Lapsia 20 v vs 40v

Otsikko on vähän liioilteltu, mutta....
Tänään oli meidän lapsen kaverisynttärit. Mä oon 32, suurin osa vanhemmista on kuitenkin yli 40v jopa 50. Tässä nyt ei ole tarkoitus aloittaa kolmatta maailman sotaa! Kertokaa, varsinkin te, jolla on jo väjän elämää takana oliko valintanne oikea? Tekisittekö toisin nyt jne?

Jotenkin rupesin miettimään, meillä 30v on jo kaikkea, mitä heillä 40v. Toisaalta, tässähän kerkisi aloittaa vaikka kaiken alusta . Mä oon 42v kun nuorin täyttää 18v. Sitten alkaa "oma elämä". Vai olisikos pitänyt elää ensin sitä "omaa elämää" vaikkapa 35v saakka (melko tylsä elämä olis varmaan ollut )..
Toivottavasti joku tajua mitä tarkoitin. Jotenkin ajatuksia heräävää nähdä eri ikäisiä ihmisiä samassa elämänvaiheessa...Tai toisin päin....

 

No ei tähän ole yhtä oikeaa ratkaisua. Joku on valmis äidiksi jo 20 v, joku toinen vasta 40 v. Tai sitten kumppanin löytäminen voi kestää, tai opiskelu, tai ylipäänsä raskaaksi tuleminen.

Mä sain lapset vähän alle 30 v iässä. Se oli mulle aika sopiva ikä. Nuorempana olin itsekin aika kakara vielä. Mutta nyt 40 v en enää jaksaisi... mulle osui valvottavat lapset, ja yövalvomiset nykyään ottaa paljon kovemmalle kuin ennen. Toisaalta, jos mulla ei vielä lapsia olisi, niin varmasti haluaisin vielä hankkia. Mutta jäisi varmaan yhteen sitten.

 

Jos ne vanhemmassa iässä lapsia saaneet ovat tehneet kaikkea muuta paitsi hoitaneet lapsia ennen sitä lasten saantiaan. Niitä asioitahan on paljonkin, eivätkä ne välttämättä ole tylsiä.

Toki on niitäkin, jotka kovasti olisivat halunneet lapsia jo nuorina, mutta esimerkiksi kumppanin puutteen takia lasten teko on onnistunut vaikkapa vasta lähempänä 40 vuoden ikää.

 

Niin ei sitten tullut mieleen, että ei kaikki löydä sopivaa kumppania yläasteella ja saa lapsilukua täyteen alle 30v. Tai vaikka olisi kumppani, niin lasta ei vain kuulu yrityksistä huolimatta. Toki on niitä jotka siirtävät lapsen yrittämistä opiskelujen, töiden yms. takia, mutta koita nyt hyvä ihminen tajuta ettei kaikilla todellakaan ole näin. Ei ole kaikilla oma valinta se missä iässä lapsia saadaan.

Itse olen saanut ainoan lapseni 23-vuotiaana. Olen eronnut jo vuosia sitten lapseni isästä eikä uutta miestä niin vain tullut vastaan. Surin ja itkin sitä etten saanutkaan toivomaani suurperhettä. Ja kun tuntuu ettei saa surra kun kerran on yksi lapsi. Ei tätä tajua jos ei ole itse kokenut samaa.

Nyt on uusi parisuhde, olemme naimisissa ja lasta yritämme. Mulla ikää nyt 37v. Yritystä takana melkein vuosi eikä raskautta kuulu. Ei paljon naurata.

 

No molemmissa hyvät puolensa

 

Miksi hankkia lapsia, jos ne ei kuulu sun elämään? Itse olen 31-vuotias ja haluaisin lapsia, mutta tuntuu itsekkäältä ja epäoikeudenmukaisena hankkia niitä tähän maailmaan. Parisuhde on, ei ole siitä kiinni.

Tutkimusten mukaan vähän kouluttautuneet hankkivat lapsia enemmän ja nuorempina.

 

Miksi hankkia lapsia, jos ne ei kuulu sun elämään? Itse olen 31-vuotias ja haluaisin lapsia, mutta tuntuu itsekkäältä ja epäoikeudenmukaisena hankkia niitä tähän maailmaan. Parisuhde on, ei ole siitä kiinni.

Tutkimusten mukaan vähän kouluttautuneet hankkivat lapsia enemmän ja nuorempina.

Toi varmaan on ehkä sillee totta, jos lapsia on saatu nuorena ei vältämättä kerkeä kouluttautua "enempää". Itse en kuitenkaan koe, että se olisi este. Kävin yliopistossa ja samalla olin äippälomalla, toki vanhemmista sain paljon apua silloin ja mies auttoi iltaisin. Mutta joo...
Oli kiva lukea muiden mietteet. Ja vaikka yks siellä veti herneet nenään, niin kun alussa kirjoitin, ei ollut tarkoitus luokata/provosoida ketään. Totta kai jos ei saa lapsia koskaan tai vasta 40v, useamman yritysvuoden jälkeen, ei ole oma valinta, eikä sitä voi "sotkea" tähän. Elämä ei mene suunnitelmien mukaan vaikka kuinka olis rahaa tai tahtoa..
Ap

 

Yksikään, joka mun tutuista/ystävistä on saanut lapsia kaksikymppisenä ei ole enää lastensa isän kanssa yhdessä. Myöhemmin lapsia saaneet ovat kaikki ja luulenpa olevan suurimman osan olevan lopun ikäänsäkin. Moni äiti voi olla valmis äidiksi kaksikymppisenä, mutta tosi harva isä on. Ja harva valmis panostamaan samalla myös siihen parisuhteeseen. Itse olisin voinut haluat nuorena jo lapsia, mutta onneksi en tehnyt. Ei olisi suhde kestänyt, ei olisi ollut rahaa, en olisi voinut opiskella jne. Odotan toista lasta ja täytän kohta 39. Nyt on paremmin varaa olla kotona lasten kanssa ja lapsilla paremmat, vakaammat kotiolot. Ja isä hoitelee lapsia myös, ei kaipaa baariin kavereiden seuraan

 

Olen nyt 36,5-vuotias.
Esikoisen sain 20-vuotiaana, kuopuksen 25-vuotiaana. Eli nuorena. Tässä on ollut paljon hyviä puolia ja sitten myös haasteita. Toisaalta nuorena ja innokkaana on jaksanut. Olen itse sitä tyyppiä, joka jo teininä poti vauvakuumetta, joten on sopinut mulle tämä. Alusta en enää halua aloittaa, vaan nyt nautin lasten omatoimisuudesta jo. Jos ei vielä olisi lapsia, niin sitten toki hankkisin vielä tässä iässä ja olisin kiitollinen siitä mitä elämä nuorena ilman lapsia on tarjoillut.

Ei ole mitään yhtä ainoaa ikää saada lapsia. 20 v on hyvä siinä missä 40 v eikä se keskiverto 3-kymppisyyskään nyt niin ylivertainen vaihtoehto ole.

Eikä elämä mene aina niin kuin on suunnitellut. Jotkut saa lapsia "tilaamatta", toiset taas ei vaikka "tilaisi" ja osalle ei osu sopivaa puolisoa kohdalle.

Oleellista on löytää hyviä puolia omasta elämästään sellaisena millaiseksi se on muodostunut, rajoituksineen ja rikkauksineen.

 

Mä tein lapsen kolmekymppisenä, koska halusin nauttia "vapaasta" elämästä ensin. Ei mun elämä mitenkään tylsää ollut, matkustelin ja hankin työkokemusta eri työpaikoilta, kunnes löysin unelmatyöpaikkani. Olisin voinut odottaa vielä jokusen vuoden pidempäänkin, mutta tuli vastaan ongelmia ja myöhemmin raskautuminen ei olisi ehkä ollut mahdollista.

Mun mielestä tuo "oman elämän" odottaminen on jotenkin outoa, äitiys on kuitenkin loppuelämän sitoumus. Ei sitä samalla tavalla voi olla vapaa kuin ennen lapsia. Mun mielestä on ihan kauhea ajatus, että mun lapsi kasvaa ja muuttaa joskus omilleen Ehkä siihen ajatukseen kasvaa, toivottavasti ainakin.

Mulla on lähipiirissä äitejä, jotka ovat hankkineet lapsia nuorena ja ymmärrän heitäkin. Heillä ei ollut mitään hinkua nähdä maailmaa tai elää sellaista elämää kun minä halusin. He ovat kertoneet, että kaipuu omasta lapsesta on ollut teini-iästä asti päällimmäisenä ja millään mulla ei ole ollut yhtä suurta merkitystä. Mä en ole vaan koskaan tuntenut noin ja siksi valitsin eri polun. Enkä missään nimessä kadu, mulla on ollut ihan mahtava elämä. Ja on edelleen, eri tavalla vain.

 

Yksikään, joka mun tutuista/ystävistä on saanut lapsia kaksikymppisenä ei ole enää lastensa isän kanssa yhdessä. Myöhemmin lapsia saaneet ovat kaikki ja luulenpa olevan suurimman osan olevan lopun ikäänsäkin. Moni äiti voi olla valmis äidiksi kaksikymppisenä, mutta tosi harva isä on. Ja harva valmis panostamaan samalla myös siihen parisuhteeseen. Itse olisin voinut haluat nuorena jo lapsia, mutta onneksi en tehnyt. Ei olisi suhde kestänyt, ei olisi ollut rahaa, en olisi voinut opiskella jne. Odotan toista lasta ja täytän kohta 39. Nyt on paremmin varaa olla kotona lasten kanssa ja lapsilla paremmat, vakaammat kotiolot. Ja isä hoitelee lapsia myös, ei kaipaa baariin kavereiden seuraan

Mun tuttavapiirissä asia sitten taas on ihan päinvastoin,myöskin oma parisuhteeni on kestänyt yli 15 vuotta,vaikka saimmekin esikoisen siellä parikymppisinä. Opiskelen itse nyt kun lapset on tehty, en oikeastaan nuorempana edes tiennyt mitä haluaisin,paitsi sen perheen tietenkin. Nämä on niitä asioita joissa ei vaan voi yleistää,oma mieheni on ollut aina osallistuva isä,meillä on neljä lasta ja kaikki ovat yhdessä haluttuja ja hoidettuja.

 

Miksi hankkia lapsia, jos ne ei kuulu sun elämään? Itse olen 31-vuotias ja haluaisin lapsia, mutta tuntuu itsekkäältä ja epäoikeudenmukaisena hankkia niitä tähän maailmaan. Parisuhde on, ei ole siitä kiinni.

Tutkimusten mukaan vähän kouluttautuneet hankkivat lapsia enemmän ja nuorempina.

niin mutta ei se kerro mitään kenestäkään nuoresta vanhemmasta
Vaikka ilmeisesti rakastelette tuon tutkimustuloksen kanssa aina kun mietitään missä iässä sopisi lisääntyä.

Onhan se nyt sanomattakin selvää, että _tilastollisesti_ synnytysikä laskee jos valmistuu aikaisemmin =alemmalle tasolle. sitähän eletään tiettyä elämäntilannetta aikaisemmin niin aika luonnollinen ja looginen tulos.

 

Mä tein lapsen kolmekymppisenä, koska halusin nauttia "vapaasta" elämästä ensin. Ei mun elämä mitenkään tylsää ollut, matkustelin ja hankin työkokemusta eri työpaikoilta, kunnes löysin unelmatyöpaikkani. Olisin voinut odottaa vielä jokusen vuoden pidempäänkin, mutta tuli vastaan ongelmia ja myöhemmin raskautuminen ei olisi ehkä ollut mahdollista.

Mun mielestä tuo "oman elämän" odottaminen on jotenkin outoa, äitiys on kuitenkin loppuelämän sitoumus. Ei sitä samalla tavalla voi olla vapaa kuin ennen lapsia. Mun mielestä on ihan kauhea ajatus, että mun lapsi kasvaa ja muuttaa joskus omilleen Ehkä siihen ajatukseen kasvaa, toivottavasti ainakin.

Mulla on lähipiirissä äitejä, jotka ovat hankkineet lapsia nuorena ja ymmärrän heitäkin. Heillä ei ollut mitään hinkua nähdä maailmaa tai elää sellaista elämää kun minä halusin. He ovat kertoneet, että kaipuu omasta lapsesta on ollut teini-iästä asti päällimmäisenä ja millään mulla ei ole ollut yhtä suurta merkitystä. Mä en ole vaan koskaan tuntenut noin ja siksi valitsin eri polun. Enkä missään nimessä kadu, mulla on ollut ihan mahtava elämä. Ja on edelleen, eri tavalla vain.

Mitä kummallista oman ajan odottelussa on? Mun äiti elää sanojensa mukaan yhtä onnellisimmista ajoista, tää vapaus on kuulemma paljon parempaa mitä nuorena. On vapaa tekemään mitä haluaa, mutta on myös mahdollista hoitaa niin rakkaita ihmisiä ettei nuorena ollut niiden veroisia. Eli lapsenlapsia ja minua, eli lasta tulee tapaamaan harva se päivä ja voidaan yhdessä tehdä asioita mitä ei pienten lasten kanssa tehdä. Minä nautin nyt tästä pikkulapsiajasta tosi paljon, mutta niin odotan innolla tuotakin aikaa. Ei ne mitenkään poissulje toisiaan.

Vanhempana se vapaus on varmasti tosi ihanaa. Sillon on kaikkea, lapsia, lapsenlapsia ja rahaa tehdä hömpötyksiäkin erilailla mitä 20vuotiaana. Olen tosi tyytyväinen, että olin rohkea ja tein laumasta poikkeavan valinnan lisääntyä nuorella iällä. Se sopii just meille, teille ehkä jokin muu ratkaisu

 

Yksikään, joka mun tutuista/ystävistä on saanut lapsia kaksikymppisenä ei ole enää lastensa isän kanssa yhdessä. Myöhemmin lapsia saaneet ovat kaikki ja luulenpa olevan suurimman osan olevan lopun ikäänsäkin. Moni äiti voi olla valmis äidiksi kaksikymppisenä, mutta tosi harva isä on. Ja harva valmis panostamaan samalla myös siihen parisuhteeseen. Itse olisin voinut haluat nuorena jo lapsia, mutta onneksi en tehnyt. Ei olisi suhde kestänyt, ei olisi ollut rahaa, en olisi voinut opiskella jne. Odotan toista lasta ja täytän kohta 39. Nyt on paremmin varaa olla kotona lasten kanssa ja lapsilla paremmat, vakaammat kotiolot. Ja isä hoitelee lapsia myös, ei kaipaa baariin kavereiden seuraan

Niin no kyllä teilläkin erobuumi alkaa, tietenkin elätte eri vaihetta mutta kyllä tilastollisesti näin käy myös kolmekymppisillä. Eikä ero muuten ole kovin suuri vaikka 22-vuotiaisiin verrattuna

Nuorena lisääntyneillä on nyt aikuiset lapset ja eroja ilmeisesti paljon, odotas reilusti siihen asti ja katso asiaa vasta kun teillä vanhemmilla on ne aikuiset lapset. Taatusti on muuttunut tilanne. Eihän teitä tällä hetkellä voi mitenkään verrata!


Onko baarissa käyminen jotenkin syntistä jos on äiti/isä? Mä tykkään siitä, että itseltäni löytyy vieläkin innostusta kaikenlaiselle vapaa-ajalle. Mun pelko on, että se katoaa eikä päinvastainen. Kyllä, olemme edelleen 13v jälkeen yhdessä tädeilläni ja ikäisillään kavereilla erobuumi menossa. :/

 

Mulle oli ensinnäkin selkeä se että lapset tehdään kun varat siihen riittää ja taloudellinen pohja vakaa. Mun arvomaailmaan ei sopinut "että kyllä joku muu elättää". Oli se sitten mies tahi valtio. Tämä tarkoitti ammatin ja työn hankkimista.... ja muutamaa työvuotta jotta talous stabiili. Ei siis mitää rikkauksia mutta että voi taata lapsille rakkauden lisäksi taloudellisen vakauden.

Toki halusin myös elää "vastuutonta" elämää. Sitä ei voi tehdä kun lapset on maailmassa. Olkoonkin että kasvavat ja lentävät pois pesästään. Minä en voinut ajatella olevani se 40+ nainen joka alkaa irroitella kun lapset on aikuisiin. Jos rehellinen olen niin se on aika noloa. Ja varsinkin jos homma lähtee lapasesta (kammottavin se että äiti alkaa leikkiä aikuisen tyttären ystävää, kiertää tämän kanssa baareissa, vetää samat kuteet päälle ym ym).

Kun lapset on hankkinut ne on loppuelämän siinä. Ei siis ole lainkaan sama elää omaa elämää ennen lapsia ja lapsien jälkeen.

Jokaisen kuitenkin on tehtävä siten kuin kokee parhaaksi. Mutta omilla lapsillenikin painotan että vaikka fyysisesti ja psyykkisesti olisi valmis äidiksi, ei se vielä riitä. Lapsen "ruuan saanti" on taattava itse, eikä rakentaa pesää kuten käki, eli elätyttää lapset vaikkapa veronmaksajien varoilla. Kun on valmis kantamaan myös taloudellisen vastuun, on myös valmis vanhemmaksi.

 

Mitä kummallista oman ajan odottelussa on? Mun äiti elää sanojensa mukaan yhtä onnellisimmista ajoista, tää vapaus on kuulemma paljon parempaa mitä nuorena. On vapaa tekemään mitä haluaa, mutta on myös mahdollista hoitaa niin rakkaita ihmisiä ettei nuorena ollut niiden veroisia. Eli lapsenlapsia ja minua, eli lasta tulee tapaamaan harva se päivä ja voidaan yhdessä tehdä asioita mitä ei pienten lasten kanssa tehdä. Minä nautin nyt tästä pikkulapsiajasta tosi paljon, mutta niin odotan innolla tuotakin aikaa. Ei ne mitenkään poissulje toisiaan.

Vanhempana se vapaus on varmasti tosi ihanaa. Sillon on kaikkea, lapsia, lapsenlapsia ja rahaa tehdä hömpötyksiäkin erilailla mitä 20vuotiaana. Olen tosi tyytyväinen, että olin rohkea ja tein laumasta poikkeavan valinnan lisääntyä nuorella iällä. Se sopii just meille, teille ehkä jokin muu ratkaisu

Kai sä töitä teet? Katso kun tuo ajatus lastenlapsien hoidosta on ihan kiva, hömpöttelyineen
....mutta koska olet nuori isoäiti olet olettevasti työelämässä?? Eikä sitä aikaa välttämättä ole tuohon unelmaan....

 

Niin no kyllä teilläkin erobuumi alkaa, tietenkin elätte eri vaihetta mutta kyllä tilastollisesti näin käy myös kolmekymppisillä. Eikä ero muuten ole kovin suuri vaikka 22-vuotiaisiin verrattuna

Nuorena lisääntyneillä on nyt aikuiset lapset ja eroja ilmeisesti paljon, odotas reilusti siihen asti ja katso asiaa vasta kun teillä vanhemmilla on ne aikuiset lapset. Taatusti on muuttunut tilanne. Eihän teitä tällä hetkellä voi mitenkään verrata!


Onko baarissa käyminen jotenkin syntistä jos on äiti/isä? Mä tykkään siitä, että itseltäni löytyy vieläkin innostusta kaikenlaiselle vapaa-ajalle. Mun pelko on, että se katoaa eikä päinvastainen. Kyllä, olemme edelleen 13v jälkeen yhdessä tädeilläni ja ikäisillään kavereilla erobuumi menossa. :/

Eronneitten ja karanneitten klubi-jäsenyydessä ei kyllä ole mitään kovin mairittelevaa

Ajatteleppa omaa äitiäsi. Vonkaamassa seksiseuraa eronneiden klubilla? Miltäs ajatus tuntuu noin hänen lapsenaan? Tahi vaihtuvat mieskokelaat siinä äitisi vieressä?
Noloa tuo on. Ei hienoa. Siitä lapsesta siis.

 

Kai sä töitä teet? Katso kun tuo ajatus lastenlapsien hoidosta on ihan kiva, hömpöttelyineen
....mutta koska olet nuori isoäiti olet olettevasti työelämässä?? Eikä sitä aikaa välttämättä ole tuohon unelmaan....

Ihmeellisesti siltä omalta äidiltä kutenkin liikenee aikaa siihen kaikkeen

Nuorena monet tekee helposti kahtakin työtä ja opiskelee, joka iässä on jotain kiireitä usein enemmän jää aikaa keski-iässä.

 

Mulle oli ensinnäkin selkeä se että lapset tehdään kun varat siihen riittää ja taloudellinen pohja vakaa. Mun arvomaailmaan ei sopinut "että kyllä joku muu elättää". Oli se sitten mies tahi valtio. Tämä tarkoitti ammatin ja työn hankkimista.... ja muutamaa työvuotta jotta talous stabiili. Ei siis mitää rikkauksia mutta että voi taata lapsille rakkauden lisäksi taloudellisen vakauden.

Toki halusin myös elää "vastuutonta" elämää. Sitä ei voi tehdä kun lapset on maailmassa. Olkoonkin että kasvavat ja lentävät pois pesästään. Minä en voinut ajatella olevani se 40+ nainen joka alkaa irroitella kun lapset on aikuisiin. Jos rehellinen olen niin se on aika noloa. Ja varsinkin jos homma lähtee lapasesta (kammottavin se että äiti alkaa leikkiä aikuisen tyttären ystävää, kiertää tämän kanssa baareissa, vetää samat kuteet päälle ym ym).

Kun lapset on hankkinut ne on loppuelämän siinä. Ei siis ole lainkaan sama elää omaa elämää ennen lapsia ja lapsien jälkeen.

Jokaisen kuitenkin on tehtävä siten kuin kokee parhaaksi. Mutta omilla lapsillenikin painotan että vaikka fyysisesti ja psyykkisesti olisi valmis äidiksi, ei se vielä riitä. Lapsen "ruuan saanti" on taattava itse, eikä rakentaa pesää kuten käki, eli elätyttää lapset vaikkapa veronmaksajien varoilla. Kun on valmis kantamaan myös taloudellisen vastuun, on myös valmis vanhemmaksi.

Sama juttu, tehtiin lapsia nuorina ja samalla opiskeltiin ja luotiin urat. Yhteiskunnalle tuli aika halvaksi meidän lisääntyminen.

 

Nykypäivänä lastenhankinnan vähimmäisvaatimus tuntuu olevan se, että perheellä on talotehtaan vastapystytetty omakotitalo esikaupunkialueella sekä kaksi autoa. Ei ihme, että lasten teko viivästyy, kun tuohon tarvittavaa varallisuutta ei ihan heti kokoon polkaista.

Aikaisin lapsia tekevät sitten ne, joilla ei ole tuon kaltaisia vaatimuksia, kuten esim. mamut joiden suurperheelle riittää kunnan vuokrakolmio betonilähiöstä.

 

Ai nelikymppisenä on jotenkin noloa käydä baarissa? Sen minä olen iän myötä onneksi saanut itsevarmuudelta, että ei kiinnosta enää jos jonkun kanan mielestä olen nolo kun nautin elämästä uskalla olla mitä olet, ei tarvitse vilkuilla ympärille jatkuvasti miettien mitä muut ajattelee.

 

Ihmeellisesti siltä omalta äidiltä kutenkin liikenee aikaa siihen kaikkeen

Nuorena monet tekee helposti kahtakin työtä ja opiskelee, joka iässä on jotain kiireitä usein enemmän jää aikaa keski-iässä.

Mistäpä löydät nuoren äidin joka tekee (ilman ammattia) kahta työtä ja opiskelee? Satunnaisotantoja on. Mutta vähän.

Aloitat 20+ tekemään työtä ja hoitamaan perhettä. Ja jatkat sitä samaa lastenlasten kanssa. Missäs oli se vapaus josta hehkutetaan?? Missä se oma elämä? Sitä ei ole. Siitä ei kannata siis hehkuttaa. On se elämä jossa aina on mukana lapset. Ja vastuu. Se ei ole sama kuin nuoren aikuisen elämä, oma elämä, ilman vastuita tai velvoteita.

Se sopii toisille ja hyvä niin. Mutta turha hypettää vapaudesta tahi omasta elämästä.

 

Ai nelikymppisenä on jotenkin noloa käydä baarissa? Sen minä olen iän myötä onneksi saanut itsevarmuudelta, että ei kiinnosta enää jos jonkun kanan mielestä olen nolo kun nautin elämästä uskalla olla mitä olet, ei tarvitse vilkuilla ympärille jatkuvasti miettien mitä muut ajattelee.

Uskallat olla keski-ikäubenteini. Se se on hienoa ja aikuista. Ja varsin ihanaa aikuisten lastesikin mielestä

 

Mistäpä löydät nuoren äidin joka tekee (ilman ammattia) kahta työtä ja opiskelee? Satunnaisotantoja on. Mutta vähän.

Aloitat 20+ tekemään työtä ja hoitamaan perhettä. Ja jatkat sitä samaa lastenlasten kanssa. Missäs oli se vapaus josta hehkutetaan?? Missä se oma elämä? Sitä ei ole. Siitä ei kannata siis hehkuttaa. On se elämä jossa aina on mukana lapset. Ja vastuu. Se ei ole sama kuin nuoren aikuisen elämä, oma elämä, ilman vastuita tai velvoteita.

Se sopii toisille ja hyvä niin. Mutta turha hypettää vapaudesta tahi omasta elämästä.

Lue kommentti uudestaa

 

Uskallat olla keski-ikäubenteini. Se se on hienoa ja aikuista. Ja varsin ihanaa aikuisten lastesikin mielestä

Ei minua hävetä jos äitini tai isäni haluaa tehdä jotain mukavaa. Käyvät baarissa, matkoilla ja milloin missäkin. Ei kasvattanut minua niin itsekkääksi