairaalalla toisena päivänä että hän alkoi epäilemään omaa "tuomiotaan", mutta kun oli jo asiasta maininnut niin mennään loppuun saakka. Turvotuksesta vanha kätilö sanoi että yliaikaisilla sukuelimet ovat usein hyvinkin turvoksissa ja kieli on joillakin ulkona jatkuvasti (tosin tämä voi myös olla vika kielijänteessäkin).
Toivottavasti ei mennyt liiaksi jaaritteluksi, tämä on vaan riemun ja huojennuksen purkua itselleni! Tiedän että tulevaisuudessa on vielä monta huolta ja murhetta edessä (varsinkin kolmen naisen perheessä), mutta nyt fiilikset on pilvissä!
(Tarina on pitkähkö)
Meille syntyi vuodenvaihteen jälkeen toinen tyttö. Isosisko on kaksi vuotta vanhempi. Raskausaika meni normaalisti ja koska edellinen syntyi etuajassa, jotenkin odotimme uutukaisellakin olevan kiire. Mentiin kuitenkin melkein kaksi viikkoa yli ja loppuaika oli jo melkoista ähkyä.
Synnytys sitten koitti kuin leffoissa ja sairaalaan tuli puoliltaöin äkkilähtö. Kaikki meni isän vinkkelistä todella nopeasti ja neljältä aamulla hoikka, sievä ja pitkä tyttö syntyi.
Riemu kuitenkin muuttui huoleksi, koska lapsi ei saanut kunnolla henkeä ja tuli tehoreissu. Röntgenkuvista selvisi että keuhkoissa on pieni reikä ja lääkäri sanoi että ei hätää, tämä korjautuu parissa päivässä.
No, iskä kotiin ja äiti nukkumaan. Ei siis hätää.
Aamulla menin sairaalalle katsomaan äitiä tuliaisten kera ja hän tulee vastaan itku silmässä, eli jotain on enemmän pielessä. Lääkäri oli yön aikana tutkinut lasta ja löytänyt kaksi epäilyttävää ulkoista piirrettä: Lapsi työntää kieltä ulos ja häpyhuulet ovat turvoksissa ja auki. Lisäksi silmissä oli jotain erikoista. Tämä saattaisi kuulemma viitata kehityshäiriöön. Mitään muita esim. Downiin viittaavia piirteitä ei ollut. Mutta kromosomitestit kuitenkin otettiin ja tuloksia sai yli kaksi viikkoa odotella!
Meillä tietysti heti kävi downin syndrooma mielessä, mutta ei omasta mielestämme lapsen kasvoissa mitään poikkeavaa ollut, päinvastoin, sirot kauniit kasvot ja suuret silmät. Mutta pelottamaan alkoi, en muista itse tunteteneeni ikinä mitään vastaavaa ja heti alkoi miettimään mahdollista tulevaisuutta ja selviytymistään vanhempana erilaisen lapsen kanssa.
Sairaala-aika meni hyvin ja parissa päivässä päästiin jo kotiinkin. Lopputarkistuksessa lapsi oli "jäntevä ja normaalin oloinen tyttö" lääkärin sanojen mukaan. Tämä tietysti huojensi vähän, mutta ei paljoa.
No, tässä hyppään jo lopputulokseen: Tänään lääkäri soitti ja sanoi että tulokset olivat normaalit! Itse en missään vaiheessa uskonut että mitään on pahasti pielessä, koska ensivaikutelma ei minusta ollut muuta kuin "oman näköinen". Mutta melkoisissa ristiriitaisten tunteiden myllerryksessä meidän perhe on reilun kaksi viikkoa viettänyt!
Lääkäreille ja kätilöille täytyy sanoa kiitosta vaikka tämmöisen tunnekuohun aikaan saivatkin. Lääkärimme sanoi sairaalalla toisena päivänä että hän alkoi epäilemään omaa "tuomiotaan", mutta kun oli jo asiasta maininnut niin mennään loppuun saakka. Turvotuksesta vanha kätilö sanoi että yliaikaisilla sukuelimet ovat usein hyvinkin turvoksissa ja kieli on joillakin ulkona jatkuvasti (tosin tämä voi myös olla vika kielijänteessäkin).
Toivottavasti ei mennyt liiaksi jaaritteluksi, tämä on vaan riemun ja huojennuksen purkua itselleni! Tiedän että tulevaisuudessa on vielä monta huolta ja murhetta edessä (varsinkin kolmen naisen perheessä), mutta nyt fiilikset on pilvissä!