Kysymys kristityistä!

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Ei se ole pystymisestä kiinni. En vaan jaksa aina aloittaa puolen sivun tiivistelmää jostain asiasta.

Sanon vaan sen että jos lukee Uuden Testamentin ja sit vertaa katolilaisuuteen, niin ovat aikalailla erilaiset.
siis vääräuskoisten touhua.
nyt ei ole kyse muusta kun siitä että toiset on vääräuskoisia, kysytään miltä lahkolta hyvänsä. turha tähän on sekottaa mitään kirjoja.
 
vierailija
No mikä sun näkemys on siitä, että ennen kuin Raamattua tai Jeesusta, ja koko kristinuskoa, oli muita uskontoja, joiden tarinoita ja henkilöitä on sitten suoraan kopioitu kristinuskoon ja Raamattuun? Mitä sun historiantuntemus sanoo tästä?
Kaikkeuden tuntemus sanoo, että Big bangiin uskominen on ihan yhtä järkevää tai järjetöntä. Kaikkiko saanut siitä alkunsa? No hyvä. Mitä sitten oli sitä ennen? Entä sitä ennen. Päästään siihen ettei aikaa ole. Aikaa ei ole olemassa, ajanlasku on vain pienen kuolevaisen keksintö.

Ja äärettömässä, tunteessa ajan ja paikan rajattomuudesta on mahdollista että jossakin kierrossa on syntynyt olento, joka on kuolematon ja Kaikkivaltias.
 
vierailija
Luettu on, mutta tulikohan se luettu ymmärretyksi?
Se ei ainakaan mulle tullut kovinkaan selväksi näiden vuosien aikana.
Sama täällä, eikä puuttuvien/tuhoutuneiden kohtien tietäminen jo alkuperäisistä kirjoituksista paljoa auta. Selkokielellä ilman vuosien painoakin ne kirjat ja kokonaisuus olisi vaikea ja monitahoinen sisäistää. Melkein sama kuin sanoisi pari muinaisteosta Egyptistä lukeneena osaavana lukea hieroflygeja ja tietävänsä kaiken muinaisesta Egyptistä. Mikä sekin raamattua sivuaa.
Ehkei tämän pidäkään olla helppoa ja nöyryys on hyvä olla matkassa. Ylpeys käy lankeemuksen edellä helposti ja päätyy siksi koiraksi johon kalikka kalahtaa.
 
nöyryyttä sen katkomiseen
Onko Vanhan testamentin Elohim sama kuin meidän Jumala -on. Onko Allah sama Jumala kuin kristittyjen on. Uskommeko eri tavalla samaan Jumalaan -kyllä.

Ei tämä vaikeaa ole. Nöyryyttä kristityt nöyryyttä, ei se meiltä pois ole jos joku tahtoopi kysellä.
Sillälailla :eek: Samat jumalat, mutta silti toinen porukka pitää teitäkin vääräuskoisina. Ja haluaa murhata teidät, kristityt. Uskovaisten aivottomuus jälleen todistettu :geek:

EX -muslimi S. Engan:

"– Teidän pitää kieltää islam. Islamissa muslimeilla on oikeus tappaa teidät, raiskata, ottaa omaisuutenne, maanne ja rahanne. Kaikki toimenpiteet islamin kieltämiseksi pitää laittaa toimeen ja islamilaista propagandaa levittävä muslimi on tuomittava ainakin murhan, raiskauksen ja varkauden suunnittelusta, sekä rikoksesta ihmisyyttä vastaan. Muuten maailma joutuu katastrofiin kun islamistit saavat lisää valtaa, aivan samoin kuin tapahtui natsien päästyä valtaan."

Näin kertoo eräs turkkilainen entinen muslimi, joka menetti uskonsa ja päätyi ateistiksi. Serkan Engin on miehen nimi ja hän yrittää kertoa ei- muslimeille, miksi islam on natsismiakin pahempi aate. Hänen mukaansa riittää, kun katsoo mitä islamilaisessa maailmassa tapahtuu juuri nyt. Pahinta on, että tämä leviää lähialueille ja ”pakolaisten” myötä kauas länteen.

Serkan Engin on kirjailija ja luopui islamista ja päätyi atesistiksi. Sitä ennen hän oli elänyt 23 vuotta sunnimuslimina. Hän asuu edelleen Turkissa ja hänen kaikki sukulaisensa ovat muslimeja. Hän kertoo:

– Islamin perusprinsiippejä on ero muslimin ja ei- muslimin välillä. Kristitty, ateisti, buddhisti, juutalainen tai mitä vaan- muslimilla on oikeus tappaa kaikki vääräuskoiset, raiskata heidät, ottaa heidän omaisuutensa, rahansa, maat ja mannut jne. Tämä kaikki on kirjoitettu heidän uskonsa perustaan, koraaniin. Tämä on heidän uskonsa peruspilari, islamin pyhin ajatus.

https://paavotajukangas.com/2015/04/10/ex-muslimi-islam-pitaa-kieltaa/
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
Miksi? Mikä onkaan tämä valtava syy joka saa sinut julistamaan omilla aivoilla ajattelemisen autuutta.

Ken tietoa lisää, se tuskaa lisää.
Sinulle ei ole "luotu" aivoja. Mutta sinulla on kuitenkin ne, siis ainoastaan evoluution kautta.

Mikset siis halua käyttää niitä? Vaikuttaa tosiaan kysymyksesi perusteella, että teitä aivopestään olemaan niitä käyttämättä. SEn kyllä huomaa

"Ken tietoa lisää, se tuskaa lisää" ---> Ratkaisu: aivot narikkaan, saturaamattua lukemaan ja virsiä veisaamaan :LOL:
 
Laitan tän mun vanhan tekstin taas...siis jos joku oppi ei
-tunnusta Jeesusta Jumalaksi
-tunnusta että ristinkuolema tapahtui oikeasti
-tunnusta että pelastus tulee uskomalla ristinkuolemaan ja sovitukseen
...niin se ei voi olla kristinuskon kanssa samassa kompuksessa. Yhdenkin kohdan mitätöiminen riittää, mut islam sössii nuo kaikki kolme kohtaa.

Sit se pitkä jorina....

"-Jo mainitsemani Jeesuksen ristinkuolema, ja joka on ainut tie pelastukseen, on kristityille aivan luovuttamaton opinkohta. Koraani opettaa että Jeesus ei kuollut, vaan "heistä vaan näytti siltä".
- Jumala on Raamatussa ilmoittanut nimensä: Jahve, poikansa on Jeesus. Jahve on annettu iankaikkiseksi nimeksi eli Isän nimi tulee aina olemaan Jahve, kaikissa kielissä, vaikka sitä nimeä ei saa turhaan lausua. Kumpaakaan nimeä ei Koraani käytä puhuessaan Jumalasta. Allahilla on 99 nimeä mutta yksikään niistä ei ole Jahve/Jeesus.
- Jeesus on Jumalan poika Raamatun mukaan. Koraani taas kieltää että Jumalalla voisi olla poika: "Ei Allahin sovi hankkia itselleen lasta." (Suura 19:35)
-Muhammed tyrmäsi kristinuskon kolminaisuusopin:"Ne jotka sanovat "Jumala on yksi kolmesta", eivät ole uskovia"(Suura 5:73) Muslimi ei voisi koskaan lausua Nikean uskontunnustusta jossa tulee esille jumaluuden 3 persoonaa.
-Raamatun mukaan uskovat ovat Hänen lapsiaan. Koraanissa ei Allah paljon isyydestä piittaa: "He sanovat:Armollinen on valinnut itselleen lapsia. Puhuttepa te kauheita...Ei Armollisen sovi ottaa itselleen lapsia. Kaikki..tulee Allahin eteen palvelijana. (Suura 19:88-93)
-Raamattu sanoo että Jumala on rakkaus ja rakastaa meitä syntisinäkin. Koraanissa sana"rakkaus" esiintyy vain 23 kertaa, ja Allahin ei koskaan sanota rakastavan väärintekijöitä, syntisiä, vaan Allahin rakkaus on ehdollista, eli jos muslimi tekee oikein, niin sitten Allah rakastaa.
- Raamatussa Jumala asuu uskovassa ja uskova voi olla päivittäin yhteydessä Häneen, on-line. Islamin oppinut Isma'il Al-Faruqi sanoo: "Allah ei ilmaise itseään kenellekään millään tavalla. Hän ilmaisee vain tahtonsa." Ei ihme, että Allah jää etäiseksi."
 
Peukku-Jim
Ja äärettömässä, tunteessa ajan ja paikan rajattomuudesta on mahdollista että jossakin kierrossa on syntynyt olento, joka on kuolematon ja Kaikkivaltias.
Jep. Kutsutaan nimellä Taika-Jim. Serkkupoikani

Toiset väittää että sen kaikkivaltiaan nimi on Batman, toiset Hämis tai Mustanaamio tai Aku Ankka.

Ei nyt vielä olla alotettu murhaamaan toisiamme niinkuin uskovaiset tekee. Eikä me ihan tosissaan aletakkaan :LOL:

Meillä on aivot ja rakastetaan lähimmäisiämme ilman uskonhömppääkin(y)
 
Kiitos, että kerrankin kirjoitit perusteellisesti ja täsmällisesti. Noin ollen Allah ei voi olla kristittyjen Jumala mitenkään.
 
vierailija
Kaikkeuden tuntemus sanoo, että Big bangiin uskominen on ihan yhtä järkevää tai järjetöntä. Kaikkiko saanut siitä alkunsa? No hyvä. Mitä sitten oli sitä ennen? Entä sitä ennen. Päästään siihen ettei aikaa ole. Aikaa ei ole olemassa, ajanlasku on vain pienen kuolevaisen keksintö.

Ja äärettömässä, tunteessa ajan ja paikan rajattomuudesta on mahdollista että jossakin kierrossa on syntynyt olento, joka on kuolematon ja Kaikkivaltias.
Sä et nyt vastannut siihen kysymykseen ollenkaan, eli mitä sun historiantietämys sanoo siitä, että kristinusko on kopio sitä vanhemmista uskonnoista? Samoja tarinoita kierrätettynä ja kristinuskon nimen alle uudestaan kirjoitettu.
 
No ei homoja saa tappaa vaikka ois joku miesrinki telakoitunu. Ei saa sanoa niille ees "pöö."
No kylähämmää ny tuon tiiän ettei parane käyä tuikkimaan puukolla tuollasen takia, mutta että ku se juoppo Irja on ihan seonnu.

Niin mää vähän niiku sitä, että etkö sää oo huomannu mitään uutta ja outoa evluttien käytöksessä, ny viimeaikoina?
Noin niiku homo-islam näkövinkkelistä...
 
No Irjalle nyt käy kaikki in tö neim of lööv. Mut Raamattu ei kaikkea sulata.
 
Katsokaapa ihmiset tv7.
Siellä on hyviä ohjelmia!:coffee:

Vaikka en ole mikään silleen uskovainen, että kävisin seuroissa niin kyllä noi tv7:n ohjelmat säväyttää.

Joyce Meyer on ihan hitsin hauska ja ihana nainen!:love:
 
evlut kirkko on tehnyt viimeaikoina kovasti töitä sen eteen, että ihmiset kääntyisivät kristittyjä ja kirkkoa vastaan..ja tuo on muuten totta, että heidän mielestään kaikkien kuuluis nuolla muslimeja nykyään, menny ihan mahottomaksi koko touhu. Miks ne ei käänny muslimeiksi samantien sitten jos se uskonto on kerta niin ihanaa?
 
Tätä mä niiku just hain.:coffee:
 
vierailija
Jep. Kutsutaan nimellä Taika-Jim. Serkkupoikani

Toiset väittää että sen kaikkivaltiaan nimi on Batman, toiset Hämis tai Mustanaamio tai Aku Ankka.

Ei nyt vielä olla alotettu murhaamaan toisiamme niinkuin uskovaiset tekee. Eikä me ihan tosissaan aletakkaan :LOL:

Meillä on aivot ja rakastetaan lähimmäisiämme ilman uskonhömppääkin(y)
Entä sitten? Ei ateismikaan suojele kuolemalta. Samaksi tuhkaksi päädymme molemmat maan poveen. Eroa on lopulta vain siinä kumpi eli elämänsä onnellisempana. Ja juu.. mitäpä uskontoa tunnusti Jokelan kouluampuja, entäs Myyrmannin räjäyttäjä?
Siinäpä se..näyttää siltä että ateismin luoma määrä ahdistusta aiheuttaa helpommin epätoivoisen ja äärimmäisen reaktion kuin kristinusko. Loppuraporteista voi niinikään miettiä useamman kerran johtiko tämä arvomaailmojen kohtaaminen lopulta näihin hirmutekoihin. Kristityt toki tappavat myös toisiaan, mutta harvemmin loppuraportissa on kerrottu pitkäaikaisesta skismasta toisin maailmansa näkevien kanssa.
Toisekseen harvemmin kristittyjä näkee ''vauhkoamassa ja provosoimassa'' ateisti palstoilla. Toisinpäin taasen se on tämänkin palstan prosenteilla kiistatta toteen todistettu hyvin yleiseksi. Niin yleistä, että sitä voi pitää vainona ja jollei sitä käsitä vainoksi puuttuvat inhimilliset tunteet ja rakkaus kanssa ihmiseen. Se on juuri sitä että tuomitaan ja ivataan ihmistä sen takia että hän ei suostu ajattelemaan samoin ''kuin minä''.
Stalinismin ajatus oli lopussa vihata uskontoa, mutta se päättyi kuolemaan kuten tiedämme. Eikä se kuolema ollut kirkon kuolema. Joku muu siinä loppunsa kohtasi.
Lopulta Stalinismi ja ihmisä pakottavat uskonlahkot ovat tavoiltaan hyvin samanlaisia. Kummassakin pakotetaan ihminen ryhmässä uskomaan yksinkertainen totuus. On käsitämätöntä ironiaa ettei kummankaan osapuolen edustaja tajua tätä yhtenäisyyttä. Minä uskon sen, että missä ihminen haluaa Luojansa kohdata, siellä Jumala on. Eikä siihen tarvita kirkkoa.
Mitä taasen tulee ateisteihin, se ajatus on ollut maailman kaikkeudessa vain hetken ja on ihmisen keksimä. Ryhdyn ateistiksi heti kun he kertovat koska maailmankaukkeuden olemassaolo sai alkunsa ja mitä oli sitä ennen. Sekä kun he tekevät ihmisestä kuolemattoman. Toivon heille kuitenkin rauhaa, sillä kuten sanotaan ''jollei se ole vanhingoksi tee kuten haluat. Ateistien ajatuksia Wiccasta en tällä tuomitsevuudella uskalla edes kysyä.
 
vierailija
Sä et nyt vastannut siihen kysymykseen ollenkaan, eli mitä sun historiantietämys sanoo siitä, että kristinusko on kopio sitä vanhemmista uskonnoista? Samoja tarinoita kierrätettynä ja kristinuskon nimen alle uudestaan kirjoitettu.
Kristinuskossa on useita eri suuntia. Jeesuksen opetuksia ei voi olla ennen hänen syntymäänsä. Kristinuskon pohja on Jeesus ja hänen suurin merkityksensä on uhri, inri agnus Dei. Jumalan karitsa, Jumalan uhri. Sitä ennen syntejä ei ollut mahdollista saada anteeksi, sovitusta ei ollut. Näin ollen kristinusko ei mitenkään voi olla kopio, sillä vain vapaaehtoinen uhri saattoi sovittaa ihmiskunnan synnit.
 
Audoton
Kuinka sitten päivien päättyessä, jos kristityt huomaavat olleensa väärässä? Ei tapahdu mitään.
Entäs jos ateistit huomaavat olleensa väärässä? Mitä silloin? Itku ja hammasten kiristys.
 
Yhteistyössä