Kuinka kukaan jaksaa hakea toimeentulotukea kun se paperirumba on niin hirveä

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
kaikki asiat pitää kertoa, ihan kuin oma elämä revittäisiin luita ja ytimiä myöten toisten silmien eteen. Mä oon ihan pa mut en tosiaankaan jaksa tai halua ryhtyä tuohon, täytyy kiristää vaan vyötä. Mut siksi kait se on tehtykin tuommoiseksi ettei kukaan edes jaksaisi hakea sitä.
 
Rahanpuute ja tyhjä jääkaappi voi olla monella aika hyvä syy.

Kyllä mä ainakin todellakin haen toimeentulotukia jos tulot siihen oikeuttaa. Ei se niin kova homma ole täyttää hakemus ja toimittaa tiliotteet ja palkkakuitti. Kelan maksamat rahat siellä nähdään suoraan Kelalta.
 
Mä mietin ihan samaa kun kävin työkkärissä kahteen otteeseen ja molemmilla kerroilla tuli lisää paperityötä ja loppujen lopuksi ei auta mitään meidän tilanteeseemme enää siinä vaiheessa kun työttömyysrahaa 3 kk:den karenssin jälkeen saisi, jos saisi.. Minkään muun maailman tukia ei saada, eikä sen puoleen haetakaan. Jotenkin vaan tuntui että tuo työttömyysraha olisi auttanut sillä hetkellä kun olen tavallaan hetkellisessä "kuopassa" ennen kuin varmistuu pääsenkö opiskelemaan, menenkö töihin vai mitä.

Tuli sellainen olo etten ihmettele enää miksi toiset vaan jäävät työttömäksi..
 
"nuuh"
Silloin on pakko, jos kuussa jää vuokran jälkeen satanen :(. Minä inhoan sossua koska koskaan ei voi olla varma milloin rahat tulee (jos tulee), kukaan ei ole vastuussa mistään ja virkailijoita ei kiinnosta kuin paperit. Tulee vastenmielinen olo, kun joutuu siellä käymään...onneksi meidän sossussa (Herttoniemi) on tosi kivat vaksit, mutta silti. :/
 
"mariaS"
miten niin siellä pitää kertoa kaikki? :D ei meiän sossu tiiä ainakaan muuta kun ketä meidän perheeseen kuuluu ja että meillä ei ole töitä. joka kerta kirjotan saman perustelun mihin tukea tarvitaan "vuokraan, elämiseen ja omiin menoihin." eipä siihen sen kummemmin tarvi selitellä mitään. ja meillä tulee aina rahat ajoissa (kun vie paperit ajoissa..)
 
Mä olen tehnyt seuraavanlaisen ratkaisun: En hae tukea, vaikka olisin siihen oikeutettu. Olen opiskeleva yh, ja en nosta lainaa. Kuvio on sellainen, että opintolaina on ensisijainen etuus: jos en nosta sitä, en saa sitä loppuosaakaan toimeentulotukena, osaa, joka jäisi lainankin jälkeen vielä alijäämäiseksi. Fine.

Syy on se, että mitään muuta ihmisryhmää ei pakoteta kustantamaan elämäänsä lainarahalla paitsi opiskelijoita. Kaiken huippuna on se, että mulla on opiskelijakavereita, joilla ei ole luottotietoja: ne ei saa valtion takaamaa opintolainaa. Joten ne saa koko summan saman tien, lainaosuuden verran plus lopun alijäämän, suoraan sossusta. Ilmaisena rahana. Minä taas joituisin maksamaan koko opiskeluaikaiset opintolainani takaisin. On helvetin väärin, että meitä hyvin raha-asiansa hoitaneita rangaistaan tällä tavalla. Haarmittaa todella, että en tajunnut kusta luottotietojani aloittaessani 5-vuotiset yliopisto-opinnot: koko opintojeni ajan olisin elänyt huomattavasti leveämmin ilmaisella sossun rahalla, ja sitten valmistuttuani 5 vuoden kuluttua luottotietoni olisivat korjaantuneet samaan aikaan kuin valmistun.

Yksi asia on myös se, että jos vaan makaisin kotona, vetäisin kaljaa ja röökiä ja hakisin nimellisesti ehkä töitä silloin tällöin, saisin sossusta täyden ylöspidon. Reilua?
 
Viimeksi muokattu:
Catie
Niin kuin aikaisemmatkin kirjoittavat ovat maininneet, niin kyllä se tyhjä pankkitili ja jääkaappi ovat syitä miksi on vain pakko jaksaa hakea. Ymmärrän ap sinua, itsellä aina samat fiilikset kun hakemusta täyttää. Onneksi se eka hakemus on se kaikista pahin, jatkohakemuksiin ei vaadita enää tarkempia tietoja.
Mulla on ollu muutenkin ongelmia toimeentulotukien kanssa kun monet kerrat olen kynsin hampain saanu valituksia tehdä että ottaisivat tosissaan :( Hakemuksen tekeminen on kyllä henkisesti rankka juttu.
 
Minä olen saanut toimeentulotukea viimeksi kesällä 2007 yhden kerran, muistaakseni pari sataa euroa. Nyt olisin ollut rahan tarpeessa, mutta otin mieluummin pikavipin kuin menen sinne sossun nöyryyttävään tilanteeseen. Joutuu kaikki tilitapahtumat selostamaan sinne jne. Pahin kokemus on vuodelta 2005, kun muutin toiselle paikkakunnalle ja jouduin menemään sossuun kun ei ollut mistään rahaa. Minulta alkoi sossun täti kysyä, että "kaverit on laittaneet rahaa tilillesi?". Kyse oli huuto.netin rahoista, jotka olin saanut myymistäni tavaroista. Sitten alkoi valittaa ja ihmetellä miten uskallan antaa tilinumeroni ulkopuolisille ja sitä päivitteli siinä useamman hetken. Sitten sanoi suoraan minusta asioita, jotka ei mielestäni kuulu sossun tädille. Alkoi puhua ammattivalinnoistani ja sanoi, että et kyllä tuohon ammattiin sovi jne. ja kaikki siis ihan 10 minuutin perusteella, ihmiseltä, joka ei edes tuntenut minua.

Tuli todella nöyryyttävä olo siellä. Seuraavan kerran jouduin sitten sossun kanssa asioimaan tuolloin 2007 ja sen jälkeen ei ole ollut tarvetta kertaakaan. Nyt jouduin ottamaan pikavipin, jotta sain laskut maksettua, mutta saan sen vipin sitten kesäkuussa maksettua. 35 euroa siinä häviän, mutta parempi sekin kuin mennä sossuun uudestaan. Jäänyt kammo sitä paikkaa kohtaan...
 
"rtee"
Mun mielestä sitä toimeentulotukea on tarkoituskin hakea vasta sitten kun sitä rahaa oikeasti tarvii ja ei mistään muualta saa. Jos hakeminen jää siitä kiinni että ei jaksa täyttää hakemusta niin sitten ei ilmeisesti ole se rahantarvekaan kovin suuri.
 
Kaiutin, ihan vain tiedoksi, että ne ulosottovelat pitää maksaa takaasin. Heti kun menee kokopäivääseen työhön valmistuttuaan, niin alkaa velkojen maksu. Helpompi se on maksaa pienikorkoosta opintolainaa kuin velkoja ulosottoon.

Mieti sitä samasta asiasta taas kitisevä katkera ihminen.
 
Kaiutin, sain minäkin valtion takaamaa opintolainaa ja luottotiedot kunnossa... Mikset sä saisi valtiontakausta?

Totta helvetissä saan, takaus on olemassakin. Miksi en saisi??

Kyse on siitä, että en ole nostanut lainaa enkä nosta, koska en halua valmistua maisteriksi tuhansien eurojen velkoihin. Siksi. ja kyllä,tiedän mitä on tyhjä jääkaappi, mutta tiedän myös, miten tullaan pienellä toimeen.

Pointti oli (jos meni siis ohi) että ne, joilla EI ole luottotietoja, saavat sossusta ilmaista rahaa. Me joilla on luottotiedot, joudumme maksamaan opiskeluaikaiset rahamme takaisin eli elämään velaksi. Eli raha-asiansa kusseita opiskelijoita suositaan, heille putoaa ilmaista rahaa sossusta. Minulta vaaditaan sen sijaan, että ensin on nostettava lainaa kun sitä kerran saa, ja sitten vasta sossusta se loppuosa. En ole nostanut yhtäkään erää lainaa.
 
Viimeksi muokattu:
"joo"
Kaiutin, ihan vain tiedoksi, että ne ulosottovelat pitää maksaa takaasin. Heti kun menee kokopäivääseen työhön valmistuttuaan, niin alkaa velkojen maksu. Helpompi se on maksaa pienikorkoosta opintolainaa kuin velkoja ulosottoon.

Mieti sitä samasta asiasta taas kitisevä katkera ihminen.
Joo, mutta jossei mene koskaan töihin? Nykyään Suomessakin on tämmöisiä ihmisiä.

Ja itse olen samaa mieltä Kaiuttimen kanssa, että alle 25-vuotiaan velvollisuus elää lainaksi on suorastaan syrjivää ja lainvastaista! Miksi yli 25-vuotias saa opiskella työttömyysetuudella ja luottotietonsa menettänyt sossun rahoilla?? Helvetin reilu meininki!

t. 4000€ lainaa
 
ok
Totta helvetissä saan, takaus on olemassakin. Miksi en saisi??

Kyse on siitä, että en ole nostanut lainaa enkä nosta, koska en halua valmistua maisteriksi tuhansien eurojen velkoihin. Siksi. ja kyllä,tiedän mitä on tyhjä jääkaappi, mutta tiedän myös, miten tullaan pienellä toimeen.

Pointti oli (jos meni siis ohi) että ne, joilla EI ole luottotietoja, saavat sossusta olmaista rahaa. me joilla on luottotiedot, joudumme maksamaan opiskeluaikaiset rahamme takaisin eli elämään velaksi. Eli raha-asiansa kusseita opiskelijoita suositaan, heille putoaa ilmaista rahaa sossusta. Minulta vaaditaan sen sijaan, että ensin on nostettava lainaa kun sitä kerran saa, ja sitten vasta sossusta se loppuosa. En ole nostanut yhtäkään erää lainaa.
Mjoo, mä valmistuin maisteriksi, kymmenen tuhatta euroa säästötilillä, opintojen aikana tekemistäni töistä. Ekana opiskeluvuonna otin 1000 € opintolainaa, maksoin ne heti kun menin töihin. Ei kaikki luottohäiriöisetkään opiskelijat sossussa asioi, moni niistäkin käy ihan töissä.
Kiva jos pärjäät ilman lainaa, ei sitä turhaan kannatakaan ottaa.
 
Kaiutin, ihan vain tiedoksi, että ne ulosottovelat pitää maksaa takaasin. Heti kun menee kokopäivääseen työhön valmistuttuaan, niin alkaa velkojen maksu. Helpompi se on maksaa pienikorkoosta opintolainaa kuin velkoja ulosottoon.

Mieti sitä samasta asiasta taas kitisevä katkera ihminen.
No, ei niitä ulosottovelkoja ole pakko niin paljon tehdä. Ja en ole katkera, sosiaalipolitiikkamme vaan on aivan retuperällä. Enkä myöskään kitise, mutta en kyllä ymmärtänyt että tarkoititko edes minua.

Tiedän ihmisiä, joilla on menneet luottotiedot esim. maksamattoman kännykkälaskun vuoksi tai parhaimmillaan palauttamattomien kirjastonkirjojen takia. No, äkkiäkös ne maksaa pois, ainakin nopeammin kuin opintolainan. Että revi siitä, olit sitten katkera luottotiedoton tai et. Minä en ole, ihan kivasti pärjätään. kohta valmistun ja työpaikka tiedossa. ja kun palkkaa juoksee, se juoksee minulle, ei valtiolle eikä ulosottoon. Olen siis hyvinkin tyytyväinen valintaani, koska valintaahan se kaikki on.;)
 
Mjoo, mä valmistuin maisteriksi, kymmenen tuhatta euroa säästötilillä, opintojen aikana tekemistäni töistä. Ekana opiskeluvuonna otin 1000 € opintolainaa, maksoin ne heti kun menin töihin. Ei kaikki luottohäiriöisetkään opiskelijat sossussa asioi, moni niistäkin käy ihan töissä.
Kiva jos pärjäät ilman lainaa, ei sitä turhaan kannatakaan ottaa.
Toi onkin sikäli hyvä ratkaisu, jos voi ottaa esim. kesätyötä. Onnea valmistumisesta, perässä tullaan!
 
"anna"
Totta helvetissä saan, takaus on olemassakin. Miksi en saisi??

Kyse on siitä, että en ole nostanut lainaa enkä nosta, koska en halua valmistua maisteriksi tuhansien eurojen velkoihin. Siksi. ja kyllä,tiedän mitä on tyhjä jääkaappi, mutta tiedän myös, miten tullaan pienellä toimeen.

Pointti oli (jos meni siis ohi) että ne, joilla EI ole luottotietoja, saavat sossusta ilmaista rahaa. Me joilla on luottotiedot, joudumme maksamaan opiskeluaikaiset rahamme takaisin eli elämään velaksi. Eli raha-asiansa kusseita opiskelijoita suositaan, heille putoaa ilmaista rahaa sossusta. Minulta vaaditaan sen sijaan, että ensin on nostettava lainaa kun sitä kerran saa, ja sitten vasta sossusta se loppuosa. En ole nostanut yhtäkään erää lainaa.
Älä puhu kun et selkeästi mistään mitään faktoja tiedä. Itse olen luottotiedollinen opiskelija, saan sossusta rahaa kunhan nostan opintolainaani. Avomieheni on luottotiedoton yli 20 000 euron veloilla ja joutuu ottamaan sossun sosiaalista luottoa, koska opintolainaa ei saa. Eli ei luottotiedoton opiskelija todellakaan saa sossusta mitään ylimääräistä rahaa.
 
"vieras"
Lukematta muuta kuin otsikon: jos ilmaista rahaa on tulossa niin ettekö te vitun laiskat ihmiset viitsi edes täyttää niitä kaavakkeita?! Pitäisikö se raha saada ihan vaan tilinumeron ilmoittamalla?
 
No jos esim. haluaa maksaa vuokran, tai syödä jotain..

Mun tilille tulee kuussa varmasti säännölisesti ainoastaan yksi lapsilisä. Töitä teen satunnaisesti keikkaluontoisena, jos saan alle 900€ palkkaa kuussa, olen oikeutettu saamaan toimeentulotukea. Joskus on kuukausia kun ei ole lainkaan töitä, niin enhän tulisi mitenkään toimeen ilman toimeentulotukea.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä