KYMPIN HOIDOT - Vol. 2

Vadelmaunelma: Kolmannen hoidon tuoresiirtoa tässä piinaillaan. Mulle on sanottu veritestipäiväksi vasta 27.12 ja oikea testipäiväkin on vasta 24.12. Siihen asti kait täytyy vaan jännäillä kotona kuinka tässä käy ja toivoa että tuhruttelu loppuisi. Kävin apteekista ostamassa samanlaisia testejä jonka tänä aamuna tein jotta näkisi vahvistuuko viiva vaiko ei. Ihana tilanne sulla, tuplat tulossa ja vielä tyttö ja poika, onnea. :)

Kaarne mulle kävi ensimmäisessä hoidossa just samalla tavalla, että kun vuoto oli jo alkanut sain testiin heikosti nähtävän haamun ja jatkoinkin lugeja vuodosta huolimatta vielä seuraavaan päivään, mutta ei se haamu siitä vahvistunut. En tiedä sitten oliko vaan viallinen testi vaiko mitä, mutta sinuna jatkaisin lugeja vielä huomiseen ja testailisin huomenna uudestaan. Nyt oli nimittäin sunnuntainen haamu vahvistunut heikoksi plussaksi, saas nähdä kuinka käy kun tuhruttelua on.

Luulin että sitten kun saa testiin ne kauan odotetut kaksi viivaa sitä olisi onnensa kukkuloilla, mutta ei. Pelottaa ja jännittää kuinka tässä tulee käymään, varmaan jos vuotoa ei olisi, olisikin ihan erilaiset fiilikset. Ei auta mennä kun päivä kerrallaan.
 
Moikka Lady Gigi ja muut palstalaiset :)
Ekaksi onnittelut plussista Mansikkainen ja Mandalay.
Kaarnelle toivotan parempaa onnea ensivuodelle, jollei se testitulos plussaksi muutu :hug:
Itelle ei kuulu yhtään mitään, ei ole siis kertakaikkiaan mitään oireita, en myöskään ole testannut, koska raskautumiseeni uskon viimeiseksi tässä maailmassa. Ostin tänään Prismasta sellasia halpatestejä, mutten tiedä testaanko. Tuntuu että mun hormonitoiminta on totaalisen pysähdyksissä, edes sitä normaalia tissi kipua ennen menkkoja ei ole ilmaantunut.
Mun tarttis hakea tänään lisää Lugeja, ja jos sen negan tänään testaisin, niin en tiedä hakisinko niitä. Että näin positiivisillä fiiliksilllä täällä...
Lady Gigi oletko testannut? oireita?
ihanaa joulun odotusta kuitenkin kaikille !!!!
 
Mansikkainen: Onnea plussasta! :heart: Varmaan jännittää ja hermostuttaa mutta niin moni on sanonut että vuoto on tavallista vaikka oliskin raskaana, että uskallat toivottavasti vähän iloitakin?

Kaarne ja Hopping: :hug:

ON: Tänään iltapäivällä siirrettiin pikku huurunenä kyytiin! Toinen pakastettu sulatettiin myös (olivat yhdessä), mutta se jakautui jo sulattaessa 5-soluisesta 6-soluiseksi ja lääkäri selitti ettei se yleensä tarkoita hyvää (on kuulemma todennäköistä että lopettaa jakautumisen siihen), mutta viljelevät sitä nyt vielä ja jos se jakautuu lisää, niin sitten uudestaan pakkaseen. Näistä kun ei sen enempää ymmärrä, niin siinä vaan nyökyttelee kiltisti ja kuuntelee mitä täti sanoo... :rolleyes:

Oli jotenkin lohduttavaa kun lääkäri sanoi ettei ole mitään millä voisin alkion kiinnittymistä nyt haitata, kunhan muistan ottaa lääkkeet ja muistan hengittää. ;) Nyt kirjoittelen täällä koira kainalossa sohvalla ja yritän rohkaista itseäni muiden onnistumisilla.

Tsemppiä piinailusiskoille! Te ootte mua niin paljon edellä... Lisätkää vaunuja meidän loppuvuoden junaan! b =) d
 
*******************20.12.2010.********************

Nimimerkki............Hoito...........Tapa.........Pu..........Sii.........hoitop.
Marjaane...........2.IVF:n 3.PAS........lä.................................
Doris79.............1.IVF:n 3.PAS..........................................
Miiru82.......................................................................... TAYS
Munkkiniemi.......2.IVF.....................pi................................
Cris...................4.ICSI....................pi.................................
Tähtisilmä79.......1.IVF:n3.PAS....... ....................................OYS
Zax....................2.IVF.....................................................
onnijatoivo.........1.IVF:n1.PAS........ ...................................
Helmiina78.........2.IVF:n1.PAS......... ..................................
Myyrä2...............2.IVF.......................................................
Meg....................2.IVF............ ..........................................
UnelmaSirpaLeen.2.IVF................... ..pi...............................OYS
kaz.....................1.ICSI:n1.PAS... .....lu...............................OYS
lepis...................3.ICSI.......... ............................................NKL
Faith83...............2.IVF:n1.PAS...... .....................................
Katjuska-79.........1.IVF...................pi........vko7..................OYS
nainen83.............3.IVF..............................tammi-helmikuu
Mollamaija82.......2.IVF............. ...............tammikuu...........TAYS
wilma32..............2.ICSI...........................helmikuu-11.......
syssy..................3.ICSI:n1.PAS... .....................................AVA
HalleB.................2.ICSI................................................. ..KYS
fiia69......................PAS...................................................
Sannuli-81........................................................................
MiukuMau.............2.ICSI............. .....ly.............................TAYS
toivorikas-72.....................................................................


*****************Piinailijat************ **********
Nimimerkki..........hoito.................alkiot...........PP.......testipv.
Kaarne.............1.IVF.....................1............14........20.12
Hopping...........2.ISCI 3.PAS.........1..............11........21.12
Ross................1.IVF 1.PAS............1............10........24.12
Lady Gigi..........2. ISCI 3.PAS............2..........10........24.12
pirpana74.........2.IVF:n 1.PAS...........2..........7.........26.12
Mansikkainen79.....3.IVF/ICSI............2..........7........24.12..(+)
NeelaNaranja......1.IVF:n1.PAS......... 1..........0.........



++++++++++++++++Plussanneet+++++++++++++++++
Vadelmaunelma..6.9...............787/14............2.IVF/ICSI............2
Peppiina78..........16.9.............932/13...........2.IVF:n 1.PAS......1
Marjainen...........16.9..............kt/13..............2.IVF.................1
Jonttunen...........20.9...............k t/12...........4.IVF..................2
Maitoparta-80.....21.9..............548/12...........4.ICSI:n 1.PAS....1
scrap.................24.9.............. 107/14..........2.ICSI.................1
Minttuska83.......26.10.............vt/12..............1.IVF..................1
Ninea................27.10.............538/14..........1.IVF...................1
Viu....................29.10.............kt/14.............1.ICSI.................2
Hugsy...............15.11............1007/19....................................1
Raitapaitainen.....1.12............2195/22..........4.ICSI.................2
PieniTähtönen.....1.12............2231/19............4.IVF.................2
mammy..............7.12..............kt/11............2.IVF..................
Muru1981..........7.12..............483/18..........2.IVF:n 1.PAS......1
terhi-76...........16.12............265/13.........1.IVF/ICSI 1.PAS....2
Mandalay.........18.12.....(1.IVF:n1.PAS)....plussa hoitotauolla
 
Viimeksi muokattu:
No niin... Nega puhtaan valkoinen......... että näin, pp 10 eikä tosiaan mitään oiretta, ei tullut yllätyksenä. Harmittaa, mutta kyllä se tästä. Testaan vielä jouluaattona ja siirryn sitten 11-hoitoihin, toivottavasti en nää teitä muita piinailijoita siellä;) Tsemppiä !!
 
Olen pahoillani Ross. :( Jospa se vielä muuttuisi plussaksi, toivotaan vielä.

Itse en ole testannut, enkä haluakaan. Testejä kyllä löytyy kaapissa vino pino... Oireita on, paljonkin, mutta ne kaikki voivat olla ja todennäköisesti ovatkin PMS/Crinone-oireita tai sitten mielikuvitusta. Hieman tiputtelua tuli jo eikä se tiedä yhtään hyvää. : / Haluan vielä hetken kuvitella että voisin olla raskaana.
 
Sori nyt tämä omanapaisuus! Mun oli pakko käydä ostamassa 2 clearblueta, ja testasin äskettäin iltapäiväpissasta myös cb:llä haalean plussan. Ei tarvinnut edes kovin tihrustaa, mieskin näki sen. Silti tiputteluvuoto jatkuu. Grrrrh... Ei pysty yhtään iloitsemaan tästä plussan tyngästä, kun pelkää että on taas joku h**vetin tuulimuna tai varhainen km. Oireitakaan ei ole mitään, edelleenkään :(
Onkohan jollekulle käynyt niin, että on tullut ns. myöhäinen plussa, lisäksi tiputteluvuotoa, ja silti olis tullut oikeesti vauva? Vai onkohan tää ihan tuhoon tuomittu kiinnittymisyritys? Huomenna on kai pakko mennä veritestiin.
 
Kaarne tiedän niin ton tunteen, ei voi iloita yhtään plussasta kun tulee tätä tiputteluvuotoa. Tosin ei pikkuhousunsuojaan asti muuten kun lugejen laiton jälkeen kun vaaleanpunaiset mössöt valuu pois. Sorry yksityiskohtaisesta kuvauksesta. Ramppaan vessassa varmaan tunnin välein tarkastamassa tuleeko vuotoa enemmän vaiko vähemmän. Mun pää hajoo jo ennen jouluaattoa ja testipäivää. Mä en varmaan ens yönäkään nuku kun mietin että onko se tän aamunen haalea plussa jo vaihtunut negaksi huomiseen mennessä. Onnittelut kuitenkin plussasta.
 
Kaarne ja Mansikkainen: Yritän teitä tsempata täällä! Ainakin näillä sivuilla olen monesta ketjusta lukenut isoistakin vuodoista ja silti raskaus on edennyt. En tiedä mikä periaatteellinen linjaus Naikkarilla on, mutta siellä lääkärit sanoo että ei kannata testata itse ollenkaan ennen virallista testipäivää, vaan vasta veritestistä näkee lopputuloksen.

ON: Mun testipäivä on 3.1.
 
Neela Naranja: Niin mullekin sanottiin ettei kannata testata ennen testipäivää, mutta en tietenkään uskonut vaan alotin tän testausrumban ja nyt oon sit ehkä aiheesta tai sitten toivottavasti turhaan huolissani. Nyt teen testin sit joka aamu ja herään jo neljän maissa testaamaan ja mies on ihan hermona ku en sen jälkeen enää saa unta vaan käännän ja väännän ja pidän yövaloa päällä ja tuijottelen niitä testitikkuja ja vertailen viivojen vahvuutta. Ihan hullua hommaa. Mulla ei ole edes veritestiin menoa sovittu kun asun niin kaukana klinikalta ainoastaan antovat päivän että voisin mennä jonnekin veritestiin 27.12.

Lady Gigi toihan on hyvä merkki että vuoto loppui, hyvinkin voit testata plussan. :)

Täällä tuhruttelu vuoto jatkuu entiseen malliin. Viiva oli silti ehkä aavistuksen vahvempi kuin eilen aamulla. Kipuja ei ole onneksi ilmaantunut.
 
Hei kaikille!

Halusin vielä palata kertomaan omia kuulumisia tälle tutulle ja turvalliselle palstalle, josko oma historiani toisi toivoa teille hoidoissa käyville.
Eli jos jouku muistaa, niin sain joulukuun alussa ensimmäisen plussan raskaustestiin sitten neljän vuoden yrittämisen jälkeen. Plussasin siis 2IVF:n 1.PASista. Tätä ennen 2 tuoresiirtoa ja kaksi pas-siirtoa, eli kyseessä oli jo viides siirto.
Aluksi pp14 hcg arvoni oli vain 60, hoitaja tuomitsi kemialliseksi raskaudeksi tai varhaiseksi keskenmenoksi. pp 18 hcg arvo oli kuitenkin noussut 483 ja pp 21 2547! Ensimmäinen ultra oli viikolla 5+5 jossa suljettiin pois kohdunulkoinen raskaus. Tänään 6+6 ultrassa näkyikin sitten pienen pieni sikiö ja sydän löi hirumuisesti! :) Alkukankeudesta huolimatta sintti on ihan oikean kokoinen viikkoihin nähden eli 7.5mm.
Eli suosittelen lämpimästi jatkamaan yritystä, vaikka ei heti ensimmäisillä kerroilla onnistuisikaan! Ja tiedän, että jokainen pariskunta jaksaa niin kauan kuin omat voimavarat riittää.
Toivon teille kaikille kanssasisarille rauhallista joulua ja erityisen onnekasta vuotta 2011. Toivotaan, että vuosi 2011 on meille kaikille onnekas vuosi! :)
 
Muru ihania kuulumisia sulla :heart: Voi kun itsekin pääsis joskus tuonne asti.

Mansikkainen ja Neela Naranja Kiitos tsempeistä! Täällä kuitenkin on tiputtelu tänään muuttunut ihan kunnon veriseksi vuodoksi. Eli en sittenkään ala nostaa kirvestä kaivosta. Veritestissä ehdin jo käydä, mutta eihän tää nyt kovin hyvältä näytä.
Toivottavasti teille muille piinaajille käy paremmin!
 
Kaarne: Saatko huomenna veritestin tuloksen? Toivotaan vielä kuitenkin että tulos olis hyvä ja olisit raskaana vuodosta huolimatta.

Murulla ihania kuulumisia. Hienoa että kaikki voi mennä hyvin vaikka hcg ei olekaan alussa korkeissa lukemissa, pitää muistaa tää sitten joskus kun saa omat arvot. :)
 
Viimeksi muokattu:
Sain veritestin tuloksen jo tänään: pp15 hcg oli 18. Eli kyseessä on biokemiallinen raskaus. Toivottavasti nyt vuotaa kaikki kerralla pois, kontrollitesti on välipäivinä. Tää aiheuttaa meille nyt välikierron ja seuraavaan siirtoon päästään vasta helmikuussa. : /

Siirryn nyt tästä ketjusta 11-ketjuun. Kiitos ja ihanaa joulua teille mahtaville naisille. :xmas: Toivottavasti saatte vielä ylimääräisen jouluruuhkavaunun siihen plussajunaan!
 
*******************22.12.2010.********************

Nimimerkki............Hoito...........Tapa.........Pu..........Sii.........hoitop.
Marjaane...........2.IVF:n 3.PAS........lä.................................
Doris79.............1.IVF:n 3.PAS..........................................
Miiru82.......................................................................... TAYS
Munkkiniemi.......2.IVF.....................pi................................
Cris...................4.ICSI....................pi.................................
Tähtisilmä79.......1.IVF:n3.PAS....... ....................................OYS
Zax....................2.IVF.....................................................
onnijatoivo.........1.IVF:n1.PAS........ ...................................
Helmiina78.........2.IVF:n1.PAS......... ..................................
Myyrä2...............2.IVF.......................................................
Meg....................2.IVF............ ..........................................
UnelmaSirpaLeen.2.IVF................... ..pi...............................OYS
kaz.....................1.ICSI:n1.PAS... .....lu...............................OYS
lepis...................3.ICSI.......... ............................................NKL
Faith83...............2.IVF:n1.PAS...... .....................................
Katjuska-79.........1.IVF...................pi........vko7..................OYS
nainen83.............3.IVF..............................tammi-helmikuu
Mollamaija82.......2.IVF............. ...............tammikuu...........TAYS
wilma32..............2.ICSI...........................helmikuu-11.......
syssy..................3.ICSI:n1.PAS... .....................................AVA
HalleB.................2.ICSI................................................. ..KYS
fiia69......................PAS...................................................
Sannuli-81........................................................................
MiukuMau.............2.ICSI............. .....ly.............................TAYS
toivorikas-72.....................................................................


*****************Piinailijat************ **********
Nimimerkki..........hoito.................alkiot...........PP.......testipv.
Ross................1.IVF 1.PAS..........1..............12........24.12
Lady Gigi..........2. ISCI 3.PAS........2..............12........24.12
pirpana74.........2.IVF:n 1.PAS.......2...............9........26.12
Mansikkainen79.....3.IVF/ICSI........2...............9........24.12..(+)
NeelaNaranja......1.IVF:n1.PAS......... 1..........2.........3.1



++++++++++++++++Plussanneet+++++++++++++++++
Vadelmaunelma..6.9...............787/14............2.IVF/ICSI............2
Peppiina78..........16.9.............932/13...........2.IVF:n 1.PAS......1
Marjainen...........16.9..............kt/13..............2.IVF.................1
Jonttunen...........20.9...............k t/12...........4.IVF..................2
Maitoparta-80.....21.9..............548/12...........4.ICSI:n 1.PAS....1
scrap.................24.9.............. 107/14..........2.ICSI.................1
Minttuska83.......26.10.............vt/12..............1.IVF..................1
Ninea................27.10.............538/14..........1.IVF...................1
Viu....................29.10.............kt/14.............1.ICSI.................2
Hugsy...............15.11............1007/19....................................1
Raitapaitainen.....1.12............2195/22..........4.ICSI.................2
PieniTähtönen.....1.12............2231/19............4.IVF.................2
mammy..............7.12..............kt/11............2.IVF..................
Muru1981..........7.12..............483/18..........2.IVF:n 1.PAS......1
terhi-76...........16.12............265/13.........1.IVF/ICSI 1.PAS....2
Mandalay.........18.12.....(1.IVF:n1.PAS)....plussa hoitotauolla
 
Viimeksi muokattu:
Kaarne :hug: ja pahoittelut. Hyvää joulua kuitenkin sulle ja toivottavasti vuosi 2011 on se vuosi. :)

Murulla on ihania uutisia. :heart: Kiitos, luo kyllä toivoa. Vielä voi siis toivoa, että tulisi plussa, vaikka pp10 testasi Prisman halpistestillä negan...Jos vaikka päivä aikainen ja testi huono *elää pienessä toivossa*

Mä olin eilen veritestissä, joten tänään on tuomionpäivä. Saan soitella tulosta kolmen aikaan iltapäivällä. Vatsaa vääntää, järki sanoo, että kuulen puhelimessa jotain "Valitettavasti tämä arvo on 2", mutta niin toivon, että kuulisin jotain muuta.... Olishan se mieletöntä. No, vielä 9 tuntia. On ainakin positiivista, että saa lopettaa lääkkeet jos ei muuta. Pidempi taukokin jo lohduttaa kun mulla ei tosiaan ole mikään maanmainoa olo näiden lääkkeiden kera. Kaipaan omaa kroppaa ja normaaleja tuntemuksia. Mutta...jos kuitenkin se toinen vaihtoehto....
 
Hoppingilla jännät paikat, toivottavasti saat hyviä uutisia, tulehan sitten kertomaan kun tiedät.
Lady Gigi meinaatko tosiaan odotella sinne aattoon asti? Mulla on sellanen olo että sä plussaat, yleensä mun vaistoni on oikeassa. Ja tosiaan sulle,niin monen siirron jälkeen, toivon tosiaan sitä plussaa. Muillekin tietty ja, mutta kahdeksan siirtoa on jo vähän hemmetisti ( muistaakseni niitä oli sulle noin monta jo tehty). Eiks se niin ollut että sä sait tähän siirtoon sen kortisonin? Jos sulla nyt tärpää, niin haluan itekin koittaa kortisonia.
Hyvää joulua jokaiselle !!!
 
Kiitos, Ross, olipa ihana postaus. Melkein tuli kyynel silmäkulmaan kun noin kauniisti sanoit. :flower: Enpä tiedä, itselläni on taas niin negaolo ettei tosikaan. Eilisilta meni itkiessä. En tiedä, testaanko jo huomenna, kun luotto on nolla niin tiedän että joka tapauksessa negatesti vie fiilikset päiväksi. Haluanko sillä pilata aattoni. En haluaisi testata, haluaisin jatkaa crinonea ja pitää tädin poissa hamaan tulevaisuuteen mutta pakko kai se on testata kun venyvä kierto sotkee taas seuraavaa kiertoa (joka kyllä meillä tulee olemaan välikierto).

Niin kovin tietenkin toivoisin, että Ross olisit oikeassa. Mullakin on usein ollut sellainen "fiilis", että joku plussaa/odottaa, ihan netinkin välityksellä ja oikeaan on osunut. :) Hassua. Ja joo, kortisonit oli nyt enkä kyllä ole mitään haittavaikutuksia ainakaan havainnut. Kahdeksas siirto tosiaan. Itsekin eilen sitä mietin, että onko tässä oikeasti mitään järkeä. Huippualkioilla kahdeksan siirtoa vailla plussan plussaa, takana kuitenkin onnistunut inssi ja hyvin mennyt raskaus. W-T-F.
 
Hcg alle 3... :'( Poistin itseni tuolta listasta ja siirryn takavasempaan joulun viettoon. Vielä kestää hetken, ennenkuin tämä taas iskee tajuntaan. Hetken pitää itkeä ja sitten taas jaksaa nousta ja ajatella muuta. Mutta vielä ei oo iskenyt se tarve itkeä - saattaapi tulla vasta huomenna... Mietin tässä joulun aikana josko me vielä jatketaan vai jätetäänkö tähän. Ehkä sitten nähdään tuolla vuoden 2011 hoidoissa (tai toivottavasti ei, eli plussatuulia vielä teille muille piinaajille!). Mulla on ollut kaikkien näiden hoitojen ajan sellainen fiilis, ettei kannattaisi, että me ollaan sitä porukkaa, joka ei koskaan tule saamaan lisää lapsia eikä asialle koskaan löydy syytä. En tiedä miksi, mulla vain on ollut vuosia sellainen fiilis. Mutta oon itsepäinen, enkä oo pystynyt luovuttaan. Tuskin mä nytkään siihen pystyn. Toisaalta se voisi olla vapauttava tunne... Mutta hyvää joulua kaikille ja parempaa onnea.
 

Yhteistyössä