Lapselliset lapsettomat joilla haaveissa pikku sisarus

MaMau ihan järkyttävä määrä keskenmenoja! Onko sulla tutkittu mikä niitä aiheuttaa, onko löytynyt jotain kohdusta tai hyytymistekijöistä ym? Ootteko muuten tehokkaampiin hoitoihin alkamassa vai jatkatteko letroilla? Mä ymmärrän tuon pakkomielle-ajatuksen, en minäkään ennen esikoista voinut nauttia elämästä täysillä, en iloita muiden raskauksista tai pikkulapsista ja ajatus lapsettomasta loppuelämästä oli sietämätön/mahdoton. Ajattelin että vaikka menis 100 000 e mä jatkan hoitoja kunnes onnistuu, vaikka luovutetuilla minuksilla, halusin oman vauvan. Että kyllä se lapsi voi olla aikamoinen pakkomielle, onneksi meille tuli lapsia lopulta, mut en tiedä miten olisin päässyt yli lapsettomuudesta, jos lapsia ei olis suotu, olis se ollut varmasti terapian ja valtavan kriisin paikka. En ole niin ura-orientoitunut, että siltä saralta olisin löytänyt sisältöä elämään, kyllä perhe on mulle se ykkönen ja omat lapset maailman ykkösjuttu ja elämän tarkoitus. Uskoisin, että jos toista lasta ei oltais saatu, olisin tyytynyt yhteen ja lopulta hyväksynyt asian, onhan se valtava siunaus jo saada se yksi. Mutta kyllä toinen "viimeisteli" asian, sai vielä nauttia raskaudesta ja vauvasta, kun ensimmäistä odottaessa oli koko ajan valtava huoli ja stressi ja menettämisen pelko. Toinen raskaus oli tavallaan sen ensimmäisen korjaava kokemus. Ja onhan sisaruksista toisilleen iloa ja onnea parhaimmillaan. Tunteilleenhan ei tosiaan voi mitään, et voi niitä estää. Niistä voi onneksi puhua esim. psykologille tai terapeutille ja lopulta hyväksyä omat tunteensa.
 
Hei Tupsuli,
Me ollaan kunnallisella puolella ja viimeisimmän keskenmenon jälkeen tekivät kohduntähystyksen, josta löytyi pieni kiinnike mutta ei kuulemma olisi pitänyt olla keskenmenojen syynä. Raskaudun letroilla suhteellisen helposti niin kunta ei laita meitä ivf hoitoihin. Mitään muuta vikaa ei ole löytynyt kuin ovuloimattomuus joka korjaantui letrozoleilla. Seuraavassa raskaudessa minulle kokeillaan piikitystä en muista mitä se oli mutta nimenomaan tukostaipumukseen käytetään vaikkei minulla niissä ollutkaan mitään. Harkitsemme kyllä siirtymistä yksityiselle. Mutta tosiaan kun pääsisi tästä pakkomielteestä jotenkin niin varmaan onnistuisi raskauskin. Raskaana mietin koko ajan milloin menee kesken mukavaa kuulla että olet lopulta saanut lisää lapsia minullakin siis on toivoa vielä
 
Täälläkin yksi entinen lapseton haaveilija. Vuosi on kohta kulunut sektiosta ja kohta kaksi IVF-hoidon aloittamisesta. Meillä ei tehty tuoresiirtoa hyperstimulaation vuoksi, mutta eka PAS toi plussan ja myös pienen (aika ison) pojan :)

Sektion jälkeen piti odottaa vuoden ennen uutta raskautta, mutta eilen juteltiin mieheni kanssa että tämä poika on nyt niin vaativassa vaiheessa, etten oikein jaksa uutta raskautta vielä. Ekana yritetään varmaan luomuna muutaman kuukauden (lapsettomuudelle ei löytynyt mitään syytä) ja sitten soitan polille että voisimme mennä taas uuteen PASiin. Pakkasessa vielä useampi yritys jäljellä.

Yli puoli vuotta on kulunut muiden vastauksista, miten teillä menee? :)
 
Mä liityn mukaan keskusteluun! 1v 3kk tytöllemme on jo muutaman kuukauden ollut pikkusisarus toiveissa. Esikoinen sai alkunsa 1. IVF:n 1. passista, tuoresiirtoonkin päästiin tuolloin mutta se meni mönkään. Mulla on leikattu vaikean endon takia molempi munasarjoja, ja ikääkin alkaa jo olla... miehen systeemit onneksi ihan priimakunnossa. Kaksi alkiota on enää pakkasessa, yhdessä oljessa. Nyt on odoteltu luonnollisten kiertojen ovulaatioita, joita ei ilmeisesti tapahdu ainakaan joka kierrossa. Seuraavaan kiertoon sitten letrot (ja pregnyl?) kp 5-9 ja toivottavasti niillä eväillä päästään siirtoon. Hermo on ihan kireällä jo valmiiksi, kun koko kesän odoteltu tavallaan turhaan kun kiirehdin lopettamaan imetystä tämän takia. Ensin klinikka meni 'nokan edestä' kiinni eikä saatu edes suunnitteluaikaa ja sitten kun saatiin, ei omia oviksia kuulu. Tunnelmaa varmaan laskenu sekin, kun oon tyhmänä haaveillu myös luomuplussasta, kun monilla kuulemma ekan raskauden jälkeen onnistuu sekin... Noh eipä näköjään meillä. Lisäksi juuri kuulin että lähipiiriin on syntymässä luomukaksoset, ennestään naisella on jo kolme lasta, huoh. Toisten onni ei tietenkään ole itseltä pois, mutta tuntuu vaan niin epäreilulta että tupakoitsijat ym. ei kovin terveellisesti elävät saa pullat toisensa perään uuniin tosta vaan kun itse yrittänyt kaikki maailman temput ja silti vaan haikara liitelee ohi. Mut toki jos positiivisesta näkökulmasta katsoo, niin sanat ei riitä kertomaan miten onnellinen olen meidän yhdestä kullannupusta <3
 
Mä liityn mukaan meillä 2v2kk ikäiset kaksoset ja ite oon alkanut lämmetä ajatukselle jos tuplat sais vielä pikku sisaruksen. Julkiselle ei enää päästä, mut oisko yksityinen tie kuinka kallis kun itellä pitkälti vikaa vaa ovulaatiossa ettei sitä tule.
 
No meillä meni niin, että pakkasessa ollut viimeinen alkio nappasi kiinni ja nyt siis menossa rv23+2. Meille olisi tulossa tyttö nyt esikoispojan jälkeen. Olin kyllä jo niin toivoni menettänyt ja viimeiseen siirtoon menin vaan ajatuksella, että saadaan pakkanen tyhjäksi ja sitten aloitetaan muutamaksi kuukaudeksi metformiini ja sen jälkeen sitten vielä yksi icsi-hoito. Mutta sitten kävikin suureksi yllätykseksi näin ihanasti. Helpottaa myös se, että pakkanen on nyt tyhjä eikä tarvitse enää miettiä, mitä niille lopuille alkioille tekisi, kun meidän lapsiluku tulee nyt täyteen.
Toivottavasti teillä muillakin asiat etenisivät toivottuun suuntaan!
 
@hannuliini Onko teillä pakkanen tyhjä vai miksi ette pääse enää julkiselle?
@mmmoi : onnea teille, hyvä kun viimeinen onnistui!
@Danskunen : jos ei ole ovista, niin on tietysti vähän vaikea tulla raskaaksi, mutta nopeasti se meni viimeksi, joten eiköhän teillä ole kuitenkin aika hyvät mahdollisuudet, kun hoitoon pääsette taas, voimia!
Itsekin haaveillen luomuplussasta, kun pillerit loppuu, mutta ei me sitä jäädä kovin montaa kk odottelemaan. Ikää minullakin on sen verran että ne blastot mitkä meillä on voivat olla paremmassa kunnossa kuin "luomut", eli km-riski voi olla vähän pienempi, jos hoidolla mennään. Toivon kuitenkin että saisin luonnollisen kierron toimimaan, ettei lääkkeillä tarvitse mennä. :)
 
Eiks julkisella mahda olla kahden lapsen sääntö ja meillä tosiaan tuplat. Mulla ongelmana ovuloimattomuus joka on helposti korjattavissa pelkillä hormoneilla. Eli mitään rankempia ei ainakaan viimeksi tarvittu. Montaa vuotta en oo aatellut odottaa jos parin vuoden sisään sais vielä sen kolmannen.
 
Moi! Voisin liittyä keskusteluun mukaan. Meillä nyt marraskuun alussa vuoden täyttävä neiti, ja ajatus pikkusisaruksesta kolkuttelee takaraivossa koko ajan. Neiti sai alkunsa ensimmäisen ivf:n ekasta passista, lievän hyperin takia ei tuoresiirtoa tehty silloin. Pakkasessa vain yksi alkio jäljellä, mikä vähän jännittää että täytyykö alottaa rumba alusta taas.

Tietääkö kukaan julkisen puolen kantaa, että täytyykö imetys olla lopetettu ennen pas-siirtoa? En oo vielä soitellut polille, ajattelin tässä kyllä lähiaikoina soitella ja kysellä että miten toimitaan. Meillä siis miehen simpoissa vikaa, ja mun kuukautiskierto on aina ollut tosi epäsäännöllinen. (Toivo eli kyllä että olis nyt normalisoitunut synnytyksen jälkeen, mut joo... Ei tietenkään...)

Muoks//autocorrect tykännyt muutella sanoja, yritin korjailla
 
Viimeksi muokattu:
@Alinah92 Kiitos
Oon tän keskustelun aloittaja :)
Kuukaudesta selviää yleensä aika kivuttomasti mutta aina kun menkat alkaa niin pitää itkee tirauttaa että taasko ja eikö vieläkään :'(
Luitteko Kaksplus Desiren postauksen lapsettomuudesta oli tosi hyvin kirjoitettu
 
Täällä reilun 4 vuoden yrityksen jälkeen tehty luomuplussa.
Joten jos kaikki menee hyvin niin maaliskuussa meille on tulossa pikkuveli tai sisko 4v esikoiselle <3
Alussa ollaan vasta mutta toivotaan että mennään loppuun saakka <3
 
Täällä reilun 4 vuoden yrityksen jälkeen tehty luomuplussa.
Joten jos kaikki menee hyvin niin maaliskuussa meille on tulossa pikkuveli tai sisko 4v esikoiselle <3
Alussa ollaan vasta mutta toivotaan että mennään loppuun saakka <3

Ei mennyt niinkun haaveiltiin diagnoosi tuki keskeytynyt keskenmeno viikolla ens to mennään Tays jatkotutkimuksiin ja sit jos itsellään ei oo tyhjentynyt niin lääkkeellinen tyhjennys edessä
 
heippa,

Saisiko tätä ketjua aktiivisemmaksi?
Ainakin kesällä haaveena vauva ketjussa oli useampia joilla oli hoidot/tutkimukset alkamassa nyt syksyllä, tämän jälkeen olen itse vetäytynyt ketjusta eli en tiedä josko olisi tärpännyt.

Itsellä tilanne se että aika pitäisi varata kunhan mies saisi soitettua itselle näyte ajan ja sitten ensikäyntiaika, mielellään tulevien viikkojen aikana jotta päästään seuraavassa kierrossa ehkä jotain apua kokeilemaan? Nyt menossa kp 8.

Esikoinen tärppäsi ekasta kierrosta ja syntyi 2/16, toista toivottiin reilun 3v ikäerolla ja nyt on tasan vuosi yritetty, ilman tulosta joka on todella yllättävää.
Tiedossa ei ole mitään selkeää syytä tähän. Ainut tiedossa oleva ongelma on minun sokeriarvot, ovat olleet aina korkealla kun on mitattu, ensimmäisessä raskaudessa diagnosoitiin Radi hieman kyseenalaisesti mutta kaikki arvot oli priimaa eikä ollut iso vauva. Raskauden jälkeen arvot oli pilvissä ja oltiin siinä rajoilla että tuleeko 2tyypin diabetes diagnoosi.
Vuosi sitten uskalsin käydä mittauksessa ja luku oli loistava, nyt kävin uudelleen ja oli kyllä noussut huomattavasti mutta viitearvoissa vielä.

Vuoden aikana uskoisin että on tullut 3 kiinnittymisyritystä, mutta kukaan ei ole pysynyt kyydissä ja menakt ovat olleet ajallaan tai max viikon myöhässä. Testejä en yhdestäkään tehnyt mutta oireet ovat olleet todella selkeät näillä kerroilla. Viimeisen oli toissa kierrossa eli ehkä jotain toivoa on?

Ja @Jonsku88 toivottavasti tulisi uudelleen luomuplussa :)
 
Minä voisin liittyä juttuseuraksi tähän ketjuun myös. Meillä 2010 ja 2013 syntyneet lapset, joista olen äärettömän onnellinen. He molemmat saaneet alkunsa joidenkin kuukausien yrittämisen jälkeen, heidän välissä oli yks eskenmeno. Olen kuitenkin haaveillut noin 3 vuotta kolmannesta lapsesta, ja viimein keväällä mies suostui että voidaan yrittää. Nyt puoli vuotta yritystä takana. Ja älytön pettymys aina kun menkat alkaa. Mulla ongelmana lyhyt kierto (22-24) päivää, tosin lääkärin mielestä ei ole ongelma kun kierto on kuitenkin melko säännöllinen ja raskaus pitäisi olla mahdollinen. Olen kuitenkin lukenut että noin lyhyellä kierrolla kiinnittyminen jne. ei oikein onnistu. Sairastan myös jonkinasteista endometrioosia. Ja en edes tiedä ovuloinko. Ajattelin että mennään 'tulee jos on tullakseen' meiningillä kun kaksi lasta jo on, mutta nyt kaikki ajatukset pyörii vain tämän vauva-asian ympärillä joten ostin nyt ekaa kertaa ovulaatiotestejä. Ikää meillä tai varsinkin miehellä on siis jo sen verran että jos ei tässä vuoden sisään tärppää, joudun unohtamaan koko haaveen. Mies lähenee neljääkymppiä eikä suostu yrittämään enää yli 40-vuotiaana. Itse olen nyt 34.

Eilen ekaa kertaa kirjauduin tänne kun oli pakko hakea juttuseuraa ja vertaistukea menkkojen taas alettua. Nyt näitä juttuja luettuani oon huomannut että monet on yrittäneet kauan ja käyneet läpi rankkoja hoitoja. Ootte kyllä uskomattomia supernaisia ❤
 
@Pampula3
Tervetuloa mukaan keskenmenon jälkeen oon havahtunut että se onkin yleisempää mitä olen kuvitellut

Nyt km jälkeen kun tuli ekat menkat niin se oli todella kova paikka ja kun olin todella kipeekin tällä kertaa :cry::cry:
Nyt on laskurin mukaan parhaimmat päivät menossa kävin juuri tyttöjen kanssa lenkillä tuulettumassa
 
Tuun tänne myös aktivoimaan ketjua

@cindra kovasti jarrusukkia sinne :) Pian toivottavasti liityn myös itse piinailevaksi

Omaa taustaa sen verran, että itsellä hoidot alotettu 2012 joista viimein lapsi 2017 <3
Takana inseminaatioita, IVF ja ICSI. ICSIn ties monennesta PASista raskautuminen ja tästä terve ihana lapsi.

Nyt toiveena toinen lapsi ja hoitoja taas aloitellaan. Pakkasessa vielä tuosta aiemmasta ICSIstä yksi alkio, joka toivottavasti päästään siirtämään tästä kierrosta. Toivon todella että kaikki onnistuisi, sillä en tiedä jaksaisinko enää uutta hoitokierrosta jos viimeinen PAS ei onnistukkaan.
 
Tuun tänne myös aktivoimaan ketjua

@cindra kovasti jarrusukkia sinne :) Pian toivottavasti liityn myös itse piinailevaksi

Omaa taustaa sen verran, että itsellä hoidot alotettu 2012 joista viimein lapsi 2017 <3
Takana inseminaatioita, IVF ja ICSI. ICSIn ties monennesta PASista raskautuminen ja tästä terve ihana lapsi.

Nyt toiveena toinen lapsi ja hoitoja taas aloitellaan. Pakkasessa vielä tuosta aiemmasta ICSIstä yksi alkio, joka toivottavasti päästään siirtämään tästä kierrosta. Toivon todella että kaikki onnistuisi, sillä en tiedä jaksaisinko enää uutta hoitokierrosta jos viimeinen PAS ei onnistukkaan.
Oi, teilläkin oli pitkä matka, toivottavasti nyt sitten onnistuu tämä viimeinen PAS. <3 Olen lukenut että on hieman isompi mahdollisuus PAS, joka on samaa "sarjaa" edellisen kanssa, varsinkin jos edellinenkin oli PAS (tuoresiirot vs PAS, vähän huonommat prosentit)

Me aloitettiin -14, mutta itse aloitin -08 edellisessä suhteessa, josta ei (onneksi) tullut tulosta. Oltiin juuri IVF-jonon kärjessä, vuoden jonon jälkeen, kun suhde loppui. Siinä oli onni matkassa, ettei soitettu aiemmin, että saisi aloittaa hoidot, muuten olisin sinnitellyt huonossa suhteessa vain ja ainoastaan lapsitoiveiden takia.
 

Yhteistyössä