Kuinka herkästi reagoit vauvan itkuun?

Pomppaatko heti pystyyn, kun vauva vähänkin inahtaa vai odotatko että huuto yltyy? Entä kun joku homma on kesken, niin teetkö sen mahdollisesti loppuun vai jääkö homma siihen ja menen vauvan luo?

Minä odotan että jatkuuko huuto, en siis heti reagoi menemällä vauvan luo, kun tuo monesti huutaa pientä ilmavaivaa ja huuto loppuu kun paukku pääsee ja joskus joutuu hetken huutamaan, jos on sellainen juttu kesken jota ne voi just jättää, kuten esikoisen pepun pesu tai kun itse pitää mennä käymään vessassa.

 

no se riippuu huudon laadusta.jos on tympääntynyttä narinaa niin saatan oottaa vähä/tehä asian loppuun. jos äänessä on se sointi että on hätä (nälkä tms) niin sit meen heti.yöllä annan tissiä heti kun o selkeästi hereillä ja etsii ruokaa, en oota et alkaa huutaa.

 

jos huuto/itku on sydäntäriipaisevaa, oikeasti hätä siis, niin menen toki heti. Mutta jos se on sen luontoista että kunhan vain kitisee niin saatan tehdä asiat loppuun ja odottaa menisikö ohi...tietysti vauvan ikäkin jo vaikuttaa asiaan...

 

Meillä vauvan itkuun ja muuhunkin kommunikaatioon ja tarpeisiin on aina reagoitu nopeasti. Se on mulla jotenkin vaistoissa, en voi kuvitellakaan huudattavani lasta. Eikä tuo tyttö melkein ikinä itkekkään, nyt vuoden ikäinen. Viihtyy omissa leikeissään ja on todella tyytyväinen ja iloinen lapsi. Meille on aina ollut luonnollista elää lapsen ehdoilla tietyssä määrin ja sen kyllä huomaa lapsesta!

 

ylös

 

[QUOTE="jen";22601261]Meillä vauvan itkuun ja muuhunkin kommunikaatioon ja tarpeisiin on aina reagoitu nopeasti. Se on mulla jotenkin vaistoissa, en voi kuvitellakaan huudattavani lasta. Eikä tuo tyttö melkein ikinä itkekkään, nyt vuoden ikäinen. Viihtyy omissa leikeissään ja on todella tyytyväinen ja iloinen lapsi. Meille on aina ollut luonnollista elää lapsen ehdoilla tietyssä määrin ja sen kyllä huomaa lapsesta![/QUOTE]

Joko se sun kruunu kiiltää tarpeeksi? Sen verran joudun sua tönäisemään, että ei se kuule lapseen tyytyväisyyteen ja iloisuuteen vaikuta vaikka joskus hieman itsekseen itkisikin. Niin kuin moni täällä jo kirjoitti, äitinä tunnistaa kyllä milloin on tosi kyseessä. Sulla on kuule mukavat ajat edessä kun lapsen oma tahto alkaa puskea läpi ja kun lapsi itkee (ja kiukuttelee) aina jos ei asiat toimi oman mielensä mukaan.

 

Kävin eilen pikaruokalassa syömässä, ja mun edessä jonossa oli melko tuore äiti. Sen vauva istu pöydässä kaukalossa ja isä oli siinä vieressä. Sitten se vauva alko vähän itkemään, ja sille naiselle tuli kauhee paniikki. Alko huutaa sille kassatytölle, että tässä on 20 euroo, tuo ruuat ja vaihtorahat pöytään, mun vauva itkee! Ihmetytti pikkasen, kun se vauva oli siellä kuitenkin isänsä kanssa.. Itsekin odotin hieman aina, ttä mikä itku nyt on, usein se loppuikin jo 10 sekunnissa, turhaan olisin mennyt paikalle kun vaavi jo tyytyväisenä nukkui.

 

[QUOTE="xyz";22604098]Joko se sun kruunu kiiltää tarpeeksi? Sen verran joudun sua tönäisemään, että ei se kuule lapseen tyytyväisyyteen ja iloisuuteen vaikuta vaikka joskus hieman itsekseen itkisikin. Niin kuin moni täällä jo kirjoitti, äitinä tunnistaa kyllä milloin on tosi kyseessä. Sulla on kuule mukavat ajat edessä kun lapsen oma tahto alkaa puskea läpi ja kun lapsi itkee (ja kiukuttelee) aina jos ei asiat toimi oman mielensä mukaan.[/QUOTE]
Hah! Mikäs sä olet mua tönimään? Mä tiedän kyllä mikä on uhmaikä tai omatahto, mutta lapsen tarpeisiin vastaan silti nopeasti. Sehän ei tarkoita sitä että lapsi saisi tahtonsa läpi, vaan sitä, että hänet kuullaan ja ollaan läsnä. Ei ole kyse siitä että Äiti kyllä tunnistaa oikean hädän tms. Se perusluottamus elämään syntyy kokoajan, ei vain silloin kun on tosi kyseessä. Voin vaikka vannoa että lapseni on tyytyväisempi kuin sinun, siis ei kitise tai kiukkua turhaan, kun saa huomiota muutenkin.

 

[QUOTE="jen";22604122]Sehän ei tarkoita sitä että lapsi saisi tahtonsa läpi, vaan sitä, että hänet kuullaan ja ollaan läsnä.[/QUOTE]

Tätä mieltä minäkin olen. Ja reagoin vauvan itkuun heti.

Ei mun kumpikaan vauva ole itkenyt turhaan. Murheet kasvaa ihmisen myötä, pienelle pienikin murhe on iso. A

 

reagoin alle 4kk ikäiseen itkuun aina, ja siitä ylöspäin itkun sävyn mukaan, mutta yleensä heti.
1 itki aina, 1 ei koskaan ja 2 harvoin

 

Riippuu lapsesta. Yksi lapsista oli sellainen jo laitoksella, että täyskarjunta alkoi heti, jos "palvelu" vähänkin myöhästyi. Tämä lapsi esim. ei ikinä herännyt jokeltelemaan, vaan heti herättyään kiekaisi full volumella sängystä, että nyt tänne asap Toinen taas oli vauvana tyytyväinen mölli, jonka suurin piirtein unohti ottaa mukaan, kun oli niin hiljainen ja vähäitkuinen. Erilaisia ovat muuten edelleen, toinen elosalama ja toinen rauhallinen.

 

Mun vauva on nyt 4 kk ja tottakai menen heti sen luo, jos alkaa itkeä. Jotenkin vaan tuntuu siltä, ettei pienen voi antaa yksin itkeä hetkeäkään, oli murhe mikä hyvänsä.

 

[QUOTE="jen";22604122]Hah! Mikäs sä olet mua tönimään? Mä tiedän kyllä mikä on uhmaikä tai omatahto, mutta lapsen tarpeisiin vastaan silti nopeasti. Sehän ei tarkoita sitä että lapsi saisi tahtonsa läpi, vaan sitä, että hänet kuullaan ja ollaan läsnä. Ei ole kyse siitä että Äiti kyllä tunnistaa oikean hädän tms. Se perusluottamus elämään syntyy kokoajan, ei vain silloin kun on tosi kyseessä. Voin vaikka vannoa että lapseni on tyytyväisempi kuin sinun, siis ei kitise tai kiukkua turhaan, kun saa huomiota muutenkin.[/QUOTE]

Näkyipä kerran kaupassakin tällainen äidin pikku prinsessa. Istui keskellä käytävää ja vanhemmat siinä polvistuneina vieressä kuuntelemassa ja läsnäolemassa kun pienellä oli hätä. Kyllä näkyi kuka siinä perheessä ohjaa laivaa.

Ja ihan turhaan sinä lapsesi tyytyväisyyden ylivertaisuutta hehkutat kun et lastani tunne.

 

Pienelle vauvalle on tärkeää, että itkuun vastataan heti, näin lapsi oppii, että hänen tekemisillään on vaikutus ympäristöön ja että hän itse kykenee vaikuttamaan toimillaan siihen, autetaanko häntä hädässä vai ei. Vauva ei vielä vedätä, eikä oikuttele, eikä pyydä turhaan apua vanhemmiltaan. Toiset lapset tarvitsevat enemmän apua ahdistuksen, nälän tai vaikka mahakipujen vuoksi. Temperamenttieroihin ei voi vaikuttaa sillä, minkä tason palveluun lapsen totuttaa. Tarvitseehan moni isompikin ihminen enemmän tukea kuin toinen. Toki ääritapauksessa itkun saa loppumaan vaikka kokonaan jättämällä vauvan kokonaan huomioimatta, mutta silloin onkin kyse siitä että lapsi oppii, ettei hänen tekemisillään ole vaikutusta ja lopettaa itkun eli ns masentuu. Vauvaikäinen ei todellakaan ole henkisesti niin kehittynyt, että hänelle voisi antaa jossain asiassa periksi. Se on sitten enemmän taaperoiden hommia se, että kokeillaan miten paljon saa tehdä sen oman tahdon mukaan ja huutaminen on silloin useinkin semmoista, josta ei kiitosta kannata antaa liialla huomiolla. Vanhemman tulee kuitenkin olla saatavilla ja auttaa lasta nimeämään tunteita ja kertomassa mikä on oikein ja mikä väärin. Lapsihan ei pahuuttaan kiukuttele vaan hämmentyneisyyttään siihen, ettei oikein tajua miten kuuluisi olla tai sitten esim harmitustaan siitä, miksi joku homma ei voisi elämässä mennä niinkuin hän on sen ajatellut. Lapsen lähin hoitaja yleensä tunnistaa lapsesta, milloin aletaan siirtyä sinne taaperoliigaan ja mitä lapsi todella ymmärtää. Usein erehdytään ajattelemaan lasta kehittyneemmäksi ajattelijaksi, kuin edes siinä kehitysvaiheessa on mahdollista. Etenkin hyvin puhuvan lapsen odotetaan ymmärtävän asioita tunnetasolla samoin, kuin voi odottaa vasta ala-asteikäiseltä.

 

[QUOTE="jen";22601261]Meillä vauvan itkuun ja muuhunkin kommunikaatioon ja tarpeisiin on aina reagoitu nopeasti. Se on mulla jotenkin vaistoissa, en voi kuvitellakaan huudattavani lasta. Eikä tuo tyttö melkein ikinä itkekkään, nyt vuoden ikäinen. Viihtyy omissa leikeissään ja on todella tyytyväinen ja iloinen lapsi. Meille on aina ollut luonnollista elää lapsen ehdoilla tietyssä määrin ja sen kyllä huomaa lapsesta![/QUOTE]

Näin meilläkin toimittiin esikoisen kanssa. Tokan lapsen suhteen ei enää voinutkaan ihan niin tehdä. Välillä toinen vaan joutuu odottamaan vuoroaan ja itkemäänkin hetken aikaa.

 

Jos kitinä on pientä, niin en salamana mene paikalle mutta räjähtävään huutoon ( nälkä tms) reagoin heti.

 

[QUOTE="xyz";22604192]Näkyipä kerran kaupassakin tällainen äidin pikku prinsessa. Istui keskellä käytävää ja vanhemmat siinä polvistuneina vieressä kuuntelemassa ja läsnäolemassa kun pienellä oli hätä. Kyllä näkyi kuka siinä perheessä ohjaa laivaa.

Ja ihan turhaan sinä lapsesi tyytyväisyyden ylivertaisuutta hehkutat kun et lastani tunne. [/QUOTE]
No itse hehkutat noita prinsessa juttujasi, vaikka et tunne kys lasta. Meillä lapsi olisi nostettu syliin ja viety autoon, katsekontaktin ja selityksen kera. Mutta eikö nyt ollut puhe vauvoista! Äiti joka huudattaa vauvaansa tai jättää vastaamatta muihin tarpeisiin on epäpätevä äidin hommaan..

 

pienen vauvan itkuun vastataan HETI. Narina on sit erikseen. Lapsen kasvaessa itkuissakin on eri sävyjä ja silloin voi joskus kuulostellakin. Kotihomman keskeytän lähes poikkeuksetta itkun takia. Vessa-asian hoidan loppuun ja jos esikoisella on joku kesken, esim pukeminen, niin sen toki hoidan loppuun.

 

Näin viikon ikäisen vauvan äitinä vastaan itkuun heti. Siis kun kysymys on itkusta, jos se on jotain ähinää tai kätinää niin silloin voin jäädä kuulostelemaan muuttuuko itkuksi vai oliko vaan joku vaihe minkä jälkeen nukahtaa uudestaan.

Tietysti jos olen kiinni jossain hommassa mitä en voi sillä sekunnilla lopettaa niin teen sen sopivaan vaiheeseen asti.

 

Meillä nuo ilmavaivat yleensä aiheuttavat kovan huudon, mutta se myös loppuu kuin seinään, kun paukku pääsee ja muutenkin tuo jätkä on sellainen ähisijä. Esikoinen oli hiljaisempi ja silloin kun huusi niin huusi kunnolla.

 

[QUOTE="jen";22601261]Meillä vauvan itkuun ja muuhunkin kommunikaatioon ja tarpeisiin on aina reagoitu nopeasti. Se on mulla jotenkin vaistoissa, en voi kuvitellakaan huudattavani lasta. Eikä tuo tyttö melkein ikinä itkekkään, nyt vuoden ikäinen. Viihtyy omissa leikeissään ja on todella tyytyväinen ja iloinen lapsi. Meille on aina ollut luonnollista elää lapsen ehdoilla tietyssä määrin ja sen kyllä huomaa lapsesta![/QUOTE]

Alkaisin epäillä arpergerin syndroomaa teidän kohdalla, jos ei lapsi ikinä itke. Jokin on selvästikin vialla.

 

Näin viikon ikäisen vauvan äitinä vastaan itkuun heti. Siis kun kysymys on itkusta, jos se on jotain ähinää tai kätinää niin silloin voin jäädä kuulostelemaan muuttuuko itkuksi vai oliko vaan joku vaihe minkä jälkeen nukahtaa uudestaan.

Tietysti jos olen kiinni jossain hommassa mitä en voi sillä sekunnilla lopettaa niin teen sen sopivaan vaiheeseen asti.

Ai teillä on syntynyt! Hurjan paljon onnea! :heart:

 

no se riippuu huudon laadusta.jos on tympääntynyttä narinaa niin saatan oottaa vähä/tehä asian loppuun. jos äänessä on se sointi että on hätä (nälkä tms) niin sit meen heti.yöllä annan tissiä heti kun o selkeästi hereillä ja etsii ruokaa, en oota et alkaa huutaa.

näin mäkin, mahakipuitkuun reagoin heti

 

Siis hän, onko meidän vauva ainoa kun unissaan joskus hieman inahtaa tai parahtaa (epäilen että ilmakupla menee...) ei ees herrää. En mä tollaiseen reakoi, vaan odotan jos toistuu/jatkuu. Herttinen se vauvahan jo herää siihen kun äiti kopuaa kokoajan vieressä. Eikä se ole tarpeiden huomiotta jättämistä vaan ihan maalaisälliä. Kyllä me aikaisetkin unissa ääntelemme, toiset enemmän toiset vähemmän.

Ja totta sekin, meillä on useampi lapsi ja jos toisen tarpeita olen juuri hoitamassa (kuten viime viikolla esikolla oli oksennustauti...) niin kyllä se vauva hetken joutuu itseään "tekeen tykö". EI niitä vanhempiakaan lapsia saa huomiotta jättää, priorisointi on tärkeää. Mä ymmärrän jos on vaan yksi lapsi niin voihan tuota laukata tasa niin paljon kuin vaan jaksaa...Useamman lapsen kohdalla arki iskee sitten. Eikä tuo pienin varmaan kieroon kasva vaikko oksetinkin hänen isoveljeään tai siis autoin oksentamaan. Näitä tilanteita sattuu usein. Karmasevaa vaan on jos äiti on niin vauva perään että niiden isojen huomiointi jää kokonaa. Olkoonkin ikäero mikä tahansa; kyllä se 10-v kuumeinenkin on oikeutettu äidin huomioon (vaikka onkin "jo niiiiiiin iso")kuin se vauvakin.

 

[QUOTE="huh";22605101]Siis hän, onko meidän vauva ainoa kun unissaan joskus hieman inahtaa tai parahtaa (epäilen että ilmakupla menee...) ei ees herrää. En mä tollaiseen reakoi, vaan odotan jos toistuu/jatkuu. Herttinen se vauvahan jo herää siihen kun äiti kopuaa kokoajan vieressä. Eikä se ole tarpeiden huomiotta jättämistä vaan ihan maalaisälliä. Kyllä me aikaisetkin unissa ääntelemme, toiset enemmän toiset vähemmän.
[/QUOTE]

No kuule sanos muuta. Kenestä olisi kivaa, että ukko herättäisi joka kerta, kun unissasi vähän yskäiset? Ärtyneeksihän siinä tulee, kun ei saa nukkua. Samoin ihmettelen näitä, jotka terveitä, täysiaikaisena syntyneitä herättelevät kesken päiväunien syömään...