lapsivuodepsykoosi

  • Viestiketjun aloittaja houhou
  • Ensimmäinen viesti
Miuski harmailee
Psykoosi on tila, jossa ihminen mm. ei enää orientoidu aikaan eikä paikkaan, on siis täysin irti todellisuudesta. Hänen on vaikea arvioida, mitkä asiat ovat tosia ja mitkä taas psykoosin tuottamien harhaluulojen, -aistimusten jne. tulosta. Lapsivuodepsykoosi ei eroa "tavallisesta" muulla tavalla kuin sillä, että se tulee synnytyksen jälkeen. Psykoosiin vajonnut ihminen ei itse käsitä olevansa psykoosissa, mutta joskus saattavat ennen siihen vajoamista jo tunnistaa, että sinne ollaan menossa. Näin varsinkin, jos on sairastumishistoriaa taustalla ja tunnistaa oireet.
 
"vierailija"
Psykoosissa ajatukset on hajanaisia ja ihminen saattaa kuvitella olevansa joku toinen (kaks persoonallisuutta, josta ei ole pitkä matka skitsofreniaan). Ihminen saattaa kuulla ääniä, nähdä näkyjä tai luulla että joku tarkkailee...

Oireita on monia ja psykoosi on äärimmäisen ahdistava kokemus. Saattaa tulla myös fyysisiä oireita, kuten minulle. Tavarat ei pysyneet käsissä tai kädet alkoivat nykimään ja pumppa hakkasi melkein kahta sataa hetkittäin.

En halua pelotella, koska psykoosiin on hyvät lääkkeet ja sairaalahoito auttaa usein niin, ettei skitsofrenia puhkea. Lapsivuodepsykoosi on yleensä hyvän laatuista, eli siitä parannutaan melkein jokaisessa tapauksessa nykypäivän hoidolla ja ymmärryksellä.

Minulla psykoosia edelsi kauhea stressi ja monen kuukauden unettomuus (korkeintaan 3 tuntia unta yössä), että ei se psykoosi ihan helposti tule päälle. Tarvitaan paljon osatekijöitä. Lapsuuden traumat ja muut kriisit voivat myös vaikutta psykoosin puhkeamiseen.
 
"Minttu"
Minulla oli "puhdas" lapsivuodepsykoosi, puhkesi 8vrk kuluttua synnytyksestä sellaiseksi, että tyhmempikin (paitsi minä itse), tajusi missä mennään. Raju sairaus läheisille, itse sairastuneelle ei niin kauhean paha, kun olin poissa tästä maailmasta ja omissa harhoissani.
 
"ilona"
Mulla on aina ollu elämä kuta kuinkin kunnossa ja oon ollu sellanen perusonnellinen ihminen. Mut silti sain lapsivuodepsykoosin, synnytys ja se hormoonimyrsky oli kai mulle liikaa ja pää vaan meni sekasin... Mut aika pelottava tila se psykoosi on, todellisuudentaju hämärtyy ihan täysin, ei oo enää varma onko viis vuotta sitten tapahtuneet asiat totta vai omaa kuvitelmaa. Yhessä vaiheessa olin varma et vauva on kuollu eikä kukaan vaan uskalla kertoo sitä mulle. Kauhee tunne... :( Toipuminen kesti mulla yli vuoden mut nyt olo ns. normaali. Elämä voittaa... :)
 
"Tyttö92"
Hei kaikki!
Minua on jo pitkään mietityttänytt pari asiaa. Äitini nimittäin sairastui mielenterveysongelmiin melkeinpä heti syntymäni jälkeen. Kaikki alkoin lapsivuodepsykoosista ja hän oli monen monta vuotta jopa suljetulla osastolla. Olen Äitini kanssa hyvin etäinen sillä en saanut lapsena tavata häntä muutoin kuin sosiaalityöntekijän valvonnassa. (vanhempani siis erosivat virallisesti ollessani 1.v) Kukaan sukulaisistani ei ole kertonut minulle äitini sairaudesta kuin vasta pari viikkoa sitten ja tuolloinkin todella vähän ja ikään kuin salaillen. Voiko tämä psykoosi/muut mielenterveysongelmat siis olla periytyviä ja kuinka iso riski minulla on sairastua. Olen perus terve, nuori 19.v tyttö, joka toivoo saavansa vastauksia. Minulla ei ole tähän mennessä ollut mitään psyykkisiä oireitä yms. Onko kukaan teistä ollut vastaavassa tilanteessa kuin minä tai äitini?
 
"ilona"
Minulle gynekologini kertoi että tällainen psykoositaipumus on periytyvää, liittyy esim. hormoneihin. Minun äidilläni ei ole ollut lapsivuodepsykoosia mutta unettomuutta oli vaihdevuosien aikaan ja sai siihen estrogeenihoitoa. Gynekologini suositteli myös minulle estrogeenikorvaushoitoa jos vielä synnytän tai viimeistään vaihdevuosien aikaan. Eli kyllä tuo taipumus mielenterveysongelmiin on ns. geeneissä mut ei sitä nyt kannata pelkäämään ruveta, kunhan tiedostaa et tällasta on suvussa.
 
Katja Niemi
Hei!
Olen ensi keväällä valmistuva elokuvantekijä. Olen kiinnostunut tästä aiheesta ja haluaisin tehdä siitä dokumenttielokuvan. Aihe koskettaa jokaista naista. Olisi ehkä helpottavaa nähdä, että kyseessä on sairaus, ja josta parannutaan.

Olen kiinnostunut kaikenlaisista tarinoista, tässä vaiheessa teen taustatutkimusta ja etsin samalla henkilöä/-öitä, jotka olisivat halukkaita jakamaan tarinansa.
Vielä sinun ei tarvitse päättää haluatko kameran eteen.
Myös vain äänen käyttö on mahdollista.

Olen äärimmäisen kiitollinen, jos lähetätte minulle tarinoitanne; sen voi tehdä nimettömänäkin. Näin voin kuitenkin hyödyntää materiaalia tiedon muodossa, ja voin esimerkiksi laittaa näyttelijän lukemaan tekstin.
Ystävällisesti, Katja Niemi
dok.elokuva@gmail.com
 

Yhteistyössä