Luovutettujen munasolujen/alkioiden avulla raskautuneet

Kiitos I-K päivityksestä.

Vauvan arvot noussu vähän. Ollaan vielä ainakin huomiseen osastolla. Oman voinnin puolesta voisin kotiutua, ei ole mitään lääketiteellistä syytä olla täällä. Korkeita paineita seurailtava kotona sillon tällön. Ilmeisesti virusinfektio, kun crp oli vaan 18, noussu eilisestä, mutta vaan vähän nousua.
 
SS paljon onnea!! Paras tunne, kun vauva on maailmassa. Toivottavasti toipuminen sujuu hyvin. Voin sanoa, etta taalla ainakin on kummastakin leikkauksesta toipuminen sujunut suht hyvin, toivottavasti siella myos. Ole varovainen nostelun suhteen, ettei tule repeamia etc.
Elinas toivottavasti paaset pian kotiin nauttimaan vauvasta.
I-K toivottavasti saat pian seuraa tanne puolelle kirjoittelemaan.
ON En voi odottaa kevatta ja ulkoilua. Olen vahan arka viemaan vauvaa ulos kylmassa.
Ihanaa kevatta kaikille/sen odotusta!!
 
Torstaina päästiin kotiin ja nyt harjotellaan uudenlaista elämää nelihenkisenä perheenä :love: On kyllä ollut helpompaa, kun luulin, mutta kyllä se tästä ehti muuttumaan moneen kertaan vielä.

Esikoinen on melkoisen pahantuulinen enkä saa sitä oikein taittumaan millään. Vauva kuitenkin syö nopeesti ja nukkuu koko päivän. En ole edes kovin kiinni vauvassa.

I-K: Ihanaa, että kaikki oli niskaturvotusultrassa ok. :love:
 
Hurjasti Onnea Elinas ja Solakka Silakka!!!
Mahtavaa että vauvat on täällä! :love::love:

Itsellä ei oikein ole aikaa pahemmin ollut tänne kirjoitella. Tytöt nyt 2,5kk ja aikamoisia tytteleitä ovat. Nyt vähän jo helpompaa mutta haastetta kyllä riittää...

I-K tsemppiä odotukseen! :)
 
  • Tykkää
Reactions: elinas
Kiitos Burma.
Elinas. Ihan mykavasti aika matelee. Kesä ei taida tänävuonna tullakkaan
Nyt kun toivois että aika ja viikot menisi eteenpäin vain ja vauva olisi täällä jo.
Pahoinvointi on suuremmaksi osaksi mennyt pois. Nätästykseen sain lääkäriltä resepti lääkkeen joka on helpottanut siihen vaivaan. Olen myös käyttänyt ummetukseen oraaliliuosta, ositain siitä on ollut apua.
Vauvan liikket tuntuu jo. Johtuu varmaan siitä kun en ole ensi synnyttäjä. Maha kasvaa ja äippä vaatteet on mulavammat kun ei kiristä.
Jokunen supistus on tullut. Mitenhän jatkossa, oonko kokonaan limalla viimeistään kun 5 kk alkaa. No sepä nähdään miten käy. Mulla on supistukset tuttuja aiemmista raskauksista niin osaan odottaa et niin nytkin.
Veren sokereita mitailen ja varsinkin aamulla ne tuppaa nousemaan! Pitäis kai syödä johonkin 6 aikaan jo vähän jotain? Tietää aikasia aamu nousuja.
Tulipa pitkä kirjoitus.
Terkkuja kaikille!
I-k ka ja nallun pentu 15+4
 
Kiitos kaikille tasapuolisesti onnitteluista. Ja tsemppiä I-K odotukseen. Hurjaa vauhtia aika kuluu, tunnet jo liikkeet :love:

Meidän vauva on aivan uskomattoman söpö pieni tuittupää. Häntä on sanottu sekä minun että miehen näköiseksi (y)

Imetys ei aivan suju. Pieni ei saanut aluksi imettyä, joten lisämaitoa saanut korvikkeesta joka päivä. Sen lisäksi pumppaan tissistä pari krt päivä. Ja tissillä pidän paljon, mutta neiti ei oikein tyydy siihen, tulee liian hitaasti. Kuulun facessa Imetyksen tuki-ryhmään ja ihmeissäni luen toisten äitien suihkutisseistä. :geek: Mutta en edes tavoittele täysimetyksen onnistumista. Olen saanut jo niin paljon onnistumista, kun olen saanut terveen vauvan :love:
Painoa on seurattu neuvolassa viikoittain ja on vasta 3 kg täynnä viikko sitten, on riittävästi käyrien mukaan.

Vauvalla on masuvaivoja, joita kitisee välillä. Olen käyttänyt Cuplatonia ja hieronut/jumpannut pientä. Välillä kun päästelee paukkuja niin heti helpottaa ja ihanaa nähdä vauvan hymy :) Onko teillä vinkkejä vauvan ilmavaivoihin?
 
Vauvalla on masuvaivoja, joita kitisee välillä. Olen käyttänyt Cuplatonia ja hieronut/jumpannut pientä. Välillä kun päästelee paukkuja niin heti helpottaa ja ihanaa nähdä vauvan hymy :) Onko teillä vinkkejä vauvan ilmavaivoihin?
Meni yritettiin cuplatonia pojalle vauva-aikana, hänellä masuvaivat oli tosi lieviä. Cuplaton vaan pahensi itkua eikä sopinut vauvalle ollenkaan. Mies luki jostakin että maustamatonta vichyä kannattaa kokeilla ja sitten röyhtäyttää useammin, meillä auttoi tosi hyvin (y) Edelleen 1,5v taaperona poika tykkää hörpätä vichyä joskus :D

Eksyin tänne lueskelemaan tuolta kesäkuisten puolelta :)
 
Silakka-solakka muistan että masuvaivoihin tepsi vain että koitti röyhtäyttää vauva hyvin. Tuttipullosta kun antaa maitos niin vain vähän kerralla ja hitaasti. Ei koko maitoa yhtäjaksoisesti ja aina röyhtäytys väliin. Suutuihan vauva kun ruokavälillä viedään pois mutta jos ei sitten jälkeen päin niin kipristelisi.
Me uskallettiin ostaa turvakaukalo ja pinnasänkykin Säkyä ei koota kyllä vielä, kesemmällävasta.
Joku supistus on nyt ilmaantunnut. Jospa ei pahenisi.
Aamulla verensokerit tahtoo olla liian korkeat.
 
Solakka-Silakka
Laittelinkin sulle jo viestiä. Maitohappobakteerivalmistettakin on neuvolasta suositeltu mahavaivoihin. Oisko ollu relan d-vitamiini, missä on mukana niitä maitohappobakteereja.

elinas
❤Sintti kohta 5vkoa❤
 
Heissan! Pikaisella lukemisella tuntuu että tässä ketjussa kaikki on juurikin saaneet pienokaisen maailmaan. Onnea teille kaikille!

Meidän tarina, 7 vuotta yritystä, 4 vuotta hoitoja. Viime vuonna ekat hoidot luovutetulla munasolulla. Eka hipaisi ja meni kesken. Toinen pysyi hetken matkassa, mutta 6+1 km. Nyt sit tänä vuonna uusi luovuttaja ja raskaana 9+2. Kaksi alkiota laitettiin ja kaksi sydäntä nähty ekan kerran 6+2 :) Eli tuplasti onnea ja tuplasti huolta! Helpolla ei olla päästy, mutta silti ollaan enemmän kuin onnellisia. Vielä kun päästään sinne loppuun asti :) Ei auta kuin odotella!
 
Hei...ehkäpä minäkin uskaltaudun tälle puolelle...osa varmaankin muistaakin minut mutta lyhyesti meidän historia on pitkä ja kivinen tie, lukuisia, lukuisia siirtoja ja 4 keskenmenoa.
Uskomatonta mutta meidän viimeisellä yrityksellä saatiin plussa ja ultrassa 2 sydäntä sykki. Nyt viikolla 21 menossa.
Koko raskaus tähän saakka on ollut yhtä painajaista, olen vuotanut niin paljon verta ettei mitään rajaa ja kirves jo heitetty kaivoon niin monta kertaa että huh huh. Mutta siellä ne pikkuiset ovat pysyneet.
Päivä kerrallaan eteenpäin...
 
Hei kaikille, ja isot onnittelut raskautumisista ja jo nyyttien saaneille:) Olen seuranut palstaa pitkään ja välillä tänne kirjoitellutkin. Taustana, olen yksin lähtenyt hedelmöityshoitoihin muutama vuosi sitten, takana kaksi IVF:ää ja kaksi keskenmenoa, toinen hyvin hyvin varhainen (lähinnä kiinnittymisyritys) mutta toinen sitten ikävämpi, vaikka sekin varhaisilla viikoilla. Tähän toiseen keskenmenoon päättyi, pitkän pohdinnan jälkeen, hoidot omilla soluilla. Sinänsä en välitä, saako lapsi alkunsa mun soluista vai lahjotetuista, joten lahjasolohitoihin lähtö ei ollut suuri kynnys. Päädyin oman klinikan suosituksesta Reprofitiin Tsekkeihin, ja niin vaikeaa kuin tätä on uskoa todeksi, ensimmäisellä kerralla tärppäsi!! Nyt hyvin alussa, viikko 4, mutta olen jollakin tapaa luottavaisin mielin. Keskenmenoriski on pienempi kun top-alkio siirretty ja jos on oikeassa kohdassa ja sydänäänet näkyy muutaman viikon kuluttua, niin sitten varmasti vasta oikeasti tän uskon!!

Olen siis pk-seudulta itse ja tosiaan tuleva yh, jos kaikki hyvin menee:) Kaipaisin vastaavassa tilanteessa olevien seuraa ja kokemuksien jakamista. Tämä palstalle kirjoittelu on todella hyvä vertaistuki mutta myös ihan kasvotusten olisi mukava tavata:) Oon käynyt Simpukan lapsettomien tukiryhmässä ja tiedän, että vertaistuella on todella suuri merkitys! Oon miettinyt pienen tukiryhmän perustamista tai sitten sellaiseen mielellään liityn, jos on jo olemassa:) Varsinkin siis jos lahja-soluhoidot kyseessä. Uskon et tämä olisi lapsillekin tärkeää, itseäni tässä ainoana asiana surettaa että Tsekeistä ei saa tietää lahjoittajien tietoja sittenkään kun lapsi täyttäisi 18. Ja senkin takia lapsille olisi hyvä nähdä että on muitakin samanlaisessa tilanteessa olevia. Jeps menen nyt asioiden edelle tässä innostuksessani, mutta siis näin alkuun olisi mukava kuulla ja tavata samassa tilanteessa olevien fiiliksiä!

Hyvää keväänodotusta kaikille ja kovasti tsemppiä odotuksiin!!
 
Voi, ihana paukutteleva rinsessa sulla, Solakka Silakka.:) Onnea teille kaikille maaliin päässeille!

Minäkin pistän varovasti tossua ketjun porstuaan. Jos nyt viimein alkaisin uskoa tähän plussaan! Kuudes ls-siirto, elämäni eka positiivinen raskaustesti. Minä 40+, jos hyvin käy niin tuleva yh ja Lounais-Suomesta kotoisin, sanoisinko Suomen pyllyrei'ästä. Ja tyyppi mahassa on Virosta lahja-alkio.:love:

Miten sä UusiElämä2016 muuten pääsit sinkkuna ujuttautumaan Tsekkeihin hoitoon? :) Joskus kun laitoin sähköpostia, niin ne vastasivat että vain pariskuntia, kiitos.

Lääkkeet pitäisi klinikan ohjeen mukaan lopettaa kohta. Estrot meinaan jättääkin, niistähän voi kai tulla ainakin poikavauvalle ongelmia. Ja varmaan tuo päivittäinen päänsärky tulee estro-övereistä, se alkoi kuudennella viikolla, ja silloin istukka kai alkaa puskea estrogeenia? Vähensin jo neljästä Zumenonista kolmeen. Mutta Lugeja en kyll uskalla vielä jättää, enintään vähentää, niin kuin niistä haluaisinkin päästä. Mun mielestäni joillekin on ohjeistettu jatkaa Lugeja 12 viikolle asti? Joten ei voi haitata?

Vedetäänkö miniasperiinia muuten kuinka pitkään, tietääkö joku?

Alkio ei tunnu just nyt mahassa ollenkaan, mikä on vähän hermostuttavaa. Siirron jälkeen tuntui kuumotusta, pientä nipistystä ja sitten myöhemmin lämpöä ja kuplivaa kutitusta, niin kuin mahassa olisi poreallas. :p Mutta nyt ei huomaa kyllä ollenkaan, että ketään muuta olisi paikalla kuin minä. :barefoot:Täytyy ehkä hankkia doppleri, eihän ne niin kalliita ole käytettynä ainakaan?

peikkoeukko ja söpiö n. 8 + 6.
 
@peikkoeukko Mulla jatkuu lääkitykset ens maanantaihin asti eli 10+0. Mutta näissä on paljon klinikka kohtaisuuksia. Eli mulla zumenon, disperin ja luget. Kaupungin ultraava lääkäri sanoi et disperiniä voi jatkaa pitempäänkin mutta mulla vatsa ei sitä siedä niin jätän senkin. Varmistin vielä hoitaneelta klinikalta et mitä tehdään. Ja superisti onnea plussasta :)

@UusiElämä2016 Onnea myös sinulle! Eikös Simpukalla ole myös lahjasoluilla raskautuneille ryhmiä? Itse olen ainakin Pirkanmaalla sellaisen bongannut.

Mulla huono olo pahentunut ja meenkin tänään työterveyteen hakeen saikkua. Ei vaan töihin keskittymisestä tule nyt mitään. Onneksi esimies ymmärtää ja tietää
 
Tervetuloa uusille.
Syön disperiiniä. Se kuulema on ainoa joka ehkäisee raskausmyrkytystä jonka riski on iäkkäämmillä suurempi. Kysillä lääkäri siitä taas viime ketran ultrassa muistutti kaksi kertaa.
Suomessa jatketaan tukilääkkeitä viikolle 10 asti.
Minä lopettelin pikkuhiljaa asteittain niin että loppui vko 10. Niistä ei oo vaaraa..
I-k ja pikku nallu 17+5
 
Viimeksi muokattu:
Peikkoeukko oikeassa olet, Tsekeissä hoitoja saa vaan heteropariskunnat. Mutta, tiedän muutaman sinkun jotka siellä olleet, ei tarvi olla naimisissa hakiessa hoitolupaa joten riittää jos joku miespuolinen ystävä suostuu auttamaan...mut onnea sulle raskaudesta ja tsemppiä odotukseen!

Milpin kiitos, itselles myös onnittelut:love:ja toivottavasti huono olo menee ohi! Laitoin Simpukan Helsingin ryhmään mailia mutta en ole saanut vastausta. Hyvä tietää et käyt ryhmässä! Jossain vaiheessa mietin et onko Simpukalla vähän kielteinen kanta ulkomailla tehtyihin lahja-alkiohoitoihin/turismiin, en tiedä??? Ehkä se oli vaan joitakin ihmisiä ja heidän mielipiteitä...Mutta yritän päästä ryhmään mukaan! Olisi hyvä lapsellekin et tuntisi samantaustaisia:)
 
Kiva, kun täällä on näin paljon ihmisiä nyt. Toivottavasti kohta tulee vielä lisää.

Mietin tuota tukiryhmähommelia, että olisi kyllä oikein mukavaa, jos vaikka pari kertaa vuodessa jokin retki järjestyisi aina suunnilleen samaan aikaan, tyyliin joka vuosi helatorstaina, sillä lailla että se hoituisi vähän niin kuin rutiinilla itsekseen. Luulisi, että lapsille olisi kiva tavata toisiaan varsinkin sitten isompana (hupaa miettiä tätä tässä vaiheessa kun pikku tyyppi huitelee kahden senttimetrin mitoissa :D!) Säännölliset tapaamiset taas ei oikein onnistu muuten kuin niille jotka ovat samalla paikkakunnalla.
 
Onnea Hassutassu hirmuisesti!
Ollaan molemmat pitkä taival käyty,kaikkea hyvää sulle sun odotukseen!:love::love:
Ja muillekin odottajille tsemppiä odotukseen, erityisesti kaksosten odotukseen. (y)
Itse en enään kerkiä kauheesti kirjottelemaan täällä kun on kädet täys kaiken päivää... sori...

Terkuin Burma, kaksostypyt 3,5kk sekä pikku-riiviö 1v9kk:LOL:
 
Kiitos onnitteluista! Ja onnea kaikille muillekin odottajille ja jo vauvansa saaneille.
Hetken mennyt itsellänikin hieman paremmin. Nuo vuodot on aina vaan niin hirveitä ja pysäyttäviä että pelko on jäänyt vahvasti tähän taustalle. Olen niin onnellinen mutta samalla niiiin peloissaan. Vielä hetki eteenpäin ja sitten masuasukeilla voisi olla jo selviytymis mahdollisuudet.
Mutta jäitä hattuun ja päivä kerrallaan
Me oltiin hoidossa Tsekeissä Reprofit klinikalla ja ei voi muuta sanoa kuin se että se klinikka sai ihmeitä aikaan❤
 

Yhteistyössä