~LOKAKUUN HERHILÄISET 2007 Viikolla 30~

Mileko, eipä kestä :) . Ja "viruttele" :whistle: nyt sitten selkä kuntoon sunnuntaita varten! Mulla on muuten joku luki-ja kirjoitusongelma sun nimimerkin kanssa, melkein aina kirjoitan ensin Mieleko :eek: .

Hipkukka, mihin ripustat pyykin? Mä kuivaan nyt kesällä ulkona ja meillä neiti sentään ulkona viihtyy hyvin, eli pyykin levittäminen onnistuu :) . Hankalampaa on kantaa yhtäaikaa pyykkivati ja neiti ulos |O , no, sen teen vaan "äärimmäisessä hädässä" eli yleensä koitan jotenkin livahtaa itekseni viemään ulos ensin pyykit ja sitten hakea typyn. Ja on nuo isosiskotkin välillä typyn kanssa sen aikaa, kun levitän pyykit. No johan oli sepustusta meidän pyykkien levittämisestä :LOL: , mutta tänäänhän on tullut vähän tekstiä, että yritän olla tuottelias :LOL: .

Piti vielä iltasadusta sanoa, että kuuleehan meilläkin neiti isompien sadun, itse lattialla leikkien, mutta kuulee kumminkin :saint: . Ja muuten sitten illalla kaksin leikitään ja hellitellään ennen unia :heart: .

Tyttelille voimia voimia! Toivottavasti pikkuinen kääntyy itsekseen! Ja voimia myös perheen kanssa kovasti, samoin Millille :hug:

Meillä oli tänään myös 10kk neuvola ja on sitten hiukan jytkympi tyttö kuin Pessi :whistle: , mittaa 73cm ja painoa10kg 800g... Meillä 3v painaa reilun 14kg, että ei ole kovin iso ero :eek: . Neuvolassa oli lomien takia eri täti ja tunti melkein juteltiin, kaikenlaisesta. Mm tissiltä vierotuksesta, yösyttöt suositteli (arvasinkin tietysti) jättämään heti ja muutenkin imetystä vähitellen. Sen takia, kun töihin olen menossa, ettei tule sitten kaikki ihan yhdellä kertaa. Ja tuo sanoi, että nyt voi alkaa myös tavallista maitoa kokeilemaan :attn: :attn: , ajattelinkin, että jos nyt ensin vaikka aina puuroon lisäisin hiukan maitoa, kun ennen meillä on syöty vesipuuroa. Tuleepa varmaan paremman makuistakin :p . On se jotenkin hurja ajatus, että imetys alkaa tosiaan olemaan loppusuoralla :eek: . Viime yönä muuten taas imetin kaksi kertaa, enkä kyllä lupaa, että yösyötöt vielä kokonaan jättäisin, mutta ehkä siitä kerta yössä pitäisi nyt ainakin pitää kiinni. Jotenkin en osaa ajatella, miten tästä nyt muka imetystä alkaisin vähentää :eek: . No, kokeillaan sitä maitoa nyt puuroon ja imetellään tavalliseen tapaan ja katsotaan sitten viikon parin päästä tilannetta uudelleen. Onneksi typy tykkää nokkamukista. Mietin muuten, että pitääköhän mun viedä päikkyyn sitten tuo tupperin muki, hmm. Mitään muita mukeja kun ei ole kokeiltu, enkä kyllä ala ostelemaankaan. Täytyy varmaan aluksi sitten tupperia siellä kuljettaa, mutta jos sitten kokeilevat aina myös omaa mukiaan, että kuinka siitä sujuu... Sain jonkun maito-esitteenkin neuvolasta ja hiukan pysähdyin miettimään tuota meidän keskimmäistä... ei kyllä juo riittävästi maitoa päivässä ja siis saa tarpeeksi kalsiumia, ei kuitenkaan jugurtteja ym joka päivä syödä.

Mulla olis muuten sunnuntaina mahku nähdä ja kuulla Dingoa :D , ei tosin itekseen vaan lasten kanssa :kieh: , koko perheen puistopiknikissä, johon menisin siis kolmen tenavan kanssa. Ti-ti-nallet esiintyisi sitten lapsille. On tänään typyn kanssa soviteltu korvakuulokkeita, jos sellaset tuolle sitten päähän iskisin, jos hetki ollaan lähellä lavaa... Saapa nähdä mitä siitä tulee vai ollaanko jossain kauempana puistossa vaan |O . Meen kumminkin edes kuunteleen kauempaa ja sillä tavalla fiilisteleen.

Tospylle huippua iltaa taas kerran :p ! Ehkä minäkin alan olemaan aika valmista kamaa poistumaan välillä tästä huushollista. Odotan sitä hetkeä, että suljen oven takanani ja olen oikein koko yön pois. Mua ei välttämättä baarielämä nyt niin kiehdo, mutta hotellireissu kavereitten kanssa olis ihana juttu. Syötäs hyvin ja naurettas sängyissä suihkun raikkaina, nukuttais sit kun silmät menis väkisin kiinni ja syötäis aamulla rauhassa aamupala :D , ai että, siinä mun unelma. Toivottavasti toteutuu vielä tämän vuoden puolella!

Mulla oli tänään pitkästä aikaa jotenkin tympee fiilis. Miehelle oloani nakkelin ja olin ynseä, kai lapsetkin siitä pienen osan sai :ashamed: . Jotenkin ketutti meidän mun mielestä eri arvoinen kotitöiden teko. Ja siinäkin lähinnä se, että silloin kun mies on lasten kanssa, ei tee mitään kodin eteen ja minä taas teen lähes aina kaiken lasten kanssa. Olisi se aika eri tehdä hommia itekseen rauhassa, kuin että yksi kiipee jalan vartta ja rutisee ja kahdella muullakin on kokoajan jotain. No, se siitä, en haluu enempää valittaa. Mutta osaisinpa olla muutaman päivän kuin tuo mies, voisi tehdä terää meille kaikille.

Jep, mielessä taitais olla vielä muitakin juttuja, mutta ehkä tuli taas jo näinkin liian pitkä teksti :ashamed:
 
Mäkin muuten tuittupäissäni hain vielä illan lopuks pitkästä aikaa suklaata :p , hyvää oli ja mieli kun oli jo parempi, sai siitä mieskin osansa :) . Ja puntarilla kävin sitä ennen ja olin ihmeissäni, enpä muista tuollaisia lukemia nähneeni moneen aikaan :) . Oon tainnut viime päivät olla niin touhukas, etten ole ehtinyt syödä ihan samaan tahtiin kuin yleensä :)
 
tuo meijän muksu oksentelee taas :headwall: :'(
oisko tuo limaisuus syynä!?
ollut nuhaa nyt ja tänään jo toinen ilta ku kaikki puurot ja maidot tuli ylös.
ennen nukuman menoa kuitenkin vähän juotin että ei ihan kuivinsuin tartte nukkumaan mennä,kun van ei ne tulis ylös...
epäilen jotain pujo allergiaa!!
onkos muilla epäilyksiä??
muru oksentelee,aivastelee,rappaa korvaa ja kova nuha(valuu melkee vetenä)
kuulostaako tutulta?

nyt painun sohvalle lösöttää ja syömää :kieh:

toivottavasti topsylla on hurjan hauska ilta =)

heipsan ja öitä kaikille :wave:
 
Rontti kiitos tsempeistä ja joteskin kuullosti tutulle tuo miehen kotitöiden teko :kieh: Minä kun kävin päivällä siellä kaupungissa, niin mies jäi Eemilin kanssa kotiin samalla laitteleen jotakin ruokaa! Tiskikone oli silloin jo pysähtynyt ja hienovaraisesti vihjaisin, että joskos olis tyhjä kun palaan! Noh tulin kotiin, olivat olohuoneessa miehen pojan kanssa ja Eemilin katsomassa jotakin elokuvaa filmiltä |O ja kone tyhjentämättä ja vielä enemmän astioita oli kasattu altaaseen kuin lähtiessä :kieh: ei ollut kuulema voinut sitä tyhjentää, kun "katsoi" Eemiliä :headwall: :kieh: :eek: Siis mitäh minä vaan, pitäähän se minunkin tyhjentää! Nyt olen muutamana aamuna itse aamulla noussut Eemilin kanssa suoraan pesuille ja aamupaloille, kun muut vaan vetää sikeitä vielä. Alkuunhan oli puhe että kun miehellä loma, noustaan vuoroaamuin :| mutta toinen vaan kyljen kääntää! Ja ensi viikolla loppuupi jo loma hällä ja alkuun toimi tuo sopimus...

Ja vaikka mitä hän meinasi lomalla tehdä, terassin, laittaa parit vaatekomerot uuteen paikkaan ym ym... noh eipäs ole näkynyt :D ehkä joskus sitten..
 
Niin ja kiitos tsempeistä kaikille muillekkin! Enitenhän mulla hirvittää se ikävä Eemilistä mikä tulee :ashamed: kun joutuu oleen vähän aikaa yöt erossa jne.. jotenkin en haluaisi nyt ainakaan jättää edes, kun tuo isompi poika on ollut mulle niin inhottava jne. Mutta pakko se on, ei tuota toista voi ikuisestikaan tuolla vatsassa pitää ja pitää minun äitiä pyytää kanssa pitämään silmällä hommaa...
 
Miä oon melkein meripäivillä :D Istun (keittiön pöydän ääressä )raita-aineet päässä, lapin kulta tölkki kädessä ja kuuntelen tota Kotkan saarelta kuuluvaa meteliä. Tässä on merta vaan välissä :D En kyllä erota kuka esiintyy... Vaihtoehtoina olis Teräsbetoni, Havana Black (?) Remu ja the hurriganes tai Scorpions :D
 
Ja meidän kuulumisiin... ei tuo pikku ukko vieläkään konttaa sisällä... ulkona kyllä alkaa mennä :headwall: :headwall: no kaipa se sieltä tulee...

Mun tarviis mennä nukkumaan, kun huomenna pitäis selvitä töihin aamusta... Herätys 6.00 |O Eikä onneksi varmaan väsytä kuin ihan törkeesti siinä vaiheessa.... No kaipa se tästä... pitää kohta varmaan mennä yrittämään nukkumista.

Multa on muuten ihan hirveesti kyselty meidän nettiporukasta. Kaikki on lukeneet sen jutun lehdestä... miten mä olen "joutunut" tähän porukkaan, mitä me tehtiin siellä mökillä, mistä me puhutaan täällä jne jne... Sinänsä huvittavaa... Siinä oli pikku piikki täkäläisille mammoille... miten helppo on tulla heidän joukkoonsa... toivon mukaan vaan joku sen tajus sieltä rivien välistä kuin paljon mä olen oikeasti saanut tukea täällä suunnalla ja kuinka paljon netin kautta. Oikeastaan se on aika pelottavaa, kun sitä kunnolla miettii. Onko sitä ihminen oikeasti niin yksinäinen, että kaveritkin pitää etsiä netin kautta? Siis ei millään pahalla ketään kohtaan, kunhan pohdin asioita ääneen.

Mulla on kaveri tulossa alkuviikosta meille päin. On taas pitkästä aikaa kiva nähdä. Olis kyllä vielä kivempaa päästä pojun kanssa käymään tuolla savon maalla. Vois lähtee kavereiden kanssa hieman bilettämään edes yhtenä iltana, jos vaan pojun hoito järjestyisi jotenkin. Ikävä myöntää, mutta mulla on tosi ikävä ollut viime aikoina sinne suunnalle... Jos ei muuten tuo majoitus ala järjestymään, niin kaipa se on pakko tehdä hotelli kuolema :D

Mutta nyt on pakko pikku hiljaa alkaa menemään nukkumaan... ei tästä muuten tule mitään huomenna. Koko päivä edessä vanhuksia...
 
Alkuperäinen kirjoittaja LillaStina:
Oikeastaan se on aika pelottavaa, kun sitä kunnolla miettii. Onko sitä ihminen oikeasti niin yksinäinen, että kaveritkin pitää etsiä netin kautta?
Ei ehkä niinkään yksinäinen mutta tää kone ja työ ootte siellä linjan päässä kumminkin tosi usein. Ihan näillä oikean elämän (lähipiirin ystävillä ) monilla on työkuviot tms. Eikä hyö jaksa kuunnella sitä mitä kaikkea raskauteen tahi vauva-aikaan liittyy kun asia ei heillä ole ajankohtainen.

Täytyy kyl sanoa et miä en varmaan enää niin paljoa pidä yhteyttä moniin muihin ystäviin/kavereihin kun työ ootte olemassa

:ashamed: :heart: :D
 
Tytteli mie kauhulla ootan ens viikkoo..et minkä näkönen tää torppa oikein on kun menen töihin..meilläkin tuo tiskikoneen tyhjennys yhtä tapppeluu kaikilla..kukaan ei vaan vahingossakaan koske siihen,jos pitäs astoioita laittaa kaappiin..

ja sanoinkin tossa miehelle että joka päivä on imuroitava..muuten karvaa on ihan järkky määrä pyörimässä lattialla..mutta välillä vaan tuntuu että kahta hommaa ei voi tehdä samaan aikaan..kattoo venlaa ja imuroida.
mie yleensä sen olen istuttanu syöttötuoliin ja sit imuroinu..kätevää,kun ei roiku imurin johtojen jälessä sitten...mutta katotaan vaan et mikä on tilanne ens viikolle..

tuutilullalle hauskaa iltaa :D mie lähen ens lauantaina :D mies sano et kotiin ei ole tulemista jos ei ole kunnon krapulaa :LOL: taidan sitten jäädä sille tielleni...
 
Alkuperäinen kirjoittaja dogtor:
:'( :'( :kieh: tuuti on hylänny meidät :'( :'( :kieh: se on siirtyny helmiin :LOL:
:ashamed: no kun miä olin tääl pinossa ihan yksin :'( Mut nyt miä palasin ruotuun ja tulin kotio :D

niinukka mulla on taatusti huono olo huomenna. Nykyään se tulee aina :/ Miksköhän silloin joskus se ei tuntunut missään ja nyt luulee että kuolema tulee :headwall:
 
Tuutis
Minä houkuttelin ukkoo lähtemään meripäiville, kun on niin hyviä esiintyjiä. Yllätys, ettei suostunu...prkl :kieh:
Ota muutama minunkii puolesta :D

Nyt kun oon ollu tuolla pellolla, niin sanoin, että kotona pitää hommat hoitua. Täällä on sitten pyykit ja astiat pesty, ruuat laitettu, siivottu. Tytöt oli keskenään leiponu pullaa. Kaupassakin olivat käyneet ja olut oli kylmässä eilen mua varten :heart:
Yöt tuo mies on sitte ollu töissä. Huomenna sano lähteväsä keräämän mun avuks mansikoita. Mitenkähän tuota lutusta palkitsis :whistle: ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja mileko35:
Tuutis
Minä houkuttelin ukkoo lähtemään meripäiville, kun on niin hyviä esiintyjiä. Yllätys, ettei suostunu...prkl :kieh:
Ota muutama minunkii puolesta :D
Otetaan, otetaan... Pitääkin ukolle sanoa että kantaa mulle pari ylimääräistä, ei muuten mut jos ne ois ne sun tuopit :whistle: :D

Tänäänhän siel on illalla, Suurlähettiläät, Jean S, Mamba, Bonnie Tyler ja Menneisyyden vangit :D Ja mitähän sitä sitten kuulee tai paremminkin muistaa kuuleensa :LOL:

Pitäis alkaa raivaamaan tät huushollia et kehtaa mummi tänne päästää. Ja ettei mummi raivaa paikkoja.
 
Voi ei, Suurlähettiläät ja vielä näin upee keli :D :D B) B) ! Mä taidan kans karata Kotkaan :attn: :attn: !! Mut jos :LOL: ei onnistu, niin otapa Tuuti munkin puolesta ja riehu ja nauti sata lasissa! :whistle:

Milekolla on toiminut tuo kotipuoli mansikkamaaklla ollessasi, hieno homma kyllä ja suuri apu!

Mulla on kaalilaatikot uunissa, pyykkiä pesty jne. Jos nyt lähtis nauttiin kelistä ulos. Rannallekin on tänään taas päästävä uimaan B)
 
voi kun pääsiski meripäiville!!mulla sukulaisia haminassa, niin joskus on tullu penskana käytyä meripäivillä.

milekon mies ja lapset ollu reippaina =)

niinukka meilläkin joka päivä pakko imuroida,muuten hukutaan karvaan...
joskus kyllä vedän lastalla,tuntuu nopeemmalta vaihtoehdolta.
joskus tekis mieli ajella koiruus kaljuksi :saint:

täälä ei mitää suurempia suunnitelmia illaksi,sitä samaa |O
mieshän tuo painuu kavereittensa kaa mökille kalastamaa ja saunomaan.
en tiiä mitä itte tekis,varmaan meen siskolle.

nyt petaamaan sänky ja vähän järkkäilee :wave:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rontti:
Voi ei, Suurlähettiläät ja vielä näin upee keli :D :D B) B) ! Mä taidan kans karata Kotkaan :attn: :attn: !! Mut jos :LOL: ei onnistu, niin otapa Tuuti munkin puolesta ja riehu ja nauti sata lasissa! :whistle:
Tänne vain :wave: Nyt miä voin sitte syyttää huomenna teitä muita huonosta olosta kun kaikkien puolesta pitää ottaa :whistle: :LOL:

Ei maar, ruokakauppaan ostamaan muksuillekin jotain hyvää illaksi. Tuntuu että niillekin on jotain oltava kun ite lähtee... Jotenkin huono omatuntoko? :ashamed: Ajattelin olla fiksu ja tehdä ison sopan josta jää huomiseksikin. Voipi olla ettei ruoan laitto kiehdo.

Jepellä ja Danielilla on ongelmia :LOL: Kiia konttaa koko ajan sotkemaan leikit ja pyrkii syliin. Ja tästähän tää vaan pahenee :D
 
huomenta!
ei mitään ihmeitä,kade olen teille jotka saatte helteestä nauttia, minen oikein tiedä minne tuon pojan iskisin :/ ....ei kehtaa rattaissa vaan istuttaa kun toinen on niin liikkuvainen ja nurtsille kun laittas nii ois alta sekunnin jossain missä ei sais olla;syömässä koirankakkaa tai pyrkimässä piha-altaaseenyms....ja mies taas duunissa niimpä minä kökin sisällä taas.........olo on joskus kuin vankilassa.....lievästi taas seinät tuntuu kaatuvan päälle :( .......
 
Hei kaikille taas tààltà melkein 40 asteen kuumuudesta! =)

Odottelen innolla tàssà suomen matkaa, kun erinàisistà syistà ei ollakaan pààsty sinne vielà kesàà viettàmààn.. Mutta mutta muutama viikko vielà ja sitten ollaan siellà! :)

Meidàn mimmi nykyààn konttaa kovaa vauhtia, sen kun neiti oppi muutama viikko sitten niin samantien oli vauhti pààllà ja seisomaankin yritetààn koko ajan! Sen mukana meni sitten rauhalliset yòtkin... ei neiti malta nukkua vaan aivan olisi menossa.. ;) Kielellinen kehityskin on mennyt eteenpàin, kun se sanallinen arkku aukesi niistà àità ja vauva sanoista ei siità "puhumisesta" ole tullut enàà loppua :D Jànnà huomata kuinka Annika vaihtaa jo kieltà riippuen siità kumman kanssa on.. Minun kanssa tulee sanat ità (isà),àiti, àitin tyttò, vauva.. JA sitten kun ollaan mummolassa tai vaan isàn kanssa niin tulee sanat papa tai mamma :D:D

Onkos kellààn muuten vinkkejà kuinka tuo matkustaminen sujuisi helpoiten pienen kanssa.. Tulee nimittàin pitkà pàivà meille, konetta joudutaan vaihtamaan 3 kertaa ja kokonais matkustus ajaksi tulee reippaat 13 tuntia!!!!! :eek: Jànnittàà, jànnittàà kuinka tuo typy reagoi... :/

Tildalle nopsasti ettà voithan ostaa vaikka leikkikehàn jonka pistàà ulos niin saa napero siinà olla ja sinà nauttia auringosta!! :)
 
Levähdystauolla pikaisesti kävin täällä katsomassa kuulumisia =)

Meillä on ollut tuossa etupihalla seisova kuumuus varmaan 35astetta lämmintä :eek:
Olen siis viihtynyt sisällä Saran kanssa. Saran kummit olivat kylässä joten käytin tilaisuutta hyväkseni ja tadaa... takka vaihtaa väriä :D


Remonttireiska siis vauhdissa jälleen kerran :D

muoks... Takka siis oli tumma punatiilitakka, iso tumma möhkäle olohuoneessa, josko nyt näyttäisi valosammalta..?
 
Me ollaan kans sisällä oltu koko päivä poikien kanssa,niin seisovan kuuma ilma tuola pihalla ettei viitti ees lähtee. Parvekkeellakin on ihan tuskasen kuuma,sisällä hiukan viileempi..

Mäpäs pääsen tänään käymään tuolla terassilla B) vihdoin tuli mun äiti mökiltä,oli sielä kuukauden.Heti passitin tänne illaks et pääsen vähän tuulettuun..
Täälä ihme nirinä sakkia,tarttee vissiin laittaa Pessi suihkun alle kun on ihan hikinen...
Jep,mitähän muuta.. Kiva kuulla Heidistäkin :) . Ainiin, Rontti meilläkin oli suunnitelmissa tulla sinne Titi-Nallea kuunteleen..taitaa kumminkin jäädä väliin :/ Tuola on ihan liian kuuma et viittisin tolla ilmastoimattomalla autolla lähtee yhtään mihinkään. Sielähän saa jonkun lämpöhalvauksen.
 
Olipas kiva kuulla heidistäkin tässä välissä.

Mä olin tänään töissä ja vielä olis muutama työpäivä jäljellä. Hyvin nuo ukot olivat pärjänneet ilman äippääkin :D Mutta pikkasenko teki tiukkaa tuossa aamupäivällä... olisin niin mielelläni lainannut jonkun mummon petiä :LOL:
No kaipa se on huomenna jo vähän helpompaa.

Toivottavasti tuutilla on hauskaa tänään ja huomenna ei ole mitään sen kummempaa olotilaa... :saint:

Mutta nyt mä lähden tupakalle ja nukkumaan =) :wave:
 

Yhteistyössä