Liian innokkaat isovanhemmat

saahan niitä neuvoja töissäkin ja naapureilta ja\\ kavereilta, ja joskus ne eivät ole mieleisiä. paras kokemani tapa on valikoiva kuulo ja huumorintaju, jos ei niitä olis niin en jaksais ainakaan töissä kuunnella jatkuvaa vähättelimistä. kai sita neuvoa voisi soveltaa muihinkin suhteisiin.

Ihmettelen suuresti tälläistä tapaa suhtautua vähättelyyn? Ymmärrän jos ei jokaisen ohikulkijan vähättelyyn puututa mutta että työpaikallakaan? Kyllä jokaisen itsekunnioitus ja mielenterveys mielestäni vaatii toisten vähättelyn loppuun panemista ja puuttumista.
Neuvoja on myös monenlaisia hyviä ja asiallisia neuvoja vaikka negatiivisiakin voi ottaa vastaan hyvillä mielin mutta että niihin liityy vähättelyä jo kertoo kiusaamisesta ja motiiveista.
Mielestäni myös äidin ohjeiden laiminlyönti on vähättelyä se osottaa ettei vanhempien perjaatteita kunnioiteta. Miksi siis emme siitä loukkaantuisi. Vahinkoja sattuu ja väärinkäsityksiä mutta että samat jutut laiminlyödään tai samoja neuvoja väkisin tuputetaan vaikka tiedetään vanhempien kanta kääntyy tätä henkilöä itseään vastaan. En yhtään ihmettele miksi anoppilassa siksi vieraillaan harvemmin.
Voi olla että joku miniä joskus ottaa jonkun jutun liian kirjaimellisesti ja vakavasti mutta minusta isovanhemmat eivät kuulu ydinperheeseen joten heidän tulisi myös ajatella miten ottavat kantaa perheen asioihin. Siitä miksi yleensä anopit tuntuvat useimmiten röyhkeiltä varmaan johtuu siitä että ainakin minä voin sanoa omille vanhemmilleni suoraan mitä ajattelen ja tiedän että he eivät loukkaannuRakkaudella on sellainen tapa että inhottavatkin jutut anteeksi annetaan. Anoppia ei ole päässyt valitsemaan ja suhdetta täytyy yrittää rakentaa alusta.
Onnekkaita ovat ne joilla ihan oikeasti on hyvä suhde kummankin lapsen isovanhempiin. Olette saaneet jotain mikä ei todellakaan ole itsestään selvää.

 

Kannanpa oman korteni tähänkin suureen kekoon...

Noita anoppi-miniä kiistoja on niin paljon että pahaa tekee. On meilläkin omat "valtataistelut" käyty esikoisen syntyessä, mutta sen jälkeen on paikkamme opittu. Mun mielestä on ihan ymmärrettävää että mummuillakin on äidinvaistonsa. Vaikea niitä on äitinä tukahduttaakaan. Vaaditaan äidiltä ymmärrystä ja varmaan itseluottamustakin jotta voi sieltä mummulta ne parhaat neuvot ottaa opiksi ja huonommat hylätä.

Meilläkin vuosia meni jotta päästiin tähän molemminpuoliseen kunnioitukseen. Väärinkäsityksiä syntyy jos ei ole valmis tarkastelemaan vähän omaakin käyttäytymistään: kaikessa ei tarvi antaa periksi mutta ei kaikessa tarvi vängätä vastaankaan.

Kaikissa mummoissa ei ole sitä kultaista mummoa sisällä, mutta sääli jos se kultainen mummo hukataan vain turhalla "oman paikan puolustamisella". Rohkeutta kaikille kohdata se ihminen mummojenkin sisällä, tasavertaisena äitinä :flower:

 

\

Kannanpa oman korteni tähänkin suureen kekoon...

Noita anoppi-miniä kiistoja on niin paljon että pahaa tekee. On meilläkin omat "valtataistelut" käyty esikoisen syntyessä, mutta sen jälkeen on paikkamme opittu. Mun mielestä on ihan ymmärrettävää että mummuillakin on äidinvaistonsa. Vaikea niitä on äitinä tukahduttaakaan. Vaaditaan äidiltä ymmärrystä ja varmaan itseluottamustakin jotta voi sieltä mummulta ne parhaat neuvot ottaa opiksi ja huonommat hylätä.

Meilläkin vuosia meni jotta päästiin tähän molemminpuoliseen kunnioitukseen. Väärinkäsityksiä syntyy jos ei ole valmis tarkastelemaan vähän omaakin käyttäytymistään: kaikessa ei tarvi antaa periksi mutta ei kaikessa tarvi vängätä vastaankaan.

Kaikissa mummoissa ei ole sitä kultaista mummoa sisällä, mutta sääli jos se kultainen mummo hukataan vain turhalla "oman paikan puolustamisella". Rohkeutta kaikille kohdata se ihminen mummojenkin sisällä, tasavertaisena äitinä :flower:

Kirjoititpa tosi hyvin. Kun me mummotkin ollaan vaan äitejä kaikkine vikoinemme ja hyvine puolineen. Jokainen äiti haluaa että lapsilla menisi hyvin, mukaan lukien lastenlapset. Emme me kuitenkaan mitään pahaa tarkoita ja minä ainakin olen ihan tyytyväinen, että joku on huolinut minunkin lapseni kumppanikseen. Kun ei ne omatkaan lapset todellakaan aina ole niin pulmusia. Meillä on kuitenkin ihan hyvät välit miniän ja vävyn kanssa myös. Lapsia hoidan kun pyytävät, ei toki aina, kun itsellä on koulu ja työ, ja oma kuopuskin on vielä pieni, vasta ekaluokkalainen. Etten kerkeäkään pahemmin puuttumaan lasten perheisiin ja heidän asioihin. Toki neuvoja annan, jos pyytävät, mutta itse hoitavat ja kasvattavat lapsensa, niinkuin parhaaksi näkevät.

 

Panempa itsekin korteni kekoon ja "haukun" isovanhemmat, siis mieheni anopin.

Itseni anopin kestän, sillä käymme kylässä, pääasiassa me siellä, aikakin kerran kahdesti kuussa, vaihdellen.

Anoppini ei niin hirmuisesti puutu lasten kasvattamiseen, mitä nyt ihmettelee liiallaisesta touhuamisesta lasten kanssa, kun työt kärsii (maatila), mutta laitan sen oman ajan kasvatustiedon/taidon piikkiin ja annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja jos hirmuisesti alkaa ottaa päästä, pidän hiukan pidemmän jäähdyttelytauon kyläilyssä.

Eniten suututtaa anopin suhteessa puuttuminen tekemättömiin töihin, mutta se on toinen asia.

Siis mieheni anoppi (siis äitini) on asia erikseen. Puuttuu jokaiseen asiaan ennen, nyt sairaana ei voi kun puhelimitse anaa ohjeita/käskyjä.

Esim. kerron, että kun ensimmäisen lapsen kanssa epävarmana ja väsyneenä olin, äitini hoputti ja pakoitti minut mieheni kaveriksi töihin (miehet epäjumalia liki) navettaan ym. , ettei mieheni väsy. No, asiahan meni niin, että kun valvoin yöt lapsen kanssa ja päivät töissä, maito loppui alta aika yksikön, ja olin kuolla väsymyksestä.

Onneksi siinä vaiheessa jaksoin laitta pelin poikka, ja lähettää "apulaisen" omaan talouteen. Sen jälkeen suhteeni äitiini on muuttunut ja en kunnioita ohjeita/neuvoja enää niin paljon kuin ennen.


Kaikesta huolimatta haluan pitää kaikkiin isovanhempiin edes jonkinlaiset välit, sillä lapsillani on oikeus isovanhempiinkin. Joten joskus lasekn kymmeneen jopa sataan, mutta ajattelen että aki ne hyvää tarkoittaa.

Sekavaa, mutta jospa asia käy ilmi.

 

Hei mutta olkaa onnellisia, että lapsillanne on mummi/mummit vaikkakin välillä kuulostaa olevan yli-innokkasta porukkaa. Meidän lapsellamme ei valitettavasti ole mummia ja kyllä se minua suunnattomasti harmittaa. Hoitoapu on aina tervetullutta ja mummihan on samoista geeneistä kuin meidän pikku pampperisimme. Jokaisella meistä on virheemme ja jos tuntuu, että anoppi / oma äiti käy liian mammamaiseksi lapsellenne voi asiasta puhua.
Mielummin ottaisin yli-innokasta mummia kuin ei mummia ollenkaan

 

huppista, siis ....
mielummin ottaisin yli-innokkaan mummin lapselleni kun en mummia ollenkaan =)

 

\

Hei mutta olkaa onnellisia, että lapsillanne on mummi/mummit vaikkakin välillä kuulostaa olevan yli-innokkasta porukkaa. Meidän lapsellamme ei valitettavasti ole mummia ja kyllä se minua suunnattomasti harmittaa. Hoitoapu on aina tervetullutta ja mummihan on samoista geeneistä kuin meidän pikku pampperisimme. Jokaisella meistä on virheemme ja jos tuntuu, että anoppi / oma äiti käy liian mammamaiseksi lapsellenne voi asiasta puhua.
Mielummin ottaisin yli-innokasta mummia kuin ei mummia ollenkaan

Meillä ei ole tarvittu "mummien " hoitoapua mihinkään. Olemme järjestäneet omat menommekin niin, että hoidamme mieheni kanssa lapsia vuorotellen kotona. Ja menotkin voi suunnitella etukäteen, ja miettiä, mikä on ihan välttämätöntä ja mikä taas ei. Emme käy baareissa ym. viihteellä, koska se ei kumpaakaan kiinnosta.

Itse en ymmärrä vanhempia, jotka kuljettavat lapsiaan jatkuvasti mummuloihin hoitoon . Miksi ei voi viettää viikonloppuja oman perheen kanssa? Ovatko omat lapset "tiellä", kun heidät on saatava pois jaloista muualle hoitoon? Kyllä vanhemmuuteen kuuluu vastuu omista lapsistaan, sekä myös arjesta selviytymisen oppiminen.

Omassa perheessäni en halua olla riippuvainen isovanhempien lastenhoitoavusta. Isovanhemmille ei meillä kuulu myöskään ruoanlaitto-, siivous-, remontti- ym. kotityöt.

Isovanhempien ei pidä sekaantua liikaa lapsiperheen asioihin. On ymmärrettävä, että äiti ja isä ovat lapsen hoitajat ja kasvattajat, ja isovanhemman on pysyttävä taustalla. Monet isovanhemmat ovat läheisriippuvaisia aikuisista lapsistaan ja heidän perheistään.

Onko isovanhempien oma elämä niin harmaata ja virikkeetöntä, että heidän ainut elämänsisältönsä on aikuiset lapset ja lastenlapset ? Minusta olisi hienoa, jos isovanhemmilla olisi "omakin elämä" =) .

 

\

\

Hei mutta olkaa onnellisia, että lapsillanne on mummi/mummit vaikkakin välillä kuulostaa olevan yli-innokkasta porukkaa. Meidän lapsellamme ei valitettavasti ole mummia ja kyllä se minua suunnattomasti harmittaa. Hoitoapu on aina tervetullutta ja mummihan on samoista geeneistä kuin meidän pikku pampperisimme. Jokaisella meistä on virheemme ja jos tuntuu, että anoppi / oma äiti käy liian mammamaiseksi lapsellenne voi asiasta puhua.
Mielummin ottaisin yli-innokasta mummia kuin ei mummia ollenkaan

Meillä ei ole tarvittu "mummien " hoitoapua mihinkään. Olemme järjestäneet omat menommekin niin, että hoidamme mieheni kanssa lapsia vuorotellen kotona. Ja menotkin voi suunnitella etukäteen, ja miettiä, mikä on ihan välttämätöntä ja mikä taas ei. Emme käy baareissa ym. viihteellä, koska se ei kumpaakaan kiinnosta.

Itse en ymmärrä vanhempia, jotka kuljettavat lapsiaan jatkuvasti mummuloihin hoitoon . Miksi ei voi viettää viikonloppuja oman perheen kanssa? Ovatko omat lapset "tiellä", kun heidät on saatava pois jaloista muualle hoitoon? Kyllä vanhemmuuteen kuuluu vastuu omista lapsistaan, sekä myös arjesta selviytymisen oppiminen.

Omassa perheessäni en halua olla riippuvainen isovanhempien lastenhoitoavusta. Isovanhemmille ei meillä kuulu myöskään ruoanlaitto-, siivous-, remontti- ym. kotityöt.

Isovanhempien ei pidä sekaantua liikaa lapsiperheen asioihin. On ymmärrettävä, että äiti ja isä ovat lapsen hoitajat ja kasvattajat, ja isovanhemman on pysyttävä taustalla. Monet isovanhemmat ovat läheisriippuvaisia aikuisista lapsistaan ja heidän perheistään.

Onko isovanhempien oma elämä niin harmaata ja virikkeetöntä, että heidän ainut elämänsisältönsä on aikuiset lapset ja lastenlapset ? Minusta olisi hienoa, jos isovanhemmilla olisi "omakin elämä" =) .

Minun on kyllä pakko sanoa, että tuntuu kamalalle lukea näitä kirjoituksia, missä isovanhempien kaikki tekemiset on jotekin väärin päin. Jos he haluavat auttaa lapsiaan tekemällä jotain tai viettää aikaansa lastenlasten kanssa, se merkitsee, että heillä ei ole omaa elämää, he tuppautuvat vanhempien reviirille ja puuttuvat asioihin.

Jos taas vanhemmat vievät muutaman kerran vuodessa lapset mummolaan, heidän mielestään lapset on vain tiellä eivätkä he halua viettää aikaansa lastensa kanssa. Tai vähintäänkin mummolassa on toimittava täsmälleen samoin kin kotona, muuten isovanhemmat mitätöivät vanhempien auktoriteetin, periaatteet ja koko kasvatuksen suitsait muutamassa tunnissa.

Ootteko te todella näin mustavalkoisia vai kärjistättekö vain asioita? Olen toki samaa mieltä, että vanhemmat on ne, jotka päättävät omien lasten kasvatuksesta, mutta relatkaa nyt herran tähden edes vähän

 

\

\

\

Hei mutta olkaa onnellisia, että lapsillanne on mummi/mummit vaikkakin välillä kuulostaa olevan yli-innokkasta porukkaa. Meidän lapsellamme ei valitettavasti ole mummia ja kyllä se minua suunnattomasti harmittaa. Hoitoapu on aina tervetullutta ja mummihan on samoista geeneistä kuin meidän pikku pampperisimme. Jokaisella meistä on virheemme ja jos tuntuu, että anoppi / oma äiti käy liian mammamaiseksi lapsellenne voi asiasta puhua.
Mielummin ottaisin yli-innokasta mummia kuin ei mummia ollenkaan


Olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä

Meillä ei ole tarvittu "mummien " hoitoapua mihinkään. Olemme järjestäneet omat menommekin niin, että hoidamme mieheni kanssa lapsia vuorotellen kotona. Ja menotkin voi suunnitella etukäteen, ja miettiä, mikä on ihan välttämätöntä ja mikä taas ei. Emme käy baareissa ym. viihteellä, koska se ei kumpaakaan kiinnosta.

Itse en ymmärrä vanhempia, jotka kuljettavat lapsiaan jatkuvasti mummuloihin hoitoon . Miksi ei voi viettää viikonloppuja oman perheen kanssa? Ovatko omat lapset "tiellä", kun heidät on saatava pois jaloista muualle hoitoon? Kyllä vanhemmuuteen kuuluu vastuu omista lapsistaan, sekä myös arjesta selviytymisen oppiminen.

Omassa perheessäni en halua olla riippuvainen isovanhempien lastenhoitoavusta. Isovanhemmille ei meillä kuulu myöskään ruoanlaitto-, siivous-, remontti- ym. kotityöt.

Isovanhempien ei pidä sekaantua liikaa lapsiperheen asioihin. On ymmärrettävä, että äiti ja isä ovat lapsen hoitajat ja kasvattajat, ja isovanhemman on pysyttävä taustalla. Monet isovanhemmat ovat läheisriippuvaisia aikuisista lapsistaan ja heidän perheistään.

Onko isovanhempien oma elämä niin harmaata ja virikkeetöntä, että heidän ainut elämänsisältönsä on aikuiset lapset ja lastenlapset ? Minusta olisi hienoa, jos isovanhemmilla olisi "omakin elämä" =) .

Minun on kyllä pakko sanoa, että tuntuu kamalalle lukea näitä kirjoituksia, missä isovanhempien kaikki tekemiset on jotekin väärin päin. Jos he haluavat auttaa lapsiaan tekemällä jotain tai viettää aikaansa lastenlasten kanssa, se merkitsee, että heillä ei ole omaa elämää, he tuppautuvat vanhempien reviirille ja puuttuvat asioihin.

Jos taas vanhemmat vievät muutaman kerran vuodessa lapset mummolaan, heidän mielestään lapset on vain tiellä eivätkä he halua viettää aikaansa lastensa kanssa. Tai vähintäänkin mummolassa on toimittava täsmälleen samoin kin kotona, muuten isovanhemmat mitätöivät vanhempien auktoriteetin, periaatteet ja koko kasvatuksen suitsait muutamassa tunnissa.

Ootteko te todella näin mustavalkoisia vai kärjistättekö vain asioita? Olen toki samaa mieltä, että vanhemmat on ne, jotka päättävät omien lasten kasvatuksesta, mutta relatkaa nyt herran tähden edes vähän

 

Ei ole varmasti tarkoitus körrätä lapsia mummolaan joka viikonloppun hoitoon, vaan joskus, sillointällöin, harvakseltaan. Kuka sen mitenkin haluaa sanoa. Yksi hyvä syy on mummin ja vaarin sekä lastenlasten välinen side. Se että he kunnolla tutustuvat toisiinss. Toisaaltaan myös parisuhteelle tekee varmasti hyvää viettää joskus joku ilta kahdestaa vaikka ihan kotosalla.
itse olin kesäsin paljon mummolassa, vaikka matkaa sinne oli noin 400 km. Tekemistä ja puuhastelua riitti ja suhde isovanhempiini oli todella hyvä.
Harmittaa suunnattomasti, ettei lapsemme ennättänyt tutustua mummiinsa

 

Meillä todellakin ainakin lapsi näkee isovanhempiaan kun joka päivä nähdään. Anoppi ei meinaa malttaa pysyä poissä edes lauantai-sunnuntai aamuna kun tulee jo 9 aikaan ovikelloa soittelemaan. Hyvä jos kerkii sängystä nousta. Itse en ole tottunut siihen että pitäis joka päivä nähdä ja olla joka päivä yhtä iloinen ja pirtsakka. Omat vanhempani käyvät harvemmin ja ihan hyvä niin. Tämä toinen mummo luulee varmasti että tyttö unohtaa hänet jos jonain päivänä ei nähdä. Onhan se hyvä että mummo jaksaa olla kiinnostunut lapsenlapsestaan mutta hei jotain rajaa. Sit on vaatimassa tytärtäni heille joka päivä. Omii ihan kokonaan itselleen, suuttuu jos sanon että on muitakin suunnitelmia. En voi sille mitään et alkaa ärsyttämään. Mutta kun tytöllä on toinenkin mummo. Siis oikeesti menee into enää edes käydä kylässä. Mieheni kysyy aina että mikä se nyt on kun et lähde käymään. Olen sanonut että mulle riittää vähempikin näkeminen. Ennen tytön syntymää oli ihan toisenlaista.

 

kukin omalla tyylillään.mun mielestä on hyvä kun vanhemmat tietävät että iso-vanhemmat ovat halukkaita ottamaan lapsenlapsia hoitoon ,jos vanhemmat tarvitsevat?!meidän 11kk kaksoset eivät vielä ole tarvineet hoitajaa.mutta isommat 10v,ja11vuotiaat ovat olleet iso vanhempien kanssa heidän mökillään pitkiäkin aikoja kesälomalla.ja he ovat muutenkin olleet hoidossa heillä.isommat tytöt tykkäävät iso vanhemmistaan esimerkiksi kun he huomioivat heitä,saavat kaiken laista heiltä,juttelevat heille,ja kuuntelevat heitä.tekevät heidän kanssaan kaikenlaista uivat,saunovat,leikkivät,pelaavat,mökkeilevät.kannustavat,ja rohkaisevat heitä.

 

Pakko tuoda vielä oma korteni kekoon tähän keskusteluun. Minusta isovanhemmat ovat ihana olla olemassa. He voivat varmasti antaa lapselle paljon. Mutta olen myös kyllästynyt siihen, että isovanhempi kuvittelee olevansa jotain enemmän kuin vanhempi tai että hänellä on oikeus arvostella ja yliastua vanhemmat -saati sitten, että isovanhempi tekee asioita OMAKSI HYVÄKSEEN - ei todellakaan lapsen parasta ajatellen.

KAIKKI isovanhemmat eivät näin kuvittele ja toimi, minä tiedän. Mutta minun anoppini tosiaan kuvittelee. Vai mitä sanotte esim. seuraavista kokemuksista, jotka ovat vain promille kokemuksistani viimeisen parin vuoden ajalta:

- anoppi repi lapsen sylistäni IKINÄ YHTÄÄN kertaa kysymättä, sopiiko se - lapsi oli kerran vielä jopa rinnassa kiinni! Anoppi seurasi viikkotolkulla perässä, kun menin imettämään ja istui ja katsoi vieressä, heti jos näytti siltä, että alamme lopetella, nappasi lapsen syliinsä...
- anoppi sanoi lapselleni, että "sinun äitiä ei tarvita täällä. Mummu antaa sinulle pullosta kaupan maitoa, äitiä ei tarvita vaan mummu riittää sinulle" Minun kuullen vieläpä...
- anoppi sanoi minulle, että minä en saa pitää omaa lastani sylissä, vaikka koko päivä olisi heillä oltu, on hänellä oikeus pitää lasta ja minä pidän silloin kun hän ei ole paikalla...
- anoppi päivysti joka kerta jopa tunnin lapsen sängyn/vaunujen vieressä ja silitteli, ja heti jos kuului inahduskin, tarttui lapseen voitonriemuisesti - ja siis itse asiassa herätti hänet...
- anoppi haukkui ja huusi minulle naapurien kuullen, kun lapsi oli ollut hänen luona kylässä ja oli sovittu, että hän tuo lapsen ajoissa kotiin - hän kuitenkin tuli yli 2 tuntia sovitun jälkeen ja kun minä pyysin selitystä siihen: vastaukseksi sain, että minulla ei ole oikeutta asettaa hänelle mitään rajoja, koska hän on minun MIEHENI ÄITI ja minä olen olevinani jotain niin #&%£$!* hienoa vaikka en ole mitään...

No tuossa alkupaloja. Näistä kaikista huolimatta anoppi saa viettää lapseni kanssa paljon aikaa (=aivan liian vähän, jos anopilta kysytään), sillä olen tullut siihen tulokseen, että jossain vaiheessa lapsi ymmärtää itse anopin puheet ja uskoakseni äiti on sentään aina äiti - minun mollaamiseni lapsen kuullen tullee vielä kääntymään pahasti anoppia itseään vastaan.

Surullista tämä tilanne kuitenkin on, sillä anoppi ei ollenkaan ymmärrä, että vähemmällä tuppaamisella, arvostelemisella, ohjeistamisella ja omien "oikeuksiensa" (?) vaatimisella hän olisi saanut ja saisi tästä suhteesta lapsenlapseensa paljon enemmän - varmasti, jos anoppi toimisi yhteistyössä lapsenlapsensa äidin kanssa häntä useammin avuksi pyydettäisiin ja kylään huhuiltaisiin. Nyt tilanne on se, että minä käyn heillä pari kertaa vuodessa (lapsi siis käy isänsä kanssa kyllä) ja anoppia taas ei meille kutsuta kuin lapsen synttäreille - sentään omassa kodissani minun kai pitää saada olla lapseni kanssa kuten haluan... =(

Mutta tällainen tarina meillä. Olen kateellinen niille, joilla asiat ovat paremmin. Omatkin vanhempani kärsivät tästä tilanteesta, koska ollakseni tasapuolinen (tai jotta anoppi ei pääsisi tarttumaan siihenkin asiaan) pidän omille vanhemmilleni huomattavasti tiukempaa "kuria" kuin anopille - mikä sinällään on helpompaakin, koska minun vanhemmillani ei ainakaan tähän mennessä ole esiintynyt tarvetta arvostella minua tai varsinkaan miestäni lapsen hoidosta ja kasvatuksesta, saati ruveta korostamaan omaa asemaansa ja "oikeuksiaan"...

 

Nipsu, tiedät varmaan asian jo itsekin, mutta anoppisi ei ole aivan terve. tai ei ainakaan tasapainoinen. En kyllä koskaan uskaltaisi jättää lasta hänen kanssaan keskenään.

minusta olet kuitenkin hoitanut asian fiksusti ja olen samaa mieltä kuin sinä -nuo höpöhöpö puheet kostautuvat kyllä aikanaan anopille.

 

Mä olen tässä taas lauantaista asti laskenut ainakin miljoonaan,kun v*tuttaa anoppi niin paljon.Meillä on anopin kanssa välit näennäisesti kunnossa.Minä en kuitenkaan voi sietää sitä ämmää.

Anoppi on ollut kotirouvana viimeiset 30v. lyhyitä poikkeuksia lukuunottamatta.Appiukko pitää toimistoaan kotona,joten esim. kaikki kotipuhelimeen tulevat puhelut on käännetty kännykkään.Aluksi surkuttelin tilannetta ja ajattelin,että onpa anoppi alistettu jne.,mutta viimeisen vuoden aikana olen tajunnut,että syy saattaa sittenkin olla anopissa eikä appiukossa.

Anoppi on kaappijuoppo.Meidän lapsemme ristiäisissäkin hän otti huikat kirkasta.Mieheni ei ollut moksiskaan,sanoi vaan,että on niin ujo ja arka.Tyttäremme ollessa parin kk:n ikäinen anoppi tuli tapaamaan appiukon kanssa kahvilaan meitä ja lasta kännissä.Mieheni ei edes ollut huomannut tätä.Mieheni ja hänen isänsä sanovat,että anopilla on korkea verenpaine,mikä aiheuttaa sekavuutta.Mä en tiedä,tajuaako ne itse edes,mikä on homman nimi,vai yrittääkö ne peitellä totuutta multa.Mun mielestä anoppi on kyllä vähän spurgun oloinen ja haissutkin viinalle.Mun isäni on juoppo ja kaikki muutkin sukuni miehet,joten kyllä mä juopot tunnen.Ihmettelenkin,miksi mieheni ei voi puhua suoraan,kun tietää,että mä en todellakaan tuomitsisi.Oon päätellyt,että ehkä se ei oikeasti tajua tilanteet vakavuutta.

Miehenikin on sanonut,että lasta ei mummolle hoitoon anneta,KOSKA SILLÄ ON SE VERENPAINE!Onneksi mieheni sentään ymmärtää,että lasta ei sinne yksin jätetä.En yksinkertaisesti luota anoppiin.En tiedä,onko hän masentunut,mutta tasapainoinen hän ei missään nimessä ole.Onko hän hakenut apua?En tiedä,kun asioista ei puhuta.Jos asioista avoimesti puhuttaisiin,voisin ymmärtääkin ja olla itsekin avoimempi ja kertoa huolistani ja epäilyistäni.

Ihan vauvasta saakka lapsemme ei ole annettu mummolassa nukkua rauhassa päikkäreitä.Mieheni ei raaski komentaa äitiään pois huoneesta.Tyttö on nyt 8kk ja sama ralli jatkuu edelleen.Olen alusta saakka sanonut miehelleni,että lapsen pitää antaa nukkua rauhassa ja ilanne sitä ennen rauhoittaa.Ei mene jakeluun.Reilu kuukausi sitten isovanhempien ollessa meillä kylässä,tyttö oli menossa nukkumaan ja mummo hyökkäsi makkariin.Mies ei tehnyt mitään.Nätisti huomautin molemmille,että nyt pitää nukkua ja aikuiset pois ja hiljaa huoneessa.Puolen tunnin päästä mummo tuli pois,lapsi tosin valvoi edelleen.Yritin siinä nätisti taas kertoa,miksi on tärkeää,että rutiineista pidetään kiinni,vaikka vieraita onkin.Illalla sanoin miehelleni,että hän ei sitten ole tehnyt äidilleen vieläkään selväksi,mikä on homman nimi.Mies oli yllättynyt,että olin tajunnut.Sanoin,että jos hän olisi tehnyt asian selväksi äidilleen jo silloin alussa,kuten sovittiin,ei mummo "uskaltaisi" enää hyökätä makkariin.

Lauantaina kun kävimme,menin itse ensimmäisenä sisään,koska paikka on kuitenkin vähän vieras lapselle.Ei saatu turvakaukalosta lasta edes pois,kun mummo oli jo kimpussa.Olin juuri sanonut,etä otetaan rauhassa ja annetaan lapselle tilaa tutkailla tilannetta.Lopulta jouduin sanomaan tiukasti,että otetaan se lapsi edes pois siitä istuimesta.Ja mummo hyökkäsi saman tien kimppuun.Sitten pitikin esitellä mummon ostamat ruoat.Ja lapsella on varmasti nyt nälkä.Kiitin kovasti,mutta sanoin,että söimme juuri.Ehkä 10min päästä mummo lakkasi jankuttamasta.Mieheni ei edelleenkään sanonut mitään,vaikka olin jo monta kertaa asian todennut.Myöhemmin mummo kaivoi jääkaapista aamupalajuuston ja heilutteli sitä tytön edessä,että annetaas tytölle juustoa.Totesin,että eipäs annetakkaan."Onhan sillä jo hampaita",sanoi mummo.Joo,2 hammasta,mutta on vähän liian nuori vielä.Yritti vielä.V**TTU KUN SE EI TAJUA MITÄÄN KERRASTA,EIKÄ EDES 5:STÄ KERRASTA!!!Vähän ajan päästä tyttö konttaili lattialla ja pyysin,että joitakin esineitä laitettaisiin syrjään.Mummopa ei uskonut.Pyysin uudelleen ja minuuttien jankkaamisen jälkeen ymmärsi.Nyt kuitenkin mummo houkutteli kielletyllä esineellä tyttöä luokseen.Sanoin,ettei saa kiusata,kun ei voida esinettä tytölle kuitenkaan antaa.Tätäkin jatkui,kunnes korotin jo ääntäni ja appiukko myös.Lopulta mieheni puuttui asiaan ja anoppi tajusi.

Tää on ihan kauhheta,koska onhan anoppi tytön mummo.Mutta kun mä en luota siihen yhtään.Itse en käy siellä kovin usein,koska pää hajoo.Mutta en halua enää päästää miestä ja lasta sinne kovin usein kahdestaankaan,kun mies ei sano äidilleen mistään,mitä tekee väärin.Anoppi on kuin uhmaikäinen pikkukakara.Appiukkoon luotan kyllä,mutta en ehkä ihan vielä muutamaan vuoteen lasta halua yksin sinne päästää.Mutta enhän mä voi sanoa appiukolle,että pidä huoli,että mummo on poissa kotoa,kun tyttö tulee.

Oma äitini on suureksi avuksi tytön hoidossa,jos meillä on joskus jotain menoa.Olisihan se kiva viedä lapsi myös toiselle mummolle,mutta kun en luota,että mummo selviytyy.Jo sen juomisenkin takia.Ainakin se on niin kummallinen muutenkin.Anoppi on omalla käytöksellään lisännyt epäluuloani häntä kohtaan.

Anoppi on kuitenkin kaikki päivät kotona,joten olisi kiva käydä häntäkin moikkaamassa päivisin,jos olisi toisenlainen.Ilmeisesti anoppi ei aina ole ollut tuollainen,koska mieheni on siis tasapainoinenja normaali.Ja onpa anoppi ennen hoitanut naapureidenkin lapsia,joten on vaikea uskoa,että tuollaiselle kukaan antaisi omia lapsiaan vapaaehtoisesti hoitoon.Olisi niin kiva jutella anopin kanssa mukavia ja käydä vaikka kaupungilla yhdessä.Mutta näissä olosuhteissa en halua tavatakaan koko ihmistä,koska mulla kestää aina päiviä tapaamisten jälkeen,etten oo enää raivona.

Mieheni ilmeisesti säälii äitiään,kun ei juurikaan "ojenna" häntä.Olen yrittänyt rivien välistä vihjailla,että jos oma äitini toimisi niin tai näin(kuten anoppi on tehnyt) vetäisin turpaan.Olen myös sanonut,että jos oma äitini olisi joskus kännissä,kun tapaa tyttöä,olisi se viimenen tapaaminen.Mies ei sano mitään.Nyt mä tavallaan odotan,että anoppi mokaa jotain,että voin skitsahtaa ja puhua asiat sitten kerralla selväksi.Sekin on kauheeta,mutta kun asioista ei voida puhua suoraan.Ja miksi helvetissä mun pitäis olla se,joka aina puhuu asioilla oikeilla nimillä.Vihjannut olen ja rivien välistä puhunut.Ilmeisesti mitään ei vaan tapahdu,ennen kuin minä otan asian puheeksi.Kuitenkaan mitään niin vakavaa ei ole VIELÄ tapahtunut,johon olisi ollut pakko kovalla kädellä puuttua.

Pitkä tarina,kiitos ja anteeksi.Pää hajoo. :headwall:

 

Edelliseen KONTROLLIFRIIKIN viestiin:

Oletko varma, ettei anoppisi ole sairas? Siis kaikista puheista päätellen ei ole normaalia aikuisen käytöstä, saati että olisi vasta kypsemmällä iällä noin "taantunut". Jos viina on sitten vain lääke tuohon sairauteen? Koska mun on vaikea nähdä, että hänen miehensä ja sun miehesi eivät puuttuisi alkoholin käyttöön mikäli se tuommoista aiheuttaa.

Mun oma vaari muuttui ihan kummalliseksi, ennenkuin hänellä todettiin Alzheimerin tauti. Käytti viinaa, mutta joi niin kuin ennenkin - muuttui vain muutenkin ihan oudoksi, hajamieliseksi, teki lapsellisia asioita ilman selitystä jne.

Tämä nyt vain tuli mieleen. Voihan anoppi olla tosiaan ollut vaikka koko ikänsä "kaappijuoppo" jota miehensä on joutunut pitään kurissa ja piilotella. Vaikeaa on varmasti hyväksyä, että sun miehesi olisi sellaisessa kodissa kasvanut siksi mieheksi jota rakastat, mutta kasvaminenhan on muutakin kuin äidin käytöksen summa.

En luottaisi anoppiin sun tapauksessa yhtään. On se sitten viina tai sairaus joka pistää käyttäytymään noin, niin sun pitää laittaa rajat.

 

Onpas tosi vaikeaa, milloin on liian innokkaita ja milloin ei välitetä... Olen nyt lukenut tätä ketjua jonnekin tuonne kesään saakka ja täytyy sanoa, että ainako ne anopit ovat pahoja, ja nimenomaan miniän kannalta?! Järjestään kaikki anoppejaan moittivat ovat olleet naispuolisia. Uskaltaakohan tässä enää ottaa pientä pojantyttöään syliinkään, saati jutella hänelle mitään... Jospa se kovastikin ärsyttää miniää? :ashamed:

 

\

Onpas tosi vaikeaa, milloin on liian innokkaita ja milloin ei välitetä... Olen nyt lukenut tätä ketjua jonnekin tuonne kesään saakka ja täytyy sanoa, että ainako ne anopit ovat pahoja, ja nimenomaan miniän kannalta?! Järjestään kaikki anoppejaan moittivat ovat olleet naispuolisia. Uskaltaakohan tässä enää ottaa pientä pojantyttöään syliinkään, saati jutella hänelle mitään... Jospa se kovastikin ärsyttää miniää? :ashamed:

näinhän se on.. oma linjani on että en tuppaudu miniän elämään, lapsenlapsia "hyysään " silloin kun se täysin luontevaa, eli tilanne tulee itsestään kohdalle, meiltä ei sit kyllä kannata odottaa mitään "erikoista", synttäri/joululahjat ostetaan ikään sopivasti ( meidän kannalta katsoen, vanhemmat voi olla täysin eri mieltä) - ja jos neuvoa kysytään vastataan asiallisesti - näin mennään noin "haaleissa" fiiliksissä, mummolla ja vaarilla olis kyllä paljon emempi lämpöä annettavana, jos se jollekin kelpais

 

\

\

Onpas tosi vaikeaa, milloin on liian innokkaita ja milloin ei välitetä... Olen nyt lukenut tätä ketjua jonnekin tuonne kesään saakka ja täytyy sanoa, että ainako ne anopit ovat pahoja, ja nimenomaan miniän kannalta?! Järjestään kaikki anoppejaan moittivat ovat olleet naispuolisia. Uskaltaakohan tässä enää ottaa pientä pojantyttöään syliinkään, saati jutella hänelle mitään... Jospa se kovastikin ärsyttää miniää? :ashamed:

näinhän se on.. oma linjani on että en tuppaudu miniän elämään, lapsenlapsia "hyysään " silloin kun se täysin luontevaa, eli tilanne tulee itsestään kohdalle, meiltä ei sit kyllä kannata odottaa mitään "erikoista", synttäri/joululahjat ostetaan ikään sopivasti ( meidän kannalta katsoen, vanhemmat voi olla täysin eri mieltä) - ja jos neuvoa kysytään vastataan asiallisesti - näin mennään noin "haaleissa" fiiliksissä, mummolla ja vaarilla olis kyllä paljon emempi lämpöä annettavana, jos se jollekin kelpais

Hyvät mummut, voisiko tässä naisvoittoisessa kirjoittelussa olla mitään tekemistä sen kanssa, millä palstalla ollaan? Ja aika moni kirjoittajista näyttää olevan vauvaikäisen äitejä. Ehkä keskusteluketjun otsikollakin on jotain tekemistä kirjoitusten kanssa? Ehkä kaikki anopitkaan eivät ole siitä parhaasta päästä?

Oma anoppini on ok, pidän hänestä, voisin sanoa jopa rakastavani häntä. Kuitenkin hänessä on omat vikansa, kuten jokaisessa ihmisessä. Moniko miniä-anoppisuhde vain kestää sen, että miniä puhuu suunsa puhtaaksi anopille suoraan? Meidän ei ainakaan, anoppi ahdistuisi, masennus pahenisi ja jo olemassa olevat itsetunto-ongelmat pahenisivat entisestään. Lisäksi olisin lopun ikääni kamala ihminen . Omalle äidille voi sanoa suorat sanat tarpeen vaatiessa, äiti on aina äiti. Minä ainakin pyrin kierrättämään viestit mieheni kautta (joka ei niitä edellämainituista syistä varmaan koskaan perille vie, mutta ollaanpahan keskenämme puhuttu ongelmakohdista). Tällaisella palstalla voikin sitten purkaa pahaa mieltä anopin sanomisista, jotka varmasti vielä paisuvat kun niitä sisällään on pitkään pitänyt.

Tarvitseeko sinun "mummu" heittäytyä tosiaan noin martyyriksi, ettet uskalla pojantytärtäsi sylissä pitää? Kannattaako tosiaan arvostella ensin muut kirjoittajat ja sitten pistää itsensä ihan samalle tasolle? Ennemmin miettisin, millaiset välit sinulla on omaan miniääsi.

Ja "mummu minäkin", kannattaakohan sinunkaan odottaa miniältäsi tai lapsenlapsiltasi yhtään mitään? Jos he seuraavat esimerkkiäsi ja pysyvät yhtä haaleina? Eikö se suuri elämänkokemus tuo yhtään viisautta tekoihin?

Kun esikoinen oli vauva, oli isovanhempien (meillä nyt lähinnä anopin) hoitoinnostus ja muutenkin innostus suurinta. Ja vauvan pitäminen itseni lähellä oli ihan yhtä tärkeää minulle. En tuntenut suurta onnenläikähdystä kun anoppi nappasi vauvan sylistäni nukkumasta komentaen minut rauhassa kahville... Hän tarkoitti hyvää mutta minun elämäni tärkeysjärjestyksessä kahvi oli aika heikolla sijalla vauvan pitämiseen verrattuna. Kun vauva on kasvanut leikki-ikäiseksi, hänkin kaipaa enemmän mummin ja papan kanssa tekemistä. Nyt sitä aikaa tosiaan tarvittaisiin heiltä ja tästä eteenpäin varmasti vieläkin enemmän! Onneksi anopilta sitä liikeneekin mutta vain minun aloitteestani. Hän ei koskaan tarjoudu tulemaan kylään tai muuta. Siihen voi olla toki montakin syytä mutta välillä se tuntuu kurjalta, siltä ettei hän välittäisi.
Oikeastaan tarkoitukseni oli sanoa vain, että isovanhempien merkitys kasvaa lasten ollessa vähän isompia, joten toivoisin isovanhemmilta ymmärrystä myös miniöille ja vävyillekin kun lapsenlapset ovat vauvoja.

 

Hei Miniäkin!

Mielestäni kirjoitit hyvin! isovanhempi (yleensä isoäiti, varmasti harvemmin isoisä) voi omalla turhalla innokkuudellaan pilata suhteen tyttäreensä tai miniäänsä, kun vauva on pieni. Antakaa äitien olla äitejä ja opetella oman roolinsa rauhassa, astukaa te siinä vaiheessa askel taaksepäin! Myöhemmin teitä varmasti tarvitaan - mutta jos siinä vaiheessa esitätte marttyria, niin omapa on kyllä syynne, sanon minä...

 

\

meillä on aivan sama ongelma...

Sama täällä

 

kun meille on tullut appivanhemmat, täällä on aina ollut sirkus,
ihan älytöntä showta, mm. lyödään kirjalla päähään - temppuja,
hypätään kattoon- temppuja,ei sellaista normaalia yhdessä
oloa ollenkaan. Ei riitä että ollaan yhdessä , vaan tyyliin ole sinä
nyt vaari kallen kanssa ja sit temppuja ja temppuja. kauhee
paniikki siitä että lapsemme nyt varmasti ovat hulluina
isovanhempiinsa. vähemmälläkin olisivat varmasti, äidiltä on
mennyt ilo näistä tapahtumista (ovat meillä monta yötä kerrallaan
kun kauempaa tulevat ja homma alkaa heti aamupalapöydässä)
miksei voi käyttäytyä kuin ihmiset Argh. Tällaiset appivanhemmat
älkää vastatko tähän viestiin, ei kiinnosta.

 

minä todella pidin anopistani siihen asti
kunnes lapsemme syntyivät ja hän päätti alkaa
toiseksi äidiksi lapsillemme.
sen olen päättänyt
että kun minä olen joskus isoäiti ja anoppi, en
pidä lapsiani elämäni sisältönä, vaan edelleen matkustan
harrastan, tapaan ihmisiä ja jos niitä lastenlapsia
siunaantuu he olisivat KIVA LISÄ elämäämme.
lopetan itseni syyllistämisen siitä että en kestä
anoppiani tähän päivään.
nämä ovat minun lapsiani, hän on kasvattanut jo omansa.

 

Joopa joo, olen nyt lukenut koko ketjun alusta loppuun saakka, siihen meni 45 minuuttia!! Välillä on naurattanut ja välillä harmittanut. Ei tämä näytä olevan helppoa tämä isovanhempien ja vanhempien välinen suhde. Itse seilasin tälle palstalle katsomaan josko löytyis muita kohtalotovereita, ja kyllähän niitä löytyi!! =)
Iselläni on sinäänsä harvinainen tilanne, että minulla on ongelmia OMAN äitini kanssa,josta on tulossa mummu maaliskuussa kun meidän esikoinen syntyy. Mieheni vanhemmat ovat kuin taivaan lahja mulle, aivan ihana anoppi,melkein voisi sanoa että rakkaampi kun oma äitini,johon minulla ollut huonot välit jo kauan kauan...
Siis omat vanhemmat huolestuttaa. Vauva on vielä masussa mutta se yhöösääminen ja neuvominen alkoi jo samana päivänä kun kerrottiin raskaudesta. Pyysin äidiltä ettei hän heti kertoisi kenellekkään kun koko raskaus oli niin alussa vielä, mutt hänpäs soitti jo TUNNIN sisällä työkaverit ja lähisukulaiset läpi, ilman pienintäkään arvostusta mun pyyntöä kohtaa. Seuraavana päivänä äiti soitti ja ilmoitti että hoitopöytä on hankittu! Just joo ajattelin, ihan kiva että auttaa mutta OLIS voinut KYSYÄ ensiksi multa että sopiiko jos me vaikka hankitaan, ja että minkälaista toivotte. Noh tämä samainen meininki on nyt jatkunut tähän päivään asti. Äiti haluaa tehdä sitä ja tätä, sisustaa lastenhuonetta ja päättää mihin päiväkotiin lapsi pistetään. Okei, lapsi ei ole edes syntynyt vielä, ja nyt jo HÄN suunnittelee semmosta. Sanoin sitten kiltisti että me kyllä miehen kanssa sitten ajan tullessa hoidetaan kaikki tällaiset asiat itse. Ei ollut kuulevinaankaan mun sanoja, kun ei mennyt kauan niin tulee taas tekstiä, kai te sitten tajuutte tehdä niin että......
ja lapsen on pakko saada.....
ymmärrät kai että vauvan pitää.....
y.m. Pahimmalle tuntuu ne ihmeelliset kasvatus KÄSKYT! Huom, ne eivät ole neuvoja, vaan käskyjä. Niihinkin olen vastannut että me kyllä itse päätetään miten me se lapsi kasvatetaan. Äiti on jo valmiiksi suunnitellut joulun 2006 kun meidän vauva on syntynyt, joo sillon me mennään mun vanhempien luo ja tehdään sitä sun tätä.. Sanoin siihen napakasti että ehkäpä me halutaan viettää ihan oma joulu jo ensi vuonna, ihan vaan kolmistaan. Että välipäivinä saa sitten vaikka tulla vierailemaan, mutta ehkä ei haluta lähteä ajelemaan sinne 100 km mun vanhempien luo vaan halutaan olla ihan vaan kotona. Tähän asti ollaan kaikki joulut pakosta oltu mun vanhempien luona, "kun muuten ei kuulemma tuu se oikea joulu taloon" Jaahas,no sekään ei ole mun ongelma, jos ei joulua saa aikaiseksi ihan ilman meitä. On meilläkin oikeus viettää ihan oma joulu rauhassa vauvan kanssa.
Pelkään siis jo NYT että mitäs sitten kun vauva on syntynyt??!!? Kun nyt jo äiti käyttäytyy niin kuin tekee!!
:\|
Mies on onneksi mun kanssa samalla aaltopituudella näissä asioissa, ja sekin on sanonut monta kertaa että sitten kun "Vili" syntyy niin me ollaan ne oikeat vanhemmat ja päätetään mitä tehdään ja koska ja kenen kanssa. Ainoa positiivinen puoli tässä meidän tilanteessa on se että meidän vanhemmat asuu 100 kilometrin päässä, joten semmoset arki-iltaiset käynnit ei ole mahdollisia. Onneksi.
Miehen vanhemmat asuvat myös samalla eudulla missä omat vanhempani asuvat,joten kun mummolaan lähdetään niin käydään molemmat paikat samalla läpi, mutta mun vanhempien luo EMME jää yöksi (ei olla oltu siellä yötä moneen vuoteen!!) Mutta anoppilaan jään mielelläni, siellä meillä on oma huone ja rauha jos niin toivotaan!
Että tämmöistä täälläpäin.

 

liskotyttö-hyvä! mukka on ihan samanlaista ollu mut anopin kans, ennen pojan syntymää sitä mainostettiin jopa lehdessä( ite pelkäsin jopa keskenmenoa stressin takia) ja ennen pojan syntymistä oli anoppilaan ostettu jo KAIKKI vauvalle valmiiksi huonetta myöten, itsellä oli jokunen kirpparilta ostettu potkari...sanoin ukolleni kerran (LUE: huusin ja itkin)että aikooko hänen äitinsä viedä MUN lapseni vai mitä toi on ,ja kerroin kuinka ahdistavalta ja pelottavalta toi tuntuu,ukko tais ymmärtää ja lopulta kun poika syntyi (stressin takia yli 3 viikkoa etuajassa) anoppi oli ymmärtänyt (kai kun sanoin hoitavani oman lapseni ihan ite) ja on pysynyt poissa, ja poika tulee kohta 6kk. jäy korkeintaan kerran kuussa ja on noin vartin ja itse en ole käynyt heillä kuin kerran ja siitäkin on jo aikaa. eli kerro miehellesi tilanne vaikka onkin kyse äidistäsi ja kertokaa äidillesi yhdessä että kyseessä on teidän lapsi ei hänen ja hoidatte hänet itse,auttamaan voi tulla vain jos tarvitset. ja sano sillä lailla että ymmärtää! anna loukkaantua jos ei ymmärrä, kyllä hän vielä josjus tajuaa, ehkä mutta pidä sinä itsestäsi js vauvastasi huolta ja pyri olemaan stressamatta,vaikka tilanne on v-mainen. voimia!!! :flower: :flower: