Maaliskuiset 2019❤

Hei kaikki!

Mäkin liityn tänne vihdoin, mutta toivon, että pääsisin Face-ryhmään, sillä koen sen enemmän omakseni.

Olen 27-vuotias, mieheni on neljä vuotta minua vanhempi. Odotetaan vihdoin esikoistamme melkein kahden vuoden lapsettomuuden jälkeen. Kävimme vuoden alussa tutkimuksissa, jossa lapsettomuuden syyksi paljastui minun PCO. Kesäkuun alussa aloitin letrozol-hoidon ja valtavaksi ihmeeksi tein heinäkuun alussa muutama päivä häiden jälkeen kaksi plussatestiä. Nyt viikkoja 11+6. Kahdesti olen pikkuisen nähnyt: lapsettomuushoitojen takia varhaisultra 7+5 ja vuodon takia ylimääräisessä ultrassa viime viikolla 10+5. Molemmissa ollut kaikki hyvin, mutta silti menettämisen pelko on valtava. Maanantaina on nt-ultra ja taas jännittää, että vieläkö kaikki on hyvin. Mulla on ollut vaikeuksia uskoa asiaa, sillä raskaus on ollut lähes oireeton, ja varsinkin alkuun se huolestutti, sillä mietin, voiko kaikki olla hyvin. Nyt vaan toivotaan, että kaikki menee hyvin, ja saatais vihdoin maaliskuussa nyytti syliin.

Siigri91/LA 8.3/HYS/1.
 
Heippa! Mulla on täysin samanlainen tilanne kuin sinulla, laskettu aikakin on sama:D minulla tänään nt-ultra ja jännittää hirveästi. Itsellänikin pco todettu ja tulin raskaaksi ensimmäisestä metforem-kierrosta. Kaksi keskenmenoa vuosi sitten ja sen jälkeen ei kuukautisia ollut kunnollisia pitkään aikaan. Itsellä varhaisultrassa myös kaikki hyvin ja yksityisellä kävin muuten vain ultrassa viikolla 10 ja sielläkin kaikki hyvin. Toivottavasti teillä kaikki menee hyvin :)
 
Onpa hauska sattuma
Mulla on tullut kuukautiset luonnostaan PCO:sta huolimatta, mutta välillä kierrot olivat todella pitkiä, jopa 70 pvä. Painonpudotus tasasi kierron n. 30-35 pvään. Pahoittelut keskenmenoista. Toivottavasti nyt kestäisi pikkuinen matkassa. Mulla itsellä taustalla yksi kemiallinen raskaus lähes tarkalleen vuosi ennen tätä plussaa.
Toivottavasti sulla menee kaikki hyvin nt-ultrassa. Mä joudun jännittämään vielä maanantaihin asti. Tiistaina pääsen "nautiskelemaan", kun mulle tehdään sokerirasitustesti, kun mulla on aiemmin ollut sokeriarvot ihan ylärajalla, kiitos PCO:n.
Toivottavasti me kaikki saadaan pikkuiset syliin asti ensi keväänä ❤
 
Itsellä on ollut enemmän alipainon puolella ja sitten kun nostin painoa niin se alkoi vaikuttaa positiivisesti kiertoihin :) pco kai oireilee yleensä vain jos on juurikin yli- tai alipainoa. Juuri kävin ultrassa ja kaikki oli hyvin, niskaturvoke oli normaali ja vastasi taas viikkoja <3 kyllä sinullakin varmasti kaikki hyvin, tässä vaiheessa raskautta keskenmenot jo melko harvinaisia. Itsekin pelkäsin kun ei ole raskausoireita ollut enää eikä yhtään raskaana olevalta tunnu mutta silti kaikki oli niinkuin pitää :) sokerirasitus on kyllä hirveätä hommaa, itsekin ennen raskautta käyny:sick: tsemppiä!
 
Ok. Mä olin kans lukioon asti alipainoinen, mutta sitten lähti paino pikkuhiljaa nousemaan, ja tossa muutama vuosi sitten oli erittäin vaikea vaihe nykyisessä parisuhteessa, jonka vuoksi kaikki energia meni arjesta selviytymiseen ja paino nousi yli 10 kiloa. Pudotin ennen raskautta melkein 15 kiloa, ja pääsin reilusti taas normaalipainoon, ja korjasi kiertoa. Yllättävän paljon sillä painolla voi olla vaikutusta kiertoon, varsinkin jos on PCO.

Ihana kuulla, että teillä meni kaikki hyvin. Kiitos! Toivotaan. Koko raskausajan vaan ihmetyttänyt oireiden vähyys, vaikka äidillänikin raskaudet olivat kuulemma lähes oireettomia. Jostain syystä etukäteen ajattelin, että pahoinvointi on selkein raskausoire, ja kun se on ollut niin vähäistä ja muutenkin on ollut lähinnä kohdun kasvukipuja silloin tällöin ja väsymystä, on vaikea uskoa, että kaikki voisi olla hyvin. Muutenkin on tuntunut siltä, että "asiat ovat vihdoin liian hyvin", kun heti naimisiinmenon jälkeen saatiin tietää raskaudesta.

Joo, kiitos! Sokerirasitus ei ole kyllä kivaa. Mä olen kans kerran aiemmin käynyt. Nyt jännittää vielä enemmän, kun arvot on raskausaikana alempana. Lisäksi jännittää se, että miten sen sokerilitkun juomisesta nyt selviää, kun mulla etova olo iskee erityisesti silloin, jos on pitkään syömättä ja makea ruoka aiheuttaa helpoiten etovan olon. Mitäpä tosin ei olisi valmis oman lapsen edun vuoksi tekemään
 
Heippa! Kävin torstaina nt-ultrassa ja siellä oli kaikki mallillaan, mikä helpotus! Olokin on hissuksiin helpottamassa, pahoinvointia on enää iltaisin ja silloinkin lievempänä. Töissä eka työkaveri uskaltautui kommentoimaan raskautta vaikka joitain pitkiä katseita olin kyllä jo muutamassa vuorossa ehtinyt kerätä :D

12 + 3
 
  • Tykkää
Reactions: histamiinihepo
Hei kaikki! Mulla oli vasta nyt ensimmäinen lääkärikäynti, jossa kurkkasivat ultraäänellä että sikiö on siellä missä pitääkin ja koon lasketun ajan varmistamiseen. Kaikki hyvin ja vastaa viikkoja. :) tosi huojentunut olo, että sieltä löytyi liikkuva pikkuruinen.
Ensi viikolla on sitten se tarkempi ultra.
Väsymys ja pahoinvointi jatkuu, tosin yleantaminen on nyt rajoittunut vain kertaan päivässä ja onneksi tulee jo aamulla/yöllä.

13+0
 
  • Tykkää
Reactions: histamiinihepo
Kävin eilen tavallisessa neuvolassa ja sydänääniä kuunneltiin ja hyvät oli, silti niin epäuskoinen olo raskauden suhteen kun ei ole mitään oireita enää. Kovasti odotan mahan kasvua mutta se taitaa olla turhaa vielä tässä vaiheessa:D vaikka en tukeva ole (165/58) niin ei kyllä mitään havaittavaa vatsaa näy :(

12+5
 
Hei!
Täällä myös maaliskuista odotetaan
Toinen lapsi meille tulossa, esikoinen on 7/17 syntynyt. Varhaisultrassa käyty pari viikkoa sitten ja löytyihän se pieni sieltä LA 29.3 ultran mukaan, saa nähdä tuleeko maalis- vai huhtikuun vauva

IituR/LA 29.3/TYKS/28/toinen
 
Hei! Onko teillä muilla ruumiinlämpö noussut iltaisin? Mulla ollut iltaisin palelua ja lämpö 37,1 tai 37,2. Normaalisti lämpö on mulla n. 36,6.

Olen ymmärtänyt et lämmönnousu kuuluu raskauteen mut silti mietityttää. Kysyn toki myös neuvolasta.
 
Joo täysin normaalia. Mulla kans ennen raskautta 35.8-36.4 ja nyt 36.8-37.2 :)
 
  • Tykkää
Reactions: FridaHelmi
Moikka kaikki,

Myöhään liityn tänne nyt kun nt ultrassa asiat ok. Fb ryhmä taitaa olla jo täynnä?

Tiedot: Histamiinihepo/La 14.3./Tays/31/ensimmäiset

Eli kaksosia odotetaan ja laskettu aikakin on vähän merkityksetön sanoi neuvolan täti, helmikuuhun tähdätään.

Toivottavasti täälläkin joku jaksaa keskustella :) Jännäsin kamalasti tän päiväistä ultraa, mutta meni mukavasti vaikka toisen tyypin niskaa saatiin jahdata kauan.

Histamiinihepo ja tuplat, 13+0
 
Hei,

Täälläkin odotetaan kaksosia. En ole raaskinut ilmoittautua keskusteluun mukaan kun edellinen raskaus ei päättynyt onnellisesti ja tieto kaksosista todella aiheutti vielä suuremman huolen. Nyt kuitenkin liikkeet jo tuntuvat selvästi, joten pakko kai uskoa todeksi. Laskettu aika on maaliskuun alussa, joten helmikuulle kanssa yritetään selvitä yhtenä kappaleena. Olisi mukava kuulla kaksoskuulumisia

Rainbowcloud/LA 5.3/HUS/toiset
 
Moikka! Itsehän olen ollut aika paniikissa koko alkuraskauden enkä kamalasti kaksosjuttua miettinyt... Alussahan tässä ollaan vieläkin mutta toi nt ultra antoi vähän uskoa että kaksi syntyisi (olin lueskellut siitä että alussa monella menee toinen kesken ja odottelin kauhulla sitä...) Saa nähdä missä kohtaa alan panikoida loppuraskauden ongelmista :unsure:

Eka raskaus mulla, joten mahdoton vertailla mihinkään, mutta muutaman viikon on nyt huomannut mahan kasvun kipuna, välillä kovanakin. Rv 11 oli vatsalihakset koko ajan sen tuntuiset että on tehnyt himotreenin äskettäin. Voi kai tätä olla yksösraskauksissakin, mutta ainakaan tutut ei ole myöntäneet kokeneensa samaa joten oletan et suurempi venytys syynä. Mites sulla?

Histamiinihepo ja tuplat 13+3
 
Moi,
Itsellä alku mennyt hyvin samaan tapaan kuin aikaisemmat raskaudet (lähinnä väsymystä ja etova olo). Ainoana erona tosiaan ollut, että maha kasvanut aivan hurjaa vauhtia. Huomenna menen taas neuvolaan, jossa varmasti mittaavat ympärykseni ja jo valmiiksi kauhistuttaa. Voihan olla, että juuri tuon takia sinullakin lihakset vähän hellänä kun kasvuvauhti on kova. Itse tunsin ensimmäiset liikkeet jo ennen nt-ultraa. Tuntuivat hennot hipaisut aivan eripuolilla joten jonkinlainen aavistua tuplista oli jo olemassa. Isoäitini oli kaksonen ja siksi suvussa ollaankin odoteltu näitä uutisia jo hetken aikaa. Täytyy yrittää kuitenkin pitää mieli positiivisena eikä antaa ajatusten harhautua liikaa. Lisäksi olen huomannut, että vauhtia on täytynyt jo nyt hidastaa.

3x<3
 
Heippa! Täällä on se kuuluisa seesteinen keskiraskaus menossa, ainoa miinus on jumalaton väsymys. Nyt toivottavasti helpottaa, kun jäin töistä esikoisen kanssa kotiin. Maha on kasvanut ja nt-ultrassa kaikki hyvin :love: rakenneultra lokakuun loppupuolella ja samoihin aikoihin neuvola, jossa kirjoitetaan kelan paperit. Hurjan nopeasti menee tämä aika! Huomasin, että esikoisesta tiesi päivälleen millä viikoilla mennään ja nyt on vähän sellainen "öö jotain viistoista viikko.. ehkä" -fiilis :ROFLMAO:

Miehen vanhemmat ei vieläkään tiedä.. ei ole tullut sopivaa saumaa kertoa ja kohta ei enää tarvitse edes arvailla (n)

Yhden pienen hipaisun olin tuntevinani (voi toki olla ilmakuplakin :ROFLMAO:) ja neuvolan dopplerilla ei meinattu saada sykelukemia kun pienellä oli vauhti päällä ja heitteli kuperkeikkoja :barefoot: eli siis kaikki hyvin täällä :love: toivotan kaikille yhtä seesteistä ja huoletonta viikkoa!

Diamantine ja Pippuri, 15+2
 
Yhteistyössä