Maaliskuiset 2019❤

Taidan minäkin liittyä tähän ryhmään. Pitkän yrittämisen jälkeen ensimmäistä kertaa positiivinen testi tehty ja eka neuvola ylihuomenna.

Vaikka jonkun verran oireita onkin, niin silti todella epäuskoinen olo. Varhaisultraan en ajatellut mennä, joten vielä saa hetken odottaa ennen kuin varmuus tulee.

Lasketusta ajasta ei ole ajatusta, kun kierrot ollu sen verran epäsäännölliset, joten laitan tiedot listaan lisäystä varten sitten kun joku ne mulle kertoo .
 
@Ninnu118 voi ei! Voisitko olla uudelleen yhteydessä vaikka neuvolaan ja kertoa tuntemuksistasi? Jospa sieltä vastaisi joku joka ottaisi asian hoitaakseen? Joskus sitä joutuu olemaan tosi tiukkana ja vaatimalla vaatia itselleen hoitoa. Yrittäisin ainakin sitä ennen kuin sinuna menisin yksityiselle "omilla rahoillani", mikäli sitä vielä mietit.
Tuntuu vaan, että pitävät jotenkin hätäsenä tms. Toisaalta, niin kauan kun tämä ei ole virallisen todellista, niin ei tarvitse pelätä joutuvansa osastolle lääkkeelliseen tyhjennykseen.
Tosiaan tuo huhtikuu oli ihan järkyttävä. Eka keskenmeno kaiken kaikkiaan. Osastolle joutuminen, onnellisia ihmisiä pienten kääröjen kanssa ja mä synnyttämässä kuollutta pikkuista omassa yksityishuoneessa. Ihan järkyttävää.. mä en millään haluaisi kokea sitä enää.. :(
 
Mä niin ymmärrän. Yleensä tyhjennys kuitenkin tapahtuu kotona, kun viikkoja ei ole vielä paljoa eli tuskin toista kertaa osastolle joudut vaikka käviskin niin että tyhjennykseen etenis homma. Itsellä kokemus juuri kotona tehdystä eikä siihenkään mikään maailmassa voinut valmistaa, mutta olin kai onnekas kun toimi nopeasti ja onnistui kerralla. Todella rankka kokemus, joka on todella jättänyt jäljet.
Ymmärrän myös valitettavan hyvin tunteesi siitä ettei kuunnella tai pidetään hätäisenä. Jouduin tänään aamulla käymään päivystyksessä hakemassa sairauslomaa alaselkäsäryn vuoksi ja yritin tuoda esille huoltani tämänhetkisen raskauden tilasta, mutta lääkäri hyvin kevyesti sivuutti koko asian ja käski olemaan yhteydessä neuvolaan arkena ja antoi vain todistuksen käteen.
Jaksamisia ❤
 
@SiSi90 Meillä on varhaisultra ensi perjantaina. hCG:tä ei enää seurata, lääkäri oli sitä mieltä, ettei tossa ole mitään ongelmaa, vaikk noin hitaasti nouseekin. Vaikka joka paikassa sanotaan, että PITÄÄ nousta vähintään 60 % kahdess päivässä, että olisi normaali raskaus.

Eipä tässä muu auta kuin olla kylmäpäinen. Oman elämänsähän siinä pilaa, jos tälläisiä asioita jää murehtimaan. :) varhaisraskauden keskenmenollekaan kun ei vaan voi tehdä yhtikäs mitään, vaikka sen etukäteen tietäisikin :)
 
Mä niin ymmärrän. Yleensä tyhjennys kuitenkin tapahtuu kotona, kun viikkoja ei ole vielä paljoa eli tuskin toista kertaa osastolle joudut vaikka käviskin niin että tyhjennykseen etenis homma. Itsellä kokemus juuri kotona tehdystä eikä siihenkään mikään maailmassa voinut valmistaa, mutta olin kai onnekas kun toimi nopeasti ja onnistui kerralla. Todella rankka kokemus, joka on todella jättänyt jäljet.
Ymmärrän myös valitettavan hyvin tunteesi siitä ettei kuunnella tai pidetään hätäisenä. Jouduin tänään aamulla käymään päivystyksessä hakemassa sairauslomaa alaselkäsäryn vuoksi ja yritin tuoda esille huoltani tämänhetkisen raskauden tilasta, mutta lääkäri hyvin kevyesti sivuutti koko asian ja käski olemaan yhteydessä neuvolaan arkena ja antoi vain todistuksen käteen.
Jaksamisia ❤
Lääkäri sano mulle ton kkm jälkeen,että nyt jos tulee raskaaksi seurataan tarkemmin. Pyh sanon minä. Meillä tosiaan pikkuisella oli Turnerin syndrooma ja ne keskeytyy jos ovat keskeytyäkseen viim rv 15. Me ei olla kerrottu kuin mun äidille siitä. Nää on sellasia asioita, että parempi kuin ei kukaan tietäis.. tai niinkuin minulle. Täytyy yrittää varmaan purkaa tuntoja neuvolaan maanantaina.
 
Ehdottomasti ota aihe puheeksi neuvolassa! Juuri luin parikin juttua siitä, miten ei tuollaisten kokemusten jälkeen ole oppinut luomaan kunnon sidettä lapseen raskausaikana, ja vasta vauvaiällä uskaltauduttu avaamaan suunsa siitä. Mitä aikaisemmin, sen parempi <3
 
@Tehomamma pahoittelut keskenmenosta :(

@Ninnu118 tsemppiä, tiedän todellakin miten raskasta odottaminen on! Miksi teillä on seuraava kontrolli vasta 3 viikon päästä?
Mulla todettiin jo kerran tuulimuna, kävin yksityiselläkin ja sieltä sama tuomio, sitten kontrollissa näkyikin pientä kehittymistä ja seuraavassa kontrollissa näkyi jo sykekin.
Toivon että teilläkin lopputulos olisi tämä :barefoot:

Omaa napaa, eilen kuului dopplerilla jo vauvan syke!!! :eek: Uskomatonta. Ihana jyskytys :love::love::love: paha olo alkaa pienesti helpottamaan, mutta ei todellakaan vielä kokonaan oo loppunut.
 
Haluavat varmaan odottaa, että jos sinne kehittyis jotakin
 
Heippa. Tulisin mielellään mukaan porukkaan. Tänään oli ensimmäinen neuvola ja menkoista laskettuna maaliskuussa olisi LA elikkä 7+3 nytten. En osaa käyttää tätä sivustoa joten onkohan jotain facebook ryhmää mihin voisin tulla mukaan jakamaan tuntemuksia ?
 
Hei, minä olin listassa, mutta joudun poistumaan :( tuli varhainen keskenmeno 6+2, eli heinäkuun puolivälissä. Parissa päivässä meni kivut ja reilu vuoto ohi, sen jälkeen vaan pientä tiputtelua. Sain paljon tukea ystäviltä ja puolisolta, ja jotenkin tuntuu että kohtalaisen helpolla on päässyt asiasta yli. Mun kohdalla oli myös positiivista se, että oltiin kerrottu molempien vanhemmille raskaudesta. Auttoi siis asian läpikäymiseen, kun siitä sai läheisten kanssa puhua. Salailu ja oman surun piilottaminen ei oli käynyt mulle.

Nyt sitten jännätään, että ehdinkö huhtikuisten odottajaksi (y) Ovislimat kohtalaisen varmasti bongattu vuodosta laskettuna kp16 eli 1.8. Piinailut menossa!
 
Täällä vähän sama tilanne, paitsi että meillä keskenmeno tuli kesäkuussa, ja siitä suoraan uudestaan raskaaksi! Nyt ehkä viikko 6+, perjantaina varmistuu ultrassa onko siellä mitään elävää ja millä viikoilla mennään! Ihana että muitakin nopeasti toipuvia löytyy, välillä mulla on ollut tunne, että olen huono ihminen kun en jäänyt suremaan alkuraskauden keskenmenoa hetkeksikään.
 
@Galli kiva kuulla! Mullekin ihan yhtä huojentavaa kuulla, että en ole ainoa, joka pääsee asiasta melko nopeasti eteenpäin. Toki siihen varmasti vaikuttaa myös se, että km tuli jo yk2, eikä esim. lähes vuoden yrittämisen jälkeen. Pettymys ja suru ovat tosi yksilöllisiä kokemuksia eikä niitä kannattaisi toisten tuntemuksiin verratakkaan.
 
@Lasithuurussa totta, että jokainen suree yksilöllisesti! Meillä takana ”yritystä” reilu vuosi, eli siis ehkäisyä ei olla käytetty yli vuoteen. Mutta toisaalta meille lapsensaanti ei myöskään ole elämän suurin tavoite eikä henkireikä, joten se varmasti myös vaikuttaa :) vaikka kummasti sitä silti tässä stressaa, onko kaikki hyvin tuolla vatsassa, kun on lähes täysin oireeton raskaus, edes ne tissit ei ole kipeät vaikka kaikilla muilla tuntuu olevan :D
 
Hei kaikki!

Täälläkin plussattu ja ensimmäistä odotetaan. LA pitäisi olla 27.3. Pääsin varhaisultaan äitipolille, koska olen käynyt siellä raskauden suunnittelussa diabeteksen vuoksi. Viikkoja olisi pitänyt olla 6+6, mutta ultran mukaan voikin olla, että viikkoja olisikin vasta 5+6. Uusi ultra kuukauden päästä ja sitten tarkistellaan muuttuuko LA huhtikuun puolelle. Vielä ei ultrassa kauheesti mitään näkynyt, mutta jokin pieni siellä läpätti :) Eka neuvola ensi viikolla. Raskautta on yritetty jo melkeen 10 kuukautta ja käytiin jo iän vuoksi alustavissa tutkimuksissa yksityisellä kesäkuun alussa. Vikaa ei löytynyt kummastakaan ja vakuuteltiin että vielä hyvin todennäköisesti voidaan raskautua luomuna ja kappas vaan, heti tärppäsi :) Nyt vaan toivotaan, että raskaus jatkuu hyvin. Raskaudesta on kerrottu vasta yhdelle minun ystävälle, joka tiesi myös tuosta meidän yksityisen käynnistä. Muuten on oltu vielä ihan hys hys ;)
Mielelläni tulisin joukkoon mukaan :)

Kippan/LA 27.3?/ OYS/35/ 1.lapsi
 
Viimeksi muokattu:
Moikka! Täällä myös vihdoin plussattu mulla aiemmin 5-vuotias poika, mutta miehellä ei ole omia lapsia. Yli vuosi yritystä takana, toukokuussa alettiin etsimään syytä ja ainut mitä löyty oli mun korkeat prolaktiini arvot. Jäin odottelemaan jatkotutkimuksiin aikaa ja sillä aikaa maagiset kaksi viiva näkyi tikussa. Kierrot olleet niin epäsäännöllisen että kaksi vkoa sitten käyty ultrassa jossa ei näkynyt mitään, eilen uusi ultra ja siellä pieni sydän sykki. Vkot nyt 7+0 ❤ Aivan uskomaton olo! Ensimmäisessä raskaudessa oli välillä jotain pientä kuvotusta, mutta nyt kyllä on koko päivän ajan kauhee kuvotus, väsymys ja vaikka mitä muuta. Mutta hyvän takia sitä kärsii kyllä nää olot
 
Mun on aika varmasti aika poistua täältä. Tänään kävin ultrassa eikä mitään. Raskaustesti näyttää vahvaa plussaa. Yritän päästä äitipolille vielä ja jos piakkoin pääsis yrittää sitten uudelleen. Tuun kertoo vielä infoa jos jotain yllättävää tms tulee.
Tsemppiä kaikille!
 
Mä voisin liittyä tännekin. Olen tuonne ivf-puolelle jo kirjoitellutkin. Olemme naispari ja esikoista odotamme. Ivf-hoidoilla on siis saanut tämä raskaus alkunsa. LA on 9.3.2019 ja nyt siis rv 9+5. Huomenna on ensikäynti neuvolaan.

Pahoinvoinnista olen kärsinyt, ja aina välillä jopa oksentanut. Viime aikoina pahoinvoinnit on hieman helpottanut. Tuntuu, että keskivartalo pömpöttää kauheasti ja on semmoinen turvonnut olo. Varmaan lomaherkut siellä painaa, mutta ehkä myös jotain raskausturvotusta? Ihanaa kyllä, kun arki alkoi taas loman jälkeen ja olen taas päässyt kiinni säännölliseen treenaamiseen. Olen aina liikkunut paljon, ja toivon, että voin tämän raskaudenkin aikana urheilla kunnolla mahdollisimman pitkään.

Oletteko muut huomanneet, että hiuksia lähtisi näin alkuraskaudessa normaalia enemmän? Yleisempää olisi kai hiusten tuuheutuminen, mutta musta tuntuu, että mun hiuksia lojuu jokapuolella. (n)
 
Ultrassa käyty sulkemassa pois mahdollisuus edellisen keskenmenon jäänteistä. Tuulimunaa itse odottelin, mutta kyllä sieltä 4,5 millin kaveri sykkeen kanssa löytyi! Viikkoja koossa siis 6+1, joka on omien laskujen mukaan 2-3 päivää liian vähän yhdynnöistä päätellen. Ehkä se ei kuitenkaan ole kauhean hälyttävää? Jos ei muuta niin ainakin oma ennätys rikottu raskauden pituudessa! ;)(y) Laskettu aika olikin sitten 4.4., eli tämä ryhmä osoittautuikin mun kohdalla vääräksi ryhmäksi. Siirryn huhtikuun puolelle stressaamaan seuraavat 6 viikkoa, jos sinne asti päästään. :LOL:

Tsemppiä kaikille tänne puolelle :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Helmi30
Hei kaikki! Täällä olisi yksi lisää porukkaan. Nyt olen viikolla 8+2 ja LA olisi 22.3. Varhaisultrassa olen jo käynyt ja siellä näkyi syke. Nyt mua jännittää ihan tosi paljon nt-ultra, enkä jaksaisi odottaa sinne! Se on tämä minun ikä minkä takia jännittää, olen jo 39 v...
 
Yhteistyössä