Maaliskuiset 2018 *syyskuussa*

Hei, pääseekö vielä mukaan juttelemaan :) Olen seuraillut tätä porukkaa pienen hetken ja ilmapiiri vaikuttaa tosi tsemppaavalta! Ihana kuulla iloisia uutisia ja myös näitä raskausoireita puida yhdessä. Ja paljon voimia myös niille kaikille joilla asiat eivät ole edenneet odotetusti.

Minut voi siis lisätä mukaan listaan:
21.3, Heity, 30, NKL,1. lapsi


Pidin pidemmän tauon foorumeilta ja blogeista ennen raskautta ihan oman mielenterveyden vuoksi koska luin niistä liikaa lapsettomuuteen liittyviä ketjuja. Itsekin siis siis sain yrittää tätä ensimmäistä raskautta 2,5 vuotta ja jaksaminen oli kovilla. Foorumeilla pyöriminen lisäsi tuossa vaiheessa ahdistusta enemmän kuin tsemppasi. Nyt ollaan kuitenkin (epäuskoisen) onnellisina raskaana ja tuo aika on toivottavasti takanapäin. Kävimme varhaisultrassa Naikkarilla 7vkolla (kuuluu lapsettomuushoitoja käyneille) ja sydämen syke kuului hyvin. Seuraava ultra on ensi vkolla 12.9 ja jännittää :(

Toivottavasti pahoinvointi pian lakkaisi. Ahdistun ehkä enemmän sohvalla makaamisesta kun haluaisin liikkua ulkona ilman jatkuvaa yökötyksen tunnetta.

Kysymys muuten kaikille teille - käytättekö mitään raskaussovellusta esim. kännykässä ja oletteko löytäneet mitään hyviä? Itsellä on käytössä tuo "Pregnancy" ja siinä on sympaattisesti ilmaistu hedelmillä aina sen hetkinen kasvuvaihe.
 
  • Tykkää
Reactions: Aurinkoinen#
Mites teillä samoilla viikoilla olevilla on mahan tuntemukset? Mä oon ollut vähän huolissani ku jotenkin jo nyt tuntuu et masua kiristää ja painon tunnetta on. En oikein erota milloin turvottaa vai onko tämä kohdun kasvua. Lisäksi ilmavaivat aiheuttaa sellaisia harjoitussuppareitten tuntuisia kiristyksiä..mietin kävisinkö lääkärillä et kohdunkaula tarkistettais vai olenko ihan vainoharhainen. Täähän on jo mun neljäs raskaus vaikka lapsia on vain yksi. Että en tiedä onko niillä jotain tekemistä tuntemusten kanssa. Ainakin maha näkyy herkemmin kuin aiemmin. Jokatapauksessa raskaus ei ole huomaamaton vaan tunnen sen kyllä koko ajan.

Hilda 18 13+5
 
@Heity tervetuloa mukaan! Ja onnea raskautumisesta, on varmasti vaikea uskoa todeksi pitkän yrityksen jälkeen. Tsemppiä jatkoon ja toivottavasti kaikki sujuu hyvi loppuun asti. ❤ Mulla on vau.fi odotus -sovellus. Aika yksinkertainen sovellus mutta mun mielestä silti ihan kiva. Joka päivälle pikku info mitä masussa tapahtuu ja sit viikottain tulee enemmän tietoa. :)
 
Tervetuloa @Heity ja muut uudet! Mulla on Preglife-niminen sovellus puhelimessa ja tykkään kyllä siitä, jokaiselle viikolle on oma info siitä mitä tapahtuu vauvan ja mitä äidin kehossa :)

Voih @Cumina kuinka ikävää, että jouduit käymään läpi punktion :( Tsemppiä kovasti, tuntuu varmasti iäisyydeltä odottaa tuloksia.

Itse kävin tänään labrassa otattamassa mm. ne trisomiaseulontakokeet. Np-ultra on vasta ensi viikolla, ja vaikka ennen ultra-ajan tuloa ajattelin, etten jännitä sitä yhtään, niin kylläpä vain nyt jänskättää kun tietää minä päivänä se tapahtuu :eek: Mutta kiva kun on jotain mitä odottaa lähiviikoilta, tuo ultra ja seuraava neuvola. Kuinka tiheään noita neuvolakäyntejä oikein tulee, kyselee tietämätön ensari? Mulla on noin kk väliä ekassa ja tokassa käynnissä.

Huomenna poksahtaa 11+0!! Oon niin onnellinen kun ns kriittiset viikot alkaa kohta olla ohitse. Mitä pidemmälle pääsee, niin sitä luottavaisempi olo alkaa olla.
 
  • Tykkää
Reactions: Cumina
@Cumina Tiedän mitä käytte läpi! Rankkoja aikoja. Ota itselle ja ajatuksille aikaa. Itse yritin tuon kriisin keskellä sinnitellä välillä töissä vaikka eihän siitä mitään tullut.

Meillä tuli ne pcr-näytteet nopsaan eli vähä niinkuin niptiä vastaavat tulokset, mutta sitten loppukromosomiston osalta kesti useita viikkoja. Prosessia varmaan hidasti se, että sitten lopulta sieltä löytyi se poikkeama ihan muissa kuin niissä yleisimmistä kromosomeissa.

Saitko enempää tietoa niistä verikoetuloksista? Osasivatko niitten pohjalta arvailla mitään? Downissahan se hcg beta on korkea jne ja itselläni arvot olivat matalat, joten heti sanoivat, että downista tuskin on kyse.

Voimia!
 
  • Tykkää
Reactions: Cumina
Tääkin liittyis mukaan keskusteluun. Alusta asti lueskeltu ja oltu hengessä mukana, mut nyt sitten vasta rohkeus liittyä mukaan.

Eli 3.3. hoo#, 28v, KYS, 1.lapsi

Mitään oloja ei ole missään vaiheessa ollut, mikä toisaalta on hyvä. Ultrassa kaikki oli hyvin; vilkas kaveri. Viime neuvolasta on kuitenkin neljä viikkoa aikaa ja vielä kaksi odotettavana, joten vainoharhaisuus alkaa iskeä, että onko kaikki masuasukilla hyvin. Hän on niin toivottu tapaus. Toivottavasti en sekoa ihan täysin.

hoo# ja masuasukki 14+2
 
Viimeksi muokattu:
Hei pitkästä aikaa!

@Cumina Hengessä mukana ja peukut ja varpaat pystyssä vaikka tuskin mikään helpottaa perjantaita odotellessa! Uskotaan että kaikki hyvin!

Tervetuloa kaikki uudet! Toivottavasti osa jää tänne että pysyy ryhmä aktiivisena, arastelen itse varmaankin liikaa faceryhmään liittymistä.

Mulla ei mitään sovellusta ole, ainakaan vielä, vaan kohta saattaa ollakin! :D olen vau.fi sivuilta lueskellut kyllä mitä milläkin viikoilla tapahtuu.

@Hilda18 onko siis minulta mennyt jotain ohi, teillä siis joku poikkeama vai ymmärsinkö väärin? Anteeksi jos uutelen liika yksityiskoht...:oops:

@Tuulikki81 alkuun käyntejä on vähä harvemmin. Oisko kuukauden-kahden välein. Sitten loppupuolella kuukauden sitten 2 viikon ja lopulta viikon välein viimeiset viikot. MUISTAAKSENI! Korjatkaa jos olen väärässä, edellisestä odotuksesta 7 vuotta jo kuitenkin. :censored:

Meilläkin oli ultra männä viikolla. Ei vieläkään kyllä nt-ultra vaan edelleen viikkojen määritystä :cool: nyt sit tiedetään suunnilleen missä mennään. Täti mittaili huonoilla vehkeillä vauvan lasketuksi 30.3 mutta ei tarvitse muuttaa sitä listaan vieläkään koska itsekin oli sitä mieltä tilaa nt-ultrassa muuttumaan. Eikä voikaan olla, muuten oisin tehny + testin päivä sen jälkeen kun alkio on kiinnittynyt :LOL:

Ärsyttää tää epätietoisuus että millä viikoilla ja päivillä mennään, vaikka suunnilleen tietää niin puuttuu se jokin... Dopplerilla äänet kuulimme eilen, ihanaa!

Tais ollakin puhetta täällä jo miten paljo mies voi ärsyttää tällä hetkellä! Onko kohtalosisaria vielä? Siis niin ajattelematon paukapää joka tällä hetkellä puhuu vain autoista!! Kai se niistä aina on puhunu mut nyt vois joskus puhuu jopa vauvasta! Aamut illat vaan auto auto autoo_O toivottavasti menee ohi, ei hermot kestä tai räjähän sille:devil:

Sori piiiitkä sepustus, kun harvoin kirjoittelee niin on asiaa paljon ;)

Uuna ja bebe 10-11 vkoilla :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Cumina
Tsemppiä tulosten odotteluun @Cumina ! On varmasti piinaavaa :(.

Mulla on puhelimessa vau.fi sovellus. Hauskaa, ei mun isompien lasten aikaan tainnut tämmöisiä olla... Oon nyt ihan pihalla mun viikoista, kun se LA vaihtui, niin kätevästi voi sieltä tarkistaa, missä mennään .

Mulla on ainakin edelleen ärsytskynnys tosi matala. Perhe lähumpänä saa tietysti eniten kärsiä...

Lloyd + otus 13+1
 
  • Tykkää
Reactions: Cumina
Itse pääsin just tänään kehuskelemaan miten oma ärsytys on osunut lähinnä meidän koiran kohtaloksi. Nyt sitten illalla saatiin miehen kanssa hyvä riita aikaiseksi.
Meillä on tilanne, että ollaan etsitty uutta asuntoa kohta 2 vuotta, nykyiseen ei haluttaisi jäädä synnytyksen jälkeen. Asutaan kerrostalossa 4ssä kerroksessa ilman hissiä koiran kanssa. Jo nyt iltaisin ja aamuisin on vaikea kiivetä ylös, saati sitten vauvan syntymän aikaan.
Alkaa molemmilla pettää usko löytyykö meille ajoissa oikea koti ja välillä tulee syytettyä toista tilanteesta.
 
Ihanaa, että tänne tulee vielä uusia mukaan! Omastakin puolesta kaikille tervetuloa. Muutenkin kyllä komppaan muita siinä, että kaikki täällä kirjoittelevat tuntuvat olevan todella mukavia ja tsemppaavia toisia kohtaan. Ihanaa olla tällaisessa porukassa mukana ja jakaa kuulumisia! :love: @Cumina lle vielä kauheasti voimia ja jaksamista, jotta jaksatte odottaa tuloksia. Hyvä että sinulla on myös miehesi mukana raskaudessa ja tukemassa!

@Heity Itse latasin puhelimeeni myös preglife-sovelluksen raskauden seuraamiseen. Siellä voi seurata vauvan kehitystä viikkotasolla ja näkee hyvin raskauden etenemisen. Täytyy kokeilla tuota sinunkin sovellustasi jos olisi kivempi :)

@Tuut1kk1 Minulla on myös pitkä aika neuvoloiden välissä. Ensimmäinen neuvola oli elokuun ensimmäisellä viikolla ja seuraava vasta lokakuun alussa. Melkein kaksi kuukautta tuossa välissä ja tuntuu kyllä hirveän pitkältä ajalta o_O

Viime viikolla oli meidän kauan odotettu nt-ultra-aikamme. Oli se kyllä ihmeellistä. Ei sitä voinut uskoa todeksi, että siellä vatsassa joku oikeasti kasvaa ja myllertää :love: Puolison kanssa olimme molemmat aivan haltioissamme ja kun viimein saimme todisteet siitä, että kaikki vaikuttaa olevan kunnossa eikä ole esimerkiksi tuulimunaraskaus (jota olen jotenkin todella paljon pelännyt), uskalsimme kertoa ihan läheisimmillemme. Kaikki ottivat uutiset iloisesti vastaan :love: Ajattelimme pitää salaisuuden vielä pienen piirin tiedossa ja katsotaan myöhemmin, milloin kerrotaan sitten muillekkin vai annetaanko vain muiden huomata..
 
  • Tykkää
Reactions: Suikku1 ja Cumina
Kiitos kaikille tsemppauksista! :love:

@Hilda18 ei ollut puhetta noista verikokeista. En edes siinä kohtaa enää tajunnut kysyä. Aika nopeasti oltiin päätöksiä tekemässä ja sen jälkeen meni aika usvassa. Trisomia-tulokset tulee tosiaan nyt perjantaina ja loput sitten 2-5 viikon päästä.

Viime yö meni aika lailla pyöriessä. Tuntuu, että järki lähtee. Olo on kuin odottaisi kuolemantuomiota... :cry:Tänään yritän töihin, mutta katsotaan mitä siitä tulee. Olen esimiestyössä ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että jos joku työntekijöistä tulee valittamaan jostain triviasta, niin en tiedä yhtään miten reagoin... edelleen yritän ajatella, että riskiluku on vieläkin se 1:49 mikä tarkoittaa 2% mahdollisuutta, että jotain on ja 98% mahdollisuutta, että vauva on terve. Vaikeaa silti, kun pelottaa niin helvetisti....
 
@Cumina onpa inhottava tilanne! Odottaminen on varmasti todella raastavaa. Toisaalta, koita hengitellä rauhassa, omaan tuttavapiiriin mahtuu kumpikin tarina: seuloissa ei häikkää ja lapsi syntyi downlapsena toisella taas riskilukuja reilummin ja lopputulos oli terve vauva! Toisaalta tämä downlapsikin on valloittava ja sosiaalinen taapero :)

@Suikku1 mulla myös opiskelut kesken, just aloin opparia tekemään ja valmista pitäisi olla toukokuussa 2018...katsotaan nyt. Ei ollut ongelma koululla kun kerroin lapsesta, kivasti sain vaihtoehtoja miten toimitaan ja kuinka varmistetaan valmistuminen.

Joku puhui ärsyttävästä miehestä. Meillä nyt vielä ei ole sotaa syttynyt, mutta juuri eilen sanoin ystävälle että eipä tuo mies ymmärrä kuinka paljon tässä pitää henkisesti muuttua. Tuntuu kuin olisi persoonaltaan ihan eri ihminen ja välillä se tuntuu ahdistavalta. Mies ei käsitä vaikka olen yrittänyt selittää välillä. Ystävältä.sain onneksi vertaistukea tähän ja sanoi että kyllä se helpottaa ajan kanssa :)
 
@Tuut1kk1 minäkin oon miettinyt nuita neuvola käyntejä. Minulla on aika samalla tavalla kun sinulla @antsukka ja tuntuu tosi vähältä. Onko teillä ollut mitään puhetta lääkärikäynnistä? Tuleeko se vasta sitten myöhemmin.
@Uuna minua ei niinkään mies ärsytä vaan kaikki muut:ROFLMAO: myönnettäköön että mies kyllä varoo sanojaan ja yksi päivä kysy etten kai oo sille vihainen kun ei vaan millään keksinyt mitä olisi saattanut sanoa väärin tai olla sanomatta. Ehkä vähän siis pinna kireällä ja tunteet pinnassa :ROFLMAO: pahin on kyllä töissä kun on asiakaspalvelu ammatissa ja asukkaat on vaan välillä niin typeriä (omasta mielestä, oikeesti varmaan ihan normaaleja) tekis mieli vaan kääntyä pois.
Täällä ois vielä viikko nt-ultraan ja aika tuntuu menevän hirmu hitaasti. Ollaan onnistuttu olemaan kertomatta kenellekään ja nyt tuntuu kyllä että räjähdän jos en kohta pääse kertomaan. Toivottavasti siis hyviä uutisia.
Ihanaa pahin pahoinvointi on alkanut helpottaa enkä ole viikkoon oksentanut! Pääsin jo vähän liikkumaankin ja olihan se ihanaa! Pelästyin jo että onko tämä koko 9 kk pelkästään sängyssä maksamista mutta jospa olin väärässä.
 
  • Tykkää
Reactions: Aurinkoinen#
Täällä yksi jonka ärsytyskynnys nykyään olematon, ja se tympii koska normaalisti olen hyvin seesteinen eikä ikinä miehen kanssa riidellä mistään (paitsi nyt raskausaikana kun hermostun milloin mistäkin) :( Varsinkin pienikin sotku ärsyttää ja toivoisin että mies puhuisi vauvasta enemmän. Noh, onneksi tiedostetaan molemmat että nää mun hermoilut nyt luultavasti on hormoneista johtuvia ja pyritään sanaharkkojen (eli mun hermostumisien) jälkeen mahdollisimman nopeasti unohtamaan koko kinastelu.

Iik, 5 tuntia ultraan. :love:
 
@iiel Ei ole ollut vielä mitään puhetta tuosta lääkärikäynnistä. Kaupungin neuvolan infoista lueskelin netistä, että lääkäri olisi viikoilla 16-18 tarvittaessa. Saa nähdä tuleeko siis kutsua lainkaan.. Myös viikolla 26-28 näyttäisi meillä olevan lääkäri, mutta hullulta tuntuu, jos ei sitä ennen tarvitse lainkaan lääkärissä käydä o_O
 
Heille, jotka ovat käyneet jo nt-ultrassa: miten pitkään ultra on suunnilleen kestänyt? Minulla luki ohjeessa, että 30 minuuttia, mutta ar-ultrassa meni kuitenkin n. puolet vähemmän. Vai riippuuko täysin siitä, tuleeko mitään lisäselvitettävää tms?
 
@jalei Meillä meni suurin piirtein puoli tuntia koko käynnissä nt-ultrassa. Aikaa oli varattu 45 minuuttia ja syyksi ultraaja kertoi, että aina ei tiedä miten vauva on kohdussa ja että voi mennä aikaa saada vauva asettumaan niin, että kaikki tarvittavat mitat saadaan otettua. Meillä juuri pieni oli mykkyrällä eikä oikein meinannut suostua suoristumaan. Menikin jonkin aikaa, ennen kuin ultraaja sai otettua mitan päästä peppuun niin, että se olisi mahdollisimman luotettava ja saataisiin selville, pitääkö kuukautisista laskettu laskettu aika paikkaansa. Niskaturvotuksenkin mittausta varten meni pieni tovi, että vauva asettui asentoon, josta sen sai hyvin mitattua :)
 
Ultrassa tänä aamuna käyty.
Kohdusta löytyi vauvan lisäksi pieni tyhjentyvä hematooma joka selittää nämä pienet vuodot.
Ensiviikolla kontrolloidaan tuo, ja otetaan vauvasta muut mitat ym, nyt oli niin haastavassa asennossa että saatiin vaan niskaturvotusmitta otettua, se oli normaali.
Yritän asennoitua niin ettäjee, pääsee uudestaan katsomaan taas vaavia, mutta huoli on kamala... saatiin lisäksi toistaiseksi nostelu- ja yhdyntä-kiellot :confused:

@Cumina , kovasti jaksuja tulosten odotteluun.

Tervetuloa uusille!

Tänään oli myös eka lääkärineuvola :)
Siellä oli kiva purkaa tuntoja ja pelkoja, ja tuosta hematoomastakin juteltiin.
Mun terkka on tosi ihana :love:
Verenpainetta saan kotona seurata vähän, oli himpun koholla (joskin epäiltiin oisko jännä ultrakäynti, ja siitä juttelu sen nostanut..)

Venytämme vielä vauvauutisen kertomista..
Mies vitsaili että josko sitten vasta kerrotaan kun lähtään synnyttää :whistle:

Olipa vähän omanapaista, anteeksi!
Nyt on pakko levätä hetki.

Mekkuli ja mini6 12+4
 
  • Tykkää
Reactions: Cumina
@Uuna edellisessä raskaudessa oli kromosomipoikkeama ja vauva menehtyi. Tällä kertaa ei ainakaan vielä tietoa sellaisesta.

Minäkin päädyin tänään ylimääräiseen ultraan, koska olen niin huolissani noista harjoitussupistuksista, jotka tulee aina levossa. Noh, kaikki hyvin! Tosin itseäni jäi mietityttämään onko kaikki hyvin, koska vauva oli tosi paikallaan. Vain hitusen heilautti jalkaa ja kättä. Np-ultrassa vauva todettiin vilkasliikkeiseksi ja tänään siis ihan paikallaan. Lääkärin mukaan tämä on normaalia ja näillä viikoilla sikiö voi olla paljonkin samassa asennossa. Mites teillä muilla, ovatko olleet rauhallisia vai eloisia?

Hilda 18 13+6
 
Anteeks, nyt tulee tosi omanapaista kun oon jotenkin niin onnellinen ja vauvahuumassa.

Nt-ultrassa kaikki hyvin, niskaturvotusta 1,4mm ja kaikki näytti muutenkin hyvältä. Ultraaja oli ihana, katottiin sekä vatsan päältä että alakautta, syke löytyi molemmista heti, pienet kädet ja jalat viuhtoi kovasti. ❤ Eka meinas näyttää meille vain pyllyä, mun piti pari kertaa käydä jumppaamassa pystyasennossa niin saatiin pikkunenkin oikeaan asentoon. Näkyi kuulemma paljon jo semmostaki helposti mitä normaalisti katotaan vasta rakenneultrassa. Erittäin huojentunut olo, voi keskittyä vaan odottelemaan rauhassa.
 
Hei, Päätinpä minäkin liittyä joukkoon. Reilu viikko sitten löysin ketjun ja tuon elokuun ketjun luin läpi. Tosin ei siinä oikein muista mitä oli tapahtunut kenellekin.

"Mukavaa" o_O oli huomata, että on muitakin yllätysraskautuneita. Itsellä oli aika epätodellinen olo, kun testi näytti kahta viivaa (ehkä joskus viikolla 7?). Oli hyvin toisenlaiset tulevaisuuden suunnitelmat. Jotenkin en edes ennen np-ultraa sisäistäny ajatusta enkä halunnut ajatella koko raskautta. Mies oli niin innoissaan ja reppana on niin joutunut piilottelemaan onneaan, kun itse olin aika äkäinen :mad: En tajunnut edes ottaa miestä mukaan alkuraskauden ultraan, kun en uskonut, että siellä mitään on. Reppana kysyi sen jälkeen, että milloin hän saa tulla mukaan (muista lapsista on ollut kaikissa ultrissa mukana). No np-ultraan hän sitten pääsi mukaan.

Kolmas lapsi siis meille tulossa ja nyt jo (useinmiten..) ihan positiivisin tunnelmin odotetaan. Alkujärkytyksestä sevittyäni tajusin, ettei meillä ole oikeastaan mitään hätää. Rakastava lapsirakas mies ja isommat lapset jo 4v ja 8v. Lähinnä mietityttänyt se etten ole töissä eikä meillä ole makkaria vauvalle. Että näinkin suuret murheet :LOL: Lisäksi vähän pelottaa muiden reaktio. Olen ollut "vapaaehtoisesti" työtön, kun halusin olla lasten kanssa kotona (nukkumisvaikeuksia, kipuja yms. nuorimmalla edelleen). Nyt oli suunnitelmissa aloittaa työnhaku tosissaan ja siirtyä työelämään. Lisäksi en ole mamma nuorimmasta päästä (38v).

Kenellekään ei ola raskaudesta kerrottu vaikka miehen kaveri kysyi jo kaksi viikkoa sitten että onko perheenlisäystä tulossa. Mies olisi halunnut kertoa uutisen kaikille, mutta ilmoitin, että huomaavat kun huomaavat :sneaky: Olen kuulemma ihan hirveä :ROFLMAO: Eipä ole lapsillekaan ihan niin pitkä odotus.

Raskausoireita on ollut yhtäsun toista, mutta jatkuvalla syömisellä huono olo on pysynyt suht hyvin kurissa. Alkuraskaudessa (kun en tiennyt odottavani) söin kaikkea kiellettyä, mutta ei voi mitään. Laskettuaika siirtyi ultrassa 9 päivää eteen päin menkkojen mukaan lasketusta (eli se niitä varmoista päivistä :ROFLMAO:).

Tulipa sepustus..

Lily79 13+0
La 13.3, Lily 79, -, 3. lapsi
 
@Cumina , mulla tuli ihan uniin viime yönä tuo teidän tilanne. Tuli niin elävästi mieleen omat hetket viime vuodelta, kun otettiin lapsivesipunktio ja epätoivoisina odotettiin selvyyttä tilanteeseen. Toivon sydämestäni että teidän tarinalla on parempi loppu kuin meidän. <3

@Hilda18, mulla myös maha jo tosi iso, peitellä ei voi millään ja turvotustakin iltaa kohden aikalailla. Tällä hetkellä oon istumatyössä ja siinä varsinkin huomaa mahan "läsnäolon" koko ajan. Tuosta painontunteesta, ootko miettinyt onko sulla lantionpohjalihakset kunnossa? Mulla oli viime raskaudessa jo tosi aikaisin painontunnetta alavatsalla ja lantiossa ja alusta asti tuntui kuin maha roikkuisi jotenkin epänormaalin alhaalla. Viime raskauden jälkeen oon käynyt äitiysfyssarilla kuntouttamassa vatsalihasten erkaumaa ja samalla on kiinnitetty huomiota lantionpohjaan. Kuulemma lantionpohjan heikkous aiheuttaa usein tuollaista painontunnetta, ja nyt kun mulla on lantionpohja paremmassa kunnossa, ei ainakaan vielä oo mitään painontunnetta ilmennyt tässä raskaudessa. Mulle ei ollut tullut mieleenkään, että painontunne voisi johtua tuollaisesta, kun ei mulla oo koskaan ollut esim. virtsankarkailua tms.

"Kiva" kuulla että muutkin on vähän hermona. Mä olen koko ajan ihan raivona milloin mistäkin asiasta. Aika usein jopa siitä että olen raivona. :D
 
Voi apua oli tullut sivullinen tekstiä vaikka oon käyny muka katsomassa. Eilen ihmettelin missä kaikki on.

Yritämpäs muistaa mitä kaikkea piti sanoa.

Mies tosiaan oli lasten kanssa muutaman tunnin mummolassa. Ja toisenakin päivänä taaperon kanssa.

Täällä on kyllä ollut sika ymmärtäväistä ja tsemppaavaa porukkaa <3

Oon kertonut yhdelle ystävälle jolla ei ole lapsia eikä hän välitä lapsista sillätavalla hirveästi ja asuu nyt kiinassa Kuitenkin auttoi hänen kanssa puhua. Ei ainakaan yhtään katsonut kieroon vahingosta ja ajatuksista.

Meijän taapero on siis lokakuussa kolme ja käy puoltaviikkoa tarhassa onneksi. Tuntuu vaan ettei sekään riitä kun niin väsyttää. Ja uhma päälle.

Nukuin huonosti kun tissiposki oli melkein koko ajan tissillä tai siltä tuntui. Ja näin uniakin virtsanäytteestä. Jonka nyt aamulla otin ja meen verikokeeseen. Tuntuu että jännittää kauheena.

Musta tuntuu et saa yhtenään ravata jollakin käynnillä. Lääkärineuvola ajankin th varas jo.

Tsemppiä niille joilla oli lisätutkimuksia tai muita murheita.
 

Yhteistyössä