Lokakuun Lapsoset Elo- Syyskuussa 2017 ❤

Pysyäksesi mukana, tykkää nickistäsi :)


  • Äänestäjiä yhteensä
    26
  • Kysely suljettu .
Neuvolassa käyty. Hb oli noussut pari viikkoa sitten otetun suoniverinäytteen tuloksesta 104:stä, nyt sormenpäästä otettuna 110:een! Huippua! Pikkuhiljaa se siitä nousee, anemia on vain niin huomattava, että ottaa oman aikansa :)
Muutenkin kaikki oli mallillaan, vauvaa viimein vähän ultrattiin ja painoarvioksi näytti 1600g, oikein sopusuhtainen vaikka pikkuinen, mitäpä muuta 156cm ja 175cm kokoisista vanhemmista voisi saadakaan :D

Mukavaa päivää teillekin!

-pansku-
 
Kiitokset kaikille tsempeistä.(y)
Viime viikon perjantaina pääsin kotiin ja nyt siis ehdoton vuodelepo seuraavat 2 viikkoa
Supistelut rauhoittuivat muutamaksi päiväksi mutta jatkuivat kivuliaina eilen.
Käytiin tarkastuksessa, tilanne oli onneksi lähes ennallaan eikä avautuminen ollut jatkunut, sain taas supistusten estopiikin ja passituksen pysymään täysin sängyssä.
Vauvalla kaikki hyvin:love:
Pidän teidät ajantasalla.
Onneksi mennään jo rv 34.

Terkuin Enisa ja masuasukki
 
  • Tykkää
Reactions: -pansku-
Yhtenä kappaleena ollaan (y)

Ei tullut kurnu pihalle eilen siis :) mut limatulppa saattaa olla liikkeellä, eilen oli pienenpieni klöntti pöksyissä ja tänään tullut selkeetä limaa, ei vetistä vaan sellasta veeenyyvää ja vähissä erissä :unsure: menkkakivut jatkuu ja mun äidin puolen sakki on alkanut veikkaamaan päivää koska mennään :LOL:

Voisin kyllä tehdä faceen ryhmän jossa otetaan veikkauksia vastaan koska tulee lähtö ja oikein tai lähimmäs veikannut saisi sitten vaikka karkkipussin tai jotakin :LOL: siis ryhmän oman väen naikkosille tai omille naiskavereille :LOL::LOL:

Hauskaahan se ois nähdä että miten moni veikkaisi lähemmäs laskettua ja ketkä menis jonnekkin to the future :LOL:

Mutta semmoista, liberokassin kortti tuli (y) harmi kun en ole kotona et pääsisin sen hakemaan :unsure:
 
Iltaterkut Spotifyn ja läppärin äärestä täältä sängystä:)!

Huhhuh täällähän on ollut paljon pulinaa ja jopa "vauhtia ja vaarallisia tilanteita" näköjään?! En nyt kykene erikseen jokaiseen vastaamaan kun niin paljon tapahtumia ollut, mutta tasapuolisesti toivon kaikille että vauvat vielä pysyttelisivät muutamia viikkoja edes masuissa kasvamassa:barefoot::love:!

Onneksi @Enisa82 pääsit kotiin lepäilemään ja lastesi luokse(y)!

Kaikilla meillä taitaa enemmän tai vähemmän pyöriä synnytysjutut mielessä ja muutenkin samat asiat tapetilla ;) eli milloin ja miten synnytys käynnistyy jne. Onneksi aletaan olla turvallisilla viikoilla koko sakki:p!

Itselläni yöt tuntuvat menevän aina vain hankalammiksi ja hankalammiksi. Viime yönä norpanpoikanen valvotti minua jonnekkin aamu 04 asti ennenkuin asettui nukkumaan. Ainakaan ei tarvitse liikkeitä laskeskella, mutta kaipaan kyllä kunnon yöunia. Päikkäreillä sitten kompensoin:rolleyes:.

Viime viikon tiistaina oli synnytysvalmennus Hyvinkään sairaalalla. Ilemisesti lähinnä joulukuisille tarkoitettu, mutta meitä lokakuisia ja marraskuisia oli myös aika paljon paikalla. Oli mukava kerrata synnytysjutut pitkästä aikaa ja kuulla uusia juttuja synnärin toiminnasta.

Tein mielessäni listaa toiveistani synnytyksen suhteen:
Kuuma kauratyyny alaselkään ja kävelyä voinnin mukaan kuten aiemminkin. Kuuma suihku tai kylpyamme. Tens-laite kokeiluun ehkä. Spinaalipuudutus pahimpiin tuskiin. Siinäpä ne minun tämänhetkiset toiveeni järjestyksessä;) h-hetkellä sitten selviää mitä loppuen lopuksi haluan jne.

Onko teillä muilla toiveita/suunnitelmia synnytyksienne suhteen?

Onko sairaalakasseja pakattuna?

Itse ajattelin ehäpä jo ensi viikolla pakata sairaalakassin valmiiksi:D ja pian se on menoa.

Näihin tunnelmiin,
Hiekkis&Norppis RV 35+5
 
Huomenta!
Levottomia öitä on ollut jo pitkään, mutta viime yö oli kyllä kaikista mahdottomin. Muutama tunti unta, ja nekin sijoittui alkuyöhön. Ei mitään jakoa lähteä tällä väsymyksellä nyt aamulla töihin.. Pian hakemaan saikkulappua. Kyllä on tiistaina alkava äitiysloma paikallaan. Joskus raskauden alussa ajattelin, että alkaapa se aikaisin - mutta en ajattele enää :ROFLMAO:

Meidän valmennus oli eilen. Sieltä tuli hyvää tietoa ja ajatuksia tuli kivun lievityksestä. Olen myös kiinnostunut Tens-laitteesta, jos sen sieltä saisi käyttöön (sairaalalla on vain yksi). Lisäksi lämmin suihku tai amme näistä lääkkeettömistä keinoista. Toki myös liikkeellä olo ja esim. jumppapallolla oleminen. Lääkkeellisille lievityksille olen avoin. Täytyy tutkia niitä vielä netistä lisää. Ehkä ne opiaattipohjaiset kalskahti korvaan. Mutta sitten sen näkee ja tilanteen mukaan on mentävä :) Varmaan pyydän loppupeleissä kaiken mitä saa :LOL:

Sairaalakassin sisältöä olen alkanut pikkuhiljaa kasailemaan: hygieniatuotteita ja herkkuja (salmiakkia ja suklaata ;)) löytyy jo.

Tyttti ja Papunen 34+1
 
Täällä myös tahtoo yöunet olla katkonaisia, yleensä nukun jostain 22.30/23.00-04.00/05.00, jolloin mies herää. Vessaan pitää nousta ja pahin on juuri tuo 04-05 aika, en saa unta enää sen jälkeen kovinkaan helposti. Nousen monesti 06 ja istuskelen tai touhuilen jotain ja sitten alkaa taas uni painaa ja nukun 08 asti, kunnes tytöt herää. Ilmeisesti se on sitä vauvan yöheräilyihin valmistautumista.

Mulla on synnytystoiveena lähes samanlainen synnytyskokemus kuin keskimmäisestä oli. Eli mahdollisimman pitkään ilman mitään lääkkeitä, liikkua supistusten aikana, jotta vauva laskeutuu ja paikat avautuu, sitten loppuvaiheessa kohdunkaulanpuudute, jos vain ehtii. Viimeksi jaksoin kärvistellä siihen asti, että avautuminen vauhdittui huomattavasti ja paineentunne alkoi pian sen jälkeen, kun lääkäri laittoi piikit. Ei siis kerennyt oikein vaikuttaa se puudute ennen ponnistusvaihetta, mutta jospa tällä kertaa sitten laitettaisiin se ajoissa ja siitä olisi apua ponnistusvaiheessa himmailuun ja siten hiljalleen venyttämään paikkoja, jottei nyt repeäisi ihan kahtia :D
Lisäksi ponnistuspaikka ei ole mielellään enää selällään maaten, kuten kahdesti aiemmin, vaan haluaisin kokeilla jakkaraa taikka kyljellään/kontillaan sängyllä. Painovoiman apu olisi tervetullut. Tämä on minulle nyt viimeinen synnytys ikinä, joten haluaisin päästä kokeilemaan uusia asioita :)

Itsekin olen katsellut kotiutumisvaatteet vauvalle valmiiksi, mutta kassiin asti en ole niitä vielä saanut. Omat vaatteet on myös mielessä, vaan en ole niitä muuten saanut päätettyä. Hygienialaukku tulee mukaan sitten lähdönhetkellä, jos en laita sitä jo valmiiksi, karsin vain kaikki tällä hetkellä tarpeelliset siitä pois ja vain ne reissuhammasharjat ja muut laitan mukaan. Ilman omia pesuaineita pärjään kyllä ihan hyvin, käyn ennen kotiinlähtöä sitten suihkussa ja käytän sairaalan aineita.
En ole koskaan aikaisemmin kaivannut herkkuja sairaalassa, vaikka niitä on mukana ollutkin, joten en aio tällä kertaa niitä kassiin edes pakata. Isäkin saa välipalaa sairaalalta, jos niikseen tulee.
 
Olen myös miettinyt synnytysjuttuja ja jos vielä alatiesynnytykseen vaihtuisi, niin haluaisin edetä tilanteen mukaan ja juurikin päästä liikkumaan. Kivunlievityksestä en aio kieltäytyä, mutta olen avoin myös ei lääkkeellisille menetelmille. Tuo pystyssä/muuten kuin sängyssä selällään ponnistaminen kiinnostaisi, mutta taitaa ensikertalainen mennä aika pitkälle kätilön ohjeiden mukaan. Ehdoton toive että mies/tukihlö pääsisi mukaan oli synnytystapa mikä tahansa, eniten pelottaisi olla yksin salissa. Sektiossa jännittää eniten toipuminen ja kuinka kipeä sitä onkaan leikkauksen jälkeen. Komplikaatioriskit toki myös, onhan se iso leikkaus eikä minua ole ennen leikattu. (n)

Imetyksen toivon onnistuvan synnytystavasta huolimatta, joten olen jutellut asiasta neuvolassa sekä parin sektion läpikäyneen kaverin kanssa. Lisäksi miehen kanssa on puhuttu, että vauva olisi hänellä heräämöajan ihokontaktissa. Saisi pieni olla heti oman vanhemman iholla, vaikka minä olisinkin vielä parsittavana/heräämössä. Ihokontakti ja paljon rinnallapitoa on olleet yleisimmät ohjeet maitotuotannon stimulointiin. Pitää vielä liittyä Imetyksen tuen fb-ryhmään jne. Muutenkin vinkkejä otetaan vastaan. :barefoot:

Sairaalakassi on jo pakattuna :D

Aloitin tekemään perus fleecehaalaria koossa 56. Tuota kokoa ei ollut vielä trikoota paksumpaa vaatetta ja kaapista sattui löytymään sopiva pala fleeceä. Muut "ulkovaatteet" on koosta 62/68 ylöspäin. Nyt pohdin vain pitäisikö siihen vielä muokata vuori toisesta kankaasta...:rolleyes: Onkos muut tehneet vaatteita/muita DIY-juttuja tulokkaille? Muistelen että useammalla oli ainakin aikomuksena. :)

Tassuttelija ja Pikkuinen 35+2:love:
 
  • Tykkää
Reactions: Nerinah ja Tyttti
Heippa!

Mukava kuulla, että kaikkien vauvat vielä turvallisesti masuissa mukana :)

Itellä synnytys kovasti mielessä. Esikoinen syntyi suunnitellulla sektiolla nukutuksessa, joten itellä olo kun ei olisi ikinä synnyttänytkään. Synnytystapa-arvio siirtyi hieman. Se on nyt ti 12.9. Toiveissa, että syntyy luonnollisesti vaikka se mietityttää.

Eilen olin laittamassa ruokaa, kun reisien sisäsyrjässä tuntui kun joku olisi puukolla iskenyt. Kolmesti tuntui lyhyen ajan sisällä. Ilmeisesti ihan normaaleja liitoskipuja, varsinkin kun kyseessä toinen raskaus.

Olen jopa miettinyt sairaalakassin pakkaamista ja vauvalle olisi jo vaatteetkin katsottuna sekä pestynä. Ehkä sen tässä kohtapuolin pakkaan.

Täytyy vielä kerran käydä verikokeessa tuon veriryhmän takia vaikka vauvakin rh-. Kuten me kaikki.

Mukavaa ja poutaisempaa loppuviikkoa kaikille (y)

Nerinah +vauva 34+5
 
Neuvolassa jälleen käyty, hemoglobiinia ei edes mitattu, painu noussut 33g/vk o_O sf-mitta menee siellä keskiarvon alapuolella ja tyypillä kaikki muutenkin ok.. jotenkin välillä turhauttaa käydä vastaamassa samat litaniat "ei supista, ei koske, ei turvota, hyvin menee" :D Ensi viikolla sitten kokoarvioon ja sitä todellakin odotan. Neuvolan tätsy kysyi, että mitä mieltä olen jos käynnistetään.. no oma kokemukseni käynnistyksestä oli superkamala, joten mielellään ei...mutta ei se jättivauvan synnytyskään kivaa ollut :unsure:

Popsis 35+1
 
Meilläkin oli tänään nyt toistaiseksi viimeinen neuvola ennen syntymää. Tai uutta aikaa ei varata ennen ensi viikon äitipolia jossa ilmeisesti päätetään synnytystapa/sektiopäivä. Jännittävää kun h-hetki lähenee! :barefoot:

Hb oli taas hiukan noussut, nyt 159... Turvotusta on tullut jossain määrin ja se näkyy painon heittelynä + turvonneina sormina. Sormuksen jouduin jättää pois tänään kun pelkään ettei lähde enää irti :censored: Verenpaine oli sen verran koholla, että kotonakin pitää mitata paineen lisäksi pissan proteiinia. Raskausmyrkytyskortti heitetty pöytään vaikkei kaikkia oireita olekaan. :( Muuten kuitenkin kaikki vielä hyvin ja ensi viikkoa odotellen. (y)

Haalari tuli valmiiksi, mutten vuorittanut kuin hupun... Ehkä seuraavaan versioon uskaltaa kikkailla jotain enemmän. :p

Tassuttelija ja Pikkuinen 35+3:love:
 
Terveiset täältäkin päin! Me saatiin vihdoin ja viimein 2kk odotuksen jälkeen pinnasänky kotiin ja nyt se onkin jo koottuna ja pedattuna odottamassa käyttäjäänsä.

Kävin äippäpolilla keskiviikkona kokoarviossa ja siellä meinattiin että olisi 2.3kg tällä hetkellä ja syntyessään n. 3-3.2kg saa nähdä miten pitää paikkansa Totesi tuolloin et ei ainakaan 2 viikkoon vielä ole mitään synnytyshätää, et uskaltaa ihan vielä olla rauhassa. Nyt tosiaan olin sit viikonlopun Tuurissa
ja tulevana viikonloppuna pitäis käydä vielä äidillä kun voi.

Muuten kaikki hyvin, yöt menee heräilen ja painajaisia on nähty. Kauheen elävät unet nyt :D

Tinnuli & Tirris 35
 
Viimeksi muokattu:
Hei

Hyppymassu: mullakin vetistä limaa tullut nyt pari päivää, en edes tiedä mikä se limatulppa nyt tarkalleen oikein on:unsure:
Supistelut jatkui koko viikonlopun enemmän ja vähemmän kivuliaina.
Tämän viikon torstaina äippäpoli ja taas tarkastellaan tilannetta. Vauva kovin liikkuvainen masussa.

Kaikki muuten valmiina mutta pinnasängyn patja vielä puuttuu, tällä viikolla täytyy sänky kyllä saada valmiiksi.

Jaksuja kaikille loppu odotukseen.

Ai niin sairaalakassi pakattu myös täällä, vakkarina mukana tietty myös suklaalevy:p

Terkuin. Enisa ja piiperö 34+1
 
Huomenta!

Täälläkin sairaalakassin pakkaus aloitettu, osan vauvanjutuista saan vanhempieni luota tänä viikonloppuna.

Pidemmät kävelylenkit saan unohtaa. Käytiin pari päivää sitten kaupalla, matkaa noin 2km yhteensä, ja sen jälkeen supisteli melkein 2h.

Eilen kävin hieronnassa, tekee hyvää. Jos nyt pärjäisi synnytykseen asti. Voi olla, että imetyksen kanssa jumit taas pahenee.

Mukavaa viikkoa!
Nerinah ja vauva 35+3
 
Huomenia :)

Täällä näyttää taas tahti rauhoittuneen, onkohan joku jo tositoimissa tai nyytti sylissä? Ei enää montaa viikkoa niin alkaa tapahtua (y)

Meille on nyt varattu sektioaika syyskuun viimeiselle viikolle. Jännittää ja hirvittää ja samaan aikaan ei malta odottaa että saisi pienen syliinsä. Tänään tullut hiukan vetisteltyä hormonihöyryissä... Pikkuinen oli saanut 4 viikossa noin 1kg lisää painoa, eli 2,7kg oli tämän viikon arvio. Itsellä ok olot, mitä nyt selkä ja lonkat vähän reistaa, mutta paineet pysyneet kotiseurannassa hyvinä eikä ole pissan proteiinitkaan nousseet, joten kaiken pitäisi olla ok.
Oliko listalla ketään muuta jolle olisi syystä tai toisesta valikoitunut synnytystavaksi sektio? Aiempaa kokemusta sektiosta?

Odottelua ja jännitystä + kehotettu käymään leffassa, ravintolassa ja kaupoissa nyt vielä kun voi. Leikkauksen jälkeen ei kuitenkaan heti juosta vaavi kainalossa tuolla kylillä, joten koitetaan nyt sitten touhuta kaikkea mitä kykenee. :rolleyes:

Tsemppiä ja hyviä vointeja kaikille!

Tassuttelija ja Pikkuinen 36+2:love:
 
Täällä muuttui taival kurnun kanssa aika tavalla, soitin äsken neuvolaan siirtääkseni aikaa huomiselta ensi viikon tiistaille :whistle:

Nooo kuten yleensä, siinä puhelimessa ollessa puhuttiin hiukan että onko olossa muutoksia, ja mainitsin että olen tänään nyt muutaman tunnin aikana kokenut supistuksia jotka ovat viiltäneet alavatsalta häpyliitoksen kohdalta kohdunsuun kautta alaselkään ja sitten koko vatsalle, ja että noin viikko sitten oli pöksyihin tullut sormenpään kokoinen limapallo, mutta ei ollut siis mitenkään massiivinen, ehkä pikkurillin sormi on paras vertauskuva o_O

Kun sain kerrottua tämän, ehkä hiukan huolestuneen kuuloisena neuvolanvirkailija sanoi että mun tarvii tarkkailla jos joku supistus tuo mukanaan esim. Valkovuodon tapaista eritettä niin tarvis mennä näytille :rolleyes:

Alan olla sitä mieltä että isäänsä tulee, eli kaksi viikkoa h-hetkeen :LOL: no, kaks viikkoa olis seuraavaan nlalääkäriin et katotaan pääsenkö sinne ;)

Superjännittynyt hyppsu, 34+6
 
  • Tykkää
Reactions: Tassuttelija
nyt rupee olee jo aika paksu olo :rolleyes: ja jos syö vähänki enemmän niin on tuskaa koko loppupäivä. Sängyltäkään ei enää nousta niin sutjakkaasti kun ennen...kuitenkin vielä monta viikkoa jäljellä niin huh huh. Kävin taas synnärillä kun tuli vuotoa, ei löytyny mitään syytä. Vauva oli 300g pienenmpi ku viime mittauksessa ja kohdunsuukin palautunut normaaliksi, en nyt sit tiedä kuka tehny mitta virheen...en oikeen saanu vastausta kun ihmettelin. Oli muutenkin jotenki outoja tyyppejä töissä.

sokerirasitus oli kunnossa, hb 109 ja aivan järkyttävä pahaolo niistä rautatableteista. Tänään en uskaltanu enää ottaa ja lääkärisoittaa huomenna et miten menetellään. Oon ehkä yhen päivän viikosta pirtee,muuten en saa mitään aikaseksi ja vaan väsyttää...tästä se loppuraskauden tuskallinen olo sit alkaa..ärsyttää jo valmiiks :cautious:
 
  • Tykkää
Reactions: Hiekkasärkkä79
Tänään käyty painoarviossa. Lääkäri tunnusteli ensin käsin ja sanoi ettei paljoa yli 3kg ole ja ultran mukaan arvio oli n. 3100g. Parin viikon päästä tehdään vielä uusi arvio o_O

Alkaa jo ahdistaa tuleva koitos ja etenkin se miten tuo paino ehtii nousta jos menee reippaasti lasketun yli kuten veljensä :unsure: Huomaan, että syömisten kanssa joutuu olemaan tosi tarkka, tai sokeriarvot helposti nousee.

Popsis 36+0
 
Heissan!

Täällähän on moni jo lähtökuopissa :) Meillä ma Äpolilla lääkäri sanoi ettei ole pelkoa ennenaikaisesta synnytyksestä. Kohdunkaulaa jäljellä edelleen se 4 cm ja paikat kii. Neiti kirinyt painoarviossa eli nyt 2030 g ja herra 2200. Menevät edelleen yläkäyrällä mut lääkäri ei ollut siitä huolissaan.

Joku kyseli et joko ekat babyt on maailmassa niin onhan ne. Ne toiset kaksoset syntyi 1.9. :) Nikkiä en nyt jaksa kaivaa.

@sitruunasuola Mitä rautaa sä söit? Itseltä lähtee lämmin suositus Maltoferille. Nosti hbg:ta mukavasti ja ei käynyt vatsanpäälle.
Ja mulla on 3 arpea navan ympärillä. Olin ti varma et nyt maha repesi kunnolla mut olinkin vaan raapinut itseäni yöllä :D Rasvaan kyl vatsaa ettei enempää tulis.

Potkut taas niin kipeitä ettei ajatus kulje. Eipä tarvitse tehdä liikelaskentaa :D

Milpin+ tyypit 32+3
 
Huomenta! Kivaa olla nyt onnellisesti mammalomalla, mukavaa kun voi aamulla herätä omaan tahtiin. :)
Raskausarpia on tullut lähinnä sisäreisiin. Jotain arven oloista on nyt alkanut muodostumaan navan alle, vaikka olenkin öljyillyt joka päivä. Jossain taisi lukea, että niitä voi tulla hormoonien takia vaikka miten rasvailisi.

Ensi viikolla on minullakin lääkäri, jännä kuulla mikä on tilanne kohdunkaulalla. Se on viimeksi katsottu huhtikuussa. Mutta eipä ole ollut mitään syytä sitä nyt aiemmin tarkistaa. Ensi viikolla tulee myös perhetyöntekijä kotikäynnille, kuten täällä on tapana tulla kaikille ensikertalaisille.

Maha on kyllä iso nyt.:rolleyes: Aiemmin kaikki sanoi, että onpa pieni maha. Enää kukaan ei sano niin :ROFLMAO:

Tyttti ja Papunen 35+2
 
  • Tykkää
Reactions: Hiekkasärkkä79

Yhteistyössä