Lapsipuolet ja aikuisen loukkaantumiskynnys

Miten lujanahkaisia olette, loukkaannutteko helposti, jos puolison biologinen lapsi vertaa sinua samaa sukupuolta olevaan toiseen vanhempaansa? Minulla esimerkiksi tytärpuoli äitiinsä.

Eilen illalla loukkaannuin ja pahastuin verisesti, kun yritin mennä vähäksi aikaa levähtämään ja tytärpuoli ei olisi halunnut jäädä yksin hetkeksikään (minun oli pakko mennä raskauteni vuoksi lepäämään ja tyttö on kohta 8-v.) ja vertasi, että äidillä ei koskaan tarvitse olla yksin, äiti ei ole tuollainen. Tuli niiiiiiiiiin huono olo, ettei mitään määrää. Yritin ilmaista loukkaantumiseni tytärpuolelle mahdollisimman rakentavalla tavalla, mutta siitä huolimatta oloni on vielä tänäänkin todella kurja. Ihan kuin ei riittäisi, että tuntee jo muutenkin olevansa VAIN ´puolikas´, vaikka yrittää lapsen ollessa täällä kohdella häntä mahdollisimman hyvin. Nimitys äiti- tai isäpuoli on mielestäni todella osuva, sellaista se käytännössä onkin, mikään, mitä teet, ei vaikutukseltaan ole kokonaista eikä sinulla ole kokonaista vastuuta eikä siis myöskään kokonaista velvollisuutta toisen biologisesta lapsesta. En tarkoita, että haluaisin "ryöstää" biologisilta vanhemmilta heidän oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan, mutta kun mietitte, monessa muussakin asiassa puoliksi vastuussa / vaikutusvallassa oleminen on aikuiselle ihmiselle joskus hankalaa, haluaahan aikuinen ihminen kokonaisuudessaan hallita elämäänsä täysin, jos voi. Vai onko tämä vai minun ajatusmaailmaani ? Luultavasti!

On tämä uusioperheen elämä välillä niin vaikeaa, etten aina ole varma, sopiiko se minunlaiselleni tarkalle luonteelle ollenkaan. Parhaani haluaisin yrittää, mutta tuollaiset lasten rimanalitukset ovat hankalia: pitäisi ymmärtää, ettei lapsilla helppoa ole kahden erilaisen elämän yhdistämisessä ja aikusen pitäisi kaikin tavoin tukea ja auttaa siinä, mutta toisaalta ei lapsiltakaan ole lupa sietää ihan millaista käytöstä tahansa.


Mielipiteitä ja tukeakin kaipailisin, kiitos.

 

Ihan kuulostaa tutulta,minua monesti hävettää lapseni kommentit,tyttären sen saman 8-v. :ashamed:

Avopuolisoni on oikeasti ihana "isä" ja "puoliso",olemme asuneet vuoden yhdessä. Tytär tykkää hänestä silmin-nähden,asiaa on monesti enempi hänelle kuin minulle. On kiva nähdä heidän touhuavan yhdessä ja huomaan kuinka tärkeä hän on tyttärelleni.
:heart:

Kuitenkin usein meillä kuuluu kommentteja:

- Se ei ole minun oikea isä,eikä koskaan voi ollakkaan
- Se ei kuulu meidän perheeseen oikeasti koskaan
- Se ei voi määräillä minua kun se ei ole mikään isä
- Saunaan lähtee vain äidin kanssa,"isää" sinne ei oteta yhtäaikaa kun ei se ole mikään oikea isä

Voi näitä riittää ja kyllä,ihmettelen miestäni suuresti,hänen pitkämielisyyttä ja sitä että hän jaksaa ymmärtää tytärtä,selittää asioita ja kertoa ettei hän koskaan haluakkaan,eikä voikkaan olla oikea isä hänelle vaikka kuinka tykkäisi ja haluaisi olla :heart:

Tytär myös takertuu paljon minuun,omii minut ja kyllä kerran mieheni sanoikin että on hieman mustasukkainen tyttärelle. Itse koitan kieppua kahden tulen välissä ja kyllä se onnistuu,loppujen lopuksi olemme kaikki todella onnellisia ja sitä pientä tytärtä pitää vain koittaa jaksaa,ei se ilkeyttään sanojaan valitse.

Kiva on välillä kuulla tämäkin tyttäreltä: "hän on niin kultainen,maailman kultaisin mies" =) tuossa jos missä seisoo kiitos pitkästä mielestä ja kärsivällisyydestä.

Oletko ajatellut että tytär voisi olla uudelle vauvalle mustasukkainen?pelätä että hänen paikka menee isällä uuden vauvan myötä.

Meillä tytär on monesti sanonut ettei koskaan haluaisi pikkuveljeä tai siskoa,no,niitä meidän suhteessa ei ole odotettavissakaan koska minulla on useampi lapsi ja mieheni on samaa mieltä ollut että minulla on ihanat lapset ja ne riittävät meille.

 

Kiitos, syys-sade, ihanasta vastauksesta! Ihailen miestäsi, voi kunpa pystyisin olemaan yhtä ymmärtäväinen ja pitkäpinnainen...... Oli myös sydäntä lämmittävää lukea biologisen äidin mielipide. Olet onnellinen ja tasapainoinen, vaikkei omakaan osasi ole aina helppoa. Kiitos, kirjoituksesi auttoi minua itseni kehittäisen tiellä. Matka on pitkä, mutta tahtoa löytyy.

Vielä tytärpuoleeni. Jos tytön äiti olisi mielestäni ok, asia ei luultavasti satuttaisi minua näin paljoa, mutta tämä on siis vain oletus. Työssäni tuen lapsia ymmärtämään äitinsä ja isänsä aivoituksia ja kaikin tavoin olen sitä mieltä, että äitiyttä ja isyyttää tulee kaikin tavoin tukea, koska halusta, sitoutumisesta ja rakkaudesta huolimatta ei ole aina helppoa olla vanhempi. Toisaalta lapsen näkökulma tulee myös ottaa vakavasti ja pohtia sen syitä sekä tarvittaessa auttaa lasta.
Tytärpuoleni äidin moraali avioliitossaan ja sen jälkeen sekä ihmisten huomioonottaminen ei vain vastaa minun eikä mieheni arvomaailmaa ja mielestäni tytön äidin arvokäsityksiä tulee aina esille, varsinkin, jos on kulunut vain muutama päivä hänen tulostaan meille. Koska tyttö on meillä kerrallaan vain viikon, joka viikko käymme tämän saman sopeutumiskaaren läpi. Olen vain kerran tavannut mieheni ex:n ja hän ilmoitti suoralta kädeltä huutaen, ettei halua tietää, kuka olen eikä halua olla tekemisissä kanssani. Mielestäni outoa ja loukkaavaa käytöstä ihmiseltä, joka ei tunne minua ja tutustuin hänen entiseen mieheensä vasta heidän eronsa jälkeen.
Jos minua verrattaisiin ihmiseen, joka mielestäni on kunnioituksen arvoinen, tehnyt kaikkensa elämässä, ollut reilu ja rehellinen, ei tuntuisi lainkaan niin pahalta, että minua sellaiseen verrattaisiin. Joudun joskus töissäkin samankaltaisen arvioinnin kohteeksi ja ymmärrän lasta sellaisessa tilanteessa oikein hyvin, en loukkaannu vaan selitän asian kodin ja työpaikkani eli näkökulmasta. Tosin, työ on työtä ja koti ja yksityiselämä ovat henkilökohtaisempia asioita, niihin myös herkemmin tulee reagoitua, niin hyvässä kuin negatiivisemmissakin asioissa.


Olisi vielä opettavaista tietää, sanooko tyttäresi ajatuksensa nykyiselle miehellesi, esim. ettet voi määrätä, kun et ole mun isä?

Tytärpuoleni ei vielä tiedä raskaudestani, rv minulla nyt 17+6, mutta pikapuolin täytyy kertoa. On täysi arvoitus, miten hän asian ottaa. Ajatuksia ja oletuksia tietenkin löytyy, mustasukkaisuus yhtenä osana, mutta katsotaan.....


Aurinkoisia kesäpäiviä sinnepäin!

-akkamänty-

 

Fiksusti tunnut itsekkin suhtautuvan asiaan ja tytärpuoleesi,tottahan aikuistakin loukkaavat lapsen sanat ja saakin. Siinä se ero vain onkin että aikuinen normaalisti ymmärtää lasta vaikeanakin hetkenä eikä käyttäydy takaisin kuin toinen lapsi,ajatusmaailmasi kuulostaa terveeltä.

Tyttäreni kohdistaa sanat minulle,mutta tarkoituksella niin että avomieheni ne myös kuulee. Onneksi hän tosiaan ymmärtää pientä tokaluokkalaisen alkua,se on ihana tunne.

Eilenkin kävi ongella tytön kanssa,hakivat pienen pihamopon hänelle yhdessä ajellen. Tyttö silmin-nähden nautti isäpuolen seurasta.

Hän on suurena apuna kasvatustyössäni koska "isällä" yleensä on selkäranka ja äiti tahtoo olla meilläkin se joka taipuu lapsen edessä,olenkin sanonut että on hienoa kun hän neuvoo tyttärelleni oikeaa ja väärää. Miten aikuisille puhutaan ja miltä tytöstä tuntuisi missäkin tilanteessa jos hänelle kiukuteltaisiin,huudettaisiin ja paiskottaisiin samalla tavalla kun hän tunne myrskyssä minulle usein tekee.

Pienet asiat ovat lapselle vaikeita,ennen oli niin ja nyt yhtäkkiä onkin näin.

Esim: Tytär nukkui ennen vieressäni parisängyssä,uuden ihmisen myötä hän opetteleekin nukkumaan omassa huoneessa.
Ennen hän istui autossa etupenkillä,nyt onkin paikka vaihtunut takapenkille. Näitäkin asioita riittää...

Kyllähän nämä tilanteet tuntuvat siltä että hänen paikkaa viedään,asia ei kuitenkaan missään vaiheessa mene niin. Hän kulkee rinta rinnan avopuolison kanssa,nyt hänelle vain perustellaan asiat miksi ne ovatkin näin.

Lapset istuvat normaalisti takapenkillä,se on kolarin sattuessa turvallisin paikka.
Kaikki lapset nukkuvat omassa huoneessa kun kasvavat,isoveljetkin nukkuvat vaikka pienenä saivat ihan samalla tavalla nukkua äidin lähellä.

Asioista aluksi kiukuteltiin,vaan nyt tyttö kapuaa sanan sanomatta takapenkille hymyssä suin. Eikä kysykkään saisiko istua edessä.
Illalla kyllä sanoi vielä että on epäreilua kun uusi "isä" saa nukkua nyt äidin vieressä enempi kuin hän...sanoin että hän voi aamuisin tulla meidän keskelle köllöttelemään ja juttelemaan asioista.

Kyllä sinusta tulee vielä hyvä äitipuoli vaikka sellainen taidat jo ollakkin,se on vain ehkä vaikea kaikkien osapuolten hyväksyä.

 

Mitähän tilannetta lapsen "oikeiden vanhempien" tulee selittää??? Etkös sinäkin nyt ole ihan oikea vanhempi siinä missä muutkin,ainakin pitäisi olla. Pitäisi jaksaa uudessakin tilanteessa rakastaa ja antaa jokaiselle lapselle yhtä paljon oli se sitten omasi tai puolisosi,lapset ovat tasavertaisia.

Kukaan ei koskaan voi korvata lapsen oikeita vanhempia tunnetasolla,mutta sellainen voi kuitenkin jokainen halutessaan lapselle olla. Hyvä rakastava vanhempi,biologinen tai sitten ei.

Loukkaavaa miestäsi kohtaan jos laitat lapset erikorkuisille jalustoille,varmasti miehesi haluaisi sinun huolehtivan molemmista lapsista yhtäpaljon. Kai hän on mukana tasavertaisesti molempien lasten tarpeita hoitamassa,eikä niin että syyllisyyden tuskissa huomioi omaa lastaan enempi kuin tätä teidän yhteistä.

 

Menimme kihloihin avopuolisoni kanssa nyt tammikuussa,se olikin meille kaikille todella positiivinen asia. =)
Pienin lapsistani 8-v. tytär sanoi heti:Nyt sitten hän on ihan oikeasti minun isäpuoli.
Eilen hän tuli koulust: Äiti minä haluan pikku siskon tai veljen
Lapsen mieli varmasti tyyntyi,enään ei mielessä pyöri suuret kysymykset avopuolisosta,mikä hän oikein meille on?,mikä on isän asema joka asuua aina vain kauempana? Oli ihana tunne huomata että lapsille joku kihlaus oli asia joka omalla tavallaan varmisti heille asioita, antoi vastauksia kysymyksiin.
Olen huomannut että varsinkin tälle pienimmäiselle avopuolisostani on tullut kihlauksen myötä oikein tärkeä,ikään kuin sen myötä hän hyväksyi isäpuolen elämäänsä. Ennen hän oli vain äidin poikakaveri,en tiedä miten lapset asiat ajattelevat mutta meillä ainakin tuntuu suhteen sinetöiminen antaneen lapsille turvallisuuden tunnetta ja ihanan isäpuolen joka rakastaa ja hoivaa lapsiani kuin omiaan :heart: Olen todella onnekas nainen,äiti ja puoliso :heart:

 

Täällä on myös yksi uusperhe, jossa näitä "sä et oo mun iskä ym" keskusteluita käydää. Meillä käy mieheni tytär, jolla isäpuoli kotona äitinsä luona. Äiti ja isäpuoli on sanonut lapselle aina, että isäpuoli on lapsen oikea isä, ja mieheni juridinen isä.. Tuntui todella pahalta mieheni vuoksi, kun oma tytär kutsuu häntä nimeltä, eikä käytä sanaa isä. Kuitenkin kotona oleva äidin uusi mies on isi (ulkomaalainen niin ei käytetä sanaa isä, vaan pappa). Nyttemmin kun lapsi on kasvanut vanhemmaksi, ja saanut (lukuisten käräjillä juoksemisten jälkeen) viettää enemmän aikaa isänsä kanssa, on hän ruvennut kutsumaan miestäni isäksi, mikä tuntuu äärettömän hyvältä meistä kaikista.. :heart: