kun isyys vahvistetaan vuosien päästä

Onko kellään kokemusta siitä että isyys vahvistetaan vasta kun lapsi on jo iso? Kävin viime perjantaina lastenvalvojalla laittamassa asiat eteenpäin. Isä ei enää tapaa lastaan, ei edes tervehdi kun tulee kadulla vastaan. En tiedä miten isä suhtautuu kun tulee kutsu lastenvalvojalle, varmaan taas alkaa sataa tekstiviestiä joissa haukutaan, mutta tälläkerralla säästän kaikki viestit ja pistän vaikka lähestymiskiellon vireille jos tarvis vaatii. <br><br>
 
Ei ole kokemusta tuosta mutta muista isyystappeluista kylläkin. Hyvä että laitat asian vireille koska on väärin että tällaiset ihmiset pääsevät vastuusta.Pysy kovana ja teethän sen lapsesi vuoksi.Ihan uteliaisuuttani kysyn eikä ole pakko vastata mutta miksi vasta nyt ? :flower: =)
 
No siksi että kun lapsi syntyi isä oli velkainen ja olisin kuitenkin joutunut hakemaan oikeuden kautta elatustukea kaupungilta, ja isälle olisi koko ajan velkaa kaupungille. Nyt kun lapsi on iso niin elämä ei kaadu vaikka tuet ei tulisikaan säntillisesti. Lapsella on oikeus selvittää isyys 15v mutta silloin asia on huomattavasti vaikeampi hoitaa, nyt lastenvalvoja edustaa lasta oikeudessa jos asia sinne asti joutuu.<br><br>
 
Mä vastasin tossa aikasemmin ja me oltiin aikoinaan taistelemassa oikeudessa . Itse näen asian niin että kaksi ihmistä on sängyssä ollut niin ei voi jäädä vaan yhden vastuulle.Ja saatikka jos isä ei ole edes kiinostunut näkemään lastaan niin elatusmaksu nyt ainakin.
 
No niinhän siinä kävi kuten epäilinkin. Lastenvalvoja otti yhteyttä isään ja heti alkoi puhelin soida, en vastannut ja hyvä olikin etten. Meinaan alkoi sitten tänään tulla niin paksua tekstiä puhelimeen...

Oikein uhkailua ja v.itun pummiksi haukkumista yms paljon muuta. Jotenkin säälittävä pelle koko mies, lapsellinen ja typerä. Olisi päässyt paljon helpommalla kun olisi vaan myöntänyt isyyden ja yhdessä sovittu elatusmaksuista, mutta ei, kaikki pitää tehdä niin vaikeaksi, vaikkei se mitään hyödytä koska lopputuloksena on kuitenkin se että joutuu maksamaan.

Ehkä olisi pitänyt heti lapsen synnyttyä tehdä tämä eikä ajatella asiaa miehen kannalta. Nyt joka tapauksessa minun ymmärtäminen loppui ja vaadin sitten elatusta takautuvasti viideltä vuodelta. Näinhän se menee että kun ei ole joutunut ottamaan vastuuta niin ei sitä sitten haluaisi koskaan ottaa. No nythän joutuu ainakin maksamaan vaikka ei mitään muuta koskaan lapsen hyväksi tekisi.

Viestit säilytän ja tarvittaessa menen poliisilaitokselle tekemään ilmoituksen laittomasta uhkailusta.<br><br>
 
Juu
Kannattaa tehdä lapsia miesten kanssa, joista jo etukäteen tietää että on velkainen säälittävä lapsellinen *aska... Tossa oli noita sun omia adjektiiveja. Kiva maksella veroja tollasten lasten elatukseen. Kiitos.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.06.2006 klo 20:56 Juu kirjoitti:

Kuulehan nimimerkki Juu, verorahoilla maksetaan turhempiakin asioita. Koskaan ei tiedä, kuka on seuraavaksi maksamassa tai saamassa ja mitä.
 
kiehuu
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.06.2006 klo 20:56 Juu kirjoitti:
Kannattaa tehdä lapsia miesten kanssa, joista jo etukäteen tietää että on velkainen säälittävä lapsellinen *aska... Tossa oli noita sun omia adjektiiveja. Kiva maksella veroja tollasten lasten elatukseen. Kiitos.

Mikä oli sun pointti?Tulla arvostelemaan vai pitää itseäs jotenki parempana?Lapsellinen \|O \|O Kuulutkohan edes tälle palstalle?Jos et niin pysy poissa!
 
Cinderella
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.06.2006 klo 20:56 Juu kirjoitti:
Kannattaa tehdä lapsia miesten kanssa, joista jo etukäteen tietää että on velkainen säälittävä lapsellinen *aska... Tossa oli noita sun omia adjektiiveja. Kiva maksella veroja tollasten lasten elatukseen. Kiitos.
Ei mulla ainakaan ole ensimmäisenä mieles kysyä mieheltä et paljoks on velkaa ja miten aiot niistä suoriutua. Olis ehkä pitänyt, kun nyt eron jälkeen alkanut selviämään mistä kaikesta valehdellut. Mut en mäkään ole heti suhteen alus kuuluttamas veloistani. Se on mun asia eikä muille kuulu. Ja siihenkin on syynsä et olen velkaa ottanut.
Ehkä joudun jonain päivänä itsekin hakemaan elareita kaupungilta mut olenpahan maksanut veroja jo vuosikaudet enkä aiemmin ole tukia ym. saanut.
Hienoa, että Juu olet niin hyvä ihmistuntija, et näkee velkaiset miehet jo päältä.
Pitäiskö lähteä kimppaan viettää iltaa, niin voisit antaa jotain vinkkejä...
 
Elviira harmaana
Vaatiahan voit elatuksia vaikka kahdelta kymmeneltä vuodelta takautuvasti, mutta et tule saamaan niitä muuta kuin siitä päivämäärästä lähtien kun isyys on tunnustettu.
Eli jos saat isän verikokeisiin, hän ei pysty isyyttä enää kieltämään, ja jos jättää tämän jälkeen maksamatta ne pystyy vaatimaan takautuvasti, mutta edelliseltä viideltä vuodelta et kyllä tule lanttiakaan samaan.

Tietty toivossa on hyvä elää.
Ikävä huomata, että haluat lapsen kautta kostaa miehelle oman katkeruutesi.
Koska katkeruus teksissä paistaa liian helposti läpi. Ja komenttisi juuri "Joutuu maksamaan viideltä vuodelta takautuvasti" kertoo paljon siitä kuinka paljon haluat hänelle kostaa.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.07.2006 klo 01:13 Elviira harmaana kirjoitti:

Kaikkeahan voi aina vaatia mutta minullapa on ihan ensikäden tietoa lastenvalvojalta. Toki termi "vaatia" kuulostaa pahalta mutta näitä sanoja LV käytti jos oikeuteen mennään. Verikokeisiin saaminen ei ole minun henk.koht. voimainponnistus vaan kyllä siihen saa virkavallalta apua :LOL:
Taidat olla erinomainen ihmistuntija kun näin palstan kautta tiedät että olen "katkera lapsen-kautta-kostaja"
Onhan se tietysti ikävää että lapsi saa nimen papereihin ihan virallisestikin ja vielä perintöoikeudenkin, mutta en ymmärrä miten se sinulta on pois. Lapsen elatus kun harvoin on kostamista.
 
Ai että ap;N olisi pitänyt jättää vaan mies täysin vastuusta?Ei ole lapsen kanssa missään tekemisissä ja sit vielä äiti "kostaa" kun yrittää virallistaa asioita? :LOL: Tää on niin taas sellasen puhetta joka ei tiedä asioista yhtään mitään :headwall:
 
no joo
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.07.2006 klo 01:13 Elviira harmaana kirjoitti:
Vaatiahan voit elatuksia vaikka kahdelta kymmeneltä vuodelta takautuvasti, mutta et tule saamaan niitä muuta kuin siitä päivämäärästä lähtien kun isyys on tunnustettu.
Eli jos saat isän verikokeisiin, hän ei pysty isyyttä enää kieltämään, ja jos jättää tämän jälkeen maksamatta ne pystyy vaatimaan takautuvasti, mutta edelliseltä viideltä vuodelta et kyllä tule lanttiakaan samaan.

Tietty toivossa on hyvä elää.
Ikävä huomata, että haluat lapsen kautta kostaa miehelle oman katkeruutesi.
Koska katkeruus teksissä paistaa liian helposti läpi. Ja komenttisi juuri "Joutuu maksamaan viideltä vuodelta takautuvasti" kertoo paljon siitä kuinka paljon haluat hänelle kostaa.

minä en kyllä huomannu katkeruutta näissä ap.n jutuissa saati kostamalla kostamaan menttaliteettia :eek:
mun mielestäni hän on ollut aka ymmärtäväinen tätä lapsen isää kohtaan...raja se tulee vastaa kaikilla.
hyvä vaan että olet ottanut "kissan" pöydälle ap!
onnea!
 
Elviira harmaana
Toki saa virkavallalta apua, mutta ei ne poliisit ihan todellakaan päivystä siellä oven takana isyystapauksissa. Joten jos isä haluaa vältellä verikoetta, hän pystyy siihen ja pitkään.

Ikävä tuottaa pettymys, mulla on liiankin läheltä ensikäden tietoa. Mutta en ole yllättynyt siitä, että jäitte nalkkiin taas muutamaan lauseeseen :) Hauska huomata, että asian ydintä kukaan ei tajunnut :D

Lämpöistä ja kaunista kesää. Toivotaan, että todella saat viiden vuoden elatukset jälkikäteen. Sitä keneltä niitä aiot saada olisi mielenkiintoista tietää. Jos lapsesi isä on varaton, hän tuskin niitä pystyy sulle maksamaan :D
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.07.2006 klo 12:19 Elviira harmaana kirjoitti:

Elatuksen olen saanut kaupungilta mutta voi viideltä vuodelta VAATIA määrätyn elatusmaksun ja kaupungin minimin erotusta ( edellyttäen että elatus on määrätty isommaksi kuin minimi)

Sinun jutussa kun ei ollut mitään ydintä vaan turhanpäiväistä lässytystä.

Mutta kerron kuinka käy. Ai niin ja nyt voin sinulle jo suoraan sanoa että lapsen vanhemmilla on elatusvastuu eli tässä tapauksessa minulla ja lapsen isällä jolta aion ne tulevaisuudessa saada.

Mukavaa lämpöistä kesää myös sinulle
 
Elviira harmaana
Kuten sanottu, yllätys ei ollut ettei asian pointtia tajuttu.
Ensin itse sanot, että saat virkavallalta apua, mutta kun joku koittaa sanoa, ettei se mene ihan niinkuin elokuvissa, se on sinun mielestäsi turhanpäiväistä lässytystä.

Jos et haluaisi kostaa miksi haluat edes vaatia viideltä vuodelta takautuvasti? Mikset tyydy siihen, että saat siitä päivästä asti, kun isyys on tunnustettu.
Alkuperäisessä jutussasi et puhunut mitään perimisoikeudesta, ainoastaan elatusmaksuista, joten eikös alkuperäisen jutun pointti ollut nimenomaan raha? Hyvähän niitä on sinne jälkikäteen lisäillä, kun joku huomaa pikku porsaanreijän :))

Äläkä nyt sano, että isä on ollut elatusvelvollinen myös viimeiset viisi vuotta, koska et ole niitä elatuksia siltä ajalta halunnut hyvää hyvyyttäsi. Olet ollut ymmärtäväinen, kun isällä ei ole ollut rahaa, etkä siksi halunnut vaatia isyyden tunnustusta. Miksi ny?
Ai niin se perimisoikeus. Onko lapsen biologinen isä kenties tällä hetkellä vakavasti sairas, että tiedät hänen pian kuolevan? :)
Älä vaivaudu näpyttämään vastausta, tuskin tästäkään huomasit jutun pointtia vaan savu nousten korvista takerrut vain pikkujuttuihin millä ei loppujen lopuksi ollut mitään tekemistä :)

Olen todella iloinen sinun ja lapsesi puolesta, jos tulette varattomalta isältä saamaan takautuvasti elatuksia :)) Siitä varmasti sekä sinun että lapsesi mieliala kohoaa, kun on takataskussa muutama euro enemmän :)

Aina kuitenkin pitää muistaa, että kolikolla on kaksi puolta, tämä kaikkihan on vain äidin puolikas tarinasta, olisi mielenkiintoista kuulla myös isän versio.
 
Elviiralla menee lujaa, kuten sanottu hän pystyy palstalla arvioimaan ihmisiä. Tuskin kukaan kirjoitaa tyhjentävää tarinaa heti aloituksesta lähtien, paitsi tietenkin sinä Elviira, eikö totta. Mistä olet päätellyt että isää pitäisi poliisien kanssa hakea? En ole ollut hakemassa haäntä virkavallan kanssa yhtään mihinkään, mutta se on laillisesti mahdollista. Ja mistä olet päätellyt että isä on tällä hetkellä varaton? Ai niin sinullahan on se taito että tiedät kaikesta kaiken :LOL:

Lopetan omalta osaltani tämän tähän, mutta palaan kertomaan etenkin Elviiralle, jolla tuskin on omaa elämää, miten käy, siihen asti,moro
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.07.2006 klo 12:19 Elviira harmaana kirjoitti:
Toki saa virkavallalta apua, mutta ei ne poliisit ihan todellakaan päivystä siellä oven takana isyystapauksissa. Joten jos isä haluaa vältellä verikoetta, hän pystyy siihen ja pitkään.

Ikävä tuottaa pettymys, mulla on liiankin läheltä ensikäden tietoa. Mutta en ole yllättynyt siitä, että jäitte nalkkiin taas muutamaan lauseeseen :) Hauska huomata, että asian ydintä kukaan ei tajunnut :D

Lämpöistä ja kaunista kesää. Toivotaan, että todella saat viiden vuoden elatukset jälkikäteen. Sitä keneltä niitä aiot saada olisi mielenkiintoista tietää. Jos lapsesi isä on varaton, hän tuskin niitä pystyy sulle maksamaan :D
Virkavalta toimii kyllä ripeästi ja jos ei ihan halua maan alle kadota;Ilman työpaikkaa ja asuntoa niin eipä sitä niin vaan livistetä.Ja ihan kuule omakohtasta kokemusta asiasta että älä viitsi :LOL: :headwall:
 
ihan oikeesti onko sulla kaikki ihan kotona??? miksi ihmeessä alkaa viidentista vuoden kuluttua?? miksi ei viiden tai 10 vuoden?? onko rahat loppu vai päätitkö kuule vaan ihan muuten pilata jonkun elämän!! jos sinun lapsesi on ollut tähänkin asti ilmaa isää niin eiköhän pärjää jatkossakin katos ei se nimi paperissa siitä miehestä vielä isää tee ainakaan sellaista kuin pitäisi.. en todellakaan tajua sun motiivisia! ja hei älä syötä mitää oli silloin raha vaikeuksissa p..askaa.. eikö nyt sit muka olis jos vaadit maksuja viiden vuoden takaa?? ja mull on kyllä käsitys et alkaa maksu vasta kun on isyys todistettu!!! elen sun kanssan elviira täysin samaa mieltä mitä olet kirjoittanu!!!
ei voi muuta sanoa kun et saunan takana vielä tilaa :kieh: :LOL:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.07.2006 klo 22:49 äiti kirjoitti:

Päätitkö vaan muuten pilata jonkun elämän? :headwall: :headwall: Idiootti palstalla.Ukko olis voinut miettiä sitä siinä vaiheessa kun rupes sänkyhommiin.Eli kahdestaan kyetään seksiin mutta vastuuseen yksin?
Ei tee paperi isää mutta toivottavasti saa tollasen junttiukon miettimään tekosiaan ja vähintä mitä voi tehdä on EDES MAKSAA :headwall:
 
oho
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.07.2006 klo 10:09 vieras kirjoitti:

On se kumma kun mennään sänkyyn niin vastuu on molempien mutta sit kun päätetään pidetäänkö vahinko lapsi niin päätös onkin vain naisen sit onkin yhtä äkkiä kyse HÄNEN ruumiistaan. Ihan saman lailla jos isä haluaisi pitää lapsen mut äiti niin äiti pitäisi pakottaa synnyttämään se ja maksamaan elarit isälle joka hoitaa haluamansa lapsen... mut eihän se tietenkään näin mene kun on kyse NAISEN kohdusta ekä miehen siittiöstä.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.07.2006 klo 10:09 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.07.2006 klo 22:49 äiti kirjoitti:
ihan oikeesti onko sulla kaikki ihan kotona??? miksi ihmeessä alkaa viidentista vuoden kuluttua?? miksi ei viiden tai 10 vuoden?? onko rahat loppu vai päätitkö kuule vaan ihan muuten pilata jonkun elämän!! jos sinun lapsesi on ollut tähänkin asti ilmaa isää niin eiköhän pärjää jatkossakin katos ei se nimi paperissa siitä miehestä vielä isää tee ainakaan sellaista kuin pitäisi.. en todellakaan tajua sun motiivisia! ja hei älä syötä mitää oli silloin raha vaikeuksissa p..askaa.. eikö nyt sit muka olis jos vaadit maksuja viiden vuoden takaa?? ja mull on kyllä käsitys et alkaa maksu vasta kun on isyys todistettu!!! elen sun kanssan elviira täysin samaa mieltä mitä olet kirjoittanu!!!
ei voi muuta sanoa kun et saunan takana vielä tilaa :kieh: :LOL:
Päätitkö vaan muuten pilata jonkun elämän? :headwall: :headwall: Idiootti palstalla.Ukko olis voinut miettiä sitä siinä vaiheessa kun rupes sänkyhommiin.Eli kahdestaan kyetään seksiin mutta vastuuseen yksin?
Ei tee paperi isää mutta toivottavasti saa tollasen junttiukon miettimään tekosiaan ja vähintä mitä voi tehdä on EDES MAKSAA :headwall:
Niinpä kukahan se idiootti mahtaakan olla??? :headwall: kato ootko kuullu sanaa ehkäisy??jos toinen on luottavainenja uskoo kun toinen kertoo syövänsä!! ja kysyttiinö siltä mieheltä että tahtooko se lapsen?? tuskimpa!! jos yksin päätät pitää,että et toiselta kysy niin kyllä se per..kele on niin että itte mkulas hoidat!!! :kieh: välillä hävettä olla nainen tuollaisten kanssa!!!
 
Ehkäsyt pettää ja todellakin mies ottakoon vastuun tekemisistään.Eli nainen kärsii abortin,tai synnyttää lapsen ja kantaa näin ollen kaiken.Mutta eihän miehen tartte kun munaansa uittaa siellä täällä ja se on siinä.Lapsella on oikeus isään myös.Ei isällä oikeutta lapseen.Että itkemään vaan muualle!Nyyh ukko parkaa!
 
Yhteistyössä