Lapsi ei halua mennä päiväkotiin

Hei!

Onko kenelläkään kokemusta jatkuvasta päiväkotivenkoilusta?

Poikamme on kohta 4-vuotias. Hän käy pientä päiväkotia, jossa on hyvä ilmapiiri, kivat hoitajat (ei vaihtuvuutta) ja hänellä on paljon kavereita. Aina kun vien hänet sinne, hän jää mielellään ja menee heti leikkimään parhaan ystävänsä kanssa.

Minulle poika kuitenkin itkee aamuisin päiväkotiin lähtöä. Etenkin maanantait ovat hankalia ja aamuisin on hirveä huuto. Huuto loppuu, kun saavumme päiväkodin pihaan. Yritän kysellä, miksi poika ei halua sinne mennä ja hän sanoo syyksi lepohetken. Päiväkoti on pieni ja kaikkien lasten täytyy levätä 20 minuuttia, vaikka eivät nukkuisi. Lapsella saa olla pehmolelu tms. sängyssä mukana, mutta levätä pitää.

Yritän tässä selvitellä, onko kyse vaan siitä, että poika kokeilee rajojaan ja haluaa vedota äitinsä tunteisiin, vai kärsiikö hän oikeasti päiväkodista. Muita oireita ei ole kuin tämä aamuhuuto. Loppuukohan tämä joskus... tätä on siis kestänyt nyt tasan vuoden. Poika aloitti päiväkodissa ollessaan 3.

 

Saisiko lukea kirjaa? Oletko kertonut päiväkodissa että asia ahdistaa poikaa? Mitä he ehdottavat ratkaisuksi?

 

Meillä oli 4-vuotiaalla ihan sama ongelma, tosin lohduton itku tuli aina illalla sängyssä. Puhuimme siitä hänen kanssaan ja kerroin, että mieltä painavista asioista tulee kertoa, jotta ne voidaan selvittää. Vielä lapsi väitti vastaan ja sanoi että "se on salaisuus". Mutta lopulta suostui kertomaan.

Hän kertoi, että ei saa unta päiväunilla ja että on silloin kamala ikävä äitiä. Hän sanoi myös että ei tunne kelloa, eikä tiedä koska saa nousta. Puhuimme tästä asiasta päiväkodin tädin kanssa ja hän lupasi, että tyttö saa halutessaan nousta sadun jälkeen. Tyttö kuitenkin rauhoittui ja tästä keskustelusta ja lepohetket ovat nyt menneet ihan hyvin ja tyttö on kyllä nukkunut.

Eli yritä saada lapsi puhumaan asiasta. Kehu ja kannusta häntä kovasti, jos hän kertoo mikä mieltä painaa. Selitä, että ongelmat voidaan kyllä varmasti ratkaista, kun niistä puhutaan yhdessä. Kannusta ja kehu lasta joka tapauksessa paljon.

 

Meillä 4v poika joka aloitti päiväkodin 1,5 vuotiaana. Ei haluaisi mennä p.kotiiin vaikka viihtyy siellä, olisi mieluummin kotona.

 

Meidän 4v teki ihan samat temput, ei tahtonut päiväkotiin koska näki kuulemma pahoja unia päikkäreillä. se vaihe meni aika nopeasti kyllä ohi.

 

Meidän päiväkodissa on pakko levätä, siellä on tosi tarkkaa, että kaikki rauhoittuvat edes hetken. Poika puhuu kyllä asiasta ja sanoo, että se aika tuntuu kauhean pitkältä. Ajattelin ehkä, että kello voisi olla hyvä antaa hänelle mukaan ja opettaa katsomaan siitä aika, kun saa nousta. Lepoaika on loppuen lopuksi aika lyhyt, vain 15 min tms., ja olen kyllä hoitajien kanssa samaa mieltä, että se aika pitää levätä vaikkei nukkuisikaan. Poika on lopettanut päiväunet jo 2-vuotiaana. Kotona pojalla ei ole mitään ongelmia makailla sängyssä vaikkei saisi illalla heti unta, ja saattaa maata välillä tunninkin valveilla. Poika on kyllä todella voimakastahtoinen ja omaehtoinen... Toivon vain, että tämä joskus loppuisi, mutta ehkä jotkut lapset vaan kokevat asiat voimakkaammin ja poikamme kuuluu tähän ryhmään. Ja niin kuin "äitee" tuossa kertoi, ehkä jotkut lapset vaan viihtyvät paremmin kotona, vaikka päiväkodissa olisi kivaakin... Kai se on hyvä asia..... ainakin osittain. Kiitos vinkeistä ja luen mielelläni lisääkin kokemuksia muilta.

 

nyt kun on niiin paljon ollut kaikista pedofiileista puhetta niin varmistaisin ettei sellaista tarvitse miettiä..

 

Meilläkin poika 4,5-vuotias ja päiväkotiin meno on yhtä tuskaa. On ollut jo pidempään, mutta ei aina. Päiväkodissa aloitti 1,5-vuotiaana. Syytä olen yrittänyt kysellä. Viime keväänä sanoi, että siellä on niin kova meteli, mutta nyt en saa mitään syytä pojasta irti. Aamulla pitää melkolailla väkisin pukea ja meno on yhtä itkua. Jos hoidossa on pitempi, esim. 4-5 pv:n tauko, hoitoon meno on aina vaikeampaa.

Hotopäivä sinällään menee ihan hyvin ja poika on iloisella mielellä, kun menen hakemaan. Hänellä on puheen kehitys viivästynyt, vaikuttaneeko sitten niin, ettei haluaisi mennä hoitoon (ei tule aina ymmärretyksi). Hoitajat on ihania ja pysyneet nyt samoina pitkään. Itseäkin tilanne ahdistaa aika lailla...

 

hoidossani ollut tyttö alkoi itkeä päikkäreille menoa ollessaan 4v ,sovittiin että saa katsoa kirjaa eikä ole pakko nukkua, aikaa kului ja ekaluokalla ollessaan (sillon sai sen ikäiset olla vielä hoidosssa) puuskahti että viimeinki pääsee nukkumaan ja nukahti lähes välittömästi onnellisena

 

Googlettelin tästä aiheesta ja onneksi muillakin tuntuu olevan samoja ongelmia. Hiukan alle nelivuotiaalla alkoi "Päiväkoti on tyhmää, kaverit on tyhmiä, jne..." jo vähän aikaa sitten satunnaisesti ja nyt tänään maanantaina, kun oli edellisellä viikolla ollut pois pari päivää sairauden takia. Tai itseasiassa olin itse sairaana ja pidin lapset silloin kotona.

Keskustellessa poika lipsauttaa välillä että pari vanhempaa poikaa on tyhmiä, koska leikkien rooleissa tulee kinaa ja isommat aina yrittää määrätä. Neuvoin parhaani mukaan pysymään lujana että hän on se mikä haluaa olla ja neuvoin myös puhumaan omalle hoitajalle.

Itseäni tämä päiväkotiin menon vaikeus nosti pintaan lapsuusmuistojani; sain olla kotona lähes kuusi vuotiaaksi, jolloin "jouduin" tarhaan. Inhosin tarhaa yli kaiken, koska mielestäni kotona oli paljon leikkejä, joita ei ehtinyt kaikkia suorittaa iltaisin. En tiedä aiheuttiko huono tarhakokemus että ala-asteella sama asenne jatkui. Tästä johtui paljon ongelmia niin käytöksessä kuin oppimisessa. Vastustin kaikkea ja kiukuttelin paljon. En lukenut läksyjä ja opin huonosti. Koulumenestys oli huonoa.
Sittemmin olen huomannut että jos aihe on minua kiinnostavaa, opin hyvin nopeasti asioita. Huono koulumenestys on aiheuttanut paljon esteitä, mutta onnenkantamoisella olen päässyt hyvään it-alan ammattiin.

Toivoin että lapseni eivät kävisi samaa vaikeaa polkua. Olenkin pohtinut, olisiko lapset pitänyt tyrkätä hoitoon heti 1 vuoden ikäisenä, että tottuvat tähän laitosmaailmaan, missä elämme. Vanhemmat käyvät töissä ja lapset hoidatetaan "laitoksessa". Toisaalta, saimme pitää vanhemman pojan lähes 3,5 vuotiaaksi kotona ja koimme paljon hyviä ja hienoja hetkiä. Olimme äidin kanssa vuorotellen hoitovapaalla.

Vanhemmuus aiheuttaa huolia. Onneksi nykyään löytää googlettamalla paljon kannustusta ja voi keskustelupalstoilla kysellä onko muilla samankaltaisia tilanteita. Lapsien toivoisin nauttivan päiväkodista, esikoulusta ja varsinkin koulusta. Koulussa viihtyminen on elintärkeää oppimisen kannalta - sen pystyn allekirjoittamaan täysin.

Tämä kirjoittaminen nosti muistiini myös omia lapsuusmuistoja. Kuinka isän ja äidin kanssa ei saanut leikkiä tarpeeksi kun heillä oli usein omia tekemisiä. Heti huomenna yritän olla entistä parempi isä ja viettää lasten kanssa laatuaikaa. Se on muisto joka kantaa läpi koko lapsen elämän.

 

Meillä oli samaa. 5v. poika purskahti usein itkuun päiväuniasian takia. Tätä oli minun aikuisena ensin vaikea tajuta. Mutta pakkounet vaikkei nukuta ja haluaisi tehdä ja touhuta ja tutkia on lapselle kauhistus. Lapsella ei ole ajantajua, joten hän ei tiedä, kauanko on pakko maata, vaikka haluaisi kovasti tehdä asioita eikä maata väkisin hiljaa paikoillaan. Juttelin hoitajan kanssa, ja hänen mukaansa saa hetken päästä nousta, jos ei nukuta. Siltikin itkukohtauksia tuli vielä tämän jälkeenkin, eli ilmeisesti kaikki hoitajat eivät antaneet nousta kuitenkaan, vaan tietty aika oli pakko maata hiljaa. Silloin voi lapselle iskeä ikäviä ajatuksia, esim. juuri äitiä kova ikävä.

Nyt 6v. eskarilaiset saavat nousta muita lapsia aiemmin, ja itku on loppunut.