Lapsen sukunimi?

lapsella mun,eli äidin nimi.Ja nyt syksyllä kun mennään miehen kaa naimisiin pidän myös oman nimeni.
Ollaan viimeiset elossa olevat tällä sukunimellä,siis meidän suvusta ja toisaalta mies ei halua antaa sitä tyydytystä isälleen että suku jatkuis(nimen muodossa),syytä en tarkemmin tiedä mut jotain kränää niil väleissä.
 
Isän sukunimi. Ollaan avoliitossa (ja joskus hamassa tulevaisuudessa menossa naimisiin kunhan ehditään, vielä en tiedä pidänkö sitten oman nimen vai otanko saman mikä muillakin on).
Näin siksi, ettei kummallakaan ole mikään erikoinen sukunimi jonka olisi välttämättä halunnut lapsille. Ja jos päätän ottaa miehen nimen naimisiin menessä niin ei tarvi sit muksujenkin sukunimiä vaihdella.
 
Onko teistä kukaan edes ajatellut laittavansa äidin sukunimeä lapselle? Onko se vaan niin että isän sukunimi laitetaan niin kun ennen vanhaankin? Suomessa on sentään 21 vuotta jo voinut lapselle laittaa äidin sukunimen, ranskassa vasta vajaat kaksi vuotta. Suomi tosin on tasa-arvoisempi maa kuin ranska. Mutta miksi aina isän sukunimi?
 
The titityy
Minun, eli äidin sukunimi on.

Syitä on monia. Ekaksikin olimme miehen kanssa erossa silloin kun lapsi oli pikkuvauva ja toisaakseen minun sukunimi on kuolemassa sukupuuttoon, joten siksikin halusin että jatkoa vielä nimelle olisi.
 
Kaverini antoi lapsilleen oman sukunimensä eikä lasten isän nimeä vaikka siis asuvat kyllä kaikki saman katon alla. kaverin sukunimi on harvinainen ja hänen isänsä kuollut, hän halusi lapsiensa kantavan omaa sukunimeään ja näin "jatkavan sukua" siis pitäen sukunimen "lossa" .olipa vaikeesti selitetty.

omillani isänsä nimi.
 
En olis ikinä antanut sitä iloa miehen suvulle, että meidän lapsille olis tullut isän sukunimi, vaikka avoliitossa jo elettä tovi. Se kun on muka aina itsestään selvää että lapselle tulee isän sukunimi, olkoon vanhemmat avoliitossa tai naimisissa.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.05.2007 klo 21:53 peppi kirjoitti:
Isän sukunimi. Ollaan avoliitossa (ja joskus hamassa tulevaisuudessa menossa naimisiin kunhan ehditään, vielä en tiedä pidänkö sitten oman nimen vai otanko saman mikä muillakin on).
Näin siksi, ettei kummallakaan ole mikään erikoinen sukunimi jonka olisi välttämättä halunnut lapsille. Ja jos päätän ottaa miehen nimen naimisiin menessä niin ei tarvi sit muksujenkin sukunimiä vaihdella.
Just näin meilläkin! =)
 

Yhteistyössä