Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

@paulanna ja @Tammityttö Kiitos kannustuksesta ja kokemuksen jakamisesta. Ihana kuulla onnistumistarinoita pitkienkin hoitotaipaleiden päätteeksi ❤

Mua ahdistaa ihan tavattomasti että jäädäänkö tyhjin sylein. Meillä kun on suljettu se alkioperäinen syy pois (pgs), niin kokenut lääkärinikin oli jotenkin äimistynyt ettei onnistuttu näin monesta siirrosta huolimatta. Mies on ollut meillä se positiivinen promoottori, mutta nyt hänen silmisäänkään en näe enää sitä toivon kipinää. @Aallotar19 Me tutkitaan nyt ne hylkimistekijät. Lääkäri selvittää yhteistyökuvion spr:n kanssa. Ja tosiaan myös ne hyytymistekijät ja miehen kromosomit.

@kirsillevauva Saitko jo kokeen vastauksen? Vai meneekö huomiseen sekin.
 
Olo on suht kiva, juttelen pikkupeikolle ja en ihan kuoleman paljon pelkää keskenmenoa, toki tarkkailen pikkuhuosuja aina vessassa ;) Hcg oli pe 240 ja tänään 641. Hyvin siis noussut. Nyt minäkin olen kokenut sen paljon puhutun "vaarattoman vuodon".

Kävin helmiläisten vertaistapaamisessa ja oli fiksua ja kivaa porukkaa. Yksi helmilapsikin :) Jostakin syystä ahdistuin siellä. Ehkä se lapsettomuuden teema on raskasta kuultavaa? Itse olen kuitenkin helposti saanut kolme lasta ja ollut äiti 20 vuotta ja jotenkin jäi miettimään, jos tuokin kärsimys olisi vielä täytynyt kokea. Tämän kirjoitan siis kaikella lempeydellä ja myötätunnolla lapsettomuuden kohdanneita kohtaan. Itseä on paiskattu päähän monella asialla, mutta äiti olen saanut olla ja tämä on kantanut läpi aikuiselämän, antanut syyn elää ja jaksaa...Totisesti toivon, että te kaikki vertaissiskot saatte sen onnen kokea <3
 
@kirsillevauva ihana kuulla et oli kivaa! Ei siis mitään kaksi äitiä-juttua?

Ja varmasti siellä enemmistöllä on lapsettomuustausta. Niinkai tälläkin palstalla sinua ja sitten kukas se olikaan se jo vauvan saanut? (Hirveää kun nimimerkitkin jo unohtuu!)

Ihana toi hcg:n nousu! Nyt tää on se teidän the vauva! :love:
 
Tänään taisi alkaa menkat, miten nyt jo kp33 kun on ollut niitä pitkiä kiertoja?? Pitäisi ilmoittaa klinikalle, että keräävät munasolut nyt ihan luovuttajan aikataulun mukaan kun mä en tosiaan tuolta uudesta työstä pääse minään tiettynä päivänä siirtoon. Työvuorotkin on tehty jo lokakuun puoliväliin asti ja eihän sitä edes tietäis mitä päivää pyytäis vapaaksi. o_O Täytyy varmaan vaan katsoa työvuorolistaa sitten kun seuraavat menkat alkaa ja pähkäillä klinikan kanssa osuuko mikään arkivapaa sopivaan aikaan. Oletin myös, että mulla olisi ollut iltavuorojakin että olis ehkä aamusta ehtinyt, mutta useimmiten menen aamukuuteen. Pitääkö se siirto jostain syystä tehdä aamupäivällä kun oon ymmärtänyt, että yleensä tehdään?
 
Pääsin just lääkäristä. Limis on 9 mm ja siirto on maanantaina 2.9. Yritän nyt tankata universumin kaikki positiivinen energia, jotta tämä onnistuisi.

@kirsillevauva iIhana, että hcg vahvistui! @Plusyks kovasti tsemppiä pohdintoihin ja päätöksiin. Vaikka mieli on nyt musta, jossain vaiheessa helpottaa.

@Silmu75 jos tehdään pakastetun alkion siirto, se pitäisi tehdä iltapäivällä jotta alkio sulatuksen jälkeen ehtii ”avautua”. Näin lääkäri mulle äsken selitti, kun suunniteltiin pakastetun blaston siirtoa.
 
  • Tykkää
Reactions: Seesam78
Listaus


@Seesam78 ikä 40 vuotta, esikoista yritetään. Yritys aloitettu 5/2014. Kolme tuloksetonta ICSIä omilla soluilla. 1. lahjamunasoluhoito.
@ @Silmu75 (ikä 43), ya 2013, 1.lapsi, 1. IVF tulossa syyskuussa
@Florie 39v, ya 2018, 1. lapsi, takana 2/3xIVF, lahjasoluhoidot alkamassa syksyllä.
@lapsettomuuta10v
@Aallotar19 (ikä 45), yritys aloitettu 12/2017, enkelipoika 09/2018 (rv 27), 1. lahja-alkiohoito. km 7/2019
ron-Da (ikä 43v), yritys aloitettu 2019 omilla soluilla, nyt lahjasolut, 3. lapsi (puolison ensimmäinen)
@Plusyks, 42v, yritys aloitettu 10/2016, 1.lapsi, 1.donorhoito 2.PAS, takana 2x omasolu-IVF. (km 4/2019), (km 8/2019)

Tulevat tapahtumat:

@kirsillevauva, varhaisultra 10.9
@Aallotar19 testi 16.9



Plussanneet:

@Ramiina, ikä 34, yritys aloitettu 2005, Elite-Klinik, 2. IVF, 1. Pas. 1. lapsi, la29.9.2019

@Rusakkonen , ikä 46-vuotta, yritys aloitettu 1/2017/ 1. lapsi/ 2. lahjasoluhoito (taustalla nelja omasolu-IVF:aa), la 30.12


@IiDa, 1. lahjasoluhoito/ ikä 46-v/ yritys aloitettu 4/2016/ 2. lapsi, la 10.2.

@nyuu 2. Lahjahoito 1. Pas/23v/yritys aloitettu 6/2016 /1. lapsi/ 4x km/ LA 27.2.2020

@Sukkis, Ikä 39v, 1. lapsi, yritys aloitettu 2017, Felicitas: 1xIVF, 1x hoidon keskeytys, 2xICSI, Dextra: 1xICSI, 1x lahjasoluhoito (josta plussa), LA 6.2.2020.


@kirsillevauva, ikä 46-vuotta, yritys aloitettu 12/2013/ Dextra/ 4. lapsi (ensimmäinen lahjasolulapsi), km 2/2019 (8+0)/km 6/2019 (5+5), LA 30.4
 
Viimeksi muokattu:
@nyuu, katsoin tosiaan tuota listaa, ja useimmilla on nyt tulossa/toiveissa vasta ensimmäinen lapsi. Itselle tosiaan on aika vierasta suru siitä, etteivät omnat geenit jatku, ja voi seurata, onko lapsessa omaa näköä. Itse lähinnä olen "surkutellut", jos lapsi jää kovin lyhyeksi ja poikkeaa sillä tavoin perheen muusta jälkikasvusta. Meidän luovuttaja kun on minua 12 senttiä lyhyempi. Ryhmässä kysyin tuosta terminologian käytöstä. Osa puhuu biologisesta vanhemmasta, osa geneettisestä vanhemmasta ja osa luovuttajasta. Ymmärsin, että itsenäs kanssa saa tehdä pitkään töistä, ettei joudu puolustuskannalle tuon "äiti" sanan käytöstä luovuttajan yhteydessä. Minulle äiti on ainakin niin paljjon merkitystä täynnä, etten näe mitään syytä kutsua luovuttajaa geneettiseksi äidiksi. Äitiytene liittyy hoiva ja rakkaus mielikuvissani <3.

@Silmu, hienoa että alkaa aikataulut selvimään!

@Aallotar19, olette jo pitkällä. KOhta olet piinailijoissa :) Tehdäänkö nyt jotakin eri tavalla?

Kirsi ja pikkupeikko 4+5
 
@Aallotar19 Yritän täältäkin lähettää paljon positivista energiaa! :love:
Hyvä tietää tuosta iltapäivästä, eipä siitä iltavuorosta sitten olisi iloa. Klinikka on vissiin tiistaisin myöhempään auki, mutten tiedä onko ketään labrassa enää neljän jälkeen ja olisko tiistai sopiva päiväkään, mutta täytyy kattoa sitten kp1 missä mennään.
 
@Aallotar19 Yritän täältäkin lähettää paljon positivista energiaa! :love:
Hyvä tietää tuosta iltapäivästä, eipä siitä iltavuorosta sitten olisi iloa. Klinikka on vissiin tiistaisin myöhempään auki, mutten tiedä onko ketään labrassa enää neljän jälkeen ja olisko tiistai sopiva päiväkään, mutta täytyy kattoa sitten kp1 missä mennään.
@Silmu75 Ovumian labra menee klo 16 kiinni, joten siirron pitää olla ennen sitä.
Kysyin tästäkin, kun itselläkin on aikatauluhaasteita.
 
Tsemppiä tänne ketjuun teille vaiheisiinne
Ja @kirsillevauva toiv tämä nyt onnistuu! Ja jos ”lohduttaa” niin geenit ei onneksi aina mene niinku vois kuvitella ”omillakaan” saaduolla lapsilla saati näillä. Mun luovuttaja oli mua yli 15cm pidempi (!). Mä olen siis ihan perusmittainen, 169cm. Mut kuinkas kävikään lapsi kasvaa miinuskäyrillä eli pituudessaan eli ennustepituus muakin lyhyempi. Nyt 10v :love: Samoin tuttujen ”biolapsilla” voi olla paljonki eroa. Pitkistä ei tuu aina pitkiä eikä lyhyistä lyhyitä. Ruskeasilmäisillä ystävillä on sinisilmäinen lapsi :love:
Mut joo! Mä aina kurkin teidän kuulumisia. Omista vuosista on hetki aikaa :whistle:
 
@Silmu75 Ovumian labra menee klo 16 kiinni, joten siirron pitää olla ennen sitä.
Kysyin tästäkin, kun itselläkin on aikatauluhaasteita.
Kiitos tiedosta! Ei kyllä sitten onnistu kuin vapaapäivänä, mutta toivotaan että sellainen osuu sopivaan väliin. Olis kyllä kiva olla joku vapaaherratar, joka vois omistautua tälle hommalle tarvitsematta miettiä työjuttuja ollenkaan. :ROFLMAO:
 
Hei kiitos myötäelämisestä taas kaikki ihanat <3 yritän nyt vastailla töiden lomassa taas jotenkin fiksusti.

@kirsillevauva miten testin laita?

@Sukkis olen pahoillani, ei ollut tarkoitus syyllistää. Totta kai jokainen saa käyttää mitä termejä haluaa. Itselle tuo ei-biologisesti-oma tuntuu vaan surulliselle termille käyttää, koska kuten sanottua, tuntuu hassulle jos lapsi ois biologisesti sit jonkun muun. :( mullakaan ei tää lahja-asia nyt oo ihan loppuun käsitelty, kuitenkin aika uus juttu et näihin jouduttiin turvautumaan. Mutta hyvälle tuntuu ja kuten @Inna1977 sanoi, jos nyt tarjottais tän vauvan jälkeen mulle mahis raskautua omalla solulla tai sitten saman luovuttajan soluista toistamiseen, niin enpä tiedä haluisinko omasolulasta kuitenkaan. Ei sillä merkitystä ole. Niin ja @Sukkis kiitos vinkistä! En tiennykää et tollasta on! Helsingissä asun niin vois varmaan tutustua :) tällä herkellä käyn juttelee seurakunnan kautta järkätyllä psykologilla. Hän on ollu Naistenklinikalla sairaalapastorina, joten tietää kyllä mitä kaikkea surua näihin asioihin liittyy :( oon tykänny kyl kovasti, vaikka aikoja onkin tosi harvoin!

Ja siis se mikä tässä hassua ja typerääkin on, on se et mulla on asian kans hyvä, mun miehellä on asian kans hyvä ja toivottavasti meidän lapsellakin on hyvä olo ittensä ja meidän kanssa, ni sit mä väännän ongelman siitä mitä muut tekee ja sanoo. Jos joku opettaa lahjalapselleen et hänellä on kaksi äitiä tai kertoo pienestä pitäen lapselle että ”et ole biologisesti minun”, niin eihän se tarkoita että mun pitäis sitä samaa toitottaa ja toimia samalla tavalla. Meidän lapsella on yksi äiti ja se on biologisesti mun ja mun miehen. Eikä tätä muuta se miten muut toimii tai näkee asian.

Hyvä pointti @Inna1977 toi kategorisointi! Ja siitä puhuin yhden lahja-äidin kanssa, et siis onhan tässä se just että ”hajotetaan” malli siitä että on geneettinen äiti ja geneettinen isä ja kaksi lasta ja punainen puutalo ja kultainen noutaja. Musta se on ihana ajatus, että meidän vauvaa on toivonut me ja meidän lisäksi jossain on ihminen joka on myös toivonut että me saadaan vauva, ja auttanut antamalla sen pienen siemenen tähän ”projektiin” :love: ihan älytöntähän se on että geeneissä kulkis se kaikki tärkeys ja ne jotenkin korostuis. Mullakin on neljä sisarusta ja ollaan kaikki tosi erilaisia. Ihan luonteeltaan ja käytökseltään ja mä ja mun sisko ollaan vaan ulkonäöllisesti samanlaisia, toinen sisko ja veli näyttää ihan eriltä.

Btw tähän asiaan sivuten, näin nyt yhden puolitutun lasta. Siis aivan täysin totaalisen eri näköinen kuin äitinsä ja isänsä, ja tiedän ettei oo kyseessä lahjat, kun oltiin silloin pari vuotta sitten läheisempiäkin. Et moni lahjalapsi näyttää enemmän vanhemmiltaan kuin tää täysin geneettisesti heidän oma lapsensa:D
Kun sulla @nyuu on keskenmenoja takana, niin voisit päästä aikaisemmin kuin viikolla 20 sinne kaupungin terapeutille. Mulle kun vielä erikseen soitettiin perään ja kysyttiin tästä. Mutta kun ei keskenmenoja niin joutuu odottamaan vielä. Kannattaa soittaa sinne ja kysyä: https://www.hel.fi/sote/toimipisteet-fi/aakkosittain/perheiden-erityispalvelut/vauvaperhetyo/
 
  • Tykkää
Reactions: nyuu
@nyuu, katsoin tosiaan tuota listaa, ja useimmilla on nyt tulossa/toiveissa vasta ensimmäinen lapsi. Itselle tosiaan on aika vierasta suru siitä, etteivät omnat geenit jatku, ja voi seurata, onko lapsessa omaa näköä. Itse lähinnä olen "surkutellut", jos lapsi jää kovin lyhyeksi ja poikkeaa sillä tavoin perheen muusta jälkikasvusta. Meidän luovuttaja kun on minua 12 senttiä lyhyempi. Ryhmässä kysyin tuosta terminologian käytöstä. Osa puhuu biologisesta vanhemmasta, osa geneettisestä vanhemmasta ja osa luovuttajasta. Ymmärsin, että itsenäs kanssa saa tehdä pitkään töistä, ettei joudu puolustuskannalle tuon "äiti" sanan käytöstä luovuttajan yhteydessä. Minulle äiti on ainakin niin paljjon merkitystä täynnä, etten näe mitään syytä kutsua luovuttajaa geneettiseksi äidiksi. Äitiytene liittyy hoiva ja rakkaus mielikuvissani <3.

@Silmu, hienoa että alkaa aikataulut selvimään!

@Aallotar19, olette jo pitkällä. KOhta olet piinailijoissa :) Tehdäänkö nyt jotakin eri tavalla?

Kirsi ja pikkupeikko 4+5
@kirsillevauva Mennään samalla kaavalla, ainostaan Lugesteronit vaihdetaan Terolutiin. Juttelin josko tehtäisiin asiat eri tavalla, mutta lääkäri oli sitä mieltä että mennään vanhalla kaavalla. Katotaan kuis käy.
 
Täällä ollut kauhee reisikipu, kuten ennen viimeisintä keskenmenoa. Samanlainen reisikipu minulla on ollut lääkkeellisissä keskeytyksissä, eli se johtuu siis supistuksista. Olen todella huolissani. Lääkäri määräsi crinonea, saan sen huomenna. Lääkärin mukaan lääkkeet ovat nyt tapissaan.... Eihän tässä voi kuin toivoa parasta. Olen pitänyt jalkoja ylhäällä ja pitänyt lämpöpussia vatsan ja jalkojen päällä. Mietin, että olen ilmoittautunut afrotanssiin, että uskallanko edes aloittaa, kun se on melkoista tömistelyä?
 
Täällä ollut kauhee reisikipu, kuten ennen viimeisintä keskenmenoa. Samanlainen reisikipu minulla on ollut lääkkeellisissä keskeytyksissä, eli se johtuu siis supistuksista. Olen todella huolissani. Lääkäri määräsi crinonea, saan sen huomenna. Lääkärin mukaan lääkkeet ovat nyt tapissaan.... Eihän tässä voi kuin toivoa parasta. Olen pitänyt jalkoja ylhäällä ja pitänyt lämpöpussia vatsan ja jalkojen päällä. Mietin, että olen ilmoittautunut afrotanssiin, että uskallanko edes aloittaa, kun se on melkoista tömistelyä?
@kirsillevauva Toivottavasti se on vaan kipua eikä tarkoita mitään!
 
Peruin sen syksyn afrotanssin, aion olla just niin neuroottisen tarkka kuin olla ja voi ;) Ja toisekseen olen ihan hengästynyt pelkästä kävelystä ja portaiden kävelystä. Helpottaako tuo hengästyminen raskauden edetessä? Varasin nyt sit kuitenkin neuvolan jo nyt, kun aikoja on vaikea saada sopimaan töihin. Ensimmäinen neuvola 27.9. Onneksi niitä esitietolomakkeita ei tarvi enää täyttää, kun kaksi keskenmenoa ollut tänä vuonna ja on tallessa järjestelmässä.
 
@kirsillevauva Aika kallis kyllä! Pitääkö sitä käyttää miten pitkään?

Ilmoittelin klinikalle työkuvioista, että nyt ei se tuoresiirto kyllä onnistu ja kyselin siirron ajankohdasta ym. Vastaus alkoi, että ”sinun olisi pitänyt aloittaa e-pillerit ensimmäisenä vuotopäivänä, jotta tuoresiirto olisi mahdollinen...” Luetun ymmärtämisessä ehkä vähän toivomisen varaa. o_O No, siirron ajankohdassa on kuulemma lääkkeiden ansiosta liikkumavaraa, mutta yleensä noin 2,5 viikon kuluttua menkoista. Tiedän nyt sitten edes vähän mihin sen vapaapäivän olisi osuttava, mutta täytyy kyllä varmaan sitten soitella klinikalle kp1 ja katella aikatauluja.
 
Reisi on taas kipeä. Huolettaa. Aloitin crinonen eilen. PIti lukea oikein ohjeet, että sain sen laitettua. Kauankohan sitä käytetään, kun on niin hitsin kallistakin? Laskin, että yksi annos on n. 6 e.

@Silmu75, sulla on ilmeisesti aika poikkeava ohje. Olen ymmärtänyt, että useimmat ottaa aamuin illoin.
 

Yhteistyössä