Maaliskuiset 2018 *elokuussa*

Kiitos @*Louhi* jo etukäteen ryhmän perustamisesta! Mäkään en tonne ekaan liittynyt, todellakin odotan jotain elon merkkejä ensin. Kuitenkin FB:ssä näkee paljon nopeammin uudet viestit ja helpompi vastata, joten sinne kovasti kaipaan kunhan tohtii. Nähdään siis kaikki siellä ööööö kuukauden päästä (?)! Toki siis täällä siihen saakka :D tänne pitää vaan aina erikseen tulla kun fb vaan on..

Pari viikkoa vielä ekaan neuvolaan. Ejjaksa oottaa.. edelleen usein miettii ja on "ihan varma" ettei kaikki oo hyvin, toisaalta sit kuitenkin osaa jo nähä sen vauvan (sukupuoli tosin joka kerta eri) sylissä asti. Jänniä aikoja.
 
  • Tykkää
Reactions: Pharaoh
@*Louhi* minäkin mielellään harkitsisin sitä fb ryhmää myöhemmin, ihanaa jos jaksat perustaa! Katselen ja kuulostelen sitä sitten kun on ajankohtaista :)

Pahoinvointi jatkuu edelleen ja syöminen on tasapainottelua. Pari päivää sitten tein älyttömän hyvää nakkikeittoa ison sammion ja harmikseni eilen nakit alkoi ällöttää. Kaappi on täynnä mehuja ja nyt luonnollisesti pitää saada maitoa. Voi ja margariini ällöttää PAITSI kasvislevite, joka on sinistä floraa. Leivistä menee alas vain ja ainoastaan Lidlin jalkapallosämpylät, muut maistuu liikaa leivälle. Voisin jatkaa tätä listaa loputtomiin :D

Mä oon aika vähän vältellyt mitään tekemisiä mitä oon aiemmin tehny, lähinnä sitten kuulostellut oloja. On saunottu ja oltu paljussa ja urheilenkin vielä (ehkä vähän liian fyysisesti, kun laji sisältää voltteja, hyppyjä ja ihmispyramideja), mutta kaikessa olen mennyt oman fiiliksen mukaan ja järki päässä. Nyt alkaa tulla treenatessa raja vastaan kun ihan selvästi vatsalihakset ei toimi totutulla tavalla akrobatiaa tehdessä ja alaselkä on alkanut vaivaamaan. Taitaa olla tilapäinen lajinvaihto siis edessä kohtapuoliin. :)
 
Tänne on tullut niin paljon tekstiän, etten enää kaikkien kommenttien jälkeen muista kenelle olisin ollut halukas kommentoimaan mitäkin, mutta virkistän aivonystyröitä samalla kun kirjottelen. Luvatut virtuaalikaljat lähtee ainakin yhdelle megastoorin lukijalle ;) niin ja tervetuloa minunkin puolesta kaikki uudet (uusi tässä vielä itsekkin :D).

Olikohan muutama sivu sitten puhetta tyttö/poika oloista ja aknesta yms. Itselläni on sekä tyttö ja poika olo, siis että tulee tyttö ja poika, mutta voi olla vain toiveajattelua. Jännityksellä ootetaan mihin lukumäärä vahvistuu :ROFLMAO: Mulla on itselläni ollut ihon kanssa aina taistelemista ja kun odotin esikoista (tyttöä) niin iho suorastaan hehkui. Oli kuulas ja näpytön. Lähipiirissä taas poikia odottavilla on "räjähtänyt" akne kiusaksi asti. Eli juuri päin vastoin mitä useimmiten finnien tulosta puhutaan o_O

Itse olen myös innokas liittymään fb-ryhmään. Ehkä np-ultra voisi olla se maaginen "liittymishetki", mutta varhaisultrassa sydämmen sykkeen todettuna, en taida malttaa odottaa liittymiseen enään kuukautta. Jos on tuttuja tai hullusti käy, niin luotan että ryhmä on luottamuksellinen ja uskallan sinne jo tulla :love:


[Siruliina] 6+2
 
Eilen käytiin siellä neuvolassa ja ihan jees meni. Suhtautui hyvin ja asiallisesti eikä tullut mammattelua. En oikeen kokenut saavani irti käynnistä mitään, puolisokin tunsi itsensä ulkopuoliseksi. Kaikki tieto meillä oli jo mitä hän antoi ja käytiin asioita vaan uudestaan läpi.

Ei osannut sanoa juuta tai jaata mun pahoinvointi-/unettomuusongelmiin muuta kuin että sairaslomaa kyllä saa terveysasemalta tarvittaessa. Ei osannut sanoa olisiko turvallista käyttää esim. 1.5 mg melatoniinia täysin mahdottomaan unettomuuteen. Ei kysellyt itse esim. että onko jotain poikkeavaa ollut esim. vatsakipuja tai vuotelua tai muuta. Puolet ajasta etsittiin sikiön sydänääniä ja sitten hoitaja myös vastaili päivystyspuhelimeen ja omakin puhelin soi kerran. Unohti antaa meille voimavarakaavakkeet mukaan. En tiedä oliko palannut juuri kesälomalta kun vaikutti hieman hajamieliseltä :D

Toivon että ensi kerroilla saan jotain irti, kun pissatikku-, paino-, verenpaineseurannan voisin hoitaa hyvin kotonakin ja soittaa ajan jos tulee jotain poikkeavaa. Sovittiin että voinkin itse painon ja verenpaineen kotona mitata ja laittaa korttiin ylös.

Olin onneksi ladannut jo voimavarakaavakkeet valmiiksi koneelle joten se oli ok ja ensi viikolle varattu labrat. Odotellaan nyt sitten ultra-aikaa postitse. Saatiin myös seuraava aika hoitajalle ja lääkäriaika myös joita ootella.

Tietenkin sitten eilen yöllä yövuoron aikana oli jomotusvihlontaa ja ihan kuin yhdessä vaiheessa toinen puoli kohdunkaulasta olisi lyhentynyt ja tuli rusehtavaa vuotoa runsaammin. Pahoinvointi meinasi alkaa heti kun koneen käynnistin, säädin sitten näyttöjen kirkkautta ja tuntui auttavan ongelmaan ja yövuoro meni yllättävän hyvin, mitä nyt torkahdin tauolla sohvalla hetkeksi xD Kuuden tunnin unilla taas tänään yöhön.
 
@*Louhi* koska sinun nt-ultra on? Mulla on maanantaina varhaisultra ja olisi toiveena ehkä jo sen jälkeen päästä fb-ryhmään liittymään.. Olisiko täällä muita lähiaikoina liittyviä, jos perustaisinkin ryhmän jo alkuviikosta? Jos Louhi voisi olla siinä toisena "modena" sitten, kun on itse valmis liittymään? Tietty, jos ultraan on lyhyt aika, niin jaksan ehkä odottaa ;)
 
  • Tykkää
Reactions: *Louhi*
@Suikku1 Minäkin olen nähnyt lähes joka yö erikoisia unia, viime yönäkin vetelin mansikkakossua suoraan pullon suusta ihan muina naisina ja koska uni oli niin todentuntuinen, piti aivan aamulla miettiä että mitä ihmettä :LOL: ei nuo väkevät oo koskaan ees kuuluneet juomarepertuaariini.

Minä en tiedä vielä liitynkö mihinkään fb-ryhmään, arastelen vähän kun täällä keskustelupalstalla kuitenkin säilyy suht anonyyminä. Vaikka se ryhmäkin on salainen. Voi toki olla että mieli muuttuu, en tiedä! Toivottavasti täällä palstan puolella säilyy myös jotain keskustelua, eikä kaikki katoa fb:n maailmaan heti np-tutkimusten jälkeen :p

Hitsi kun minulla kuitenkin on alkanut kiinnostaa se varhaisultra! Ollaan tosiaan lähdössä reissuun tässä piakkoin ja haluttaisi ennen sitä käydä tsekkaamassa, että onko siellä elonmerkkejä ja onko alkio oikeassa paikassa. Sain kehitettyä päähäni kunnon kauhuskenaarion, että juuri lomamatkalla mulla alkaa oireilla kohdunulkoinen raskaus ja joudun siellä lomakohteessa sairaalaan ym. Äääh. Tekeekö tyyliin kaikki yksityiset gynet varhaisultria? Meillä kun on se eka neuvolakin vasta matkan jälkeen.

Tuut1kk1 ja 6+4 (miksi tää aika menee näin hitaasti?!)
 
Tuut1kk1 suosittelen lämpimästi varhaisultraa. Tuo mielenrauhan! Ja jos on tilanne ikävä, niin sekin on lohduttavaa tietää tässä kohtaa. Tai no, lohduttava on melko kaukaa haettu sana, mutta parempi mitä aiemmin. Itselläni on ollut onnistuneissa raskauksissa ultrat viikoilla 6+jtn ja 5+6, molemmilla kerroilla näkynyt pumputus selvästi :love:

Pahin oli kun ensimmäinen ultra oli viikolla 12 ja oireen olivan kovat, jonka takia ei tullut mieleenkään epäillä mitään, mutta tuulimunahan sieltä vaan paljastui :cry: Eikä tosiaan oo tarkotus pelotella tai huolestuttaa ketään. Mutta useamman keskenmenon jälkeen itse olen valmis maksamaan jo omaisuuden mielenrauhasta ;)

Me ajeltiin Kouvolasta Lahteen Perhe-Arteen. Siellä on tarkat laitteet. Ottaa ultraan ajoissa ja hinta vain 60e (+toimisto kulut 15€) (y)
 
Mä sain kans mielenrauhaa varhaisultrasta. Yksityisillä gyneillä lääkäriasemien sivuilla lukee yleensä, jos jotain eivät tee tai jos johonkin tiettyyn ovat erikoistuneet. Mulle jäi tosi hyvä mieli, oli kiireetön ja mukava tunnelma ja sit kun tämä raskaus tuli hiukan yllätyksenä, niin auttoi kovasti prosessoimaan sitä, että vauva olisi taas tulossa. Jotenkin konkretisoitui ihan eri tavalla koko juttu, kun näki sen pikkutyypin ja sykkivän sydämen :) . Just jos johonkin reissuun olisi lähdössä, niin mieluusti kyllä tarkistaisi tilanteen just kohdunulkoisen tms varalta.
 
  • Tykkää
Reactions: Tuut1kk1
Myös minä suosittelen varhaisultraa! Itse maksoin melko suolaisen hinnan ultrasta kun kaikkialla oli ajat varattu/porukka kesälomilla niin varasin sitten siihen ainoaan (ja kalleimpaan) josta ajan sain niin aikaisin kuin pystyy. Enkä kyllä katunut hetkeäkään vaikka vähän lompakko kevenikin - tuntuisi ihan hurjalta odotella vielä tästäkin hetkestä useampi viikko ennen kuin pienen ensi kerran pääsisi näkemään. Jotenkin antoi kyllä mielenrauhan, vaikka tietenkin alkuraskaudessa voi sattua mitä vaan milloin vaan.

Muoks. Ai niin! Tuli vaan mieleen kun on noista fb-ryhmistä puhetta ollut että toivottavasti tämä keskustelu ei nt-ultrien jälkeen kuivu kasaan. On niin kiva porukka että mielellään jatkaisin myös täällä kirjoittelua kun kaikki ei kuitenkaam fb-ryhmään tule. :)
 
Joo varhaisultraa suosittelen minäkin. Mukavampaa lähteä reissuun, kun tietää mikä tilanne on :)

Ite ainakin aattelin jäädä tänne kirjottaan toistaiseksi. Katsotaan nyt liitynkö myöhemmin faceen mutta toistaiseksi mieluummin täällä :)
 
  • Tykkää
Reactions: Tuut1kk1
:cry::cry::cry: Voi P#×%ele sentään! Viattomalla vessareissulla paperiin jäi verta :( oon niin vihainen!! Kolme km jo takana (niiden jälkeen siis 2 onnistunutta) niin vieläkö pitää lisää kestää :cry:. Vuoto toistaiseksi rauhoittunut mutta sellanen muistikuva et niin se tehny ennenki ja huomenna tai Viim. ylihuomenna lorisee. Vasta ti aamuna ultra.

Ahdistaa, veetuttaa, itkettää, raivostuttaa. Aaargghh.

Anteeksi purkautumiseni :X3:
Uuna
 
No niin, kiitoksia naiset suosittelusta! Varasin nyt sitten ajan luottogynelleni, maksoi mitä maksoi. Tälle samalle gynelle kävin toukokuussa hakemassa syytä sille, miksi en raskaudu (krhm siis 5 kk yrityksen jälkeen o_O) ja nyt sitten toivottavasti tämä superkärsimätön odotus palkitaan. Alkoi jännittää ihan pirusti, tiistaina on siis aika ja mulla silloin viikkoja 7+0. Hassua on, että koska tiedän tarkan hedelmöityspäivän, sen mukaan mulla olisi jo tänään 7+3 mutta kun lasketaan viimeisimpien menkkojen mukaan (kuten vissiin neuvolassa aina tehdään), viikkoja on 6+4. Saapa nähdä heilahtaako tuo viikkoarvio ultrien myötä mihinkään.
 
  • Tykkää
Reactions: lloyd
Uuna voi ei, toivotaan että viatonta vuotoa, mutta TIEDÄN TUNTEEN! jotain niin V-mäistä tässä kohtaa mitä voi olla, jos yhtään tulee verta. Pidetään peukkuja että vuoto jää tuohon ja ultrassa kaikki hyvin!

Varhaisultrista myös vielä.. Siskoni halusi aikoinaan varmistuksen juuri ennen etelänlomaa ja ikävin uutisin tuli ultrasta pois päivää ennen reissuun lähtöä. Ei kuitenkaan ottanut tyhjennyslääkkeitä koska ei halunnut vuotaa ja kipuilla lomalla. Vaikka uutinen ei missään nimessä ollut mieleinen, niin kiitti itseään että tarkisti tilanteen ennen lomaa, ettei elänyt reissua "väärässä uskossa" ja passannut illan siideriä vaan koska luuli olevansa raskaana (ei sillä mitään tarvetta ollut kitata sitä vaan ajatuksen tasolla vaan, että on ja elää tilanteen mukaan). Vaikka huonot uutiset osaltaan varjosti matkaa, nin tarinan pointti oli siskoni "huojentunut" olo siitä että tiedosti tilanteen. ..Tämä tarina päättyi kyllä hassun onnellisesti, sillä nyt se eloton alkio jonka takia määrättiin tyhjentymislääkkeet täyttää kohta 3v <3

Tuut1kk1 hienoa! Täällä kaikki peukut ja varpaat pystyssä!! Itse kun odotin miehen kanssa viime ke k.o.ultraan 10min aulassa, niin tuntui kun en saisi henkeä. Jännitys oli käsin kosketeltava :giggle:
 
  • Tykkää
Reactions: *Louhi* ja Uuna
@Jesy sulla oli tiputteluvuotoa jossain vaiheessa eikös vain? Mitään syytä ei vissiin selvinny mut haluutko kertoa vähän tarkemmin. Millä viikoilla oli? Miten paljon vuosi? Kirkasta vai ei jne. Pääsitkö/menitkö muuten heti tutkimuksiin kun alkoi?

Oon niin huolissani ja epätietoisuudessa että kaikki keinot pitää käyttää et vähän rauhoittus. Google on syvältä. o_O:D

Uuna
 
@Cleffa Maanantaina selvittelen ultra-aikaa, se menee jotenkin hankalasti meidän kunnassa. Viimeksi piti soittaa erikseen lähete neuvolakäynnin lisäksi, mutten yhtään muista oliko se suoraan sairaalaan vai neuvolaan. Mutta pakko sen on pian olla kun nyt on rv 10+1 (sunnuntai!). ...jos on. En puolen tunnin yrityksestä huolimatta löytänyt enää sydänääniä. :( Ei kai näin aikaisessa vaiheessa edes liikuta, joten pieni ei ole voinut luikerrella piiloon? Voi itku. Raskausoireita tasan nolla. Edes hampaiden pesu ei oksettanut.
 
@Uuna mulla oli rv5-6 pientä vuotoa. Ihan kirkasta verta teelusikallisesta ruokalusikalliseen ja muutaman päivän tuhrua päälle. Vuodot oli yksittäisiä hulauksia. Syyksi paljastu myooma. Rv 6+4 se oli kadonnut ja ilmeisesti limakalvoilya tuli tuhrua enää.
Nyt on rv 8+2 eikä tiputtele enää. Paitsi yhdynnän jälkeen näköjään pientä tuhrua. Ylihuomenna on ultra missä selviää missä taas mennään. Mutta ainakin rv 6+4 näkyi reipas syke eli haluan uskoa, että tilanne on edelleen hyvä.
Niin ja kipuja mulla ei ollut misdään vaiheessa. Vain paineen tunnetta alaselässä hulahduspäivinä. Eli ei vuoto aina ole pahasta (toivoo hän itsekin :cautious:)
 
  • Tykkää
Reactions: Uuna ja lloyd
@*Louhi* Muakin kiinnostaa fb ryhmä jos jaksat tehä :) Ja kyllä ne noilla viikoilla ilmeosesti jo pikkasen liikkuu ja kun on niin muutaman sentin kokonen niin äänien kuuleminen on vaikeeta, sen takii ne neuvolassakaan ei kuuntele ku vasta rv16 käynnillä ettei tuu vanhemmille pelkoo :)
 
  • Tykkää
Reactions: *Louhi*
@Uuna Täällä myös yksi vuotelija. Tuhrua tuli viikoilla 6-7 ja mulla oli myös kovia kipukohtauksia. Kävin sitten varhaisultrassa suunnittelemaani aiemmin ja kohdunnapukan limakalvohan se siellä vuoteli, ei sen kummempaa. Lääkäri lohdutteli kovasti ja sanoi, että toki kipuun yhdistettynä hyvä tarkistaa mutta yksinään tuollainen pienehkö vuoto ei ole mikään huono merkki. Ja todellakin Google on syvältä näinä aikoina - melkeen vaivaan kuin vaivaan sieltä aina löytyy joku kertomaan omia keskenmenotarinoitaan.

@louhi Sun alkio on vielä niin pieni, että voi johtua ihan siitä tuo sykkeen "katoaminen". Kohtu on voinut kasvaessaan liikahtaa tai istukka tulla eteen. Oireiden loppuminen voi kuulemma johtua ihan siitä, että istukan muodostumisen jälkeen toiset alkavat paremmin kestää raskaushormonia. Sä alat muutenkin olla sen verran pitkällä, että tuossa vaiheessa ne oireet monilla jo helpottaa. Ei siis kannata missään nimessä pitää oireita merkkinä onnistuneesta tai epäonnistuneesta raskaudesta. Toisilla oireita on tuulimunastakin ja joillakin ne jatkuvat monta viikkoa sen jälkeen, kun on jo mennyt kesken. Oireettomuus yksinään ei tarkoita vielä mitään :)
 
Muaki ehkä kiinnostais enemmän se uus fb-ryhmä, kuin se jo olemassa oleva. Kuitenki oon yänne tullu vasta nyt lähi aikoina niin tiedän paremmin näitä teidän kuulumisia. :) Kivempi liittyä porukkaan jota jo vähän tietää. Liityn siis mukaan, ku joku päättää sen perustaa.

Mullaki oli muuten vuotoja joskus rv 7 paikkeilla. Paperiin jäi vessareissulla pari vaaleanpunaista tippaa ja sen jälkeen tuli sellasta rusehtavaa limaauutaman päivän. Säikäytti kyllä ja neuvolaanki soitin sillon. Kaikki on kuitenki toistaseksi ok. :)

Nyt on tullu jotain ärsyttäviä heikotus/huimaus juttuja. Verenpaineet on kyllä ok ja oon syöny, mutta jostain syystä välillö puskee semmonen hassu huimaava olo. ja pahoinvointi on pahempaa, ku aiemmin.

Tiuhti rv 10+2
 
Milloinkas se ruskuaispussi surkastuu ja istukka alkaa toimia? Ainakin viikosta 10 eteenpäin alkio on sikiö, onko se sama hetki vai eri? Eiku hetkinen, keltarauhanen liittyi tähän jotenkin myös ehkä? :LOL: Huono muisti...

Kurjia nuo alkuraskauden vuodot :unsure:. Mulla ei tässä raskaudessa ole ollut vuotoja, mutta molemmissa aiemmissa kyllä ja saahan se olon äkkiä epävarmaksi. Ne on kuitenkin tosi yleisiä ja usein ihan vaarattomiakin.

Mua vähän ahdistaa kertyvät kilot, kun ainoa konsti pahoinvointiin on syödä suunnilleen koko ajan. Kun on jo valmiiksi vähän ylipainoa. Mutta kai sitä voi tämän hankalimman ajan jälkeen alkaa syödä vähän järkevämmin sitten, ei tämä toivottavasti montaa viikkoa enää kestä.

Lloyd + otus 8+2
 
@Uuna mulla on myös ollut vuotoa, eka joskus 5+ viikolla ja toka nyt 8+. Viimesin saattoi olla tietty ite aiheutettu kun menin sörkkimään. Ja gynen kanssa kun juttelin niin molemmat vuodot on osunu about niihin aikoihin kun olis ollut menkat normaalisti eli vois olla sitäkin. Mut tiedän tasan pelästyksen!

@*Louhi* eiköhän ne äänet sieltä vielä tuu kuuluviin, ymmärrän kyllä että huolestuttaa. Maanantaina jos soittelet neuvolajuttuja niin voithan samalla kysäst, jos sillä saisi vähän mielenrauhaa :) ja mulla kans alkaa pahoinvointi helpottaa, nyt 9+4 (tai sit taas pari parempaa päivää vaan). Ainakin tän vuoden odotuskirjasta luin et osalla alkaa jo hellittää olot nyt.

Onks muut hakenut vau.fi odotusajan kirjaa? Me saatiin neuvolasta 2010 kirja ja apteekista haettiin tän vuoden :rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:
@lloyd muistankohan ihan väärin että olisin lukenut et istukka alkaa toimimaan täyspäiväsesti 14.viikolla mut 9 viikosta eteenpäin enemmän ja enemmän.

Muoks. Ja keltarauhanen tuottaa hormooneja siihen asti kunnes istukka on valmis tuottamaan kaiken ite :)
 

Yhteistyössä