Kysymys perheille, joissa adoptio- sekä biolapsi

  • Viestiketjun aloittaja Jalopeno
  • Ensimmäinen viesti
Jalopeno
Harkitsemme mieheni kanssa kansainvälistä adoptiota. Meillä on ennestään yksi biologinen lapsi, ja erityisesti seuraava kysymys askarruttaa: onko rakkaus adoptoituun ja biologiseen lapseen jollakin tavalla erilaista? Mielestäni molempia lapsia pitäisi rakastaa samalla tavalla ja yhtä paljon, joten koska joudun asiaa edes miettimään, pitäisikö minun suosiolla luopua adoptiohaaveista? Itse olin aina ajatellut pelkästään adoptoivani, enkä biologista lasta koskaan erityisesti kaivannut; taustalla ei ole lapsettomuutta. Mieheni kuitenkin halusi myös biologisen lapsen, joten onneksemme saimme ihanan pienen tytön. Tuntemani äidinrakkaus lasta kohtaan yllätti täysin: koskaan elämässäni en ole ketään rakastanut yhtä paljon. Rakkaus vauvaan syntyi vähitellen muutaman ensimmäisen kuukauden kuluessa. Onko "rakastuminen" adoptiolapseen samanlainen asteittainen prosessi?
Monet kiitokset vastauksista! :)
 

Mielestäni se menee niin päin, että jos et pohtisi tuollaisiakin asioita, sinun ei pitäisi adoptoida! Adoptioprosessissa täytyy olla hyvin rehellinen itselleen, jotta adoptioon ja sen tuomiin erityispiirteisiin ossa mahdollisimman hyvin valmistatua ja jotta omat motiivit ovat varmasti kohdallaan.

En ole itse adoptoinut, mutta tutustunut aiheeseen laajasti ja sitä kautta valmistautumassa mahdollisesti itsekin adoptoimaan. Olen lukenut useita tarinoita, joissa adoptioäiti on kertonut rakkauden adoptiolapseen syttyneen hitaasti, vasta hiljalleen ensimmäisen vuoden aikana. Eräs amerikkalainen äiti kirjoitti laajasti siitä, kuinka rankkaa oli hoitaa lasta, joka oli kyllä suloinen ja joka ensi hetkestä kiintyi häneen, mutta jota kohtaan hän ei tuntenut rakkautta. Hänellä oli myös biolapsia. Hän oli suorastaan paniikissa siitä, että oli pilannut omansa, perheensä ja lapsen elämän, masentui ja suorastaan vältteli lapsen rakkaudenosoituksia. Hän jopa harkitsi adoption keskeytystä. Lopulta kuitenkin kuukausien aikana rakkaus syntyi ja oli hyvin vahva. Tämä sama nainen adoptoi vielä kaksi lasta tämän ensimmäisen lisäksi ja kirjoitti aiheesta useita artikkeleita.

Sanoisin, että lue ja ota selvää adoption monista puolista ja pohdi rehellisesti tunteitasi ja ajatuksiasi. Mielestäni minkään asian pohdinta adoption tiimoilta ei ole väärin, päinvastoin. Ei vaikka tuntuisi kuinka "huonolta potentiaaliselta adoptiovanhemmalta" pohtia sellaista. Mielestäni nämä pohdinnat johdattavat juuri oikealle tielle.

Itse olen juuri lukemassa kirjaa, jossa aikuiset kansainvälisesti ja eri etnisestä taustasta adoptoidut aikuiset kertovat tarinansa. Kirja on paikoitellen rankkaa luettavaa, mutta minulle se on tarjonnut paljon uusia pohdinnan aiheita. Aikuisten adoptoitujen kokemukset ja identiteetin etsintä on välillä ollut hurjaa lukemista, mutta ne ovat saaneet minut todella ajattelemaan, että adoptiossa se kaikkein tärkein ihminen en olekaan minä, joka saan lapsen, vaan se lapsi, joka saa vanhemmat, mutta joka ei ole voinut asiaan millään tavalla vaikuttaa.

Tsemppiä adoptiotiellenne!!
 
In Search for Identity on tuo kirja, josta kerron. Sitä voi tilata BAAF:in nettisivuilta (hae googlella) ja kirjoittajan nimi on Perlita Harris.

Suosittelen myös kirjaa Kymmenen tarinaa adoptiovanhemmuudesta, jota voi tilata Yhteiset Lapsemme -järjestön sivuilta. Suosittelisin myös Gagnesin tytär -kirjaa, jonka on kirjoittanut Asha Miro. Tässä muutamia.

Nettisivuista suosittelen muun muassa rainbowkids.com -sivustoa ja heidän artikkeleitaan eri aiheista liittyen adoptioon.
 
Kimppa
"...saaneet minut todella ajattelemaan, että adoptiossa se kaikkein tärkein ihminen en olekaan minä, joka saan lapsen, vaan se lapsi, joka saa vanhemmat, mutta joka ei ole voinut asiaan millään tavalla vaikuttaa."

Tämä sama pätee tietenkin myös biologisten lasten kanssa ;)
 

Yhteistyössä