Liikunta ja terveys pilasi parisuhteemme, muita kohtalotovereita?

Nyt kun elämme maailmassa, jossa kaikenmaailman eri nimillä kulkevat fitness kilpailut ovat suosiossa ja enää ei ihannoidakaan langanlaihaa mallivartaloa vaan enemmänkin fitness tyyppistä timmiä vartaloa, niin päätin kertoa tarinani:

Olen siis yhden vastaavan henkilön (ns. lievästi asiasta innostuneet) kanssa seurustellut, aloitin kyllä seurustelemaan ihan toisenlaisen ihmisen kanssa, mutta jatkuva treenaaminen ja yliterveellinen ruokavalio pilasi koko ihmisen ja sitä kautta parisuhteen. Hänen koko elämänsä alkoi pyöriä tämän ympärillä, hän kiukutteli jos oli kipeänä, kun ei päässytkään joka päivä lenkille. Lisäksi hyvä ruoka ja yhteiset ruokahetket jäivät väliin, koska hän söi vain omia ruokiaan. Lisäksi elokuvaillat perheen kanssa hän jätti väliin ja alkoi kritisoimaan sitä kuinka tyhmää on nököttää sohvalla vaan pitäisi olla aktiivisempi jne. Lisäksi hän vaikutti olevan henkisesti ja fyysisesti kovin väsynyt ja stressaantunut, vaikkain usein myös intoa täynnä.

Olen itse hyvin normaalivartaloinen, 177cm ja 78 kg, mutta tykkään viettää esim. viikonloppuja hyvän ruoan ja punaviinin äärellä tuntikausiakin ja sen jälkeen jatkaa ns. maailman parannusta saunan lauteilla keskustellen kaikesta maan ja taivaan välillä ja siemailla muutaman oluen ja tämän jälkeen käpertyä vaikka karkkipussin ja oman rakkaan kanssa katsomaan tv-hömppää tai elokuvaa. Tähän tämä terveyshirmu ei halunnut enää lähteä, kuulemma epäterveellistä ja pilasi seuraavan päivänkin treenit, sen sijaan saattoi saunaan tulla, jossa jouduin kuuntelemaan treenaamiseen ja ruokavalioon vähintään välillisesti liittyviä asioita kerta toisensa jälkeen. Kuinka hän lopetti tupakoinninkin kun seinään eikä edes tuntunut missään ja kuinka mieletöntä nyt on, kun on siitäkin paheesta päästy. Coca cola pilaa hammaskiilteet ja mausteinen ruoka tekee pahaa mahalle ja suolainen tukkii suonet jne.

Lisäksi saunan jälkeen hän meni tietysti suoraan nukkumaan, koska oli kovan treenamisen ja niukan ruokavalion vuoksi niin kovin väsynyt ja halusi nukkua, jotta on aamulla pirteä lähtemään lenkille, salille jne. Siinä sitten yksin vietin viikonloppu iltoja.

Väsyin henkisesti tähän touhuun täydellisesti vaikka alkuun yritinkin ymmärtää ja ajattelin, että hyvä vaan, että toinen on innostunut ja haluaa tehdä oman hyvinvointinsa eteen noinkin paljon. Ongelmaksi vaan tuli, ettei tämä valittu suuntaus pysynyt mielestäni enää kohtuudessa vaan vaikutti jo kaikkien elämään. Mua alko mietityttää, että onkohan tässä jo kyse ortoreksiasta ja oli virhe mainita huolesta hänelle, vastaukseksi tuli vain, että mä en vaan ymmärrä, kun en ole itse niin aktiivinen ja joskus vähän pilkallistakin ivaa ja kuittia tuli takaisinpäin.

Mikä erikoisinta, vaikka hän oli todella kaunis kuten aina ja hänen vartalonsakin oli muokkaantunut timmimmäksi, niin parisuhteen ongelmien vuoksi mun seksuaaliset halutkin käytännössä loppuivat kuin seinään. Lopulta tämä suhde oli minulle hyvin opettavainen kokemus ja todisti mm. sen, ettei toisen ihmisen seksuaalinen vetovoima olekaan puhtaasti vain sitä mitä silmillä näkee.
 
Mä tunnen yhden pariskunnan, tai entisen pariskunnan, jossa kävi vähän samoin. Mies hurahti salilla riehumiseen ja proteiinipirtelöihin, noin kärjistäen.
Pahinta mun mielestä oli sivusta seurata, miten homma karkasi käsistä. Ja se, että entinen sohvaperuna alkoi moralisoida kaikkia muita, jotka halusivat istua ravintolassa syömässä "paskaa". Mies, joka itse oli ollut lievästi ylipainoinen, muuttui ajansaatossa lihaskimpuksi, joka haukkui muut, aivan kuin hänellä olisi siihen ollut edes mitään oikeutta.
Hänen entinen naisystävänsä oli normaalivartaloinen ja kaunis nainen. Näin sivusta, miten hänen itseluottamuksensa mureni, kun mies alkoi moittia naisen tapoja ja "löysää kroppaa".

Kunnioitan kaikkia, jotka pyrkivät parantamaan omaa elämäntapaansa terveempään suuntaan, mutta muiden haukkuminen ja latistaminen ei ole ok. Ei missään muodossa.

Ja mitä tulee seksikkyyteen, niin kyllä se tosiaan tulee muualta kuin silkasta ulkokuoresta ;)
 
Liikunnan pitäisi olla hauskaa eikä ihmistä loppuun asti kuluttavaa! Pelottaa välillä nämä hullut yli menevät kauneusihanteet.. Miksi kaikkien pitäisi näyttää fitnes miehiltä ja naisilta? Itsekin pidän normaaleista miehistä enemmän. Ja se mitä korvien välissä liikkuu ja karisma on loppujen lopuksi se mikä ratkaisee kumppanissa minun mielestä ;)
 

Yhteistyössä