Lapset asuu isällä?

Näinhän se menee äitimyytit on mitä on . Tottakai minä naisena äitinä vaimona kunnioitan naisia jotka pystyy pitämään kiinni perheestä, onnesta ja lapsista nostan todellakin hattua heille ja antaisin mitä vaan jotta omat asiani olisi menneet niin.. Sen voin sanoa että oli se onni mikä tahansa , ihana uusi aviomies, ruusunpunaiset haaveet, intohimo, rakkaus, mikään ei voita äidin rakkautta omiin lapsiinsa. Minua omalla tavalla harmittaa että jätän
nauttimatta vasten omaa tahtoani miehestäni, rakkaudestani oman tunnon tähden. En salli itselleni sitä hyvää mitä olen saanut eron jälkeen. Ajattelen lapsia joka sekunti, ja nyt pelkään pilaavani suhteeni koska syyllistän itseäni. Joo antakaa vaan palautetta että oon hullu mut, kasvun paikka tämäkin?

 

Moi!
Mieheni poika asuu meidän perheessä, koska ei viihtynyt äitinsä kanssa ja äiti ei saanut poikaan mitään "otetta". Pojalle oli oikea ratkaisu muuttaa meille ja nyt äidin ja pojan välitkin ovat paremmat. Mutta mieheni ex- vaimo on haukkunut miestäni lapsilleen ja yrittänyt saada sillä keinoin poikaa muuttamaan takaisin. Tyttö asuu äitinsä luona. Meidän tapauksessa äiti on henkisesti sairas ja yrittää sairastuttaa lapsetkin, mutta millä sen todistat. Tyttö pelkää äidilleen tapahtuvan koko ajan jotakin ja, että hän on vastuussa äidistään. Eli ei se äiti todellakaan aina ole ainoa ja paras kasvattaja. Paljon tietysti riippuu isästäkin miten hän pärjää lasten kanssa. Minusta ketään ei voi tuomita ratkaisujensa perusteella, sillä emmehän me tiedä mikä kenellekin on paras ratkaisu.

 

Mikä ihme siinä on että jos äiti pitää erossa lapset niin se on normaalia ja mies on hyvä isä jos edes tapaa lapsiaan..
Mutta jos äiti jättääkin lapset isälle niin sitä sitten kauhistellaan!
Mikä tekee miehestä niin paljon huonomman huoltajan kaikkien silmissä?
Mä en ikinä voisi jättää lapsiani jos er tulisi,mutta en ikinä tuomitsisi sellaista joka jättää,mies voi olla ihan hyvä huoltaja ja lapsethan siinä ovat etu sijalla ja vanhemmat tekevät niin mikä on lapselle parasta!

 

Hei Kristiina!

Voit olla ylpeä itsestäsi. Olet tehnyt todella hienon ja vaikean päätöksen. Olet miettinyt asiaa juuri lasten kannalta. Heidän ei tulisi kohtuuttomasti kärsiä erossa, hehän ovat täysin syyttömiä siihen jos vanhemmat eivät voi asua yhdessä. Osoitat olevasi harvinaisen kypsä ihminen. En minäkään olisi erossa erottanut lapsia kavereista, tutuista ihmisistä jne. Itse olen lapsena muuttanut lukuisia kertoja ja se oli rankkaa. Omat vanhempani erosivat kun olin 10 ja minä ja siskoni jäimme äidille ja veli isälle. Minä olisin halunnut asua isän luona, olin isän tyttö. Ja äitini alkoi juomaan ja käsin siitä valtavasti. Kun minulle ja miehelleni tuli ero, sanoin heti että meidän lapsia ei jaeta, he pysyvät yhdessä ja jäävät minulle. Ei mieheni lapsia olisi halunnutkaan, eivät sopineet hänen uuteen elämäänsä toisen miehen kanssa. Ja jos lapset olisivat jääneet isälle, he olisivat joutuneet muuttamaan kauas. Mielestäni he ovat selvinneet kohtuullisen hyvin siitä huolimatta, että erosimme lasten ollessa 4, 7, 8½, 10 ja 12 vuotiaita. Isompi menetys oli reilu vuosi eron jälkeen kun keskimmäinen lapseni kuoli vajaa kymmenvuotiaana. Isoja, vaikeita asioita ovat lapseni joutuneet kokemaan. Lisäksi minun sairastuminen. Mutta luulen, ettei lapseni kaadu ihan heti ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa. Asiat on ehkä menneet oikeaan arvojärjestykseen kovien kokemusten kautta. Huh! Tulipas tekstiä. Joka tapauksessa voitte olla ylpeitä itsestänne, te äidit, jotka olette "luopuneet" lapsistanne ja ajatelleet asiaa kokonaisvaltaisesti. Olette upeita ihmisiä!!

 

Tärkeintä kai, että lapsella on hyvä olla.

Nimenomaan, eikö just sen asian pitäisi olla se Pääasia???!!!!!!!
Ei vanhempien välinen valtataistelu voi olla kenellekkään hyväksi!
Jos on parempi isän luona niin sillä selvä. Aika yksilöllisiä ratkaisuja enkä ihan äkkiä menis tuomitsemaan ketään tai muutenkaan sekaantumaan toisten perhe-elämään, koska koskaan asiat ei ole päällepäin ihan siltä miltä näyttää, ei sitä
ulkopuolinen voi tietää, että miten vaikeiden asioiden kanssa todellisuudessa perheen sisällä painitaan ja pääasia, että niistä
ongelmista selvitään voittajana... tavalla tai toisella.
Itsensä ja lastensa hyväksihän niitä ratkaisuja tulisi tehdä eikä ns. "naapureiden" tai muun yleisen mielipiteen vuoksi....
Tai no näin mää tän asian näkisin.... =)

 

\

Hei Kristiina!

Voit olla ylpeä itsestäsi. Olet tehnyt todella hienon ja vaikean päätöksen. Olet miettinyt asiaa juuri lasten kannalta. Heidän ei tulisi kohtuuttomasti kärsiä erossa, hehän ovat täysin syyttömiä siihen jos vanhemmat eivät voi asua yhdessä. Osoitat olevasi harvinaisen kypsä ihminen. En minäkään olisi erossa erottanut lapsia kavereista, tutuista ihmisistä jne. Itse olen lapsena muuttanut lukuisia kertoja ja se oli rankkaa. Omat vanhempani erosivat kun olin 10 ja minä ja siskoni jäimme äidille ja veli isälle. Minä olisin halunnut asua isän luona, olin isän tyttö. Ja äitini alkoi juomaan ja käsin siitä valtavasti. Kun minulle ja miehelleni tuli ero, sanoin heti että meidän lapsia ei jaeta, he pysyvät yhdessä ja jäävät minulle. Ei mieheni lapsia olisi halunnutkaan, eivät sopineet hänen uuteen elämäänsä toisen miehen kanssa. Ja jos lapset olisivat jääneet isälle, he olisivat joutuneet muuttamaan kauas. Mielestäni he ovat selvinneet kohtuullisen hyvin siitä huolimatta, että erosimme lasten ollessa 4, 7, 8½, 10 ja 12 vuotiaita. Isompi menetys oli reilu vuosi eron jälkeen kun keskimmäinen lapseni kuoli vajaa kymmenvuotiaana. Isoja, vaikeita asioita ovat lapseni joutuneet kokemaan. Lisäksi minun sairastuminen. Mutta luulen, ettei lapseni kaadu ihan heti ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa. Asiat on ehkä menneet oikeaan arvojärjestykseen kovien kokemusten kautta. Huh! Tulipas tekstiä. Joka tapauksessa voitte olla ylpeitä itsestänne, te äidit, jotka olette "luopuneet" lapsistanne ja ajatelleet asiaa kokonaisvaltaisesti. Olette upeita ihmisiä!!

Sinulle ja teidän perheelle paljon voimia jatkoon!!!!!

 

Hei te tuomitsijat, miksi kritisoitte niin kovasti toisten tekemiä päätöksiä??? Oletteko ajatelleet miehen näkökulmasta? Jos näette yksinhuoltaja isän onko hän jotenkin huonompi huoltaja kuin yksinhuoltaja äiti? Harvempi mies kasvattaa lapsia yksin ja on niitäkin isiä jotka ovat hyviä kasvattajia. Eikös teillä istu nyt syvässä ennakkoluulot isistä yksinhuoltajina. Tiedän monta erityisen hyvää isää. Jos ei yhdessä suju niin miksi pitäisi olla pakosti yhdessä. Eikös vanhempien keskinäinen suhde ole lasten koti, ninnhän sanotaan. Huonosti on lapsen asiat jos täytyy asua kodissa jossa vanhemmat ovat onnettomia kokoajan.
Tässähän äiti oli nimenomaan ajatellut lapsien etua! Heillä oli isänsä luona vahva tukiverkko. Minusta äiti oli hyvin epäitsekäs ja vei lasten edun omansa edelle. Sekö tekee hänestä huonon äidin????