Lähivanhemmat vedättää etävanhempia elareissa(joissain tapauksissa)

  • Viestiketjun aloittaja shr
  • Ensimmäinen viesti
"shihtzu"
Meillä exä maksoi koko kesän kelan minimiä ennen kuin käytiin lastenvalvojalla laskemassa summat ja ihan hyvin pystyi maksamaan sen melkein 150 euroa, mutta nyt kun sitten kuuli että tarvii maksaa vaan 65 euroa ja että elokuulta lähtien olisi voitu hakea takautuvasti rahat kelalta, mutta toisaalta mä odotan toista johon on jo nyt mennyt jonkin verran rahaa ja kaiken olen omasta pussista joutunut pulittamaan, kun exän elatusvelvollisuus alkaa vasta lapsen syntymän jälkeen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja niinpäx;22351715:
Ois kyllä aika bueno juttu, kun miehes sais omat e-pilsut :)
No, olis. Loppuis tapaukset joissa hajonneen kumin jälkeen joku latvasta laho muija alkaa selittää "mä haluun pitää tän lapsen". Ei siis o kohdalle sattunu, mutta tuttavapiirissä yhdelle.

Samaten olisi aika mehevää kun mies huolehtisikin hormooniehkäisystä, ja puoliso väittäisi tulleensa raskaaksi :D Siinä voisi sitten pakata tavarat muijalle ja toivottaa onnea uuden miehen kanssa.

Missä on tasa-arvo, perkeles. Miesten e-pillerit kauppoihi niinku olis jo.
 
Peesaan
 
"vieras"
[QUOTE="muumi";22351641]Toi on ihan täyttä kukkua :LOL: elarit koskee vain OMIA lapsia siis hyvänen aika miten katkeria ihmisiä maa päällään kantaa :eek:[/QUOTE]

elarit koskevat vain omia lapsia mutta niitä laskettaessa otetaan huomioon molempien vanhempien tulot ja kummankin elätettävien lasten määrä kuten myös sen lähivanhemman asumiskulut jotka luonnollisesti kasvavat siksi että hänellä on useampia lapsia, sitä ei asumiskuluja katsottaessa oteta huomioon että kaikki lapset eivät ole tämän entisen pariskunnan yhteisiä.

elatusmaksulainsäädäntöä tehtäessä ei ole otettu juurikaan huomioon sellaisia tilanteita joissa eronneet pariskunnat saavat eron jälkeen lapsia uuden puolison kanssa.
 
niinpäx
No, olis. Loppuis tapaukset joissa hajonneen kumin jälkeen joku latvasta laho muija alkaa selittää "mä haluun pitää tän lapsen". Ei siis o kohdalle sattunu, mutta tuttavapiirissä yhdelle.

Samaten olisi aika mehevää kun mies huolehtisikin hormooniehkäisystä, ja puoliso väittäisi tulleensa raskaaksi :D Siinä voisi sitten pakata tavarat muijalle ja toivottaa onnea uuden miehen kanssa.

Missä on tasa-arvo, perkeles. Miesten e-pillerit kauppoihi niinku olis jo.
Itse ajattelen ihan samalla tavalla, tasa-arvoahan se olisi, eikä tarttis miesten pelätä skitsoja emäntiä, jotka salakavalasti päättävät lopettaa e-pillerit vain koska niin kovasti tahtovat lapsen piittaamatta miehen mielipiteistä.
 
"muumi"
[QUOTE="vieras";22351760]elarit koskevat vain omia lapsia mutta niitä laskettaessa otetaan huomioon molempien vanhempien tulot ja kummankin elätettävien lasten määrä kuten myös sen lähivanhemman asumiskulut jotka luonnollisesti kasvavat siksi että hänellä on useampia lapsia, sitä ei asumiskuluja katsottaessa oteta huomioon että kaikki lapset eivät ole tämän entisen pariskunnan yhteisiä.

elatusmaksulainsäädäntöä tehtäessä ei ole otettu juurikaan huomioon sellaisia tilanteita joissa eronneet pariskunnat saavat eron jälkeen lapsia uuden puolison kanssa.[/QUOTE]

Ja miksi edes tarvis? Aivan kuin vois vaan erota ja samalla eroais lapsistaan OMISTA. Että vois vaan perustaa uuden perheen ja vois sitte sillä perusteella olla elättämättä OMIA lapsiaan. En kyllä ymmärrä tollasta yhtälöä ollenkaan en. Että maksumies sille uudelle perheelle ja iskän/äiskän uusille lapsille olis lapsi :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja niinpäx;22351768:
Itse ajattelen ihan samalla tavalla, tasa-arvoahan se olisi, eikä tarttis miesten pelätä skitsoja emäntiä, jotka salakavalasti päättävät lopettaa e-pillerit vain koska niin kovasti tahtovat lapsen piittaamatta miehen mielipiteistä.
Joo, sekin. Joskus täällä palstallakin näkee aloituksia tyyppiä "jätin mieheltä salaa ehkäisyn pois.." ja kyllä selkäpiitä karmii. Kaikenlaisten hullujen kanssa sitä jotkut asuukin, ihan tietämättään : /
 
Lapsilisä lasketaan tulona lähivanhemmalle, se otetaan huomioon tehtäessä elatuslaskelmia. Miksi sen etän pitäisi saada lapsilisää, jos lapsi ei hänen luonaan ole?
Lähivanhempi maksaa vakuutukset, vaatteet, asumiskustannukset, harrastukset, ruuat yms.

Mitä luulet lähivanhemmalla menevän kuussa lapsen asumiskustannuksiin, vakuutuksiin, ruokiin yms.? Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, niin sitä enemmän sitä rahaa menee.

Ei elatusmaksusummia hatusta vedetä lastenvalvojalla, vaan siellä tehdään ihan oikeita laskutoimituksia.

Sinulla ei taida olla ihan tuo laskupää hallussa? Tai lähinnä faktat. Entäs niissä tapauksissa, kun etävanhempi tapaa lasta esim. kerran 3 kuukaudessa?
 
matikkapää
muuhun en jaksa edes kommentoida, tulin vaan ihmettelemään tuota poarturiasiaa:rolleyes: meillä ainakaan ei lasta saa parturiin alle 20e/kerta, missä paikassa vuodessa riittää 30e? jos kahden kk välein vien lasta parturiin, siihen menee n.100e vuodessa.
No ei meidän lähiäidillä ole ainakaan mennyt penniäkään parturiin. Ja silti lasken sille 30 euroa. Ja laskin kyllä yläkanttiin esim. leikki-ikäisen harrastukset ja vaatteet, joten kannattaako nyt pikkuseikkaan takertua?
 
matikkapää
[QUOTE="vieras";22351564]Jos puhutaan laskelmoivista ihmisistä niin olet tosiaan maliesimerkki ;)
[/QUOTE]
Heh, eiköhän 90% lähiäideistä ole laskelmoivia ihmisiä, ainakin kaikki mun tuntevat. Hehän ne vasta kuitteja kiikuttavatkin sossuun ja marmattavat koko ajan, miten rahat ei riitä. Ja hehän vasta laskelmoivatkin, kun kiristävät jne.
 
yksi yh
Alkuperäinen kirjoittaja matikkapää;22351842:
No ei meidän lähiäidillä ole ainakaan mennyt penniäkään parturiin. Ja silti lasken sille 30 euroa. Ja laskin kyllä yläkanttiin esim. leikki-ikäisen harrastukset ja vaatteet, joten kannattaako nyt pikkuseikkaan takertua?
Laskit SUN mielestäsi yläkanttiin, omasta mielestäni alakanttiin. Meillä vaatteisiin menee noin 140 euroa/kk ja väittäisin, etten 75 eurolla saisi ostettua uutena kaikkea tarvitsemaamme. Ja kyllä, mun lapsella on oikeus kulkea uusissa ja siisteissä vaatteissa eikä täällä edes kirppiksiltä mitään sopivaa löydä. Harrastusmenot taas riippuvat harrastuksista ja niitähän sinä et päätä.

Parturi muuten on 15 euroa kerta ja pojan tukkaa pitää leikata vähintään 3 kk:n välein, mielellään kahden kuukauden.
 
matikkapää
Tää on aina yhtä käsittämätöntä, miten ihmisten mielestä eronneiden vanhempien lasten pitäisi "tyytyä" kulkemaan kirppareilta ostetuissa vaatteissa, kotiparturointiin, ilmaisiin harrastuksiin... Jos näin ei ole ollut vanhempien ollessa yhdessä, niin miksi sen pitäisi muuttua eron jälkeen, mikäli vanhemmilla tai toisella (esim. etällä) on yhä varaa kustantaa ne? Elatusmaksun maksajat valittaa, kuinka joutuvat pistämään rahaa OMAAN lapseensa
Kyllä ennen eroakin kyseiselle lapselle on ostettu käytettyjä vaatteita, mutta itse asiassa eron jälkeen ei juurikaan. Sen sijaan hänen ydinperheessä olevalle sisarukselle ostetaan käytännössä kaikki käytettynä. Missä on tasa-arvo? Miksi eroperheen lapsi saa uudet vaatteet, mutta ydinperheen lapsi ei. Miten selität tämän lapselle, kun lapsi alkaa ymmärtämään asioita?

Joku viisas tietenkin sanoo, että mitäs meni ukko tekemään lisää lapsia. Mutta pitäiskö isän elämä loppua eroon?
 
matikkapää
Laskit SUN mielestäsi yläkanttiin, omasta mielestäni alakanttiin. Meillä vaatteisiin menee noin 140 euroa/kk ja väittäisin, etten 75 eurolla saisi ostettua uutena kaikkea tarvitsemaamme. Ja kyllä, mun lapsella on oikeus kulkea uusissa ja siisteissä vaatteissa eikä täällä edes kirppiksiltä mitään sopivaa löydä. Harrastusmenot taas riippuvat harrastuksista ja niitähän sinä et päätä.

Parturi muuten on 15 euroa kerta ja pojan tukkaa pitää leikata vähintään 3 kk:n välein, mielellään kahden kuukauden.
On kyllä turha marmattaa rahan puutetta ja elareiden vähyyttä, jos törsäät lapsen vaatteisiin 140 euroa kuussa. Harvalla ydinperheessäkään on siihen varaa.
 
yksi yh
Alkuperäinen kirjoittaja matikkapää;22351864:
Kyllä ennen eroakin kyseiselle lapselle on ostettu käytettyjä vaatteita, mutta itse asiassa eron jälkeen ei juurikaan. Sen sijaan hänen ydinperheessä olevalle sisarukselle ostetaan käytännössä kaikki käytettynä. Missä on tasa-arvo? Miksi eroperheen lapsi saa uudet vaatteet, mutta ydinperheen lapsi ei. Miten selität tämän lapselle, kun lapsi alkaa ymmärtämään asioita?

Joku viisas tietenkin sanoo, että mitäs meni ukko tekemään lisää lapsia. Mutta pitäiskö isän elämä loppua eroon?
Tämäkö olikin villakoiran ydin? Sinun lapsesi ei saa uusia vaatteita, mutta lapsesi sisarpuoli saa? Niin se vain elämässä menee, ne edellisetkin lapset on elätettävä ja jos siellä on tämän elatusmaksun jälkeen varaa ostaa uusia vaatteita, niin sitten on. Ehkä sinun kannattaisi miettiä omia tuloja ja sitä kautta oman lapsesi vaatetusta.
 
yksi yh
Alkuperäinen kirjoittaja matikkapää;22351878:
On kyllä turha marmattaa rahan puutetta ja elareiden vähyyttä, jos törsäät lapsen vaatteisiin 140 euroa kuussa. Harvalla ydinperheessäkään on siihen varaa.
Olenko marmattanut kummastakaan? En. Tuon vain toista näkökulmaa omaan kapeaan ajatteluusi.
 
"vieras"
[QUOTE="muumi";22351779]Ja miksi edes tarvis? Aivan kuin vois vaan erota ja samalla eroais lapsistaan OMISTA. Että vois vaan perustaa uuden perheen ja vois sitte sillä perusteella olla elättämättä OMIA lapsiaan. En kyllä ymmärrä tollasta yhtälöä ollenkaan en. Että maksumies sille uudelle perheelle ja iskän/äiskän uusille lapsille olis lapsi :headwall:[/QUOTE]

sinun mielestäsi on täysin ok että eronnut äiti voi halutessaan perustaa eron jälkeen uuden miehen kanssa perheen ja sillä perusteella saada korotusta elatusmaksuihin?
lähivanhempi, joka yleensä on äiti, voi eron jälkeen tehdä lisää lapsia ja sillä perusteella hankkia suuremman asunnon ja jäädä vuosiksi äitiyslomalle ja kotihoidontuelle niin että ex-puoliso maksaa suurimman osan kuluista. se perustuu siihen laskukaavaan että tämä äitiyslomalle ja hoitovapaalle jäävä osapuoli ei ole kykenevä yhtä suureilta osin elättämään niitä yhteisiä lapsia sillä tulot laskevat, elätettävien määrä kasvaa ja näin ollen myös elinkustannukset.
niiden biologisten lasten kulut eivät kasva, vaan sen äidin uuden perheen kulut ja syynä se että perheeseen syntyy lisää lapsia. välillisesti se entinen puoliso, ollessaan hyvätuloinen, joutuu osallistumaan sen uuden perheen kustannuksiin koska hyvinkin voidaan katsoa että lähivanhemman elatuskyky näitä yhteisiä lapsia kohtaan on uusperheen perustamisen jälkeen lähivanhemman hyväksi 10/90 kun se muuten olisi esimerkiksi 40/60
 
"muumi"
[QUOTE="vieras";22351838]Etkö ole kuullut kondomista?[/QUOTE]

Lueppa tosta palsta "miesten" kommenteista tässä ketjussa, et miten kondomi menee rikki ja mies joutuu maksajaksi vastoin tahtoaa raukka parka :'( varminta siis on se selibaatti, ettei vaan joudu jonkun kieron naisen juonien kohteeksi ;)
 
matikkapää
Tämäkö olikin villakoiran ydin? Sinun lapsesi ei saa uusia vaatteita, mutta lapsesi sisarpuoli saa? Niin se vain elämässä menee, ne edellisetkin lapset on elätettävä ja jos siellä on tämän elatusmaksun jälkeen varaa ostaa uusia vaatteita, niin sitten on. Ehkä sinun kannattaisi miettiä omia tuloja ja sitä kautta oman lapsesi vaatetusta.
Mistä sinä minun tuloni tiedät?
Ehkä onkin niin, että minä kustannan meidän lapsen kokonaan, koska isännällä ei siihen ole varaa - miksikö? Siksi että ylimääräinen menee lähiäidin kampaamokäynteihin ja uusiin korkkareihin. Justhan te peräänkuulutatte, että molempien vanhempien pitää tasapuolisesti osallistua lapsen elättämiseen. Miksei se sitten ydinperheessä onnistu?
 
"vieras"
[QUOTE="muumi";22351926]Lueppa tosta palsta "miesten" kommenteista tässä ketjussa, et miten kondomi menee rikki ja mies joutuu maksajaksi vastoin tahtoaa raukka parka :'( varminta siis on se selibaatti, ettei vaan joudu jonkun kieron naisen juonien kohteeksi ;)[/QUOTE]

ei se ole mitenkään harvinaista että nainen kusettaa syövänsä e-pillereitä.

kyllä parisuhteessa pitäisi sen verran voida luottaa toiseen ihmiseen että jos hän sanoo käyttävänsä ehkäisyä, hän myös käyttää sitä.

mutta tietenkään yksikään tällä palstalla oleva nainen ei vetäisi herneitä nenään ja alottaisi vähintään kolmatta maailmansotaa sen takia että oma ukko rupeaa käyttämään seksiä harrastaessa kondomia ihan siltä varalta että nainen valehtelee hankkineensa kierukan tai käyttävänsä pillereitä....
 
Alkuperäinen kirjoittaja matikkapää;22351864:
Kyllä ennen eroakin kyseiselle lapselle on ostettu käytettyjä vaatteita, mutta itse asiassa eron jälkeen ei juurikaan. Sen sijaan hänen ydinperheessä olevalle sisarukselle ostetaan käytännössä kaikki käytettynä. Missä on tasa-arvo? Miksi eroperheen lapsi saa uudet vaatteet, mutta ydinperheen lapsi ei. Miten selität tämän lapselle, kun lapsi alkaa ymmärtämään asioita?

Joku viisas tietenkin sanoo, että mitäs meni ukko tekemään lisää lapsia. Mutta pitäiskö isän elämä loppua eroon?
En tarkoittanut kommentillani ketään erityisesti, vaan yleisesti palstalla vallitsevaa mielipidettä.
 
"vieras"
Ilman lasta vois vaihtaa asunnon kokoa esimerkiksi kolmiosta yksiöön. Kyllä siinä vuokra alenee. Tai kun mietin omaa exääni, hän asui yksiössä vuokrakustannukset pienet.. minä asuin lapsemme kanssa kolmiossa vuokrakustannukset isot. Ja kyllä lapsen perusmenoihinkin aika paljon rahaa kuluu. Milloin saa olla ostamassa talvihaalaria, luistimimia, kenkiä, suksia ja milloin mekkoja ja kustantamassa lomareissuja ja harrastuksia. Mulla ainakin menee lapsiin varmaan tuplasti enempi rahaa kun mitä niistä saan. Kyllä mun mielestä isän kuuluu yhtä lailla kantaa vastuu lapsestaan, taloudellisesti ja muutenkin.
 
jhgkjh
[QUOTE="vieras";22351920]sinun mielestäsi on täysin ok että eronnut äiti voi halutessaan perustaa eron jälkeen uuden miehen kanssa perheen ja sillä perusteella saada korotusta elatusmaksuihin?
lähivanhempi, joka yleensä on äiti, voi eron jälkeen tehdä lisää lapsia ja sillä perusteella hankkia suuremman asunnon ja jäädä vuosiksi äitiyslomalle ja kotihoidontuelle niin että ex-puoliso maksaa suurimman osan kuluista. se perustuu siihen laskukaavaan että tämä äitiyslomalle ja hoitovapaalle jäävä osapuoli ei ole kykenevä yhtä suureilta osin elättämään niitä yhteisiä lapsia sillä tulot laskevat, elätettävien määrä kasvaa ja näin ollen myös elinkustannukset.
niiden biologisten lasten kulut eivät kasva, vaan sen äidin uuden perheen kulut ja syynä se että perheeseen syntyy lisää lapsia. välillisesti se entinen puoliso, ollessaan hyvätuloinen, joutuu osallistumaan sen uuden perheen kustannuksiin koska hyvinkin voidaan katsoa että lähivanhemman elatuskyky näitä yhteisiä lapsia kohtaan on uusperheen perustamisen jälkeen lähivanhemman hyväksi 10/90 kun se muuten olisi esimerkiksi 40/60[/QUOTE]

Niin ja jos isä jää esimerkiksi hoitovapaalle tai työttömäksi, niin sossu ei katso isän tulotason alentuneen, vaan isä joutuu silti maksamaan elareita sen saman minkä ennenkin.
 
Yhteistyössä