Luonnonmukainen synnytys -kokemuksia?

Selailin vanhoja ketjuja, enkä ainakaan pikaisesti löytänyt kertomuksia luonnonmukaisista/ lääkkeettömistä synnytyksistä. Olisiko jollain jakaa omansa?

Olen niin väsynyt ja raivostunut niihin kommentteihin "voi tyttöparka, kyllä se on kamalaa", "ota kaikki lääkkeet", "niin, sullahan oli se epiduraali siinä viime synnytyksessä...". Pyrin luonnonmukaiseen synnytykseen tämän toisen lapsen kohdalla, mikä tuntuu sukulaisista ja joistakin ystävistä ilmeisesti ainoastaan mielipuoliselta. Tiedän että niitä hyviä synnytyskertomuksia on olemassa (ilman lääketieteellistä kivunlievitystä). Kuulisin mielelläni muiden näkemyksiä ja kokemuksia!

Hyvin rasittavaa kuulla vielä vastaväitteitä luomusynnytyksen hyvistä puolista. Jos synnyttämään lähtee siinä mielentilassa kuin olisi mestaukseen menossa, niin toki siitä saa äärimmäisen kauhukokemuksen itselleen. Ja toki toisilla synnytyksissä ilmenee komplikaatioita, jotka vaativat lääkehoidon ottamista mukaan ja vaikuttavat negatiivisesti itse kokemukseen. Itse vaan jaksan uskoa, että jos synnytys etenee säännöllisenä ilman komplikaatioita, niin mielenhallinnalla, keskittymisellä hengitykseen, asentoihin ja esim. vettä ja akupunktiopisteitä apuna käyttäen pystyn hallitsemaan kipua tai ainakin kestämään sitä tarvittavan ajan- ja että se on sen arvoista kun saan viimein oman nyytin syliini <3 .

Tuntuu että synnytystarinoiden kertominen on tietyissä piireissä kilpailu siitä, kenellä oli kamalin kokemus: Kuka repesi pahimmin, tarvitsi eniten veripusseja tai oli kuolla kipuihinsa kauimmin. Siinä unohtuu koko asian kaunis tarkoitus

 

Pahoittelut heti, että ei ole synnytyskertomusta jakaa. Mut ehdottomasti tsemppailut sun asenteelle!

Mulla oli ajatuksissa luomusynnytys jo esikon kohdalla, mutta niin vain kävi, ettei niitä kipuja sitten mitenkään voinutkaan hallita... Ne siis veivät aivan mennessään, ei siinä muistanut että synnyttämässä ees oli...

Nyt toinen synnytys kohta edessä, ja mahdollisimman luomuna haluaisin siitä taas selvitä. Mulle on mieheni lisäksi tulossa doula mukaan synnytykseen, ja toivon että kun siinä on kaksi ihmistä koko ajan auttamassa (tukemassa hyvään asentoon, pitämässä kaurapusseja selällä yms.), niin kivut olisi vähän helpommin kestettävissä. Ja haluaisin ehdottomasti synnyttää seisovasta asennosta, mikä saattaa estyä jos epiduraalin otan.

 

Täällä oltiin aikalailla samoissa fiiliksissä ennen toisen lapsen syntymää. Päätin, että mahdollisimman pitkälle mennään ilman mitään lievityksiä ja lopulta mentiinkin sitten täysin luomuna.

Kävin perjantaina rv 41+4 ya-kontrollissa äippäpolilla eivätkä ottaneet vielä sisään käynnistykseen vaan käskivät tulla polille maanantai aamuna jollon raskausviikkoja olisi kasassa 42+0. No asennoiduin siihe, että käynnistykseen mennään eikä vauva tule ulos ilman apuja. Kuinkas ollakaan, synnytys käynnistyi maanantai aamuna klo 0.50. Tunnin verran mietin, että onkohan nää nyt supistuksia vai onko pakki vaan sekaisin. 1.20 otin pari poanadolia ja menin takaisin sänkyyn odottelemaan vaikutusta. Joskus 1.50 tuli eka sellainen supistus, että oli pakko noustsa ylös enkä tiennyt miten päin olisin ollut kun sattu niin perskeleesti. No pari tällastä ja mies heräs. Mietittiin mitä tehdään kun miehen piti lähteä klo 03.00 töihin. Soitin mun isälle, että tulee hoitamaan esikoista ja mies soitti mulle ambulanssin. Hyvä niin, sillä n. 2.20 tuli samanlainen tunne kuin esikoisesta synnytyssalin pöydällä eli nyt se tulee. Ei onneksi tullut vaan kerittiin ambulanssiin ja sillä sairaalaan asti. Matkalla supisti ihan kiitettävästi, mutta keskityin hengittämään aina supistusten aikana sekä viimeisten supistusten aikana aloin hyräilemään matalaa mantraa. Nämä kaikki tuli ihan luonnostaan mitään sen enempiä miettimättä. Sairaalassa olin klo 03.00 ja kätilö totes kohdunsuun olevan täysin auki ->suoraan saliin. Kätilö ehdotteli pudenduspuudutetta ponnistusvaiheeseen, mutta ei sitä keritty laittamaan kun tyttö syntyi klo 3.18. Ponnistusvaiheen "ulostulo" kipu oli aikasta kamalaa, mutta kestettävää kyllä. Kirveli/poltteli, mutta sen kesti kun tiesi ettei se kipu kestä kauaa. Kivut loppui heti kun tyttö oli maailmassa. Sen verran positiivinen fiilis jäi, että voisin synnyttää uudelleenkin luomuna.

 

Itsellä vieressä köllöttää kuukauden ikäinen esikoisprinsessa jonka "vahingossa" luomuna synnytin itselläni ei ole mitään huonoja muistoja menneestä synnytyksestä, vaikka en kipulääkkeitä saanutkaan! Oma asennoituminen synnytykseen, luotto sairaalahenkilökuntaan ja omiin voimiin ratkaisee, ehdottomasti! Positiivista kipua.. Sitä itselleni kotona hoin ja sairaalassa kerkesin olla vain 20 min ennenkuin tyttö syntyi.. Vahingossa luomuna tosiaan menin, kun halusin olla kotona niin pitkään kuin kestän., ja kestinpä niin, että olin täysin auki kun sairaalaan menin kyllä se sujuu jos niin tahtoo ! Synnytys kesti 17h, ponnistus 7min. Lapsivesien mentyä sairaalassa kivut loppuivat kuin seinään.. Supistukset eivät tuntuneet enään niin kivuliailta ja ponnistusvaiheessa tunsin vain painetta, en lainkaan kipua.

 

Jos synnyttämään lähtee siinä mielentilassa kuin olisi mestaukseen menossa, niin toki siitä saa äärimmäisen kauhukokemuksen itselleen. Ja toki toisilla synnytyksissä ilmenee komplikaatioita, jotka vaativat lääkehoidon ottamista mukaan ja vaikuttavat negatiivisesti itse kokemukseen. Itse vaan jaksan uskoa, että jos synnytys etenee säännöllisenä ilman komplikaatioita, niin mielenhallinnalla, keskittymisellä hengitykseen, asentoihin ja esim. vettä ja akupunktiopisteitä apuna käyttäen pystyn hallitsemaan kipua tai ainakin kestämään sitä tarvittavan ajan- ja että se on sen arvoista kun saan viimein oman nyytin syliini <3 . (

NIMENOMAAN näin! Olisin voinut itse kirjoittaa tämän. Jos synnyttämään lähtee sellaisella asenteella, että voi voi kun se tulee sattumaan ihan kamalasti, niin onko sitten ihmekään kun sattuu? Nimenomaan pitää harjoittaa mielenhallintaa siten, että asennoituu niin, että kipu kuuluu synnytykseen ja siitä on kautta aikojen naiset selvinneet ilman lääkitystä. Asenne on erittäin tärkeä juttu!!

Itselläni on takana yksi luomusynnytys (esikoinen) ja yksi epiduraalin avulla hoidettu synnytys (toinen lapsi). Molemmat lapseni on aikaansaatu IVF-hoidolla, joten olen ollut erittäin motivoitunut hoitamaan synnytykset niin, että olen halunnut välttää lääkkeet nimenomaan siitä syystä, että en ole halunnut riskeerata vauvaa millään lailla. Mitään muuta ideologista syytä siis asiaan ei liity, ihan pelkästään se fakta, että kaikki lääkkeellinen vaikuttaa vauvaankin ja sisältää aina riskin vauvan voinnin ja/tai synnytyksen sujuvan kulun kannalta.

Esikoisen synnytykseen olin valmistautunut erittäin hyvin, tutustunut ensin tarkoin siihen, miten synnytys fyysisenä tapahtumana etenee (luin yhden opuksen joka oli tarkoitettu kätilöopiskelijoille), sitten tutustuin tarkoin eri kivunlievityksiin ja sen jälkeen tein huolellisen synnytyssuunnitelman, jossa olin listannut kivunlievitysmenetelmät siinä järjestyksessä kun niitä haluan kokeilla. Lääkkeellisistä listalla oli ilokaasu (kolmanneksi viimenen oljenkorsi, ilokaasuhan on suhteellisen turvallista vauvan kannalta), pudendaalipuudutus (toisiksi viimeisenä) ja viimeisenä epiduraali (viimeinen oljenkorsi). Näitä ennen oli listalla erilaisia luonnollisia kivunlievitysmenetelmiä kuten lämmin vesi, kaurapussit, synnytyslaulu yms. Synnytyssuunnitelmaani olin myös kirjannut liikkumisen merkityksen eli halusin olla nimenomaan liikkeessä aina supistusten aikana, vauvan oikean laskeutumisen takia.

Tämä synnytyssuunnitelma osoitautui erittäin hyödylliseksi eli suosittelen lämpimästi synnytyksen suunnittelemista eritoten, jos tavoitteena on synnyttää mahdollisimman lääkkeettä.

Esikoisen osalta synnytykseni käynnistyi supistuksilla, jotka voimistuivat voimistumistaan. Supistusten väli tuli käytettyä kyllä tarkoin lepäämiseen. 8cm jälkeen supistukset olivat todella pahoja, mutta pidin kokoajan mieleni lapsessa ja hänen hyvinvoinnissaan. Miehen tekemä alaselän hieronta ja synnytyslaulu olivat parhaat kivunlievityskeinot siinä vaiheessa. Jotenkin kummallisella tavalla supistuksiin ilmeisesti hieman "turtui", koska en muista, että sitten enää siellä juuri ennen ponnistusvaihetta olisi tuntunut niin pahalle. Ponnistusvaiheen alkaessa olin kuitenkin ilmeisesti sen verran turtana kaikesta siitä kivusta (10h kesti synnytys), että en osannut jännittää lainkaan (vertailuna toinen synnytykseni jossa olin epiduraalissa ja ponnistusvaiheen alkaessa jännitin ihan kunnolla). Ponnistusvaihe oli kivuton lukuunottamatta yhtä kovaa viiltävää kipua (ilmeisesti kun pää lävisti emättimen), mutta tätä kipua lukuunottamatta ponnistusvaihe tuntui mielestäni ihan samalle kuin toisessakin synnytyksessäni jossa olin siis saanut epiduraalin joka vaikutti vielä ponnistusvaiheessakin. Sitä paineentunnettahan se enimmäkseen on, ei niitä supistuksia tunne silloin kun ponnistaa ihan kaikilla voimillaan. Pudendaali tai paraservikaalipuudutus olisi varmaan poistanut tuon yhdenkin kipukohdan tuossa ekassa synnytyksessä, mutta sellaista en siis ottanut.

Toinen synnytys olikin sitten erilainen. Synnytys käynnistyi vesien menolla ja epäsäännöllisiä supistuksia kesti ensin yli vuorokauden (=2 yötä unettomuutta), jonka jälkeen synnytys käynnistettiin. Käynnistetyt supistukset olivat huomattavasti kovempia kuin luonnolliset supistukset esikoiseni synnytyksessä. Todella. Takana olleen unettomuuden ja kovien supistusten vuoksi olin täysin poikki jo avautumisvaiheen alkupuolella, jonka vuoksi tein päätöksen epiduraalista. Vaikka oli siis kyllä tarkoitus toinenkin kerta luomuna synnyttää. Oli vain sitten yksinkertaisesti pakko ajatella myös sitä, että minulle jää voimia ponnistaa lapsi maailmaan... Mitä hyötyä on kestää avautumisvaihe luomuna, jos se vie kaikki voimat niin, että en jaksa enää ponnistaa lasta ja sitten päädytään sen vuoksi sektioon? Ei mitään, tämän vuoksi siis tuo ratkaisu tässä toisessa synnytyksessä.

Epiduraalin kanssa kaikki meni tosi hienosti myöskin, synnytys vaan oli hurjasti nopeampi kuin edellinen eli epiduraalin saatuani paikat avautuivat ihan hetkessä! Kätilön mukaan usein epiduraali auttaa rentoutumaan sen verran, että avautuminen nopeutuu. Mitään komplikaatioita ei minulle ja vauvalle epiduraalin vuoksi tullut.

Molemmista synnytyksistä on jäänyt siis oikein myönteiset kuvat =) Kaikkein mieluiten olisin synnyttänyt tietysti molemmat luomuna, mutta uskoisin, että se ei olisi nyt tuon toisen synnytyksen osalta toiminut, käynnistetyt supistukset olivat liian kovia ja taustalla oli liikaa valvomista.

Jos jotain vinkkejä antaisin, niin sanoisin, että kannattaa tehdä kunnollinen synnytyssuunnitelma ja tutustua synnytyksen kulkuun ja kivunlievityksiin ennalta sen minkä vaan pystyy. Toisekseen asenne on oltava kohdallaan eli on oltava sitoutunut siihen, että ok, tulee sattumaan ihan hel*tisti mutta minäpä kestän sen. Kolmanneksi kannattaa kuitenkin kuunnella sitten kroppaansa synnytyksessä eli jos kaikki voimat sitten vaan on olosuhteiden vuoksi poissa niin kannattaa sitten kyllä priorisoida sitä että jaksaa ponnistaa. Ponnistaminen kuitenkin on ihan täyttä fyysistä työtä, se on todella rankkaa jos vaikka on 30-60 minuutinkin ponnistusvaihe.

Tsemppiä!

 

Musta on hienoa kun haluaa synnyttää luomuna eikä mulla ole mitään sanottavaa sitä vastaan. Toivoin kovasti itsekin voivani synnyttää luomuna molemmilla kerroilla, mutta mulle valitettavasti kipu oli ekassa synnytyksessä sietämätöntä ja päädyin epiduraaliin.

Kaikkein rankinta mulle oli kuulla jälkeen päin joiltakin ihmisiltä, että mun asenne oli ollut väärä ja että kipu on psykologista -ja että oli oman pääni 'vika', että tunsin synnytyksen niin kivuliaana. Tämä ei mielestäni lainkaan pitänyt paikkaansa. Mulla oli -ja yhä on- vahva luotto siihen, että mun kroppa osaa hommansa, en pelännyt synnytystä vaan päinvastoin odotin sitä innolla. Ihmisten mielipiteet siitä, että oli oma 'mokani' kun en pystynytkään synnyttämään luomuna olivat vaikeita kestää. Olinhan aiemmin ollut aika varma, että olen oikeasti 'supersynnyttäjä' koska olen valmistautunut, osaan ottaa niin relasti enkä ole edes herkkä kivulle. No, toisin kävi. :/

Ekan synnytyksen erityisen kivuliaisuuden laitoin pitkälle käynnistyksen piikkiin ja toiseen menin sillä asenteella, että nyt kyllä saan näyttää mihin pystynkään. No. Hyvinhän se muuten menikin, mutta kipu vei multa lähes tajun kankaalle. Mikään pallo, synnytyslaulut, rentoutumiset tai lääkkeettömät kivunlievitykset eivät tuoneet helpotusta. Kaikkea yritettiin ja lopulta mä itkin, huusin apua ja löin miestäni. Pyysin epiduraalia, mutta sitä ei ehditty antamaan. Pitkän ponnistusvaiheen tuska oli niin kauheaa, että olin ihan muissa maailmoissa ja lapsen synnyttyä en tuntenut mitään.. Kipu valtasi koko alapään ja musta tuntui, että ponnistan sisäelimeni ulos. Mulla kesti jonkin aikaa synnytyksen jälkeen päästä shokista yli ja tuntea iloa lapsesta. Mietinkin nyt onko tällaista käynyt muillekin. Että kivun sietäminen on ollut niin vaikeaa, että lopulta se pilaa ensi hetket vauvan kanssa.

En MISSÄÄN tapauksessa halua kertoa tarinaani kauhujuttuna enkä tosiaan vastaan luomusynnytystä vaan lähinnä siksi, ettei kukaan piiskaisi itseään siitä jälkikäteen, että päätyikin käyttämään kivunlievitystä. Tiedän monia, monia, jotka ovat pystyneet hienosti synnyttämään ilman minkäänlaista kivunlievitystä ja olen kateellinen heille. Esimerkiksi oma äitini ei koskaan käyttänyt mitään. He saavat olla ymmärrettävästi ylpeitä itsestään. Kätilö kehui minua kovasti toisen synnytyksen jälkeen, sillä luomunahan siinäkin mentiin, mutta itse tunnen lähinnä surua tilanteesta.

Sori jos avauduin ihan väärään paikkaan, mutta tulipahan ulos. Mulle synnytyksen kivut eivät myöskään päättyneet synnytykseen vaan alakerran paikat meni kyllä jollakin tavalla uuteen uskoon, vaikkei yhtään repeämääkään tullut. Ongelmana on nyt vissiin peräsuolen laskeuma, synnytyksen aiheuttamana.

Toivon joka tapauksessa hyviä luomusynnytyksiä itse kullekin!

 

Itse koen synnyttäneeni luomuna vaikka muutaman imun otinkin ilokaasua Ei siis ollut suunnitelmissa luomusynnytys, mutta niin vaan kävi, että en kerinnyt saamaan mitään lääkkeitä. Supistukset teki kipeetä, mutta en kokenut missään vaiheessa tarvitsevani lääkkeitä. Heijailin edes takas, kävin suihkussa ja hengittelin...kohta sitten kätilö sanoi, että 8cm auki...Lääkärin piti puhkaista kalvot ja ponnistaminen alkoi heti sen jälkeen. Ponnistuskipu oli pahinta, mutta kesti 12min ja tyttö syntyi.
Synnytys kesti n9h ekoista suppareista laskien..Todella hyvä mieli jäi synnytyksestä ja toivuin siitä nopeasti. Pieni nirhauma tuli.

Nyt toista odotellaan rv 33+1 ja taas avoimin mielin menen synnyttämään. En suunnittele kivunlievityksiä tms koska katsotaan sitten miten menee

 

Kaikkein rankinta mulle oli kuulla jälkeen päin joiltakin ihmisiltä, että mun asenne oli ollut väärä ja että kipu on psykologista -ja että oli oman pääni 'vika', että tunsin synnytyksen niin kivuliaana. Tämä ei mielestäni lainkaan pitänyt paikkaansa. Mulla oli -ja yhä on- vahva luotto siihen, että mun kroppa osaa hommansa, en pelännyt synnytystä vaan päinvastoin odotin sitä innolla. Ihmisten mielipiteet siitä, että oli oma 'mokani' kun en pystynytkään synnyttämään luomuna olivat vaikeita kestää. Olinhan aiemmin ollut aika varma, että olen oikeasti 'supersynnyttäjä' koska olen valmistautunut, osaan ottaa niin relasti enkä ole edes herkkä kivulle. No, toisin kävi. :/

Tämä voisi olla minun kirjoittamani, niin samanlaiset aatokset oli ekan synnytyksen jälkeen!

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, aion luomuna yrittää tämän toisenkin lapsosen maailmaan pukata. Mutta (toivottavasti ainakin) osaan tällä kertaa jättää omaan arvoonsa ikävät kommentit, mikäli lopulta johonkin kivunlievitykseen päädytään. Olen vahvasti sitä mieltä, että jos äiti on niin sekaisin kivusta ja niin väsynyt usean vuorokauden valvomisesta, ettei aivot kertakaikkiaan toimi, ei osaa/jaksa ponnistaa, ei pysty kommunikoimaan kätilön tai lääkärin kanssa, niin kyllä silloin on sekä äidin että lapsen etu, että ottaa jotain kivunlievitystä. Jos joku sanoo, että ennenkin on selvitty ilman epiduraalia, niin huomautan tähän väliin, että on se kuolleisuuskin ja vammautuminen yms. ollut ennen hiukan korkeammissa lukemissa kuin nyt...

Mutta siis, minä EN tässä parjaa luomusynnytystä tai luomusynnyttäjiä! Mielestäni kaikenlainen luonnonmukaisuuden tavoittelu on hyvä juttu ja luomusynnytyksen haluaminen todella kunnioitettava päätös. Kaikki sitä haluavat ansaistsevat kaiken tuen, minkä suinkin voivat saada. Ja monillahan se onnistuukin hyvin, niinkuin tämäkin ketju osoittaa Kannattaa kuitenkin muistaa näistä asioista puhuttaessa, että huolimattomat kommentit kuten "kyllä siitä selviää jos vaan tahtoo", voivat tuntua todella pahoilta, etenkin kun sitä luomusynnytystä tosi kovasti on tahtonut!

 

Täytyypä tähän ketjuun kommentoida vaikka en vielä ole synnyttänyt: Henk koht en ymmärrä mitä niin hienoa siinä tuskassa on. Miksi sitä ei saisi lievittää? Jotkut sanovat että siksi kun synnytykseen ei kuole vaikka ei kipulääkettä saisikaan - no ei kuolisi esim. hammaslääkäriinkään tai pieneen leikkaukseen, mutta ei kenellekään tulisi mieleenkään mennä niihin ilman puudutusta ja kipulääkkeitä!! Mielestäni jokainen saa ottaa vastaan juuri niin paljon tai vähän lääkitystä kuin kokee tarvitsevansa eikä siihen ole kellään mitään nokan koputtamista. Jokainen synnytys on arvokas ja ihmeellinen.

 

Mä en tarvinnu mitään kivunlievitystä synnytyksessä. Se riitti, että mun mies hieroi mun alaselkää supistusten aikana . Ja ponnistus vaihe ei sattunut yhtään! vähän kiristi kun vauvan pää oli tulossa ulos, mutta ei sattunut.

Ja kenenkään on turha tulla inisemään tai väittämään että valehtelen. Kätilö sanoi, että kuulun niihin muutamaan prosenttiin naisista, joita synnytys ei satu

Ja olen siis pieni kokoinen ja jotkut jopa ihmettelivät että miten muka pystyn alakautta synnyttämään

Poika syntyi rv 39+5 ja oli 48cm ja 3034g ja tulee huomenna jo 4kk <3

Mutta niitä joita sattuu niin, käyttäkää vaan kivunlievitystä, ei se tee teistä huonompaa äitiä tai synnyttäjää

 

Mun mielestä kivunlievityksen hyötyjä on mainostettu aivan liikaa sillä kustannuksella, että haittavaikutuksien maininta on unohdettu kokonaan kertoa. Kysyinpä viimeksi neuvolasta, vaikka ihan alkuvaiheessa odotusta olenkin. Vastaus oli että juu, kyllähän toki haittoja on mutta kyllä se turvallinen lääke olis sinullekin-ota vaan se on hyvä (?!? mitä *!#&, eikö neuvolan pitäisi antaa tietoa, kun sitä pyydetään eikä tyrkyttää omia mielipiteitä?). Ja tämän tarkempaa vastausta eivät edes yrittäneet tarjota.

Mun mielestä on muutenkin ihan sairasta, että ihan pikkujuttuihin ollaan nykyään tuputtamassa puudutetta (esim hammaskivenpoisto ultraäänellä+laserilla hammaslääkärissä, haloo hei, sehän ei satu ollenkaan...). Eri asia, jos on oikeasti tunne ettei kestä/jaksa ilman. Mutta hölmöä on, että puudute otetaan koska kaikki sitä suosittelee (kun se oli niiiiiiiiiiiiin hyvä) ja kertoo kauhutarinoita kivusta. Miksei voisi katsoa, mitä oma kroppa kestää?

Mulla itsellä on hyvä kivunsieto. Oon siitä asti kun menkat alkoi kärsinyt aivan saatanallisista kivuista, mutta ei siltikään tulisi mieleenkään vetää 5päivän ajan vahvaa kipulääkettä (usko pois, ei se ole hyväksi elimistölle), varsinkin kun kipuun tottuu ja sen kestää jos haluaa kestää. Migreeniä olen sairastanut koko ikäni, ja allergian takia täsmälääkkeet eivät sovi. Hammaslääkärissä otan hyvin harvoin puudutetta ihan pikkureikiin, juurihoidot ja poistot nyt on asia erikseen.

Tästä syystä olen kirjannut omiin toiveisiin, että lääkkeellisiä kivunlievityksiä ei minun synnytykseni yhteydessä tarvitse tarjota,tyrkyttää tai mainostaa koska en niitä halua. Vaihtoehtoisten keinojen määrä on kuitenkin niin laaja, mielummin kokeilen niitä ja kestän hieman tuskaa. Enkä halua aiheuttaa lapselleni turhia haittavaikutuksia.

 

Täällä esikoinen syntyi ilman lääkkeitä itseäni pelotti enemmän neulat kuin se synnytyskipu..Esikoisen synnytys oli kuitenkin sellainen etten tajunnut edes että kyse oli synnytyssupistuksista kunnes alkoi tuntua "kovalta hädältä" Lopussa muistan purreeni sormusta ja pyytäneeni kyllä jotain lääkettä mutta hyvin meni ilmankin..ponnistus ei sattunut mua ainakaan ollenkaan kun tuntui vaan että pakko ponnistaa.Tähän täytyy vielä lisätä että epiduraali toisessa synnytyksessä vei multa ponnistuksen tarpeen tunteen.
Kivunlievityksenä toimi parhaiten se että käveli ja toisessa synnytyksessä oli pieni apu kauratyynystä..Siltikin toiseen synnytykseen pyysin kaikki mahdolliset avut kun oli kova oksennustauti ja voimat ihan loppu..Muuten olisin kokeillut luomuna.
Tens-laite on vissiin ihan hyvä..?Itse en sitä ehtinyt toiseen synnytykseen vuokrata kun muksu syntyi 36+1 mutta mielellään kokemuksia siitä kuulisin

 

Mie synnytin luomuna vuosi sitten. Päätin ennalta että en halua lääkkeitä ettei lapsi joudu niille alttiiksi, itse voimattomaksi tai välilihanleikkaukseen, imukuppisynytkseen jne. Kokemus oli rankka niinkuin varmasti kaikki synnytykset. Olen nyt raskaana ja aion synnyttää ilman puudutuksia ja lääkkeitä.

Hennot supistelut alkoivat klo 6.15 ja jatkuivat koko päivän klo 21 asti kunnes kävin saunassa ja sen jälkee kivut voimistuivat lähes pahimmilleen heti kerrasta ja tihenivät noin 2-5 minuutin välein. Olin ensisynnyttäjä joten soitin jo OYSiin että saako lähteä ajelemaan (matkaa 100 km). Lapsivesi menikin klo 22 ja sitten lähdettiin OYSia kohti. Matka ja esitutkimus oli ahdistavia kun piti odotella ja maata paikallaan (enkä ollut kuin pari senttiä auki). Päästiin kuitenkin synnytyssaliin ja keskityin hengittämään ja "laulamaan" kipua pois. Supistelut eivät kai olleet "normaaleja", koska niiden kesto oli noin 1-1,5 min ja väli vain 20-30 sekuntia. Normaalisti kai toisin päin. Miehen kaulassa roikkuminen seisaaltaan ja "tanssiminen" auttoivat kipuja. Kävelin ympäri huonetta, olin polvillaan sängyllä, vaihtelin asentoa paljon, kyykin ja kumartelin. Kävin myös kuumassa suihkussa, en päässyt ammeeseen ku vedet oli menneet. Nojailin eteenpäin sängyn vieressä ja mies hieroi alaselkää, keinuttelin lantiota, siitä oli apua.

Synnytys kesti 20 tuntia salissa ja ponnistusvaihe 1,5 tuntia. Ajan kestoa ei huomannut kun eli supistuksen aallossa eli otti kipua vastaan "laulamalla", hengittelemällä ja yritin rentouttaa itseni kun kipu hetkeksi helpotti. Ajattelin koko ajan että nyt mie avaudun että lapsi saa syntyä. Yhdessä välissä jopa nukahtelin supistelujen taukojen aikana.

Ponnistuvaihe ei ollut kivulias, vaan vapauttava ja voimaannuttava. Ponnistin kaikessa rauhassa ja annoin lapsen syntyä pikkuhiljaa ettei tule repeämiä jne. Kätilö oli vieressä koko ponnistusvaiheen ajan, eikä hoputtanut kertaakaan. Suuri kiitos siitä viisaalle kätilölle. Kaikki meni oikein hyvin. Synnytin 10 pisteen pojan ja kävelin osastolle kunhan lapsi oli alkanut imemään rintaa ja itse olin käynyt suihkussa. Ei tullut kuin yksi pintanaarmu kun vauva tarjosi alakättä ensin ja kätilön piti auttaa hartioista.

Hyvä että haluat synnyttää luonnonmukaisesti ilman lääkkeitä ja uskallat haluta sitä. Liian moni menee samalla kaavalla kun ne lääkkeet kerran on olemassa jne ja sitten leikataan välilihaa ja otetaan lapsi imukupilla, kun äiti ei tunne alapäätä ollenkaan eikä osaa siksi ponnistaa. Samoin lapsi voi olla väsynyt ja veltto.

Muista syödä ja juoda ja käydä pissalla. Tarvit energiaa todella paljon, kohtulihas kuluttaa suuria määriä supistellessaan.
Paljon onnea tulevaan synnytykseen! Luota itseesi.

 

Ai niin. Välillä kipu tuli niin voimakkaana että olin menettää tajun (ja järkeni) mutta huomasin että silloin kohdunsuu aukesi nopeimmin kun sattui eniten niin päätin kestää.

 

Minulla haaveena lääkkeetön synnytys. Kaksi epiduraaalilla ja yksi spinaalilla puudutettu synnytys takana enkä enää halua olla "sidottuna" sänkyyn. Tilasin tänään Tens-laitteen omaksi. Toivon siis luonnollisesti alkavaa synnytystä (kaksi edellistä jouduttu käynnistämään) täksi viimeiseksi kokemukseksi. Onnekseni olen nopea synnyttäjä

 

Muistuttaisin, että kun puudutukset laitetaan oikein, niin äidin ei tarvitse olla sidottuna sänkyyn eikä alaruumis ole tunnoton tms.

Itsellä oli takana 4 vuorokautta lähes jatkuvia kivuliaita supistuksia ennen kuin synnytys oikeasti käynnistyi. Tämän takia olin niin väsynyt, että koko vartaloni kramppasi niin paljon etten meinannut pysyä edes sängyllä kun olin käyrillä. Alkuperäinen suunnitelma oli synnyttää luomusti jos mahdollista, mutta oltuani ammeessa ym ja synnytyksen edelleen edetessä varsin hitaasti, niin todettiin kätilön kanssa että en todellakaan jaksa ponnistaa jos näin jatkuu.

Itse otin epiduraalin ja nukuin useamman tunnin. Sitten kun epiduraalin vaikutus alkoi hieman laantua, aloin taas tuntea supistukset ihan kunnolla, nousin pallon päälle odottelemaan että ponnistuttaa. Vauvan synnytin jakkaralla, ponnistus kesti reilun tunnin. Ei sattunut paljon, mutta oli raskain ponnistus mitä ikinä olen tehnyt, ihan pieniä repeämiä tuli ja tikattiin parilla tikillä.

Vaikka käyttäisikin kivunlievitystä, niin ei se tarkoita että pitäisi loppuun asti maata sängyssä tms.

 

Varmasti näin on, mutta näemmä huiman paljon on niitä henkilökunnasta, jotka eivät osaa sitten puudutuksia laittaa oikein. Kun itselläkin kaikki 3/3 kokemusta on tällaisia. Henkilökuntaan sairaaloissa en luota enää tipppaakaan näiden kokemusten vuoksi.
Lisäksi toki vaikuttaa se, että omat synnytykseni etenevät niin nopeasti, että ei todellakaan ole edes mahdollista tunteja lepäillä, vaikka olisi mikä puudutustapa kyseessä.

 

Minä en myöskään luota sairaaloiden henkilökuntaan todellakaan. Olen pari kertaa saanut sellaisen lääkemääräyksen lääkärissä käynnin yhteydessä, että jos olisin lääkettä ottanut ohjeen mukaan olisin vähintäänkin saanut elinvaurion aikaiseksi ellen jopa päätynyt ruumishuoneelle. Ei herätä kovin paljon luottamusta kun näin on tapahtunut omalla kohdalla jo kahdesti. Enpä halua laittaa omaani ja lapseni hyvinvointia tällaisten toheloiden käsiin ja uskoa kaikkea mitä suustansa päästävät.

Sänkyyn ei varmasti tarvitse jäädä makaamaan, jos henkilökunta on pätevää ja välittää työstänsä. Mutten ole valmis ottamaan sitä riskiä, jos tällainen tohelotorvelo sattuu kohdalleni joka paskat välittää onnistuuko vaiko ei.
Pitää myös muistaa, että jokainen ihminen on yksilö. Kaikki ei sovi kaikille.

Eikä kivunlievityksen käyttäminen toki tee kenestäkään huonompaa synnyttäjää. Kaikilla ei ole samanlaista kivunsietoa, ja voihan ne voimat loppua keneltä tahansa. Silloin on ihan ymmärrettävää turvautua lääkkeisiinkin, jos on kyseessä oma jaksaminen synnytyksen loppuun saakka.

Naiset ovat synnytyksestä selvinneet äärettömän pitkään ilmaan mitään puudutuksia, joten en näe syytä miksen onnistuisi siinä itse. Kipua varmasti tulee olemaan ja sen hyväksyn osaksi kyseistä tapahtumaa. Kivunlievitykseen on parempia ja turvallisempiakin vaihtoehtoja kuin se perinteinen piikki selkään-meininki : liikkuminen, lämmin vesi, äänen käyttö, läheisen ihmisen tuki jne...

Aivan liian vähän puhutaan näiden lääkkeellisten menetelmien vaikutuksista syntyvään lapseen ja siihen synnyttäjään itseensä. Esim petidiini ei välttämättä olekaan ihan niin turvallista, jos annetaan liian lähellä syntymää (voi tulla hengitysvaikeuksia eikä lapsi välttämättä ole kovin virkeäkään), epiduuraali nostaa "toimenpidesynnytyksen" riskiä, ilokaasusta voi lähteä taju jos hengität sitä liikaa. Ja ainahan voit olla esimerkiksi allerginen sille laitettavalle aineelle. Harva ihminen saa allergiaa suihkusta tai hieronnasta.

Mä olen niin kyllästynyt siihen, että hoitohenkilökunta laiminlyö velvollisuutensa kertoa hoitomuodon haitoista rehellisesti (kuuluu potilaan oikeuksiin!). Kyllä viitsitään pelotella mm. sietämättömillä kivuilla jne eikä osata ottaa sitä asennetta, että kaikki ei välttämättä halua olla neulatyynynä tai testieläimenä yhdessä elämän hienoimmista tapahtumista.

 

Täytyy myöntää, etten todellakaan ajattele synnytystä "yhtenä elämän hienoimmista kokemuksista", vaan välttämättömänä pahana saadakseni sen odotetun, toivotun ja rakastetun vauvan Ehkä juuri nämä aiemmat kokemukset ovat muokanneet tämän mielipiteen. Toivon kuitenkin, että saisin sen mielipiteen nyt tässä "viimeisessä mahdollisuudessa" muutettua.

Minä en arvosta äitiyttä sen mukaan, kuinka paljon tai vähän puudutetaan, mutta silti olisi kiva kokeilla, onnistuuko itseltä ilman puudutteita. Ylimedikalisaatiota kuitenkin vastustan, joten se vaikuttaa tähän haluun.

 

Synnytyksia on niin erilaisia, itse olin lukenut paljon vaihtoehtoisista kivunlievitysmenetelmistä ja niihin suhtauduttiin sairaalassa oikein hyvin. Oli pallot ja kauratyynyt ja amme jne. Mutta itsellä alkoi supparit perjantaina ja lapsi syntyi tiistaiaamuna, että aika vähissä oli voimat silloin kun varsinaisesti vasta alkoi tapahtua

No joo, olin yhden yön siinä välissä jo sairaalassa että sain kipulääkkeiden turvin nukuttua niiltä supistuksilta. Kotonakin oli käytössä pallo ja kauratyyny ja suihkussa olin niin paljon että pariin otteeseen loppui lämmin vesi varaajasta. Mies keitti sitten liedellä vettä ja kantoi kylpyammeeseen

Jos saamme vielä toisen lapsen, niin toivottavasti itselläkin olisi vähän nopeampi synnytys - voisin edelleen yrittää myös ilman kivunlievitystä. Kipujen puolesta synnytykseni oli mielestäni helppo - kestäisin kyllä enemmän kipua, mutta se kesti aivan tuskaisen kauan ja multa loppui reisistä ihan täysin voimat niiden suppareiden kanssa....

 

Hehheh, on niistä ukoista joskus jotain hyötyäkin

Mun mielestä toi on juuri oikein. Ensin kokeilee mihin asti luonnolliset vaihtoehdot riittävät. Jos tuntuu, ettei kertakaikkiaan jaksa niin onhan se nyt parempi ottaa lääkettä kuin päätyä leikattavaksi. Jokainen tuntee varmasti oman kroppansa ja sietokykynsä paremmin kuin yksikään lääkäri tai kätilö siellä sairaalassa. Pitää vain osata kuunnella omaa kroppaansa ja miettiä jaksamistansa. Itsensä kuunteleminen on monessa tilanteessa ihan hyvä keino selvitä eteenpäin, vaan kun ei nykyään uskalleta pysähtyä edes minuutiksi ajattelemaan.

Toivottavasti saan itse ensi vuoden puolella jakaa oman kokemukseni onnistuneesta luonnonmukaisesta synnytyksestä. Koskaan ei voi olla täysin varma mitä oman nokan eteen sitten h-hetkellä sattuu, mutta aina voi toivoa parasta

 

Täytyypä tähän ketjuun kommentoida vaikka en vielä ole synnyttänyt: Henk koht en ymmärrä mitä niin hienoa siinä tuskassa on. Miksi sitä ei saisi lievittää? Jotkut sanovat että siksi kun synnytykseen ei kuole vaikka ei kipulääkettä saisikaan - no ei kuolisi esim. hammaslääkäriinkään tai pieneen leikkaukseen, mutta ei kenellekään tulisi mieleenkään mennä niihin ilman puudutusta ja kipulääkkeitä!! Mielestäni jokainen saa ottaa vastaan juuri niin paljon tai vähän lääkitystä kuin kokee tarvitsevansa eikä siihen ole kellään mitään nokan koputtamista. Jokainen synnytys on arvokas ja ihmeellinen.

Ehkä sä ymmärrät sit joskus kun olet itse synnyttänyt. Siis EHKÄ. Synnytyskipu on erilaista kuin mikään muu kipu. Ei se mitenkään hienoa ole, että sattuu, mutta sillä kivulla on TARKOITUS. Ei sitä voi verrata johonkin hammaslääkärissä koettuun kipuun, naurettava vertaus! Esim. hammassärky on kipua, joka tulisikin saada hoidettua pois, koska sillä ei ole tasan mitään tarkoitusta. Synnytyskipu puolestaan kertoo sulle miten sun keho toimii ja kuuntelemalla sitä sä osaat toimia luonnostaan synnytystä edistävällä tavalla. Ja siksi ei ole mitään pakottavaa syytä miksi synnytyskipu pitäisi "hoidella pois alta", ellei äiti itse koe sitä tarpeelliseksi.

Mie yritin luomusynnytystä eka kierroksella ja kaikki menikin loistavasti, mutta koska avautumisvaihe venyi ja venyi, suostuin epiduraaliin, jotta voimat säästyi ponnistusvaiheeseen. Ja aivan oikein teinkin, ei olis ollu järkeä taistella hampaat irvessä luomuna eikä synnytys olis edennyt siitä viidestä sentistä mihinkään. Mutta juuri tuo epiduraali vei multa kokemuksen luonnollisesta synnyttämisestä (ponnistamisesta). En tuntenut minkäänlaista ponnistamisentarvetta. Jouduin tuijottamaan monitorista milloin tulee supistus. Olisin toivonut voivani työskennellä yhteistoiminnassa kehoni kanssa sen viestejä kuunnellen, mutta epi esti niitä viestejä kulkemasta. Kiitettävää oli, että synnytys sujui hyvin ja ns. helposti. Silti toivon voivani yrittää 5kk päästä uudelleen luomusynnytystä. Jospa tällä kertaa asiat etenis nopeammalla tahdilla...=)

 

Nii joo, jos jotain kirjottais niistä luomukivunlievityskeinoista, joita tuli kokeiltua. =) Ammeessa kölliminen oli tosi jees, se vei supistuksista terävimmän huipun pois. Kauratyynytkin oli jees, sai paikallisesti pahinta kipua lievitettyä. Jumppapallo helpotti oloa supistusten aikana kummasti (siis istuin pallon päällä ja pyörittelin lantiota puolelta toiselle). Aquarakkulat toimi uskomattoman hyvin selässä tuntuviin supistuksiin! Selkäkipu hävisi nopeasti ja pysyi poissa parisen tuntia! Tosin aquarakkuloiden laittaminen tais olla mun elämäni pahin kokemus kivusta, sattui niin sairaasti. En älyä miksi sitä verrataan ampiaisenpistoon. Siis se on ampiaisenpisto POTENSSIIN SATA! :O Kuin tulikuumaa vettä ois ruiskutettu ihon alle tulikuumalla neulalla. No joo, se kipu kesti vain pienen hetken (kaiken kaikkiaan alle minuutin, pahin kipu vain sekunteja) ja oli kyllä vaivan arvoista -olen valmis kokeilemaan niitä tarpeen mukaan uudestaankin. Mutta kannattaa antaa laittaa ne kun olet rentoutunut. Eka kerralla ne saadessani olin roikkunut tunnin käyrillä epämukavassa asennossa ja olin jännittynyt ja kireä. Ei piru, mä itkin ja puristin miehen käsiä ja huusin ja tärisin siitä pistokivusta. Mutta se meni nopeasti ohi sit kuitenkin... En halua peloitella, haluan vain valmistaa muita... Mutta saa kyllä kertoa, jos jollakulla on aquarakkuloiden laitosta hieman lievempiäkin kokemuksia.

Jos vielä kommentois tuota ajatusta, että "ei siihen synnytyskipuun kuole jne.". No ei kuolekaan, mutta tarviiko se hyödyllinen kipu ajaa pois kaiken maailman myrkyillä, kun on noita luonnonmukaisiakin keinoja, jotka tehoavat hirmu hyvin, kun äiti asennoituu oikein.. Ei ne tietenkään sovi kaikille samalla tavalla, mutta minusta on aika huono asenne lähteä synnyttämään sillä ajatuksella, että "ei mun tarvi siellä tuntea yhtään kipua, otan kaikki piikit heti ja olen onnellinen". Ei se onnea ja autuutta tuo, vaikka kipua lievittäiskin lääketieteen keinoin. Kipu kuuluu synnytykseen AINA jossain muodossa ja se pitäis hyväksyä, vaikka sitten päättäiskin sitä kipua lievittää vaikkapa epillä.

 

Todella moni kehunut tuota ammetta ja vettä yleensäkin. Se ilmeisesti kuitenkin sulkee TENS-laitteen käytön pois?? Ja nyt kun sen ostin, niin aion sitä käyttää

Vaikka nyt itse etsinkin aktiivisesti tietoa luomu-synnytyksestä, en kuitenkaan ymmärrä ajatusta, miksei jokainen saisi tehdä kuin haluaa. Vaikka synnytyskivulla on tarkoitus ja siitä saa palkinnon, niin kyllä sitä jokainen saa lievittää haluamallaan tavalla.
Ehkä aika on kullannut muistot (reilut viisi vuotta viimeisimmästä synnytyksestä) ja nyt on helppo puhua lääkkeettömyydestä, mutta voi olla, että synnytyksessä vaadin kaikki mahdolliset ja mahdottomat tropit

Onko kellään mitään kokemusta homeopaattisista?

 

Onko TENS-laite se sellainen, joka antaa sähköimpulsseja? Oon siitä kuullut kyllä joskus, muttei nyt palaudu mieleen.. :O Jos on niin kyllähän sitä varmaan voi käyttää, mutta ei tietenkään siellä vedessä ollessa. Riippuu varmaan aika pitkälti siitä kuinka kauan vedessä viihtyy. Mie en ollu kuin tunnin, tuli niin tuskastuttavan kuuma, että oli pakko päästä pois. Mutta jos haluais olla mahdollisimman paljon vedessä niin sit täytyy valita joko amme tai se TENS-laite varmaan..

Minusta jokainen on oikeutettu tekemään kuten haluaa. On ylipäänsä hienoa, että nainen pystyy synnyttämään. :heart: Ois vaan hienoa, jos useampi nainen osais katsoa sen kivun yli, koska silloin synnytys saa kokemuksena usein uuden ulottuvuuden. Mutta ei ketään voi siihen painostaa, sen täytyy lähteä jokaisesta itsestä ja omasta tahdosta...
Usein vaan luomusynnytystä toivovia ei ymmärretä keskustelupalstoilla, ja sitten kun he yrittävät selittää omaa näkökulmaansa niin se ajatellaan kiihkoiluna ja oman egon pönkittämisenä. :|
Toisaalta taas joskus liian kärkkäästi arvostellaan lääketieteellisen kivunlievityksen käyttöä ja saadaan jopa toiset tuntemaan huonouden tunnetta omista ratkaisuistaan.
Vaikea aihe... :|

Mun tarkoitus ei ainakaan oo koskaan lytätä ketään sen perusteella miten haluaa synnyttää. Jokainen saa luoda siitä omanlaisensa kokemuksen ja niin pitääkin. Toivoisin samaa myös niiltä, jotka eivät ymmärrä miksi synnyttää luomuna. Tottakai saa kysellä ja ihmetellä, mutta miksi yrittää lytätä toisen näkemys erilaisesta synnytystavasta?
Mielipiteitä saa ilmaista ja pitää olla avoin lukemaan erilaisia mielipiteitä.=) =)