Lokakuun Onnenmurut 2012 *Helmikuussa*

Jo
Mamiko :hug:

Gallupeista: mies on ihan yhtä innoissaan ja km-peloissaan kun mäkin. Yhdessä tultiin siihen vaiheeseen elämässä, että vauva saa tulla. Yhdessä tehtiin testi ja yhdessä myös jännättiin vuosi sitä ennen, km:n kautta. Voi kun vaan nyt menis kaikki hyvin.
Ja kertomisesta: oon kertonut vaan parhaalle kaverille, vaikka moni kaveri tästä yrityksestäkin tietää. Mutta tekee mieli jarrutella - en halua olla sitten kertomassa huonoja uutisia jos meneekin kesken. Töissä ajattelin kertoa vasta sitten kun alkaa maha näkymään. Muutamalle läheisemmälle työkaverille kerron kyllä varmaan sitten kun ollaan vähän selvemmillä vesillä, vk 10 paikkeilla. Samoin vanhemmille kerrotaan vasta maaliskuun lopussa, huhtikuun alussa. Tietävät kyllä keskenmenosta ja yrityksestä, mutta en halua vielä hehkuttaa tätä.

).( oma napa on vielä pysynyt aika hyvin kuosissa, ei kauheasti turvota, mutta ruokaa mätän ihan käsittämättömät määrät, näläntunne on valtaisa. Samoin väsyttää koko ajan ja taas nukuin illalla tunnin töiden jälkeen. Makaan ja syön, eiköhän se maha kohta ala kasvamaan.
Ei pahoinvointia, pikkasen jotain pieniä kuivakäyntiyökkäyksiä on tullut, mutta oon ehkä saanut ne kovasti toivomalla aikaseksi. Nenä on tukossa aamusin, oli jo pari päivää ennen plussaa. Siinäpä ne. Vieläkään ei olla soitettu neuvolaan, en oo oikeen varmakaan mihin pitäis soittaa... tällä viikolla kai sit.
 
Huomenta!
Piti jo ajat sitten kommentoida, kun joku valitteli yövuoroista. Nykyään on jonkinlainen eu-asetus, jonka mukaan työnantaja ei voi velvoittaa raskaana olevaa yötöihin. Työnantajahan ei sitä mainosta, mutta meillä työterveyslääkäri oli laittanut siitä syksyllä viestiä yhden raskaana olevan työntekijän mukana ja nyt kaikki raskaana olevat lopettavat meillä heti halutessaan yötyöt.

Itse ajattelin tehdä yövuoroja niin pitkään kuin mahdollista...ainakin puoliväliin raskautta. En jaksaisi ilta-aamuja yhtään sen paremmin. Ja niin, olen myös hoitoalalla kolmivuorotyössä niinkuin moni muukin täällä :).

- Vimme + Unelma 6+?
 
Hieman (lievästi sanottuna) hämmentyneenä ilmoittaudun joukkoon....

Ikää on (jo) 35v. ja toinen lapsi olisi ilmeisesti tulossa.Laskettu aika ehkäpä 9.10.2012? Ensimmäinen on 2,5v erittäin reipas ja elämäniloinen poika:). Plussausta yritän edelleen sulatella, sillä vaikka tiedämme toki miten raskaaksi tullaan ;) niin silti tämä oli melkoinen yllätys. Ensimmäinen oli jo lottopotti, mutta toista ei edes aktiivisesti mietitty/yritetty, koska luultiin aika mahdottomaksi ajatukseksi.

Tällä hetkellä mieli on kyllä hieman huolia täynnä siitä, miten jaksan kahden kanssa? Miten sitä pystyy antamaan sille toiselle niin paljon kuin tälle ensimmäiselle on antanut aikaa ja rakkautta? Entäpä sitten käytännön asiat...Huokaus. Pitää vaan ottaa yksi askel kerrallaan ja yrittää totuttautua ajatukseen :) Ja toivoa, että kaikki menee hyvin!

Daalis, 35v, 2.lapsi, LA 9.10, Kättäri
 
Viimeksi muokattu:
Voi kääk. Olen lähdössä kuopuksen kanssa käymään lääkärissä. Vastaanotto on työpaikallani ja vetäsin sitten farkut jalkaan (pakkasilla oon vetäny nyt tyylikkäästi toppahousuissa...). Eipä taho mennä farkut kiinni ja paidan läpi pömpöttää omasta mielestä MAHA...turvonnut sellainen. Olen luonnostaan tosi hoikka, joten tämä ei kuulu "normaaliin" kroppaani. Toivottavasti ei tule työkavereita vastaan tai kenellekään ei jää epäselväksi, miksi olen viimeaikoina ollut vähän väsynyt...voi prkl.

Vimme
 
Täällä olo on kutakuinkin normaali, pienen pientä ällötystä ollut mutta muuten ei tunnu että edes raskaana oliskaan. Kauhulla odotan oksentelua, että tuleeko vai ei, esikoisesta alkoi 5pv positiivisen testin jälkeen aamusta iltaan oksentelu, ei aina mahalaukku tyhjentynyt tyhjiin kuitenkaan ja vesi pysyi sisällä ja ruokaakin sain suunnilleen pidettyä sisällä oksentelusta huolimatta varsinkin iltaisin. Mutta eipä voinut paljoa lenkillä käydä, se oli ihan armotonta oksentelua niin jäipä liikunta aika vähälle. En kertakaikkiaan kyennyt ja toivoisin että nyt ois toisin. Muuten olo oli ihme kyllä pirteä, siihen vaan turtui ja tottui. Ehkä 2pv oli koko aikana etten tainnut oksentaa kertaakaan.
Nyt mulla on kyllä kokoajan nälkä, viimeksi vaan ällötti kaikki syöminen. Leivon esikoisen 1v synttäreille parhaillaan ja ihana samalla maistella herkkuja:)
 
Moi kaikille!

Täällä myös yksi odottaja ilmoittautuu. Takana kolme vuotta yritystä ja lapsettomuushoidot aloitettiin viime vuoden lopulla. Nyt 1. IVF:n tuoresiirto takana ja elämäni ensimmäinen plussa tuli testiin. En mä oikeen usko tätä vielä todeksi. Ensimmäinen ultra on 2.3, joten toivottavasti siellä varmistuu, että tämä onkin totta. :) Suuri osa läheisistä on tiennyt hoidoista ja muutama tietää nyt raskaudesta. Yritetään silti pitää vielä tätä vähän salassa, ettei ihan yleisesti huudella. Kaikki on vielä niin alussa ja kaikki on mahdollista.. Laskujen mukaan tänään rv5+3 ja LA 6.10. Selkeimpiä oireita mulla on väsymys, vilu, mankkamaiset kivut ja hetkittäinen pahoinvointi. Maha on myös melko turpea, mutta en tiedä johtuuko se rankoista hoidoista vai tästä ihanasta uutisesta. Farkut ei oikeen meinaa mennä kiinni. :)

valoa, 28v, 1.lapsi, LA 6.10, OYS
 
Hui, kun on tullut paljon viestejä! :D

Pahoittelut menetyksestä kärsineille ja suuri :hug:

Tervetuloa uusille :)

Täällä oli Galluppia miehen reagoinnista ja kertomisesta muille..
Mies tuli töistä kotiin ja hän oli hyvin väsynyt työpäivän jälkeen. Hän oli siinä kasvopesulla ja kuivasi kasvojaan, minä pidin testiä silmien korkeudella. Avattuaan silmänsä hän katsoi testiä, minua ja taas testiä.. Sitten halasi minua pitkään ja hymyili loppuillan.. :)
Kyllähän se välillä hössöttää, mutta minä taas jarruttelen..

Sitten se kertominen muille.
Pidän raskauden salassa kaikilta viikkoon 12 asti, yhteinen sopimuksemme :)
Työnantajalle kerron sitten kun on vaikeaa peitellä raskaus ja tarvitsen kevyempää työtä :)

).(Ensimmäinen neuvola onkin 28.2 ja lääkäritarkastus 9.3. Mutta taidan varata yksityiseltä ultran myös tuolle 28.2 päivälle, että lääkärin ajan voi sitten perua, jos pikkuinen ei ole kestänyt..

Murmeli & Pömpiäinen 5 + 0 *PoKs* :) (Oli pakko vaihtaa työnimi, ku olen rupenut sanomaan masuasukkia pömpiäiseks :) )
 
Gallubiin kerroin miehelle tekstiviestillä, laitoin kuvan testistä ja tekstin arvaa mikä tämä on? Hetken päästä soitti, oli aivan innoissaan. Myönsi kyllä että hetken joutui miettimään että mikäkhän tuossa on, mutta sitten sillä oli välähtänyt. Parhaalle ystävälleni kerroin, mutta muille ei aiota mainostaa. Kukin huomatkoon kun huomaa, viimeistään siis lokakuussa. :heart:

(.) ei oikeastaan mitään oireita, pientä huimausta lukuunottamatta. Tyttöjen odotuksessa oli pahoinvointia mutta ei oikeastaan mitään muuta. Pojan odotuksen ensimmäiset 3 kk oksensin monta kertaa päivässä.

Hellunmartta ja salaisuus 3+5
 
Mukavaa, että ollaan saatu jälleen uusia lokakuisiin =) Tervetuloa vaan! =)

Pahoittelut ja voimia Mimianna ja Mamiko :hug:

Miesgallupiin:
Mies on kyllä ihan höpönä asiasta :D Miettinyt kovasti, että mkihin vauvan pinnasänky tullaan laittamaan. Ja kun hänellä voi tulla öisin työpuhelimeen hälytyksiä, niin on pähkäilly, että pitääkö hänen lopettaa päivystys...ettei vauva sattuisi heräämään. Kovasti tv:stä haluaa katsella sydän ääniä ja vauva tulossa ym.

).( Eilettäin iltavuorosta tuli pikalähtö kotiin. Tuli yhtäkkiä sellainen valonarkuus silmiin, alkoi huimaamaan, oksetti ja siihen vielä armoton pääkipu... Ei muutako ukko soittaa hakemaan kotiin. En uskaltanut lähteä yksin lyllertämään kotiin... Oirelu jatkui kotona, pääkipu voimistui vain entisestään. Minulla ei ole koskaan ollut mitään vastaavaa oireilua. Soittelin omaan tk:hon vastaanottoon, käväsin kuitenkin lekurin luona joka tuumasi, että migreenikohtaus tämä on. Sain suunkautta Panadol Novumia ja reilu puoli tuntia köllöttelin seurannassa. Kotiin päästyä piti päästä kuitenkin hämärään ja torkuin koko illan. Yöunetkin oli 12h ja tällepäivälle myös päiväunet ovat maistuneet oikein hyvin. Päänsärkyä on vielä tänäänkin ollut. :|
 
Viimeksi muokattu:
Ai niin, kysymyksistä...


Miehen reaktio oli hieman hämmentynyt. Tein testin viikonloppuna ja kutsuin miehen katsomaan tikkua. Siihen sitten tietysti tuli ihmettelemään 2,5v:n. Miehen kommentti oli " no mä vähän arvelinkin jo" :) (päivällä riidellessä olin siis huutanut kitapurjeet liehuen, joka ei ole lainkaan tapaistani). Mutta asiaa yritetään nyt sulatella tässä vähitellen ja onhan tässä aikaakin onneksi reippaasti.

Parhaalle ystävälle kerroin tekstarilla suht heti, koska järkytys oli niin kova. Muille sitten aikanaan ja töissä varmaan joskus kevään korvilla tai kun vatsa pulpahtaa esiin. Onneksi nykymuoti tunikoineen antaa aika paljon väljyyttä pukeutumiseen, joten välttämättä ei kovin moni huomaa ihan heti.

Ja erityisonnittelut plussasta niille, joille tämä on ollut hankalampaa kuin monelle muulle!
 
Moikka!

Tervetuloa uusille ja paljon onnea :flower:

Täällä oireita jo vähän ilmaantunut. Viluttaa ja muutama yökkäys jo tullut, kuitenkin näiden kanssa vielä pärjäillään ;-)

Meillä mies on kyllä tosi täpinöissään. meillä on aika varmasti muutto tulossa isompaan asuntoonkin lähiaikoina. :)

Tein salaisen ryhmän lokakuisille facebookkiin. Paljon kivempi jutella siellä salaisesti, kun täällä yleisesti! Eli jos mukaan haluutte, niin laittakaa mulle tänne viesteihin nimenne ja vähän et miltä näytätte profiilikuvassa, niin lisään kaveriksi ja siitä sitten ryhmään! :)

Laa ja pieni 6+1 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Mä kävin tänään neuvolan lääkärissä, koska musta ei todellakaan ollut töihin menemään, mulla oli niin lujaa huono olo. Lääkäri sitten sano, että voidaan samalla ultrata, kun mulla on ollut tosi epäsäännöllinen kierto ja tuo mun laskettuaika perustu vaan viimeseen kiertoon. Siellä se pieni pötkötteli ja sydän löi vimmatusti; ja mikä parasta viikot on enemmän! Luulin, että mulla on viikkoja vasta n. 5, mutta lääkäri meinas että niitä olisi jo 7 jos ei vähän enemmänkin! :) Taidan siis siirtyy tuonne syyskuisiin porisemaan, mutta voin käydä teitäkin vielä täällä morjestamassa välillä. Mulla on viikon päästä ar-ultra, niin sillon selvii sitten tarkasti viikot. Parempi näin päin!

Oireita mulla siis on! Yhtäkkiä aivan mielettömän paha olo koko aika ja vilunväreitä tulee ja menee.

Memmiina ja papunen (viikot hukassa) :heart:
 
Heissan kaikille !

Täällä yks utelias kans tahtoo mukaa, nii pääsee jutteleen tästä uudesta pienestä ihmeestä :) Tänne päätin liittyä vasta äskön, että pääsen myös mukaan keskuteluun. Eli en oikee vielä osaa edes käyttää koko sivustoo :)

Keskustelut luin kaikki läpi ja ihanaa et on muitaki jännittäjiä, kun vain minä :D Esikoinen tulossa (toivottavasti) ja tuntuu ettei uskalla oikeen mitään tehdä tai syödä.. Itellä ehkä pelko koko aika keskenmenosta, koska ensimmäinen meni kesken rv 10. Toivottavasti nyt parempi onni ja saan pitää tän murun lokakuun alkuun asti :)

Oireita mulla ei oikeestaan ole muuta kun pissalla ravaaminen ja pieni nipistely välillä. Ai niii ja tietenki tissit turvonneet ja nännit tosi arat. Onneks on vielä toistaseksi vältytty pahoinvoinnilta.

Raskaudesta ei tällä hetkellä tiedä muut kuin tietenki mies, paras ystäväni ja sen mies :) Muillekkin tekis nii mieli jo kertoo, mutta ei uskalla ennen ku on ainaki rv 12.

_Janzku_, 21v, Ensimmäinen, LA 6.10, TAYS
 
Viimeksi muokattu:
Hei kaikille, vieläkö joukkoon mahtuisi?

Pitkään mietin, että kirjoittelenko edes tänne .. Mutta kokeillaan.

Eli olemme pitkään yrittäneet saada esikoista, about 1,5 vuotta. Välillä ihan tosissaan ja välillä "tulee jos on tullakseen" -fiiliksellä.

Nyt kuitenkin kp38. Reilu viikko sitten eli n. kp 28 aikaan alkoi kovat menkkakivut. Niitä on minulla aina ennen menkkoja ja pari päivää menkkojen alettua. Otin siihen määrättyä lääkettä useana päivänä. Viikon ne suunnilleen kesti, mutta menkkoja ei kuulunut. Sitten rinnat tulivat araksi ja ajattelin, että nyt ei kaikki ole kunnossa. Päätin tänään tehdä testin ja sain ensimmäisen kerran ikinä kaksi viivaa! Eli meille siis on ilmeisesti tulossa vauva?

Niin peloissani ja mietteisenä kuitenkin olen, etten tätä taida todeksi uskoa ennen kuin lääkäri sen varmistaa. En vain voi uskoa, että meille voisi tulla vauva kun ei sitä tähän mennessä ole kuulunut .. Hui!

Oma kierto on aika sekaisin yleensä, joten LA mahdollisesti 7. - 9.10 laskureiden mukaan?


Tiina 23v. Ensimmäinen lapsi, KSKS
 
Viimeksi muokattu:
Nyt vaan omaa napaa kun ahistaa niin paljon :( Pelkään kauheesti että mennytkin kesken kun mulla ei oo enää koko ajan pissahätä mitä aikasemmin oli :( Onks teillä kellään tietoa, et jos yks oire lähtee pois nii onko kaikki toivo jo menny? :(
 
nellinu, en mä vielä panikoisi. :) Jos olet vaan juonut vähemmän kuin normaalisti? Älä vielä tuon perustella heitä kirvestä kaivoon. uskotaan ja toivotaan et kaikki on hyvin :heart:

Tervetuloa taas uusille! :)
 
Hei vaan kaikille! Liityn joukkoonne iloiseen :) La 11.10, nimim. Karsu87, ikä 24, esikoinen, sairaalana joko TAYS tai VAS Kaksi päivää sitten sain niin selkeän plussan ja jopas alkoi paleluun ja pissalla juoksemiseen löytyä selvyys :) Menkkojen mukaan laskemalla (jos oikein osasin laskea) olisi nyt 4+6. Onko täällä loka-mammoja Tampere-Ylöjärvi suunnalta?

Karsu87 & 4+6
 
Viimeksi muokattu:
Onnittelut plussista Janzku , Tiinu &Karsu87 ja tervetuloa mukaan jutustelemaan. :wave:

nellinu Ollaan kyllä niin samassa veneessä näiden oireiden (tai niiden puutteen) murehtimisen kanssa. :( Mutta en kyllä yhtään usko, että pissahädän vähentyminen olis merkki mistään. Mulla esikoisesta alkoi vessassa juokseminen vasta loppuraskaudessa kun maha painoi rakkoa, alussa en edes muista kärsineeni siitä. Muutenkini oireet vaihteli päivittäin. Kun mulla marraskuussa tuli se keskeytynyt km, niin oireet todellakin kaikki lähti pois. Olo muuttui täysin "ei-raskaaksi" parissa päivässä. Jotenkin sen kyllä tiesi. Olen ihan varma, ettei sulla ole kyse km:stä. Nämä ekat viikot on niin piinaavia ja kun sullakin on raskas kokemus taustalla, niin ymmärrän hyvin, että stressaa. Tsemppiä sinne. :hug:

Sachie Hui kuinka pelottava migreenikokemus sulla! Onneksi ei ollut vakavammasta kyse, mutta säikäyttää varmasti, jos ei ennen ole kärsinyt migreenistä. Aurallinen migreeni voi kuulemma just pahentua raskausaikana, toivottavasti sulla jäi kuitenkin yhteen kertaan! Mulla on auraton migreeni ja sen hoito raskauden lopulla on tosi vaikeaa kun ei saa enää käyttää kunnon lääkkeitä. Mutta se onneksi rauhoittuu yleensä raskausaikana.

memmiina Onnea ihanista ultrakuulumisista! :heart: Tulehan välillä meitäkin moikkaamaan, vaikka siirtyisitkin syyskuisiin. :)

Laa Olitpa reipas kun teit jo fb-ryhmän. :) Voisin itse liittyä sitten vähän myöhemmässä vaiheessa raskautta, jos tästä nyt päästään alkua pidemmälle. Meillä on esikoisen ajoilta edelleen hyvin aktiivinen fb-ryhmä, jossa päivittäin tulee tsättäiltyä muiden kanssa.

Pitiköhän muuta kommentoida? Omaan napaan kuuluu taas tänään etovaa oloa, eilen oli koko päivän aika normaali olo ja olin jo ihan valmis heittämään hanskat tiskiin tämänkkin raskauden suhteen. Hitto, että sitä pitää olla neuroottinen. Mutta en usko, että kovin moni km:n kokenut voi olla alkuraskautta stressaamatta. Tai itse asiassa, ei tarvi olla edes km:ää taustalla, että stressaa. Se on tätä naisen elämää. :D Noh, ei auta kuin toivoa parasta ja yrittää sitten uudelleen, jos menee mönkään.

Lumi & muru 6+1
 
On tää kyllä stressaavaa : /
Itte oon ny pari päivää nukkunu todella huonosti kun ajattelen että jotain menee mönkään. Tai oikeestaan ne ajatukset vaan on päässä koko aika pyörimäs. Tänäänkin ekan kerran jo herätty 4.20 ja 2h siinä hereillä olin, mutta onneks sain takasin nukuttua. Monet sanonu että on väsyneitä tai uupuneita, mutta musta taas tuntuu että virtaa riittää vaikka kuinka paljon :) Ihan hyvä näin, ku ei sen ison mahan kanssa pysty enää näin paljon tekee.. Varmaankaa :)

Ensimmäinen neuvolakäynti olis vasta 6.3. En jaksa odottaa.

Haluisin kysyä teidän ruokavaliosta tai ainaki lähinnä aamupalasta, että mitä syötte? Ja sitten vielä ne jotka on töissä, että mitä sinne otatte mukaa? Itte oon aina ollu vähän huono syömään terveellisesti ja aamupalaakaa en oikeestaan oo ennen syöny. Eilen ittelleni ostin nallen neljän viljan täysjyvähiutaleita ja ajattelin että jos sitä ny sais edes muutamina aamuina vähän alas.

Toinen kysymys olis että, kuinka moni syö raskaana oleville tarkoitettuja monivitamiineja? Itte kävin neki eilen hakemassa, kun aika huonosti tulee ainaki tota kalaa itse syötyä.

Janzku & pikkune 5+4 :heart:
 
Mut vois varmaan lisätä tuonne listalle 15.10. saraheinä ikä 28, toinen, sairaala OYS.
Joo, kyllä se keskenmeno pelottaa ja on ajatuksissa, vaikka ei mullakaan yhtään keskenmenoa ole takana. Varmasti pelottaa vielä enemmän jos on sen joutunut kokemaan. Vähän niinku päivä kerrallaan mentävä. Mulla on mahassa tuntemuksia joita ei ollu esikoisen aikaan, mutta yritän kovasti ajatella että se johtuu siitä että oon ollut jo raskaana niin kohtu ja kaikki kasvais nopeammin tms.
Onko kaikki menossa varhaisultraan? Mä en vielä tiedä.
Tervetuloa uusille=)
Muuten, onko kellään muulla sektiota takana? Mulla on vuosi sitten tehty ja senkin takia vähän jännittää meneekö kaikki hyvin. Kun ei oo ihan sama tilanne kuin esikoista odottaessa..

saraheinä+pikkumatkalainen 4+3
 
Ainiin, vitamiineista, mä oon syönyt jo tammikuun alusta multivita-raskausvitamiineja. Juon paljon maitoa niin tuo on ollut ihan sopiva ja kestää kauan. (siinä ei taida olla kalkkia)
Aamupalaksi syön lähinnä leipää+kahvia. Viime raskaudessa mulla oli vähän huonot aamupalat kun mikään ei pysynyt sisällä, taisin syödä pienen annoksen jugurttia vaan.
 
Heti kun aloin manailemaan oireiden puutetta, niin tulikin oikein kunnolla huono olo ennen lounasta...

ja siis oikeesti, on ihan hiton vaikea yhdistelmä olla raskaana ja syödä ravintolalounaita! Niissä on aina jotain epäilyttävää mukana vaikka kuinka yrittäis kiertää. Viime viikolla medium härän lihaa ja tänään mun pastan päällä oli raaka kananmunan keltuainen! Argh! Sinne se sitten uppos pastan sekaan. Yök.

Mulla on käytössä Multivitan raskausvitamiinit. Aloin popsimaan niitä jo silloin kun päätettiin, että toinen lapsi olis tervetullut.
 
saraheinä Mä ainakin olen menossa varhaisultraan, mutta siitä pääsen keskustelemaan sen neuvolatädin kanssa vasta 6.3 ja tänää sille soitin, nii sano että se varhaisultra menee sit johki maaliskuun loppuun. Kysyin myös tosta varhaisraskauden yhdistelmäseulonnastaki ja sekin aika varataan vasta sit johki maaliskuun puoleen väliin. Tyhmää kun joutuu odottaan noin pitkälle.. Haluisin niin kuulla jo pikkusen sydämen äänet.
Niin kuinka moni täällä on menossa piakkoin jo ultraan? Meettekö siis yksityisille ja paljon sellanen lysti tulee maksaan, jos haluaa mennä ennen tota rv 11 ultraan?

Toi keskenmeno on koko aika mielessä.. En saa sitä ajatusta millään pois mielestä. Koko aika ajattelee et tekeekö jotain väärin tai miten päin sitä uskaltais olla ja vaikka mitä, vaikka tiedän että ihan tavallisia asioita voin vielä tehdä, eikä mulla pitäs olla mitään hätää. Aina vaan tulee se ensimmäinen keskenmeno mieleen ja ajattelee että jos tämä toinenkaan pikkuinen ei kestä.
Toivotaan nyt kuitenki parasta :)
 
Noni, nyt on taas listaa vähän päivitelty, jos joku unohtu nii pyydän anteeksi ja uuestaa vaa tökkimää ;) Ja kannattaa tsekata myös et onko omat tiedot oikein :)

Tiinu* Sulle laitoin la:ks 7.10, voihan sen sitte vaihtaa :)

memmiina Tahotko et poistan sut listoilta vai et siirrän vaa la:n syyskuun puolelle? Mitä meinaat että riittääkö mielenkiintoa jutella vielä meille? :) Ja hirmusesti onnea noin hyvistä ultra kuulumisista! :) :heart: Kiva että mekin aletaan niitä pikkuhiljaa saamaa, vaikka et enää lokakuinen ookkaan :)

Janzku Sun neuvolantäti on varmaan käsittäny että tarkotit np-ultraa mikä on n. rv12 tienoilla, se on sitte maaliskuun lopussa. Jos tahot ar-ultraa nii sit pitää mennä yksityiselle :) (tai nähtäväst joillakin paikkakunnilla myös neuvolassa voidaan tehä) Hinta riippuu tosi paljo paikkakunnasta ja varmaan myös lääkäriasemasta, mut ei varmaan kovin puihin mee jos suunnillee 100e puhuu. Muutama vuos sitte tais täälläpäin olla siinä 60-70e, mut eiköhän hinnat oo noussu jo sen verran et satasen lähelle tai yliki mennää :( Ja noi seulonnat ainaki täällä tehdään sitte sen np-ultran jälkeen :)
Neuvolassa kuunnellaan kyllä sydämensykkeet, mut se riippuu aika paljo laitteista ja tädistä et saako niitä kuuluviin alussa :) Esim. mulla ei oo koskaan kuulunu rv8-9, vaikka tottakai se sydän siellä silloin on jo sykkiny :)
Ja me ollaan menossa ar-ultraan, meillä se on 23.2, enkä kyllä tajua miten sinne asti selviän ilman hermoromahdusta :(

saraheinä Vastaan sulle, vaikka itellä ei sektiota takana ookkaan. Mun yhden kaverin eka lapsi synty suunnitellulla sektiolla ja hälle sanottii et 2v. pitäs pitää taukoa ennen toista ja oikeestaa tasan 2,5v on nyt heidän lapsillaan ikäeroa. Tää kaveri sano että ymmärtää nyt hyvin miks kehotettiin pitämään toi 2v. taukoa, kuulemma kiristi arpea jumalattomasti ja vaikka aivastukset sai kuulemma ihan järkyttävän kivun arpeen, et välillä tuntu et taju lähtee. En tosiaan tolla halunnu pelotella, vaan kertoa miten tää mun kaveri asian koki. Tottakai se varmasti riippuu vaikka ruumiinrakenteestakin et miten se arven venyminen sit sattuu. Tää mun kaveri on tosi laiha. Tässä siis yks kokemus sektiosta, mut toivotaan et sulla menee helpommin raskausaika :)

Janzku ...vielä sulle ;) Vitamiineja syön Lady vita - mama, ja aloin syömää noita jo yritys aikana. Aika laiskasti vaan muistan niitä ottaa kun ne pitää ottaa ruuan yhteydessä :ashamed:
Ja aamupalaa en oikeestaa syö, ehkä jugurtin vaikka karmee nälkä onkin. Oon siinä vaan niin laiska! :ashamed:

Lumi Stressaa vaan niin paljo :( Mullakin kyllä tänään ollu koko päivän aika etova olo. Mut veikkaan et johtuu väsymyksestä mikä on ihan järkyttävää. Oon kyllä nukkunu ihan hyvin. Mut toi pissalla käymisen vähentyminen kyllä mietityttää :( Ja eilen vielä guugletin fiksunaa ja joku kellä oli vähentyny nii sano et kesken oli menny :( Mieskin sano että kieltää multa tätä menoo kokonaan koneen käytön jos jossakin keskenmeno palstoilla surffailen :D :D

Laa Itekin katon et miten tää raskaus etenee ja sit vois ehkä faceryhmään liittyäkin :) Kiva et oot jaksanu ryhmän luoda :)

Ja nyt mulla jo niin pitkä viesti että huhheijaa! Enää en jaksa kirjottaa :D Toivon totisesti et kaikki menee hyvin!

nellinu & sirriäinen 5+3
 

Yhteistyössä