Kun elämä turhaa on

Ihan varmasti jatkaisin, koska huomenna on aina uus mahollisuus kääntää elämän suuntansa.
En tiedä minkä ikäinen olet, mutta mieti mikä sua kiinnostais ja alat tarpomaan elämässäs sitä asiaa kohti.

Kiitos tsempistä.

Olen yli 35 ja alle 40. Ongelmani on koko ikäni ollut se, että minua kiinnistavat ne jutut joihin minulla ei ole pienintäkään lahjakkuutta. Ne missä olen edes keskinkertainen eivät kiehdo tai aiheuta intohimoa juuri enempää kuin tarjouksessa oleva kilon porkkanapussi.

Tässä vaiheessa tiedän myös, että unelmiensa tavoittelu olisi täydellistä ajanhukkaa. Pitää olla ääripragmaattinen, sillä aika on loppumassa. Yli nelikymppinen vastavalmistunut on työmarkkkinoiden pohjasakkaa ja siksi valitun alan pitää olla nopea ja työllistävä.

 

Mä oon yli viiskymppinen ja olen ihan ihmeissäni kun työhaastattelupyyntöjä tulee aina silloin tällöin, vaikka aina sanotaan ettei tämän ikäisille ole mitään mahdollisuuksia. Siksi kannustan sinua hankkimaan ammatin.

Jos tiedät mitä haluaisit tehdä ja on mahdollisuus opiskella, niin go for it. Pelkkä opiskeluaika voi tuoda mukanaan ystävyyssuhteita ja uuden oppimisen iloa. Murehdi siitä työpaikasta opiskelun jälkeen.
Jos mustasti ajattelee, niin koskaan ei kannata tehdä mitään, koska kumminkin aikanaan kuollaan. Keskity seuraavina vuosina opiskeluun äläkä siihen mikä on pielessä.

 

Kiitos tsempistä.

Olen yli 35 ja alle 40. Ongelmani on koko ikäni ollut se, että minua kiinnistavat ne jutut joihin minulla ei ole pienintäkään lahjakkuutta. Ne missä olen edes keskinkertainen eivät kiehdo tai aiheuta intohimoa juuri enempää kuin tarjouksessa oleva kilon porkkanapussi.

Tässä vaiheessa tiedän myös, että unelmiensa tavoittelu olisi täydellistä ajanhukkaa. Pitää olla ääripragmaattinen, sillä aika on loppumassa. Yli nelikymppinen vastavalmistunut on työmarkkkinoiden pohjasakkaa ja siksi valitun alan pitää olla nopea ja työllistävä.

Mistä tiedät ettei sinulla ole lahjakkuutta asioihin mistä olet kiinnostunut? Eikös sitä opi helpommin juuri niitä asioita mitkä kiinnostavat? Kehoittaisin sua vaan edelleen tekemään päätöksen ja aloittamaan tarpomisen niitä unelmia kohti...ei siinä ainakaan mitään menetä vaan voi oppia itsestään ihmisenäkin uusia asioita ja saada itseluottamusta, kavereita ja vaikka löytää sen elämänsä rakkaudenkin sitä kautta Älä ainakaan periks anna, älä luovuta!

 

No mitä ihmettä? Päähän taputustako kaipaat? Kerropa miten se parantaisi elämääsi? Kyllä sinua on ihan varmasti empatiseerattu ja ymmärretty mutta tiedätkö mitä - jatkuvaa "elämäni on aivan turhaa, ei tästä mitään tule"- mantraa on todella rasittavaa kuunnella aina sen yhden ja saman ihmisen suusta. Koska se negatiivisuus tukahduttaa ja jopa tarttuu.

Et sä ole ainoa jota elämä on potkinu päähän ja potkii yhä! Silti me muut mennään hampaat irvessäkin eteenpäin! Afrikan lapsetkin jopa.

Joten tukeudu toki selityksiisi. Onnellisuutesi tosin vain on sinussa itsessäsi, et millään voi kuvitella saavuttavasi sitä empatioilla ja ymmärryksillä kerran itse et sitä ymmärrä.

Kasva aikuiseksi ja ota vastuu omasta elämästäsi äläkä sysää sitä muiden harteille!

Niin, no joo olisihan se kiva, jos joku taputtaisi päähän tai muualle. Ehkä se auttaisi ehkä ei, mutta saa kai sitä toivoa?

Sen mitä olen oppinut on, että heikkoutta ei saa osoittaa. Ei ikinä. Heikkous on tuen pyytämistä, muiden ihmisten vaivaamista ongelmillaan ja ennen kaikkea heikkous on omasta tilanteestaan valittamista. Normaalit ihmiset eivät toimi näin vaan tunnistavat ongelman, korjaavat ongelman ja ovat valmiita seuraavaan haasteeseen.

 

Ap katselee maailmaa vääristyneiden lasien läpi. Sellainen masentunut ja väsynyt, loppuun kulutettu mieli on, ei usko järkipuhetta. Eli sitä että toivoa on.
Voit ap ihan rauhassa murehtia, jos siltä tuntuu. Sitten jonain hetkenä pitää kuitenkin ottaa lusikka kauniiseen käteen, hankkia työllistävä tutkinto ja mennä töihin. Pidät kynsin hampain kiinni siitä ajatuksesta, että työn pitäisi olla mahtavaa, joka tuo juuri sinulle merkityksellisyyden ja onnen tunteita. Harvalla on sellainen työpaikka. Vai luuletko, että lvi-asennus, bussin ajaminen tai keittiöapulaisen homma on koskaan ollut kenenkään intohimo. Ei ole. Työ on vain työtä, jonka merkitys on sulle nyt ylikorostunut, koska sulla ei sitä ole.

Olen itse nelikymppinen lähes vasta valmistunut eikä mulla ainakaan mitään hätää ole töitten suhteen. Töitä on, saan ihan valita työpaikkani. Tietenkään en voi päästi mihinkään narsistista puolta hivelevään asiantuntija-asemaan ihan pian tai koskaan, mut ketä varten mun sinne pitäis päästä. Tuntemattomien ihmisten arvostuksen vuoksiko. Minulle riittää, että saan palkkaa ja elätän itseni.

Minusta tuntuu, että sinä olet tippunut siihen kaikkein viheliäisimpään ansaan, eli ikuisesi harjoittelijaksi. Olet tehnyt pätkätöitä tai töitä tuetusti eri työyhteisöissä, mut ollut aina marginaalissa, et koskaan täysin tasavertainen muiden kanssa. Siinä asemassa muiden elämä näyttää aina tosi hienolta, koska muita ja muiden murheita ei opi oikeasti tuntemaan. Jos vielä kuluttaa paljon mediaa, jossa ääneen pääsevät lähinnä tosi rikkaat ja menestyneet, alkaa tuntua että oma elämä on ihan mitätöntä. Sitä on kuin yksin jouluna ulkona kadulla katsomassa valaistuja ikkunoita joiden takana tuntuu olevan aina vain onnellisia, yltäkylläisiä ihmisiä, kun itse on yksinäinen ja emotionaalisesti kylmissään. Silloin tuntuu ettei ikinä pääse itse sinne ikkunoiden taakse niiden onnellisten ihmisten pariin. Sinne kuitenkin pääsee, sitä tarvitsee vain vähän jelppiä. (ja huomaa ettei se heilläkään niin helppoa ole). Kokemuksia, joista saa voimaa. Sun voimat on loppu ja koet että vaikka yritit niin mikään ei onnistunut. Sen ymmärtää.

On vielä paljon edessä, huomaat sen kun olet valmis huomaamaan. Tsemppiä.

 

Mistä tiedät ettei sinulla ole lahjakkuutta asioihin mistä olet kiinnostunut? Eikös sitä opi helpommin juuri niitä asioita mitkä kiinnostavat? Kehoittaisin sua vaan edelleen tekemään päätöksen ja aloittamaan tarpomisen niitä unelmia kohti...ei siinä ainakaan mitään menetä vaan voi oppia itsestään ihmisenäkin uusia asioita ja saada itseluottamusta, kavereita ja vaikka löytää sen elämänsä rakkaudenkin sitä kautta Älä ainakaan periks anna, älä luovuta!

Tähän ikään mennessä on jo kaikenlaista kerennyt kokemaan (heh!) ja olen käynyt läpi persoonallisuutta, lahjakkuutta ja soveltuvuutta mittaavat testit. Olen myös hakenut epäonnistuneesti näihin koulutuksiin useamman kerran. Ikinä ei ole ollut edes lähellä tärpätä. Ei vaikka yritin välissä itseopiskella itseäni paremmaksi hakijaksi.

Ja rakkaus. En ole siihen uskonut enää vuosikausiin. Se on parempi karaista itsensä kuin ylläpitää turhaa toivoa. Yritän vain olla paras mahdollinen ihminen läheisilleni ja sitä kautta yritän antaa oman pienen panokseni muiden onnellisuudelle.

 

Mä oon läheltä seurannut suunnilleen ap:n ikäisen henkilön matkaa ihannemaailman tavoittelussa.

Hän sai ensimmäisen lapsensa 18 vuotiaana ja koulutustaustaa on peruskoulun verran. Lapsia on kertynyt 3 kpl ja ammattitutkinnon hän sai hankittua monen keskeytyksen jälkeen, koska muutoin ei enää olisi tullut työttömyyskorvausta. Muitakin koulun alkuja ja työpaikkakokeiluja on ollut useita. Mutta aina iskee arki vastaan. Hän ei jaksa mennä joka päivä klo 7 töihin ja toistaa samaa päivästä toiseen. Ei jaksa olla R:n myyjänä tai uimahallinvalvojana, kun on niin tylsää.

Itse sitten mietin, että luuleeko hän todella, että meidän muitten pulliaisten työelämä on jotakin iiiihanaa. Minunkin vaan pitää jaksaa mennä töihin, jotta saan edes jonkinlaista palkkaa. En hae sieltä töistä sitä elämäntarkoitusta, se minulle tulee muualta. Töistä haen elannon. En toki mene töihin itkien, mutten riemusta kiljuenkaan.

 

Ap katselee maailmaa vääristyneiden lasien läpi. Sellainen masentunut ja väsynyt, loppuun kulutettu mieli on, ei usko järkipuhetta. Eli sitä että toivoa on.
Voit ap ihan rauhassa murehtia, jos siltä tuntuu. Sitten jonain hetkenä pitää kuitenkin ottaa lusikka kauniiseen käteen, hankkia työllistävä tutkinto ja mennä töihin. Pidät kynsin hampain kiinni siitä ajatuksesta, että työn pitäisi olla mahtavaa, joka tuo juuri sinulle merkityksellisyyden ja onnen tunteita. Harvalla on sellainen työpaikka. Vai luuletko, että lvi-asennus, bussin ajaminen tai keittiöapulaisen homma on koskaan ollut kenenkään intohimo. Ei ole. Työ on vain työtä, jonka merkitys on sulle nyt ylikorostunut, koska sulla ei sitä ole.

Olen itse nelikymppinen lähes vasta valmistunut eikä mulla ainakaan mitään hätää ole töitten suhteen. Töitä on, saan ihan valita työpaikkani. Tietenkään en voi päästi mihinkään narsistista puolta hivelevään asiantuntija-asemaan ihan pian tai koskaan, mut ketä varten mun sinne pitäis päästä. Tuntemattomien ihmisten arvostuksen vuoksiko. Minulle riittää, että saan palkkaa ja elätän itseni.

Minusta tuntuu, että sinä olet tippunut siihen kaikkein viheliäisimpään ansaan, eli ikuisesi harjoittelijaksi. Olet tehnyt pätkätöitä tai töitä tuetusti eri työyhteisöissä, mut ollut aina marginaalissa, et koskaan täysin tasavertainen muiden kanssa. Siinä asemassa muiden elämä näyttää aina tosi hienolta, koska muita ja muiden murheita ei opi oikeasti tuntemaan. Jos vielä kuluttaa paljon mediaa, jossa ääneen pääsevät lähinnä tosi rikkaat ja menestyneet, alkaa tuntua että oma elämä on ihan mitätöntä. Sitä on kuin yksin jouluna ulkona kadulla katsomassa valaistuja ikkunoita joiden takana tuntuu olevan aina vain onnellisia, yltäkylläisiä ihmisiä, kun itse on yksinäinen ja emotionaalisesti kylmissään. Silloin tuntuu ettei ikinä pääse itse sinne ikkunoiden taakse niiden onnellisten ihmisten pariin. Sinne kuitenkin pääsee, sitä tarvitsee vain vähän jelppiä. (ja huomaa ettei se heilläkään niin helppoa ole). Kokemuksia, joista saa voimaa. Sun voimat on loppu ja koet että vaikka yritit niin mikään ei onnistunut. Sen ymmärtää.

On vielä paljon edessä, huomaat sen kun olet valmis huomaamaan. Tsemppiä.

Mietin että näkökulmani voi olla samaan aikaan sekä loogisen rationaalinen että huonojen kokemusten negatoima vääristymä. Haluan katsoa maailmaa pessimistin silmin, koska silloin oma epäonnistuminen on helpompi hyväksyä ja samalla oikeuttaa yrittämisestä luopuminen. Rationaalinen faktoihin perustuva näkökulma taas katsoo todennäköisyyksiä ja muodostaa todennäköisen tulevaisuuskuvan niiden perusteella.

Mietin myös sitä miten yhden elämän vinossa olevan osa-alueen korjaaminen ei välttämättä tuo laastaria muiden olemassa olevien haavojen vuotoon. Entä jos koulutus ei tuo työtä? Entä jos työ ei tuo onnea? Entä jos rakkaus ei saa kukkiani kasvamaan? Mitään ei saa yrittämättä ja kokeilematta ei voi tietää. Silti nuo mentaaliesteet ovat pääni sisällä varmaan niin kauan ennen kuin onnistun edes yhdessä asiassa elämässäni.

 

Mä oon läheltä seurannut suunnilleen ap:n ikäisen henkilön matkaa ihannemaailman tavoittelussa.

Hän sai ensimmäisen lapsensa 18 vuotiaana ja koulutustaustaa on peruskoulun verran. Lapsia on kertynyt 3 kpl ja ammattitutkinnon hän sai hankittua monen keskeytyksen jälkeen, koska muutoin ei enää olisi tullut työttömyyskorvausta. Muitakin koulun alkuja ja työpaikkakokeiluja on ollut useita. Mutta aina iskee arki vastaan. Hän ei jaksa mennä joka päivä klo 7 töihin ja toistaa samaa päivästä toiseen. Ei jaksa olla R:n myyjänä tai uimahallinvalvojana, kun on niin tylsää.

Itse sitten mietin, että luuleeko hän todella, että meidän muitten pulliaisten työelämä on jotakin iiiihanaa. Minunkin vaan pitää jaksaa mennä töihin, jotta saan edes jonkinlaista palkkaa. En hae sieltä töistä sitä elämäntarkoitusta, se minulle tulee muualta. Töistä haen elannon. En toki mene töihin itkien, mutten riemusta kiljuenkaan.

En ole koskaan sanonut tavoittelevani ihanne-elämää.

Tässä tilanteessa olisin enemmän kuin tyytyväinen yhdestä onnistumisen kokemuksesta, yhdestä pienestä välittämisen hetkestä ja yhdestä päivästä vailla häpeää. Ei minulla ole koskaan ollut mitään suuria haaveita tai suuruudenhulluja unelmia. Ajattelin että tasapainoinen, normaali elämä olisi riittävä, enkä näe miksi semmoisen haluaminen olisi jotenkin epänormaalia.

Kiitos kumminkin laiskaksi, todellisuuspakoiseksi ja haahuilijaksi haukkumisesta. Piristi päivää saada kokea mitä muut ihmiset minusta oikeasti ajattelevat.

 

Missä on sinun sisuuntuminen nainen/mies? Missä on se "perkele, mähän näytän kaikille epäilijöille mikä olen naisiani/miehiäni!"? Kun luulisi että kaiken vastoinkäymisen jälkeen saavutetaan se rähmäyspiste, mistä ei ole muuta suuntaa kuin eteenpäin ja ylös.

Samalla kun sujuvasti unohdat elämisen taidon, olet unohtamassa taitoa rakastaa. Ja se alkaa omasta itsestäsi. Vaikka niinkin yksinkertaisesti että - tänään en nurise enkä narise. Tänään on hyvä päivä . Sun putää keskittyä huomaamaan hyviä asioita itsessäsi ja ympäristössäsi. Aurinko paistaa. Kohta saan juoda kahvia/teetä. Esimerkiksi.

Sulla on kuitenkin vaikka ja kuinka elämää edessä. Ehdit hyvin opiskella ja valmistua ja tehdä töitäkin. Kaikki muuten eivät suinkaan tee sitä intohimolla kyllästettyä työuraa vaan ovat töissä kun on pakko. Siinä paskahommassakin.

Oikeesti, aukaise silmäs huomaamaan että sulla on mahdollisuuksia vaikka ja mihin. Sun täytyy vain potkia ittees persiille vaikka mistään ei takuita olekaan. Mutta juuri siksi koska - mitäs jos...kaikki napsahtaakin kohdalleen ja kukatkin tekevät urakalla nuppuja!

 

Työstä sen verran, että kyllä työstä voi ja kuuluu voida nauttia. Jos se on mielekästä ja hyvin järjestetty niin mikäs on tehdessä. Tunnen useitakin putkimiehiä ja bussikuskeja jotka tosiaankin pitävät työstään. Jos sitä ei pilata surkeilla työehdoilla tai huonoilla järjestelyillä. Vaikka työ olisi paskan lapiointia niin siitä voi nauttia kun työ on mielekästä ja sitä saa ja osaa tehdä hyvin.

Isäni nauttii suunnattomasti halonhakkuusta. Missä puupino ja kirves, niin siellä isäni. Jos hakattava loppuu hän alkaa katsella tonttia sillä silmällä, että "eikö sinustakin tuo puu pitäisi kaataa"?
Toiset nauttivat vaikkapa lenkkeilystä vaikka se nyt vasta on ihan pähkähullua touhua. Laukata ny kylänraittia kymmenen kilsaa päästäkseen samaan paikkaan mistä lähti!

Mutta milloin ihminen menettää toivonsa tai häneltä viedään se niin hän ei nauti halonhakkuusta eikä lenkkeilystä. Ihminen jolla on toivoa herää mielellään joka päivä uuteen huomiseen katsomaan mitä uusi päivä tuo tullessaan. Ihmiselle jolla ei ole toivoa jokainen päivä on samaa paskaa kuin eilen, viime viikolla ja viime vuonna ja se on jo nähty. Siitä noidankehästä pitäisi päästä pois ja jos tietäisin miten niin kertoisin. Aika moni, minä mukaanlukien tahtoisi tuon tietää.

Raha ei tuo onnea rakkaudesta puhumattakaan. Raha on pikemminkin kuin puskutraktori jolla voi raivata tieltään ongelmat joiden keskellä köyhät kompuroivat. Siitäkään ei ole apua jos ei tiedä mihin on menossa.

 

Mä suosittelen jotain psykiatrisen sairaanhoitajan tms luona käyntiä. Joka kunnassa on palveluita ja isommissa jopa varaa vaihtaa työntekijää, jos ei ekan kanssa synkkaa. Sun tilanteessa olis hyvä saada jollekin sun tuntemuksia purkaa ja saada ensimmäiseksi sitä kautta itsetuntoa nostettua.

Oon ite aikanaan käynyt samanlaista polkua ja käynyt jopa ihan vertaistukiryhmässäkin. Kummasti vaan sieltä toivottomuudesta pääsin ylös ja nyt kohta nelikymppisenä kokeilen varovasti jään pitävyyttä työmarkkinoilla tuoreen tutkinnon turvin.

Se on vahva, joka hakee apua itselleen, kun sitä tarvitsee. Sä olet jo ensimmäisen askeleen ottanut, kun olet avautunut tänne. Mikään ei tule hetkessä valmiiksi ja jokainen päivä ei aina voi olla hyvä, mutta silti oppii löytämään elämän kauneuden, kun saa asiat omassa päässä ensin tärkeysjärjestykseen.

Samalla, kun selvittelet oman paikkakuntasi mahdollisuuksia keskusteluapuun, ala tehdä listaa hyvistä asioista. Se voi olla ihan mitä vain elämässäsi. Kaunis ruska, piristävä sade, linnun laulu tai ihan mitä vaan. Tavoittele yhtä positiivista asiaa päivässä. Jos ei muuten tunnu löytyvän, laita ulkovaatteet päälle ja mene raittiiseen ulkoilmaan kävelemään, kunnes se yksi asia tulee mieleen. Viimeistään, kun palaat kotiin kengän pohjat hajalle talsittuasi, voi jopa niiden jalasta saaminen olla sen päivän positiivinen asia.

Tsemppiä, mä oon löytänyt itseni ja toivon, että jotakin kautta säkin löydät

 

Sulla taitaa olla menossa neljänkympin kriisi sekä masennusta. Sä olet kuin synkistelevä Ihaa sillä erotuksella että Ihaa viihtyy omassa harmaudessaan ja pessimistisyydessään.

Mä kans suosittelisin juttelemista, omien ajatustes avaamista mt- hoitajalle/psyk.sairaanhoitajalle. Ei se haitaksikaan ole, että voi purkaa ajatuksiaan ulkopuoliselle joka voi tilanteen nähdä aivan toisin ja antaa uutta ajateltavaa sekä konkreettista suunnannäyttöäkin. Monesti sutä on niin huolella omassa kuplassaan ettei hoksaa eikä jaksakaan nähdä lähelläkin olevia ratkaisumalleja, pieniäkään, mitkä voi olla helposti saavutettavissa.

Jokaisessa päivässä kun ihan oikeasti on olemassa se mahdollisuus että tapahtuu uutta ja yllättävää ja elämä saa valtaisan suuren merkityksen . Yleensä juuri silloin kun sitä vähiten odottaakin.

Uskalla etsiä ja löytää niitä pieniä ihania asioita jotka herätävät sut tuntemaan edes jotain. Ja havahdu arvostamaan itseäsi. Hetki kerrallaan eteenpäin, sulla on aikaa vaikka kuinka tehdä muutoksia ja poimia niitä uinuvia unelmias sekä toteuttaa niitä .

 

Kun joku yrittää auttaa, niin miksi pitää heti torpata ehdotus? Mistä se on pois, jos kokeileekin? Ai niin, sehän voi vaikka onnistuakin siitähän voikin olla apua ja sehän ei ole hyvä asia ollenkaan. Ihminen ei menetä mitään, vaikka ottaakin neuvoista vaarin.

Masennus on evoluution keino saada ihminen takaisin oikeille raiteille, eli masennuksella on aina jokin tarkoitus.

Kukaan toinen ihminen ei voi tehdä puolestasi valintoja, ei voi päättää asioista sinun puolestasi, itse teet päätökset ja itse myös kannat seuraukset.

Olet ihan selvästi saanut paljon sääliä ja päänsilityksiä, joilla olet kerännyt itsellesi myötätuntoa ja se on pahentanut sinun oloasi entisestään.

Selkeästi sinulla on ympärilläsi ihmisiä, jotka mahdollistavat sinun masennuksesi ja nämä ihmiset pitävät sinut epätoivoisena ja heikkona, koska he hyötyvät sinusta tuollaisena. Nämä ihmiset pitävät sinua kierteessä, jossa koet pettymyksiä aina vaan uudelleen, läheisesi eivät halua sinun parantuvan, koska sitten et ole enää heille se sama hyödyke.

Mieti, kuinka sinä itse kannat oman vastuusi omasta elämästäsi. Kukaan muu ei voi kantaa sinulle kuuluvaa, sinun vastuuta sinun omasta elämästäsi. Vain sinä itse voit sen tehdä.

Olet selvästi jämähtänyt paikoillesi henkisesti, olet koko ajan kierteessä, joka ruokkii tuota sinun negatiivista ajatusmaailmaa. Mitäpä, jos rikkoisit tuon kierteen? Yksi pieni positiivinen ajatus päivässä, kirjaat sen ylös
ja ensi viikolla yksi sinulle positiivinen asia, teko, meno jonka toteutat joko yksin tai yhdessä jonkun kanssa.

Katkeruus on tapa suojautua siltä, ettei haluakaan kantaa vastuuta, aikuisen ihmisen omaa vastuuta omasta elämästä.

Jos sinulla ei ole kokemuksia, aloita sitten niiden kerääminen. Ja lopeta tekosyiden keksiminen. Jos jokin juttu ei ensimmäisellä kerralla onnistu, mieti, miten sen voi tehdä toisin? aina vika ei ole itsessä, vaikka niin kuvitteleekin, usein on myös asioita, joihin ei itse voi mitenkään vaikuttaa.

Mutta, vaikuta ensin niihin asioihin, joille voit tehdä jotain ihan itse. Yleensä kaikki alkaa omien ajatuspinttymien putsaamisella, joita sinullakin on vuosien saatossa kertynyt rutkasti.

 

Missä on sinun sisuuntuminen nainen/mies? Missä on se "perkele, mähän näytän kaikille epäilijöille mikä olen naisiani/miehiäni!"? Kun luulisi että kaiken vastoinkäymisen jälkeen saavutetaan se rähmäyspiste, mistä ei ole muuta suuntaa kuin eteenpäin ja ylös.

Samalla kun sujuvasti unohdat elämisen taidon, olet unohtamassa taitoa rakastaa. Ja se alkaa omasta itsestäsi. Vaikka niinkin yksinkertaisesti että - tänään en nurise enkä narise. Tänään on hyvä päivä . Sun putää keskittyä huomaamaan hyviä asioita itsessäsi ja ympäristössäsi. Aurinko paistaa. Kohta saan juoda kahvia/teetä. Esimerkiksi.

Sulla on kuitenkin vaikka ja kuinka elämää edessä. Ehdit hyvin opiskella ja valmistua ja tehdä töitäkin. Kaikki muuten eivät suinkaan tee sitä intohimolla kyllästettyä työuraa vaan ovat töissä kun on pakko. Siinä paskahommassakin.

Oikeesti, aukaise silmäs huomaamaan että sulla on mahdollisuuksia vaikka ja mihin. Sun täytyy vain potkia ittees persiille vaikka mistään ei takuita olekaan. Mutta juuri siksi koska - mitäs jos...kaikki napsahtaakin kohdalleen ja kukatkin tekevät urakalla nuppuja!

Tiedätkö, et ole lainkaan väärässä. Noinhan sen pitäisi normaalilla ihmisellä mennä. Pitäisi olla kunnianhimoa ja paloa, jotka estävät paikalleen juuttumisen. Pitäisi olla itsetuntoa, joka neuvoo unohtamaan muut ihmiset ja menneet asiat ja keskittymään vain omaan tulevaisuuteen.

Niinpä.

Tuo on myös asia, josta syytän itseäni päivittäin. Miksi annan asioiden tapahtua ilman minua? Miksi katson ajan kuluvan tekemättä liikettäkään? Sitten perustelen toimettomuuden itselleni voimauttavien positiivisten kokemusten puutteella ja epäonnistumisen pelolla. Ei normaali ihminen antaisi tuollaisten seikkojen vaikuttaa mihinkään, mutta ehkä juuri siksi olenkin missä olen.

 

Sulla taitaa olla menossa neljänkympin kriisi sekä masennusta. Sä olet kuin synkistelevä Ihaa sillä erotuksella että Ihaa viihtyy omassa harmaudessaan ja pessimistisyydessään.

Mä kans suosittelisin juttelemista, omien ajatustes avaamista mt- hoitajalle/psyk.sairaanhoitajalle. Ei se haitaksikaan ole, että voi purkaa ajatuksiaan ulkopuoliselle joka voi tilanteen nähdä aivan toisin ja antaa uutta ajateltavaa sekä konkreettista suunnannäyttöäkin. Monesti sutä on niin huolella omassa kuplassaan ettei hoksaa eikä jaksakaan nähdä lähelläkin olevia ratkaisumalleja, pieniäkään, mitkä voi olla helposti saavutettavissa.

Jokaisessa päivässä kun ihan oikeasti on olemassa se mahdollisuus että tapahtuu uutta ja yllättävää ja elämä saa valtaisan suuren merkityksen . Yleensä juuri silloin kun sitä vähiten odottaakin.

Uskalla etsiä ja löytää niitä pieniä ihania asioita jotka herätävät sut tuntemaan edes jotain. Ja havahdu arvostamaan itseäsi. Hetki kerrallaan eteenpäin, sulla on aikaa vaikka kuinka tehdä muutoksia ja poimia niitä uinuvia unelmias sekä toteuttaa niitä .

Uskon että kirjoituksesi oli vilpitön, mutta minulle se oli kuin self help -oppaan pahimmat kootut kliseet. Mitään ei tule eteen, jos sen saamiseksi ei tee töitä. On täysin hullua uskoa ihmeeseen, jos sitä ainuttakaan ei ole neljän vuosikymmenen aikana tapahtunut. Lopulta makaan ysikymppisenä vuoteessa odottaen eteeni tupsahtavaa yllätystä.

Eikä mulla ole neljänkympin kriisiä, mulla on pelkkä kriisi. Neljänkympin kriisi on huoli liian vähistä saavutuksista ja elämän rajallisuudesta. Mun huoli on elämän rajallisuudesta saavuttaa edes yksi juttu.

 

Kun joku yrittää auttaa, niin miksi pitää heti torpata ehdotus? Mistä se on pois, jos kokeileekin? Ai niin, sehän voi vaikka onnistuakin siitähän voikin olla apua ja sehän ei ole hyvä asia ollenkaan. Ihminen ei menetä mitään, vaikka ottaakin neuvoista vaarin.

Masennus on evoluution keino saada ihminen takaisin oikeille raiteille, eli masennuksella on aina jokin tarkoitus.

Kukaan toinen ihminen ei voi tehdä puolestasi valintoja, ei voi päättää asioista sinun puolestasi, itse teet päätökset ja itse myös kannat seuraukset.

Olet ihan selvästi saanut paljon sääliä ja päänsilityksiä, joilla olet kerännyt itsellesi myötätuntoa ja se on pahentanut sinun oloasi entisestään.

Selkeästi sinulla on ympärilläsi ihmisiä, jotka mahdollistavat sinun masennuksesi ja nämä ihmiset pitävät sinut epätoivoisena ja heikkona, koska he hyötyvät sinusta tuollaisena. Nämä ihmiset pitävät sinua kierteessä, jossa koet pettymyksiä aina vaan uudelleen, läheisesi eivät halua sinun parantuvan, koska sitten et ole enää heille se sama hyödyke.

Mieti, kuinka sinä itse kannat oman vastuusi omasta elämästäsi. Kukaan muu ei voi kantaa sinulle kuuluvaa, sinun vastuuta sinun omasta elämästäsi. Vain sinä itse voit sen tehdä.

Olet selvästi jämähtänyt paikoillesi henkisesti, olet koko ajan kierteessä, joka ruokkii tuota sinun negatiivista ajatusmaailmaa. Mitäpä, jos rikkoisit tuon kierteen? Yksi pieni positiivinen ajatus päivässä, kirjaat sen ylös
ja ensi viikolla yksi sinulle positiivinen asia, teko, meno jonka toteutat joko yksin tai yhdessä jonkun kanssa.

Katkeruus on tapa suojautua siltä, ettei haluakaan kantaa vastuuta, aikuisen ihmisen omaa vastuuta omasta elämästä.

Jos sinulla ei ole kokemuksia, aloita sitten niiden kerääminen. Ja lopeta tekosyiden keksiminen. Jos jokin juttu ei ensimmäisellä kerralla onnistu, mieti, miten sen voi tehdä toisin? aina vika ei ole itsessä, vaikka niin kuvitteleekin, usein on myös asioita, joihin ei itse voi mitenkään vaikuttaa.

Mutta, vaikuta ensin niihin asioihin, joille voit tehdä jotain ihan itse. Yleensä kaikki alkaa omien ajatuspinttymien putsaamisella, joita sinullakin on vuosien saatossa kertynyt rutkasti.

En ymmärrä miksi teet oletuksia ihmisestä jota et tunne lainkaan? Syyllistät ja pilkkaat, koska luulet että lyötyä lyömällä saa tuloksia aikaan.

Minulla ei ole koskaan ollut ketään tukenani, ei ole lähipiiriä auttamassa tai edesauttamassa. Kaikki olen tehnyt ja jättänyt tekemättä aivan itse. Eikä faktoihin perustuva pelko tulevaisuuden epävarmuudesta ole mikään tekosyy. Miksi minä, yhteiskunnan pohjasakka onnistuisin siinä (työ, rakkaus, jne.) missä monet normaalit ja kaiken oikein tehneetkään eivät välttämättä onnistu. Tiedän että on negatiivinen asenne luovuttaa kymmenen kilometrin juoksu heti lähdössä, mutta on myös realistista ajatella, että olet maalissa viimeisenä, jos lähdet kisaan yhdeksän kilometrin takamatkalta. Elämä ei ole Lasse Virenin juoksu.

 

Asiat joissa olen epäonnistunut:

Opiskelu (korkein saavutus ylioppilastutkinto)
Työelämä (vain pätkäduuneja, nyt pitkäaikaistyötön)
Parisuhde (ei ikinä)
Seksi (ei ikinä)
Kaverit (kaikkosivat perheidensä pariin)
Ulkonäkö (olen laihaläski)
Viherpeukalo (kasvit kuolevat käsiini)

Tuossa nyt alkuun jotain osviittaa.

Jatkaisitko sinä tällaista elämää? Aivan, et jatkaisi. Et edes kyennyt kuvittelemaan, että tuollaisia ihmisiä on olemassa.

Listasin sinulle tilanteesi muuttamisen helpoimmasta vaikeimpaan:

3. Opiskelu (korkein saavutus ylioppilastutkinto)
4. Työelämä (vain pätkäduuneja, nyt pitkäaikaistyötön)
7. Parisuhde (ei ikinä)
5. Seksi (ei ikinä)
6. Kaverit (kaikkosivat perheidensä pariin)
2. Ulkonäkö (olen laihaläski)
1. Viherpeukalo (kasvit kuolevat käsiini)

Asiat 1-3 on työnteolla ja kärsivällisyydellä suht helppo toteuttaa. 4 riippuu tuurista ja valitsemastasi koulutuksesta. 5 onnistuu maksullisella vaikka heti. 6 on vaikeampi, jos uusia haluaa, mutta eiköhän ne vanhat halua edes välillä nähdä. 7 tuskin tulee enää tuolla iällä ja historialla toteutumaan, mutta kaikkea ei voi saada. Parisuhde ansaitaan ja pitää olla myös jotain tarjottavaa. Tuo kaikki sinulta puuttuu ja se kyllä huomataan.

 

Asiat joissa olen epäonnistunut:

Opiskelu (korkein saavutus ylioppilastutkinto)
Työelämä (vain pätkäduuneja, nyt pitkäaikaistyötön)
Parisuhde (ei ikinä)
Seksi (ei ikinä)
Kaverit (kaikkosivat perheidensä pariin)
Ulkonäkö (olen laihaläski)
Viherpeukalo (kasvit kuolevat käsiini)

Tuossa nyt alkuun jotain osviittaa.

Jatkaisitko sinä tällaista elämää? Aivan, et jatkaisi. Et edes kyennyt kuvittelemaan, että tuollaisia ihmisiä on olemassa.

On ihmisiä, joilla asiat on vielä huonommin. Ota itseäsi niskasta kiinni ja aloita hidas, mutta varma prosessi kohti parempaa tulevaisuutta. Ensimmäinen työ on alkaa parantamaan sitä huonoa itse tuntoa.

 

On ihmisiä, joilla asiat on vielä huonommin. Ota itseäsi niskasta kiinni ja aloita hidas, mutta varma prosessi kohti parempaa tulevaisuutta. Ensimmäinen työ on alkaa parantamaan sitä huonoa itse tuntoa.

Aivan. Afrikassa ihmisillä menee vielä huonommin.

Ongelmaa ei siis ole. Hymy naamalle vain.

 

Niin tuttua ap.. Sinun valinta tietenkin mitä teet... Ottaahan se välillä päähän kun yrittää toteuttaa asioita siinä onnistumatta. Mutta toisaalta siihen on tottunut pienestä asti niin antaa vaan mennä loppuun asti

 

Typeryyksissäni otin syksylle ja keväälle uusia harrastuksia. Jotain jonka verukkeella pääsisin pois sohvalta ja neljän seinän sisältä. Valitettavasti en tajunnut, että nämä uudet harrastukset tarkoittaisivat myös uusien ihmisten kohtaamista. Piti taas muistella sitä valheellista tarinaa, jota ihmisille itsestäni kerron. Piti myös jättäytyä sivuun, kun muut aikuiset ihmiset puhuvat töistä, perheistä, matkoista, hankinnoista ja uranäkymistä. Harrastus ehkä esti mahan kasvun, mutta vitutus ja tuska pään sisällä kasvoi ekspotentiaalisesti.

Ei tämä ole minua varten. Eristäytyminen on paljon helpompaa. Vielä mun saisi työkkärin jättämään kokonaan rauhaan. Pienellä rahalla yksinäistä eloa ja voisi sulkea todellisuuden seinien ulkopuolelle pakkaseen.

 

Elä hetkessä. Tee tämä hetki hyväksi, älä takerru kouristuksenomaisesti epäonnistumisen pelkoosi. Sä et tiedä että joudutko autokolariin huomenna, joten ota ilo irti tänään pikku jutuista.

Aloita pienistä, vaikkapa siitä kukasta. Joulukaktukset on nättejä mutta eivät tarvitse paljoa vettä. Usko pois, mun joulukaktus on joutunu pärjäämään kuin Arizonan kuivuudessa.
Hommaa jouluvalot, sytytä kynttilä.
Keitä kahvit, osta hyvää suklaata.
Lainaa kirjastosta dekkari/romanttinen hömppä. Mä lainasin varmaan 5-6 kautta Downtown Abbeyta.

Kartoita vähäisetkin ihmissuhteet. Perheenjäsenet, sukulaiset -soita heille. Älä ajattele että ne pitää sua luuserina, sähän vaan vietät mukavan hetken luurissa.

Sit kato peiliin. Jos sun pitäisi mennä opiskeluihin tähtäävään haastatteluun tms, niin millaisen kuvan annat itsestäsi? Oletko väsynyt, homssuinen? Jos sulla on rahaa hommata hiusväri, niin semmoinenkin piristää ulkonäköä mut älä mitään violettia raitaunelmaa hommaa. Kevyt meikki, kato vaikka kirpparilta vaatteita.

Sit opiskelupaikka. Hae semmoselle alalle johon sulla on jonkinmoiset mahkut päästä, vaikka laitoshuoltajaksi - sori vaan, et pääse koskaan himoitsemaasi etnologi-historioitsija-Indiana Jonesiksi. Laitoshuoltaja on ok.

Sit otat siitä opiskelusta kaiken irti, naurat muiden kanssa siellä tunneilla. Älä stressaa saatko sieltä kavereita, saatko töitä.
Kun elät hetkessä, niin se opiskelupäivä tuntuu mukavalta, vaikka töistä ei olisi tietoakaan.
Tee keikkatöitä ensin. Vähitellen pidennät niitä pätkiä.
Juot kahvia, syöt suklaata, katot hömppää, soittelet puolikuuron mummosi kanssa.

Kyllä se siitä.

 

Ei kaikilla muillakaan ihmisillä mene hyvin. Silti ne on käytännönläheisiä, eli ottavat ilon irti vaikka koiran kanssa lenkkeilystä ja neuletöistä.

Jos sä päivästä toiseen stressaat epäonnistumisen pelossa etkä tee mitään, niin sillon sä vasta pilaat elämäsi.

 

Elä hetkessä. Tee tämä hetki hyväksi, älä takerru kouristuksenomaisesti epäonnistumisen pelkoosi. Sä et tiedä että joudutko autokolariin huomenna, joten ota ilo irti tänään pikku jutuista.

Aloita pienistä, vaikkapa siitä kukasta. Joulukaktukset on nättejä mutta eivät tarvitse paljoa vettä. Usko pois, mun joulukaktus on joutunu pärjäämään kuin Arizonan kuivuudessa.
Hommaa jouluvalot, sytytä kynttilä.
Keitä kahvit, osta hyvää suklaata.
Lainaa kirjastosta dekkari/romanttinen hömppä. Mä lainasin varmaan 5-6 kautta Downtown Abbeyta.

Kartoita vähäisetkin ihmissuhteet. Perheenjäsenet, sukulaiset -soita heille. Älä ajattele että ne pitää sua luuserina, sähän vaan vietät mukavan hetken luurissa.

Sit kato peiliin. Jos sun pitäisi mennä opiskeluihin tähtäävään haastatteluun tms, niin millaisen kuvan annat itsestäsi? Oletko väsynyt, homssuinen? Jos sulla on rahaa hommata hiusväri, niin semmoinenkin piristää ulkonäköä mut älä mitään violettia raitaunelmaa hommaa. Kevyt meikki, kato vaikka kirpparilta vaatteita.

Sit opiskelupaikka. Hae semmoselle alalle johon sulla on jonkinmoiset mahkut päästä, vaikka laitoshuoltajaksi - sori vaan, et pääse koskaan himoitsemaasi etnologi-historioitsija-Indiana Jonesiksi. Laitoshuoltaja on ok.

Sit otat siitä opiskelusta kaiken irti, naurat muiden kanssa siellä tunneilla. Älä stressaa saatko sieltä kavereita, saatko töitä.
Kun elät hetkessä, niin se opiskelupäivä tuntuu mukavalta, vaikka töistä ei olisi tietoakaan.
Tee keikkatöitä ensin. Vähitellen pidennät niitä pätkiä.
Juot kahvia, syöt suklaata, katot hömppää, soittelet puolikuuron mummosi kanssa.

Kyllä se siitä.

Tiedän että nykyään jokainen saa olla mitä haluaa ja näyttää miltä haluaa, mutta harvemmin silti näkee huomiovärihiuksisia ja meikattuja miehiä. Ehkä se on se juttu, joka on estänyt menestykseni tällä maapallolla. Laitanpa asiat ostolistalleni.

Ongelma pienissä jutuissa ja niistä nauttimisessa on se, että tiedän niiden olevan yhtä tyhjän kanssa. Kyllä, ne vievät ajatukset hetkeksi pois normiarjesta, mutta lopulta palaan aina samaan tyhjyyteen. Olen sen verran vanha ja sen verran pahassa umpikujassa, että saavuttaakseni edes minimitason on minun tehtävä vain isoja peliliikkeitä. Ei auta kaktukset, kun pitäisi saada edes ensimmäinen ammatti ja ensimmäiset työkokemukset. Ei auta jouluvalot, kun haluaisi edes kerran elämässään suudella tai pitää toista kädestä. Taikasauva auttaisi, mutta vielä en ole sitä katuojasta löytänyt. Pari tyhjää tölkkiä löysin, joista 0,45€ tienasin.