Lasten vanhempainillat, onko mentävä?

Käykö kaikki niissä ja onko ne pakollisia? Mua ei vaan jotenkaan nyt jaksa kiinnostaa kuunnella noita tympeitä hoitotätejä jotka ei mielestäni osaa hoitaa yhtä laadukkaasti hommaansa, kuin aikaisemmassa päiväkodissa jossa mielestäni kaikki sujui loistavasti.
 
"viiraska"
Syyllisyyttä tuntien pinnaan vanhempainilloista, kun niitä sattui yhdelle illalle 4 (lapsia on 5). Olen ollut niitä tunnollisia kävijöitä, vaikka ei aina niin huvittaisi. Ajattelen että menemällä paikalle viestin myös lapselle, että hänen koulu/päiväkotiasiat kiinnostavat minua, ja että me aikuiset teemme yhteistyötä. Yhteistyöviestiä haluan antaa myös kouluun/päiväkotiin menemällä paikalle.
 
juujuu
itse en ainakaan joka vuosi jaksa kuunnella samoja juttuja vaatteiden nimeämisestä ja muusta paskasta. eli en mene!
Sulla on varmaan kaikki vaatteet nimikoituna ja muu paska hoidettuna? Ei kai sit kannata mennäkään. >Tosin siellä on mahdollisuus tutustua oman lapsen kavereiden vanhempiin ja myös lähemmin niihin luottamuksesi arvoisiin aikuisiin joiden huomaan olet kalleimpasi luovuttanut isoksi osaksi päivää.
 
  • Tykkää
Reactions: HeavyMetalMama-77
[QUOTE="viiraska";27171571]Syyllisyyttä tuntien pinnaan vanhempainilloista, kun niitä sattui yhdelle illalle 4 (lapsia on 5). Olen ollut niitä tunnollisia kävijöitä, vaikka ei aina niin huvittaisi. Ajattelen että menemällä paikalle viestin myös lapselle, että hänen koulu/päiväkotiasiat kiinnostavat minua, ja että me aikuiset teemme yhteistyötä. Yhteistyöviestiä haluan antaa myös kouluun/päiväkotiin menemällä paikalle.[/QUOTE]
tämän takia minäkin olen aina mennyt ja haluaisin mennä nytkin, mutta jotenkin etoo ajatus että noiden ärsyttävien hoitajien kanssa tartteis joistain asioista sönkätä.
 
Jätin väliin
Päiväkodissa toistuu aina samat asiat vanhempainilloissa vuodesta toiseen..., ihan turha mennä niihin aina notkumaan. Tämän syksyisen jätin väliin. Kerroin tämän myös "tarhan tädeille", vähän niitä nauratti. "ai toistetaanko me jotenkin itseämme..."
 
No,
kyllä mä käyn ihan mielelläni. Eihän sinne pakko ole mennä,viime syksyä oli pk:n vanhenpainillassa 23 lapsen ryhmästä paikalla 3 (!) vanhempaa ja 3 hoitajaa. Ilmottautuneita oli yli 10.
 
Lex
Pakko ei ole mennä, mutta tuntisin huonoa omaatuntoa jos en kävisi silloin kun on mahdollisuus.

Jotenkin sitä vain haluaa antaa itsestään sellaisen kuvan, että lapsen asiat kiinnostaa edes sen verran että kerran vuodessa viitsii muutamaksi tunniksi vaivautua...:xmas:
 
  • Tykkää
Reactions: Tukka Tötteröllä
"viiraska"
"niissä vanhempainilloissa ei juurikaan näy niitä joiden siellä olis kaikista tarpeellisinta olla... "

Tämä on yksi syy mennä paikalle - erottumaan huonoista vanhemmista ;)
 
Opettaja
Vanhempia vartenhan ne illat vaivalla järjestetään!!! Ok, kaikkia ei kiinnosta tai voi olla esteitä, mutta olisi ehdottoman toivottavaa olla kuulemassa tiedotusasiat ja kantamassa kortensa kekoon yhteisten asioiden eteen. Hyvä paikka kysyä, kyseenalaistaa, tehdä parannusehdotuksia ja tutustua toisiin vanhempiin, vaikuttaa äänestämällä, jos jostain äänestetään. Ja kyllä suoraansanottuna hieman saattaapi joutua "mustalle listalle" jos ei koskaan vaivaudu mihinkään osallistumaan. Yleensä nimittäin juuri nämä osalistumattomat ovat pahimpia purnaajia, eivätkä tiedä, mitä on sovittu. Heitä varten sitten joudutaan erikseen tiedottelemaan.
 
  • Tykkää
Reactions: HeavyMetalMama-77
"sukulaku"
[QUOTE="viiraska";27171688]"niissä vanhempainilloissa ei juurikaan näy niitä joiden siellä olis kaikista tarpeellisinta olla... "

Tämä on yksi syy mennä paikalle - erottumaan huonoista vanhemmista ;)[/QUOTE]

ehkä ei vielä ihan jossain päiväkodissa välttämättä näin ole, mutta kyllä jo ihan alaluokilla on nähtävissä että todellakin, niiden ongelmatapausten vanhempia ei, syystä tai toisesta, niissä vanhempainilloissa juuri parveile.
 
Mittaako vanhempienilloissa käyminen siis hyvää vanhemmuutta :D ?? Ei hitto, mikä ajatus.... Minä kerron mielipiteeni kyllä ilman vanhempieniltaakin, jos nyt jotain sanottavaa olisi ;). Meillä on pari tenavaa samassa päiväkodissa, vierekkäisissä ryhmissä ja pyrin aina menemään yhteen vanhempainiltaan. Raippaa ei vielä ole sen takia minulle tai lapselle, etten ole paikalle jostain syystä päässyt ;) .
 
vierailija
Inhoan lapseni luokkalaisten vanhempia ja on siellä pari viha"miestä" . En sanoisi muutenkaan mitään siellä. Toki voisin piruuttani mennä istua töröttää sinneJa niin myöhään nuokin pidetään. Kuka jaksa 18.30 istua koululla.
 

Yhteistyössä