Lapsi ei halua harrastaa mitään

Onko muilla lapsia, joita ei kiinnosta harrastaa mitään?

Olen yrittänyt aktivoida tokaluokkalaista poikaani, mutta mikään ei tunnu kiinnostavan, enkä jaksaisi joka viikko käyttää aikaa siihen jankkaamiseen, että pitääkö mennä vai eikö pidä. Sinänsä minusta ei ole pakko mitään harrastuksia olla (paitsi liikkua pitää sitten muuten, leikin kautta), mutta poju on muutenkin melko passiivinen eikä ole sosiaalisesti kovin taitava, niin minusta olisi hyvä, että olisi jonkinlaista aktiviteettia koulun lisäksi, jossa tehtäisiin ryhmässä jotain ja saisi ehkä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kaikilla kavereilla kuitenkin on harrastuksia ja tietenkin useina iltoina ei ole leikkikavereita tarjolla, kun muut lapset ovat harrastuksissaan – ja poika turhautuu siihenkin. Ipadilla/puhelimella tietenkin pelaisi niin paljon kuin antaisi, mutta emme tietenkään anna.

En koe kovin mielekkääksi lähteä väkisin raahaamaan...ja vaikka raahaisin, niin loppujen lopuksi poika voi paikan päällä olla tekemättä yhtään mitään.

 

Mitä te vanhemmat harrastatte ja mistä olette kiinnostuneita? Kiinnostus asioihin, oppimiseen ja osallistumiseen opitaan kotoa vanhemmilta.

Mitä jos harrastaisitte perheenä tai edes lapsi vanhemman kanssa jotain?

Meillä ei vastaavaa ongelmaa ole; harrastuksia joudutaan karsimaan. Kaikkeen ei aika ja raha millään riitä.

 

Ruutuaika (TV ja tietotekniset laitteet) kokonaan pois, kunnes poika keksii itselleen harrastuksen, jossa käy nuritsematta.

Telinevoimistelu on aika hauskaa monen mielestä, kun siellä oppii seisomaan käsillään, tekemään kärrynpyöriä ja voltteja, jne. Tuon ikäisille on bändikoulujakin, ja aika moni lapsi kyllä tykkäisi kokeilla vaikkapa rumpujen soittoa. Pienoismallikerho, ensiapukerho, vaikka sitten peliohjelmointikerho -- onhan se nyt kummallista ja ehkä huolestuttavaakin, jos ei mikään tässä maailmassa herätä lapsen kiinnostusta.

Meillä on lapsille todettu, että jotain pitää harrastaa, ja kun on harrastuksen valinnut, pitää siellä käydä kausi loppuun, eikä sitä saa lopettaa kesken. Ja että missään asiassa ei ole automaattisesti hyvä, vaan yhtä asiaa pitää harjoitella se 10 000 tuntia, ennen kuin voi olla todella hyvä. Ja että harrastuksissa käydään harjoittelemassa jotain sellaista, jota itsestä olisi kiva osata sitten joskus myöhemmin -- koska jos ei harjoittele, ei myöskään ikinä opi.

 

En koe jääneeni mistään paitsi vaikka en harrastanut tuossa iässä mitään. Muksut alkakoon harrastaa omia aikojaan. En ymmärrä nykymuotia pakottaa lapsia harrastuksiin.

 

Mitä te vanhemmat harrastatte ja mistä olette kiinnostuneita? Kiinnostus asioihin, oppimiseen ja osallistumiseen opitaan kotoa vanhemmilta.

Mitä jos harrastaisitte perheenä tai edes lapsi vanhemman kanssa jotain?

.

No olemme kyllä perheenä harrastaa kaikenlaista, käyneet vanhempi-lapsi jumpissa, perheliikuntahetkissä, ja yritetty houkutella mukaan vaikka mihin. Siis yhdessä, koko perhe, tai vanhemman kanssa.

Mut siis yksi tärkeä pointti minusta tuossa harrastamisessa on samanikäisten lasten kanssa oleminen ja sosiaalisten taitojen karttuttaminen. Ei niinkään se mikä se harrastus on.

 

Ruutuaika (TV ja tietotekniset laitteet) kokonaan pois, kunnes poika keksii itselleen harrastuksen, jossa käy nuritsematta.

Telinevoimistelu on aika hauskaa monen mielestä, kun siellä oppii seisomaan käsillään, tekemään kärrynpyöriä ja voltteja, jne. Tuon ikäisille on bändikoulujakin, ja aika moni lapsi kyllä tykkäisi kokeilla vaikkapa rumpujen soittoa. Pienoismallikerho, ensiapukerho, vaikka sitten peliohjelmointikerho -- onhan se nyt kummallista ja ehkä huolestuttavaakin, jos ei mikään tässä maailmassa herätä lapsen kiinnostusta.

Meillä on lapsille todettu, että jotain pitää harrastaa, ja kun on harrastuksen valinnut, pitää siellä käydä kausi loppuun, eikä sitä saa lopettaa kesken. Ja että missään asiassa ei ole automaattisesti hyvä, vaan yhtä asiaa pitää harjoitella se 10 000 tuntia, ennen kuin voi olla todella hyvä. Ja että harrastuksissa käydään harjoittelemassa jotain sellaista, jota itsestä olisi kiva osata sitten joskus myöhemmin -- koska jos ei harjoittele, ei myöskään ikinä opi.

Lapsi on motorisesti kömpelö ja uusien liikkeiden oppiminen on hänelle keskimääräsitä työläämpää (tutkitusti, on käynyt alle kouluikäisenä kuntoutuksessa), sen vuoksi ei esim. halua mennä sellaisiin liikuntahommiin jossa pitää oppia vaikeita temppuja. Ei auta, että sanon et "kaikki oppii ajallaan". Kyllähän nuo lapset vertailee ha haluavat pärjätä niin kuin muutkin.

Partiossa on ollut ja välillä satunnaisesti tykännytkin. Mutta nyt sekin on ihan off.

 

mulla myös motorisesti haasteellinen 2-luokkalainen. Olen päätynyt siihen, että en pakota häntä liikuntaharrastukseen, koska lapset ovat niin raadollisia että siitä voi olla itsetunnolle enemmän haittaa kuin hyötyä. Käymme luistelemassa, uimassa jne sitten perheen kesken. Tyttö harrastaa sitten kokkikerhoa ja taidekerhoa. Tärkeintä on mielestäni se, että tottuu olemaan vieraammassakin ryhmässä ja huomaa että pärjää siellä. Ja meidän tytöllä myös toiminnan ohjauksessa puutteita, uskon että nämä harrastukset ovat hyviä sen kehittämiseen. Tyttö saa jatkaa mun päättämää harrastusta niin kauan, kunnes herää oma kiinnostus johonkin ja sanoo, että haluaa harrastaa jotakin muuta. Kesken kauden ei aleta tempoilemaan.

 

En koe jääneeni mistään paitsi vaikka en harrastanut tuossa iässä mitään. Muksut alkakoon harrastaa omia aikojaan. En ymmärrä nykymuotia pakottaa lapsia harrastuksiin.

Samoin Minä harrastin lukemista. Nykyään se ei varmaan edes kelpaisi harrastukseksi.

 

Kunhan et väkisin raahaa lasta sinne harrastukseen.
Minut raahattiin, muistan miten paljon itkin ja huusin etten halua mennä.
Muut lapset kiusasivat ja olin aina ulkopuolinen, vihasin harrastusta ja kärsin vatsakivuista ja huonosta olosta jo monta päivää ennen harrastusta kun tiesin että kohta pitää mennä taas.

 

No mun mielestä ketään ei saa pakottaa harrastamaan. Toki pelikoneella ja tietsikalla ei olla silti koko aikaa. Voi sitä ulkoilla ja tehä muuta kivaa.

 

Kaikki lapset ei vaan tykkää esim. liikunnasta. Näille lapsille sopii vaikka lukeminen, taktiikkapelit, tiedekerhot...

 

Ala harrastamaan lapsen kanssa yhdessä vaikkapa ratsastusta. Tekee hyvää motoriikalle, siinä saa olla eläinten kanssa tekemisissä, on hyväksi itsetunnollekkin.
Okei, ei ehkä tapaa toisia samanikäisiä mutta onko sillä edes väliäkään ?

 

Aikuiset voisivat näyttää itse esimerkkiä käymällä kaikki jossain kerhossa? Yksin toteutettavat mielenkiinnon kohteet pannaan.

Se on tosi haitallista, jos työpaikan ohella ei saa perheen ulkopuolista aikuiskontaktia myös siellä kerhossa.

 

En koe jääneeni mistään paitsi vaikka en harrastanut tuossa iässä mitään. Muksut alkakoon harrastaa omia aikojaan. En ymmärrä nykymuotia pakottaa lapsia harrastuksiin.

Sama täällä. Eikä mun teini ei harrastanut mitään .

 

Ala harrastamaan lapsen kanssa yhdessä vaikkapa ratsastusta. Tekee hyvää motoriikalle, siinä saa olla eläinten kanssa tekemisissä, on hyväksi itsetunnollekkin.
Okei, ei ehkä tapaa toisia samanikäisiä mutta onko sillä edes väliäkään ?

No et mitään kalliimpaa harrastusta keksinyt? Eikä kovin helposti ok saatavilla joka paikassa!
Ja olihan sillä väliä että on muiden lasten seurassa. Ei kai auta kuin tutkia tarjontaa ja miettiä.

 

Ja olihan sillä väliä että on muiden lasten seurassa. Ei kai auta kuin tutkia tarjontaa ja miettiä.

Koulussa ollaan tosi paljon tekemisissä muiden lasten kanssa. Vapaa-ajallakin yleensä sisarusten ja/tai kaverien. Siinä on ihan riittämiin kontaktia.

 

Koulussa ollaan tosi paljon tekemisissä muiden lasten kanssa. Vapaa-ajallakin yleensä sisarusten ja/tai kaverien. Siinä on ihan riittämiin kontaktia.

Olisi se hyvä olla tekemisissä muiden kanssa vähän epävirallisemmissakin ympyröissä, jotta sosiaaliset taidot kehittyisivät. Jos ei liikuntaharrastus, niin onhan noita vaikka mitä muitakin kerhoja..

 

Olisi se hyvä olla tekemisissä muiden kanssa vähän epävirallisemmissakin ympyröissä, jotta sosiaaliset taidot kehittyisivät. Jos ei liikuntaharrastus, niin onhan noita vaikka mitä muitakin kerhoja..

Kyllä välitunnit ja kavereiden kanssa oleminen koulun ulkopuolella ovat aika epävirallisia ympyröitä. Itse asiassa epävirallisempia, kun vaikka jotkut tyypilliset harrastusharjoitukset, missä armeijasta oppinsa saanut valmentaja tai ohjaaja pitää lapsille sulkeisia.

 

No et mitään kalliimpaa harrastusta keksinyt? Eikä kovin helposti ok saatavilla joka paikassa!
Ja olihan sillä väliä että on muiden lasten seurassa. Ei kai auta kuin tutkia tarjontaa ja miettiä.

Sori, en ajatellut että raha ratkaisee.
.Meillä ajateltiin lapsen parasta ja ostettiin hänelle ihan oma terapiaratsukin. Minä ratsastin toisella pollella (joka sekin oli kyllä oma heppamme), lapsi omallaan pitkin ja poikin maastoja koska kentän kiertäminen ei lasta kiinnostanut. . Ja sosiaalisia taitoja voi harjoitella muidenkin kuin samanikäisten lasten seurassa.

Ratsastuksesta todellakin voi saada itselleen niin paljon itseluottamusta että sitten niiden omanikäistenkin kanssa viitsii alkaa touhuamaan.

 

No olemme kyllä perheenä harrastaa kaikenlaista, käyneet vanhempi-lapsi jumpissa, perheliikuntahetkissä, ja yritetty houkutella mukaan vaikka mihin. Siis yhdessä, koko perhe, tai vanhemman kanssa.

Mut siis yksi tärkeä pointti minusta tuossa harrastamisessa on samanikäisten lasten kanssa oleminen ja sosiaalisten taitojen karttuttaminen. Ei niinkään se mikä se harrastus on.

Mitä te vanhemmat harrastatte? Ovatko lapset oppineet teiltä kiinnostuksen asioihin ja harrastusten sosiaaliseen puoleen?

 

Meillä on 6-luokkalainen, jonka kanssa on useampi harrastus kokeiltuna, mutta mistään ei innostunut. Hän sitten harrastelee tietokoneita ja pelaamista.

 

Minusta harrastamisessa on tärkeää se, että se tekeminen/kokeminen kiinnostaa. Harrastuksen ei ole pakko olla liikunnallista, eikä sosiaalistakaan. Toki ne ovat plussaa. Oma kiinnostuksen alue, ja sen kanssa puuhastelu, syventyminen, kokeminen, tunteminen on tärkeää. Harrastus voi olla lukeminen, akvaario, käsityöt, tietokonepelit. Joku kiinnostuksen aihe, joka säilyy ja ei ole esim. suoraan kouluaine. Harrastuksen ei tarvitse myöskään olla kilpailtava, kunhan se tuottaisi nautintoa ja mahdollisesti tuntee kuuluvansa johonkin.

AP:na miettisin lasta ja mistä hän on kiinnostunut. Tykkääkö historiasta? Pelaamisesta? Tietotekniikasta? Eläimistä? Musiikista (myös kuuntelu riittää)? Joku vieras kieli tai kulttuuri?

Harrastus voi myös aluksi olla ihan yksinäänkin tekemistä, mutta harrastuksen kautta voi tutustua muihin harrastajiin. Esim. netin myötä akvaarioharrastuksesta on tullut sosiaalisempaa.

 

Mitä sinun mielestäsi on harrastamista? Vanhempien ja lasten näkemys mielekkäästä harrastuksesta voi poiketa paljonkin.

Yksi keino herätellä lapsesi kiinnostusta harrastamaan jotakin on ottaa hänet mukaan erilaisiin asioihin. Käykää tutustumassa harrastusmessuilla tarjontaan, ottakaa osaa kulttuuritapahtumiin, käykää yhdessä vaikka kutomassa mattoa, siis mielikuvitus on vain rajana.

Vanhempana tiedät, missä poikasi vahvuudet ovat. Opettajaltakin ja sukulaisilta voi kysellä.

Yhdellä tutulla on tosi luova ja käsistään kätevä lapsi. Vanhemmat eivät vaan tajunneet sitä. Minä sanoin kerran lapsen askartelutöitä ja piirustuksia katsoessani, miten taitava lapsi on. Kiitos topakoiden vanhempien he ilmoittivat lapsen taidekerhoon ja lapsi viihtyi siellä vuoden. Siitä lapsi innostuikin uimisesta. Pääasia oli, että lapsi saatiin aktivoitua jollakin lailla ja luottamaan itseensä. Hänelle oli matalampi kynnys lähteä askartelmaan, siitä taas tuli lisää itseluottamusta jne.

 

Hieman hurjia ehdotuksia harrastuksista ketjussa kun ajattelee kuinka paljon on lapsia joilla ei ole mitään mahdollisuuksia harrastaa ei edes kalliita harrastuksia ja silti niistäkin kasvaa ihan kelpo ihmisiä.

 

mulla myös motorisesti haasteellinen 2-luokkalainen. Olen päätynyt siihen, että en pakota häntä liikuntaharrastukseen, koska lapset ovat niin raadollisia että siitä voi olla itsetunnolle enemmän haittaa kuin hyötyä. Käymme luistelemassa, uimassa jne sitten perheen kesken. Tyttö harrastaa sitten kokkikerhoa ja taidekerhoa. Tärkeintä on mielestäni se, että tottuu olemaan vieraammassakin ryhmässä ja huomaa että pärjää siellä. Ja meidän tytöllä myös toiminnan ohjauksessa puutteita, uskon että nämä harrastukset ovat hyviä sen kehittämiseen. Tyttö saa jatkaa mun päättämää harrastusta niin kauan, kunnes herää oma kiinnostus johonkin ja sanoo, että haluaa harrastaa jotakin muuta. Kesken kauden ei aleta tempoilemaan.

Kuulostaa kyllä tutulta. Meilläkin lapsella pulmia oman toiminnan ohjauksessa...siinä mielessä juurikin joku ohjattu juttu olisi hyvä, koska itsekseen ei saa oikein mitään aloitettua ja sitte menee vain ihme härpäköinniks.