Läheisten kannustuksen puute

Meillä odotellaan nyt kaksostyttöjä syntyviksi ihan milloin tahansa, laskettuaika vasta elokuussa, mutta jo kuukauden ajan ovat "olleet tuloillaan". Ongelma onkin seuraava:
Mä olen itse yrittänyt asennoitua koko raskauteen ja tyttöjen tuloon positiivisesti, ajatellut, että se vauva-aika, mikä on se raskain, ei kuitenkaan loppujen lopuksi mahdottoman pitkä ole, ja maalaisjärkeä käyttäen pärjää kyllä. Mulla kuitenkin on mies, joka aikoo ja haluaa osallistua hoitamiseen, ja isommat lapset on jo niin isoja, etteivät erillistä hoitoa tarvitse, eli lähes kaikki aika voidaan antaa kaksosille. Nyt on kaikki sukulaiset ja kaverit alkaneet puhua siitä, kuinka MÄ tulen satavarmasti väsymään ja palamaan loppuun, ei siis isä. Mies ei kyllä yhtään ymmärrä mikai tää vaivaa mua näin paljon. Mä kun en muutenkaan ole mikään positiivisin ihminen, vaan lähinnä pessimisti ei pety-tyyppi, ja nyt oon ekaa kertaa ottanut positiivisen asenteen jostain, ja tuntuu että muut vaan lyttää sen. Argh. Onko kukaan muu törmännyt tälläiseen, siis ettei monikkojen kanssa voi jaksaa?

 

höh, ompas outoa! meilläkin anoppi ei tuntunu alkuun ollenkaan käsittävän että jaksetaan oikein hyvin, meitä kun on tässä myöskin kaksi aikuista! Kyllähän se alku oli rankkaa, meillä lapset syntyi jo 32+3 ja sen takia meni kuukausi sairaalassakin. Sitten olis pitäny jo pari viikkoo kotiutumisen jälkeen olla jättämässä pieniä yöhoitoon, että saadaan olla kahdestaan. PERKELE että otti sillon aivoon, onneksi mies jo sanoi lopulta äidilleen, että pyydetään apua kun tarvitaan, kiitos. Ja tosiaan on saatu olla kahdestaan liiankin pitkään kun lapsia vuosia odotettiin, ja sitten heidät piti vielä sairaalaan jättää!

Mutta joo, ymmärrän miltä siusta tuntuu jos muut höösää ja tavallaan väheksyy....

Kyllä tästä selviää, tsemiä ja onnellista loppu odotusta

soja ja nappulat 1v2kk

ps. meille tulossa kohta kolmonen, ja on ajateltu edelleen pärjätä =)

 

Kyllä sitä pelottelua ja voivottelua riitti meillekin, monet kerrat sai kuulla että voi voi mitenhän te pärjäätte ja voi voi miten rankkaa tulee olemaan ja voi voi voi. Koskaan en näitä voivotteluja kuitenkaan monikkovanhemmilta kuullut vaan yksösten, tai oikeastaan YHDEN LAPSEN vanhemmilta Ja sitä mukaan sitten kun vauvat kasvoivat alkoi se: NO, ootahan ku ne alkaa liikkua, ootahan kun ne alkaa juosta, ootahan ku ne alkaa kiipeillä, sitten oot vaikeuksissa niiden kanssa. BLAABLAA

Minulla ei ollut lapsia ennestään, miehellä oli yksi ennen näitä, joten enpähän kyllä osannut oikein käsittääkään millaista vauva-arki on. Asennoiduin siten että tuli mitä tuli, kyllä siitä selvitään. Ja on selvitty, pojat ovat nyt 2vee ja vähän reilu ja yks pikkanen on joulun tienoossa syntymässä. Kuten sojakin, arvelin pärjätä myös sitten kun mukuloita tässä kolme pyörii Tottahan se on että kaksosten kanssa osaa olla raskasta mutta tuo jonninjoutava voivottelu ja pelottelu etukäteen ei varmalla auta ketään. Itse jätin nää voivottelut omaan arvoonsa, mitä konkreettista tietoa yksösen vanhemmalla voi olla monikkoperheen arjesta kun ei sitä itse ole elänyt? Ei muuta kun toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos Poikien ristiäisissä pappi sanoi osuvasti että kaksoset suodaan vain sellaisille jotka jaksavat sen vastuun kantaa, minusta se oli oikein rohkaisevasti sanottu ja sitä mietin aina kun oli kehnompi hetki

 

sen tässä on tosiaan oppinu, (minkä joku toinen kaksosperhe joskus sanoi), että paras neuvo pärjätä, on olla kuuntelematta yhden lapsen vanhempien "neuvoja". Neuvot on kyllä sinällään hyvää tarkottavia, mutta kyllä tuplien kanssa jokaisen perheen pitää omat rutiinit löytää. Ja rutiinit on muuten aivan ihania!!

 

Meille on oikeestaan käynyt toiste päin. Kaikki olettaa, että me pärjätään kyllä, eikä apua ainkaan ole tarjottu. Apuna on ollut ainostaan äitini, joka asuu 100km päässä eikä aina pääse paikalle vaikka apua tarvittaisiiinkin. Olen myös vähän huono apua muilta pyytämään ja yritän olla joku superäiti. Onneksi mieheni on tässä mukana myös täysillä. Joskus niin sieppaa, kun joku voivottelee jaksamista kun on yksi lapsi hoidettavanaan

Meidänkin kohdalla kaikki varmaankin ajattelee, että kyllä pärjätään kun 5 vuotta odotettiin ja vihdoin sitten tuplaonni kohtasi. Meillä ainut "ongelma" oli kummankin vauvan koliikki, jolloin käsiä oltaisiin tarvittu tuplasti enemmän. Mutta nyt kun se vaihe on voitettu, niin uskon että pärjätään kaikesta mitä eteen tulee. Nyt kun tytöt ovat "normaaleja" ja itkut ja vatsavaivat voitettu, arki on tosi ihanaa. Itseä aluksi vähän jännitti, että kuinka meidän käy, mutta maalaisjärjellä pärjää kyllä hienosti.

Tsemppiä Sarmiina loppuodotukseen. Älä välitä muiden puheista, ne ei tiedä mistä ne puhuu. Vaikka meilläkin alku oli tosi rankkaa, niin hienosti silti pärjättiin. Ja vaikka kuinka olin väsynyt, en silti kokenut olevani loppuunpalanut. Kummasti vauvojen pienistä hymyistä saa virtaa kestämään vaikka mitä.

 

Meillä vähän samaa kuin Miralla. Kyllähän te pärjäätte. Kukaan ei osannut ajatella kuvioa loppuun: silloinkin kun iskä piti vapaitaan, molemmille oli vauva syliin ja lisäksi oli 3 muuta lasta hoidettavana, joista yhdellä pitkäaikaissairaus ja vaatii joka yö väh yhden herätyksen.

Minusta nyky-yhteiskunnassa kaksosten vanhemmat jäävät ns tyhjän päälle. Kolmosten kanssa varmaan jo tarjotaan apua kotiin (enkä sitä yhtään vähättele vaan sitä varmasti tarvitaan), mutta kaksosille apu on itse ostettava, jos sitä tarvii.

Tsemppiä kaikille kaksosten äideille ja isille. Pienet kasvaa hurjan nopsaa ja ovat kyllä ihania pakkauksia.

-Liplatus ja kaksoset 1v-

 

No onpa tosi ikävää kommentointia. Ehkä sun pitäisi sanoa suoraan, että tuollainen ei tunnu kivalta. Sitäpaitsi se on kyllä ystävien ja lähisukulaisten tehtäväkin huolehtia, ettet pala loppuun - eli tarjota apuaan eikä pelotella ja kauhistella. Etukäteen on vaikea ennustaa, tarvitseeko apua vai ei, mutta ei siitä kenellekään haittaa ole Meillä kaksoset nyt 4,5 kk. Meillä käy kaupungin kotipalvelusta hoitaja (maksullinen), siivooja sekä molemmat mummot aika usein. Eikä meillä edes ole muita lapsia. Minusta on parempi pyytää apua nyt, kun vielä pärjää ja jaksaa pyytää apua. Sitten kun voimat loppuvat, on hankala saada nopeasti apua eikä sitä välttämättä jaksa edes hankkia.

Onnea tuplista! Niistä on tuplasti iloa

 

Huomenta!
ihan sattumalta törmäsin sivuille ja hetken alkua lueskeltuani päätimpäs kommentoida.
on hyvä että on monikkoperheitä jotka todella tuntevat jaksavansa.
koska näinkään ei aina ole,eniten ottaa päähän jos on itse haluamalla haluttu että hoidoilla laitetaan kaksi sikiötä kohtuun,niin sitten jaksetaan valittaa ja koko sukua/ystäväpiiriä rasittaa jonniin joutavalla kitinällä.
ja tässä tapauksessa puhun vain ja ainoastaan tuntemastani perheestä.
aina saa kuulla miten raskasta on ym.

t.3poijan mamma 05/04,11/06,11/07 nuorimmat tulivat alle vuoden ikäerolla ja oli maitoallergiaa,atoopista ihottumaa joka vaati pesu ja rasvausta useamman kerran päivässä ja samalla esikko joka täytyi kulettaa päiväkotiin saamaan puheterapiaa ym kun oli puheen viivästymä.ja tällöin kaikki kolme lasta pukemisineen ja kuljettaa mukana,välillä oli melkoiset kinokset lunta ym ja ei auttanut kuin ottaa kola käteen ja aamusella varhain kolata että pääsi tielle asti menemään autolla.
eli ei aina kato onko monikkolapsinen perhe vai ihan muuten hulinaa perheessä.
itse muuten jaksoin pyörittää arkea ihan hyvin.onhan nytkin ylläri nelonen tulossa perheeseemme pienenä lisänä mut entä sitten..edelleenkään en valita,koska kaikki ei tot voi saada lapsia..meidän sisarusparvessa on myös heitä joille ei ole hoidosta huolimatta ole tullut jälkikasvua ja sitten on myös meitä jotka sikiää ehkäisystä huolimatta

mutta vointeja näin kesäisenä aamuna,mä lähden töihin katteleen joko asukkaat heränneet.:flower:

 

En halua riitaa haastaa, mutta edelliselle kirjoittajalle: on ihan eri asia saada kaksoset kuin että saa lapsia vuoden välein.

t.yllätystuplia odottava

 

MARMAx4: Jos joku koko ajan kertoo, että on raskasta, niin olisi ehkä syytä tarjota apua (ja jos ei mahdollista niin edes sympatiaa) eikä arvostella selän takana. Jokainen kokee pikkulapsiajan erilailla, joku vaan jaksaa 5 vaativan pienen kanssa ihan hyvin ja joku uupuu kahden - tai yhdenkin - helpon kanssa. Me olemme erilaisia. Se riippuu myös meistä aikuisista, ei pelkästään siitä, miten vaativia lapsia kukin sattuu saamaan.

Kukaan ei myöskään lähde kahden alkion siirtoon siksi, että haluaisi kaksoset, vaan parantaakseen mahdollisuuksiaan saada viimein lapsi. Eikä kenenkään tarvitse hoitotaustan takia esittää, että elo vauvan tai vauvojen kanssa olisi pelkkää ruusuilla tanssimista. Väsymyksen myöntäminen ei siis ole niiden etuoikeus, jotka ovat lapsensa saaneet "perinteisellä tyylillä".

 

Kiitos kaikille kannustuksista:flower:
Mies on onneksi tajunnut olla enää huomauttelematta mun väsymisistä, ja tarkoituksella olen ollut vähän omissa oloissani, että saan stressittömän loppuodotuksen. Hassuinta tässä kaikessa on ollut se, että samat jotka ennakoivat mun väsymystä, ovat kuitenkin tarjonneet apua jo valmiiksi. Äiti jopa uhkasi jäädä osa-aika eläkkeelle, että voi sit tulla tyttöjä hoitamaan. Noh, eiköhän ne tästä rauhoitu, viikkoja kuitenkin jo 35+1, eli ei ole kauaa odotustakaan jäljellä
Tsemppiä myös muille!