Kysymys miehille...

Onko todella ollemassa sellaisia ihmistyyppejä, jotka voivat rakastaa, muttei kaipaa hellimistä tai hellyyttä? Viittaan nyt puolisooni. Ollut aina vähän sellainen, että kavahtaa liimautumista, mutta onko se silti normaalia, että ei koskaan välittäisi halia tai pussailla? Yhdeksän vuotta takana ja silti asia mietityttää? (puhumisen mestarikaan ei ole)

Toinen kysymys liittyen seksiin. Tiedän, ettei kaikilla miehillä veri kierrä vain alapäässä, mutta silti haluan kuulla, että pitääkö joku hälytyskello soida, jos on ns. hiljaisempi kausi? Olenko mieheni mielestä muuttunut vastenmieliseksi?

Itse olen edelleen hellyydenkipeä, mutta ehkä nykyyään muutuun aika oikuttelevaksi, jos tulen jälleen torjutuksi. Olen näet äärimmäisen huomionkipeä. Miten tulisi käyttäytyä tällaisessa tapauksessa, tuskin oikuttelulla saa hellyyttä :/ ?? Kertokaa itsestänne ja siitä, että voiko toista rakastaa, vaikkei jatkuvaa fyysistä kontaktia kaipaakkaan. Eihän arkilo siihen nyt aina tilaakaan anna. mutta tiedätte varmaan, mikä on ongelmani ydin. Kiitti teille miehelli, jotka vaivaudettu vastaan. :heart:

 

Minulla ollut sama juttu.Oli semmoinen olo että mies ei välitä miltä minusta tuntuu.

 

En voi vastata kokemuksesta koska itse aina tilaisuuden tullen koskettelen tai tanssitan vaimoani mutta kaikki eivät tosiaankaan ole samanlaisia... Hiljaisia kausia saattaa hyvinkin osua yhdeksään vuoteen vaikka en omasta puolestani moista osaakaan kuvitella.
Vaimolla joskus ollut kausia ettei haluta mutten ole huolestunut enkä painostanut kun se yleensä vie asiaa juuri väärään suuntaan.
Joskus suhde saattaa muuttua ns. arkiseksi eli se jokin joka on suhteen joskus saanut toimimaan hukkuu, mutta kyllä se yleensä löytyy jos on halua ja mielikuvitusta sitä etsiä...

 

Hei!
En ole mies, mutta sellaisen kanssa olen taapertanut jo vuodestä tuhatyhdeksänsataakahdeksankymmentäyhdeksän... Tämä ei sinua varmaan lohduta, mutta meillä on ollut alusta lähtien tietyt "rutiinit" ja rituaalit: aamusuukko herättyä ja tietenkin nukkumaan ruvetessa (ja enemmän "nukustellessa"), halit/pusit aina kotona ollessa kaffittelemaan ja syömään ruvetessa, välillä posken silottelua ja halimista muutenkin jne. Olen huomannut, että miehelleni nämä halit ja pusit ovat ainakin vähintään yhtä tärkeitä kuin minullekin ellei jopa tärkeämpiä. Ehkäpä meidän halipula johtuu lapsuuden halittomuudesta ja korvaamme halipulaa nyt aikuisena toistemme kanssa.

Jokaisella parilla on erilaiset tavat ja tarpeet. Ehkäpä miehesi ei osaa/uskalla ilmaista tykkäämistä. Voit aloittaa paijaamisen pikku hiljaa. Vaikka aamupalapöydässä kahvia kaataessasi hipaiset vähän olkaa tai selkää, seuraavana aamuna sama juttu ja vähitellen kosketat muulloinkin. Älä painosta tai selitä, että tämä on nyt tällainen kokeilu, että onko hänellä mitään tunteita. Se vain loukkaa sekä häntä että sinua. Älä lannistu, vaikka paijailulla ei näyttäisi olevan mitään vaikutusta tai hän ei näyttäisi huomaavan sitä. Jossakin vaiheessa, kun uskallat, voisit antaa kotiintulopusun hänelle. Jos hän ihmettelee miksi moinen, sanot, että muuten vain. Olet vain niin hyvällä tuulella (yritä olla, vaikka hän vain murahtaisi siihen).

Olen joskus ihmetellyt vanhempieni ja muidenkin pitkissä suhteissa sitä, että miten siitä joskus kaikkein tärkeimmästä ihmisestä on päässyt tulemaan vieras. Mielestäni pusi- ja halirituaalit ovat erittäin tärkeitä yhteyden ylläpitämisessä eikä rituaalinomaisuus vähennä niiden arvoa yhtään. Meillä ongelmana(?) on ehkä se, että emme kovin usein harrasta oikeaa keskustelua, vaan tykkäämme vain olla yhdessä. Emme kumpikaan ole kovin puheliasta sorttia, mutta tiedämme kumpikin olevamme toisillemme tärkeitä. Syvällisiä keskusteluja (eivät koske riitoja, vaan esim. tulevaisuutta, työtä, yhteisiä tekemisiämme) käymme ehkä kerran kuukaudessa tai jopa harvemmin. Joskus olen salaa ollut kateellinen pikkusiskolleni, koska hän pulisee miehensä kanssa koko ajan ja heillä riittää juttua (myös mies puhuu!) ja naurunaihetta. No, he ovat muutenkin sosiaalisempia.

Yritetään kukin ylläpitää ja rakentaa keskinäistä suhdetta. Lohdutukseksi, että kyllä meilläkin eletään välillä jääkautta jolloin pusit ja halit ovat pannassa. Jotenkin sitä on vain annettava pikku hiljaa periksi ja uskallettava yrittää lähestyä toista. Mitään muuta vaihtoehtoa meillä ainakaan ei ole, sillä vannoimme vakavan valan ihan tarkoituksella. Ettei sitten riidan tullen voisi paiskata erouhkaa... Muistele, mistä tykkäsitte aikoinaan ja yritä herättää miehellesi samoja muistikuvia musiikin, valokuvien tms. avulla. Voit vaikka jättää vanhan rakkauskirjeenne puolihuolimattomasti työpöydälle...
Onnea! Muista,että miehesi on todennäköisesti ihan yhtä arka syvällä sielussa kuin sinä, jopa arempi. :hug: