Laitetaanko uusi pino kaikille raskaana oleville kaksosten odottajille :)

Ajattelin siis että "tuoreutetaan" tuota jo edellistä, aika pitkäksi päässyttä pinoa.

Itsellä raskausviikkoja täynnä 18! Liekö sitten kukoistavaa keskiraskautta, mutta olo on parempi kuin pitkään! Pahoinvoinnista en juuri kärsinyt, mutta alkuvaiheen supistelut ja iskiaskivut tuntuivat lamauttavan täysin. Lääkärin "diagnoosi" olikin tuolloin että kohdun kasvu sai vain aikaan nuo supistelut. Onneksi eivät ole vielä paikkoja avanneet.

Mulla tilanne, että ilmeisimmin identtiset lapset tulossa, yhteinen istukka, mutta omat vesipussukat vauvoilla on. Eli monokoriaalinen, diamniaalinen taisi olla se virallinen termi. Sukupuolesta ei vielä ole tietoa.

Alun järkytyksestä ollaan päästy jo siihen vaiheeseen että liikkeitä odotan todella suurella innolla, ja nimivaihtoehtoja olen jo harkinnut :) Jotain pientä aavistusta kuplinnasta tuolla vatsassa on, mutta en ole vielä niin varma että uskaltaisin täysillä liikkeiksi sanoa.

Töissä olen toistaiseksi jaksanut hyvin, mennään viikko kerrallaan. Mulla fyysisesti aika raskas työ, joten riskejä en sen suhteen ota.

Olisi kiva kuulla mitä muille raskaana oleville kuuluu, minkälaisia fiiliksiä, oletteko jo hankintoja tehneet? Itse päätin että vasta rv 25+ ryhdyn vaatteita tms hankkimaan.

Terkuin Paksunen
 
Meillä ultran mukaan viikkoja 13. Ja ihan alkujärkytyksessä ollaan! Toissapäivänä np-ultrassa saimme tietää kaksosista :eek: Onhan tää aika hurja tunne, uskomatonta ja ihmeellisen ihanaa :) Meillä kun oli tarkoitus saada viides ja viimeinen, ja nyt tulee kuudeskin samantien. Välillä iskee pelko, että jos menettääkin vauvat, mutta ollaanhan tässä jo varmemmilla viikoilla.

Pahoinvointia ollut enemmän kuin edellisissä raskauksissa, ja kivuttomia supisteluja kolmisen viikkoa. Kuinkahan paljon paino yleensä nousee kaksosraskauksissa? Aiemmissa noussut 10 kg paikkeilla. Mahtuuko sitten enää tavis-äitiysfarkkuihin?

Koska olette kertoneet kaksosista? Me ei olla kerrottu vielä koko raskaudestakaan kuin parille kaverille. Jokohan sitä uskaltaisi suvulle kuuluttaa tuplailosta?

Meillä vauvoilla omat istukat ja pussit, eikös se ole se paras tilanne? Mies haluaisi tietää sukupuolen etukäteen, mutta eihän sitä kai vielä näe? Seuraava ultra rv 20.

Onko muita kestovaippojen käyttäjiä? Meillä on monen vuoden kokemus, joten ajattelin että eiköhän sitä kaksikin saa vaipatettua.

Hankinnat ajateltiin tehdä vasta joulun jälkeen. Aika paljon tarviketta jo onkin, mutta rattaat ja uudet turvakaukalot ainakin. Ja auto, sehän se tässä miestä harmittaa! Mutta ei voi mitään, ei mahduta sitten enää tuohon 7-paikkaiseen.

Tuhat ja yksi kysymystä pyörii mielessä, toivottavasti kaikki sujuu hyvin meillä kaikilla!

:wave:
 
Moi teille. Olen listalla tuolla Odotusajan Huhti-Hippusissa, mutta nyttemmin taidan tulla tänne, sillä masusta löytyi kaksi hippua. 8. viikko vasta menossa ja seuraava ultra 25.9. (käyn toistaiseksi yksityisellä). Meillä tulee taloon neljäs ja viides samoilla lämpimillä, jos kaikki menee hyvin ensi kevääseen saakka. Onhas tässä vielä aikamoisen epätodellinen olo, mutta hyvä mieli.

Pahoinvointia mulla on ollut yllättävän vähän, lähinnä satunnaisia aaltoja, jos itse olen niin tyhmä, että jätän esim. syömättä säännöllisesti. Väsyttää toisinaan kovasti, mutta niin tämä perheen arki muutenkin. Kuopus on vasta 2-vuotias. Minkähänlainen jättimasu kaksosista tuleekaan! Olen pitkä ja hoikka ja yhden lapsen odotus ei pitkäselkäisellä ole saanut aikaan kovin kummoista vatsaa - yleensä äitiysvaatteet eivät ole istuneet. Uumoilen vain, että näillä raskauksilla ja synntyksillä ja kaksosilla olen pian aika muhkea :) Jos vatsa ei paljasta aikaisemmin, aiomme kertoa raskaudesta ja tuplista ehkä joskus viikon 12 jälkeen. Toistaiseksi vielä vaatteet mahtuvat.

Valvatti, meillekin tulee auton vaihto eteen. Tosin omistamme kaksi autoa, joista vain toinen on henkilöauto, mutta pitäähän huushollissa olla sellainen henkilöauto, johon koko perhe mahtuu! Tila-autoa katsastamaan, siis. Voitko suositella? Mikä se teidän nykyinen 7-paikkainen on? Luojan kiitos, meillä on kaksostenrattaat ja hyvät sellaiset jo valmiiksi. Hankimme reilut viisi vuotta sitten pienellä ikäerolla syntyneille esikoiselle ja keskimmäiselle. Aion ostaa vain kantokassit ja yrittää ainakin kesää vasten pärjäillä niin.

Nyt täytyy vain lyödä jäitä hattuun ja yrittää malttaa odottaa seuraavaa ultraa. Eniten melkein jännäilen, tulisiko meille identtiset kaksoset? Ja toiseksi, tulisiko kolmen pojan jälkeen vaikka tyttölapsia :)

Hyvää vointia, kirjoitellaan kuulumisiamme!

 
No niin, nyt on kerrottu vanhemmille ja sisaruksillemme tuplista, näytettiin video joka saatiin ultrasta. Äitini oli pyörtyä, mutta muut vaan vähän järkyttyneitä :D Ja ensimmäiset tavis-farkut on pesty yläkomeroon odottamaan hoikempia päiviä. Flunssan jälkeen on taas ruoka alkanut maistua, joten eiköhän tämä masu ala kasvaa vauhdilla. Viime viikolla terkka sanoi että kohdun koko vastaisi viikkoja 16 jos yhtä odottaisi (eli reilut 2 vk edemmällä ). Kaksi erinopeuksista sykettä löytyi, molemmat masun oikeasta reunasta, niin että tilaa on vielä pyöriä.

Pientä paineentunnetta tuntuu välillä siellä täällä, varsinkin illalla sängyssä, pikkuiset ne siellä uivat =)

Kuukatri meillä on Pontiac Trans sport -95, vähän ränsistynyt mutta ikäänsä nähden pelittää hyvin. On nuo isot tila-autot ihan omaa luokkaansa, kuin olohuoneessa istuisi siellä takapenkilläkin! Oli tarkoitus ajaa se loppuun kun lapset ovat pieniä ja sotkevat autoa, ja ostaa sitten uudempi, mutta nyt tuli tämä tilanne. Meillä on pojat vajaa 8v, 6v, ja vajaa 2v, sekä tyttö 4v. Nuorin on erikoisen vilkas tapaus, joten kauhistuttaa ajatus että tulisi vielä kaksi samanlaista! Tytölle olisi kiva saada leikkikaveri, mies kyllä toivoo niitä poikia :D

Mukavaa viikkoa kaikille :wave:

 
Vähän taustaa: meillä takana reilu vuosi lapsettomuutta. Keväällä otin itteäni niskasta kiinni ja laihdutin BMI 28,5 --> 23. Kesällä lähdettiin sitten lapsettomuustutkimuksiin ja sain ens alkuun tutkimuskiertoa seuraavalle kierrolle keltarauhashormonireseptin. Ennen tuota hormonein tuettua kiertoa heinäkuun lopulla sain ensimmäisen kerran positiivisen tuloksen ovulaatiotestistä ja se seuraava kierto ei sitten oo vieläkään alkanut, koska elokuun alussa tein positiivisen raskaustestin. Maanantaina oli ensimmäinen ultra ja siellä ensimmäisen nyytin nähtyämme kätilö totesi, et tästähän näkyy ne molemmat. Ukon kanssa oltiin alkuun ihan shokissa, mut nyt alkaa jo sisäistämään, et kyllä meitä on tuplaonni potkaissut. Ensimmäiset kaksoset miun suvussa! Miehen puolella jokuset löytyy, mutta erimunaisia ja meillä mitä ilmeisimmin samamunaiset tulossa, sama tilanne kuin Paksusella, eli sama istukka ja erilliset pussit. Eilen käytiin myös kuuntelemassa sydänääniä.

Meilläkin jännittää, miten mahdutaan autoon. Vaikkakin tulossa ovat vasta ensimmäinen ja toinen lapsi, niin perheeseen kuuluu lisäksi kaksi isoa koiraa. Tällä hetkellä Octavia-farkku, toivottavasti mahduttaisiin sinne jotenkin jatkossakin.

Miulla on ollut pahoinvointia kuudennesta viikosta lähtien. Nyt menossa 11+1 ja tuntuu siltä, että pahoinvointi vain pahenee. Pariin viikkoon en oo normaaleihin farkkuihin mahtunu. Alaselkä on myös temppuillut: yhtenä iltana en päässyt lattialta ylös, kun kävin hetkeksi selälleni. Mut oon todennu, et ainakin miulla liikunta ja venyttely auttaa.
 
Mutta vähän omia kuulumisia. Töissä vielä jaksan painaa, vaikka väsymys on totaalista! Katsotaan milloin passittavat sairaslomalle, viimeksi lääkäri väläytteli jo r.viikkoja 24, joka olisi tuossa parin viikon päästä. Toisaalta olisi kiva käydä töissä, mutta en kyllä ota yhtään riskejä tämän raskauden suhteen. Työni on sen verran fyysisesti raskasta, joten tuskin kovin montaa työviikkoa enää edessä. Sitten kun paluu taas joskus koittaa, niin saahan tuota tehdä :)

Mitenkäs teillä muilla on töissä jaksaminen? Ja jos olet jo sairaslomalla, niin millä viikoilla jäit?

Vieläkään en ole uskaltanut tehdä mitään hankintoja vauvoja varten, mutta uskomattoman ihanasti kaikki ystävät ovat tarjonneet pinnasänkyjä, turvaistuimia, sittereitä jne. lainaksi/omaksi. Vaunut on ne isoin hankinta, ja sitten lisää vaatteita. Onneksi jotain on esikoiselta tallella, jotta ihan tyhjillään ei mennä. Oletteko muuten miettineet mitä teette äitiyspakkausten suhteen? Otatteko, ja montako otatte?

Eipä tässä muuta, vatsa on jo suhteellisen iso, ja hiukka pelottaa kuinka iso siitä sitten tuleekaan - mun nahkaa jo kiristää! Painoa on tullut todella reippaasti, ja sen kyllä huomaakin. Mun tisseissä jo pelkästään on varmaan +2kg per rinta lisää painoa :) Hui kauhia mitä on sitten kun maito nousee.

Kirjoitelkaahan kuulumisia, terkuin Paksunen rv22:lla porskuttaen.
 
Meillä tänään viikkoja 11+6 ja viime viikosta alkaen töissä jaksaminen on ollut tosi tiukilla. Toivottavasti tää jossain vaiheessa vähän helpottas, nimittäin täs alkaa tartteemaan päiväunia kesken työpäivän... Istumatyötä teen, joten vaikkei työ raskasta ole, niin selkään se käy.

Myö ollaan tehty hankintoja jo. Vauvanvaatteita ollaan jokuset ostettu ite ja paljon ollaan saatu tulevilta isovanhemmilta. Viikonloppuna haettiin pinnasängyt ja ajattelin itekin olevani etuajassa, mutta tuplien äiti, joka sängyt myi, oli sitä mieltä, että kannattaa hommata tavarat ajoissa, kun vielä jaksaa. Myöhemmässä vaiheessa voi käydä niin, ettei jaksakaan. Meillä suunnitelmissa ottaa kaksi äitiyspakkausta ja yksi rahana.

Jännittää jo seuraava ultra, joka on viikon päästä! :)
 
:ashamed: En oo hoksinu ennen tätä pinoa :ashamed:

Täällä odotellaan kolmatta ja neljättä meidän sakkiin, viikkoja on nyt 18 ja vointi mitä mainioin. Masu kasvaa kohisten edellisiin raskauksiin verrattuna, mutta Kamut ovat ultran mukaan ihan käyrillä. Eli vajaat 200g ja 18-17,5cm pitkiä. Sukupuolta ei saatu varmasti nähtyä kummaltakaan, joten hirveästi ei ole hankintoja tehty. Meillä suurimpana hankintana on auto, kun ei enää farmariin sovita. Olen päättänyt että otamme kaksi äitiyspakkausta ja yhden rahan, kun olen antanu Veikan aikaiset vauvavaatteet kiertoon.
Töissä olen vielä, mennään viikko kerrallaan, eli jos alkaa vaivoja olemaan jään suosiolla kotiin.

Korven tyttö ja Kamut 18+0
 
Ajattelimme kahden tytön jälkeen vielä yrittää kolmatta lasta, jos se poika sieltä vaikka tulisi.. Yllätys yllätys: Nyt siis kuitenkin tulossa kolmas ja neljäs..!! =) Tytöt nyt 4,5 v ja 3 v. Odottavat todella innoissaan kahta vauvaa..!!

Viikkoja on 14 (laskettu aika 3.4.2008) ja pahoinvointi alkaa pikkuhiljaan helpottamaan. On ollut nimittäin jotain ihan järkyttävää!!

Alun järkytykestä on toivuttu ja nyt voi jo alkaa suunnittelemaan tulevaa. Miehen pää on ihan pyörällä, ostettiin nimittäin juuri uusi auto ja nyt sitten se menee heti vaihtoon.. :D

Meidän kaksoset taitavat olla identtiset, koska jakavat saman istukan, mutta heillä on omat vesipussit. (samoin kuin Paksusella)

Vatsa on jo todella iso, joten raskautta ei ole sen kummemmin pystynyt edes alussa peittelemään. Ja kun sain tietää kaksosista, laitoin tekstarin heti kaikille kavereille... =)

Odottelen innolla taasen seuraavaa ultraa...!!
 
Hei kaikille! Ensimmäisiä lapsia odottelen ja kahta poikaa. Pitkään on lapsettomuutta taustalla ja nämä kaksoset saaneet alkunsa koeputkihedelmoityksellä. Oli viimeinen kerta kun päätettiin koittaa ja lopulta siis tärppäsi. Viikkoja nyt 20+5 ja kaikki sujunut hyvin. Tosin eilen jäin saikulle supistelujen vuoksi. Epämiellyttävän tuntuisia mutta ilm. vaarattomia. Liittyy aina rasitukseen.
Vatsa on superiso ja hiukan jo tiellä.. Mitähän sitä vielä edessä on.
Hankintoja ei ole juuri tullut tehtyä ja aina kauppaan mennessä tulee sellainen olo etten kuulu tänne vaunuliikkeeseen tai lastenvaateosastolle. Sen verran monta vuotta on pettymystä takana.
Mukavaa syysiltaa kaikille!!
 
uusi kaksostenodottaja ilmoittautuu :wave:

Tieto kaksosraskaudesta saatiin viime viikolla, mutta ei se yllätyksenä tavallaan tullut kun alkunsa ovat saaneet pakastetun alkion siirrolla eli kaks siis siirrettiin. Vauvaa on yritetty saada alulle jo 4½vuotta joten ei ole yhtään pahitteeksi et niitä tulee sit kerralla kaks =)

Raskausviikkoja ei ole kasassa vasta kuin 8+5 eli elellään vielä riskialtista aikaa. Ultra missä käytiin ei mielestäni ollut kovin tarkka (Yksityinen neuvola) sillä toisen vauvan sydämen sykettä ei kunnolla näkynyt kuin vaan välillä. Mut silti positiivisin ja luottavaisin mielin mennään

laskettuaika olis 10.5
 
lumihiutale leijailee
Jaksoin lukea, mutten oikein kirjoittaa. Onkohan muut näin väsyneitä?
Eli mulla vauvat syntyvät huhtikuussa tai sitten jo ennemminkin. Mutta niillä paikkeilla. Sittenhän sen näkee. Mielestäni vielä raskausmahaa ei ole.Milloin muilla on alkanut näkymään?
 
Hei!

Viime perjantain np-ultrassa selvisi, että mekin odotamme kaksosia!!! Ultra meni minulta siinä järkytyksen kourissa hieman ohi, mutta ilmeisesti erilliset vesipussit ja istukat. Laskettu aika olisi 16.4. Näitä pikkuisia odotellaan sisaruksiksi juuri kaksi vuotta täyttäneelle isoveljelle. Aika iso yllätyshän tämä oli, mutta pikkuhiljaa aletaan asiaan sopeutua :)

Asunnossa riittää onneksi tilaa ainakin pariksi seuraaksi vuodeksi, mutta ainakin oma auto, pieni Fiat Punto menee vaihtoon.

Meillä jo melkein koko lähisuku ja jotkut kaveritkin jo tietävät tästä kaksosodotuksesta. Aika hauska sattuma, sillä miehen siskon perheessä on meidän esikoisen ikäiset kaksoset. Saavat tästä sitten kaksosserkut.

Huomenna mulla olisi neuvola-lääkäri ja neuvolan tädille jo tänään soittelinkin muissa asioissa. Tämän viikon paikalla onkin uusi sijainen, joka ei näistä kaksosraskauksista mitään tiennyt... En siis taida tällä kertaa saada mitään vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
 
Heissan kaikille!

Tänne on näköjään tulla tupsahtunut muutama uusi kaksosmamma. Tervetuloa aika hiljaiseen joukkoon ja onnea paljon. Tosi on, että tämä palsta on kyllä tosi hiljainen, mutta josko me saatais tähän vähän eloa. Ryhdistäydytäänkö porukalla, sillä mun mielestä on ainakin tosi kiva lukea mitä muille kuuluu ja onko samoja tuntemuksia kuin itselläkin.

Mulla on nyt kasassa viikkoja 22 (eli la 12.2) ja 3. ja 4. lapsi tulossa (sisarukset 5v ja 2v). Parin viikon perästä olisi vasta rakenneultra. Täällä Kiinassa ultraavat vasta viikolla 24. En tiedä syytä, mutta jospa näkevät silloin sitten paremmin. En ole käynyt nyt missään kontrollissa yli kuukauteen, mutta kaikki on mennyt mielestäni ihan hyvin. Kyllähän sitä toivoisi, että saisi tarkempaa seurantaa myös täällä, niin kuin Suomessa tuntuu saavan, mutta sitten kun taas ajattelee esim. mummujemme tilannetta, niin he eivät saaneet mitään kontrollia ja sitten vain saunanlauteille synnytettiin sitten yksi tai kaksi, kuinka monta sieltä nyt sitten mahtoikaan tulla ja illaksi navettaan :LOL:

Supistuksia tulee ja menee melkein päivittäin sekä potkuja tulee molemmilta laidoilta, ilmeisesti pelaavat jalkkista tai jotain... Suurin väsymys on oikeastaan jo vähän ohi, mutta kyllä illan päälle tuntee, että on ollut koko päivän pystyssä sillä alapäätä vihloo ja maha painaa. Töissä olen vielä ollut ja joudun ilmeisesti olemaan vielä niin kauan kuin täältä kotiudumme tuossa marraskuun lopussa. Pitkä lento vielä edessä viikolla 29, mutta toivottavasti kaikki menee hyvin. Tietysti jos jotain sattuu tuota ennen niin sitten täytyy ottaa vain suunnitelma B, jota nyt tässä vaiheessa ei kyllä vielä oikein ole :eek:

Kyllä meistä taitaa tulla aika jätti suuria. Kiljoa mulle on ainakin tullut jo 6-7 ja ne kyllä tuntuvat. Mutta tässä tällä kertaa ja kertokaahan kuulumisianne! Ilolla lukee.

Terkut kaikille Kiinamama

 
Kävin eilen neuvolassa ja ihan mukava kokemus oli. Aikaa kului 1 tunti 20 minuuttia. Kaksosraskausjutuista ei vielä juurikaan juteltu mitään.
Hb oli 136 mikä on mulle tosi hyvä lukema ja verenpaineet 119/77
Pissasta löytyi leukosyyttejä ja jotain muuta joten jouduin tänä aamuna ottaan uuden näytteen ja mies toimitti ne labraan. Mulla on mahdollisesti joku tulehdus

Vaaka näytti aivan hirveitä lukemia kun oli runsaasti vaatetta päällä. Kehoitti liikkumaan hieman enemmän. Määräsi syömään lisäksi kalkkia vaikka syön kaks raskaus multitabsia päivittäin.

yritti kuunnella sydänääniä mut ei saanut kuuluville mut en mä siitä hermostunut kun onhan tuossa tuota äänenvaimennuskerrosta hiukka paljon. Ja se tuumas et jos kohtu takakenossa niin sekin vaimentaa ääniä.

Lääkärineuvola on jo ens viikolla joka laittaa sit äippäpolille lähetteen. Yllättävän pian mulle tuli toi lääkärineuvola, mut saattaa johtua siitä et se elätteli toiveita et mä pääsisin np-ultraan sinne äippäpolille, kun muutenhan sitä täällä oulussa ei tarjota.

Sanna ja masuasukit 9+5
 
Meillä toinen ultra takana, ja tällä kertaa saatiin niskaturvotuskin mitattua: se oli ok, 1 mm kummallakin. Tyypit jakseli kivasti ja kaikki kriittinen löytyi. Lääkäri oli huolissaan kokoerosta, mut se ei edellisestä kerrasta ollut kasvanut, niin lienee ihan hyvä. Kuultiin vähän pelotteluja fetofetaalitransfuusiosta lääkäriltä ja nyt tuntuu kaikki niin epävarmalta. Miten muilla, joilla identtiset tulossa samassa istukassa, onko kokoeroa ollut ja jos, niin kuinka paljon? Meillä tyypit ekassa ultrassa 30,7 ja 39,8 mm, nyt 62 ja 68 mm. Tuo ero vastaa ymmärtääkseni kummassakin tapauksessa kuutta päivää.

huhtimami08, me mennäänkin lähes samoilla viikoilla. Miulla on LA 15.4.2008.
 
Kolmas raskaus menossa ja np ultrassa selvis että kaksi tulossa.
Viikkoja on nyt 23+1, 3 ultraa jo takana. Täällä poh.karjalassa onneks tiivis seuranta. Ens viikolla olis taas käynti äitiyspolilla.
Alkupahoinvoinnin ja järkyttävän väsymyksen jälkeen olo vähän helpottunu.
Masu kyllä kasvanu valtavasti, paino onneks vasta noussu 3kg.
Saa nähdä miten kauan töissä jaksaa..

En aikaisemmissa raskauksissa ole näin aikaisin vielä hankintoja tehny.
Nyt jo rattaat hankittu, sekä turvakaukalot ja jonkun verran vaatteita.
Kaiken varalta jos joutuu sairaalalepoon. edellisessä raskaudessa raskausmyrkytyksen takia olin viikkoja sairaalassa.

Kaikille hyviä vointeja:)
 
Täällä kaksostytöt tulossa viikoilla 25+2. Olen yllättynyt että kaksosraskauksia on näinkin paljon :)
Mulle tuli täysin yllätyksenä nämä tuplat vaikka siskoni sai -03 kaksospojat (toinen heistä ikävä kyllä menehtyi kätkytkuolemaan n 2kk iässä :( ) Jouduin sairaalaan verenvuodon takia viikoilla 11+2 ,siellä katsottiin ultralla että mikä on vikana. odotettiin miehen kanssa ihan peloissaan että lääkäri sanoo keskenmeno tai kohdunulkopuolinen raskaus tai jotain komplikaatioista mutta hän sanoikin että nyt on sellainen juttu että kaikki näyttää olevan hyvin mutta täällä näkyy kaksi päätä. Ensimmäisenä otin puhelun siskolle joka huusi puhelimeen että "mä tiesin mä tiesin"!! Hankala raskaus tämä on kyllä tosiaan ollut, toisen kerran jouduin sairaalaan kuukausi tuon ekan reissun jälkeen,syynä taas verenvuoto. Tyksissä sanottiin että istukan reuna vuotaa. Vuoto onneksi kumminkin lakkasi ja pääsin kotiin. Nyt siis viikkoja 25+2 takana. LA 27.01.08. Sairaslomalla olen ollut tuosta tokasta vuodosta lähtien, vointi on ihan hyvä lukuunottmatta kamalia liitos- ja selkäkipuja :/
Tuohon istukka keskusteluun:
Meillä on 2 istukkaa jotka liittyneet toisiinsa yhdeksi isoksi joka kattaa koko etuseinämän. En tiedä onko hyvä vai paha että ovat sulautuneet yhdeksi ? Viime ultrassa mitattiin 140g painoero ja nyt entistä tiuhempaan ultraan sen takia,kaiken kaikkiaan ultrassa ollaan oltu jo 6 kertaa.
:D 25.10 taas ultraan :D
 
Hei jälleen!

Linnea-81, meillä tosiaan lasketut ajat tosi lähekkäin! Mistäpäin olet? Minä Turun seudulta, synnytyssairaalana TYKS.

Täällä pahoinvointi alkaa ehkä hieman helpottaa, mutta jatkuvat päänsäryt vaivaavat tosissaan. Vatsakin alkaa hiljalleen kasvaa, mutta ei sitä vielä vauvamahaksi erota. Kiloja oli ekassa neuvolassa tullut jo reilu pari lisää, mutta sitten tokaan neuvolaan olikin Viikkoja tänään kasassa tasan 14.

Neuvolakäyntikin oli ja meni, mutta kuten epäilinkin, kovin heppoiseksi jäi olo sen jälkeen. Kaksosuutisten jälkeen kun olisin tarvinnut vään vastauksia mieltä vaivaaviin kysymyksiin. Terveydenhoitajan sijaisella ei ollut aiempaa kokemusta äitiysneuvolasta, saati sitten kaksosraskaudesta. Se selvisi että seuraava ultra on, kuten yksösraskauksissakin, tuo viikon 20 rakenneultra ja sitten viikon 24 tienoilla siirryn tarkempaan syyniin TYKSin äitiyspolille, jossa ilmeisesti ultrataan ahkerasti koko loppuraskaus. Mitä teillä muilla, kuulostaako tämä normaalikäytännöltä? Sen vielä lisään, että meidän pikkuisillahan omat vesipussinsa ja istukkansa, sinällään ei siis luokitella riskiraskaudeksi.

Olisi kyllä muuten kiva jos kaikilta löytyisi innostusta ja saataisiin palstalle vähän eloa. Itsekin kyllä pitäisi enemmän aktivoitua. Huomasin, että vertaistukea kaksoisraskauksiin ei näiltä keskustelupalstoilta niin helpolla löydä.

Iloista odotusta!
 
Onko muilla ihan kauhea nälkä koko ajan? Aamupäivällä ei meinaa tolpillaan pysyä, vaikka miten paljon söis. Rv 18+1 (tai +5 ultran mukaan). Kolmisen viikkoa sitten pahoinvointi helpotti, ja mahakin pullahti esiin. 2 kg painoa tullut, toinen niistä taitaa olla rinnoissa, piti uusia liivitkin.

huhtimami kuulostaa ihan samalta tuo neuvola/ultrakäytäntö kuin meilläkin. Kyllä kaksosraskaus luokitellaan aina riskiraskaudeksi, mutta teidän (kuten myös meidän) vauvoilla on vähemmän riskejä kuin samalla istukalla ja pussissa olevat. Minulle sanottiin, että koska ennen rv 24 ei oikeastaan voida tehdä mitään, niin vasta siitä aletaan tarkempi seuranta. Meillä on rakenneultra 2 vk kuluttua.

mama85 tosi ikävää että siskosi toinen lapsi menehtyi :hug: Itsellä koko ajan kaihertaa pelko, että jos toiselle käy jotain raskauden tai synnytyksen aikana, mutta eipä tullu mieleen tuo kätkytkuolema.

Olen aina ajatellut, että ne, joilla on ollut hankaluuksia raskaaksi tulemisessa, ilman muuta tarvitsisivat kaksoset, palkinnoksi yrittämisestä. Mutta että miksi juuri meille tällainen ilo ja onni suotiin, siitä olen vieläkin ihmeissäni!

Lapset odottaa jo tosi innoissaan vauvoja, suunnittelevat leikkejä, vaatteita, leluja :heart: Olispa jo ihanaa alkaa laittaa valmiiksi pieniä vaatteita kaappiin, mutta vasta joulun jälkeen aion.

Hyviä vointeja teille ja masuille!
 
Valvatti kyselit tuosta nälästä, mulla kans menee kevyesti kaksi tukevaa aamupalaa, lounas, välipala ja päivällinen, joten kyllä kaks taitaa tarttea enemmän :p Tai äiti ainakin :whistle:

Äitipolilla olen käynyt rv 12 lähtien ja joka kerta on ultrattu, eli nyt olen käynyt polilla jo neljä kertaa, aina neljän viikon välein. Vaikka meidän Kamut ovat omilla istukoilla ja omissa pusseissaan, silti seurataan tosi tarkkaan. Toisaalta tuntuu itsestäkin paljon turvallisemmalta kun tietää käyvänsä parin viikon välein joko polilla tai neuvolassa.

ON:Maanantaina kävin siis neljännen kerran äitipolilla, vuorossa rakenneultra. A-vauva oli kääntynyt rt:aan ja painoa oli vajaat 290g ja B-vauva istui visusti jalat ristissä, painoa vajaat 280g, eli lääkärin mukaan kasvavat käyrillä. Kummankaan sukupuolta ei tälläkään kertaa saatu selville, mutta tärkein eli rakenteet olivat kunnossa, kaikki elimet löytyivät.
Mun työt sitten loppuivat siihen lääkärissä käyntiin, eli jouduin/pääsin sairaslomalle äitiysloman alkuun saakka. Syynä ennenaikaiset supistelut, jotka olivat vähän pehmittäneet kohdunsuuta. Sairaslomalla pyritään ehkäisemään sitä, etten joutuisi makaamaan sairaalassa monta viikkoa. Joten nyt sitten mennään rauhallisesti ja kasvatellaan masua kotosalla.

Korven tyttö ja "salaiset" Kamut 20+4
 
Hei,

kirjoitin pitkät pätkät ja bittiavaruuteen katosi. No, laitan lyhyemmin uudelleen.

Täällä ollaan rv 8 + 3 ja maanantaina saimme tietää kaksosista. Sydämet sytkyttivät kumpaisellakin ja kokoa oli 16 mm kumpaisellakin. Erimunaiset ovat.

Ultrassa oli selvästi näkyvissä, että toisella kaverilla oli selvästi vähemmän lapsivettä. Onko teillä kellään tietoa tällaisesta? Lääkäri ei nimittäin osannut sanoa oiekin mitään asiaan. (on lapsettomuushoitoihin erikoistunut)
Varasin Femedaniin täällä Helsingissä ajan superspesialistille 3D-ultraan, jotta saan tämän hirveän huolen hartioiltani. Voi sitten huolehtia seuraavia asioita.

Oikein rauhallista ja riittäväaikaista odotusta jokaiselle!

juulia :wave:
 
Hei kaikille! Täällä ollaan myös sairaslomalla oltu nyt pari viikkoa. Supistelut lisääntyneet reippaasti. Kivuttomia on ja kohdunsuu ok.
Ruokahalu on kova ja liikkuminen raskasta joten painoa oli tullut 3,5 kiloa kuukaudessa. Miten teillä muilla paino on noussut? Entä sf mitta? Minulla se oli 25 edellisellä neuvolakäynnillä tällä viikolla. Tuntui niin suurelta.
kiinamama, meillä on laskettu aika suunnilleen samoihin aikoihin. Minulla siis 14.2. Kirjoitikin niistä kiloista. eli samaa tahtia täälläkin paino nousee... :eek:
Toivottavasti teillä menee matka turvallisesti suomeen.
Juulialle sanoisin, että voi olla noin aikaisessa vaiheessa vaikea sanoa vielä lapsivesiasiasta. Suosittelen kyllä femedaa lämpimästi. Olin samalla lääkärillä ja olen ollut jo kahdesti. Vielä menemme sinne 4dultraan. Nautiskele nyt raskaudesta hyvillä mielin, jos sinulla ei vielä ole huonoa oloakaan? :)
Mukavaa torstaita kaikille! Nyt synttärikakkua ostamaan tulevalle kaksosten isälle!
Roosa ja pojat 22+5
 

Yhteistyössä