kunto ja jaksaminen

  • Viestiketjun aloittaja eliana
  • Ensimmäinen viesti
eliana
Mulla on tällainen ongelma, onko muilla vastaavaa tilannetta:

Olen aiemmin harrastanut aika paljonkin liikuntaa, mutta pienten lasten kanssa on jäänyt aika vähälle. Nyt lapset on vähän kasvaneet, ja mulla enemmän aikaa liikunnan harrastamiseen, mutta rapakuntoisuus sen kuin jatkuu. Käyn kyllä kohtuu usein jumpassa (2-3 krt viikossa) ja ulkoilenkin aika paljon, mutta heti kun syke nousee vähän enemmän, niin sydän alkaa hakata niin että ei voi jatkaa. Tuntuu siis, että kuntoa ei oikein saa nousemaan.

Muuten olo on kyllä parantunut, ei väsytä nii paljon, ja lihaskuntokin on parempi. Yleinen kestävyys vaan ei tunnu paranevan, vaikka en vielä aivan ikäloppukaan ole. Onko monen lapsen synnyttämisen enää toivoakaan päästä hyvään kondikseen vai onko parempi haudata moiset haaveet?
 
mie
Ei se lasten määrä vaikuta periaatteessa jaksamiseen muuten kuin tietysti unen puute yms. ottaa veronsa. Itse olen nyt neljännen lapsen jälkeen aloittanut kuntoilun ja jäänyt täysin koukkuun mm. juoksemiseen. Koskaan ennen ei kuntoni ole ollut näin hyvä. Eli kannattaa vain sinnikkäästi lähteä lenkille ja alkuun vaikka vaan kävellä. Pikku hiljaa minäkin aloitin ja olin kyllä aloittaessani todella rapakunnossa. Kyllä se kunto siitä nousee - tsemppiä!!
 
Kunnon kohottaminen kannattaa alka lajilla, jossa syke ei nouse mahdottomiin lukemiin. Käy vaikka alkuun kävelyllä, pyöräilemässä tai uimassa, lisää vähitellen jumppia sun muuta. Kyllä se kunto nousee!
 

Yhteistyössä