KU-raskaus - kokemuksia ja fiiliksiä

Löysin vain onkin vanhan ketjun ku-raskauksista, joten ajattelin aloittaa uuden. Onkohan täällä muita, jotka tämän ovat kokeneet?

Itselläni on takana kaksi hyvin sujunutta raskautta, mutta tämä kolmas olikin kohdunulkoinen. Asia todettiin toissapäivänä ja pää on yhä melko sumea kaikesta.

Fyysisesti asiaa on alettu hoitaa metotreksaatilla eilen illalla. Huomenna on ensimmäinen kontrolliverikoe. HCG-arvo oli ennen hoitoa lähes 5000. Toivottavasti hoito puree ja vasen munajohdin ei olisi kovin kärsinyt.

Henkinen puoli onkin sitten eri asia. Mietin, voinko kaivata jotain, mikä ei oikeastaan ole ikinä ollut edes kunnolla olemassa tai ainakin se jokin on ollut alusta asti tuhoon tuomittu. On vain Möykky sisälläni, väärässä paikassa. Kaikki tuntuu hiukan epätodelliselta, koska en ole konkreettisesti nähnyt mitään tulevan pois. Ja raskausoireet jatkuvat yhä - tottakai. Unelmia voin toki kaivata. Itku tulee, kun mietin, kuinka viikon päästä torstaina olisimme käyneet vilkaisemassa pienen sormia ensimmäisen kerran ultrassa. Ja sen jälkeen olisimme kertoneet ilouutiset kaikille.

Aamulla jaksoin käydä kävelyllä, mikä auttoi. Muuten olen vain jaksanut maata sohvalla- tekemättä mitään. Edes telkkaria en saanut laitettua päälle. Ajatus perheen kotiin tulosta ahdisti, mutta nyt tuntuu hyvältä saada elämää ympärille.

Fyysisen puolen hoitoa on jotenkin helppo tehdä automaattivaihteella. Varaa verikokeet - käy verikokeessa - soita tuloksista... Mutta ajatus töihin paluusta maanantaina ahdistaa. Kun ei vaan mikään juuri nyt kiinnosta. Enkä kyllä kivuiltanikaan haluaisi. Ehkä tämä olo helpottaa siihen mennessä.

Ihmettelen suuresti myös sitä, että oireitani ei aikaisemmin otettu todesta, kuitattiin vain normaaleiksi raskauteen kuuluviksi oireiksi. Tämä siis todettiin viikoilla 11+. Onneksi tilanne ei kehittynyt missään vaiheessa minun terveyttäni uhkaaviksi. Neuvolan keskitetty ajanvaraus kun vain tylysti ohitti oireeni (myös yhden kipukohtauksen, mitä vertasin synnytyssupistuksiin). Vasta lisääntynyt verenvuoto toi lopulta luvan mennä lääkärin pakeille.

Jos enää raskaudumme, vaadin tutkimuksia hanakammin.

Onko muilla minkälaisia kokemuksia?
 
Mä sain tänään tietää, että mulla on kohdunulkoinen raskaus :cry: Mitään muita oireita ei ole ollut paitsi rv 5+2 oikealla puolella kova kipu. Tällöin ultrattiin ja kohtu oli tyhjä ja limakalvo ei ollut paksuuntunut. Ei myöskään merkkejä kohdunulkoisesta raskaudesta ja hcg 954. Kaksi päivää myöhemmin kontrolli hcg 2060 eli täysin normaali. Kipu loppui muutamien tuntien jälkeen ja sen jälkeen ollut ainoastaan normaaleja raskausoireita..ei vuotoja tms. Tänään oli jo aiemmin varattu varhaisultra rv 6+4 ja kohdun limakalvo oli paksuuntunut ja löytyi elävä sikö, jonka sydän löi ihan normaalisti. Sikiö vaan oli kiinnittynyt väärään paikkaan ja sain nyt lähetteen naistentaudeille. Odottelen, että sieltä soitetaan tai taidan itse soittaa sinne huomenna!

Olo on erittäin outo, kun toisaalta en käsitä koko tapahtumaa ja toisaalta olen ihan rikki!! Joku osa minusta kuvittelee tämän olleen huonoa unta ja lääkärin tehneen virheen, vaikka tiedän että se ei ole totta! Fiilikset on hyvin sekavat...
 

Yhteistyössä