Lapsen kaveri jankuttaa koko ajan lapselleni sitä, kuinka kamala minä olen.

  • Viestiketjun aloittaja evergrever
  • Ensimmäinen viesti
evergrever
Omalla lapsella on jo todella kiusaantunut olo, kun kaveri ottaa monta kertaa päivässä minut puheenaiheeksi haukkuakseen.

Kyseinen kaveri on ollut meillä paljon, ja siitä on tullut nyt ongelmia. Ei pelkästään siksi, ettei noudata sääntöjä, vaan siksi myös että viettää arjet täällä meillä, syö meillä, tekee läksyt meillä ja niin edelleen. Olen antanut olla meillä, koska kotona ei ole kaikki asiat hyvin, niitä sen enempää tässä ruotimatta.

Minusta, erityisesti jos kerran on meillä kuin kotonaan, silloin saa luvan noudattaa meidän sääntöjä. Se tarkoittaa sitä, että minulla on oikeus kieltää asioita, minulla on oikeus komentaa, minulla on oikeus määrätä mitä meillä tehdään. Ihan normaalia tämä tällainen on, samat säännöt kaikilla muillakin.

Tähän liittyen sitten koko ajan lastani yllyttää puhumaan siitä, kuinka kamala ja epäreilu minä olen. Tiedän, että omanikin välillä minulle suuttuu, mutta nyt tilanne on sellainen että hänestä itsestään tuntuu pahalta kun kaveri kääntää koko ajan puheen minuun ja minun haukkumiseeni.

Muutenkin minusta kummallinen lapsi, roikkuu meillä koko ajan ja hakee jatkuvasti huomiota. Yrittää mm. nolata meidän lasta kantelemalla hänestä meille ja hakee meiltä huomiota ja hyväksyntää, eli yrittää minun lapseni kustannuksella ylentää itseään.

Tavallaan minulla tulee mieleen, että käyttäytyy minua kohtaan niin kuin joku kapinoiva lapsi käyttäytyisi omia vanhempiaan kohtaan. Lapsi on 9-vuotias, ei sen isompi. Mulla on nyt tässä vähän kaksijakoinen olo. Tekee mieli antaa lapselle porttikielto meille, johtuen tästä käytöksestä. Puhuminen ei saa vastakaikua, eli siitä seuraa myös se, että kasvotusten minulle on mielinkielin ja selän takana haukkuu. Osaa manipuloida, tai siis osaa yrittää sitä. Näen sellaisen touhun lävitse kyllä.

Tekee tosiaan mieli antaa porttari, mutta sitten mietin että missä se lapsi sitten päivänsä viettää jos ei meillä. No ehkä jonkun toisen kaverin luona, mutta ehkä ei. Lapselleni olen sanonut, että ansaitsee parempaa seuraa ja parempaa kohtelua, silti jostain syystä tämä kaverinsa meille aina tulee.
 
"vieras"
Laitat sille tulkuttavalle kakaralle porttikiellon, josko rauhoittui ja oppisi käyttäytymään sillä? Itse en jaksaisi tuollaista en yhtään ja koettua on tuttujen kamppailuja seuranneena että mikään järkipuhe ei tehoa tuollaisiin prinsessoihin eikä näiden vanhempiin. Kova kovaa vastaan vaan, teillä on oikeus omaan rauhaan sekä yksityisyyteen.
 
"vieras"
Vinkiksi antaisin että jos porttikiellon antamisen vuoksi joudut napit vastakkain tytön vanhempien kanssa, niin pidä sanelukonetta mukana jonka käytön olet etukäteen opetellut niin voit huomaamattomasti tallentaa keskustelut. Ihan sun oikeusturvankin varalta jos tilanne pääsee tulehtumaan merkittävästi ja uhkaillaan lastensuojeluilla sekä muilla instansseilla.
 
hööh
Noh jos on noin kamalaa, niin miksi olet sallinut teillä oleskelun? Etkö pysty omalle lapselle sanomaan ei?

tottakai useimpia äitejä ärsyttää kaikki muut lapset, sen näkee siitä inhosta ja vihasta joilla esimerkiksi puolison lapsista puhutaan jos heitä joudutaan pakolla katsella, kun ei vaihtoehtoja ole.

Aivan samalla tavalla omasi ärsyttäisi olemassaololaan, urputtaisi liikaa, olisi liian ujo ja tulisi kiusatuksi, tai kiusaisi itse, tai pomottaisi liikaa, tai muuten vain olisi maanvaiva, jos olisi paljon jossain muualla.

Kun tulee äidiksi suurin osa alkaa inhota kaikkia muita lapsia kuin omiaan. Aikuinen ihminen sitten pitää omalla lapsella kurin ja rajat, ja lupaa kavereita vain sen verran kuin jaksaa sivistyneesti jatkuvasti komentelematta ja päsmäröimättä.
 
"hmm"
Tuossa tapauksessa menisi oman lapseni etu edelle enkä tosiaan näkis hyvänä seurana omalle lapselleni joten porttikielto kilahtais! Ei sun kuulu pilata sun perheen elämää jonkun häirikön takia!
 
evergrever
Alkuperäinen kirjoittaja hööh;29096348:
Noh jos on noin kamalaa, niin miksi olet sallinut teillä oleskelun? Etkö pysty omalle lapselle sanomaan ei?

tottakai useimpia äitejä ärsyttää kaikki muut lapset, sen näkee siitä inhosta ja vihasta joilla esimerkiksi puolison lapsista puhutaan jos heitä joudutaan pakolla katsella, kun ei vaihtoehtoja ole.

Aivan samalla tavalla omasi ärsyttäisi olemassaololaan, urputtaisi liikaa, olisi liian ujo ja tulisi kiusatuksi, tai kiusaisi itse, tai pomottaisi liikaa, tai muuten vain olisi maanvaiva, jos olisi paljon jossain muualla.

Kun tulee äidiksi suurin osa alkaa inhota kaikkia muita lapsia kuin omiaan. Aikuinen ihminen sitten pitää omalla lapsella kurin ja rajat, ja lupaa kavereita vain sen verran kuin jaksaa sivistyneesti jatkuvasti komentelematta ja päsmäröimättä.
Oon sallinut sen siksi, että lapsella on kotona ongelmia. En ala niitä tarkemmin erittelemään tässä, kun olen sivullinen, mutta kotona ei ole kaikki kunnossa. Mulla ei ole ollut sydäntä käännyttää pois, kun olen tiennyt ettei saa ruokaa jne. Mutta tiedän, että olisi pitänyt, tai kääntää vastuu sitten vaikka niille viranomaisille eikä tekohengittää jonkun toisen perhe-elämää, sillä kustannuksella että (suoraan sanottuna) olen alkanut inhota tuota lasta sen jälkeen, kun on alkanut haukkua minua lapselleni.

En ihan ymmärtänyt tuota omalle ei sanomista, kyllähän minä sanon hänelle ei :)
 
:-D
No mä en kattelis tuollaista tyrannia, se ei ole sun lapses joten sitä ei tarvitse katella. Omituista, että yrittää manipuloida ja hakea huomiota noin pahasti teiltä. Yrittää selvästi kääntää teidän omaa lasta teitä vastaan jotta saisi riitaa aikaiseksi, näin hän pääsee itse teidän suosioon. Pois tollanen ja heti.
 
2013
Oon sallinut sen siksi, että lapsella on kotona ongelmia. En ala niitä tarkemmin erittelemään tässä, kun olen sivullinen, mutta kotona ei ole kaikki kunnossa. Mulla ei ole ollut sydäntä käännyttää pois, kun olen tiennyt ettei saa ruokaa jne. Mutta tiedän, että olisi pitänyt, tai kääntää vastuu sitten vaikka niille viranomaisille eikä tekohengittää jonkun toisen perhe-elämää, sillä kustannuksella että (suoraan sanottuna) olen alkanut inhota tuota lasta sen jälkeen, kun on alkanut haukkua minua lapselleni.

En ihan ymmärtänyt tuota omalle ei sanomista, kyllähän minä sanon hänelle ei :)
luvulla ilmoitetaan sossuun, toi on lastensuojeluilmon paikka jo, jos ei kotona ruokaa saa, mitä hitto sä toisten mukuloita hyysäät?
 
"vieras"
meillä yksi pojan kavereista huoritteli minua selän takana kun en antanut oman poikani leikkiä hänen kanssaa, ja nyt puhutaan 7.vuotiasta pikku pojista, se ystävyys loppui lopullisesti siihen!:mad:
 
vieras mones
Kuulostaa ihan siltä, että lapsi hakee elämäänsä turvallista aikuista. Hän tavallaan taitaa unelmoida kuuluvansa teidän perheeseenne ja siksi on sinulle mielin kielin ja yrittää tavallaan omaa lastanne "karkottaa". Uskottelee lapsellesikin, että äitisi on kamala ja ehkä vielä kieltää itseltäänkin kuinka kiintynyt teihin on jo. Ehkä olisi syytä keskustella lapsen kanssa, että asioista ihan kasvokkain. Selittää, että teidän perheenne noudattaa tiettyjä tapoja ja sinä olet hänen niitä noudattavan myöskin.
 
"vieras"
On tää palsta jännä, jos ap olisi ilmottanu antaneensa lapsen kaverille porttikiellon kun ei osaa käyttäytyä kertonut et kaverilla ei ole kaikki kotona kunnossa ap lytättäisiin että eikö ole yhtään myötätuntoa ja miten joku voi jättää lapsen tuolla lailla oman onnensa nojaan :D

Ymmärrän hyvin ap:n motiiveja tarjota lapsen kaverille edes joku turvallinen paikka ja minusta on hienoa että ihmiset välittävät myös muista eivätkä vaan omasta navasta! Lapsen käyttäytyminen todennäköisesti heijastelee huonoja kotioloja ja tuokin käyttäytymismalli on varmaan kotoa opittu. Silti se ei tarkoita että sinun sitä tarvitsee sietää. Minä koittaisin jutella lapsen kanssa rauhassa siitä että tuollainen käytös ei ole hyväksyttävää ja joss se ei lopu niin ei ole muita vaihtoehtoehtoja kuin porttikielto.
 

Yhteistyössä