Lokakuiset 2020

Ninnnini
Hei oletteko muut kerenneet kavuta puntarille? Olen itse hiukan huolissani, kun nälkä on jatkuvasti kova ja syön aamupuuron lisäksi kolme lämmintä ateriaa ja iltapalan mutta paino on silti tippunut 2kg..
 
  • Vau!
Reactions: pikkuhaave
Ensikäynnille mies on toivottu ja koitetaan järjestää, mutta muuten ei tarvitse neuvolaan tulla mukaan. Varhaisultraan menen tällä kertaa yksin, mutta muihin mies tulee mukaan. On ollut aina mukana.
Varasin tuon varhaisultran perjantaille klo 9 ja aattelin olla pois töistä sen päivän. On siellä sitten hyviä tai huonoja uutisia tiedossa, niin on sitten aikaa sulatella viikonlopun yli :)
 
Pääseekö teillä muuten mies siihen neuvolan ensikäynnille mukaan? Itelle niinkin kiva aika kun keskellä päivää niin pitää varmaan pyytää vapaaksi se, onneks vuorotyö niin onnistuu niinkin.. Ja mieskin kyllä ehtisi pyytää vapaaksi/lähteä aiemmin töistä sillon.
Meille tää raskaus on niin iso ja uusi juttu, että aateltiin että mies tulee ilman muuta mukaan tähän ekalle neuvolakäynnillekin. Th:kin sanoi heti puhelimessa, että mies on totta kai tervetullut mukaan. Miehellä onneksi on todella joustava työ niin ei ole sen puoleenkaan ongelmaa!
 
Onko muilla mielialanvaihteluita?

En kyllä muista että viime raskausaikana ois näin järkyttäviä ollut, menen tosi helposti tolaltani ja jos itku tulee niin sille ei sitten meinaa tulla loppua tuntuu etten millään saa hillittyä itteäni jos jostain hermostun, kyllä mies raukka on kovilla ‍♀Onneksi lapsen kanssa sentään oon onnistunu hammasta puremaan!

Puntarilla en ole käynyt, mutta viime raskaudesta en kerennyt varmasti viimeisiä kiloja pudottaa, justiinsa vuoden kerkesi edellinen täyttää ja imetys loppui ihan juuri. Vaan toivotaan ettei nyt sitten tulisi niin paljon kiloja kun on pari jemmassa jo valmiiksi ja sitten tämän toisen vauva vuoden jälkeen urakalla kuntoon toisaalta olisi sekin ärsyttänyt jos just ois vaivalla saanu raskauskilot pois ja nyt alkais kerään uudestaan takaisin
 
Mulla taas tullut lisää painoa jo 4kg, vaikka en ole mielestöni syönyt normaalia enempää, enkä ole lisännyt hiilareita kun olo ollut edelleen hyvä.
Samalla kaavalla menee näköjään kuin edelliset raskaudet, jolloin ekassa neuvolassa jo +5-6kg. Ehkä tässä sitten on jotain turvotusta, vaikka omat housut ja liivit menee ihan hyvin päälle. Niin ja nyt vasta rv 6+2
Muok.
Mielialanvaihteluja en ole yhtä pientä kiukku kohtausta lukuunottamatta huomannut. Mieskin kyseli onko ollut, johon totesin vaan että ei kai ole ollut kun sehän sen ehkä paremmin huomaa.
 
Hei!

Meillä tuli keskenmeno tammikuussa rv7+3. Ensimmäistä odotimme, menetys oli kova mutta päätimme jatkaa yrittämistä heti uudestaan. Km sujui hyvin, kaikki tuli ulos itsestään ja negatiivisen testin tein alle kahden viikon kuluttua.

Eilen sitten plussasin uudestaan :oops:Tänään tein uuden testin ja viiva oli selvästi tummempi. Menkkoja ei kerennyt tulla välissä, mutta luulen hedelmöityksen tapahtuneen 28.1. tai 5.2. eli viikot jossain 5-6 huitemilla. Laskurien mukaan la 20. tai 28.10.

Ihan hirveästi en vielä uskalla juhlia jos tämäkin menee kesken.. Varovaisesti kuitenkin seuraillaan tilannetta!
 
Pääseekö teillä muuten mies siihen neuvolan ensikäynnille mukaan? Itelle niinkin kiva aika kun keskellä päivää niin pitää varmaan pyytää vapaaksi se, onneks vuorotyö niin onnistuu niinkin.. Ja mieskin kyllä ehtisi pyytää vapaaksi/lähteä aiemmin töistä sillon.
Varasin just eilen ekan neuvolan ja just sillä ajatuksella, et mieskin pääsis mukaan. Maanantaisin heillä kuulemma pidemmät päivät, ni onneks sain sinne :)
 
Hei oletteko muut kerenneet kavuta puntarille? Olen itse hiukan huolissani, kun nälkä on jatkuvasti kova ja syön aamupuuron lisäksi kolme lämmintä ateriaa ja iltapalan mutta paino on silti tippunut 2kg..
Minulla on käynyt samoin, painoa on tippunut lähes 2kg vaikka olen syönyt normaalisti! En ole edes oksennellut, vaikka pahoinvoiva olenkin ollut. Minulla on kyllä ylimääräistä edelleen, olen noin viitisen kiloa BMI:n puolesta ylipainon puolella, jonka takia ei niin haittaa vaikka ei mahdotonta painonnousua raskaudesta tulisikaan. Kuitenkaan ei tässä nyt tarkoitus ollut laihtua raskauden aikana mitenkään erityisesti, joten hieman huolettaa, mistä johtuu..:censored:
 
Mä kävin kanssa tällä viikolla vaa'alla, kun olen ollut aika turvoksissa, niin halusin nähdä näkyykö se myös siinä. Mutta ei, saman verran painan kuin ennen plussaamistakin. :giggle:
Mulla ei oo ollu oksentelua, etovaa oloa kylläkin. Se tulee aika aaltomaisesti ja välillä mietin ja kuulostelen, että mahtaako äityä pahemmaksi vai ei.

Ja itsellä tosiaan se eka neuvolakäynti varattuna rv8, johon on vielä kolme viikkoa. Menen käynnille yksin, sillä mies on sellasessa työssä että työvuoroissa ei järin paljon jousteta. Ultriin kyllä sitten mennään yhdessä.
 
Meillä mies ilmeisesti tulee ekalle neuvolakäynnille mukaan vaikka en mitenkään velvoittanut tulemaan. Osallistuu kyllä mielellään kaikkiin käynteihin, jos vain työt joustaa. Mullakaan ei ole vielä lääkäriaikaa mutta se taidetaan varata vasta ekassa neuvolassa. Aika verikokeisiin pitäis kyllä kohta jo varata.

En oo nyt käynyt vaa’alla mutta uskoisin, että näyttää vielä samaa. Mulla on raskauksissa painonnousu ollut tosi maltillista aiemmin. Oon syönyt aika paljon viime viikot ja tosi usein. Vähän morkkista ollut, kun välillä ainut huonoa oloa helpottava asia on ollut sipsit, joita on mennyt enemmän kuin yleensä. Tänään on onneks ollut vähän parempi päivä etovan olon suhteen.
 
Täällä oli se neuvolalääkärin tekemä varhaisultra keskenmenojen vuoksi. Kaikki hyvin, möntti olikin joitakin päiviä edellä ja hyvä syke. Tuhrutteluille ei näkyny syytä. Tänään 8+0 ja laskettu aika onkin 7.10
 
Onko muilla mielialanvaihteluita?

En kyllä muista että viime raskausaikana ois näin järkyttäviä ollut, menen tosi helposti tolaltani ja jos itku tulee niin sille ei sitten meinaa tulla loppua tuntuu etten millään saa hillittyä itteäni jos jostain hermostun, kyllä mies raukka on kovilla ‍Onneksi lapsen kanssa sentään oon onnistunu hammasta puremaan!

Puntarilla en ole käynyt, mutta viime raskaudesta en kerennyt varmasti viimeisiä kiloja pudottaa, justiinsa vuoden kerkesi edellinen täyttää ja imetys loppui ihan juuri. Vaan toivotaan ettei nyt sitten tulisi niin paljon kiloja kun on pari jemmassa jo valmiiksi ja sitten tämän toisen vauva vuoden jälkeen urakalla kuntoon toisaalta olisi sekin ärsyttänyt jos just ois vaivalla saanu raskauskilot pois ja nyt alkais kerään uudestaan takaisin
Mua kans itkettää helpommin, kaverin äiti kuoli ja otin sen töissä niin raskaasti että piti lähteä kesken päivän pois töistä kun vaan itkin.

Puntarilla en ole käyny mutta turvottaa ihan älytön ja tänään tuli joku jäätävä sappikohtaus ruuan päälle, makasin tunnin sikiöasennossa ja ylävatsa turposi aivan palloksi,itkua siinäki tuhersin.
 
Ninnnini
Me varattiin varhaisultra maanantaille, jännittää kyllä kun ei ole juurikaan mitään oireita. Maanantaina 6+5 joten toivotaan että jotain näkyisi. Tarkoitus olk mennä vasta ensi viikon lauantaina 7+ viikoilla mutta lähdemmekin reissuun ensi viikon alusta niin ultra siirtyi nyt aiemmaksi. Varhaisultran jälkeen uskaltaisi sitten vanhemmille ja läheisimmille kertoa.
 
Auttaakohan tähän turvotukseen mikään, turvottaa kyllä menkkojenki aikaan yleensä mutta nyt tää on kyllä jo ihan kauheeta, iltasin näyttää maha siltä ko ois vähintään puolessa välissä jo! Yritän muistutella itselleni että ennen raskautta olin kyllä aivan tyytyväinen kroppaani että se on vaan tää turvotus mutta kyllä vähän meinaa mieltä painaa :( kauhistuttaa ensimmäiseen neuvolaan mennä punnittavaksi jos onki joku 100kg kerenny tulla jo ja entisiäkin raskauskiloja vielä muuan jäljellä :ROFLMAO:
 
Hei kanssasisaret! Ensimmäinen odotus kun on menossa niin oon ihan hysteerinen kaikesta. Eli söin eilen vähän rainbow salaattijuusto kuutiota ja vasta jälkikäteen rupesin miettimään että oiskohan sitä ees saanu syyä otin myös salaattibaarista salaatin jossa oli vähän jotain kalaa, muistaakseni ehkä ne oli kuitenkin jotain kuumennettuja.. Kiva panikoida kaikista tämmösistä jutuista
 
Hei kanssasisaret! Ensimmäinen odotus kun on menossa niin oon ihan hysteerinen kaikesta. Eli söin eilen vähän rainbow salaattijuusto kuutiota ja vasta jälkikäteen rupesin miettimään että oiskohan sitä ees saanu syyä otin myös salaattibaarista salaatin jossa oli vähän jotain kalaa, muistaakseni ehkä ne oli kuitenkin jotain kuumennettuja.. Kiva panikoida kaikista tämmösistä jutuista
Tuskin ne salaattijuustokuutiot kauhian pahasta on, riippui käsittääkseni siitä onko tehty pastoröidystä maidosta vai ei ja käsitin että suomessa suurin osa ois pastoröity..? kypsennettyä kalaaki saa syödä, hauki tais olla ainoa nounou :) Itse söin eilen sellasia löysiä paistettuja munia, sitte tajusin että ei varmaan sais noita salaattejakaan (esim. Punajuurisalaatti) syödä ku eikö ne ole majoneesipohjaisia ja majoneesissa on raakaa kanamunaa?? Eli melkeen mitään ei saisi syödä :D apua..
 
Tuskin ne salaattijuustokuutiot kauhian pahasta on, riippui käsittääkseni siitä onko tehty pastoröidystä maidosta vai ei ja käsitin että suomessa suurin osa ois pastoröity..? kypsennettyä kalaaki saa syödä, hauki tais olla ainoa nounou Itse söin eilen sellasia löysiä paistettuja munia, sitte tajusin että ei varmaan sais noita salaattejakaan (esim. Punajuurisalaatti) syödä ku eikö ne ole majoneesipohjaisia ja majoneesissa on raakaa kanamunaa?? Eli melkeen mitään ei saisi syödä apua..
Joo yritin tossa selvittää heti että onko siinä mitä maitoa jne.. Kieltämättä aika paha kun tuntuu, että kaikki kiellettyä
 
Tulen huutelee tuolta marraskuisten puolelta.

Onko täällä kilppariongelmista kärsiviä, joilla ei ole lääkitystä ja arvot ovat normaalit, mutta hieman yli sen 2,5. Oon siis kaikkialta lukenut et pitäis olla alle 2,5 ja mulla oli kk sitten 2,82.

soitin neuvolaan ja kysyin, että onko tämä nyt sellainen, että tälle pitäisi nyt jo tehdä jotain. Se täti jotain sekoili ja siis luuli että mulla on lääkitys. No mutta, sanoin että oon kuukaus sit käyny terveystalossa ja sano vaan et joo voit sä mennä johonki hus labiin ottaa sen uudestaan, niin täälläkin terveydenhoitaja sen näkee.
Mut siis mitä helvettiä? Kyllähän mä voin sen tuloksen sille tädille itsekin näyttää, eihän se ole se ongelma. mutta se että jos kilppariarvon pitää oikeasti olla ekan kolmanneksen aikana alle 2,5 ni mikä järki siinä on et saisin lääkityksen tyylii vikaks pariks viikoks kun se eka neuvola on niin myöhään??

Eli sinä jolla vain hieman yli 2,5 niin onko sinulla aloitettu lääkitys?
 
Luin ekan neuvolan jälkeen niitä ruokarajoituksia, niin kyl välillä täs itekki panikoi mitä saa syödä ja mitä ei. Mut terveellä järjellä ku menee niin pitäis olla turvassa listeriavaarasta.

Turvottaa ja turvottaa. Olo on kuin norsulla
 
Minäkin uskaltaudun nyt vihdoin liittyä mukaan, eilen oli varhaisultra ja syke näkyi . Nyt menossa 8+0, LA 9.10.

Mulla on todettu kilpirauhasen vajaatoiminta ja on tällä hetkellä lääkitys siihen. Joulukuussa otettu viimeksi kokeet ja silloin 2,1. Viitearvothan on 0,4-4,5 ja mulle ainakin lääkäri on joskus sanonut että arvo on parempi olla vähän korkeampi kun yrittää raskaaksi tai sitten kun on raskaana. En oo siis koskaan kuullut et sen pitäisi olla 2,5. Mutta varmaan kannattaa vielä jutella jonkun lääkärin kanssa. Ja nimenomaan läökärin, kätilöt ei näistä varmaan osaa sanoa..
 
Korjaan vähän edellistä, että TSH viitearvot on 0,5 - 4,0. En myöskään tiedä mikä lääkäri noin on neuvonut, mutta keväällä mulle juuri lääkäri kertoi, että uusien suositusten mukaan TSH:n olisi hyvä olla alle 2,6 raskautta yrittäessä.

Mulla tosiaan kilpirauhasen vajaatoiminta johon mulla on lääkitys, jota on nyt vielä asiaan kuuluvasti nostettu. Arvoja sitten seurataan raskauden aikana, koska riittävä thyroksiinin saanti on sikiölle tärkeää.

Mirkkulia kehoittaisin nyt vahvasti ottamaan yhteyttä lääkäriin, jos tämä mietityttää. Ja mieluummin nyt kuin että jäisi pohtimaan yksin pitkäksi aikaa. Vaikka ei olisi kilpparilääkitystä muuten niin joillakin se voidaan määrätä raskauden ajaksi jos arvot on sen mukaiset. Mutta tosiaan, lääkäriin soittaisin.

(Vielä tosta viitearvosta, että sehän on aika iso haitari siinä mielessä, että mulla oli tammikuussa tsh arvo 0,88 ja se on viitearvossa samoin kun on edellisen vastaajan 2,1 vaikka näillä arvoilla on iso ero.)
 
  • Tykkää
Reactions: Mirkkuli26

Yhteistyössä