Luovutettujen munasolujen/alkioiden avulla raskautuneet

Iitu, kyllä noiden etappien asettaminen ja miettiminen jotenkin edistää tätä odotusta :) Yhdeksän kuukautta on kuitenkin pitkä aika. Ja toisaalta menee nopeasti! Mulle auttaa kun on ensin kesä ja loma, muutto uuteen asuntoon ja sitten pian jo äitiysloma häämöttää...

Koskas Iitu sulla onkaan nt-ultra?

aniraz, mekin ostettiin vaunut lähinnä työkaverin suosituksella (käytiin niitä katsomassa), ei tullut juuri koeajettua eri merkkejä eikä toisaalta ollut mitään hajua mitä tarvitsee. Mutta meillä myös kriteerinä helppo kasattavuus ja helppo kääntyvyys. Tilattiin Saksasta kun sieltä sai huomattavasti halvemmalla kuin Suomesta.

Tytsy, kiva kuulla että sait taas mielenrauhan ultrasta :) Nt-ultraan ei olekaan sitten enää pitkä aika!

Saiga, mä itse asiassa kerroin mun perheelle päivää ennen nt-ultraa, että ollaan menossa katsomaan josko olisi vauva tulossa. Jotkut läheiset tiesivät jo heti plussasta. Pomolle kerroin nt-ultran jälkeen ja muuten töissä maha sai puhua puolestaan ;)

Weeru, tosta raskausmyrkytyksestä, mulle asiasta kyllä mainittiin. Ja kuulemma myös ennenaikaisuudelle on pieni kohonnut riski. Se tais olla Simpukan esite jossa sanottiin jopa, että luovutettujen solujen tapauksessa raskauden seuranta on tiiviimpää :O Mutta tätä ei kyllä ole otettu klinikalla tai neuvolassa esille.

Voi kökkö kun taas on joku flunssa iskenyt :( Tytöllä on ollut yskää ja silmätulehdus, kolme yötä sitten nousi myös tosi korkea kuume yön ajaksi. Nyt mulla kurkku tosi kipeä ja viluttaa, kuume varmaan nousemassa. Kaippa tämä samaa pöpöä on. Mulla on jostain syystä vaan taipumus ajatella heti pahinta, listerioosia yms, ärsyttävää :( Eiköhän tämä kuitenkin 99,9% varmuudella ole ihan tavis flunssa.

Saas nähdä miten tämän tekstin lähettämisen kanssa käy, mulla nää uudet palstasivut sanoo noin joka toisella latauskerralla erroria.

Huomenna olisi sitten virallinen raskausraja ylitetty, neuvola kylläkin "vasta" keskiviikkona, sitten pääsee ah niin ihaniin kelan ja työnantajan paperinpyörityshommiin!

Lempiviola 21+6
 
Lempiviola, mulla on nt-ultra torstaina, kyllä kovin alkaa taas jännittää!
Täällä iski kans kunnon kesäflunssa, niin ärsyttävää. Poski-ja otsaontelotkin ihan tukossa.
Viikko töitä ja sit alkaisi loma.
Ja hei, tänään
12+0, jee!! Odotettu etappi!
 
Heippa kaikille! Täällä raskaus etenee hienosti kaikilla ja suurinosa ainakin tuntuu olevan jo "turvallisilla" viikoilla. Ihanaa! Vaunuja mekin ollaan mietitty ja päädytty nyt alustavasti ainakin Emmaljungan Super Vikingeihin valkoisella rungolla ja mustilla vaunukopilla. Tuplille ei ihan hirveästi ole edes valikoimaa, tuntuu että meille sopivat olisi just noi Emmaljungat tai sitten Bugaboon Donkeyt. Mies kuitenkin torppasi ne täysin hinnan takia... Rakenneultran jälkeen käydään vaunut sitten ostamassa eli onhan tässä vielä pari viikkoa aikaa neuvotella ja pehmittellä... Ne on kuitenkin varmaan ekat ja vikat vaunut jotka koskaan ostetaan. Niisk...

Olotila on oikein hyvä, mitä nyt edelleen pahoinvointi vaivaa jos joudun kovin aikaisin aamulla lähtemään liikkeelle. Toivon että se nyt lopullisesti tästä taittuisi kun on kyllä tosi ikävää aamuisin edelleen halailla pyttyä.

Me löysimme ihanan kolmion ja nyt suunnitelmat lastenhuoneen sisustuksesta käyvät kuumina. Kuinka ihanaa aikaa, suunnitella omille vauvoille huonetta!

Meillä tällä viikolla taas perjantaina viikon 18 ultra ja seuraava ultra onkin sitten rakenneultra viikolla 20. Toivottavasti edes toinen vauvoista vilauttaisi nyt sitä haaroväliä että vihdoin pääsisin tästä piinasta ja selviäisi odotammeko kahta pientä tyttöä vai poikaa. Vatsa kasvaa kohisten ja äitiysvaatteita olen joutunut jo jokusen viikon käyttämään. Naurattaa kun töissä asiakkaat kommentoivat vatsaa kilpaa ja jokakerta se hämmästys kun paljastan odottavani kaksosia. Menee ne suut suppuun. Vähän olen loukkaantunutkin kun niin avoimesti vatsan kokoa "kauhistellaan"... Ei se musta nyt vielä niiiiin iso ole ja hyvin olen jaksanut töissäkin vaikka suht raskas seisomatyö kyseessä. Kolme viikko pitää vielä jaksaa ja sitten aloitan kesäloman jonka jälkeen jäänkin sitten kotiin äitiysloman alkuun asti.

Ensi viikolla mullakin virstanpylväs kun 19 viikkoa tulee täyteen, mulla silloin virallisesti puoliväli koska identtiset käynnistetään/leikataan aina viimeistään viikolla 38.

Joku kyseli kertomisesta; me kerroimme läheisille heti varhaisultran jälkeen kun oltiin syke nähty ja lopuille sitten nt ultran jälkeen. Nyt kaikki jo tietää ja vatsaa en nyt pysty enää piilottamaan vaikka yrittäisikin!
Minäkin odotan tavallaan jo loppuvuotta ja sitä kun vihdoin saadaan kauan kaivatut vauvat syliin. Odotan sitä pimeää aikaa kun saa poltella kynttilöitä ja pesiä kotona ihanien vauvojen ja miehen kanssa. Tulee varmasti ikimuistoinen joulu.

Nyt nukkumaan, koska huomenna taas aikainen ja luultavasti oksennuksen täytteinen aamu. Huoh, no kyllä tämän kestää, pääasia että vauvat voi hyvin. Voikaa te kaikki hyvin!
-Weeru rv 17+5
 
Ihanaa Weeru kun pääsette uuteen kotiin. Aivan ihanaa on tämä huoneen suunnittelu, meilläkin vaihtuu tosiaan huonejärjestys. En malta odottaa sukupuolen kuulemista!! Tänään ostin alesta ihanan vitivalkoisen bodyn, se oli 44cm mutta varmasti menee just vastasyntyneelle 50 senttiselle. Oon niin täpinässä!!! Joulusta tulee todellakin ihana...on mulla harras toive että meidän pieni syntyisi ennen aattoa, mutta tiukille menee! laskettu 20.12...esikoinen meni 4 pv yli...pikkutonttua odotetaan!
12+2
 
Iitu, onnittelut viikosta 12! itsekin toivon että tulisi pian...

Lempiviola, minäkin olen miettinyt tuota Saksasta tilaamista. tulivatko ehjänä perille?

Weerulle onnea uuteen kotiin! Muakin varmaan risoisi kommentit vatsasta... pitäisi kehittää jotain nasevaa sanottavaa takaisin... Tässä on onneksi vielä aikaa miettiä.

Täällä takana eka neuvola. No, ei silti vielä tunnu tää raskaus todelliselta. Viime viikon lopulla vähensin hieman lääkkeitä (lugeja). En tiedä onko vain sattumaa, mutta myös oireet helpottivat, eli vatsan kivistys ja kuvotus ovat lähes poissa, myös rinnat tuntuvat vähemmän pinkeiltä. Ja tehän tiedätte mitä tästä seuraa... eli huoli siitä, onko alkio jo kuukahtanut, ja lääkkeet vaan estävät vuodon. You know. Se eka kunnallinen ultra on vasta kolmen viikon päästä, joten olen nyt pohtimassa ylimääräistä "mielenterveysultraa". Tää huoli siis on oikeastaan alkanut vasta nyt. Ihan alku raskaudesta meni hyvin, ja aika kului nopeasti. Nyt tuntuu että siihen ultraan on hirveän pitkä aika!
 
Weeru, onpa kiva että tekin pääsette uuteen asuntoon! Koska teillä on muutto? Me muutetaan heinäkuun lopussa, taitaa itsellä mennä organisoinnin ja delegoinnin puolelle ja miehet kantaa ;)

Iitu, sulla on kohta jännät paikat, tsemppiä ja onnea huomiselle! Mieti, olet jo toisella kolmanneksella! :) Oletko jo parantunut?

Saiga, hyvin toimi tilaus Saksasta ja kaikki oli ehjiä. Ei siis kylläkään nyt tilattu vaan silloin esikoista odotettaessa, reilu 4 vuotta sitten. Mä kyllä suosittelen. Käy ihmeessä mielenterveysultrassa jos tuntuu siltä, ei se henkinen stressi ja epätietoisuuskaan hyväksi ole. Eikös täällä muutkin kommentoineet että lugejen lopettaminen vei pahimmat oireet mennessään, eli ajattele että se on vaan hyvä juttu!

Mulla taas sattuu ja tapahtuu, olen nykyään julkisen terveydenhuollon vakiasiakas. Kävin eilen työterveydessä valittamassa kurkkua ja siellä otettiin tulehdusarvot ja nieluviljely. No lääkäri soitteli sitten perään että pitäis mennä päivystykseen kun CRP oli aika korkea. Vietinpä siis eilisillan päivystyksessä, otettiin verta ja keuhkokuvaa ja ties mitä. Tänään kävin vielä synnärillä tutkimuksissa katsomassa että vauva voi hyvin, onko kohdunsuu ok ja ettei lapsivettä valu. Kaikki kuitenkin onneksi kunnossa, ilmeisesti "vaan" virustauti (jälleen kerran) ja nyt on taas kertaalleen tutkittu joka suunnasta. Onhan se huojentavaa tietää että kaikki on hyvin ja että oikeasti otetaan vakavasti. Jee suomen terveydenhoito :) Kävin tänään myös neuvolassa ja nyt on raskaustodistuskin kädessä. Sf-mitta oli 20cm ja painoa on tullut raskauden alusta 9kg, saman verran mitä esikoisestakin tähän mennessä. Nyt jos relaisi ja yrittäisi parantua.

Lempiviola 22+2
 
No voi Lempiviola, kummallinen virus. Ihmettelin että ottivat röntgenkuvan raskaana noilla oireilla? Ei siis ollut perus angiina?
Mulla flunssa meni ohi tosi nopeasti, vähän on painetta päässä ja onteloissa, muuten olo hyvä!
Kyllä niin huominen jännittää..aina saa pelätä onko asiat kunnossa! Ja sitte taas päätän että nyt relaan jos kaikki ok..
12+3
 
Weeru onnea uuteen kotiin! Lastenhuoneen sisustus kuulostaa ihanalta. Me pysytään nykyisessä kodissa (kaksio) ainakin alkuun, joten saan tyytyä vauvanurkkauksen suunnitteluun. :) mäkin ootan ekaa joulua pienen kanssa. Jostain syystä juuri jouluisin oon miettinyt, että mitenköhän ensi jouluna.

Saiga lääkkeet aiheuttaa ällötystä yms. oireita, mulla loppui pahoinvointi heti kun lopetin luget. Mutta kannatan mielenrauhaultria, ei stressi tee hyvää.

Lempiviola sullehan sattuu ja tapahtuu! Mutta hyvässä hoidossa kuulostat olevan. :)

Iitu tsemppiä ultraan!

(.) Tänne tuli äitiyspakkaus! :) Ihania vaatteita tuli ja tuo makuupussi on aivan helmi. Ihan pienelle (50-56) on vain muutama vaate, mutta nyt on helppo ostaa lisää, puolipotkuhousuja mietin lisäksi. Töissä on tullut nyt suoria mahakommentteja, kaipa siinäkin yksi etappi! ;)

Aniraz_ 23+3
 
Huh, Lempiviola, kylläpä sinua on säikytelty! Mutta hyvä kun hoidetaan ja tsekataan!

Aniraz, äitiyspakkauksen saaminen kuulostaa niiiin ihanalta!

Kävin antamassa verinäytteitä (ilmeisesti niitä seulajuttuja). Tuntuu jotenkin niin hassulta, ett mua kohdellaan ikään kuin olisin OIKEASTI raskaana... :LOL: Milloinkahan sitä oma mieli muuttuu? Onko kellään muulla ollut vaikeaa sopeutua ajatukseen, että nyt sitä vihdoin olisi se kauan kaivattu lapsi tulossa?

Eilen oli taas enempi mahatuntemuksia, joten jäi se ultra tilaamatta. Katsellaan nyt miten tää menee. Kun toisaalta eihän se ultra siihen auta, meneekö kesken vai ei...

Iitun ultrakuulumisia odotellessa...
 
Onnea plussasta Saigalle ja Tytsylle, Lempiviolalle pikaista paranemista.

Hienoa, että rakenneultrissa käyneillä kaikki kunnossa.

Kyllä se tuntuu hieman oudolta, että pitkien hoitojen jälkeen, on pikkuinen tulossa. Kai se sitten viimeistään konkretisoituu, kun pikkuisen saa kotiin.

Välillä vieläkin huolettaa ja pitää herätellä vauvaa soittamalla musiikkia kännykästä. Ei tunnu oikein lastenlauluihin niin reagoivan, joten meillä tulee olemaan tuutulauluna varmaan jotain suomipoppia ; ) Välillä on huono omatunto, kun ei tule oikein vauvalle juteltua eikä laulettua, kun sanotaan, että ennen syntymää jo pitäisi tällaista harrastaa. Nyt kun on muutenkin ympäristö hiljaisempi, kun jäin toukokuun lopulla äitiyslomalle. Työmatkat alkoivat jo käydä voimille, joten äitiysloma oli helpotus.

Vauvan liikkeet tuntuvat möyrintänä ja vatsa näkyy välillä liikkuvan itsestään. Välillä painetta tuntuu alaspäin ja se ei tunnu mukavalta.

Täällä on viime kirjoitukseni jälkeen keskusteltukin monista asioista. Itse olen nyt vihdoin tehnyt hankintoja; erilaisia vauvanhoito- ja imetystarvikkeita, vaippapaketinkin. Paljon tuntuu olevan yrittäjiä vauvatarvikealalla. Vaunut käytiin ostamassa – Emmaljungat lähinnä isojen pyörien takia, että kulkevat lumihangessakin. Ovat myös tilavat vauvan nukkua niissä pitempäänkin. Myös turvaistuin ostettu ja hoitotaso. Vaatteita olen myös ostanut jonkin verran. Aika urakka pestä kaikki, kun ajattelin, että hyvä pestä ennen käyttöä, samoin äitiyspakkauksen vaatteet. Ostovalikoimaa rajoittaa tietty, kun en ole halunnut tietää, tuleeko poika vai tyttö.

En jaksanut töiden jälkeen hankintoja tehdä, mutta jos jaksaa, niin varmaan hyvä tosiaan aloittaa vähän aikaisemmin. Minun olisi myös tavaroita lisää siirrettävä miesystävän luo. Meillä on molemmilla ollut omat asunnot. Mutta koska ei ole pakottavaa tarvetta, niin muutto on edistynyt tosi hitaasti. Ajattelimme, että aluksi emme laita lastenhuonetta, vaan vauva tulee meidän huoneeseemme. Paikkakunnan muutos aiheuttaa jonkin verran stressiä minulle, että miten sitten neuvolat, kaste jne.

Töissä kertomista minäkin lykkäsin, mutta sitten helpotti, kun kerroin, niin pääsi helpommin käymään neuvolassa ja muutenkin tuli helpotusta töihin. Tosin tauoilla sitten monet halusivat puhua raskaudesta, vaikka itse olisin ehkä halunnut puhua välillä muustakin. Ja samat ihmiset kyselivät samoja asioita moneen kertaan.

Vitamiineja en ole nyt syönyt ollenkaan. Lääkäri kielsi ne. Mutta rautaa on pitänyt alkaa syömään. Ruokarajoitteita olen noudattanut, mutta en kyllä saa tarpeeksi syötyä kasviksia, maitotuotteita ja vettä juotua.

Rauhallisessa liikunnassa kävin kerran viikossa, mutta alkoi kesätauko. Nyt tuntuu, että normisti 15 min kävelyyn menee 30 min tämän vatsan kanssa.

Oireita on tämmöisiä: turvotus lisääntynyt nilkoissa, kasvoissa, käsissä. Öisin särkee lonkkia ja herään aina kun pitää kääntyä. Polvi on vähän kipeä ja välillä vähän selkä. Onhan painoa joku 10 kg enemmän kuin ennen raskautta. Välillä vatsa tuntuu tosi isolta ja pinkeältä ja kiristävältä. Olisikohan niitä supistuksia sitten. Mielialat välillä herkät. Väsymystä on ja ihana, kun ei nyt tarvitse ponkaista töihin aamusta ja joskus otan päiväunetkin.

Monilla täällä oli hyviä neuvolakokemuksia. On myös ollut ystävällistä, mutta kiireen tuntu joka kerran. Kohdunkaula on vissiin kerran tutkittu koko raskauden aikana lääkärin toimesta. Monet asiat ovat välillä jääneet kysymättä kiireen takia. Onneksi netissä on paljon tietoa. Nyt olen opiskellut synnytyksen vaiheita netistä ja vauvan hoitoa teoriassa kirjasta.

Mielessä pyörii jo aika paljon synnytys ja, miten kivun kestää sekä imetys, että miten se onnistuu jne. Tuntuu myös, että monia asioita, jotka ajattelin saavani hoidettua ennen synnytystä en nyt ehdikään saamaan aikaan.

Carolyn 37+5, la 27.6.
 
Saiga nostan kyllä hattua sun hermoille, kun maltat odottaa ultraa. Mulla oli tosi paljon vaikeuksia uskoa että raskaana ollaan. Rv 12 ultrassakin katsoin ruutua ja pientä venkoilijaa ihan ihmeissäni. Nyt kun liikkeet tuntuu, tämä tuntuu jo todelliselta eli eihän siinä mennyt kuin 20 rv:a! ;)

Carolyn tsemppiä loppuraskauteen! Nuo vaivat kuulostaa ikäville, saapa nähdä mitä itselle tulee.

Aniraz_ 23+4
 
aniraz mun on pitänyt jo monta kertaa kirjoittaa että onnea pienestä poika-lupauksesta :) täällä kaksi 7kk poikaa opettelee kovasti liikkumaan :)

ja weeru mun vatsa oli tietysti myös iso ja siitä huomauteltiin mutta ihmekös se kun kaksosista viikolla 28 vatsa on yhtä iso kuin yksösraskauden lopussa! kanna ylpeänä, kaunis se varmasti on :) ja tosiaan nyt poikien ollessa 7kk leikkivät yhdessä jo pitkän tovin (noin 30min ilman äitin seuraa), nauravat toisilleen ja koskevat toisiaan, ok myös "tappelevat" samasta lelusta.

kaikille muillekin hyviä vointeja näin pikaisesti :)
olis kiva kuulla mitä hailaivalle kuuluu? samoin paulannen kaksosille?
 
Kiitos kysymästä Johkunen : hyvin sujuu tupla-arki :) Meidänkin vauvat on jo 3 kk ja aika menee vauhdilla. Vapaajanvietto ongelmia ei ole, kyllä tässä on kädet täynnä työtä kahden kanssa ja monia arkea helpottavia juttuja hankittu. Ja asiat tehdään lasten ehdoilla.
Hailaivasta olisi mukava kuulla. Toki kaikista teistä ketkä täällä nyt kirjoittelette, en vain pysy enää kärryillä kenekään vaiheista kun ei tule täällä käytyä lukemassa kuin harvoin.
Iitulle oikein hyvää odotusta ! Kuten teille kaikille :)

Hyvää kesää ja nauttikaa raskaudesta, kohta se on muisto vain !

T. Paulanna ja babyt 3 kk
 
Ihania ultrakuulumisia tänään saatiin:), siellä se pieni ensin oli nukkumassa selällään jalat kohti "kattoa", sitten sitä vähän tuupittiin niin alkoi kunnon melskaaminen, pepulla otti vauhtia ja kaikki raajat heilui! Aivan ihana ja niin vauvan näköinen! Kätilö kertoili samalla että näkyy aivopuoliskot ja keskiviiva, sydämen osat, osa sisäelimistä, selkäranka ja kaikki raajat. Nöpönenäkin vilahti. Ihan viikkoja vastasi. Olen niin onnesta mykkyrällä!
Mä en halunnut seulontaverikoetta lainkaan, päätin että jos nt normaali niin se riittää, oli 0,7 ja kuulema ihan normaali.
Kyllä voi mieltä lämmittää!
Iitu 12+4
 
Huh, töissä kerrottu tänään raskaudesta esimiehelle! Hyvin otti asian ja juteltiinkin siinä pitkään näistä hoidoista. Hyvillä mielin sai jäädä lomalle.
Musta tuntuu että alan tuntea liikkeitä jo! Vinkeetä kutina ja pulpahduksia. Ja ei ihme, kun eilen näki millaista melskettä pieni siellä pitää, luulisi tuntuvankin! Ihanaa.
Kiitos tsempeistä Paulanna. Ihana kuulla teidän ja myös Johkusen kaksosarjesta. Kaksoset ovat kyllä niin lähellä sydäntä kun itse olen kaksonen. On ihanaa kun on toinen jonka kanssa kasvaa yhdessä jokaisen hetken. Ja nyt tässä iässä on ihana huomata että meillä on lapsuudesta samat muistot yhteisistä hetkistä. Todella arvokasta!
12+5
 
Iitu, kovasti onnea ultranäkymistä! Ja vautsi jos liikkeet jo tuntuvat, tosi aikaisin! Koska sulla alkaa äitiysloma? Keuhkokuvista: en mäkään kyllä olisi oireiden perusteella ottanut kuvaa, mutta halusivat korkean CRP:n takia sen ottaa. Ottivat vain yhden kuvan ja suojasivat vauvan, ja keuhkot tietty vähän ylempänä kuin vauva muutenkin. Ja näillä viikoilla röntgen ei ole enää ihan niin kriittinen kuin esim silloin kun olin influenssassa rv14. En tiedä mikä tauti tää oli, ei ollut angiinaakaan... edelleen flunssainen mutta yleisolo parempi.

Carolyn, kovasti tsemppiä loppumetreille! Sun oireet kuulostavat aika tutuilta loppuraskauden oireilta, lonkkasäryt yms. Kyllä ne asiat järjestyvät uudellakin paikkakunnalla :)

aniraz, tulipas pakkaus sitten nopeasti! Mä pääsen vasta ensi viikolla lähettelemään papereita eteenpäin kun palaan töihin ja skannerin ulottuville. Meillä kyllä ainakin viimeksi palkkahallinto teki kaikkensa hidastaakseen prosessia mahdollisimman paljon, saa nähdä miten tällä kertaa.

Lempiviola 22+5
 
Lempiviola itsellä oli tosi pitkään tauti päällä ja kaikenmaailman kokeita otettiin. Aluksi virusflunssaa, sitten jälkitauti, sitten ehkä uusi virus, kun mies sai jonkun taudin ja olipa sitten korvatulehduskin. Nyt onneksi olen päässyt taudista eroon. Tsemppiä, kyllä se jossain vaiheessa ohi menee. Maltathan levätä kuitenkin riittävästi.

Iitu hienoa, että sait kerrottua pomolle. Mulla meni aika pitkälle kertominen, mutta mukavampi nyt kun asia on tiedossa. Oma jaksaminen ei ole ihan joka päivä samalla tasolla ja voi ylipäätään ottaa ihan hyvällä omalla tunnolla vähän iisimmin.

Carolynille tsemppiä lopuraskauteen. Ei ole enää paljon jäljellä. Jännittävää!

Aniraz meilläkin äitiyspakkaus tuli tosi nopeasti. Ihan jees, tosin poitsu totesi, ettei nämä vaatteet ole kovin tyttömäisiä. Täytyy siis ostella siis jossain vaiheessa vaatteita, erityisesti pienimpiä.

Saiga niinpä, nuo epäuskon tunteet. Itsellä vieläkin jos tuntuu samalta, että voiko tosiaan olla niin, että nyt raskaus onnistuu ja saadaan vauva kotiin asti. Ne epäonnistumiset ja lapsettomuuden suru, se ei kai koskaan katoa...

Weerulla on myöskin hyvät viikot jo. Ja uuden kodin laittaminen on kivaa.

(.) Oma vointi ihan ok, mutta jonkinverran vaivoja alkanut tulemaan. Töissä istuminen on aika raskasta ja vasemman jalan puutumista on ilmaantunut aika-ajoin. Selkäkipuja ei onneksi oo ollut. Mulla on viimeisen kuukauden aikana vatsa ottanut mahtavan kasvuspurtin. Edellisessä neuvolassa sf-mitta oli keskikäyrällä ja viime viikolla oltiin yläkäyrällä. Saattaapa olla, että kasvu tasaantuu kuitenkin. Vauva herättää öisin klo 4 aikaan liikkeillään, mutta onnellinen oon, että liikkeet tuntuu säännöllisesti ja selkeästi. Hemppa mulla aika matala ja aloitin lisäraudan tällä viikolla. Kävin pari päivää sitten neuvolalääkärissä tarkistuttamassa kohdunkaulan tilanteen, kun kohdunsuulla välillä outoa tunnetta, mutta kaikki oli ihan niinkuin pitääkin. Normaaleja raskausoireita siis. Seuraavat etapit mulla on neuvola reilun parin viikon päästä ja rv 30 äitiyspolilla, jossa tarkistetaan istukan sijainti. Rakenneultrassa todettiin olevan osittain kohdunsuulla ja sillä voisi olla vaikutusta synnytystapaan. Synnytys, hui!

Tsemppiä ihan jokaiselle eri raskauden vaiheisiin. Alussa aika kuluu ehkä hitaammin, mutta itsellä ainakin tuntuu, että tässä vaiheessa viikot vilahtaa tosi nopsaan.

Fanni 27+5
 
Hei kaikki!! Onnea Iitulle hyvistä ultrakuulumisista! Tuo viikon 12 ultra on mun mielestä ollut tähän asti ns.paras koska siinä vauvan (meidän tapauksessa vauvat) pystyi nähdä kunnolla. Nyt sen jälkeen olleissa ultrissa mulla ainakin on vakavia hahmotus ongelmia... Johtuuko sitten kaksosista en tiedä, mutta ite en oo niistä sillai visuaalisessa mielessä saanut irti niin paljon.

Perjantaina tosiaan oli taas ultra ja kaikki edelleen mainiosti. Vauvat kasvavat tasaisesti ja vastasivat viikkoja. A vauva tosi vilkas ja monotti sisarustaan oikeen kunnolla. B vaan käänsi kylkeä ja jatkoi unia. :LOL: Ovatkohan erilaisia myös vatsan ulkopuolella?!? Saimme myös lääkäriltä varovaisen tyttölupauksen. Kaksi pientä tytön tylleröä tulossa siis meille. Synnytys tapahtuu viimeistään viikolla 38 joka koittaa meille 28.10. Hui kamala!!
Selällään ultrapöydällä tuli tosi huono olo kun kohtu jo niin painava ja iso. Jatkossa ultrataan sitten kylkiasennossa. Kahden viikon päästä sitten rakenne ultra. Kunpa siellä edelleen kaikki kunnossa.

Me päätimme ottaa äitiysavustuksen rahana koska pakkauksen vaatteet munkin mielestä tosi poikamaisia. Toisaalta oon aina haaveillut pakkauksen saamisesta, mutta nyt jo tuntuu että vaatteita on valtavasti... Varsinkin olen ostellut niitä unisex juttuja kun en eiliseen asti tiennyt sukupuolia. Nyt voin lähteä sitten ostamaan loput tarvittavat sieltä tyttöjen puolelta. Lopulta pakkauksessa musta niitä muita tärkeitä tarvikkeita aika vähän. Eli rahallinen arvo on just niissä vaatteissa. Kynsisakset, veden lämpömittari yms eivät paljoa kustanna. Lakanoiden kuosit ei mun silmää miellyttänyt ja täkitkin olen jo ostanut. Kosteussuojat on edullisia, samoin pyyhkeet. Harsoja olen saanut ja ostanut jo vinon pinon ja makuupussi on liian ohut meidän talvivauvoille. Meillä on untuvapussit talvea varten. Eli lopulta päädyttiin ottamaan rahana nuo. Tai siis otetaan, ei me vielä niitä papereita olla täytetty.

Nyt viikonlopun viettoon. Kuullaan taas!
-Weeru rv18+3 ja tytöt

P.s Paulanna ja Johkunen kiva oli kuulla kuulumisia. Hailaivan kuulumisia minäkin olen kyttäillyt, meillä niin samankaltainen tilanne; identtiset vauvat lahjamunasolujen avulla. Eli Hailaiva mikäli luet tämän niin kirjoittele jos vaan ehdit ja jaksat, olisi mukava kuulla sinusta!
 
  • Tykkää
Reactions: fanni_
Lempiviola, en ole vielä ihan tarkkaan laskenut, mutta siinä marraskuun puolivälissä viimeistään äitiyslomalle. Ihan epätodellista:)
Weeru, voi ihanaa, tyttösiä tulossa! Voi sitä pinkin ja suloisuuden määrää jos sattuisi meillekin tyttö! Ei väliä sukupuolella, ainoa mikä on niin tykkään niin hirveästi noista tyttöjen tamineista! Olen kyllä huomannut, että pojillekin on tosi kivoja vauvanvaatteita, kun mun mielestä silloin 15v sitten kun esikoista ootin, oli tosi synkkiä ja ykstoikkoisia kaikki poikien jutut.
Muistaisin myös että esikoisen ultrissa tuo rv 12 ultra oli mukavin kun vaavi mahtui kuvaan, ja niissä myöhemmissä näkyi vain pieni osa kerrallaan. Meillä on 5.8 rakenneultra ja toivotaan että sukupuoli näyttäytyisi myös!
Kesämekossa tänään..ihana helle..kyllä pientä pyöristymistä masussa jo huomaan! Tosin ulkopuolisille se varmaan näyttää sellaselta mahan pömpötykseltä...
12+6
 
Lempiviola mä hain pakkauksen netin kautta, nappasin kännykällä kuvan raskaustodistuksesta. Niitä tukia en ole vie hakenut. Tärkein ensin. ;)

Fanni poikamaisia ovat pakkauksen vaatteet munkin mielestä, mutta onneksi kaupat pullollaan tyttömäisiä ihanuuksia. :)

Weeru niinpä, tytöille tuo pakkaus ei ehkä ole niin hyvä. Onnea tyttölupauksesta!

(.) Täällä on kotiutunut babybjörnin sitteri. Hankinnat alkaa olla tehty, sängyksi tulee aluksi vaavi-ensisänky. Mullakin pitkä istuminen tuntuu selässä ja jalat turvottelee hieman, mutta muuten olo on hyvä. Mies huomautti että nukahdan helposti sohvalle nykyään.

Aniraz_ 23+6
 
Aniraz Niinpä on, ihanuuksia :p tarjontaa tytöille taitaa olla jopa enemmän kuin pojille. En oo tehnyt vielä mitään hankintoja. Vaatteita pitää luonnollisestikin ostaa lisää, mutta kaikki tuo muu. Oon aika paljon "skannaillut" tarjontaa, mutta hiukan mietityttää mikä on tarpeellista ja mikä ei. Baby Björnin sitteriä olen itsekin miettinyt.

Noo, äkkiäkös sitä shoppailee tarvittavat jutut, viimeistään kesälomalla ;)
 
Kiitos tsemppitoivotuksista!
Me ollaan nyt ostettu vauvalle sänky, vaikka ajateltiin, että ensin voi kuitenkin nukkua äitiyspakkauksen laatikossa. En oikein tiedä, mitä vielä ostaisin. Onko kellään kokemusta itkuhälyttymistä? Sitteriä ei ole ostettu. Ihan pientä ei kai voi laittaa sitteriin?
Tietääkö joku Tens-laitteesta kivunlievityksessä synnytyksessä?
Kuulin, että joskus, jos ultrassa nähdään, että tyttö tulossa, niin voikin olla poika tulossa kuitenkin, mutta toisinpäin virhettä ei pitäisi tapahtua. Tytöille on tosiaan kaikkia ihania vaatteita, mutta kyllä nykyään pojillekin.
Tuo vatsan koosta huomauttelu on minustakin vähän ärsyttävää. Minulle on huomauteltu, että onpa pieni vatsa, vaikka neuvolassa on aina sanottu, että ihan on keskikokoinen. Varmaan pituus vaikuttaa, vauvan asento, oman kropan muoto, vauvan kasvuspurtit ja vauvojen lukumäärä tietysti.
Tänään oli ultra. Vauvan painoa oli kuulemma nyt vaikea arvioida, kun vauvan jalat osoittivat kohti mahani ulkopintaa. Ilmankos potkut tuntuvat nyt erilaisilta. Aika alhaalla oli kuulemma jo vauvan pää.
Laskettua aikoja on minulla oikeastaan kolme eri, yksi neuvolasta, yksi sairaalasta ja yksi klinikalta. Saapa nähdä. mikä veikkaus osuu oikeimpaan.

Burman kuulumisia olisi myös kiva kuulla, kun hän on samoilla viikoilla suunnilleen kuin minä.

Carolyn 38+2 LA 27.6.2015
 
Heissan vaan Carolyn ja muut.

Jotenkin en ole vaan kerinnyt palstailemaan kaiken muun ohessa.
Äitiäni tai itseäni olen kiikuttanut Tayssiin joka viikko, tuntuu jo että asun siellä.
Itsellä siis raskausdiabetes, perätila ja liika runsas lapsiveden määrä on aiheuttanut päänvaivaa.
Insuliinin sain jätettyä pois ja perätilan poitsu hoiti viimeisenä päivänä pois. Huh!
Nyt siis kävin juuri tänään äippäpolilla ja vihdoinkin saan olla rennosti ja odottaa synnytyksen käynnistymistä itsekseen...
Ei siis uhkailtu käynnistämisellä. Tänään kokoarvio oli 3400g eli ihan normaalikäyrällä mennään.
Juu on ärsyttävää kun kaikki päivittelee munkin mahaa et onpas melkoinen tynnyri...
Ei vaan jaksais selittää... Ja muutenkin kun on painoa ollut liikaa ennen raskautta niin tuskin ne mihinkään on kadonnut.
Ja neuvolassa sanoo aina et onpas pieni viikkoihin nähden.

Mulla on Carolyn pää jo aika alhaalla myös mutta 2 viikossa ei oo tapahtunut kohdun kanavassa tai suulla muutoksia, joten sanoi ettei oo viä heti tulossa.
Mutta saas nähdä...

Tsemppiä kaikille vaiheisiinsa!

Burma 38+3 LA26.6.
 
Aniraz hyvä että hommasitte tuon babybjörn sitterin, tosi hyvät istua ja syöttää vauvalle sitten soseita! Meillä pojat ovat syöneet niissä 3kk lähtien ja edelleen nyt 7kk iässä kun on tukevampi vielä syödä kuin syöttötuoli. Samoin toinen poika oppi siinä itse kiikuttamaan itseään pari kuukautta sitten ja se on edelleen pojan suurin hupi ja äidin ongelma kun yrittää suuhun tähdätä :)

Itkuhälyttimistä, me hommattiin radiopuhelimet muutamien suosituksesta ja ovat loistavasti toimineet ja pysyneet ehjinä :)

Pojille on muuten tosi kivoja värikkäitä bodeja ja mä ostan sujuvasti myös tyttöjen trikoita jotka ovat punaisia, keltaisia, turkooseja, vihreitä tms eli itse tykkään pukea meidän poikia värikkäisiin vaatteisiin niiden sinisten ja harmaiden lisäksi!

muoks. Burmalle ja Carolynelle tsemppiä loppumetreihin!!!
 

Yhteistyössä