Lokakuiset 2019

En vielä saanut varattua neuvola-aikaa, olikin mennyt jo kolmelta kiinni, no varaan sitten maanantaina ajan. :love: Eilen kävin hakemassa apteekista omegapillereitä, pari apteekin omaa raskaustestiä ja tuon aamuisen digin. :giggle: Ja apteekin täti antoi vielä sellaisen ”Vauvan odotus”-kirjan, voi että kuinka se sai hyvälle tuulelle ja hymyilemään, eilen luin miehelle ääneen sitä. :LOL:

Tänään laskurin mukaan 4+4 :love:

Mille teidän mahat tuntuu? Miulla on ihan päivittäin menkkamaisia alamahajomoja ja munasarjoja(enimmäkseen oikeaa) vihloo välillä.. Ja jotenkin jännittää että mitä jos tapahtuukin jotain, kohdunulkoinen tms.. tai jotakin, etten tulekaan äidiksi. :(

Etominen on tullut kuvaan, luulen etten kuvittele. :whistle: Ja eilen töissä huomasin, että melkeinpä 2h välein on vähän syötävä jotakin, koska sitten alkaa heikottaa. Tissit on edelleen miusta aikalailla normaalit, eikä mahatuntemusten ja etominen lisäksi ole oikeastaan muuta, no ehkä väsymystä. :sleep:
Mulla samaa munasarja -vihlontaa lähinnä vasemmalla puolen. Eilen paniikissa googlettelin että onko normaalia tai viittaako johonkin kuten kohdunulkopuoliseen tmv. Mutta ilmeisesti, viittaa lähinnä keltarauhasen toimintaan(?) Eli aika normi juttu. En vaan muista että ekan kohdalla ois tämmöstä ollut (n)

Kyllä tämä itsensä diagnisointi on päässyt ihan uusiin svääreihin raskauden myötä :LOL:

Mulla ei pahoinvointia onneksi vielä ole ollut, ekan kohdallakin oli hyvin lievää ja lyhyen aikaa muistaakseni noin vko 8-11. Piti silloinkin vaan muistaa syödä säännöllisesti. :)
 
Uskaltaisinkohan tänne ketjuun liittyä
Sain plussan testiin tiistaina ja viiva vahvistunut vaan. Letrozol+ pregnyl yhdistelmällä raskauduin ku pco:n vuoksi en ovuloi. Miulla on ennestään 2 tyttöä 10/11 ja 8/13. Molemmissa raskauksissa oon oksentanu pitkälle yli puolivälin, joten se pelottaa et mitenhän sitä taas hengissä selvii jos samoin käy... alkuraskauden oireena on voimakas närästys, väsymys, repäisykivut alamahalla samat mitä aiemminkin, joten jo ennen plussaa osasin jo vähän uumoilla et oli ehkä tärppi käyny. La olisi siis 12.10 ja pkks ❤ ai nii ja oon 34v
 
En vielä saanut varattua neuvola-aikaa, olikin mennyt jo kolmelta kiinni, no varaan sitten maanantaina ajan. :love: Eilen kävin hakemassa apteekista omegapillereitä, pari apteekin omaa raskaustestiä ja tuon aamuisen digin. :giggle: Ja apteekin täti antoi vielä sellaisen ”Vauvan odotus”-kirjan, voi että kuinka se sai hyvälle tuulelle ja hymyilemään, eilen luin miehelle ääneen sitä. :LOL:

Tänään laskurin mukaan 4+4 :love:

Mille teidän mahat tuntuu? Miulla on ihan päivittäin menkkamaisia alamahajomoja ja munasarjoja(enimmäkseen oikeaa) vihloo välillä.. Ja jotenkin jännittää että mitä jos tapahtuukin jotain, kohdunulkoinen tms.. tai jotakin, etten tulekaan äidiksi. :(

Etominen on tullut kuvaan, luulen etten kuvittele. :whistle: Ja eilen töissä huomasin, että melkeinpä 2h välein on vähän syötävä jotakin, koska sitten alkaa heikottaa. Tissit on edelleen miusta aikalailla normaalit, eikä mahatuntemusten ja etominen lisäksi ole oikeastaan muuta, no ehkä väsymystä. :sleep:
Mulla tuntui alkuviikosta kova paine alavatsalla. Siks tein sit testinkin. Nyt pari päivää on ollut ihan jäätäviä viiltokipuja, mutta muistelen et kuopuksen raskaudessa oli ihan sama juttu.

Ja mulla myös on nyt ollut ihan hirveä olo, tänään oksensin ensimmäisen kerran. :( Vähän ahdistaa ajatus kieltämättä tästä oksentamisesta, kun kuopuksesta oksensin päivittäin 8kk ajan. Toivottavasti tällä kertaa pääsis vähän vähemmällä.. Mutta oon kyllä ihan tosi väsynyt! Ja hengästynyt :LOL: pistin aiemmin flunssan piikkiin, mutta sekin loppui jo, eli taitaa mennä raskauden piikkiin. :rolleyes:
 
Ja mulla myös on nyt ollut ihan hirveä olo, tänään oksensin ensimmäisen kerran. :( Vähän ahdistaa ajatus kieltämättä tästä oksentamisesta, kun kuopuksesta oksensin päivittäin 8kk ajan. Toivottavasti tällä kertaa pääsis vähän vähemmällä.. Mutta oon kyllä ihan tosi väsynyt! Ja hengästynyt :LOL: pistin aiemmin flunssan piikkiin, mutta sekin loppui jo, eli taitaa mennä raskauden piikkiin. :rolleyes:
Tsempataan sit toisiamme jos oksennellaan, toivotaan et näissä raskauksissa ois helpompaa ❤ ootko liittyny facessa hyperemesis gravidarum tukiryhmään?
 
Mulla on suurimmat vatsajomot menneet ohi. Kunnon etova olo puolestaan tullut kuvioihin, uh! :sick: Vielä ei oo tarvinnut oksentaa, mutta "perinteeksi" on tullut yökkiä hampaitten pesun yhteydessä. Sen lisäks väsyttää ja palelee. :sleep: Oon huomannu ton saman @empuska , että vähän väliä pitäis syödä jotain, muuten ottaa heikotus vallan.

@Minnimatilda @mimmu1984 Onnea plussista ja tervetuloa mukaan! :love:

Tsemppiä kaikille olojen kanssa! ❤
 
Mulla myöskään ei oo mitään menkkamaisia jomotuksia mutta väsymystä ja palelua!! Ja jäätävä aamupahoinvointi. Tänään oksensin kaks kertaa ennenkuin lähdin iltavuoroon! Oon ihan koomassa puoleen päivään asti ku niin huono olo. :sick:
 
:love:
@empuska Hoitaja sanoi mulle, että se on täysin normaalia. Jos tietysti tosi kovaa on, ni kannattaa varmaan varmuuden vuoksi soittaa päivystykseen ja kysyä asiasta.
No eihän ne ”kivut” kovia ole, mutta välillä vain häiritsee että onkohan kaikki kunnossa pienen pienellä, ja onko siellä ketään kyydissä, luulen että on :love: Miehen kanssa kyllä suunniteltiin, josko käytäisiin varmistamassa mielenrauha yms varhaisultrassa :barefoot:
 
Ipu
Mun mahassa tuntuu välillä semmosta paineen tunnetta istuessa etenki jos kireemmät housut päällä. Sillon ku menkkojen ois pitäny alkaa oli jonku verran semmosta menkkajomottelua. Ja onhan tässä välillä jotain pieniä pistelyitä tai vihlomisia ollu mut ei sen kummempaa. Ja nyt on ollu parina päivänä iltapäivällä etova olo. Tosi kiva kun kesken työpäivän. Ei kuitenkaan oo oksettanu, enemmän semmonen vähän niinku matkapahoinvointi tai darra ois..

4+ digitesti ois kyl huippu :rolleyes: mulla seuraava etappi ens viikolla kun toivottavasti ylittyy keskenmenneen raskauden kesto. Nyt kyllä sikäli huojentavampi olo ettei oo ollu mitään vuotoja ja muuten ehkä oireet vähä vahvemmat (ja ehkä myös viivat tikuissa viime viikolla). Ja luottavaisempi olo vaikka pelottaaki.
 
Kyllä mie uskon, luulen ja ennen kaikkea toivon että nämä mahatuntemukset ovat ihan normaaleja alkuraskaudessa. :love: Kipeää ei tee, mutta jokin siellä kohdussa myllertää! :barefoot:


Mies toivoi ”elokuva-/mainostestiä”, ettei vain jää viivojen puolesta epäselväksi ollaanko raskaana vai ei, elokuvissahan saadaan heti kaksi kirkkaan punaista viivaa.. o_O no eiköhän nämä ala olla jo aika vahvat viivat! :whistle:
 
  • Tykkää
Reactions: Mikkiss85
@empuska Uskoisin, et jomottelut, nipistelyt ja vihlonnat on kaikki normaalia kunhan ne eivät ole tosi kivuliaita tai jatku pidemmän aikaa :).

Mullakin nuo suurimmat jomottelut helpottivat nyt kun aika, kun menkkojen olisi pitänyt alkaa, meni ohi. Aika pientä harmia on vain: nenä vuotaa, jo parista rappusen noususta hengästyy ja rinnat aristaa vain vähän. Tuosta hengästymisestä tajusin tehdä testinkin, kun mietin et mitä ihmettä mun kunnolle yhtäkkiä tapahtui.

Meinasitteko mennä varhaisultraan ja jos menette, niin milloin? Itsellä se keskenmenon muisto jyllää päässä niin kovaa, että ainakin kerran pitää käydä oman mielenrauhan vuoksi...
 
@empuska Siis eihän noita testejä voi jättää kaappiin mätänemään. :whistle: Mietin itekin tota digiä, että ostaako vai ei. Taidan pihistellä. :D
Kyllä näin on! Varsinkaan kun en ole eläissäni viivoja testeihin saanut, niin aion kyllä ottaa kaiken riemun irti tästä! :LOL::love:

Päätettiin miehen kanssa, että kerrotaan raskaudesta hänen ja miun vanhemmille ensi vkon lopussa. :love:
 
@Mikkiss85 Me aateltiin jättää varhaisultra välistä. Ei sillä etteikö tekisi mieli mennä, mutta hinnat on niin korkeat. Onhan siihen nt-ultraan tietysti ikuisuus, mut kaipa sinne jaksaa odottaa.

Me aateltiin kertoa raskaudesta vasta nt-ultran jälkeen, mikäli nyt sinne asti onnistuu peittelee. Mitenkäs muut? :)
 
@lillium & @Minona onhan se kallis, mutta rikon vaikka säästöpossuni, jotta saan mielenrauhan :LOL:

Mä kerroin jo parille lähimmälle ystävälle, jotka ovat tsempanneet tässä "projektissa". Mietin sen niin, että vaikka jotain ikävää tapahtuisi niin heidän olkapäätään vasten meen kuitenkin itkemään. Joten miksi ei jakaisi myös hyviä uutisia. Mieheni on loistava tuki, mutta rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, että moni naisen kroppaan liittyvä asia menee häneltä yli hilseen, heh. Muille kerrotaan sitten rakenneultran jälkeen.
 
Lähipiirille meinattiin joo kertoa hyvissä ajoin, koska en pysty nauttimaan tästä raskaudesta täysin rinnoin jos joudun stressaamaan ja salailemaan tätä pienen pientä ihmettä :love: Lapsille ei vielä kerrota ..muut saavat tietää sitten myöhemmin, tai jos kuulevat aikaisemmin niin eihän se mitään haittaa. :love: Töissä aion olla kyllä hissun kissun niin kauan kun olen tehnyt jatkosopimuksen jne.. :whistle:

Ja tahdon elää siinä uskossa, että kaikki päättyy hyvin ja me saadaan terve vauva syliin asti, niin miksen siitä iloitsisi myös muiden kanssa. :love:
 
Ihania viivoja! Näyttäs täälläkin tulevan jo ilman sen kummempia pidätysaikoja jo ihan hyvät viivat :love: Ja se 2-3 vkoa tuli toissapäivänä, aion lopettaa testaamisen myös siihen 3+ :) Me ollaan kerrottu kyllä vanhemmille ja sisaruksille ja mä parille läheisimmälle ystävälle jotka muutenkin tienneet koko ajan että yritetään vauvaa. Edellisen mennessä kesken oli ihanaa, että oli niin monta tukipilaria eikä tarvinnut esittää kellekään reipasta koska tiesivät. Koin sen hyväksi ja siksi taas näin :) Meillä kunnallisella pääsee varhaisultraan jo rv7 ja sit ekan neuvolakäynnin yhteydessä uskoisin myös olevan ultran mahdollisuus, koska se on ns. se normi eka ultra täällä. Onkohan se sitten rv8-9 (n) Tuo rv7 ultraa ehdotettiin varmaan nyt vain kun edellinen meni kesken..huomattiin juuri tuossa rv8 ultrassa että oli oletettua pienempi vaikka syke olikin. Onneksi todennäköisyydet on sen puolella, että ei tulisi 2 km peräkkäin (n):love:
 
Tsempataan sit toisiamme jos oksennellaan, toivotaan et näissä raskauksissa ois helpompaa ❤ ootko liittyny facessa hyperemesis gravidarum tukiryhmään?
Jep! Toivotaan todella. Nyt tuntuu et b6-vitamiini jeesais vähän paremmin kuin viimeks!
Mullahan ei viimeksi ollut hypermeesiä, koska en joutunut kertaakaan tippaan :rolleyes: joten en oo sit liittynyt noihin ryhmiinkään. Toivottavasti ei tarvis nytkään :D
 
Ipu
:)Me varattiin varhaisultra, koska mä haluan nähä onks kaikki hyvin. Mieluummin tiedän aiemmin ku vasta nt-ultrassa vaikka eihän sekään takaa että kaikki menis ok jos varhaisultrassa kaikki hyvin. Mut hetkeks taas voi helpottaa. Parin viikon päästä mennään. Kertonu oon aiemmin yhelle kaverille ja tänään toinen arvas ku en ottanu viiniä :D mut semmosia kenelle voi kyl sit kertoo jos ei meekään kaikki hyvin, etenkin toiselle kerron melkein kaiken. Ja toi on kyllä totta, että miehen lisäks on hyvä olla tyttökaveri jolle avautua ja joka ymmärtää paremmin näitä kaikkia miltä tää tuntuu yms.
 
Miusta on outoa, että miun kaikki repäisykivut ja vihlomiset loppu kuin seinään yhden yön jälkeen! tänään piti sitten hakea se digitesti, että saa huomenna testata ja toivotaan, että on viikot kohillaan :oops: pientä kuvotusta yrittää päivän aikaan aina tulla, mutta kivennäisvesi auttaa! (y) paleltaa jatkuvasti ja väsymys on järkyttävä.

Läheisille kerrotaan raskaudesta varmasti hyvissä ajoin. Viimeksi kerrottiin heti samana päivänä, kun saatiin plussa. Oli äitienpäivä, niin semmonen yllätys kerrottiin molempien vanhemmille silloin :love:
 
  • Tykkää
Reactions: lillium

Yhteistyössä