Lapsen pieni koko

  • Viestiketjun aloittaja alkaa pelottamaan
  • Ensimmäinen viesti
alkaa pelottamaan
Eli meille on neuvolassa useasti sanottu että kun on niin pienikokoinen poika, käyty ylimääräisissä punnituksissa jne. Poika nyt siis 1v. 9kk ja paino kotivaakan mukaan 9.9kg ja tuossakin oli vaippa päällä. Kokoajan mennyt melkeinpä -20 käyrällä.

Nyt eilen isännän kanssa keskusteltiin asiasta, että varmaankin se lähete tutkimuksiin nyt tulee. Mitä siis tutkitaan ja miten? Onko kellään tietoa?
Poika syö tosi hyvin, aamupuuro, kaksi lämmintä kunnollista ateriaa, iltapuuro ja välissä hedelmiä ja jugurttia ja millon mitäkin. Aina tulee pyytämään syömistä kun joku muukin syö. Vatsa toimii yleensä kerran päivässä, mutta välillä on näitä hetkiä että vatsa toimii jopa 4-5x päivässä, saattaa olla tosi pistävänhajuista ja vähän löysähköäkin.
Nyt muutaman päivän ollaan oltu tomatti+paprikattomalla ruualla ihan testiksi aiheuttaako se vatsalle ongelmaa, samoin kun suun ympärys ollut punoittava ja kuiva. Nyt iho ollutkin parempi eikä vatsakaan ole toiminut monesti päivässä.

Alkaa hieman jo huolestuttamaan. Tyttö menee pitkältikin veljensä kasvukäyriä seuraten ja viimeksi oli keskustelut neuvolassa päänympäryksestä. Sekin molemmilla kuulemma pieni. Tosin lääkäri sanoi että tuohon kokoon verraten on täysin sopusuhtainen. Molemmat tuntuisi ihan normaali lapsilta, höpöttää, liikkuu jne.

Osaisiko kukaan sanoa miten tästä etenee jos nyt lähete saadaan? Kellään kokemusta vastaavasta?
 
???
Alkuperäinen kirjoittaja alkaa pelottamaan:

Onko lapsen pituus mennyt ok?
 
Ihan selkeet oireet
allegiaan. Saattaa olla suolioireinen keliakia, tai laktoosi-intoleranssia.
Meidän nuorimmaisella on tuo suolioireinen keliakia, kasvut oli mitä oli ennen kuin aloitettiin gluteeniton dieetti. Nyt 4.veenä rupeaa saamaan ikätovereitaan kiinni kasvussa, sellainen pikku pirpana.
Ehdottomasti prick-testit (iholta) sekä verikokeet kannattaa ottaa!
 
nok
En tiedä tutkimuksista, mutta varmaan tarkistavat jotain hormonitasoja, ehkä jotain allergioitakin. Kannattaa varmaan käydä tutkimuksissa, jos sellaisia tarjotaan, vaikka minusta ei kyllä maallikkona kuulosta olenkaan huolestuttavalta tuo paino, kyllä meilläkin meni toisen kanssa 10 kg juuri ja juuri rikki 2-vuotiaana ja todetiin vaan, että tasaisesti kasvaa käyrällä, vaikka hoikka onkin. Ja jos on tasaisesti kasvanut käyrällään (olis se sitten vaikka -20), niin ei kai tilanteesta pitäisi erityisesti huolestua.
 
ap
Allergiatestit on tehty, mutta niissä ei näkynyt mitään. Tästä kyllä aikaa n. vuosi kun tehty. Viimeksi neuvolassa käyty 9.7 ja tuolloin paino ollut 9630g ja tosiaan edelleen näyttää että paino on alle 10kg. Pituus tuolloin ollut 81,5. Käyttää 86cm vaatetta, että tuskin ihan hirmuisesti pituuttakaan tullut. Lapset kyllä molemmat pienestä asti olleet ns. ikiliikkujia.
 
äippä77
mun tytöllä paino ei tahtonut nousta tarpeeksi käytiin tutkimuksissa. ja hänullä oli lisämunuaisen vajaatoiminta (ei ole vaarallista) sai kortisonikuurin söisitä kuukauden ja lisämunuainen rupesi toimimaan. jonka jälkeen paino rupesi nousemaan hyvin.
 
123
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Allergiatestit on tehty, mutta niissä ei näkynyt mitään. Tästä kyllä aikaa n. vuosi kun tehty. Viimeksi neuvolassa käyty 9.7 ja tuolloin paino ollut 9630g ja tosiaan edelleen näyttää että paino on alle 10kg. Pituus tuolloin ollut 81,5. Käyttää 86cm vaatetta, että tuskin ihan hirmuisesti pituuttakaan tullut. Lapset kyllä molemmat pienestä asti olleet ns. ikiliikkujia.
Millaiset allergiatestit tehtiin? Vilja-allergia ei välttämäti näy esim. noissa prickeissä. Veritestistä vasta-aineet pitäisi ottaa.
Ja tietty koko verenkuva jos epäillään jotain muuta.
 
meillä syyskuun puolessa välissä 3v täyttänyt tyttö joka painaa (kaksiviikkoa sitten mitattu) 10kg 200g ja pituutta on 87cm. Astmaatikko ja kroonista ummetusta sairastaa...

itseasiassa puoltoista vuotiaana meillä oli mitatat 8155g ja 75cm.
pitkään ootettiin että kymppi menis rikki ja viimein 22.7.08 2v ja 10kk ikäsenä se tapahtu!!!!

menee kuitenkin omilla käyrillään joten ei sitä ole sen enempiä tutkittu...
 
äippä77
no mun poika oli yksvuotis neuvolassa 81,5cm ja 10,7kg. tyttö oliolivuoden iässä 76cm ja painoaoli10,9kg. tyttö on kyllä saanu painoa nyt ihan hyvin ja pituuttakin on tullut hyvin lisää ja ikää on kohta 3v.
 
ap
Ainakin ihan noi prick-testit on tehty käsivarteen, näissä ei ollut mitään erikoista. Verikokeita on otettu, en muista mitä kaikkia. Todettu atooppinen iho sekä infektioastma. Tosin muuton jälkeen astmaoireita ei oo juurikaan ollut eikä vuoteen ole tarvittu lääkkeitä kun satunnaisesti. Mutta siis testailtu on jotain.
 
Sepä juuri on kurjaa tässä hommassa, että nuo tilanteet muuttuu. Tai hyvähän se on, kun jotain allergioita häviää, mutta uusia saattaa puhjeta.
Vilja-allergiat eivät välttämäti näy priceissä. Ja juuri tuo suolioireinen mikä meidän tytöllä on, ei näkynyt priceissä :( Verikokeissa näkyi muistaakseni ruis ja epikutaanissa tuli positiivinen vehnälle.
Oletko "testaillut" kotona tuota maitoa? Esim. antamalla maitoa tai jäätelöä tms. ja seuraillut miten vatsa siihen reagoi?
 
vieras
Meillä kanssa pieni tyttö, oli 1v:na 7900g ja 71,5cm. Silloin tutkittiin mm. keliakia ja jotain muitakin juttuja. Mitään ei löytynyt ja kasvu on ollut tasaista omalla käyrällä. 2v tyttö oli 82cm ja 10kg. Ihan normaalilta ja terveeltä meidän tyttö vaikuttaa, 4v. oli 96cm ja 14,5kg :)
 
jatkan tätä tännekkin...

itseasiassa puoltoista vuotiaana meillä oli mitatat 8155g ja 75cm.
pitkään ootettiin että kymppi menis rikki ja viimein 22.7.08 2v ja 10kk ikäsenä se tapahtu!!!! me mennään -23 käyrällä

menee kuitenkin omilla käyrillään joten ei sitä ole sen enempiä tutkittu...
 
ap
Juo normaalimaitoa eikä mielestäni oo mitään oireita siittä. Samoin syö jäätelöä niin ei mielestäni mitään erikoista tapahdu. En itse kyllä ihan maidosta lähtis epäilemään. Tosiaan aina on saanut ihostaan kehuja neuvolassa ja lääkäreiltä. En rasvaile kun ehkä kerran kuussa. Nyt suunympärys ollut punoittava ja kuiva, sitä bepantenilla rasvannut niin sekin nyt normaali. (käyttää välillä tuttia joka tietty lisäksi hautoi) Peppu punoittaa välillä kakkailun seurauksena, mutta sekin yleensä tasoittuu nopeasti.

Varmaksi en tiedä koska kokeilua nyt vasta paripäivää ollut, mutta mielestäni kakan haju ja ulkonäkö hieman muuttunut ja "normaalimpaa" nyt kun oltu ilman tomaattia ja paprikaa. Tosin saattaa olla muutenkin ettei tuosta johtuvaa.
 
Meillä on tytöt aina olleet pienikokoisia, -2 käyrällä. Kuopuksella oli välillä sitäkin että paino laski, vaikka söi samalla tavalla kuin ennenkin. Eipä noita sen tarkemmin ole tarvinnu tutkia, kasvavat omaan tahtiinsa tasaisesti vaikkakin melkein päätä pienempinä kuin ikätoverinsa.
 
vieras
Oma poikani oli 2-vuotiaana 10,8 kg, pituutta en muista. Hänellä oli maitoallergia ja muitakin ruoka-aineallergioita. Nyt on jäljellä joitain allergioita edelleen ja laktoosi-intoleranssi.

Tällä hetkellä 189 cm mies (21 v.) :)
 
ap
Minun ja sukulaisten mukaan ihan normaaleilta vaikuttavat molemmat lapsista. Omalla käyrällään ovat menneet ja siksi en tähänasti ole ollut huolissani neuvolan peloittelusta huolimatta. Yksityislääkäriä käytetty paljon (kahdenkodinväkeä kun oltiin niin ei aina päässyt tk:hon) Yksityisen kautta siis tehty allergiatestit sekä lähetteellä oltu allergiasairaalassa jossa tuo infektioastmakin diagnosoitu. Näissä kukaan ei ole koosta sanonut mitään huolestuttavaa.
Nyt vaan kun taas neuvolaedessä niin tietää että pelottelua tulossa ja lähetettä ovat laittamassa. Siis ei ole mitään sitä vastaan, mennään kyllä kokeisiin, mutta lähinnä halusin kuulla miten muilla onko löytynyt jotain ja mitä testattu jne.
Viimeksi oli että tytöllä liian pieni päänympärys kun 8kk ja 43,1cm että kiireellisesti tutkittavaksi. Tosin lääkäri sitten perui tuon lähetteenlaiton kun vertasi veljen tietoihin.
 
Yhteistyössä