Lokakuiset 2018 <3

Onnea poikauutisista! :love:

Mulla ei oo yhtään tyttö tai poikaveikkausta - jännittää kyllä hieman, että kumpi siellä köllöttelee :) Meillä on jo ennestään molempia, mutta meidän miehenpuolen suvussa on syntynyt viimeisten 18 vuoden aikana ainoastaan poikia (melkoinen määrä!) lukuunottamatta meidän tyttöä, joka vielä sattui syntymään ulkomailla :LOL: Oliskohan täällä vedessä jotain joka saa syntymään vain poikia meidän sukuun?! :ROFLMAO: Meidän tytöllä on siis melkoinen homma serkkujen ja pikkuserkkujen kanssa, että siinä mielessä toivoisin, että tulisi tyttö tasapainottamaan leikkejä ;). Nimiä on listassa molemmille sukupuolille 5 kpl, joten odotan sitä, että kuullaan sukupuoli, niin päästään kunnolla miettimään tuota nimiasiaa.

@Vuorikristalli Mäkin oon nauttinut nyt pihatöistä tosi paljon - jotenkin siinä näkee että saa aikaan jotain :). Tämän välillä tosi hitaalta tuntuvan odotuksen keskellä se on tosi terapeuttista! Ja maha ei viellä juurikaan haittaa. Tosin viime vkl suunnittelin sekä haravoivani ison mökkipihan että peseväni mökin ikkunat, mutta piti sit siirtää ikkunanpesu tähän vkl kun kyljet alkoi huutaa hoosiannaa kahden päivän haravoinnin jälkeen - no ei tää sinänsä mahaan liittynyt, mutta siihen että kylkilihakset on rempallaan:D.

Kävin tällä vkl ekaa kertaa uimassa moneen kuukauteen - aivan mahtavan hyvää teki. Olin ihan unohtanut miten ihanalta sen jälkeen tuntuu ja että kuin hyvin se sopii raskaana olevalle. Aiemmissa raskauksissa oon siis käynyt uimassa melkein loppuun asti, mutta nyt on ollut sen verran huono-olo, että oon välttänyt paikkoja jossa paljon ihmisiä (siis hajusteita) mukaan lukien uimahallit. Mutta nyt en oo oksentanut kahteen viikkoon!!! Ihan mahtavaa! :love::love::love: Uikkari mahtui jotenkuten mahasta ja rinnoista kinnaten päälle, mutta kävin uinnin jälkeen sitten hakeen kirpparilta parilla eurolla semmoisen uimatopin tukevilla olkaimilla, niin ei tarvitse venyttää mun hyvää uikkaria pilalle. Luulisin, että toimii bikinien housujen kanssa hyvin ja mahtuu päälle loppuraskauden ajan. Ai niin, ja pyörän oon myös ottanut käyttöön ja nauttinut tosi paljon fillaroinnista kuten @Ane773 !

Ihanaa & aurinkoista vkl kaikille!

AnMaaria ja Papunen rv 18 +6
 
  • Tykkää
Reactions: Ane773 ja amaia
Mukavaa viikonlopun alkua arvon naiset!

Poikalupauksia minäkin olen vain teiltä bongaillut tähän mennessä! Tilastollisesti pian pitäisi saada niitä tyttöjäkin tai sitten lokakuussa on jotain erityisen poikamaista :confused: Mä itse olen edelleen kallistumassa sinne tytön puolelle - tosin vähemmän kuin alussa. Vähän semmoiset 50-60 -fiilikset :LOL: (eli en enää osaa sanoa hehe)

Ihanaa että pahoinvointi hellittää sielläkin @AnMaaria! Täälläkin on jo melkein pari viikkoa takana oksentamatta, jihuu! Aivan mielettömän ihanan vapauttavaa.

Voi kun tuntisinkin hehkuvani niin kuin sinä @Kems! Tukka rasvoittuu vähemmän kuin ennen mutta muuten ei mitenkään kovin hehkeä fiilis vaikka olo onkin ihan hyvä. Naapurin rouva totesi että mun naamasta näkee jo että oon raskaana, kuulemma "raskaana olevan naama" o_O Sen mielestä se oli ihanaa (se on ihan innoissaan mun raskaudesta että ihan hyvällä sanoi), mutta mä vastasin et ai oonks mä niin väsyneen näkönen vai? Turvonnut? (se ei vastannut :cautious:) Ei mulla mitään finnejäkään ole että en tiedä mistä se puhui. Mites se nyt menee että poikaa odottavat hehkuu ja tyttöjä odottavat ei? Pitäneeköhän paikkansa?:rolleyes:

Mäkään en edelleenkään voi olla ihan vakuuttunut että tuntisin potkuja, sitä möyryämistä kyllä jonka kuvittelen olevani ilmakuplia / suolen liikkeitä. Mustakin tuntuu @Ane773 että suolen liikkeet olisi voimistuneet nyt raskauden aikana verrattuna aikaan ennen. Ehkäpä tilaa on vähemmän niin ne tuntee paremmin? Tai sitten tällä ilmakuplalla on jalat ja oma tahto! :D Kerran miehen käsi oli mun vatsan sivulla just silloin kun semmonen liikahdus tapahtui ja senkin silmät laajeni teevadin kokoisiksi kun se tunsi sen. :eek: Kumpikin oltiin ihan pihalla että olikohan se nyt se vai mikä se oli, mutta hihiteltiin yhdessä. Meilläkin vielä sulattelemista tässä asiassa vaikka kohta jo puoliväli häämöttää, apua. Ei jotenkin vieläkään tajuta että meillä on tyyliin reilun 4 kk päästä lapsi!! Just naureskelin miehelle että koska sä meinaat sisäistää tän asian, vasta siellä synnytyssalissako?

Seuraavaan ultraan kolme viikkoa!

amaia ja pieni ilmakupla 18+2
 
  • Tykkää
Reactions: Eetuha ja AnMaaria
@AnMaaria toi pyöräily on kyllä näillä keleillä ollu niiiiiin bueno! Mullakaan ei oo kyl silleen tunnetta kumpi ois... Poikatunne kävi sillon ihan alussa hyvin voimakkaana ja toisaalta oon toivonu aikoinaan erikoiseksi tyärtä, et tiiä nyt sitten häntä:D Lisäksi toi nt-ultraajan veikkaus sekottaa (vaikka ihanaa onki et arveli!) mun tuntemuksia:D Oliko sulla toisista muksuista tuntemuksia sillon ko heitä ootit?

Muille kans joilla jo ennestään, et onko ollu tuntemuksia ja onko pitäneet paikkaansa?:D Entä toisten odottavien kohilla; oottako saanu etiäisiä ja onko toteutuneet? Ja ekaa odottavat! Onko teillä fiiliksiä tai mitä läheiset on veikannu?
Onko kukkaan vielä sortunu niihin "wanhan kansan" uskomuksiin tms. Sukupuolenselvitysjuttuihin? Itseähän hotsittais, mut liekö sekottaa päätä vielä enemmän...:D

(^tulipas siinä kysymyksiä :ROFLMAO:)

@amaia mukavaa viikonloppua sinnekin, täällä vielä yks yö edessä tän jälkeen:D Hihii, täälläki ollaan kunnolla yritetty tunnustella, mutta tuntuu ettei tuo mun ukko tunne mittään normiliikkeitäkään mahalta:ROFLMAO: Plus naurattaa itteä, ku eihän sitä oikeesti omia sisäelinten liikkeitä tai muita spasmeja tms. oo pannu ennen raskautta merkille, ni mistä mää nyt tiiän mitkä on niitä ja mitkä vauva?! Häh?! :ROFLMAO::cautious::D Harmittaa kyl vähän, ku ei oo pannu merkille, nimike vauvan bloggaaminen helpompaa... Pitänee nyt vaan asennoitua siihen, et valmistautuu kunnolla rekisteröimään ja painaan tuntemukset mieleen, ku ne tuntee jo IHAN VARMASTI (eli sillon loppuraskaudesta :(:mad::ROFLMAO:), ni sit seukin kohdalla tietää, mitä kuulostella;) Haha, oh ou näitä ensiertalaisen ongelmia:ROFLMAO:
Mulle muuten kans usein nyt käyny niin, et ku luulen tuntevani sitä liikehdintää, ni se heti loppuu ku yritän alkaa kuulosteleen (tai jos puhun vauvalle tai kädellä hieron/kosketan):cautious::poop::ROFLMAO: Mutta positiivista se, et ku näin yövuoroja tulossa paljon, ni on tää kaveri ruvennu sit ilmotteleen ittestään (JOS nää nyt on liikkeitä:rolleyes:) täs 6-6:30 välillä!!! Ihanaa:love: Mut ongelmana tässä on se, etten välttis tässä välissä kerkee istuskella ja kuulostella (kuten nyt taas kerkeen), mut on silti kiva, ku vaik viileän käytävällä, ni tuntuu sellanen....Jännä:LOL: Jospa se ois pikkunen möyrimässä ja ilmottelen vaan, et on aika laittaa nukkuun (tai muuten vaan villejä vetää, ku tietää, et kohta lähetään kotia ja "yökunthiin":ROFLMAO:

Hihi, mut eipä tässä muuta...Aivan liian pitkä aika vielä ultriin:ROFLMAO:

Höpsähtänein ja überiloisella mielellä Ane773 ja Pätkis rv 19+2
 
  • Tykkää
Reactions: AnMaaria
Päivää täältäkin! Onnea poikakuulumisista, taitaa olla samaa porukkaa täällä kun Fb-ryhmäs kun sielkin on poikavoittoista :)!

Tänne kuuluu tosi perussamaa, torstaina oli neuvolalääkäri ja ens torstaina ois sitten se odotettu ULTRA :love:!

Välillä on ahdistanut kun en taaskaan tunne mitään potkuja mut erilaisia "hipsauksia" tulee silloin tällöin kylkeen sinne tänne ja sit keskimäärin kerta päivässä tuntuu että joku "pönkää" tosta navan takaa ulospäin. Mutta aimakin toistaiseksi tää minityyppi tuntuu ihan samanlaiselta kun esikoinen aikanaan, liikuskelee vähän ja enemmän just niinku pönkäämistä kun mitään potkimista.

Muutenkin mullakin jotenkin alun tyttöunet kääntyneet siihen et oon ihan varma että toinen poika siel on tulos kun kaikki mennyt niin samalla lailla. Tai sit se on vaan se etten uskalla tyttöä edes toivoa kun pelkään että pettyisik niin kovin. Noh, lokakuussahan tuo selviää :barefoot::whistle::love:.

Hullulta tuntuu et ensi viikol jo puoliväli ja KESÄKUU :rolleyes:. Töitä olis jäljellä 13vk + kesäloma... Ihan tosi vähälle tuntuu :geek::barefoot:. Ja helteet vaan jatkuu, ihan huippuu! Isäntä läks tänää HKi humputtelee myö käytii Timanttisilla ja leikkipuistossa ja siinä vieressä rannalla nauttimassa lämmöstä ja heittelee kivii veteen (en miä kyl :ROFLMAO:). Sit torin kautta lounas ja päiväunille. Päiväunien jälkeen lettukahvilaan :love:. Ihana KESÄpäivä, toukokuussa :love:. Huisia kesää naiset!

T. ahmis ja Käpsykkä 19+3.
 
  • Tykkää
Reactions: Eetuha
Onnea poikauutisista! :) Alkaa sieltä vielä tyttöjäkin tulla, kun muutamat ultrat odotetaan. (y)

Mulla on nyt vähän kiikun kaakun, kumpaa veikkaan. Ehkä tyttöön kallistun. Viimeksi arveltiin, että poika ja olikin tyttö niin en oikeen omaan fiilikseen luota. :rolleyes: Esikoinen oli sitä mieltä, että pikkusiskon saa, mutta katsotaan kesäkuun puolivälissä sitten. Ihan liian pitkä odotus vielä. :p

@Ane773 Liikkeet on vahvistuneet kyllä! Pikku potkuja tulee etenkin syömisen jälkeen eikä enää ole väliä, missä asennossa itse olen. :love:

Menin lomareissulla kumartelemaan tytön lattialle pudonnutta lelua vähän liian pitkältä ja mahassa vihlaisi ikävästi ja tuntui myös joku muljahdus. Olin koko päivän ihan hajalla, että nyt onnistuin litistään vauvan tai muuta typerää. Mahakin oli kipeä koko loppupäivän. Onneksi illalla nukkumaan mennessä alkoi tuntua taas liikkeitä ja aamulla mahakipu oli poissa. Kyllä sitä saa melkoisen sopan kehitettyä pään sisällä, kun tulee jotain tavallisesta poikkeavaa. (n)

Muuten ei ihmeempiä. Kahvia pystyn taas juomaan kohtuudella. Voimakkaat hajut inhottaa edelleen, mutta muuten on kyllä oikein hyvä olo.

Tänään 18+1 ja puoliväli häämöttää. (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Eetuha ja AnMaaria
@Ane773 Kun odotin edellisiä, ei mulla (muistaakseni!) ollut vahvoja tuntemuksia suuntaan eikä toiseen. Kakkosen kohdalla tosin sukupuolen sai selville niin aikaisin, että ei siinä ehtinyt paljon miettiäkkään - katsoivat sen samalla kun seuloivat joitain perinnöllisiä sairauksia. Olisko ollut suunnilleen rv10-12.

Raskaus"hehkusta"...En oikein tiedä näkyykö ulkopuoliselle sen kummenpaa hehkua, mutta itse huomaan tiettyjä pieniä mutta selkeitä muutoksia. Mun hiukset rasvoittuu vähemmän, tuntuu paksummilta (ilmeisesti raskauden aikana on usein paljon uutta kasvua tyvessä) ja iho näyttää nätimmältä - se on yleensä pintakuiva toisista kohdista ja toisista taas kiiltävä ja rasvainen - nyt jotenkin tasaisempi ja helpommin hoidettava. Toki auringolla on myös osuutta asiaan, mutta luulisin, että myös raskaushormoneilla, koska muistan saman ilmiön aiemmista raskauksista, jotka on olleet eri aikaan vuodesta. Mun tukka kyllä ohenee entiselleen imetyksen aikana, kun hiuksia lähtee silloin normaalia enemmän, joten yritän nyt nauttia tästä fiiliksestä. :) Ja vähään aikaan en oo myöskään kuullut niitä "sä näytät tosi väsyneeltä" kommentteja, joten kai se pahin huono olo alkaa olla takana! :ROFLMAO::love: Ja sitten on semmoinen hassu asia, että välillä huomaan suhtautuvani jotenkin itsevarmemmin omaan kehooni kun yleensä - ehkä se on sekoitus ihmetystä, kiitollisuutta ja vähän ylpeyttäkin siitä että mun keho pystyy näin käsittämättömän ihmeelliseen asiaan kuin raskaus on :love:

AnMaaria ja Papunen rv 19 +2
 
  • Tykkää
Reactions: Eetuha
Pitkästä aikaa tulee taas kirjoiteltua, viime viikko meni palautuessa sairasteluista ja lomareissusta, jossa taisin saada pojalta jonkun ripulin.. Tosi kiva risteily olikin buffetteineen, not :D Joo siitä sit palauduttiin..
Luin jostain että nyt pitäisi olla muka hyvä virkeä vaihe tässä odotuksessa, mutta huomaan että olen tosi väsynyt, meinaan nukahtaa pystyyn ja nukahtanutkin lapsia nukuttaessa. Eikä siinä mitään, lepo tekee hyvää mutta toivon ettei ole sama olotila loppuun saakka. Allergia on aisoissa lääkkeillä, kunhan on nenäliinoja lähellä :D
Myös tämä kuumuus osittain tehnyt sitä että vatsa löysällä, no ehkä edesauttaa ainakin sitä ettei kauheasti tulisi lisäpainoa :D Täytyy yrittää löytää aina nämä hyvät puolet asioista.

Ensi viikolla olisi sitten se Kela-neuvola. Odotan sitä kyllä kovasti, koska saan paperi hommat töihin päin eteenpäin ja sitten voivat alkaa virallisesti etsiä mulle sijaista. Ennen kesälomia. Toiveena että kerkeäisi elokuussa vähän perehdyttämäön.

Onko muilla ollut, välillä tulee olo että ehkä sitä ei olisikaan raskaana. Iltaa kohden kyllä vatsa taas pyöristyy ja tajuaa että no kyllä sitä raskaana ollaan. Mutta olen jotenkin yllättynyt miten suuri ns vaihtelevauus oman vatsan koossa on. Olen pystynyt vielä olemaan hetkittäin vatsalla, aiemmin ei tod ole ollut mahdollista kun tuntunut niin epämukavalta.


Sori nyt vähän tämmöistä omaa napaa. Ehkä pitää siirtyä nukkumaan, huomenna esikoisen kanssa eskariin tutustumaan. En tiedä kumpaa jännittää enemmän. :)


saraneito ja rv 21+6
 
  • Tykkää
Reactions: Eetuha
Mulla on @saraneito just tommonen olo! Että alan epäilemään koko raskautta. Aamuisin ja vatsalihaksia nipistämällä vatsan saa ihan piiloon, mutta iltaa kohden se turpoaa kuin pullataikina. Ero on hurja. Monella viime aikoina uutisen kuulleista on myös vaikeuksia uskoa että tässä mennään jo 5:nnellä kuulla. o_O
 
  • Tykkää
Reactions: Eetuha
Puolivälin poksumisterveisiä täältä!

Niin tiedän @amaia ja @saraneito tuon tunteen, mulla ei kans oo aamul mhaa nimeksikään sit iltaa kohden ihan järkyttävä turvotuspömppä :cautious::cry:. Pystyisin varmana viel nukkuukin vatsallaan.

Mut nyt oon kolme (3) iltaa putkeen tuntenut minitömpsäyksiä ja "muljahduksia" niin moneen otteeseen että ei vaan oo enäää mitenkäään suolen toiminnaksi selitettävissä eli uskaltaisin 99% todennäköisyydellä väittää et vauva se siellä myllää :love:. Toki ihan kiva koska kyllä tuollaisen endiivisalaattikerän kokoisen möllykän kai jo jossain pitääkin tuntua :ROFLMAO:.

Huomen aaamul pitää muistaa ottaa tollanen aamu vs. Ilta kuvakollaasi ni joku uskoo et tää mun maha ei tollanen jäätävä mursumasu ympäri vuorokauden :LOL:.

Mutta, josko sitä nyt nukkumaan. Aamul kun herää, on enää 5 yötä RU;hun :love:. Kauniita unia kaikille!
 
@amaia ja @ahmis on kyllä huojentavaa kuulla että ei ole yksin tämän asian kanssa.. Ja juuri tuo kun mietin, että kuitenkin tässä ollaan melko pitkällä ja "kohta" jäämässä äitiyslomalle, ja mitään ei näy.. Sitten mietin että ehkä se on osittain tämmöistä heillä jotka saa tietää raskaudestaan synnytyksen käynnistyttyä :D
 
@Vuorikristalli onnea, korkkasit tyttöputken!

Mulla on kans välillä sellanen olo että ollaankohan tässä ees raskaana. Maha varsinkin aamupäivisin melko pikkanen, ja menis vielä varsin mainiosti pienenä pyöristymisenä. Iltaa kohti isompi, ja netin ihmeellisestä maailmasta löysin sellasen läpileikkausvideon vatsan kasvusta joka selitti mulle mistä se johtuu - kasvava kohtu puskee suolistoa eteen, ja ylöspäin, joten se vatsan yläosan pönötys johtuu ihan siitä että päivän syömiset siellä pullottaa. :D Ai että nauratti kun löysin sen sivun, minä oon silitelly ja taputellu ihastuksissani iltamahaani. :D

Mahoista puheenolleen, ootteko mistä hankkineet tai ootteko ylipäätään hankkineet äitiysalusvaatteita? Kävin sellasessa äitiysvaateliikkeessä ja pöyristyin, kun mammapöksyistä ois saanu pulittaa yli neljäkymppiä per pari, joten ihan ei tullut uusittua koko repertuaaria. Kai jossain myydään edullisempiakin, kun käyttöaika on kuitenkin niin hirveän lyhyt? Voi olenko vain pihi kun en raatsi ostaa kymmentä paria neljänkympin pöksyttimiä. Mutta missään "halpiskaupoissa" en oo sitten löytäny äitiyspikkareita ollenkaan - esim. paikallisella henkkamaukalla oli kyllä yhtä mallia pienen pienessä äitiysnurkkauksessa, mutta jäljellä tietty koot XXS ja XL. :)
 
@Montecea En kyllä ihmettele yhtään että iltavatsa liittyy lähinnä suoliin ja päivän ruokailuun! Illalla maha kun on ihan eri muotoinen, sellainen isompi rötväke, enkä pysty tuntemaan missä kohtaa tyyppi majailee. Aamuisin taas tämä tuntuu selvästi - nukun kyljelläni ja kun herään, sellainen ison hedelmän kokoinen kova mötikkä tuntuu navan alapuolella ja juurikin sillä puolella millä oon nukkunut ja siirtyy sitten keskelle kun käännyn selälleni. Ja se "ylävatsa" puuttuu aamuisin kokonaan. Tänä aamuna heräsin sellaiseen tosi toden tuntuiseen uneen, että tunnustelin mukamas vauvan jalkoja masun läpi. Oli vähän herätessä ihme olo, kun mietin että ei tää kyllä viellä pitäis olla mitenkään mahdollista...o_O ja sit tajusin että se oli unta. :ROFLMAO:Taitaa vauvajutut alkaa pyöriä aika lailla mielessä. :love:
Äitiysalusvaatteissa mulla on ollut sellainen linja, että rintaliiveihin oon satsannut eli ostanut alusvaateliikkeestä ja ihan loppuraskaudesta oon tainnut käyttää imetysliivejä, kun ne on tosi pehmeät ja mukavat päällä. Alushousut oon ostanut just henkkamaukalta. Täällä niitä löytyi vain ja ainoastaan kokoa S, mutta ostin silti ja vastaa mielestäni kokoa M.Ei ne kovin esteettisiä ole, mutta mukavat päällä, eikä haittaa jos jää vähälle käytölle.

AnMaaria ja Papu rv 19 + 4
 
@AnMaaria joo mulla on sama, aamulla herätessä tuntuu jossain puolella mahaa sellanen pallura, joka taitaa olla sankari itse. Luiskahtelee sieltä sitten johonkin mahan syvyyksiin kun nousee. Ja "ylämaha" iskee sitten vasta päivän mittaan.

Alushousuissa ei niin justiinsa oo se ulkonäkö, jos nyt inhimillisen hintaisia löytää ja niin vähän aikaa on käyttöä. Ehkä pitää Henkkamaukan nettikaupasta katsoa josko siellä ois kokoja. Hyvä tietää että ne on vähän reilumpia! Tai ainakin vielä, voihan se olla että on suunniteltu mahtumaan loppuajallakin.
 
  • Tykkää
Reactions: AnMaaria
@Montecea mistä löysit ton videon mahan kasvusta? Tätä asiaa oon just viime aikoina pohdiskellut kun yritän erottaa suolen muljahdukset mahdollisista potkuista, niin helpottais tietää missä ne suolet nyt on. Etenkin kun mulla on oletettavasti istukka edelleen edessä niin yritän lähinnä sivuilta tuntea potkuja, mutta en oo varma meneekö se suolikin siellä? Sivuilla nimittäin "kuplii". Tiesin kyllä että se "ylävatsa" on mun omaa suolistoa :LOL::ROFLMAO: (niin hyvä termi!).

Äitiysalusvaatteita mulla ei oo vielä ollu tarvetta hankkia. Vanhat alkkarit sopii edelleen hyvin ja suurin osa rintaliiveistäkin, koska niissä oli "kasvun varaa" :D (rinnat kutistui pillereiden lopettamisen johdosta). Viime aikoina on tuntunu siltä että rintojen kasvu olis hidastunut, joten näillä näkymin ei tarvetta uusille vielä vähään aikaan. En ole imetysliivejäkään vielä uskaltanu edes kattella kun en osaa yhtään sanoa minkä kokoisena ne pitäis sitten ostaa...? :cautious:

Mutta jee tänään 19+0! ;) Keskiväli täälläkin häämöttää!

t. amaia ja tänään pihvitomaatin kokoinen pieni ♥
 
Pitkästä aikaa taas täällä :D Onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista. Meillä oli rakenneultra eilen ja siellä oli kaikki niinkuin pitää. Saa taas huokasta ja nyt vaan odotellaan että loppu häämöttää ja pääsee synnyttämään :LOL: Meille veikattiin tyttöä :love: Ennestään oli siis tyttö ja poika. Tästä tulevasta kaikki läheiset oli aivan varmoja että poika tulee vaan eipäs tulekkaan, itsekkin hämmästyin ultraajan sanoja kun ei sanonut poikaa :ROFLMAO: Oon ollut hymy korvissa eilisestä asti, kaikki on vaan niin ihanaa nyt. Tuntuu että leijun pilvissä.. :love:

kerttuliina 21+4
 
Pitkästä aikaa... Sairastelu vie voimia enkä ole jaksanuy kirjoitella. Nytkin kramppaa sisäreidet ja nuhan vuoksoolo on ihan paska.

Ens keskiviikkona olis rakenneultra ja sain tänään kuulla meneväni sinne yksin :'( mies ei kerkeä...
 
Tulihan ne meidän tyttölupauksetkin tänne viimein. Mull edelleen poikatunne, vaikk tytöstä näinkin nyt unta.
Huomenna rakenneultra ja nyt jo jännittää niin paljon!! Meillä käydään edelleen keskustelua siitä kysytäänkö sukupuolta ja jos kysytään niin kerrotaanko muille vai pidetäänkö omana salaisuutena :p
Mun maha vaan kasvaa ja koska ei olla tehty mitään ”virallista vauvajulistusta” niin on hauska nähdä tuttujen ilmeitä kun ne näkee ja hämmentyy :ROFLMAO:
Vaikea kirjoittaa kellekään henk.koht vastauksia kun puhelimella näitä aina naputan. Joku kyseli äitiysvaatteista ja mä olen tässä kohtaa ratkaissut ongelmani ihan peruskaupoilla. Prismassa myydään vähän äitiysvaatteita mutta sieltä löyty lisäksi isojakin kokoja kangashousuja, joissa ei kiristävää vyötäröä. Lisäksi hyviä äippälegginsejä löyty sieltä. Pitkiä toppeja, tavan alkkareita jotka nousee pepusta korkeammalle, mutta voi jättää edestä mahan alle ostelin ihan lindexiltä. Lisäksi mä olen satsannut kirppiksillä kaikkiin trikoo ja maksimekkoihin, eipähän ole ongelmaa mahan mahtumisen kanssa :LOL:

Nyt aamupalaa, koska pieni sitä selvästi kaipaa hipeltämällä :love:

Kems+pikku tyyppi 21+0!!!
 
  • Tykkää
Reactions: amaia
Onnea tyttö- ja poikalupauksista!

Täällä olo ollut melko tasaista. Viikolla sain tulokset verikokeesta, kävin ottamassa testin koskien parvorokkoa, jota lapsen päiväkodissa ollut liikkeellä ja vastaus tuli että olen sen joskus sairastanut ja vasta-aineet löytyy. Hyvä tämmöinenkin nyt tietää vastaisen varalle.

Muuten oikeastaan odotan vain ensi viikon neuvolaa, saa ne Kela - paperit. Ja hävettää myös mennä sinne kun olen huonosti muistanut otttaa noita paasto-arvoja. apua.. muistan siinä vaiheessa kun olen jo jotain syönyt. Tai sitten kun on se vrk-arvot päivät niin muistan ottaa sen jälkiarvon ehkä pari tuntia ruokailun jälkeen. Pitää olla aina kello mukana muistuttamassa.
Myös matkakuume on ilmassa, odotan reissua ja ei töihin meinaa jaksaa keskittyä :D Onpahan ajatukset jossain. Muuten oma olo ollut aika saamaton/vetämätön, onneksi tuo mies huolehtii että ruoka pöydässä ja saa omaa aikaa, lapset välillä aika vauhdissa :D

Onko tullut hankintoja tehtyä? Täällä ei vielä juurikaan, reissusta ostin semmoisen pupusoittojutun ja yhdet pöksyt ostanut. Täytyy jättää jotain tekemistä äitiyslomallekin :D

saraneito ja rv 22+4
 
Jännää kun ultrat on niin monella nurkan takana!! Mulla lähipiirissä melkein kaikki on yhtä mieltä siitä, että masussa on tyttö, joten olis hauska ylläri jos kaikki olis niin metsässä :LOL: Vielä pitää pari viikkoa odotella.

Tänään masu tuntuu jotenkin tooosi paljon isommalta kuin aiemmin, jotenkin hankala istua työpöydän ääressä. Huomenna tiedossa loppuviikon kestävä työmatka lentäen, mutta lennot on onneks vain muutaman tunnin pitusia niin eiköhän me kestetä. Jännittää lähinnä se jos iskee kauhea pissahätä just sillon kun ei pääse vessaan :D

Mä en ole vielä tehnyt vauvalle hankintoja ollenkaan! Nettikirppiksiä kyllä kattellut ahkerasti, mutta vielä en oo osannu päättää että mitä me oikeasti tarvitaan :X3:

Mukavaa viikonalkua!
amaia ja pieni 19+5
 
Nonii... Tän YHEN kerran, ku en varuilta tallentanu viestiä, ku tarkistin toisesta paikkaa rv:t, ni tää poisti koko tekstin... Hienoa... Voi KÖKKÖ. MUTTA eipähän tartte (niin pitkää)romaania teän lukea:D

ELI: Heissan ihanat naiset!

Onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista ja onnea myös niistä tyttölupauksista;) (Pojista onnittelinki jo, enkö? Onnea varuiksi!:ROFLMAO:)

@Kems , @Eetuha ja @ahmis , mites teän rakenneultrat meni?!?!?! (Ja muidenki, jos hyppäsin yli! Anteeksi! :()

@saraneito täällä vaan vaatteita jonku verran; mietin kans, et jos jättäis äippälomalle paljon, ku sillon sais rauhassa kattella (eri asia toki houkutteleeko kauppojen kiertely siinä vaiheessa:D) ja sisustaa jajaja... Mites muuten meni eskariin tutustuminen?:) Villi veikkaus, et tais äitiä jännittää enemmän..?;):ROFLMAO::p

@Montecea Minäki oon miettiny, et oonko pihi vai mitämitä! Hirveen hintasia äitiysvaatteet:eek: Oonki suosinu tähän asti ihan markettikamoja, vaikka valikoima onkin suppea... Lindeksiltäköhän ostin imetysliivit, 2kpl 24,90, oisko ollu, ja tykkään! (Ostin lähinnä sen takia, ku tissit kasvanu niin, et vanhat liivit tuntuu ikäviltä ja nännit pyrkii vilahtaan:D ) Oli musta + valk. Ja oisko ollu tummansin. + persikka valikoimissa... Ei oikeesti hajuakaan sopiiko nää sit enää loppuvaihees/ imetyksen aikaan, mut otin kyl vähän reilumpaa kokoo ja olikhan näis 4 niitä hakasriviä... Mullakaan ei oo hajuu, minkä kokosii vaatteita kanttia hankkii, mut onneks kesä (siinä mielessä) et voi mekoillki pelata pitkälle... Aluhousuihin on monet sanonu, et kanttii satsata, ku on kuulemma pelastus sit loppuajasta ja synnytyksen jälkeen. Itellä omat alkkarit mäntä Viro, osa tuntuu ikävän kireiltä alavatsan kohilta, et kaippa se kohta pitää näihin aluhousuihinkin alkaa kunnolla perehtyyn:confused:

Joku kerto kans tosta "pitäis olla energistä aikaa mut väsyttää", niin samaistun:D Siis tietyllä tavalla oonki energisempi; painan välillä ko aro- tai duracellpupu menemään ja on jo ihan normiolo (jos ei ois vattaa tai vaavelin liikkeitä, ni tosiaanki epäilisin oonko raskaana!) , mut sitten on niitä päiviä, ku veän hyvin nukuttujen yöunien päälle päivän aikana kolmet päikkärit ja sit niitten päälle taas hyvin nukutun yön:ROFLMAO: What is going on?! :ROFLMAO:

Negatiivista itellä tällä hetkellä se, et joko iskias tai JOKIN muu vaiva on iskeny vas. pakaraan! Siis ihan säpsähän välillä ku liikun, ku käy niin kipiää:cry: Alaselkä ei tunnu olevan kipiä; välillä jos oon maannu paljon tai riehunu töissä (tai siivotessa) ni voi vähän kettuilla, mut muuton ei... Oon kans miettiny voisko liittyy tohon yli-intoiseen pyöräilyyn jotenki tai ku vedin viimeviikon lopussa kunnon siivousmaratoonit... Oli niin tai näin, vaikuttaako iskiakselta tai raskauteen liittyvältä tai tai tai..? :confused: Kylmä- ja kuumahoidot on vielä testaamatta, lepo on tuntunu auttavan ainaki välillä, venyttelystä en oo vielä ainakaan huomannu tehoa...

Iloisempaa: Mulla oli äitiyspoli 30.5. ja tiesin et siellä ultrataan , kuten lähes aina, mut sitä en tienny, et soli joku vähän niinku esirakenneultra:eek: Oli onneksi ihana ultraaja; selitti hyvin ja yritti kurkata sukupuoltaki, ku kyssyin (vauveli piti jalat tiukasti yhessä:sneaky:). Kerto, et ultraa sen verta mitä nuilla huonommilla laitteilla pystyy, et tietää SITUun (jossa meillä siis varsinainen ru) laittaa etiäppäin, jos löytyy jottain poikkeavaa. Onneksi ei kuitenkaa löytyny ja en edelleenkään saata uskoa, et just meillä näin suuri onni (koko raskaus siis ja näin hyvin menny! *koputtaa puuta*):love::love::love:
Aivot oli kuulemma hyvin kehittyneet, rakossa oli virtsaa, sydän löi hyvin ja kammiot ja eteiset ja läpät löyty niinku pitääki, samoin ne tärkeimmät valtimot:) Vatsanpeitteet näytti ehyiltä ja kasvojakaan haarojen lisäksi ei nähty, kun piti pikkuneiti /-poitsu kädet kasvojensa suojana:ROFLMAO: Vastineeksi tosin sydäntäsulattavasti vilkutti meille:love: Saatiin kuvakin pikkusesta kädestä ja ultraaja totesi, et hyvä ku vilkutti, ni näki senki et ranne ojentui hyvin suoraksi:ROFLMAO: Painoa oli yli 300 grammaa, mut mulle jäi nyt arvotukseks sen tarkempi luku, ku ihastelin pikkupirpanaa niin rakastuneena:love:Harmittaa ku en muistanu kysyy paljonko se nyt oli, sen vaan tiiän et oli rv 19+6 ja painon mukaan vastas 20+0 (mikä kuulemma oikein hyvä ja vastas viikkoja, mut ite aloin kuumottelemaan, josko hän nyt jo alkaa kasuamaan sokerivauvaksi:confused: ) ja oli kuulemma oikein virkeä sikiö:D
Liikket on myös alkaneet tuntuun oikeen todenteolla!:love: Monasti juurikin iltasin/yöllä ku asetun nukkumaan ja nyt viikonlopusta alkaen myös ku istun etukumarassa ja ku herään aamulla:D Saattaa tuntuu myös ihan randomisti pitkin päivä ja sanosin jopa, et tuntuu päivittäin:love: Sen verta napakoita potkujaki ollu, et helluki (VIHDOIN) tuntenu liikkeitä:love: Eikä muuten kauaa menny viime harmittelustani, etten tuntenu liikkeitä, ku tunsin ekat:D Oon niin happy:love: Yks ilta tuntu jo muuten vähän ikävältä, ku pikkunen veti jotain hirmusta rallia ja ku oli eka sillai möyriny mun alavatsan, ni sit pari oikeen kunnon potkua potkas tonne navan tienoille, ni tuntu ihan, et kävi vatsaan kipiää, ku niin "veny":ROFLMAO::confused::eek: Siis en kyl ollu huomaavinani, et ees ulospäin ois NÄKYNY, mut huhhei se tunne:ROFLMAO:

NOH, nyt jäi varmasti tärkeitä juttuja sanomatta (prkl miksen tallentanu!) / henk.koht. vastaamatta monelle, mut itestä ainaki justiin pääasiassa kiva lukee, mitä muille kuuluu!
Tämän yön jälkeen "vain" 7 yötä ultraan ja niistä kolme vielä valvottavana:cautious: Mutta jaksaajaksaa! En malta oottaa ja elättelen vieläkin toiveita, josko ois 3d ultra ja tuon edell. ultraajan sanoista johtuen ainakin sitä ootan, et pikkunen näkyy selvemmin:love: Josko saatais jo vähän kasvojen piirteitä näkyviin ja se sivuprofiiliotos mukaan:love: Ja tietenki selville se sukupuoli;)
Mahtavaa viikkoa kaikille ja en malta oottaa lisää ultrakuulumisia (ja toki muitaki kuulumisia)!:X3: Niin! Ja viimeaikoina oon nähny unta siitä hetkestä, ku alkaa meän porukan syntyneiden lista päivittyyn:love::love::love: TIIÄN TIIÄN, on vielä aikaa, mutta malttamaton mikä malttamaton :love:

Ane773 ja Pätkis rv 20+6:love:
 
  • Tykkää
Reactions: saraneito
Meidän rakenneultra meni niin hyvin että taas sain siellä itkeskellä ja ihmetellä miten me voidaan nähdä pikkuista jo nyt :love:
Pikku tyypillä on siis kaikki hyvin ja vastaa täysin viikkojaan. Hyvin vauhdikas oli liikkeissään ja veti sellaisia kuperkeikkoja että lääkäri vaihto aina lennosta suunnitelmaa mitä kohtaa kuvataan :D
Me ei otettu selvää sukupuolesta vaan annetaan tän kaiken olla vieläkin uutta, ihmeellistä ja yllätyksellistä.
Nyt siis selvisi myös se että perussairauden takia tulee muutamia ylimääräisiä ultra&lääkärikäyntejä mutta mä otan ne ilolla vastaan, saanpahan katsella paljon pikkuista.

Joka päivälle on alkanut kehittymään rutiinit että kuuntelen pienen sydänääniä nukkumaan mennessä ja aamuisin mulle sängyssä ilmoitetaan hipsuttamalla että nyt äiti sitä ruokaa tähän suuntaan

Mä oon niiin höpsähtänyt :love:
 
Meillä vasta rakenneultraa odotellaan (kuumeisesti! :) ), mutta neuvolassa käytiin eilen, nyt oli siis kolmas neuvola. Olin varmaan viidessä minuutissa ulkona siitä kioskista, pikaisesti kuunneltiin vain sydänäänet (oli hyvät), ja kun näytin varmaan vähän hölmistyneeltä niin sanoi ettei doppleria saa käyttää kun lyhyitä aikoja ilman lääketieteellistä perustetta. No samapa tuo kun kuuluivat kuitenkin! Ehkäpä ajat vähän jätätti neuvolan tädillä kun oli kovin kiire. :)

Onko teillä muilla muuten meno kuinka energistä vaiko vielä päikkärit maistuu? Musta tuntuu että voisin nytkin kömpiä pöydän alle nukkumaan. No, sitä hyperenergistä pesänsiivousbuumia odotellessa!
 
Tultiin just rakenneultrasta ja siellä oli kaikki pikkuisella hyvin - on niin helpottunut ja onnellinen olo :love:. Saatiin myös kuulla (ja nähdä), että poikavauva on tulossa - huomasin olevani tosi yllättynyt! Ja mä kun luulin, että mulla ei ollut mitään tuntemuksia tai ennakko-odotuksia, että onko tyttö vai poika - ehkä sitten olikin :ROFLMAO: Kokoarvio oli 390 g, ja muut mitat vastasi hyvin näitä raskausviikkoja. Vauva vaikutti liikkuvaiselta tapaukselta - siltä se on kyllä vähän tuntunutkin viime aikoina :) Kätilö oli ihan mahtava, semmoinen kiva, kokenut ja osaava - kertoi koko ajan mitä ruudulla näkyi ja osasi vastata miehenkin vaikeisiin kysymyksiin (se on aina kiinnostunut yksityiskohdista, välillä vähän liikaakin). Ja kuvat, jotka saatiin on tosi kauniita, vaikka se oli ihan 2D ultra. Ehkä niillä on jotenkin paremmat laitteet kuin aiemmin, kun kaikki näkyi niin selkeästi, sydämen kammiot ja muut yksityiskohdat - tuntui ihan siltä, että tuossahan se vauva on ihan vieressä. Istukka olikin kohdun takaseinässä, joten varmaan siksi liikkeitä on tuntunut jo jonkin aikaa. Nyt liikkeet tuntuu myös masun päältä melko selkeästi omaan käteeni. Eilen kun kuopus tuli mun syliin istumaan, masussa tuntui selkeä protestitymäys siihen kohtaan - taisi käydä pavulla tila ahtaammaksi (kuopus ei kyllä tätä huomannut). Nyt on mielessä lähinnä kaksi kysymystä - mikä ihme keksitään vauvalle nimeksi (kolme nimeä pitäisi keksiä kun noilla muillakin on kolme) ja mitähän lapset sanoo, kun kuulee, että perheeseen on tulossa pikkuveli! :love: Esikoinen (poika) ilmoitti toivovansa toista pikkusiskoa, kuulemma siksi, että hän saisi pitää oman huoneensa ja pikkusiskot jakaisivat toisen lastenhuoneen :D. Luulen kuitenkin, että hän tulee olemaan mielissään pikkuveljestä.

@Eetuha Toivottavasti sun olo on jo alkanut helpottamaan. Kesänuhat osaa kyllä olla tosi inhottavia ja raskauskrempat vielä siihen päälle! Kerrohan ultrakuulumia kun ehdit!

@saraneito En oo tehnyt mitään hankintoja, mutta meillä on kyllä vauvatavaroita jonkun verran jäljellä varastossa aiemmilta vauva-ajoilta. Mä oon vähän sellainen hamstraaja - on ollut vaikea luopua, kun oon ajatellut, että mitäs jos meille sittenkin vielä tulee yksi lapsi...No nyt tulee!:love:. Lähinnä pitäis ottaa kunnolla aikaa ja käydä läpi varastot eli mitä meillä jo on, mitä laittaa kiertoon, ja mitä vielä tarvitaan. Ehkä sitten loppukesästä :whistle: Vaunut nyt ainakin pitää ostaa (tai itseasiassa runko-osa tosi vähän käytettyyn vaunukoppaan, jos on vaan mahdollista ostaa pelkkä runko tuosta mallista), uusi turvakaukalo autoon, ja tietysti jotain ihanaa, ja omaa myös tälle vauvalle :love:. Ensisängyksi aattelin taas vuokrata Vaavisängyn. Se on tosi sopivan kokoinen (tarpeeksi pieni) ja kun on pyörät alla, saa siirrellä huoneesta toiseen. Ensisängystä on siirrytty sitten pinnikseen nukkumaan kun vuokra-aika loppuu 4kk iässä (no esikoinen ei kyllä enää mahtunut nukkumaan siinä vaavisängyssä ihan vuokra-ajan lopussa, kun oli hieman nopeasti kasvavaa sorttia). Onpas muuten mukavaa antaa itsellensä lupa alkaa miettiä tällaisia vauvanhuuruisia ajatuksia :D:love::love::love:.

Töissä on nyt ollut melkoinen puristus, joten onneksi olo on ollut hyvä - niin ihanaa sen kaiken pahoinvoinnin jäljiltä. Aloitin vastapainoksi pari viikkoa sitten sellaisen mammajoogakurssin (johon sisältyy vähän myös synnytysvalmennusta, oikean kehon asennon hakemista yms), jossa kaikki muut osallistujat on melkoisesti pidemmällä raskaudessa kuin mitä itse - halusin käydä tuon kurssin alkukesästä lähinnä siksi, että heinäkuussa tullaan olemaan paljon reissussa ja sit kun elokuussa koulut/päiväkodit alkaa, on yleensä kauhea kaaos, enkä varmasti muista ilmoittautua minnekään. Ja äkkiä onkin syys-lokakuu! :eek: Lähipiirissä on myös ollut pari todella ennenaikaista synnytystä, joten on mielessä ollut sekin, että ei sitä koskaan tiedä mitä yllätyksiä loppuraskauteen mahtuu (yritän kyllä olla miettimättä tätä liikaa, mutta minkäs teet). No siis siellä mammajoogassa oon taas muistanut/kuullut mitä kaikkia vaivoja loppuraskaudessa ihmisillä onkaan. @Ane773 Iskias vaikuttaa tuon otoksen perusteella tosi yleiseltä vaivalta, vaikka mulla sitä ongelmaa ei ole itsellä (vielä) ollut. Kurssin vetäjä on selkeästi sitä mieltä että iskias (ja melkein kaikki muutkin raskausvaivat, hih :LOL:) on seurausta huonosta ryhdistä ja kehon asennosta, johon kasvava vatsa helposti kehon vetää. Ehkä joku mammajooga tai mammapilates voisi auttaa?


AnMaaria ja poika-papu rv 20 + 4
 
  • Tykkää
Reactions: Eetuha ja saraneito

Yhteistyössä