liikaa vuosia???

Hei kaikki aviovaimot.
Missä vaiheessa teitä on alkanut ottaa päähän oma miehenne?
Itse olen ollut vaimoni kanssa naimisissa 18- vuotta, ja nyt alkaa todella ottaa päähän tuo vaimon motkotus.

Sattumalta minulla on ollut psoriasis jo vuodesta 1974, joka tosin oli silloin erittäin lievä. Nyttemmin se on erilaisten ongelmien takia paisunut jo sääriin ja muuallekin vartaloon. No tämä tietenkin aiheuttaa hirveätä kutinaa, johon olen yrittänyt löytää jos jonkinlaista salvaa tai lääkettä. Tähän asti ei ole vaan löytynyt oikeaa voidetta.

Tästä johtuen joudun "raapimaan itseäni joka päivä" älyttömien kutinoitten johdosta itseni vereslihalle asti.

Lisäksi minulla on kuulemma jokin outo tuhina päällä. joka ilmeisesti
johtuu siitä, että toinen sieraimeni on jatkuvasti tukossa, syystä tai toisesta , koska lääkärikään ei siihen ota kantaa.

Lisäksi olen kuulemma kuuro. Ja kaiken lisäksi sitä ja tätä. No näitähän syitä löytyy......

Kuitenkin pesen pyykit koneella ja tarvittaessa silitän ne. Imuroin lattiat ja tarvittaessa pesen ne. Korjaan kaikkien pyörät jos tarve on.
Ja ylipäänsä pyrin korjaamaan kaikki asiat jos vain pystyn.

Korjaan kissanpaskat hiekka-astiasta, siivoan vessat pönttöineen, pesen vessojen lattiat perusteelisesti.

Haravoin pihan syksyllä ja keväällä, huolehdin muutenkin puutarhasta,
voiko vielä muuta vaatia.

No joo pesen itteni päivittäin,ajan partani lähes päivittäin, käytän dödöä, enkä mielestäni ole muutenkaan kovin vastenmielinen.

Olen monasti sanonut noin leikilläni, että moni mies ei tekisi näitä hommia. Olenko oikeassa vai en.

Olisi kiva kuunnella teidän naisten kommetteja tästä asiasta.
Ja ottaen huomioon että meillä on kolme sotkevaa poikaa(15, 12, 7)


terveisin WERNERI lähes 50 V

 

Älä ainakaan aliarvioi itseäsi olet kunnollinen mies jonka moni varmaan ottaisi mielellään omaksi.
Oletko koskaan kysynyt vaimoltasi miksi ainanen nalkutus? Ehkä vaimollasi on jokin asia mikä vaivaa mistä ei vaan puhu sinulle.
Nosta "kissa" pöydälle ja puhukaa asiasta. Minä vaimona nostin kissan pöydälle ja se helpotti molempia ja nyt ainakin tällä hetkellä menee hyvin ja toivottavasti tulevaisuudessakin.
Nauti elämästä mies! Älä anna "hiekan" valua käsistä pois.

Lämpimiä ajatuksia sinulle ja koko perheelle! :flower:

 

No olen useinkin nostanut ns. kissan pöydälle ja ihmettelinkin sitä eikö vaimoni ollenkaan huomaa sitä, että olen todella kyllästynyt kaikkiin niihin vikojeni huomautuksiin.
Kaikistahan meistä vikoja löytyy, kukaan ei ole täydellinen ja mielestäni niitä kaikkia ei pidä edes tuoda julki, vaikka ne jollain tavalla ärsyttäisikin. Koska silloin ne vasta saavat vastapuolenkin etsimään suurennuslasilla niitä vikoja.

Ja eihän näitä sairauksia voi etukäteen arvata, vaan kaikille tulee kun on tullakseen, eikö niin?
Lisäksi meillä on kolme poikaa, joiden kanssa on täysi työ yrittää pitää ne kurissa.

En haluaisi ollenkaan tapella tästä asiasta, koska ensinnäkin se loukkaa minua, koska en itse huomaa moisia asioita, ja toiseksi joudun itse tarkkailemaan itse itseäni miten syön, kuuluuko maiskutusta, tai jotain muuta moitittavaa. Se o todella ärsyttävää....

Muuten meillä on mennyt 18.tsta vuodesta ainakin 16.sta vuotta ihan jees, mutta nyt vaan on se jokin iskenyt kiinni.

Mustasukkaisuutta ei ole ollut ja eikä siihen ole ollut aihettakaan.

Kohta vaan rupeaa olemaan mitta niin pitkällä, ettei metrit riitä...

Werneri

 

Hienoa, että olet ottanut asian puheeksi. Yritä vielä! Oman kokemuksen pohjalta voisin kertoa.. Sanoin miehelleni että en tunne enää rakkautta meidän välillä (sitäkin piti miettiä muutama päivä uskallanko sanoa, sanoin ja heti helpotti) ja mieheni tietysti pelästyi sitä. Kuvittelin, että siitä se elämä taas kääntyisi paremmaksi mutta ei! Jouduin sanomaan sen saman yhä uudelleen ja uudelleen, välillä olin ihan valmis luovuttamaan. Noin vuoden päästä alkoi tulla valoa tunnelin päähän. Päästiin tästä "onkalosta" pois yhteisillä harrastuksilla. Esim. käytiin kävelyllä juteltiin samalla. Välillä mieheni päätti mitä tehdään yhdessä ja välillä minä. Siitä se sitten lähti tämä yhteisen matkan jatkaminen käsikädessä.
Huonoja päiviä tulee ja menee, mutta välillä on tultava se kriisi että voi jatkaa yhdessä. Minä itse en välittäisi yhtään näistä kriiseistä, mutta ne vaan tulee halusinpa tai en. Ehkä se kriisi aika on sellaista kasvun aikaa molemmille joko se yhdistää tai erottaa...

 

Mitenkäs se tärkein asia eli panetko?Siinä ei paljon siivoamiset ja remontoinnit paina jos mies on munaton.

 

Oon sitä mieltä, että joskus "nalkutus" on vähän sama asia kuin esim.koulukiusaaminen tai muu sadistinen toisen kiusaaminen.
Usein varmasti nalkuttavalla naisella on itsellään paha olo, mutta ei tunnista sitä tai osaa tehdä sille mitään ja purkaa ahdistusta syyttämällä toista pahasta olostaan. Joskus tietty paha olo voi johtua esim.vaihde vuosistakin.
Jo lapsenahan tytöt ovat reakoivat pahaan oloon eritavalla kuin pojat. Tytöt kääntävät pahan olon sisäänpäin ja pojat purkavat ulos päin ja näin ollen saavat usein myös apua nopeammin kun tilanne huomataan.
Naiset usein koittavat kestää ja pyörittää arkea pienestä ahdistuksesta huolimatta. Hukuttavat omia tarpeita lasten hoitoon ja "ruuhkavuosiin". Sitten jossain vaiheeessa jäsentämätöntä ahdistusta voi olla kasaantunut tarpeeksi ja alkaa katkeruus koska johonkin ne oireet on kohdistettava.

Voisit koittaa muuttaa lähestymis tapaa ja kysyä vaimolta miltä hänestä tämä elämä tuntuu. Onko hän masentunut, kyllästynyt tai jotenkin vain pettynyt elämäänsä. Vaimo saattaa yllättyä suorasta ja lempeästä tyylistä suoraan asian ytimeen. ehkä hän ei itsekkään tajua kuinka ilkeä on jatkuvasti huomautellessaan.

jokatapauksessa voimia sinulle. teet todellakin kiitettävän paljon kotihommia eikä kaikki miehet niin paljoa tee. Tosin kyllä niin sinun kuuluukin tehdä niinkuin kuuluisi kaikkien miesten tehdä siinä missä naistenkin eli ei siitä voi vaimolta mitallia pyytää.

 

Vaikutat tosi fiksulta mieheltä ja joutunut todella kurjasti kohdelluksi. Itse olen pienen elämäni aikana ajatellut, että ihminen ,jonka on jatkuvsti nalkutettava tai arvosteltava toista on tyytymätön itseasiassa itseensä ja purkaa vain tuon tunteensa toiseen. Sitäpaitsi emmepä me itse sairauksiamme valitse, ne tulevat ja menevät. Eikä sairaus, kuten psoriaasis tee miestä sen huonommaksi tai heikommaksi kuin muut. Päin vastoin, jos oikein rakastaa ja välittää, haluaa huolehtia toisesta entistä paremmin... Näin oli ainakin meillä, kun mieheni sairastui eikä diagnoosista ensin ollut varmaa tietoa... Hoitoalan ammattilaisena hoivaamisviettini heräsi todella ja hoidinkin hänet Hyvin. Onneksi sairaus ei kuitenkaan ollut vakava. Näillä sanoilla tsemppiä sinulle, ja muista, että Taidat olla Todella niitä Harvoja suomalaismiehiä, jotka siivoaa ja touhuaa kotona pyytämättä. Varsinainen kultakimpale Siis! Ole ylpeä siitä.

 

Ah ja voih, itse nalkutan ja narisen vaihtelevalla tahdilla. Silloin kun menkat alkaa olen oikeasti kiukkuisempi, mutta muutenkin olen välillä varmaan aika rasittava. Minut saa suuttumaan rempallaan olevat asiat. Jos tavarat on levällään tai jos mies kysyy tyhmiä, tyyliin missä mun sukat on? Mutta kyllä sitten välistä niuhotan ihan ilman syytäkin.

Alussa kaikki tietty oli niin ihanaa ja vaaleanpunaista, että eipä siinä huumassa paljon mikään harmittanutaan, mutta kun arki astuu kuvioihin, niin sitten se huuma rapistuu...meillä joskus kolmen vuoden jälkeen.

Meillä nalkutuksesta mies antaa suullisen huomautuksen aina välillä ja sitten yritän miettiä, että onko taas tullut vähän turhasta vinguttua...onneksi ukkokulta jaksaa minua ja joskus huomaa että puhun asiaakin. Sen sanon, että mua itseäni harmittaa jäkättää, en mä siitä tykkää - ihan jää #&%?$!* maku suuhun...

 

Mikset sitten pidä suutas kiinni? Mikä etuoikeus naisilla on jäkättää ja nalkuttaa? Monestihan se on oman pahan olon purkamista siihen lähimpään ihmiseen.

Näin olen saanut äitini kohdalla todeta. Itse en olisi sitä jäkätystä ja terrorisointia jaksanut viikkoa pitempään.

 

Mikset sitten pidä suutas kiinni? Mikä etuoikeus naisilla on jäkättää ja nalkuttaa? Monestihan se on oman pahan olon purkamista siihen lähimpään ihmiseen.

Näin olen saanut äitini kohdalla todeta. Itse en olisi sitä jäkätystä ja terrorisointia jaksanut viikkoa pitempään.

 

Luultavasti vaimoasi painaa joku asia, tai hän ei ole tyytyväinen omaan oloonsa/tekemisiinsä. Kukapa muukaan siitä saa kiukut niskoilleen kuin tuttu ja turvallinen puoliso (aivan kuin vanhemmat saavat kuulla pienten lapsiensa kiukuttelut).

Kerro suoraan vaimollesi, että nalkutus loukkaa sinua. Eihän kenenkään ole tarkoitus olla mikään sylkykuppi, jota käytetään vain oman pahan olon purkamiseen. Oletattevasti vaimosi on suurinpiirtein samanikäinen kuin sinä ja ikäkriisissä; hän on huomannut, ettei hänellä ole ollut aikaa haaveidensa toteuttamiseen ajen pyörityksen keskellä, "tässäkö tämä nyt oli", kun ihan teinejäkään ei enää olla. Jos asia todella haittaa sinua, niin ehdota pariterapiaa. EHkäpä vaimosi huomaa siellä, miten tärkeä sinä hänelle olet ja miten huonosti hän on sinua kohdellut. Jospa terapeutti saa ongittua hänestä jonkin asian, mitä hän on aina halunnut tehdä, mutta "ei ole ollut aikaa".

Myös minulla on upea mies, jota tulee kehuttua hävettävän harvoin :ashamed: Meillä halitellaan kyllä monta kertaa päivässä, joten kiintymyksestä muistetaan silti kertoa =)

 

=) Taidan ymmärtää tunteesi..
Olen ollut 18 vuotta naimisissa, ihan nuoresta alkaen ja muksuja on kolme. Äskettäin mulle tuli paha neljänkympin kriisi, ja aloin löytää vikoja lähes kaikesta, mitä mieheni teki (taikka jätti tekemättä). No kriisin keskellä tuli myös kyllästyminen, hain eroa ja työpaikalta löytyi uusi miesystävä.. En kuitenkaan eronnut vielä, jotenkin jäi ottamatta se viimeinen askel, enkä mennyt sänkyyn uuden miehen kanssa, vaikka olisin halunnut.
Tämä uusi miesystävä sitten kerran tokaisi mulle, kun puhuin jostain mieheni puutteellisuudesta, että miksi et ole miehesi kanssa sellainen kun mun kanssani. Ei olisi pitänyt sanoa, suhde loppui siihen paikkaan, kun otin nenääni. Mutta aloin ajatella, että lauseessa oli tosi paljon järkeä. Päätin kerran vielä kokeilla josko vanhassa liitossa olisi mitään henkeä jäljellä. Lopetin nalkutuksen, pakotin itseni keksimään kolme hyvää asiaa miehestä päivittäin, mitkä sanoin hänelle. Ei ollut helppoa aluksi, kun olin tottunut arvostelemaan, mutta se alkoi sujua.
Seksielämä piristyi, ja nyt puolen vuoden päästä on erot unohdettu ja ollaan Pariisiin lähdössä eka kertaa vuosiin kahdenkesken. En tiedä, onko tästä sulle mitään iloa, mutta voin sanoa, että mieheni ei ollut sen parempi tai huonompi kuin muulloinkaan, kyse oli omasta kriisistäni. Ja itse hänet aikanaan otin, vikoineen ja virheineen ja hyvin kelpasi.
Toivottavasti tulevaisuus on teille parempi.

 

Ehkäpä sun vaimolle tekisi hyvää huomata että meressä on muitakin kaloja, miehen silmin siis
Mitähän vaimo tuumaisi jos joku perjantai lähtisit naistentansseihin tai terassille iltaa viettämään. Ihan harmittomasti tietenkin, eihän tässä nyt isompaa riitaa olla hakemassa.. eihän??
Kotitöitä tekeviä ja itsestään huolehtivia miehiä on vähän!!! vaikka vaimolla olisi mikä' kriisi ei se oikeuta minun mielestäni hyökkäämään toista vastaan. Usko pois, moni nainen olisi onnellinen jos oma mies veisi edes roskat joskus pyytämättä

Eli ..jospa lähtisit viihteelle ilman vaimoa, viipyisit hiukan liian pitkään ja kotiutuisit sitten hyvän tuulisena vaimon viereen ja kertoisit hänelle kuinka mukavaa on tulla kotiin kivan illan jälkeen kun siellä odottaa oma ihana rakas vaimo.. mitähän vaimo tuumaisi?
Saattaisi hämmästyä, vai mitä?? ja tuurilla myös ottaa jotain opikseenkin

 

Ottamatta kantaa suhteeseenne sen enempää, voisin sanoa että minusta kotitöiden jakaminen on arjen sujuvuuden kannalta tosi tärkeää, ja on usein mukavan elämän ja hyvän parisuhteen perusta, mutta se on tosiaankin vain yksi osa elämää. Minusta on tosi mukavaa että mieheni tekee osuutensa yhteiseen elämäämme liittyvistä asioista, mutta ei se varsinaisesti ole se syy miksi häntä rakastan.

Nalkuttaminen, silloin kun siihen ajaudun, johtu yleensä siitä että hän ei ota kuuleviin korviinsa jotakin sellaita josta olen ensin yrittänyt vihjata, sanoa kauniisti jne...

Ja ruokatavat... minusta on kyllä mukavaa jos miehellä on hyvä ruokatavat, olen pojillenikin kovasti yrittänyt opettaa että maailmassa pärjää paremmin kun osaa kauniit ruokatavat. Huonot ruokatavat voivat oikeasta ärsyttää. Jos vaikka sairaudetasi johtuen et voi noudattaa niitä, niin eikös hyvien tapojen mukaista olisi osoittaa paoittelunsa?

 

Kyllä minunkin miehessäni on vikoja enkä silti nalkuta hänelle. Ja varmasti hän näkee minussa yhtälailla epäkohtia, muttei silti naljaile tai mollaa.
Mieheni ei yleensä tee kotitöitä, johtuen siitä että teen ne itse. Olen sen verran vanhanaikainen että mieleatäni ne kuuluvatkin naiselle. Sitä paitsi, laita mies edellä ja mene itse perässä :heart:
Mutta vastaavasti ei minunkaan tarvitse murehtia auton huollosta, renkaiden vaihdosta, katsastuksista tai kodin pikku remonteista.
Nalkutus ei ole oikein missään asiassa, pitää sitten ottaa asia niin kertakaikkisen järeästi esille, että menee jakeluun niin ei tarvitse marista.
Tsemppiä kaikille natinan uhreille.
ps. meillä tietysti yhteistä taivalta takana vasta 10v..

 

Hei, edellinen kirjoittaja!

Sanoit että teet itse kotityöt mutta mutta mies hoitaa kaikki pikuremontit. Ovathan nekin kodin töitä! Monessa huushollissa se on nykyään nainen joka hoitaa kaikki kodin työt! Sehän juuri on sitä jakamista, että toinen tekee nämä hommat ja toinen nämä muut.