Maaliskuun muruset 2016 <3 *syyskuussa*

Hellou =)

Oon ollut todella hiljainen nyt, muutettiin viime viikonloppuna isompaan asuntoon ja sen jälkeen hiukan koittanut laitella jaksamisen mukaan paikkoja.

Voimia verottaa kivuliaat juurihoidot =/

Raskaus on edennyt hyvin, enään neljä viikkola rakenneultraan :love:. Perjantaina pääsen (joudun) sokerirasituksiin, jonka kanssa oon ihan sujut. Jos se on niin se on, sille en voi mitään. Joten turha murehtia asiaa sen enempää.

Memmmy & Katkarapu 16+0 POKS:love:
 
Louhi, mulla oli pari viikkoa sitten kans inhottavaa toispuoleinen migreenimäinen päänsärky. Kävin hierojalla ja ostin niskaa tukevan anatomisen tyynyn. Sen jälkeen ne on onneksi pysyneet poissa. Saattoi johtua toisaalta hormoneistakin, koska mulla ei koskaan ennen ole ollut tuon tyyppistä päänsärkyä vaikka niskat on olleet pahemminkin jumissa.

Memmylle voimia toipumiseen ja muuttoon.

Me ollaan kerrottu molempien vanhemmille ja sisaruksille ar-ultran jälkeen, mun tädille ja enolle ja parille serkulle ja mun pomolle np-ultran jälkeen. Myös parhaimmille kavereille ar-ultran jälkeen ja muutamille ei niin läheisille sitä mukaa kun np-ultran jälkeen on nähty. En tiedä miten paljon ihmiset on sitten levittänyt sanaa. Muille työkavereille en ole vielä kertonut, mutta saatan mainita asiasta, jos se tulee jostain syystä puheeksi, esim. loppuvuoden työmatkoihin tai ensi vuoden työsuunnitelmiin liittyen, tai sitten kun joku mahasta kysyy. Toistaiseksi yritän mahaa vielä peitellä ja vielä en ole kertonut töissä muille kuin pomolle. Kaverille kerron sitä mukaa kun tapaan kasvotusten.

Palautan zalandolta tilatun mekon, se oli liian yöpukumainen kaapu. Sen sijaan ostin kirpparilta hyväkuntoisen imetysmekon, joka toivottavasti venyy ja paukkuu pitkälle raskaanakin. Vähän kyllä jo odotan sitäkin, että masua ei enää voi peitellä ja voi laittaa töihinkin vartalonmyötäisempiä vaatteita. Mulla on onneksi venyviä neulemekkoja, hameita ja toppeja, jotka menee aika pitkään. Tällä hetkellä masunpeittelyvaatevalikoima on suhteellisen rajallinen.

16 +6
 
Täällä seurailtu keskustelua melkein päivittäin, mutta ei oo saanut aikaseks kirjotella:/ Mutta täällä mennään jo 17+1 ja aikalailla oireeton oon kokonaan, paitsi RR ja hemoglobiinit alhaseks laskenut ja sen vuoksi kauheesti pyöryttelee ja huimaa.
Ens tiistaina taas neuvolaan, toivottavasti ois nyt vähän edes noussut.
Mun pitää tässä parin viikon sisään alottaa Klexanen pistäminen päivittäin, kun on se ABC-resistenssi. Onko täällä muita jotka joutuvat aloittamaan tai ovat jo aloittaneet? Vähän jännittää itteä pistely, mutta onneksi työn puolesta pistäminen jo tuttua.
Mahaa kauheesti odottelisin jo näkyviin, mutta eipä oikeestaan näy vielä yhtään:D
Marinaa ja masuasukki 17+1 :love:
 
Hei kaikille!
Olen pitkään seurannut tätä palstaa vain nyt uskalsin itsekkin liittyä :) Meillä on uusio perhe johon kuuluu lapseni 7v ja 5v. Nyt olisi sitten yhteinen lapsi tulossa. Kovasti toivottu ja odotettu. Häät on ensi kuussa ja häämatka edessä. Ensi kertaa omista lapsista viikon olen erossa. Se vähän jännittää onko äidillä miten ikävä :) Kesällä olin töissä vaan nyt taas onnellisena kotiäitinä. Meillä on maatila ja mun hommia on koti ja piha. Eli tekemistä riittää.

minut voi lisätä listoille LA 23.3 / 34v /3 lapsi ja K_PKS
 
  • Tykkää
Reactions: *Louhi* ja Mama38
Pikaisesti vielä jatkan. Olo on helpottunut tosin päivittäiset päiväunet on pakko johonkin väliin saada. Äitiyshousuja on pitänyt jo hankkia. Eilen kun peittoja heiluteltiin niin mies sanoi että mahan jo tuntee. Onko muilla miten vilkasta ollut sillä saralla? Täällä on hiljaista ollut. Väsymyistä ja työstressiä miehellä kait. Itse olen koittanut vihjailla, että nyt pitäisi kun jossain välissä voi olla ettei mamma enää kykene :) Jospa häämatkalla stressit laukeisi. Niin ja viikkoja nyt 14+1. Vaan nyt ulkohommiin. Hakeen lounas aineita kasvimaalta. Alkoi kauheesti tekemään kasvisosekeittoa mieli :) Ja sitähän pitää tehdä jos mieli tekee. Ollut vähän heikosti ruokahalua.
 
Viimeksi muokattu:
Joo, toki mullakin iltasin tulee sellanen turvotus, mutta eihän se vauvamaha ole:D mutta eiköhän se kerkiä tulemaan ja olemaan varmaan ihan kyllästymiseen asti..
Kauheesti jo odotan rakenneultraa joka on noin kolmen viikon päästä :love:
 
Hitsi taas ikuisuus mennyt viime kerrasta täällä, sorry!!

Minsuli: Sokerirasitukseen joutuu yleensä jos BMI yli 25 tai jos ikää yli 25 tai jos vahva sukurasite diabetekseen tai jos raskausdiabetes edellisessä raskaudessa. Kriteerit kai vaihtelee vähän kunnittain.

Minulla täyttyi ekassa raskaudessa kaikki, eli olin yli 30v, ylipainoa jokunen kilo ja isälläni (ja isäni äidillä) kakkostyypin diabetes. Ja minulla todettiinkin sitten siinä ekassa raskaudessa se raskausdiabetes. Silloin sokerirasitus tehtiin joskus viikolla 22 tai jotain.

Koska mulla on taustalla raskausdiabetes, niin nyt jouduin sokerirasitukseen aiemmin, viikoilla 12-16. Ja nyt ei vielä todettu raskausdiabetesta. Joudun menemään uudestaan viikoilla 22-26.

Laabla: Buranaa sain ottaa parin päivän ajan, ei missään nimessä säännöllisesti. Koska mulla oli niin kova se päänsärky, että olin ihan vuodepotilaana ensiavussa, niin lääkäri totesi, että Buranaa on pakko ottaa sen Panacodin kanssa. Mutta jatkossa särkylääkkeenä parasetamoli, jos ei auttaisi, niin sitten taas harkinnan jälkeen tulehduskipulääkkeitä. Onneksi ei ole tarvinut mitään enää, ei ole uusiutunut.

Muuten täällä menee ihan ok. Maha kasvaa ja vointi on ihan okei :) Viikkoja 17+2 :)
 
Vickanilla on kyllä varmaan helmikuun puolella laskettu aika, on jo aika iso maha ja hän oli kuitenkin hyvin hoikka ennestään. On mullakin varmaan samaa kokoa jo, mutta mulla oli siinä vatsalla täytettä ennestäänkin :D

Noillahan ilmoitetaan yleensä laskettu aika myöhemmäksi kuin se oikeasti on, että saisivat sitten rauhassa synnyttää kun sen aika on. Tai niin minä olen käsittänyt, sama oli Estellen kanssa. Ilmoitettiin, että vauva syntyy maaliskuussa, syntyi helmikuussa. Samoin Madden Leonoren lasketuksi ajaksi ilmoitettiin maaliskuu, syntyi helmikuussa. No, vähän nyt ohi aiheen meni :D
 
escape: Ok, aika varovaisiahan noiden lääkkeiden kanssa ollaan. Parasetamolin ongelma on se, että se ei auta mitään... :/ Kävin viikolla hieronnassa ja menen ensi viikolla uudelleen: Olin aivan järjettömän kireä niskoista ja hartioista, joten jospa tästä saisi nyt avun päänsärkyihin.

Oletteko muut muuten käyneet hieronnassa? Mua vähän jäi mietityttämään kun makoilin vielä vatsallaan ilman pehmusteita, että olikohan se fiksua... Vähän tuntui vatsalla painetta, mutta ei mitenkään kivuliasta kuitenkaan. Täytyy silti ensi kerralla huomioida masu paremmin.
 
Huomenta!

Laabla:
Just varasin hieronnan parin vkon päähän ja tänään aamulla mietin että miten siellä olen rennossa asennossa sitten koska mahallaan en halua enää olla edes hetkeä! Tuntuu epämukavalta ja ajattelen vauva parka, se litistyy vaikka en tiedä onko niin :D varsinkin siksi siis mietin asentoa koska menen mun pakarahermopinteen vuoksi, josko se helpottaisi hieronnalla. Hartiathan saa istualtaan vielä hierottua :)

Kävin eilen uimassa pitkästä aikaa! Olipa ihanaa!! Urheilun vähän aikaa ja sitten rentoutumaan saunaan ja kyllä sen jälkeen olikin jo ihan väsynyt mutta hyvä olo :)

Täällä alkanut tuntua jo ~päivittäin hipaisuja masussa :love: seuraavaa ultraa myöskin innolla odotellaan ! Se edessä 4 vkon päästä :)

Milagro ja bebe 15+5
 
Escape, oon ajatellu ihan samaa, koska Vickanin maha on mua isompi ja mulla on ihan maaliskuun alussa aika, joten varmaan tosiaan synnyttää jo helmikuussa. Mutta kuuluu silti meidän porukkaan kunnes toisin todistetaan. Ja ehkä omimme hänet vaikka toisin todistettaisiinkin.

Oma maha alkaa vihdoin erityisesti alaosasta muistuttaa enemmän vauvamasua, eikä vaan ylisyöneen näköistä turvotuspömppöä. Töissä peittely alkaa olla melkoisen haastavaa. Saa nähdä koska joku kehtaa kysyä jotain.

Milagro ja laabla, kävin hieronnassa pää ja selkäsäryn vuoksi muutama viikko sitten, silloin ei ollu vielä paljon mahaa, mutta hieroja siirsi sen tyynyn, joka normaalisti on kai jalkojen alla niin lantion kohdalle estämään vatsan painetta ja kysyi usein, että tuntuuko ok:lta. Eikä alaselkää oikeastaan hieronut vaan pakaroita ja keskiselkää. Sanoi, että jos myöhemmin raskausaikana tulee, niin hieronta tehdään kyljellään. Ensi viikolla olen taas menossa. Viimeksi hieronta joko auttoi päänsärkyyn tai sitten se oli sattumaa tai uuden tyynyn ansiota. Hieronnan jälkeisenä päivänä päänsärkyä vielä oli, mutta nyt on mennyt monta viikkoa ilman. Tällä viikolla taas yhtenä päivänä oli.

17+2
 
Moikka! Vieläkö otetaan porukkaan mukaan..? :barefoot:
Olen kyllä alusta asti seurannut ketjua, mutta nyt vasta uskaltauduin kirjoittelemaan. Jostain syystä en nyt millään saa sisäistettyä tätä raskautta, ehkä siksi että tämä oli suuren suuri yllätys ja on siis jo kolmas lapsi :whistle: On vaan vähän kauhunsekaiset tunteet vieläkin koko asiasta.. josko se siitä.

Olotilat ovat jo vähän tasaantuneet (vihdoin) ja elo on melkein "normaalia". Rakenneultra on vasta marraskuussa..
Tara 14+2
LA 24.3 / 31v /3 lapsi / EKKS
 
  • Tykkää
Reactions: Milagro ja *Louhi*
Joku kyseli "peiton heiluttelusta" ; meillä on kyllä peittoa heiluteltu nyt kun ei enää ole huonoa oloa eikä koko ajan väsytä :pNyt siis 16+1. Mitä tulee raskaudesta kertomiseen, kerroin ihan ekaks omille lapsilleni, sitten on kerrottu kummankin vanhemmille. Meillä siis uusioperhe. Lisäksi olen kertonut töissä ja parhaalle ystävälle, muut saavat sitten huomata asian itse. Ja sen muuten huomaa..teini sanoikin ettei tuota mahaa enää ruoalla selitetä :LOL: Mulla maanantaina seuraava neuvola ja lokakuussa rakenneultra. Mulla oli (joku kyseli) tosi paljon rv 12 aikoihin juilimista alavatsalla ja erityisesti autossa istuminen oli hankalaa. Nyt ei sitten enää ole. Joko teillä tuntuu liikkeitä? Oon muutamana iltana ollu tuntevinaan pientä "lepatusta" :love:
 
Kävin tänään ekaa kertaa Bailamamatunnilla. Enpä olekaan vuosikausiin käynyt kaupallisella ryhmäliikuntatunnilla. Yllätyin jotenkin siitä, että kurssi oli niin tuotteistettu, biisit ja liikkeet oli määritelty konseptin puolelta ja ohjaaja oli opetellut liikkeet ja huuteli niitä sitten langattomaan mikkiinsä. Oon tottunut käymään vain ei-kaupallisen tanssiseuran tunneilla, missä ohjaaja on valinnut musiikin ja suunnitellut koreografian itse. Ihan sopivan tasoinen tuo Bailamama oli, liikkeet ei olleet liian vaikeita eikä rankkoja. Ja tuli tehtyä lantionpohjan lihasliikkeitä mitä olen ollut tosi laiska tekemään itsekseni. Niitä myös harjoiteltiin eri ponnistusasennoisaa, niin tulipa sellaisiinkin tutustuttua. Ennestään tiesin about sen elokuvista tutun selällään olon. Se oli pieni pettymys, että vain yksi biisi oli lattaria, jotenkin olin nimen perusteella kuvitellut, että se olisi kokonaan lattaria. Tuli myös huomattua, että valitsemani jumppatoppi ei ole tarpeeksi pitkä, joten täytynee kokeilla sitä masutuubin kanssa.

Mulla ei liikkeitä tunnu, mutta ei kai ensisynnyttäjällä vielä muutamaan viikkoon kuuluisikaan. Ei kyllä yhtään haittaisi jos sattumalta vähän etuajassa alkaisikin.

17+3
 
Viimeksi muokattu:
Vähän jälkijunassa, mutta noihin poissaoloihin. Meillä ohjelmaan kuuluvat neuvolakäynnit oli työaikaa, mutta ylimääräiset omaa aikaa. Tosin kerroin töissä vasta kuudennella kuulla, joten käytin omaa aikaa käynteihin siihen asti, muuten ne olisivat aiuheuttaneet ihmetystä.
Peittoa ei kyllä juuri heilutella, ihan järkyttävä väsymys eikä mitään ylimääräistä jaksa. :censored::sleep:

Liikkeitä ei vielä varsinaisesti tunnu, pari ihan pientä, jotka ovat voineet olla, mutta ei muuta. Nyt 17+3.

Mulla ei ole sokerirasitukseen menoa, kun ei ole ylipainoa, eikä suvussa tai ekassa raskaudessa ole mitään, vaikka ikää onkin yli 25v. Tosin tällä herkkujen syönnillä sokerit on varmaan kohta katossa... Tähän mennessä tullut noin 3kg. Miten teillä muilla?

Tervetuloa Tara! Memmy varmaan lisää sut kunhan ehtii.
 
Sokerirasituksissa käyty ja arvot olivat hyvät eli minulla ei ole radia =). Rasitukset meni ihan hyvin, mutta tunnin päästä sokerilitkun juomisesta tuli niin huono olo että teki vaan mieli päästä vessaan oksentamaan. Siittä perjantaista on enään vain muisto kyynertaipeissa mustelmina.

Raskaus on edennyt ihan mukavasti, syke kuuluu mukavasti doplerilla aina kun kuuntelee ja pikkuhiljaa olen alkanut tuntemaan pieniä potkujakin :love:. Vielä pitäisi malttaa kolme viikkoa rakenneultraan, odottavan aika on pitkä kun on jotain mitä todella odottaa. Paino on noussut 2kg plussan jälkeen :oops:.

Ai niin, tervetuloa Tara!

Memmmy ja Katkarapu 16+6
 
Itse teen yötyötä niin ei tuu poissaoloja :D
Täällä on alkanut iskias vaivaamaan ja kauhulla ootan mahan kasvua, kun se pahentaa tuota iskis kipua:( Mutta onneksi tuo mies osaa hieroa tuota niin rasittavaa vaivaa:)

Kauhee kun aika menee nopeesti kun lukee kaikkien juttuja ja porukka varailee jo rakenneultraa.

Liikkeistä sen verran, että täällä on alkanut kunnon iltajumpat:love: Kai niitä hieman tuntu jo 16+ viikoilla, mutta eihän näin ekaa odottaessa varmaa ollut ja vieläkin epäilen, että josko se kuitenkin vain on se pieru mikä siellä myllää:D Mutta nyt on parina iltana ollut hyvinkin selkeät iltajumpat:love:

Peittoa ei täällä heilutella, 2kk aikana ehkä 2 kertaa, joka on meille hyvinkin epänormaalia, ollaan oltu makkarin puolella hyvinkin aktiivisia ja yhteistä taivaltakaan ole takana kuin vasta 8kk, mutta inhoan ajatustakin läheisyydestä, hellimisestä, miehestä jne.:(

Mites mammahormoonit, onko ollu selkeitä hormoonien aiheuttamaa kiukkua? Tai muita muutoksia henkisessä puolessa? Vai oonko ainoo joka on seonnu lopullisesti:D

Tyttönen ja nyrkkeilijä 17+4
 
Tänään oli neuvolalääkäri. Kuultiin taas sydämen sykkeet 150/min. Muuten ei mitään ihmeellistä, arvot oli ok, ei tehty sisätutkimusta kun ei oo ollu mitään sen alueen vaivoja. Paino oli pikkusen laskenut kolmen viikon takaisesta. Ihme, kun tuntuu, että nyt tuo maha on tosissaan alkanut kasvaa, enkä ole mitenkään erityisen terveellisesti tai vähän syönyt. Kaiken kaikkiaan alkuun verrattuna on tullut vajaa kolme kiloa. Tuleva sokerirasitus vähän hirvittää, mutta onneksi siihen on vielä aikaa ehkä parikin kuukautta.

Kiukkurintamalla on ollut muuten yllättävänkin tasaista, mutta sunnuntaina kun mies oli vienyt auton vaikka olisin itse halunnut sitä käyttää, niin kiukutti niin paljon, että itseänikin melkein nauratti. Oli just oikeen sellanen järjenvastainen pms tyyppinen kiukutus.

Ihana kun tunnette jo liikkeitä! Mulla ei vielä mitään. Ainakaan sellaista, mitä tunnistaisi.

17 + 5
 
Tosta hieronnasta vielä. Ehkä vähän harmitti, kun tällä hierojalla ei sitä kokemusta ollut, miten olla jne. Huomenna menen taas ja olen nyt testaillut tyynyn kanssa kotona ja varmaan voisin köllötellä sen avulla pötsilläni vielä tän kerran.

Liikkeitä tuntuu ajoittain. Mulla on tälläkin kertaa istukka edessä ja se taitaa vaimentaa liikkeitä taas niin hyvin et menee päiviä, etten tunne mitään. Nyt siis 16+2. Eilen taas oli kunnon partyt vatsassa, olin kyllä itsekin aika kiihdyksissä, niin kai pienikin sai omat ryöppynsä samalla.

Mielialasta. Sanoin miehelle just vastikään, että olo on "eniten v*tuttaa kaikki". Ei nyt ihan sentään mun perussettiä... Sit toisaalta saatan alkaa itkemään hölkällä, kun "mä olen NIIN onnellinen". :D Yritän hillitä itseni edes kotona, jottei lapsen tarttis kestää mun oikkuja niin paljon.

Mullakin olis ens viikolla nlalääkäri ja 3,5 viikon päästä rakenneultra. Merikki, ehkä vähän yllättävää, että ei tehty sisätutkimusta. Jotenkin mä miellän sen lääkärikäynnin ainoaksi tarkoitukseksi, mut ehkä mun mielikuvat on vääriä :) Rakenneultraa odotan jo kovasti, se tuntuu nyt tärkeältä taitepisteeltä.

Mulla painoa tullut nyt tasan 2 kg. Jos jotain kerää, se jää :) Normaalisti vaikkapa hyvin syödyn viikonlopun jäljiltä paino putoaa itsestään normaaliksi, mut nyt se on ja pysyy mukana. Joulua odotellessa... :)
 
hei,

hiljaiseloa täälläkin. työt ja kaikki oheisohjelma vienyt puhdin kirjoitella mitään, hyvä kun joskus kerkiää lukasemaan. Tänne ei mitään sen ihmeempiä. Olot on ihan okei, ei mitään uutta. Odottelen vain sitä rakenneultraa, enää puolitoista viikkoa :).
Saatiin naapurilta hoitopöytä kun muuttavat pois. Haluisin itsekin muuttaa meidän kaksiosta, mutta en jäädä tähän samalle asuinalueelle, joten odotellen..

En muista laitoinko siitä mitään, mutta edelleen hämmentyen että kun seuraava neuvolakäynti tuolla lokakuun lopussa niin se on se Kela-neuvola, missä siis saa raskaustodistuksen. Uskomatonta jotenkin että kohta puoliväli jo häämöttää ja tässä sitä mennään. Mahakin iltaisin nyt vähän pullottaa ja omaa jotain muotoa mutta töissä vielä menee liikakilojen piikkiin.. ;)

tämmöistä omanapaista jorinaa.. mutta käyty nyt sanomassa että täällä ollaan kyllä (y)

saraneito ja 18+2? nyt vauva siellä jo kuuntelee ääntäni. :) aina yhtä ihmeellistä.
 
Täällä käyty tänään lääkärineuvolassa, jossa ilokseni näin vauvan ultralla :) siis en tiennyt että kuuluu tarkastukseen. Ja sukupuolenkin olisi nähnyt jos olisi ollut kuulemma vähän paremmassa asennossa :)

Kaikki oli hyvin, vauva potkiskelee jo enemmän että varsinkin kun käytän tukivyötä niin silloin tuntuu paremmin hipaisupotkut. Ja senkin varmistin, että eihän tukivyö litistä vauvaa, ja kuulemma pelotta sitä voi pitää (y)

Täälläkin ilmassa kauheaa ärtyneisyyttä!! Siis mulla.. Ei ole kivaa kun ollaan kahdestaan melkein aina minä ja esikoinen niin mulla menee vaan hermot kaikkeen :( yleensä olen ihan iloinen ja otan kevyet asiat kevyesti ja nyt tuntuu etten kestä yhtään mitään oikkuiluja. Ehkä viimeaikainen univelka lisää tätä olotilaa, kun tytöllä on flunssa ja yöt olleet tosi risaisia molemmilla..

Mutta ihana on olla ulkona nyt kun on Raikas syyssää! Ja niin kaunista kun lehdet ruskaantuu ja tippuu. Pitää vaan jaksaa lähteä aina ulos nauttimaan :)

Mukavaa viikkoa kaikille!

Milagro ja bebe 16+2 varmaankin
 
Eilen kävin taas hierojalla. Onnistui vielä juuri juuri maalla, tyyny lantion alla. Seuraavalla kerralla varmaan pitää jo kyljellään. Nyt masutuubi alkaa näyttää selvästi enemmän vauvamasua, alaosa alkaa pullistua sen tyyppisesti. Vielä mahtui juuri juuri yhdet löysähköt normihousut jalkaan kun viritti ne ihan alas. Varalta kuminauha vielä taskussa, jos alkaa iltapäivällä puristaa.

Viime aikoina on tullut surffaillua nettikirppiksillä ja osteltua värikkäämpää vaatteita ja kestovaippoja. Kyllä noita värikkäämpiäkin jonkin verran onneksi löytyy. Enää en kyllä tylsiä valkoisia ja beesselä osta. Paitsi ihan pienessä koossa saattaa joutua niihin tyytymään. Ja tuleehan niitä äitiyspakkauksen mukana jonkin verran.

Uusi viikko 18+0! Enää kaksi viikkoa puoliväliin ja rakenneultraan!
 
Minäkin kävin eilen hieronnassa. Sain paljon paremman asennon tällä kuin edellisellä kerralla. Nyt rullattiin tyyny kunnolla lantion alle, joten mahalle jäi kyllä hyvä tila. Teki hyvää!

Flunssaa pukkaa :( Eilen jo oli pieni tunne kurkussa, nyt kunnolla. Toivottavasti menee kevyenä ja nopeasti ohi.
 
Hei taas pitkästä aikaan :) Ensin täytyy hehkuttaa että pahoinvointia ei oo ollu sunnuntain jälkeen ;) vointi muutenki parempi.

Lääkkeistä ollu puhetta, mille viikoille buranaa sai syödä?

Täällä kans joudutaan ylipainon takis sokrutesteihin ja viikonpäähän varasin ajan. Toista kertaa en niihin mene jos ei tarve, mittarin sain kotia et voin mittailla, arvot on aina hyvät :)

Hui kun osa on jo pitkällä, itestä tuntuu että aika vieläkin matelee!

Kateeks käy teidän hieroja aikoja, pitäs saada itekki aikaseks mutta mutta... :D

Tilasin itelleni kans tukivyön. Mulla alkaa hirmu aikaseen repiin mahaa (liitokset kai) ja menee maha nii kipeekd ettei voi liikkua. Näin siis aikasemmin, tiedänny si miten käy.

Mutta ruoka tulille ja sit shoppailemaan!

Kyyneltenhymy &Anni-Eemeli 15+3
 

Yhteistyössä