Maaliskuiset 2018

Kiinnostunut myös FB ryhmästä jos sellainen on..

Täällä oireet on ihan lievät vielä. Nenän tukkoisuutta oikeestaan vaan. Menkkajomottelutkin jo loppuneet.

Olisi kiva kyllä tietää virallinen LA, täytyy kysyä parin viikon päästä pääsisikö käymään neuvolassa jos ne vois ultrata..
 
Ajattelin liittyä fb ryhmään vasta kun np-ultra on ollut...siihen saakka pysyttelen täällä ja varmaan sen jälkeenkin. Pelko sen verran kova tyhjästä kohdusta, että haluan pysyä anonyyminä siihen saakka kunnes varmuus saadaan.
Keväinen raskaus, josta kerkesin innostua, todettiin tuulimunaksi. En siis pysty vielä olemaan innostunut. Realisti...
 
Mua kans kiinnostaa fb-ryhmä, mutta vasta kun todettu että löytyy elämää. Viime kerran jälkeen osaa pelätä eri tavalla kuin aiempien kohdalla.

Eilen oli kunnon juilimispäivä, mutta viiva vahvistuu eikä tänään oo ollut muuta kuin huonoa oloa joten hyvältä näyttää vielä.

Jotenkin vaan takaraivossa koko ajan pelko uudesta rypäleraskaudesta, vaikkei salaman pitäisi iskeä kahdesti samaan paikkaan. Ensi viikolla tarvii soittaa jo heti neuvolaan, että saa tietää miten se seuranta nyt todellisuudessa menee. Viime raskaudessa neuvolantäti soitti kun oli katsonut ultratiedot, eikä oikein itsekään tiennyt mikä on rypäleraskaus tai miten asiat etenee joten saa nyt nähdä.
 
Laitoin tajos sähköpostia (y)

Varhaisultra varattu parin viikon päähän, esikosta ja nuorimmasta käytiin myöskin ja onhan se kiva tietää onko siellä mitään vaikka se mitään oliskin sen muutaman millin :) Täällä ei toi ultra yksityisellä maksa edes maltaita niin kiva käydä varmistamassa.

Neuvolaan soittelen ton ultran jälkeen, onpahan enemmän mieltä istua sielläkin nlatädin ihmeteltävänä sitten.
 
Täällä hirvee hikoilu oireena. Jestas, kuin vaihdevuodet olis tai jotain.

Mietin fb-ryhmää itsekin. Saankohan heti keskenmenon jos perustan sen? Voin olla np-ultran jälkeen perustajana, mutta nyt pelottaa liikaa km. Minulla kolme raskautta takana joista yksi päättyi ekan kolmanneksen lopulla keskeytyneeseen keskenmenoon ja kahdessa muussa omat vaikeutensa. :/
 
Aha olikin jo luotu. Kiitos siitä. Minusta tuo rajaus ekat 60 voitaisiin miettiä vielä. Minusta ryhmä saisi olla lämpimästi vertaistuellinen ja liittyminen vasta np-ultran jälkeen. Voi olla kohtuutonta vaatia kasvoillaan ja nimellään kertomaan mm. tuulimunasta, keskenmenosta tai vaikeasta kehityshäiriöstä ja siihen liittyvistä tuskallisista päätöksistä. Olisin hienotunteisuuden puolella. Asia on usein hyvin herkkä.
 
Hei!
Olen Louhen kanssa samaa mieltä, että Fb-ryhmään voisi liittyä vasta niskapoimu-ultran jälkeen juuri Louhen mainitsemista syistä. Itse en uskalla vielä näin varhaisessa vaiheessa antaa kasvojani esiin.

Tein tänään uuden testin. Tai itse asiassa kaksi: tavallisen ja digitaalisen. Viiva on vahvistunut paljon sitten torstain ja digitaalinen näyttää oikein viikot.Ehkä kaikki on kunnossa, vaikkei mitään oireita olekaan. Ei mulla tosin edellisissäkään raskauksissa ole juuri muuta ollut kuin nippailua. Nyt ei sitäkään, ja se huolettaa.Ensi viikolla sitten ultra tutulla lääkärillä.

Mun kaikki edelliset raskaudet on hoidettu äitipolilla, ja niin varmasti tämäkin, jos vain raskaus jatkuu. Mulla on nimittäin niin rajuja pelkoja, niin sen vuoksi hoito sairaalassa aina samalla lääkärillä.
 
  • Tykkää
Reactions: Risukko ja Dreamy18
Liityn myös mukaan vaikka aikaista onkin :) eilen tehty raskaustesti ja tuli haalea plussa.. koko ajan pelkää että kuukautiset alkavat. Aika näyttää tietty mutta kun oon niin kovin kärsimätön :D Esikoinen täytti eilen 11kk ja oli kauan odotettu niin siksi myös jännittää että onkohan tää nyt todellista :D
 
voisin kanssa varovaisesti liittyä tänne, plussasin sunnuntai-iltana kun menkat oli 5 päivää myöhässä. Esikoinen tulossa letrojen ansiosta ja 1,5v yritetty joten vähän olen skeptinen että nytkö onnistuttiin, ehkä sit varhaisultran jälkeen uskaltaa vähän toivoa enempiä. Nyt on rinnat kipeet ja vatsaa nipistelee. Välistä ehkä muka vähän paha olo, eiköhän se sieltä nosta päätään pian (toivoisin niin jopa, heh) Reilu viikko pitäis vielä jaksaa odottaa varhaisultraan.

@Springrain mulla alko flunssalla, nyt se on menny ohi nii en tiedä sit oliko oikea flunssa vai raskaus :LOL:
 
Saas nähdä kauan tätä onnea kestää, aamulla tuli pyyhkiessä vähän pinkkiä. Nyt kokeilen rintoja 5min välein että onko ne edelleen kipeet ja luulen että ei oo yhtä kipeät kuin eilen (n) no ei auta ku odottaa ja toivoa
 
Hei,

Täällä on myös plussattu eilen :) Menkoista laskettuna LA on 11.3. ja kolmas lapsi tulossa. Vanhemmat lapset syntyneet -14 ja -16. Kovin on vielä epätodellinen olo tästä :D

Oireita on ollut mm.kipeät rinnat ja lievä kuvitus, jos ei syö riittävän tiheään. Neuvolaan ajattelin soitella loppuviikosta tai ens viikon alussa.

Facebook -ryhmästä oisin myös kiinnostunut, mutta haluan ensin varmuuden, että kohdussa on elämää :)
 
Ihanaa kun tänne saadaan lisää odottajia! :love:

Rv 4+6.
Alkaispa kunnon oireet pian... On nimittäin aika oireeton olo... Jännittää ja vatsa on sen takia ihan sekaisin. Ajattelin soitella ens viikon alussa neuvolaan ja pyytää ar-ultraan pääsyä, kun edellinen raskaus todettiin tuulimunaksi.

Rintoja kutisi eilen ja keltarauhanen ilmoittelee välillä olemassa olostaan selän juilimisella. Siinäpä ne... Kahvikin vielä uppoaa, tosin oon rajoittanut kahvin juontia pariin kuppiin päivässä.

Mites muilla? Onko oloja?

Haluaisiko joku muuten koota meistä plussanneista listaa? :) vai kasaisinko minä sen?
 
Täällä edelleen aika oireetonta, lähinnä vatsakipuja iltaisin mutta ei juuri muuta. Toivottavasti jotain tuolla silti tapahtuisi... Ajatelin varata varhaisultran yksityiselle, vai voikohan sen sittenkin saada ihan neuvolan kautta?

Facebook-ryhmästä itsekin tosi kiinnostunut, mutta en tiedä uskallanko ihan vielä lähteä mukaan. Jotenkin tosi varovainen olo kaiken suhteen.

Risukko, kiva jos viitsit koota listaa.Täälläkin muuten tänään 4+6 jos omat laskelmat pitää paikkansa :)
 
Viimeksi muokattu:
Tiedot muodossa: laskettu aika, nimimerkki, ikä, synnytyssairaala, monesko lapsi. Muutokset ja puuttuvat tiedot punaisella värillä. Kaikkia tietoja ei ole pakko ilmoittaa ja LA tarkentuu sitten neuvola käynneillä.

1.3
Karvatassut, 30v, SEKS, 2 .lapsi


2.3
meikkuli81, 35v, OYS, 6.lapsi


3.3
pienimatkassa, 22v, --, 1.lapsi


4.3

5.3
moolnap, 28v, SATKS, 2.lapsi
Henskula, --, HYS, 2.lapsi
Sarriina, 37v, OYS, --


6.3

7.3
JossuT, 31v, TAYS, 1.lapsi
Meora, 25v, --, 1.lapsi
Rosmarin, 28v, 7.3, --, 1.lapsi
Cumina, 34v, KOKS, 2.lapsi

8.3
Risukko, 29v, -- , 1.lapsi
Suikku1, 25v, -- , 1.lapsi
mannanen, 31v, --, 1. lapsi


9.3

10.3
mussu81, 36v, OAS, 4.lapsi


11.3
Jenspanen, 30v, OYS, 3.lapsi


12.3

13.3
Reveria, 31v, OYS, 4.lapsi


14.3
Teps, 27v, P-HKS, 2.lapsi
skatta*, --, --, 3.lapsi
kkatjah, 25v, TYKS, 1.lapsi


15.3
Maamini, 35v, --, --


16.3
Iltatähti76, --, --, 2.lapsi
lloyd, --, --, 3.lapsi
NassuRessu, 27v, KAKS, 3.lapsi


17.3

18.3
Hannah4, 31v, -- , 4.lapsi


19.3

20.3
Citilda, 31v, LS, 2.lapsi


21.3
Mamushka32, 32v, --, 1.lapsi
Täplämursu, 28v, --, 2.lapsi


22.3
Cätrik33, 31v, 2.lapsi (kolmas)


23.2

24.3

25.3
Uuna, 32v, P-KKS, 3.lapsi


26.3

27.3
Jesy, 34v, --, 1.lapsi


28.3
lintetsa 31v, PHKS, 3. lapsi


29.3
rubikinkuutio, 27v, OAS, 1.lapsi
Äiti26, 32v, K-HKS, 4. lapsi
Sanniss, 28v, KPKS, 4. lapsi


30.3

31.3


Synnytyssairaalat:


E-KKS: Etelä-Karjalan keskussairaala, Lappeenranta
HYS: Hyvinkään aluesairaala
JS: Jorvin sairaala, Espoo
KAKS: Kainuun keskussairaala
K-HKS: Kanta-Hämeen keskussairaala, HML
K-PKS: Keski-Pohjanmaan keskussairaala
KOKS: Kymenlaakson keskussairaala, Kotka
KOS(/H): Kätilöopisto (/Haikaranpesä), HKI
K-SKS: Keski-Suomen keskussairaala, Jyväskylä
KYS: Kuopion yliopistollinen sairaala
LKS: Lapin keskussairaala
L-PKS: Länsi-Pohjan keskussairaala
LS: Lohjan sairaala
MKS: Mikkelin keskussairaala
NKL: Naistenklinikka, Helsinki
OAS: Oulaskankaan sairaala, Oulainen
OYS: Oulun yliopistollinen sairaala
P-HKS: Päijät-Hämeen keskussairaala, Lahti
P-KKS: Pohjois-Karjalan keskussairaala, Joensuu
PS: Porvoon sairaala
SATKS: Satakunnan keskussairaala, Pori
SEKS: Seinäjoen keskussairaala
SKS: Savonlinnan keskussairaala
TAYS: Tampereen yliopistollinen sairaala
TYKS: Turun yliopistollinen keskussairaala
VKS: Vaasan keskussairaala
 
Viimeksi muokattu:
11.3. Jenspanen, 30v, OYS, 3. lapsi

Täällä odottelen, että posti toisi digitestin. Sen jälkeen uskaltaa soittaa neuvolaan :) Uusia oireita ei juuri ole. Pissalla saa käydä yhtenään ja aamuisin pahaolo meinaa nousta pintaan.

Haluttaisi kertoa jo kaikille, mutta toisaalta on parempi pitää vielä salaisuutena :) Ensimmäisen neuvolan jälkeen voisi kertoa lähipiirissä. Mutta voi olla että joillekin tulee sanottua jo aikaisemmin :D

Onko muut vielä kertoneet kenellekään?
 
Heippa,

Kaippa mä nyt mukaan uskallaudun vaikka eilen vasta plussa pärähti tikkuun kiertopäivä 27.na. Tässä vieman yrittää jarruttaa innostumistaan kun kerran keskenmeno ollu alkuviikoilla ennen esikkoo. Elikkä toinen lapsi olis meille tulossa jos kaikki menee huvin :) eli LA ois siinä 14.3. 2018,Teps,27v, P-HKS, 2.lapsi

Ja minäkin fb ryhmästä kiinnostunut, mutta en nyt ei näin alussa, vasta kun näkee onko siellä edes ketään tulossa:)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä