Lokakuun Onnenmurut 2012 *Helmikuussa*

Hahaa, en siis ole ainoa neuroottinen vessassa ramppaaja! :D Nytkin istun hermot riekaleina junassa ja mietin, onko kyseessä nyt valkovuoto vai jotain kamalaa! Miksi tuota valkovuotoakin pitää tulla niin hitosti kun aina säikäyttää? Tervetuloa kaikille uusille! Hankala kännykällä kirjoittaa - myöhemmin lisää!
 
Mä tahtoisin olla lapsen (/lasten) kanssa kotona mahdollisimman pitkään, eli siis ajatuksissa olisi jaksamisen ja pystymisen mukaan yrittää tehdä toinenkin melko nopsaan. Mutta vaikeahan sitä on etukäteen sanoa, miltä se sitten todellisuudessa tuntuu ja tuleeko hinku sitten kuitenkin päästä töihin ja tienaamaan... Meillä on tällä hetkellä melko kohtuulliset menot, joten ellei talonrakennukseen intouduta niin pärjätään kyllä miehenkin palkalla + tuilla.

Mulla ei oo vielä tissikivun lisäksi muita oireita ilmaantunut, vaikka sitä pahaa oloa odottelen :p En siis innolla, mutta olen aivan varma, etten kuulu niihin onnekkaisiin jotka saisivat vain nauttia raskaudesta...

Jaa niin ja suurkiitos kaikille ultratiedoista! Olen taas hitusen viisaampi! Mies oli sitä mieltä, että me ei lähdetä mihinkään varhaisultraan, mulle ok ellei jotain epäilyttävää ilmaannu minkä takia haluais sitten jo aiemmin tietää missä mennään ja onko kaikki hyvin.. Joten katsellaan :)
 
Viimeksi muokattu:
Mulla on selkeästi alkanu tyyppi temppuileen jos ruokavälit menee liian pitkäks,mahassa alkaa sillei jännästi nipisteleen ja kuprutteleen ja tulee huono olo joka helpottuu ku syö!Tänään oli hauska ku olin ajannu autoo jonkun aikaa ja tulin kotiin ni tissien alla ja navan alla oli ns.makkara viivat,eli keskiväli oli siis pömpöttäny ja kunnolla paidan alla!Tissit on kans kasvanu,niist on tullu paljon pyöreemmät ja "täyteläisemmät"...
Ps.ikävä kyllä oon sunnuntaista asti kaikki illat paukutellu....:/
 
Jo
Tervetuloa kaikille uusille :wave:

Luin kyllä kaikki jutut mutta en nyt muista mitään enää... oireita ei edelleenkään ole kummemmin, rinnat aristaa ja parina aamuna ollut vähän heikko olo. Kylmä on (mutta niin olis joka tapauksessa) ja väsyttää (ja väsyttäiskin varmaan vaikka ei olis kyytiläistä). Mä kyttään kanssa kauhulla vessakäynnin yhteydessä, että koska holahtaa... Mulla on vielä 30% tavallista korkeempi keskenmenoriskikin perinnöllisyysjuttujen takia : /

Mä en ole vielä kertonut kun parhaalle kaverille, odotellaan kyllä sinne viikolle 10 asti ennen mitään juhlimista. Sinne asti odotellaan vähintään ennen kun annan itelleni luvan myöskään ostaa yhtään mitään vauvakamaa. Niin ja kerroinhan mä hammaslääkärillekin ;)

Kotiin jäämisestä vauvan kanssa - luen kateellisena noita juttuja. Täällä Belgiassa (ja melkeen missä vaan Keski-Euroopan maissa) äitiysloma on muistaakseni 15vkoa: 1 ennen synnytystä ja 14 sen jälkeen. Eli 3kk vauva vaan kylmästi hoitoon ja äiti takasin sorvin ääreen. Muistakaa olla kiitollisia Suomen tilanteesta, samanlaista ei ole melkein missään muualla maailmassa.

Jos tästä viikosta selvitään kunnialla, niin sitten soitto "neuvolaan" ens viikon alussa. Nyt mennään vissiin 5+2....
 
Kun mulla ei tuu edes valkkaria runsaasti, vaikka eiks sitä nyt ainaki pitäis tulla? :( Viime raskaudessa tuli ainakin, ihan alkuviikoilta asti. Tää on niin stressaavaa :(

Jo Pystyykö siellä jäädä hoitovapaalle? Vai pitääkö sun sit oikeesti mennä töihin sit jo tammikuussa? Toi on kyl aika kurjaa, eikä osaa edes arvostaa tätä suomen mallia. Pitää varmaan muuttaa vähän asennetta :)
En minäkään tästä raskaudesta vielä juhli, ja niille kelle oon sanonu nii oon kyllä tosiaan tehny selväks ettei kerro kelleen kun ei kovin varmal pohjal tää ole :( Ja jos kaikki menee hyvin, niin tavaroita varmaan uskalletaan ostaa vasta rv20 --> Niin tehtiin tässä mistä tyttökin syntyi, ei vaan uskaltanut kun eka raskaus päättyi 19+4. Sitä pitää nyt vähän sellasena "suojarajana". Yritin myös pitää raskauden tuolloin salassa sinne rakenneultraan asti, kovin hyvin se ei onnistunut kun maha työnsi näkyviin :D Saas nähä miten tässä raskaudessa käy jos tyyppi pysyy kyydissä :)

Oikeesti tuun niin hulluks tän epätietoisuuden kanssa!
 
NELLINU oon sun kanssa hullu epätietoisuudesta...jopa tein viimeisen testin tänää kaapista pois eikä sekään kertonut muuta kuin 2-3 vko yhä edelleen...ei kertonut että kyllä alkio on oikeassa paikassa ja kasvaa niinkuin kuuluukin...äääh!!

Osais vaan antaa olla, olla ajattelematta, nauttia täysillä..ja muistaa että jos jotain sattuu se sitten sattuu...mutta kun pitää istua murehtimassa ja kuuntelemassa kehoaan koko ajan...murrr..oon niin vihanen itselleni.

Muistetaan kaikki että ainakin NYT OLLAAN RASKAANA! Kunnes joku toisin ilmoittaa.. toivottavasti pysytäänkin loppuun asti ihan joka sorkka :heart:

Ultra-aika, tule jo!!!!

Keskiviikko fiiliksin Taatu&Hippunen 4+
 
  • Tykkää
Reactions: Hömpi
Mulla oli tänään vanhempainvapaan viimeinen päivä ja sen kunniaksi oon sitten flunssassa :/ Huomisesta eteenpäin ollaan sitten hoitovapaalla/saikulla varmaan seuraavaan ä-lomaan saakka.. Kun nyt vaan tuo neiti ei sairastuisi, ja mullakin menis nopeeta ohi tämä tauti!!

Ai niin, viikko vaihtuu tänään! :)

-Minki ja ylläri 5+0(?)-
 
Kaippa mä uskaltaudun mukaan :) Lasketunajan joudun heittämään päästä, tuo perustuu nyt oletettuun hedelmöitysajankohtaan.. Varhaisultraan menen sitten muutamien viikkojen päästä saamaan raskauden keston määrityksen :)

Tiedot voi lisätä: 11.10. --- 23v. --- toinen --- K-HKS

Vielä on kovin epätodellinen olo. Huih. :heart:
 
Jo
Jeps, hermoja raastavaa tämä raskaana olo. Ensin kauhea projekti siitä raskautumisesta ja sitten kun tärppää niin stressaa että kuinka käy. Ei oo helppoo ihmisen elo. Sormet ja varpaat ja jalat ristiin kaikki naiset, me mennään sinne lokakuulle asti!

nellinu Ei oo varsinaista hoitovapaata, mutta sapattivapaata voi pyytää. Eri asia sitten saako - mun yks työkaveri sitä pyysi justiin ja sai ruinattua ruhtinaallisen 1 kk. Mä en saa varmaan sitäkään, kun ei ole ketään tuuraajaa joka puhuis suomea ja ruotsia. Joku systeemi on myös, että vois tehdä osa-aikasesti 4pvää/vko, mutta sekään ei ole mun duunissa mahdollista - pomot kun ovat sitä mieltä, että tota duunia ei voi tehdä osa-aikasesti. Rintaruokintasuosituskin on täällä vissiin 6kk asti, mutta mites ruokit, jos rinnat on töissä ja napero hoidossa? Belgialaisten mielestä se on ihan normaalia, mutta määpäs olen suomalainen. No, maassa maan tavalla kai sitten :headwall:
 
Tasan 3 vk ultraan! En kestä! Voi, helmikuu! Kuluis nyt nopeesti!

Jo No älä muuta sano! Välillä pelkää et miten se vauva vois ees kyydissä pysyä kun ite stressaa joka asiaa koko ajan :(
Tosi kurjaa kun et voi sit olla vauvan kanssa kotona kun noin vähän aikaa, mut kyllähän kaikkeen sit tottuu. Ei sitä näin suomalaisena osaa ees aatella miten aikasin jossain muissa maissa töihin pitää jo lähteä. Eikä tietysti niissä muissa maissa ymmärretä miks suomalaiset on niin "kauan" kotona! Ja eihän totakaa asiaa voi kun vaa hyväksyä :) Tärkeintä on et saa lapsen, muulla ei sit ole väliä :heart:

Hömpi Kivaa kun uskaltauduit liittymään tänne :) Jännäillään nyt kaikki ultriihin asti! :)

Minki onnea poksumisesta :) Minkä ikänen sun esikoinen on jos vasta vanhempainvapaakin loppuu? :)

Taatu Minäkin testasin maanantaina vielä varmuudeksi :ashamed: Tummat viivathan sieltä pärähti. Pitää nyt kattoa jos ostais jossakin vaiheessa vielä sen digin, että näkis lähteekö viikot nousuun. Toisaalta mitä järkee siinäkään on kun ei silti takaa etteikö olis vaikka tuulimuna tms.
Voi vitsit kun oliskin kiva et olis sellasia testejä mitkä kertois et kaikki on oikeesti kunnossa! Selllasta kehittelemään siis! :D Ja toi on kyllä niin totta, pitäis pystyä nauttimaan tästä, katotaan jos vaikka kuukauden päästä uskaltais? :)

:heart: :llä nellinu & sirriäinen 4+4
 
  • Tykkää
Reactions: Jo
Heippatirallaa!

Saakos tulla mukaan? :)

Ikä 20, ensimmäinen, laskettu aika ei vielä kunnolla tiedossa, menee lokakuun alkuun kuitenkin ja LKS tulee olemaan synnytyssairaala

Plussasin tosiaan viimeviikon keskiviikkona, apteekin omalla testillä. Seuraavanapäivänä kävin sitten omassa tk:ssa vielä varmistamassa tilanteen. :)

Neuvolaan olisi sitten aika 24.2 Perjantaina :)

Aika oireetonta vielä on ollut, mutta eikhän ne oireet sieltä vielä päätään nosta :D

Viikkoja pitäisi olla n. 5+4 :heart:
 
Nellinu esikoinen tulee lauantaina 9kk :) Eli jos tämä kyydissä pysyy niin ikäeroa tulee 1v 5kk.

Tänään on aamusta saakka ollut supistuksenkaltaisia tuntemuksia.. Mitään muuta ei oo vielä tapahtunut, ja toivottavasti tähän jääkin! Kun osais olla ajattelematta pahinta!

Niin ja tervetuloa joukkoon uudet, toivottavasti porukka pysyy kasassa loppuun saakka :)

-Minki ja ylläri 5+1(?)-
 
Tervetuloa uusille!

Mä en onneksi ressaa (vielä?) tuosta mukanapysymisestä, oon varmaan vieläkin niin hämilläni ylipäätään koko plussasta. Koitan ajatella, että mitä sitä ressaamaan, kun ei asialle mitään voi.. Oon tuudittautunu varmaan sellaseen fiilikseen, että kyllä se nyt pysyy kyydissä :D Tiedän kyllä, että jos kesken menee nyt niin seuraavalla kerralla ei varmasti enää pysty olemaan ressaamatta...

Pistetääs vähän sellaista galluppia pystyyn, mitä harrastatte ja oletteko ajatelleet jatkaa harrastusta miten nyt plussan jälkeen ja raskauden aikana muutenkin? Mulla suurin huolen aihe on varmaan tuo rakas harrastus, ratsastaminen, jonka niin moni tuntuu lopettavan jo alkuviikoilla. Mä en mitenkään pysty kuvittelemaan olevani liki vuotta pois hevosen selästä... Onneksi tuo unelmieni hevonen (oma) on niin kiltti ja rauhallinen, että uskallan siihen luottaa, että selässä pysyn ja mitään ei satu sen puolesta. Kunpa oma olo antaisi myöten kiivetä hevosen selkään mahdollisimman pitkään, ihan rauhallisille kävelyvauhtisille maisemankatselulenkeille edes. Heppoja meillä on muutama tuossa pihassa, joten on helppo jättää ratsastamatta tietysti sitten, jos joku päivä olo on huonompi (vrt niihin, jotka käyvät kallilla ratsastustunneilla jotka pitää varata etukäteen).
 
Tuohon harrastus kysymykseen...Pelaan itse jääkiekkoa ja olen kamppaillut lopettamispäätöksen kanssa heti plussaamisen jälkeen,toisaalta pystyn ja haluisin pelata mutta itse huomaan reenaamisessani etten reenaa täysillä,vaan joku "suojeluvaisto"häiritsee mun keskittymistä enkä pysty antamaan 100% jäällä.Raskautumisen myötä mua on alkanut myös hengästyttämään ihan pirusti(oon muuten kovakuntonen,kesät juoksen ja talvet pelaan kiekkoa)enkä jaksa luistella niin kovaa kun pitäisi,liiallisen kuormittamisen jälkeen mahassa alkaa nipisteleen ja tulee yökkiolo.Sama pätee juoksuun,tyyppi antaa pari kilsaa kerralla juosta ja sit alkaa nipistely/yökkiolo joka helpottuu ku kävelee hetken. Mutta aijon kyllä juosta niin kauan ku tyyppi vaan antaa juosta,kiekkoreeneistä eilen jätin ekat väliin,ens viikko onkin meidän tulevien häiden alusviikko joten en jokatapauksessa ennätä jäille ja sit onkin ma 13.2 se varhaisultra joka ratkasee viimeistään mun kiekonpeluun.

ttty:pari mun kaveria on hummaillu kyl ihan 7kk asti,ku oma fiilis on ollu hyvä ja kroppa kestäny.Vauvallehan siinä ei mitään vaaraa ole,lähinnä se vaara siin on et jos heppa pukittaa tms ja satutat itsesi.Tosin voithan liukastua portaissakin:)
 
Oireet ovat lisääntyneet hieman..tänään koko päivän ollut höntti ja huono olo, ruokaa ei pystynyt syömään töissä ja kahvitauoilla kahvit kupista sai kyytiä viemäriin. Kotiin kun pääsi, oli nälkä niiiiin kova että perhe sai myös tuntea sen nahoissaan kiukkuisuutena :(

Ikävän puoleinen nipistelykipukin on tänään alkanut masussa, hetkittäistä se on mutta sen kestää kun tietää syyn :)

KYLMÄ KOKO AJAN!!! Tosin voi olla että suomessa on nyt kaikilla kylmä, kun tuo pakkasen piru huitelee korkeissa lukemissa.

Neuvolan täti oli jo postissa lähettänyt lippulappusia täytettäväksi ensimmäistä neuvolakertaa varten. Siitä hyvä fiilis että totta tosiaan raskaanahan tässä ollaan ja tästä se lähtee..kumpa kaikki vaan olisi hyvin ultrassa..ja seuraavassakin vielä..

Huomenna on perjantai, saa pari päivää huilia ja sitten olis vielä tädin kullanmurun 1 vee synttäritkin, jee!

Tänään oli taas tupsahtanut uusia onnenmurusia ketjuun, joten tervetuloa minunkin puolesta ja onnittelut plussasta :heart:

Taatu&Hippunen 4+
 
Tervetuloa mukaan Sachie & Lirppu81 ja onnittelut plussista! :heart: Kivaa kun porukkaa tulee lisää.

Harrastuksia ajattelin jatkaa entiseen malliin niin pitkään kun pystyn (jos nyt päästään raskaudessa alkua pidemmälle). Ja JOS tämä hiton kestoflunssa ikinä enää loppuu... Eli käyn pilateksessa, punttisalilla ja jumpalla. Satunnaisesti käyn juoksulenkeillä, mutta se maistuu kyllä aina niin puulta, etten kovin usein jaksa inspiroitua. :D Esikoista odottaessa mulla treenisykkeet nousi aika korkealle jo ennen puoliväliä, joten loppuraskaus meni enimmäkseen kävely & punttisali linjalla.

Taatu Muakin paleltaa 24/7. Kotona, töissä, peiton alla nukkuessa jne. Tuntuu, ettei millään saa taroeeksi vaatetta päälle. :)

Mulla taas tänään iski epätoivo, kun tuntuu oireita olevan niin vähän. Tulin töistä kotiin ja valitin ekat 10 min miehelle, ettei masussa varmasti ole mitään kun ei ole oireita. Ja heti sen jälkeen alkoi etomaan oikein urakalla. :x Eli eipä tästä nyt ota selvää... Ar-ultraan olis vielä vajaa pari viikkoa.

Tilattiin intialaista ruokaa yli tunti sitten ja taas vaihteeksi niillä kestää! Argh! Ruoka on herkullista, mutta siinä menee aina mitä vaan vartin ja kahden tunnin väliltä... "Very very sorry" on aina kuski päästessään paikalle. :D

Hei mutta nyt se saapui! Aahh! Katsotaan meneekö alas. ;) Voikaahan hyvin! :wave:

Lumi & muru 5+2 (tai jotain siihen suuntaan...)
 
Jo
Mulla ei ole mitään kovin hurjapäisiä harrastuksia, eiköhän niitä kaikkia voi melkeen jatkaa. Spinning saattaa vähentyä, mutta kai sitäkin voi harrastaa jos ei vedä ihan täysillä? Jaa, powerkiting (leijanlennätys?) saa tänä kesänä jäädä.
Ja viini-illalliset kaverien kanssa vaihtunut jo mehulinjalle. Hyvin meni vielä tipattoman tammikuun piikkiin, ja menee vielä melkeen helmikuun loppuun asti sillä tekosyyllä. Olin sitä ehtinyt jo mainostamaan etukäteen edellisenä vkloppuna (kun en ollut vielä tietosesti raskaana) ja sanoin alottavani vähän jälkijunassa. Aivan paras ajotus. Muita hartaita harrastuksia on Etsy-kaupan pito ja kaikennäköinen tuunaus. Mulla oli kyllä hieno visio tänä kesänä rakentaa kuormalavasta olkkarinpöytä, mutta eihän siitä mitään tulee jos on kauhea maha tiellä... ja ei sellanen tikkunen tekele varmaan olis kovin lapsiystävällinenkään : /
 
Sachie No ilman muuta saa tulla mukaan! :) Älä nyt tyhmiä kysele! ;) Laitoin sun la:ks tonne 1.10, voihan sen sitte muuttaa, mut nopeesti laskin sen niin sun rv:iden perusteella :)

Minki Teillä tulee varmaan olemaan sit erityisen raskas vauvaaika, mut toisaalta myöhemminhän se sitten palkitaan moninkertaisesti. Tollasesta ikäerosta on varmaan hyöytä myös mustasukkaisuuden käsittelyssä. Toki 1,5-veekin osaa olla mustasukkanen (itellä just sellanen kotona) mut luulis että nopeemmin "hyväksyy" asian kun jos ikäeroa paljon, mut aikahan sen sitte näyttää :)

ttty En minäkään juurikaan ekassa raskaudessa stressannu, en vielä edes silloin kun sain kuulla odottavani kaksosia ja sehän on riskiraskaus. Edes lääkärin puheet TTTS:stä eivät saaneet minua pelkäämään, eihän omille mitään pahaa voisi sattua. Mut sitten tapahtuikin pahin mahdollinen ja on kyllä jättäny aikamoiset arvet.
Ja se on oikeesti hyvä ettet stressaa! Parempihan se vauvalle on! :) Ja en tosiaankaan tahtonut pelotella, suurinosa raskauksistahan sujuu hyvin :)
Oon ymmärtäny et jos on ratsastanu ennen raskautta, niin sitä saa jatkaa. Jossakin on lukenut, että ratsastusta ei suositella aloitettavan raskaana ollessa, just vissii suuren putoomis riskin takia. Tiedän monia ketkä ratsastanu aika pitkälle raskautta :) Jätä ravaaminen vähemmälle ettei pomputa liikaa ;D Kyllä minusta tuntuu että voit huoletta jatkaa ratsastusta niin pitkään kun itseltä hyvältä tuntuu! :)

nurmo Sulla onki sitte vähän kinkkisempi harrastus :/ Jääkiekossa varmaan aika paljon osumia tulee. Ja uskon kyllä ton "puoliteholla" treenaamisen, kai se on sitä suojeluvaistoa :) Sulla on kuitenkin tosi hyvä asenne tohon! :)

Taatu Oi, olispa kivaa jos kotiin tulis täytettäväks jotakin lappuja :) *kateellinen* ;D Muista juhlia hillitysti huomenna ;D

Tohon harrastus galluppiin. Itse harrastan bodybalancea, joten voin jatkaa sitä huoletta ihan niin pitkälle kun suinkin haluan. Toki jotkut liikkeet on sellaisia mitä ei pysty myöhemmin tekemään (lue: vatsaallan tehtävät), mutta uskon että tosta harrastuksesta on vaan hyötyä raskautta aatellen :)

).( Mullekin on tänään ilmaantunu vähän oireita lisää :) NÄLKÄ on siis ihan hillitön! Pakko saada väh. 2 lämmintä ruokaa päivässä eikä näköjään sekään riitä. Verrattuna edelliseen ero on huomattava, en välttämättä syönyt lämmintä ruokaa kun muutaman kerran viikossa. Ja tosiaan kylmä on kun lumiukolla ja väsymys on ihan hullua! En kertakaikkiaan pysy hereillä, oon tänäänkin vahingossa nukahtanut pari kertaa :ashamed: Ja pissalla ramppaan vielä entistä useammin ja nyt valkkariakin on alkanut tulemaan enemmän! Jee,jee! :D (asia josta kannattaa iloita :D )
 
Taatu: Täälläkin palellaan oikein urakalla! Varsinkin iltasin ennen nukkumaan menoa ja erityisesti kädet ja jalat.

Tunnustaako kukaan muu olevansa himotestaaja? Olen tehnyt häpeällisen monta testiä... Aluksi halusin nähdä, että tuleeko sieltä kunnon plussa (minulla oli aikaisemmin kemiallinen raskaus missä viivat eivät yhtään haamuista vahvistuneet ) ja nyt varmistaakseni kai jotenkin, että vieläkö olen raskaana :LOL: Onneksi nuo pregchekit ei maksa paljoa ;) Koskahan sitä uskaltais vaan olla raskaana? Ei sitä mahdollista keskenmenoa testaamalla joka päivä voi estää kuitenkaan...

Alavatsalla meneillään niin kovat juilinnat, että kerran jo kävin tarkistamassa veskissä, että alkoiko vuoto :O Täytyy varmaan etsiä esikoisen odotuspino ja muistella, että tekikö näin kipeää viimeksikin jo heti alussa... Mites teillä muilla?
 
nellinu, niin, kyllä mä sen tiedän että sitten kun niitä huonoja kokemuksia takana, niin huoli on paljon kovempi =/ sulla on kyllä ollut tosi rankkaa, en yhtään ihmettele, että on vaikeaa olla luottavainen! Kunpa sullakin nyt menisi kaikki niinkuin elokuvissa, niissä hyvissä ja onnellisissa :) Ja tietysti samaa toivon meille kaikille muillekin!

Juu se putoamisriski ratsastuksessa on tietysti aina olemassa, mutta lähes 20 vuoden kokemuksella osaan varmaan pahimmat tilanteet välttää ja pitää järjen päässä. Mä olen myös ennakoinut tätä vauvaprojektia hankkimalla viime keväänä vihdoin oikean ratsun niiden kaiken maailman projektien tilalle joiden kanssa olen tähän asti henkeäni vaarantanut, joten harrastuksen turvallisuus on maksimoitu kiltillä ja luotettavalla hevosella :D Vierailla hevosilla en aio enää ratsastaa, enkä myöskään tuolla meidän toisella pököpäällä (no se on muutenkin onneksi vähän liian pieni, niin en itse sillä usein muutenkaan mene).

nurmo, sulla tosiaan onkin sitten myös miettimistä tuon harrastuksen kanssa, pelaaminen on varmaan vähän vaikeampaa puoliteholla? Mut kiva kuulla, että sun kaverit on pystyneet ratsastamaan noin pitkälle - vähän antaa toivoa mullekin! :)

Hömpi, kyllä mäkin 3 testiä sain tehdä, että mies suostui uskomaan plussan todeksi ;) Ja olihan niitä kyllä itekkin hauska tehdä kun vihdoinkin tuli tulosta! Aion myös hakea vielä digitestin, viime su se tosiaan näytti 1-2 niin pakko tarkistaa, että viikot lähtee nousemaan :D

Mulla ei oo mitään kipuja ollut, mutta niinkuin joku tais tossa ylempänä kirjottaa, niin iltasin väsyneenä on vähän etova olo... Mutta en sitten tiedä, voiko sen laittaa raskauden piikkiin vai rankkojen työpäivien, kun joutuu jonkin verran ulkona tekemään fyysistä työtä niin näillä pakkasilla se vie aika hyvin mehut, raskaana tai ei.
 
Meillä onkin Minkin kanssa melkein samanikäiset vauvelit kotona, meidän tytär täyttää 9kk ens viikolla :)

Harrastukset
mulla painottuu koirajuttuihin ja lenkkeiltyä tulee koiran/vaunujen kans melkein päivittäin. Toivottavasti tästä raskaudesta ei tule yhtä tympeä kuin ensimmäisestä, sillä kärsin tosi kovista liitoskivuista puolivälin tienoilla ja sen jälkeen alkoi supistelut jo lyhyenkin kävelymatkan jälkeen. Oli tosi kova pala itselle kun ei päässyt liikkumaan kunnolla moneen kuukauteen.

Täällä kans juilii alamahassa edelleen silloin tällöin. Tosin ei läheskään niin paljoa kuin viimeksi. Sain jopa soitettua tänään neuvolaan ja jätin soittopyynnön samalle hoitajalle jonka luona olen aiemminkin käynyt. Päätettiin miehen kanssa, että ei mennä ar-ultraan jos ei tule mitään erityistä syytä mikä alkaisi epäilyttää itsellä että onko kaikki ok. Jotenkin menee tämä raskaus nyt tässä sivussa, en oo läheskään niin hermona kuin edellisellä kerralla ja ajattelen, että jos tämä menee kesken niin sitten on mennäkseen.

Tervetuloa kaikki uudet minunkin puolesta :wave:

Tittirii ja Murunen 5+0
 
Hömpi omasta mielestäni en oo himotestaaja, 6 testiä oon tehny enkä enempää aiokkaan. Miehen mielestä toikin on liikaa :D Mut puolustaudun kyllä sillä, että en olis noin montaa tehny jos alussa ei olis ollu niin haaleeta viivaa. Ja sit kun mulla oli niitä kotona. Aikaisemmissa raskauksissa en oo testannu ku ehkä 2-3 :) Nyt kyllä himottais tehä uus digi ja nähä et nouseeko viikot, mut toisaalta ei raaski ku se on niin pirun kallis! Ja entä jos ne ei oilskaa noussu? Tulisko ihan kaamee paniikki?
Ja itsekion tosiaan käyän aika ajoin tarkistamassa onko verta tullut. Etenkin nyt kun valkkari on lisääntyny. Just tulin kaupasta tuhatta ja sataa kotiin ihan varmana et nyt menny kesken kun housuissa tuntu niin märältä :D :D (hulluako? :D )

ttty Joo, ihan huoletta sen ratsastuksen kanssa! Jos jo noin monta vuotta oot ratsastanu! Oo nyt huoleti vaan :) Mun yhdellä tutulla on hevonen ja hänen lapsensa on nyt meidän neidin kanssa saman ikänen. Tää äiti pysty ratsastamaan satunnaisesti 7kk asti sit ei päässy enää oikein selkää ja laitto miehensä auttamaa ja sit tää keikku siellä hetken ja seuraavat päivät paikat oli ollu niin kipeet, että päätti laittaa ratsastuksen tauolle :D Kyllä sä sitte ite huomaat kun ratsastus ei tunnu enää hyvältä masun kanssa :)

nellinu & sirriäinen 4+5 :heart:
 
Tervetuloa uusille plussaajille :flower:

Nostan hattua Tittiriille ja Minkille ihaltavasta rohkeudesta :) Meillä neiti täyttää maaliskuun alussa 2-vuotta ja kulunut vuosi kehityksessä on ollut TOSI raskas. Neiti on hyvin energistä tyyppiä eikä malta keskittyä mihinkään, kiipeilee joka paikkaan ja on ollut varsinainen pyörremyrsky. Nyt alkaa pikkuhiljaa helpottamaan joten raskaus tuli juuri sopivaan aikaan. En olisi jaksanut yhtään aiemmin!

Jo; Voi ei, miten vauvanhoito käytännössä hoidetaan sielläpäin? Tuleeko teille joku hoitaja kotiin vai voiko niin pienen viedä siellä johonkin päiväkotiin. Kyllä Suomi on kunnostautunut tässä asiassa, luojan kiitos!

Harrastusgalluppia; Täällä myös hevostellaan ja oma tamma on juurikin mallia projekti. On myös ravitreenissä, mutta sen ohessa ratsastelen. Tässä on muutama viikko vielä armonaikaa jolloin selkään uskaltaudun, mutta sen jälkeen jää ratsimiset tauolle, koska ei ole millään lailla varma ratsu. Energiaa ja vauhtia riittää! Aion kyllä jatkaa tallikäytävällä taapertelua loppuun saakka ja autella vointini mukaan tallihommissa viikonloppuisin ettei fyysinen kunto pääsisi ihan kokonaan repsahtamaan.

Aiemmassa raskaudessa ratsastelin vkolla 19 saakka. Tuolloin luottoratsuna oli kaverin vanha köpöttelyponi :) Tuon jälkeen alkoi tehdä alavatsassa kipeetä, varsinkin ravipätkät, keventämisestä huolimatta. Ystävä kyllä ratsasti vieläkin pidemmälle, mutta jokainen vointinsa mukaan! Itse ratsastus ei sinällään tee pahaa raskausaikanakaan, mutta aina on tietysti se putoamisenpelko mikä tekee lajista vaarallisen.

Ja kyllä, aina pelottaa että milloin housuun hulahtaa..varmistuskäyntejä vessaan tulee tehtyä tavallista tiheämpään. Valkkaria on tullut täälläkin, mut aika naftisti.

Palelu on hiukan hellittänyt, tosin mies on lämmittänyt leivinuunia lähes päivittäin, joten semmoinen 25-asteen sisälämpötila tuntuukin nyt oikein miellyttävältä..toisin kun muutama viikko sitten se pisti jo hikoilemaan :LOL: Illalla kääriydyn edelleen kahden peiton alle nukkumaan.

Ollaan kerrottu lähipiirille raskaudesta kun ei jaksettu asiaa pantata, mutta ei olla mitenkään asiaa julistettu. Omat fiiliksetkin on hassut kun tavallaan ei ole vielä mitään erityisiä tuntemuksia. Asian välillä melkein unohtaa, mut sit kun muistuu mieleen niin tulee semmoinen sisäinen hyvänolontunne :heart: Toisaalta pitäis nauttia tästä kun ei tunnu vielä missään, mut sit taas odottaa kiivaasti että viikot menis nopsaan ja ois jotain konkreettisempaa käsien ulottuvilla. Toisen raskauden ollessa kyseessä itseäni ainakin jännittää tuleeko massu aiemmin jo esiin. Sisko tästä jo varoitteli, mut saas nähdä!

LumiLinnea ja pikkukakkonen 5+3
 

Yhteistyössä