Lapset palavassa autossa

vierailija
Veikkaan kyllä, että usein ne, jotka hyperventiloivat sen humejuuston vuoksi, ovat myös niitä, jotka ovat tarkkoja siinä, etteivät jätä lasta yksin autoon. Homejuustosta varmaan hyperventiloidaan enemmän sen vuoksi, että sitä tulee helpommin syötyä vahingossa. Mutta kukaan tuskin jättää lasta vahingossa autoon. Ja toisaalta homejuuston mahdollista haittaa ei huomaisi heti, mutta autoon unohtuneiden lasten kohtalo selviää kyllä välittömästi. Joten jos mitään ei tapahtunt, ei autoon unohtamisesta aleta hyperventiloimaan.
Eihän niitä lapsia sinne vahingossa jätetä. Vaan tarkoituksella. Ja silti homejuuston pala aiheuttaa hyperventtiloinin.
 
r0s
Kokeileppa itse olla köytettynä autossa kun tabletti roihahtaa sylissä tuleen. Ja et osaa avata vöitä.

Pikkasen eri asia jos ollaan kotona. Ellei teillä ole tapana köyttää lapsia aamupaskan ajakso kiinni tuoliin suljetussa tilassa.

Joo, laitoin jo toisenkin viestin, että ei ton ikäisiä jätetä yksin autoon.

Mutta ajatelkaas, että lapsoset osaavat käyttää tablettia mutta eivät osaa avata turvavyötä.

Jotenkin, en edes osaa sanoa mitä. :confused: Kyllä kolmevuotiaalla jo sen verran voimia on eikä voi syyttää paksuja talvirukkasiakaan jos kerran tablettia kykeni käsittelemään.
 
Tuskin lapset ovat olleet pelkissä turvavöissä kiinnitettyinä vaan pienin nyt ainakin turvaistuimessa, luultavasti isompikin, missä on syystäkin melkoisen napakat lukitukset. Ja vaikka lapsi osaisikin avata turvavyön, niin paniikissa ei varmasti osaa aikuinen eikä lapsikaan toimia oikein eli helppokin tehtävä osoittautuu liian vaikeaksi.

Kamala tilanne. Onneksi siitä ei tullut vielä kamalampi kahden kuolonuhrin muodossa. Ajattelematon virhearvio isältä kyllä, liian kallis opintomatka. Toivottavasti koko perhe saa tukea tilanteeseensa, traumatisoivahan tuo on kaikille.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo ja Lispetti

No jaa, itse olen kerran jos toisenkin tapellut noiden istuinten turvavöiden kanssa, joten ei ihme, jos ei aukene. Kai ne tehdään tarkoituksella sellaiseksi, ettei lapsi niitä itse saa auki.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Tuskin lapset ovat olleet pelkissä turvavöissä kiinnitettyinä vaan pienin nyt ainakin turvaistuimessa, luultavasti isompikin, missä on syystäkin melkoisen napakat lukitukset. Ja vaikka lapsi osaisikin avata turvavyön, niin paniikissa ei varmasti osaa aikuinen eikä lapsikaan toimia oikein eli helppokin tehtävä osoittautuu liian vaikeaksi.

Kamala tilanne. Onneksi siitä ei tullut vielä kamalampi kahden kuolonuhrin muodossa. Ajattelematon virhearvio isältä kyllä, liian kallis opintomatka. Toivottavasti koko perhe saa tukea tilanteeseensa, traumatisoivahan tuo on kaikille.
Joo, ihan hirveää. Varmasti loppuelämänsä tuntee syyllisyyttä tapahtuneesta. Onneksi molemmat selvisivät.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Se on kumma kun sivulliset kerkesi ottamaan kuvia tilanteesta, se kuvaaminen oli tärkeämpää kun rynnätä auttamaan lapset pois autosta
Oikeasti?
Tuo on kyllä niin kuvottavaa, että en edes keksi sanoja.
Vaikka olisi sellainen tilanne, että ei itse pysty mitään tekemään, niin oksettavaa, että jotkut ääliöt alkavat kuvaamaan tapahtumaa, kun se olisi jotain viihdettä.

Minkälainen tunnevammainen ääliö pitää olla, että tuollaista nähdessä tulee edes mieleen, että "kaivanpas puhelimen esiin ja kuvaan koko tapahtuman".
 
  • Tykkää
Reactions: Echo ja Lispetti
vierailija
Oikeasti?
Tuo on kyllä niin kuvottavaa, että en edes keksi sanoja.
Vaikka olisi sellainen tilanne, että ei itse pysty mitään tekemään, niin oksettavaa, että jotkut ääliöt alkavat kuvaamaan tapahtumaa, kun se olisi jotain viihdettä.

Minkälainen tunnevammainen ääliö pitää olla, että tuollaista nähdessä tulee edes mieleen, että "kaivanpas puhelimen esiin ja kuvaan koko tapahtuman".
Oli iltapäivälehdissä jotain lukijan kuvia jotka otettu prismalta päin... Pitää kuvata mutta ei voida mennä auttamaan tai tarkistamaan onko autossa ihmisiä. .
 
vierailija
Kävin katsomassa iltsikan sivuilta, niin siellä oli joku video, jossa pelastuslaitos oli paikalla ja sammutti autoa. Itsekin ensin luulin, että lapset olivat vielä autossa. Ei olisi ihme, että joku idiootti sitäkin jäisi kuvaamaan.
Joo, katoin itse Iltsikan sivuilla samaa, että palomiehet olivat jo paikalla kun joku oli ottanut kuvaa. Eli lapset oli jo viety sairaalaan.
Kasvot olivat palaneet molemmilta, ainakin niin uutisoitiin.
 
Yhteistyössä