Kun ketään ei kiinnosta

Olen tullut siihen tulokseen ettei ketään kiinnosta sanomiseni, iloni tai suruni, olotilani tai mitä olen tehnyt/jättänyt tekemättä. Asun isäni kumppanin ja hänen 2 poikansa kanssa. Isäni on 101 prosenttinen narsisti ja maailman omistaja itsensä mielestä, eikä hän ikinä kysy miten mulla menee tai mitään muutakaan. Oikeita kavereita tai kumppania ei ole, isän kumppani jne. ihan kivoja tyyppejä mutta heillä on omat asiansa ja hyväksyn sen. Olisin maailman onnellisin jos joku sanoisi joskus rakastavansa minua ja voisin kokea oloni edes hieman paremmaksi. Ja loppuun anteeksi valitukseni, tiedän että olen matalin maan matonen ja en mitään mutta kunhan kerroin.

 

*halaus*

 

 

Ja loppuun anteeksi valitukseni, tiedän että olen matalin maan matonen ja en mitään mutta kunhan kerroin.

Ihan ensimmäisenä koeta päästä tuosta ajatuksesta, sä pääset siitä kyllä, vaikka se viekin aikaa.
Olet sä minkä ikäinen?
Mietin vaan että onko sulle mahdollista muuttaa koska omilleen?

 

hakeudu mahdollisimman kauaksi hänestä. on näköjään onnistunut manipuloimaan sinua jo liikaa.

 

hakeudu mahdollisimman kauaksi hänestä. on näköjään onnistunut manipuloimaan sinua jo liikaa.

Mikä saatana siinä on, että näillä palstoilla aina oletetaan että vika on jossain muussa kuin aloittajassa itsessään? Miksei kannusteta ottamaan oman elämänsä ohjaksia ihan ikiomiin kätösiin?

 

Mikä saatana siinä on, että näillä palstoilla aina oletetaan että vika on jossain muussa kuin aloittajassa itsessään? Miksei kannusteta ottamaan oman elämänsä ohjaksia ihan ikiomiin kätösiin?

enkös juuri käskenyt tehdä niin. tiedän kyllä mikä on narsisti. ja mahdat olla itse sellainen

 

No tämä taitaa nyt jälleen olla sen yhden provoilijan juttu.

Yhtä kaikki on selvää, ettei hänellä ole kaikki hyvin.