Maalismammat 2013 :)

Nyt tulee vähän omanapainen pyörähdys mutta...

Sieltä se raskausdiabetes taas pölähti.. No voi ny HÖH!
Eip tää nyt niin kauhee shokki ole mutta olisin kyllä mieluusti ollu ilman sitä :D

Noss1 ja öttiäinen 25+1
 
Apua,mihin tämä aika hurahtaa! 1,5 viikkoa kulunut siitä kun olen viimeksi kirjoitellut. Meillä on kyllä ollut isännän kanssa nyt paljon työvuoroja limittäin ja kun olen yksin lasten kanssa, niin turha kuvitellakaan että koneelle ehtisi. Mutta nyt alkoivat yötyöt 1/3, joten ei muuta olekaan kuin aikaa =). Täällä masun kanssa kaikki hyvin! Ajoittain tuntuu olevan masu tosi korkeella ja olo on tukala kun hengittäminenkin tuntuu työläältä. Ei ole oikein keuhkoilla tilaa niin kuin ennen. Jotenkin hormonimyrskytkin ovat alkaneet taas monen seesteisen viikon jälkeen ilmaantua. Kai sitä valmistautuu henkisesti jo siihen lapsen vastaanottamiseen ihan konkreettisesti. Isäntä lähti eilen yhdelle ja kun yhdestä tulikin muutama, niin järjestin sellaiset itkuraivarit, että alta pois : /. Tähän kyllä selityksenä, että en osaa ikinä nukkua jos hän on viihteellä. Ja nyt tosiaan alkavat nämä yövuorot, joten olisi ollut oikein kiva nukkua viime yönä. Mutta ei. Herra tuli kyllä kotiin jo klo 1 kun riittävästi puhelimessa räyhäsin. Mutta olin niin raivona, etten itse saanut unta ennen neljää. Ja toki vauvakin melskasi kun mulla oli raivo päällä. Mutta siis muuten täällä kaikki kivasti, joulua odotellen =).

Noss1 Kiloja on reippaasti tullut lisää, mutta nyt viime viime viikkoina tahti on hiipunut. Sama kehitys siis kuin aiemmissakin raskauksissa =). Voisin lyödä vetoa, että samoissa kilolukemissa mennään synnärille kuin aiemminkin. Itse kun olen tällainen raskauskilojen kerryttäjä jo heti alusta asti, niin on uskomatonta, miten toisille niitä ei vaan tule! Harmi, että raskausdiabetes tuli kiusaksi tälläkin kertaa :(. Toivottavasti saisit pelkopolilla sektiopäätöksen ilman, että pitäisi montaa kertaa asiasta vängätä.

mamma_84 Kurjaa, kun selkäsi kipuilee aina vaan :(. Ei siinä muu auta kuin olla sairaslomalla. Milloinkohan suostuvat kirjoittamaan saikkua äitiysloman alkuun saakka? Käsittääkseni vitkutellaan aina max. viikko kerrallaan eteenpäin saikun myöntämisen kanssa.

Faelivrin Hienoa, että löysitte uuden auton jo näin pikaisesti! Millaiseen päädyitte? Täällä suonenvedot ovat erittäin tuttuja vaivoja, erityisesti yöllä mutta myös päivisin. Raivostuttavaa herätä niihin joka yö, kun nukahtaminen on välillä sen jälkeen mahdotonta. Mun yleisin lenkkeilyaikani onkin nykyään aamulla 4-5 aikoihin : /. Meillä meni muuten tuo vakuutushomma todennäköisesti pipariksi. Hain sitä netistä 2 päivää ennen takarajaa. Sain viestin, että mulle on lähetetty terveysselvitys. Tuota terveysselvitystä ei kuitenkaan kuulunut ennen kuin vakuutuksen hakemisen aika tuli umpeen. Vakuutusyhtiön kämmi tuo on mun mielestä. Lupasivat maanantaina ilmoitella, pystyykö vakuutusta vielä ottamaan, mutta ilmeisesti ovat hyvin tiukkoja noiden hakuaikojen suhteen.

savonmama86 Meillä on sekä kantoliina että rintareppu. Ihan pieninä vauvat ovat olleet rintarepussa kun voivat olla vielä sykkyrällä. Sen jälkeen kantoliina on tuntunut lapsen kannalta ergonomisemmalta. Manducasta kyllä haaveilen, sitä ovat monet kehuneet kun menee isommallekin. Tuo meillä oleva Björnin rintareppu on sellainen, että siitä tuntuvat vauvat kasvavan äkkiä ulos. Liina tuli tosi tarpeeseen varsinkin kuopuksen kanssa, kun oli kädet vapaana esikoista varten/ruuan laittoon/siivoiluun/vaunujen työntämiseen. Vielä kun osaisi vähän monipuolisemmin käyttää liinan sitomistekniikoita, että voisi kantaa vaikka selässä lasta. Meillä taidetaan vielä mennä noilla samoilla vaunuilla, jotka on aikoinaan hankittu esikoiselle. Ovat jo elämää nähneet, mutta kun toimivat niin en raaski uusia ostaa.

Catnip90 Mullakin on joinain päivinä selvää masun turpoamista! Tässä yhtenä päivänä aamulla meni takki vielä ihan nätisti kiinni, mutta iltapäivällä töistä lähtiessä otti niin kovin kiinni. Ja nämä yövuorot ovat turvottelun kannalta kyllä inhottavia. Mä odotan jo innolla synnytystä! Raskausaikakin on ihanaa, mutta haluaisin jo tutustua tähän kaveriin! Ainoat huoleni liittyvät siihen, että en haluaisi uudelleen kokea synnytystä, jota vauhditetaan iv-oksitosiinilla. Viime synnytyksessä multa otettiin streptokokki b-näyte, joka oli positiivinen. Otettiin sen takia kun vedet menivät. Jos tuo streptokokki b on positiivinen, niin vauvan tulisi syntyä 18 tunnin sisällä vesien menosta tai sepsisriski kasvaa. Vesien menon jälkeen mulla vaimeni supistukset ja niitä käynnisteltiin oksitosiinitipalla. Oli nopea ja raju avautuminen, tuntui ettei itse pysynyt mukana ollenkaan. Toivon, että ensi kerralla synnytys alkaisi supistuksilla. Toivottavasti pääsette miehen kanssa yhteisymmärrykseen synnytykseen osallistumisesta. Henk.koht. toivon, että saisit miehesi mukaan, koska se on niin täysin ainutlaatuinen kokemus ja yhteinen muisto koko loppuelämäksi. Ja luulenpa, että pahimmatkin huulenheittäjät ovat totista poikaa siinä vaiheessa kun vauva ihan todella syntyy. Meillä päin ensisynnyttäjät ovat päässeet synnytystapa-arvioon, joka pitää sisällään lääkärin sisätutkimuksen ja ultran. Tosin nyt säästöjen myötä on taidettu luopua tuosta. Nämä ovat varmaankin paikkakuntakohtaisia juttuja. Jos neuvolan th tai lääkäri epäilee vauvan olevan huomattavan iso, niin luulisi silloin pääsevän. Sf-mitta kertoo toki karkeasti vauvan koosta. Kysy ihmeessä neuvolasta, jos mietityttää. Ja sievältä näyttää masusi tuossa kuvassa =)!

Rva J. Ihan luonnolliselta kuulostaa tuo liikuttumisesi pelkopolin keskustelun jälkeen. Sehän kertoo siitä, että työstät niitä asioita mielessäsi. Toivottavasti saat kaipaamasi avun ja tuen noilla käynneillä :). Hienoa, että nykyään otetaan vakavasti synnytykseen liittyvät pelot ja huolet.

Myy* Ihanaa, että saat miehesi pian kotiin=)! Ihan taatusti hän hämmästyy miten masusi on näinä viikkoina kasvanut. Eivät kuvat oikein tee oikeutta näille muodoille.

Mukavaa viikonlopun jatkoa! Mä menen etsimään tulitikkuja silmiin..

Amarinwa ja Wiskari 27+5
 
Faelivrin
Heipsan ja mukavaa uutta viikkoa taas kaikille!
Enää viikko jouluun! :)

Rva J. - Kiva kuulla, että koit hyödylliseksi sen pelkokeskustelun. Toivottavasti mielessä kummittelevat asiat pian helpottaisi sulla. Ja jos kerta itkettää, niin muista itkeä vaan. Kyllähän se olo pitää ulos päästää. :)

Myy* - Voi ihanaa kun saat vihdoin sen miehen sinne kotio. Kyllä täytyy sulle hattua nostaa, että jaksat siellä noin pitkään ilman sitä miestä. Mä olen varmaan vähän liiankin riippuvainen tuosta omastani. Päivänkin erossa olo tuntuu jotenkin todella ahistavalta. Mutta tuo mies on kyllä ihan samanlainen. Sekin aina tuskastuu jos minä olen esim. yhdenkin yön jossain muualla kuin kotona. Me kun tehdään melkein kaikki aina yhdessä. :) Mutta nauttikaa te nyt sitten yhdessäolosta! Toivottavasti se sun mies nyt pysyykin siellä kotona. :)

mamma_84 - Voi voi.. toivottavasti saisit selän pian parempaan kuntoon. Tiedän liiankin hyvin kuinka tuskaa voi kipeän selän kanssa olla. Täällä kun kärsitään samasta jutusta. Musta vaan tuntuu siltä, että mikään ei auta siihen. :/
Kiva juttu, että sait sokerirasituksesta hyviä uutisia! :)

Noss1 - Harmi juttu tuo raskausdiabetes :/ Onneksi sinä olitkin tainnut jo osata siihen hieman varautua niin ei täytenä yllätyksenä tullut, vaikka eihän se toki mitään mukavaa silti ole.

Amarinwa - Oivoi.. ei ole kyllä aina helppoa tämä raskaana olo. Ikävää, ettet saanut suuttumukseltasi nukuttua. :/ Täällä on onneksi säästytty nyt pahimmilta raivareilta. Sellaisia pieniä tuleekin sitten vähän useammin, mutta ne onneksi useimmiten loppuu nauruun kun huomaan, miten typerä taas olenkaan. :) Mutta täytyy myöntää, että minä olisin varmasti myös saanut hieman isomman kohtauksen tuossa sinun tilanteessa.
Me ostettiin sitten sellainen farmari laguna. Miehen kanssa kyllä pitkään sitä pohdittiin, kun kumpikaan ei oikein ole aiemmin ollut noiden ranskalaisten autojen ystävä, mutta päätettiin sitten kokeilla. Niitä kun tuntui löytyvän niin sopivaan hintaan. Ja hyvin se ainakin nyt viikon ajan on pelittänyt. :) Miehen työkaveri omistaa tismalleen saman auton kun me ja hän ainakin oli vain kehunut meidän ostosta ja sanonut, että itse ainakin on ollut omaansa täysin tyytyväinen. Toivottavasti voidaan mekin pysyä tyytyväisinä valintaamme. :)
Voi harmi tuo vakuutus homma.. Ja on kyllä minunkin mielestä niiden vika, mutta minkäs teet jos ne päättävät, että se meni liian myöhäiseksi. :/

Noniin ja sit omaa napaa..

Neuvolalääkärissä tosiaan kävin viime viikolla ja kaikki oli oikein hyvin. Pääsin taas nopeasti pienen näkemään kun lääkäri ultrasi. Se on kyllä aina yhtä ihanaa. :heart:

Täälläkin on jo suurimmaksi osaksi kaikki jouluvalmistelut valmiina. Vähän on leipomishommaa ja jotain muuta pientä vielä. Mutta kaikki joululahjatkin on jo ostettu! :) Eilen tehtiin koko asunnon kattava joulusiivous. Puunattiin miehen kanssa kolme tuntia ihan hiki hatussa. Mutta nyt on kyllä siistiä! :) Pelottavaa vaan, että tulikohan mun huhkittua vähän liikaa kun nyt eilisillasta asti on mahaa vihlonut jotenkin todella kummasti.. :/

Laitettiin täällä myös vauvalle huonetta kuntoon viikonlopun aikana. Koottiin sille oma pikkuinen hyllykkö ja sinne laitettiin jo minun vanhoja kirjoja ja leluja odottamaan. Joo eihän se vauva niillä hetkeen sitten mitään tee, mutta onpahan valmiina sitten. :)

Sellaista siis tänne...

Muistakaa nyt nauttia jo ennen joulua kun kohta se on jo täällä ja se menee aina niin nopeasti! :)

Faelivrin & tonttunen 27+3
 
Heipsan!

Tänään oli taas neuvolakäynti ja jotenkin ne saa mut aina pahalle tuulelle!
Taas paasattiin lihomisesta sun muusta ja onhan se totta, että liika painonnousu on vakavaa raskauden aikana lapsellekin ja itselle, mutta ärsyttää kun pitää oikein haukkua toista vaikka mulla jo valmiiksi vaa'alta tullessani on naama punaisena häpeästä. Paino on ollut muutenkin itselleni aina arka aihe koska se on aina heitellyt herkästi suuntaan sun toiseen. Nyt oli siis tullut 800g per viikko... Pissasta löytyi vähän sokeria ja neuvolatäti kysyi olenko juonut tai syönyt jotain sokeria ennen neuvolaa johon vastasin juoneeni vadelmamehua juuri ennen kun tulin kun en kerinnyt aamupalaa syömään. Siitähän vasta soppa syntyi; MEHUA! Se lihottaa ja sitä saa juoda korkeintaan lasin päivässä mutta minä en mielelläni sitäkään painon vuoksi... :D Siinä sitten heti saarnan perään mittailtiin verenpaine joka oli niin ylhäällä ettei neuvolatäti edes maininnut kuinka korkealla, sanoi vain, että mitataan kohta uudestaan ja pyöritteli silmiään (kai se on koholla kun toinen on naama punaisena ja hikikarpalot otsalla ahdistuksesta!!) :D Sehän on aina koholla neuvolassa, jonka vuoksi sitä lähinnä kotona mittailen (eilen kotona paineet oli 118/78 eli ihan normaalit).
Muuten kaikki olikin hyvin, vauvan sykkeet n.150, kuulemma todella napakat ja vahvat :heart: Vauvakin koitti sanoa mielipiteensä tyhmästä neukkutädistä kun rupi potkimaan niin että koko maha heilui kun kuunneltiin sydänääniä ja tunnusteltiin muuten masua :p
Sf-mitta oli tällä kertaa n. 30cm ja kysäisinkin kokoarvio-asiasta, että tehdäänkö sitä missään vaiheessa kun on huolettanut vauvan mahdollisesti suuri koko kun itsellä vielä on painoakin tullut. Neuvolatäti tuntui sivuuttavan koko asian ja sanoi ettei kuulemma ole perusteita millekään kokoarvioille ja kai lääkäri sitten viikon 36 lääkärintarkastuksessa sanoo jos vauva vaikuttaa suurelta. Mukavaa, että kerrankin kun tällaisella ujolla ensi-odottajalla on kerran jotain kysyttävää tai huolenaihetta jostakin asiasta kun en muuten ole paljoa neuvolassa kysellyt mitään tai valittanut, niin heti tyrmätään omat huolet olankohautuksella...
Anteeksi tämä valituskirjelmäni, oli pakko tulla tänne valittamaan, ettei mies tule hulluksi mun kiukkukohtauksista :D

Faelivrin Pitää itsekin päästä joskus Rajattoman keikalle, on ihanan kuuloista musiikkia! :) Onnea uudesta autostanne, hyvä että löysitte vihdoin mieleisenne! Ikävä vaiva tuo suonenveto, itse olen vain kerran tainnut nyt raskausaikana herätä siihen, että jalasta vetää suonta, mutta meni kuitenkin onneksi ohi nopeasti. Hyvä, että neuvolalääkärissä todettiin kaiken olevan kivasti ja pääsit näkemään vaavinkin :) Oi kumpa meilläkin olisi ultra neuvolalääkärissä! Harmittaa oikein kun ei ole enää yhtään ultraa eikä pääse pientä näkemään kun vasta synnytyssalissa seuraavan kerran :) Ehkä odotus palkitaan! Äläpäs huhki liikoja siellä, itselle on kanssa nuo vihlomiset tulleet tutuiksi kun ei aina ymmärrä että pitäisi ottaa välillä rauhallisemmin. Mutta kyllä se ohi menee, muistat vain levätä!

Rva J. Hyvä, että olet päässyt setvimään mieltä vaivaavia asioita sinne pelkopolille! Varmasti on ihan normaalia, että on itkuinen olo tuon jälkeen ja asiat jäävät hetkeksi pyörimään mieleen. Hyvä, että saat apua niihin asioihin, että pystyisit nauttimaan raskaudestakin paremmin mielin :) Kaikki sujuu varmasti hyvin, usko tai älä!

Noss1 Voi ei, inhottava tuo raskausdiabetes! :( Onneksi tosiaan olit jo varautunein mielin asian suhteen ettei nyt ihan puskien takaa tullut. Ajatellaan positiivisesti, maaliskuuhun ei ole edes niin pitkä matka enää! :D Kauniisti pyöristynyt masu siellä sinulla :flower:

mamma_84 Kamalaa tuo selkäsärkysi! Ei varmasti ole mukavaa jos tarvitsee jo sauvoja avuksi kävelyyn, hae ihmeessä sairaslomaa ettei mene pahemmaksi!

Myy* Hui, onpas miehesi tosiaan ollut kauan poissa! Varmasti yllättyy kovasti, kyllähän se masu kymmenessä viikossa kasvaa huimasti :p Hienosti olet yksin jaksellut, itse en kestäisi varmaan yötäkään ilman miestä, niin tiiviisti ollaan oltu yhdessä monia vuosia =)

Amarinwa Siellä varmasti odotellaan jo äippälomaa innolla, itse en jaksaisi varmaan yötöitä enää tehdä! Täällä myös vaavi on vielä suhteellisen korkealla ja iltaisin varsinkin on samoja vaivoja täällä kuin sinulla. Tuntuu, että ei jaksa hengittää, tekee mieli vaan läähättää kun keuhkot tuntuvat ahtaalta, ei kivaa! :p
Myös hormonit ovat täällä jälleen valloillaan (kuten ehkä neuvolapäivityksestänikin huomaa..) toki ymmärrän raivarisi ihan hyvin. Itse olen onnekas kun mies ei ole pahemmin viihteellä käynyt, paitsi jos itse olen ollut mukana istumassa iltaa, eli todella harvoin. Itse en osaa nukkua myöskään kun mies on poissa kotoa, joten voin uskoa kuinka ikävää se on jos on yövuorotkin vielä tulossa! Hyvä, että kuitenkin sait miehesi kotiin suht "ajoissa". Toivottavasti sulla tosiaan tulisi "normaali" synnytyskokemus tällä kertaa eikä jouduttaisi millään vauhdittelemaan. Varmasti inhottava kokemus jos tuntuu ettei itse pysy ollenkaan mukana omassa synnytyksessään. Paljon olen miettinyt miehen tuloa mukaan synnytykseen ja olen ottanut varovasti asian puheeksikin miehen kanssa. On hän ihan fiksusti nyt asiasta puhunut ja uskon, että tulen hänet mukaan ottamaankin. Kuitenkin juuri tuon yhteisen kokemuksen vuoksi hänet kuitenkin mukaan haluaisin ja kun mietin itseni mieheni tilalle, surettaisi minua älyttömästi jos en pääsisi olemaan läsnä oman lapseni syntymähetkellä. On se varmasti yksi elämän tärkeimmistä hetkistä kuitenkin :heart:

Hyvää joulun odotusta kaikille odottajille (eikö tämä elämä olekin yhtä odotusta?!)! :D Nauttikaa tortuista ja pipareista, itse aion ainakin ihan vaan neuvolatätiä uhmatakseni leipoa tänään torttuja ja syödä niitä!! :stick: :p


Catnip & tyllerö 29+0
 
Iltaa!

Mulla olis paljonkin asiaa mut en nyt jaksa kommentoida, mulla oli viime torstaina hieno pitkä tarina tässä ja kun olin painamassa "lähetä", sivusto ilmoitti "sinun tulee kirjautua sisään kommentoidaksesi" ja niin hävisi hienot tekstit taivaan tuuliin. Harmitti niin vietävästi että meni näin kauan aikaa toipua :D pitää taas perehtyä paremmin viimeisiin postauksiin jotta muistan mitä piti kommentoida :D

Muuten tulin vain ilmoittelemaan että hengissä ollaan edelleen, raskausdiabetesta ei täällä todettu, vaikka paastoarvosta pääsi terkkari sanomaan, heilui siinä aika rajoilla 5,2 kun sais olla max 5,3...

Perjantaina poksui 26 +0 :heart:

Joku tuumasi että päivitän ahkeraan masukuviani, no ehkä niin, oon ottanu tavakseni päivittää parittomien viikkojen perjantaina, elikkäs tän viikon pe olis sit jo seuraava kuva :D Ja onhan se kiva muisto sitten itselleenkin nähdä jälkeenpäin masun kasvu ja kehitys :)

Huomenna on sitten neuvolalääkäri, en yhtään tiedä mitä siellä tapahtuu tai mitä tehdään mutta kaipa tuokin siitä sitten selviää.. Ilmeisesti kuitenkin tapaan terkkarin ennen lääkäriä ja perus pissat, verenpaineet, hemoglobiinit??

Perjantaina työpäivän jälkeen heitän työavaimet laatikkoon, sitten alkaa KAHDEN VIIKON JOULULOMA!!! Aion kyllä nauttia joka ainoasta päivästä, töihin paluu olis 7.1, siitä ei oo enää ku viis viikkoa äippälomaan, iiiiiiiiiiiiiks! Alkaa jännittämään ku vuosi vaihtuu, mut ihan pelkästää positiivisesti :)

Selkäkivut ovat ilmaantuneet vaivakseni, sekä lantion alueen kivut tuolta selän puolelta, on varsinaista suunnittelua välillä kun haluaisi vaihtaa kylkeä sängyssä, ei oo kivaa :(

Ei muuta ku nukkumaan, palaillaan taas!

Tigerina + pikkuherra 26+3
 
Iltaa!

Faelivrin Meilläkin on ollut farkku-Laguna! Ihan ok peli oli ikäisekseen. Meillä oli vuoden 2000 malli kolmen vuoden ajan. Viime tammikuussa vaihdettiin uudempaan. Joku helkkarin pallonivel oli sellainen, jota jouduttiin pariin kertaan korjaamaan, mutta eikös noissa autoissa nyt aina aika ajoin jotain joudu fiksailemaan. Ihanaa, kun olet päässyt pienen ultrassa näkemään!!:) Teillä onkin jo tosi hyvällä mallilla jouluvalmistelut. Mäkin yritin yövuoroja hyödyntää ja tehdä viime yönä töissä jouluksi fudgeja lahjaksi, mutta en tiedä mikä meni vikaan. Ei se seos jähmettynyt millään vaan on ihan lusikalla kaavittavaa. Pirun hyvää kyllä, syön sitten itse, kun ei voi lahjaksi antaa :). Mulla on tällä viikolla töitä (tämän yön jälkeen) pe-su ja pitäisi sitä ennen tehdä joulusiivot, käydä jouluruokaostoksilla ja muutenkin vähän sapuskoja valmistella.


catnip90 Voi hitto, että osaakin olla terkkarisi tökerö! Aika ristiriitaista kyllä, että hän paasaa painostasi ja pelottelee vauvan mahdollisesti suurella koolla, mutta ei kuitenkaan näe perusteita painoarviolle eikä osaa edes vastata kysymykseesi :mad:. Kiva, että vauvalla kuitenkin kaikki hyvin ja antoi vielä vähän monoa th:lle :). Hyvä, että olette vähän saaneet vietyä eteenpäin keskustelua miehen osallistumisesta synnytykseen.

Tigerina Ääh, niin ärsyttävää kun olet kirjoittanut pitkät pätkät ja sitten painat väärää nappia ja teksti katoaa tai käy noin jostain muusta syystä! Kiva kuulla, että säästyit raskausdiabetekselta :). Nautihan lomastasi, kuulostaa huikealta!! En ole kuin ihan vaan vähän kade..

Eivät ne unet kovin hyvin jatkuneet sen jälkeen kun rakas sulhoni pilasi yövuoroa edeltäneen yön. Ekan yövuoron jälkeen sain nukuttua pätkissä kaksi tuntia, kunnes poitsu sai raivarit aamupalapöydässä alakerrassa. Mies ja lapset lähtivät aamupalan jälkeen ajelulle, mutta en saanut enää nukuttua. Kiukutti ja itketti ja turhautti niin kovin, että nenästä alkoi tulla verta oikein kunnolla. (Onko muuten muilla tätä raskausvaivaa, siis yhtäkkistä nenäverenvuotoa?) Koita siinä sitten nukkua. Onneksi iltapäivällä torkuin vielä hetken. Mutta tokan yövuoron jälkeen, siis tänään, heräsin klo 14.25!!! Enkä herännyt kuin kerran suonenvetoon. En ole ikäpäivänä nukkunut yövuoron jälkeen noin kauan! Mulle on hyvä saavutus jos osaan nukuttua kahteentoista. Ihan kuin olisi ollut pientä univelkaa ilmassa.

Tänään soittelin uudelleen If:iin, kun eivät soittaneet tänään sieltä, vaikka olin soittopyynnön jättänyt. Nyt puhelimessa oli nainen, joka otti heti asiasta selvää. Sain sitten poikkeuksellisesti hakea vakuutusta, koska kyseessä oli heidän mokansa. Äsken täyttelin terveysselvitystä. Saas nähdä haluavatko kopion neuvolakortista tai jotain muuta tarkempaa tietoa. Tosi tarkkoja kysymyksiä kyllä. Kuopusta odottaessa meillä oli vakuutukset Pohjolassa ja mielestäni siellä ei ollut noin yksityiskohtaisia kysymyksiä.

Tämän yövuoron projekti olisi paperikuvien tilailu omista valokuvista. Näemmä viimeiset paperikuvat on lasten synttäreiltä helmikuulta :). Se näissä yövuoroissa on kyllä mukavaa, kun saa puuhailtua kaikenlaista, mihin kotona ei oikein ole aikaan.

Mukavaa joulun odotusta!

Amarinwa ja Wiskari 28+0
Herran jestas kun nyt ovatkin viikot alkaneet kovaa vauhtia vyöryä eteenpäin!
 
Moi kaikille maalismammoille! :) En tiedä muistatteko mua tuolta ketjun alkupäästä? Varhainen keskenmeno sattui kohdalleni. Ajattelin vaan tulla kuulumisia kertomaan, täällä mennään viikolla 17+2 ja LA 28.5. Keskenmenon jälkeen mulla tuli yhdet menkat ja seuraavasta kuerrosta tärppäsi. Emme mitenkään silloin raskautta yrittäneet ja petipuolella oli siinä kuussa hyvin hiljaista. :D Onnea vaan odotukseen, monella näyttääkin viikkoja olevan mukavasti. Täälläkin uskallan jo hieman nauttia raskaudesta.
 
  • Tykkää
Reactions: mariana87
Faelivrin
Hyvää huomenta!

Enää neljä yötä jouluun! :xmas:

catnip90 - Voi ei.. sun neuvolan th kuulostaa aika ikävältä tyypiltä. :/ On kyllä tosiaan kumma, että ensin paasataan painon noususta, mutta sitten ei ragoida mitenkään äidin huoleen siitä, että jos onkin kovin isokokoinen vauva. Mukavaa kuitenkin, että kaikki on pienellä siellä hyvin. :)

Tigerina - Mua ois kyllä ärsyttänyt suunnattomasti kanssa, jos ois käynyt tuo sama tilanne noiden tekstien kanssa. Täysin ymmärrettävää, että meni aikaa toipumiseen. :D
Kiva kuulla, ettei sulla raskausdiabetesta todettu!
Oijoi, ihanaa lomaa sulle! Muista nauttia. :)

Amarinwa - Hei minäkin suunnittelin kokeilevani ensimmäistä kertaa fudgen tekoa. Mies sitä jo odotteleekin kieli pitkällä. :D Toivotaan, että onnistun. :)
Jaksamista sulle jouluaherruksiin! Oon kyllä niin tyytyväinen, että itse oon kerrankin hoitanut kaiken niin ajoissa, että nyt saa oikeastaan vaan nautiskella. :)
Hieno juttu, että saittekin sen vakuutuksen vauvalle ja vakuutusyhtiö myönsi virheensä!

tryffeli89 - Hei kyllä minä ainakin muistan vielä sinut. Voi, miten ihania uutisia! Paljon onnea uudesta raskaudesta. Ihanaa, että uskallat siellä jo nauttia, vaikka alkuun on varmasti ollut hankalempaa. Paljon onnea odotukseen ja ihanaa joulua! :)

Tällä mammalla menee täällä asiat oikein mukavasti ellei jatkuvaa inhottavaa selkäkipua oteta huomioon.
Oon niin innoissani kun me tänään haetaan miehen kanssa meidän ensimmäinen yhteinen joulukuusi! Se kuusi on se mistä mä viimeistään aina saan sen joulun fiiliksen itselleni oikein kunnolla. :)

Tyttö se möyrii tuolla mahassa nykyään niin isosti, että kipeetä tekee toisinaan, mutta on se silti mukava huomata, että se siellä kasvaa ja vahvistuu koko ajan. :)

Faelivrin & nuppunen 27+6
 
tryffeli89 Itse en muista sua mutta voi johtua siitä että liityin joukkoon vähän jälkijunassa.. Onnea kuitenkin uudesta raskaudesta! Tosi kiva ettei tarvinnu kauan odotella uutta plussaa... Itsellä takana 2 keskenmenoa (toinen viikolla 13+ ja toinen todettiin tuulimunaksi ekassa ultrassa viikolla 12+) ja näiden jälkeen mnei 2 VUOTTA enne plussaa josta sitten syntyi toi meidän esikoinen.. Ja kyllä sitä kannatti odottaa, saatiin kyllä niin ihanan hurmaava rakkauspakkaus meille <3

Vakuutuksesta Mä inhoon ifiä! Meillä mies hoitaa vakuutukset ja meillä on kaikki ifissä... Ite en saa otettua kun on luottotiedot mennyt (kiitos ihanan exäni joka teki mulle 10 000 ulosoton mun tietämättä, sain selville vasta kun erosin siitä enkä mä millään voinut todistaa että se en ole ollut minä ketä niitä pikavippejä on ottanu/ tavaraa tilannu tonnien edestä netistä kun kaikki oli tehty mun henkkareilla, mun koneella, mun numerolla, mun osoitteella yms yms.. Vasta sitten kun erosin ja aloin taas saamaan oman postini niin asia selvis... Mies kun työttömänä oli 24/7 kotona heitti kaikki laskut roskiin ja mukavasti niistä tuli korkojakin sun muuta...) No anyway... Ifistä haettiin esikoiselle vakuutusta raskausaikana ja ne hylkäs sen syynä äidin ylipaino.. Nice! Ja jättivät vastauksen niin viime tippaan että muualta ei enää sitten saanutkaan haettua :S

No eipä tässä taas muuta.. Tänään jonkinnäkönen neuvolalääkäri... Ai niin ja tänään taas poksutaan! 26+0!

Noss1 ja öttiäinen
 
Moikka kaikki taas pitkästä aikaa..
Aika menee niin nopeesti ettei meinaa millään tähän koneelle keretä pysähtymään.
Joulua laitettu ja kaiken maailman pikkujoulut, joulujuhlat ja joulutapahtumat kierrelty lasten kanssa. Kyllä niitä näkyy vaan tulevan kun lapsilla noita harrastuksia lisääntyy. Täällä ollut muutamana aamuna oikein kunnon pakkaset, joutunut aamulla villasukkia laittamaan jalkaan ja uunia lämmittämään oikein kunnolla jos meinaa mökissä tareta ;). Meillä ollut sellainen sähkön säästö buumi viime vuosina ettei pahemmin noita pattereita huudateta vaan puulla lämmitetään kun sitä saa ilmaiseksi omista metsistä kun vaan jaksaa haalia. :) Ja säästöä todellakin tullut!
Täällä masu kasvaa sellasta kyytiä, ja tosiaan hengitys hyvässä ryhdissä istuessa tuntuu ahdistavalta kun jotenkin painaa keuhkoja. Tekisi mieli aina vähän olla takakumarassa. Kenkien laitto ja lasten lelujen keräys lattialta, siinä huomaa että jokin on kasvanut tielle ;)
Pikkunen potkii kovasti alkuyöstä kun alan nukkua, ihan vimma aina, koko maha hytkyy. Onpahan ainakin hyvä merkki että voi hyvin kun saa kuunnella sen liikkeitä :)


Noss1 Mulla myös oli raskausdiabetes ensimäisen lapsen odotusaikaan. Onhan se inhottavaa, ku mulle ainakin laadittiin ihan hiilihydraattien laskukaavat neuvolassa ja piti tosiaan miettiä mitä suuhunsa laittaa. Onko se nyt enää niin tarkkaa?

Amarinwa Mietin kans et se björnin reppu olis ehkä helpoin. Mut se liinailu kyllä kiehtoisi jotenkin. Oppisikohan sitä käyttämään? Millanen liina olisi helpoin tällaselle ekakertalaiselle?
Minä kans olen voinut tehdä ihan normaalisti yövuoroni, mutta tosiaan herään jo aikaisin viim. klo12 touhuamaan seuraavana päivänä. Kun saiskin nukuttua aina johonkin klo15 asti menis hyvin ne seuraavat yöt. Mut onpahan tuota jaksanu, tottuu siihen. Ja nukun sit yövuorojen jälkeiset yöt kyl yleensä n.12h. Otan sitten takas. :)

Catnip90 Hui.. toi sun neuvolantäti kuulostaa ihan hirviöltä. Onhan sitä painoa tullut mullekin ja joskus enemmän joskus vähemmän mut ei meillä koskaan terveydenhoitaja ole tolleen paasannu. En uskaltas koko neuvolaan jos tolleen aina sais nokilleen. Kauhee.. Meillä työpaikalla notkuu pöydät täynnä suklaarasioita ja kahvilpöydässä jokapäivä jotain herkkuja, eli ei niitä tule kyllä kierrettyä. Jos sulle paasataan sit jostain mehulasista :/ hmm.. täytyisi kai itsekin miettiä et mitähän sitä päivänmittaan syö :p

Tryffeli89 SUURET onnittelut.. Ihanaa kuulla että vaavi sinnekin tulossa! Nauti raskaudestasi täysin sydämin! :)

Tämmöstä tänne savoon :)
Ja oikein hyvää joulua KAIKKI jos en kerkee enää ennen aattoa tähän koneelle.

-Savonmama86 rv25+6
 
savonmama86 Joo on se ihan yhtä tarkkaa nykyäänkin.. Mullahan oli tosta esikoisesta kans rd ja sillon pänttäsin ne niin hyvin päähäni että muistan kaikki ohjeet ja hiilarimäärät etu ja takaperin ulkoo.. Se tässä on kettumaisinta että vaikka mä osaan ne asiat eikä ne oo mihinkään muuttunu niin mä joudun silti menemään diabetes hoitajalle hakeen VIHKON!!! Siis ihan vihkon mihin mä niitä kirjotan ylös :D Ehän mä juu varmaa tiimarista olis ite vihkoo osannutkaa ostaa.. Sitten ne on tässä kahden vuoden aikana menny vaihtaan mittaria ja pitäis kuulemma uus hakea vaikka mulla on toi vanhakin. En sit tiedä miks ne ei sitä kelpuuta.. Mun mielestä täällä pk-seudulla asiat tehdään mahdollisimman vaikeen kautta.. Eipä tässäkään mitään jos meillä olis omassa neukussa se diabetes hoitaja niinku esikoisen aikana kun se on tossa vieressä mutta sekin on sit pitäny lopettaa niin joudun lähtee klo 6 aamulla johonkin hevon pers*****n hakemaan niitä tavaroita...
 
Heippa vaan kaikille!

Vierähti sitten yli kuukaus ennenku ehdin ja jaksoin taas tulla päivittämään kuulumisia. Ja lukemaan teidän kuulumisia! :) tosin pakko oli melko nopeasti vain selailla kun oli useampi sivu tekstiä!

Viimeksi taisin käydä rakenne-uä:n jälkeen kertoilemassa poikauutiset ja rakennepoikkeaman. Viikko sitten käytiin sitten äitiyspolin lääkärillä kontrollissa, joka mittaili vauvan munuaisaltaat ja näyttäisi siltä, että ne itsestään ovat "paranemaan päin", vaikkakin vieläkin hieman laajentumaa oli.
Samalla lääkäri mittasi istukan toimintaa (jotenkin veren virtausta) ja ihan hyviä lukemia tuli. :)
Minulla kun on niitä supistuksia ollut siltä rv 19 asti, niin katsottiin myös parhaaksi tutkia kohdunsuun tilanne. Lääkäri teki siis sisätutkimuksenkin ja vielä ultrasikin kohdunkaulan ja kaikki oli ok. Ei ollut paikat pehmenemässä tai aukeamassa onneksi vielä!

Kävin muutes tällä viikolla sokerirasituksessakin (oli muutes aika inhottava kokemus :/) ja tulokset sain jo samana iltapäivänä. Kaik ok sielläkin! :)

Liikkeet - Poikanen tuntuu olevan edelleen virkeä tapaus, välillä muksii mamia melko kovastikin (etenkin yöaikaan/aamuyöstä). Ja usein istuessa, jos ryhti meinaa olla huono, niin potkaisee/muksauttaa ylävatsaan napakasti kuin sanoakseen, että "selkä suoraksi, ei täällä mahdu olemaan!".

Hmm, jospas tuota nyt ehtisi paremmin alkaa täällä palstailemaan, kun nyt joululta jäin sairaslomalle äitiyslomaan saakka. Muutama koulutehtävä on rästissä kyllä, mutta tuskinpa ne monen päivän juttuja on. Ihana tunne, kun pääsee levähtämään ja vähentämään stressiä.

Pahoitteluni, en nyt kenellekään vastaillut henk.kohtaisesti vaan olin omanapaisesti tänään liikenteessä. Mukana hengessä kuitenkin ollaan! Ihania mahakuvia olitte laitelleet!

Suljettu Facebookryhmä on muutes hyvä idea, minäkin voisin mukaan tulla. Milloin sen on tarkotus alkaa? Onko sis vielä perustettu?

Rauhaisaa joulua toivottelen jo kaikille, kun tuskin ennen joulua käyn palstailemassa enää! Syökää hyvin ja levätkää! :)


mariana87 & piipiäinen rv 26+4
 
Heippa!

Täällä joutui jo tekemään ihan aivotyöskentelyä että ollaan taas kartalla millä viikolla mennään :D Mutta siis viikko 28 alkoi eilen ja tasan 3 kk laskettuun aikaan! Se tekee siis sen että nyt aloitettiin 7. kuukausi! Hurjaa!

Taas kävin miehen kanssa syvällistä ja kannustavaa keskustelua mieltäni painavasta painonnousuasiasta. Viimeksi neuvolassa (tiistaina) todettiin että painonnousu jopa enemmän kuin edellisellä kerralla, 869 g/vko (800 g/vko). Onneks tiistaina oli sijainen joka ei ollu moksiskaan siitä ja tuli ihan hyvä mieli mut mä stressaan jo etukäteen sitä omaa terkkaria kun se taas putoo tuoliltaan. On todettu että hänellä ei ihan ole ne parhaat sanavalinnat näihin asioihin. Mieli on muutenkin herkällä ja oikeesti ku ei olis mitään aihetta sanoa, ku sydämessäni tiedän että tuossa tahdissa nouseva paino ei todellakaan johdu mistään ylimääräisestä herkuttelusta. Mun mies sanoi eilen et jos vielä kerran hän kuulee sen terkkarin suusta jotain todella töksähtävää kommenttia tohon painonnousuun, ni hän kyl sit antaa kuulua takaisinpäin myös.

Mä yritin kyllä lisätä liikuntaa, oon töihin mennessä jääny bussista vähän aikaisemmin pois ja kävellyt sen välin, mut kas: harjoitussupistukset iskee päälle ja pitää aina aika ajoin pysähdellä puuskuttamaan ku ei pysty menemään eteenpäin. Ja kuka hitto lähtee ison mahan kanssa reippaalle lenkille tonne -15 pakkaseen liukastelemaan ilman asianmukaista vaatetusta ja varustusta? Joten urheiluharrastus jää sinne kevääseen/kesään vauvan kanssa vaunulenkeille.

Nyt lomaillaan vaan ja otetaan rennosti! Loman jälkeen enää 5 viikkoa töissä, se menee kuin siivillä! Vointi on ollut kyllä erinomainen ihan koko ajan, mahan koko alkaa vähän jo haitata mm. kenkien pukemista ja muutenkin tota kumartelemista..

Mariana87, itse olen ehdottanut että voin olla ryhmän perustaja ja mielelläni sen teen. Otan vastaan ehdotuksia kaikilta, koska haluatte ryhmän perustaa. Vielä siis vain suunnitteluasteella :)

Mahakuvaa tulossa kunhan menoiltani ehdin :)

Tigerina + pikkuherra 27+2
 
tryffeli89 Muistan sinut ketjun alkutaipaleelta. Ihana kuulla hienoja uutisia! Paljon onnea ja onnellista masun kasvatusta!=)

Faelivrin Kyllä se fudgen toinen erä jo onnistui. En siinä yövuoron pöhnässä tajunnut keittää sotkua riittävän kauan ja sen takia jäi löysäksi. Onnistuiko sulla? Ikävää tuo selkäkipu :(. Mulla varsinkin lasten pukeminen huonossa asennossa ottaa selän päälle. Tai siis siinä kohtaa kun selkä pitäisi saada suoraksi, niin sattuu kunnolla ristiselkään.

Noss1 Voi minkä tempun exäsi teki sulle, vihaksi pistää lukeakin tuollaista :mad:. Ikävästi toimittu myös Ifiltä, että jättivät vastauksen vakuutuksen myöntämisestä niin viime tippaan, ettei sitä ehtinyt enää muualta hakea.. Luulisi muuten vanhan sokerimittarisi kelpaavan tässäkin raskaudessa. Ihme pompottamista.

savonmama86 Olen kuullut, että trikoinen kantoliina olisi kankaista helpompi kun opettelee liinailua. Mulla oli ekalla kerralla trikoinen lainassa eikä se kyllä sen helpompi tai hankalampi ollut kuin kankainen. Kankaisella voi kantaa isompia lapsia, kun trikoinen on ehkä helpompi ihan pienellä. Kyllä sitä varmasti käyttämään oppii =). Parhaiten minä olen oppinut, kun on ihan kädestä pitäen opetettu. Mutta toki netin vinkeilläkin pääsee varmasti alkuun. Olisin varmaan vielä jaksanut kituuttaa kaksi seuraavaa yövuoroa viikolla 32-33, mutta pyysin ettei niitä enää mulle laiteta. En siitä sen kirkkaampaa kruunua kuitenkaan saa eikä tuosta nukkumisesta oikein mitään tule kun vauva myllää ja supistelee. Kiva kuulla, että sinä vielä jaksat =) Puilla lämmittäminen on aika työlästä, mutta kyllä se vaan sähkölaskussa palkitaan!

mariana87 Hienoa, että siellä vauvelin munuaisaltaat näyttävät paremmilta ja muutenkin oli kaikki hyvin =)! Minkä takia jäit nyt jo sairaslomalle äippäloman alkuun asti? Vai onkohan kyse siitä terveyteesi liittyvästä asiasta, josta et ole sen enempää halunnut kertoa.

Tigerina Jos itse tiedät, ettei painonnousu ole herkuttelusta kiinni, niin eiköhän ne kilot ole sitten ihan tarpeen. Ja totta, liikuntaa on paha lisätä, jos harkkasupistukset lyövät päälle samantien. Ikävää, kun ahdistut painnonnoususta ja th:n kommenteista :(. Mutta kyllä se vaan koville saattaa, tiedän kun itsellekin noita kiloja on hyvää tahtiin kertynyt.

Fb-ketjusta Taikamaailma perusti suljetun fb-ryhmän, johon minäkin liityin. Ei vaan ole ollut oikein aikaa siihen perehtyä. Ja siellä on siis odottajia muistakin ryhmistä kuin tästä meidän. Olisi helpompi hahmottaa, kun tietäisi kuka on milläkin nimimerkillä täällä kirjoitellut. Ja mulle sopisi, että olisi ihan tämä meidän maaliskuinenkin ryhmä vain.

Meille iski heti yövuorojen päätyttyä kuume- ja vatsatauti. Onneksi näyttävät lapset jo selviytyneen siitä ja on kiertänyt meidät aikuiset. Vähän jäi myöhäiseksi yövuorojen univelkojen kuittaaminen kun tuli rikkonaisia öitä heti niiden perään.

Nyt vielä rapiat kolme tuntia töitä ja sitten ruokakaupan kautta joulun viettoon =)!!

Rauhallista ja ihanaa joulua kaikille!!!:flower:

Amarinwa ja wiskari 28+5
 
joulun taikaa sai taas pienet tontut aikaan :)
sinne se meni taas joulu ihanine ruokineen ja masu on niin täynnä että varmasti vauvalla on kasvuenergiaa tarpeeksi ;) kun meni 30+ viikot rikki niin alko tosissaan huomata tän masun kasvun, huh!

savonmamma mä koin viimeks tosi hyväks rintarepun semmosen babybjörnin! siinä oli tosi kätevä kulettaa vauvaa ja tehä kotiaskareet samalla :) nyt otan sen taas käyttöön heti kun vauva syntyy.

yöunet ovat välillä kateissa, elimistö valmistautuu vauvan valvottamiseen ja unen määrä on pienentynyt johku6- 7 tuntiin entisestä 9 tunnista. Millään ei meinaa uni tulla ja kun herää ei saa uudestaan unta. Päivisin on energiaa vaikka millä mitalla ja elimistö käy sit kierroksilla näköjään öisinkin. Lisäsk kasvava masu alkaa herätellä kun vaihtaa kylkeä yms.

fb ryhmä mie joo perustin ja kaikki halukkaat saa tulla mukaan :)) mulle yv.nä oma nimi ja jos paljon samannimisiä niin vinkki mitä profiilikuvassa on niin osaan laittaa oikeen immeisen mukaan:) meitä on siellä samanlaisia kun minä eli myös helmikuisia, mutta niinhän nää vauvelit syntyy eriaikaan kun on la.at :) mäkin oon varmasti maaliskuun mamma vaikka la on helmikuussa kun se kuu on niin lyhkänen.

vakuumipakattu kala mkites uskaltauduitte syömään jouluna? mä vetelin niin että paistoin kylmäsavulohta vakuumista pannulla ja pistelin siitä sit poskeen. uskoakseni näin ne mahd.pöpöt kuolee eikä vaaraa enää ole. Saman oon tehny niin et vakuumisavulohta käyttäny uunissa ja syöny. enkä oo kipeeks tullunna :)

Nyt laatikon sulatteluun lenkille karvakuonon kanssa <3
taikamaailma 31+4 <3
 
Hei mammat pitkästä aikaa :) ja oikein ihanaa ja lämpöistä joulunaikaa. Toivottavasti kaikilla oli kiiruuton ja rentouttava joulu <3

Tämä neiti täällä on ollut hieman laiska ja kiirunenkin niin en oo päässy tänne tulemaan tai sitten vaan enää jaksanut. Jeps, laiskimus :)

Tigerina: kaikkien painonnousu on niin yksilöllistä. Olet kuitenkin itse ollut kovin pieni ennen raskautta niin varmana senkin takia sitä painoa kertynyt lisää ja tosiaan josko helposti urheilusta sulle tulee harkkasuppareita niin mitä sitä turhaan riskeeraa. Siis suljet korvat terkkarin mussutukselta. Niin minä tekisin :)

Kovasti haluaisin kaikkien juttuja kommentoida mutta näyttää siltä että oon vähän myöhässä täällä :) yleisesti toivon että teillä on kaikilla asiat hyvin ja pienet masukit myös :) itsellä
Kaikki hyvin täällä vihdoin oman kullan kainalossa <3 kätilö kävi tsekkaamassa meidän pienen miehen maanantaina ja verta otettiin taas, yöks. Inhoon sitä :) kätilö sano kun asetuin makuulle että herranjestas täällä näkyy ihan selkeästi missä vauva makoilee ja miten päin on :) taitaa olla tuon takana olevan istukan tekosia :D painonnousu per viiko oli 220grammaa. Sanoivat että ihan ok. Pieni oli makuulaan pää alaspäin ja sä mitta oli 27cm. Masu on alkanut kasvaa nopsaan, ei mikään jätti vieläkään mutta selkee Masu :) laitan kuvaa vaikka huomenna kun oon läppäriltä enkä puhelimella :) eli tälläistä tänne.

Niin piti kysyä että onko teillä välillä alkanut pistämään ihan alavatsasta jos vaikka ootte rehkinyt enempi tai lenkkeily tms? Mulla nyt muutaman kerran ollu oikeen kunnon arkana. Ihan siis siitä häpykummun yläpuolelta.

Palaillaan taasen :)

Myy*+Pikkumies 28+6
 
tryffeli89 mieki muistan sut tuolta alusta :) ihana uutinen että tärppäsi :)
Täällä ollaan edelleen sairaslomalla selän takia,ens viikolla ajattelin taas käydä kokeileen kuinka voi töissä olla. Tuntuu oudolta kun kiloja on tullut puolet vähemmän ja maha puolet pienempi mitä oli esikoisesta :D Vaan kyllä tässä alkaa ahtaat paikat olla kun tuntuu ettei taivu mihinkään ja istuakin saa jalat haarallaan niinku miehet :D
Kertulla tuntuu olevan päivittäin vauhtia,potkuja tuntuu usean kerran vuorokaudessa ja terävimpinä ku aikasemmin. Mutta ihana kun ei oo tullu uusia raskausarpia! No,tokihan esikoisesta mahan venymisen takia mahan iho onki ihan täynnä arpia ennestään :D :D:LOL:
Myy* supisteluista: mulla välistä tuntuu tuolla allaalla,samoin menkkamaista jomotusta on välillä ollu. Mut ennemminki kaikki huomio on menny nyt tuohon selkäkipuun :/

mamma_84 ja kerttu 28+3 (piti laskurilla laskea ku ei pysy enää viikoissa mukana :D)
 
Heip mammat!

Oho, unohdin sit laittaa viime pe sen kuvan, no, muutetaan nii et 28+0 eteenpäin joka toinen pe laitetaan kuvaa :D

Voi tuota selkää, tuota selkää. Voi kun vaan muistais liikuskella enemmän, ja venytellä...

"'Sä vaaput jo ihan ku ankka" saan kuulla joka puolelta :D ite en sitä huomaa mut uskottava se on ku kaikki muut huomaa. No, kaipa se mahakin alkaa olla jo sen kokoinen...

Järjestin miehelle kivan synttäriyllärilahjan: hommasin liput Pori Jazzeille sinne Kirjurinluoto Arenan pääkonserttiin kuuntelemaan Vesa-Matti Loiria. Liput oli joulukampanjahintaan, ja vieläpä niin et näillä kampanjalipuilla pääsee vapaavalintaiseen konserttiin, eli ei tartte odotella kevääseen että esiintyjäkohtaiset liput tulee myyntiin :) varmasti mieluisa yllätys kun niin paljon tota Loiria fanittaa.

Eipä tullu herkuteltua ihmeemmin jouluna, kohvehteja söin, öö, yhden. Muutenki ruokaa vähän vähänpuoleisesti. Muutenkaan tota makeeta tuu niin innolla kiskottua napaan.

Poitsu potkii edelleen lähes non-stop, ja tänä aamuna tuli ekan kerran sen laatuinen potku tonne alamahaan et oikeesti teki tosi kipeetä, en tiä mihin kohtaan osui, mut sai mut kyl hypähtämään tuolillani.

Oon kyllä yrittänyt kovin lenkkeilläkin tässä mutta en koe siitä olevan mitään hyötyä ku joutuu niin hissukseen menemään ku täytyy niitä harkkasuppareita varoa koko ajan, inhottavia ku lyövät päälle ja saa olla naama irveessä vähän aikaa ku menee maha ihan kovaks hetken ajaks.

Kyllä sitä alkaa jo melkein laskea päiviä h-hetkeen, mulla alkaa ainaki jo niin jännittämään uteliaisuudesta ku haluisin jo olla siinä päivässä ku alkaa tapahtua! Mut eiköhän tää loppuaika mee siivillä kuten tähänkin asti menny. Ei siihen mammaloman alkuun enää nii kauaa ole.

No mutta eipä tässä muuta kerrottavaa olekaan, tulinpahan vaan päivittämään kuulumiset.

Ai niin, ja varmuuden vuoksi poksun etukäteen, huomenna 28+0!

Tigerina + pikkuherra 27+6
 
Heip!

taikamaailma Olin himpan höveli jouluna ja söin vähän vakuumipakattua savusiikaa. Veljeni oli tuonut töistään tuoretta, siis pakkaamatonta, kylmäsavulohta ja sitä myös oli pakko vähän saada =) Ja hyvin voidaan sekä minä että vaavi.

Myy* Eipä uskoisi, että sf-mittasi on 27 cm, kun masusi on niin tosi paljon siromman näköinen kuin tämä oma jättipalloni. Ja mulla mitattiin 27.12 sf-mitaksi 24,5 cm. Näissä Suomen taulukoissa näyttää tuolla 27 cm:llä olevan jämptisti keskikäyrällä tasan viikolla 30. Jotenkin se masusi vaan sujahtaa sinne kroppaasi =). Mulla ei ole ollut tuollaista kuvailemaasi arkuutta tai pistämistä. Joinain päivinä vihloo vaan oikein kunnolla kunnolla alapäässä, ihan kuin vauva olisi valahtanut jotenkin eri tavalla lantioon.


mamma_84
Jaksamista selkäkipujen kanssa ja tsemppiä taas töihin! Ei onneksi ole enää useista viikoista kyse kun alkaa äippäloma =). Täällä on raskausaika mennyt ihan hujauksessa sen jälkeen kun alkoi päivittäin liikkeet tuntumaan ja selvisi ultrissa, että odottelua voi turvallisin mielin jatkaa.

Tigerina Mulla on jo aamukampa työpäivien kanssa! Niitä on 24 enää jäljellä! Kivan yllärin keksit Loiria fanittavalle miehellesi =). Kurjaa, ettei siitä lenkkeilystä tule supistusten vuoksi mitään.. Eipä siinä ole järkeä hampaat irvessä rehkiä. Pääasia, että saatte molemmat hiukan raitista ilmaa.

Täällä on vietetty ihana rauhallinen joulu. Vapaapäiviä on huomattavasti tavallista enemmän näiden pyhien takia. Jouluna olin vain tapaninpäivän töissä ja nyt on vapaa viikonloppu. Oltiin kaveriperheen kanssa aamusta kolmatta tuntia pulkkamäessä. Kyllä siinä hiukan pisti puhisemaan kun tuolla melkoisessa hangessa tarpoi mäkeä ja kanniskeli 2-vuotiasta, joka päätti haluta olla äidin sylissä koko ajan.. Isompi viiletti ihan tuulispäänä mäkeä alas. Onneksi ei ostettu sitä stigaa joululahjaksi, mitä suunniteltiin, pulkallakin pääsi lujaa =). Reissun päälle nukuin tunnin päikkärit (oli taas kukonlaulun aikaan herätys vauvan taholta), kyllä kelpaa! Jos menisi vähän vielä luistelemaan lasten kanssa niin eiköhän uni maita illallakin! Kiva kun tuo keli vähän lauhtui niin lapsetkin viihtyvät ulkona hyvin.

Neuvolassa tosiaan olin eikä siellä mitään ihmeempiä. Sf-mitta on laskeutunut sieltä yläkäyrän yläpuolelta tasaisesti ja oli nyt keski- ja alakäyrän välissä. Uutena juttuna edellisen raskauden jälkeen oli tullut tälle seudulle käytäntö, että netissä täytetään synnytyssairaala varten itse esitiedot (i-pana). Myös ne "nimiehdotukset" laitetaan sitä kautta. Meillä on ollut tapana käyttää noissa nimissä nimiä suvusta. Nyt laitoin tytölle nimeksi Kerttu ja pojalle Frans. Nuo nimet tulevat sitten siihen vauvan tunnisterannekkeeseen ja niitä ainakin viimeksi ihan henkilökuntakin käytti. Se tuntui hiukan hassulta. Meillä oli silloin tytöllä nimenä Helmi ja Helmiksi häntä tosiaan lääkärit ja hoitajat kutsuivat. Ihan eri nimen sai sitten ristiäisissä. En muuten enää muista ollenkaan, mikä nimi pojalle laitettiin kun hän syntyi vuonna 2009.. Millaiset käytännöt muualla on? Mulla pitäisi olla nyt seuraavalla neuvolakerralla viikolla 32 eka lääkäri. Eihän siinä kauaa mennytkään =)

Mukavaa viikonlopun jatkoa! Millaisia suunnitelmia uudelle vuodelle? Mulla on aattona iltavuoro ja uuden vuoden päivänä aamuvuoro. Kotona ollaan ja luultavasti minä kiroan raketteja kun en pääse nukkumaan :LOL:

Amarinwa ja Wiskari 29+4
 
Heip!

Nyt on joulut vietetty ja voi alkaa keskittyä tulevaan vuoteen! :) toivottavasti kaikkien joulut sujuivat hyvin.

Amarinwa kyselit saikkuni syytä; jäin jo nyt äippälomaa odotellessa saikulle ennenaikaisten supistelujen vuoksi, kun opiskeluissa tuli vastaan kenttäharjoittelu, joka olisi ollut fyysisesti kuormittava (lähihoitajaksi opiskelen, työpaikka olisi ollut vuodeosaston kaltainen).

Tigerina ilmoittele kun perustat fb-ryhmän, mieluiten liityn semmoiseen vain maaliskuisten ryhmään kuin isompaan!
Pakko mainita, että meijän poika potkiskelee kans samaan malliin kuin teillä! :) juuri niitä kovempiakin potkuja on sadellut jo jonkin aikaa! Vähän jännittää, että mitenkähän sitä kestää ihan loppuraskaudessa vauvan potkut kun se on jo paljon isompi...

Myy* en osaa sanoa onko samanlaista kipuilua ihan ollut, kun en paljon supisteluiden ja erinäisten kipujen takia ole itse lenkkeillyt enää aikoihin, mutta veikkaisin että nuo mainitsemasi tuntemukset voisivat olla häpyliitoksen venymiskipuja..? Neuvolan vauvakirjasesta muistaakseni niistä luin aiemmin tai muusta vastaavasta.

Meillä oli nyt jouluviikolla neuvola, jossa sitten selvisi lisää huolenaiheita, edellisviikon pissanäytteestä nimittäin löytyi semmoinen bakteeri (b-streptokokki), joka voi olla syypää näihin ennenaikaisiin supistuksiini ja lisäksi sen ansiosta on suurempi riski ennenaikaiseen lapsiveden menoon ja synnytykseen, ja joka on tarttuessaan vastasyntyneelle erittäin vaarallinen. :'(
Nyt olen ab-kuurilla (mikä ei välttämättä poista bakteeria tai bakteeri uusii kuurin jälkeen) ja sitten aikanaan synnytyksen alkaessa joudun ab-tippaan.
Ei voi muuta sanoa, kun että kylläpä nyt meitä koetellaan..

Positiivista nyt on se, että pääsen erinäisten raskauteen liittyvien riskitekijöiden vuoksi pelkopolille (terkka sanoi laittavansa lähetteen), jossa varmaan käydään läpi kaikki synnytykseen ja raskauteen liittyvät mieltä painavat asiat.

Pahoitteluni kun jutusteluni jäi taas melko omanapaiseksi, keskittymiskyky ei ole parhaimmillaan nyt kun huolia meinaa kasaantua.Toivon vaan etten olisi liian stressaantunut, että se vaikuttaisi vauvaan mitenkään..

mariana87 ja piipiäinen rv 27+5
 
mariana87 Lohdutan sua tuon streptokokin osalta: mulla sama juttu, todettiin siis kun kuopusta olin synnyttämässä ja tuossa sairaalassa se otetaan rutiinisti jos vedet on menneet mutta supistukset eivät tihene. Näköjään on erilaisia käytäntöjä, kun olet nyt ab-kuurilla. Mulle taas ei ole mitään ab-kuurista puhuttukaan neuvolassa. Sitten vasta synnytyksen yhteydessä saan iv-antibiootit jos taas käy niin, että synnytys alkaa vesien menolla. Tuo streptokokki b on käsittääkseni sellainen, että se ei juuri kellään naisella oireile ja se voi siis olla kellä vaan. Keski-Euroopassa sitä seulotaan rutiinimmin kuin täällä. Meillä ei vauvalle tullut mitään ongelmia tuon vuoksi. Kurjimmillaan se voi aiheuttaa vauvalle sepsiksen. Juuri viime yövuorossa lueskelin tutkimuksia tuosta ja hyvin synnytyksen yhteydessä annetulla antibiootilla pystytään vauvan sairastumista ehkäisemään. Oli ihan minimaalinen se prosenttiosuus, joka sairastuu. Koita olla kovasti tuosta ottamatta stressiä. Tosiaan valtavalla osalla odottajista tuo bakteeri on eikä se tule missään vaiheessa tietoon. Toivottavasti kuurin myötä supistelut rauhoittuisivat ja vauva pysyisi vielä mahdollisimman pitkään kyydissä! Niin kauan kuin vedet eivät ole menneet ja hän on siellä sikiöpussien suojissa, niin on bakteerilta suojassa. Tsemppiä!=)
 
Moi mammat!

En oikeesti kehtais näyttää, mut täs olis nyt sit 28+0 kuvaa masusta:



Voisin perustaa maaliskuisten ryhmän 1.1.2013. Halukkaat voi laittaa mulle tänne Kaksplussan kautta yksityisviestillä nimen (ja mahd. kuvauksen profiilikuvasta) ni mä sitten etsin ja lisäilen. HUOM! Katsokaa asetuksista (facebook), että kuka tahansa voi löytää teidät nimellä.

Aamukampa:

Synttäreihin 30 päivää.
Äitiysloman alkuun 48 päivää.
Laskettuun aikaan 83 päivää.

Selvisipä sitten sekin että miksi Kela oli laittanut mun palkanlaskijalle lisäselvityspyynnön mun viimeisestä 6 kk palkasta, mähän olin hakenut siis väärin sitä vanhempainrahaa, joten marssin perjantaina Kelaan ja pyysin että laittaa lisäselvityspyynnön käsittelijälle et haluun sen rahan laskettavan 2011 verotustietojen perusteella. Toivottavasti nyt tulisi nopeammin...

Eipä muuta, kunhan tärkeimmän eli kuvan tulin laittamaan :heart:

Tigerina + pikkuherra 28+1
 
Hei mamat!

Joulut oli ja meni ja nyt toivotankin kaikille oikein hyvää uutta vuotta! :)
Jouluna tuli kyllä mörssättyä olan takaa, oikein ällöttää kuinka paljon ihminen voi napaansa ruokaa ahtaakaan, haha. Tuli sitten jouluna vahingossa syötyä tuorejuustokakkua anopilla ja kalaa jota ei olisi saanu syödä... En kyllä sinällänsä ole mikään panikoija, tuskin mikään listeria kohdalle sattuu yhdestä vahingosta. Pitäisi ehkä vähän ruveta nyt katselemaan mitä suuhunsa pistää, neuvolatäti saa varmaan sydärin kun tämä tyttö hypähtää vaa'alle seuraavan kerran :s Suunnittelin oikein jo sanani valmiiksi seuraavaa käyntiä varten, etten jaksa ensi kerralla kuunnella painonnoususaarnaa en sitten yhtään.
Olen ruvennut synnytystä miettimään aika paljon nyt kun 30 viikkoa on mennyt rikki. Tuntuu, että aikaa olisi niiin vähän enää jäljellä että rupeaa jo pikkuhiljaa jännittämään :) Olen lueskellut muiden synnytystarinoita netistä, tuntuu että saa vähän käsitystä millainen sen kulku saattaa olla kun ei ennestään ole mitään kokemusta, vaikkakin jokainenhan kokee sen eri tavalla :)
Masukin se vaan pyöristyy pyöristymistään! Pitää huomenna ottaa varmaan kuva pallerosta kun poksutaan 31+0! :)
Äitiyspäivärahahakemus oli jo käsitelty, suht nopeaa toimintaa kelalta kerrankin :)
Täällä on nukkuminen ruvennut taas olla hankalaa. Vauvan potkut alkavat jo välillä herätellä yöllä varsinkin kun potkii kylkiin kovasti. Tuntuu, että joka asennossa alkaa joku paikka särkemään. Täällä myös kärsitään lantionseudun kipuilusta varsinkin aamuisin ja iskiaskivuista pakaroissa ja alaselässä :/ Mitenköhän sitä saa nukuttua viimeisillä viikoilla, mietin vain! :D
Oletteko te muut tehneet jo paljon hankintoja tähän mennessä? Meillä on vaunut ja turvakaukalo suuremmista hankinnoista hommattu, vaatteetkin suurinpiirtein. Silti tuntuu, että koko ajan mietityttää, että apua kuinka paljon kaikkea pientä ja vähän suurempaa sitä vielä pitää muistaa ostaa. Mies koittaa toppuutella, kun mä voivottelen, apua; rättejä, tutteja, pulloja sun muuta, miten me keretään kaikki ja vaatteetkin pitäisi vielä kaikki pestä ja silittää :D
Ehkä sitä kuitenkin kerkiää sitten ajoissa ja jos ei kerkiä ennen vauvaa niin voihan sitä sittenkin ostella ja pyykätä kun vauva jo on. Itse vain haluaisin jo kaiken valmiiksi ennen vauvaa! :heart:

Amarinwa Kiva, että saitte vakuutusasiat hoidetuksi! :) Sielläpä ollaan oltu reippaina ulkoilun kanssa! Itse liikuskelen pihalla aivan liian vähän ja uudenvuodenlupauksena voisinkin yrittää joka päivä ulkoilla vähän enempi. Itse sain neuvolasta ihan lappusena tuon esitietolomakkeen mikä käskettiin synnytysvalmennuksessa sitten palauttamaan. Mietin, että ovatko ne nimiehdotukset siinä lapussa nyt sitten niitä, että jos jouduttaisiin tekemään hätäkaste niin lapsi saa sen nimen mikä lapussa lukee? Meillä kun nimi on jo päätetty niin mietin, että jos laitan ne nimen mikä on jo päätetty lapsen lopulliseksi nimeksi tulevan, tuleeko se siihen rannekkeeseenkin sitten? Näin ollen kaikki sairaalassa vierailijathan näkisi sen nimen? Vai olenko nyt tyhmä ja ymmärsin väärin :p Uudenvuoden olemme miehen kanssa kotosalla ihan vaan. Ilotulitukset luultavasti käymme katsomassa :) Saa nähdä miten tuo alle vuoden ikäinen koiramme raketteihin suhtautuu...

Tigerina Älä stressaa tuosta painonnoususta, en jaksa stressata minäkään vaikka on tullut melkein kilo per viikkokin välillä. Viime neuvolakäynti kun sai veret oikein kiehumaan päässäni päätin, etten jaksa ottaa siitä enää stressiä ja aion ensi kerralla sanoakin neuvolatädille ihan suoraan, ettei minua kiinnosta puhua painonnoususta ja ruokailutottumuksista joka pirun kerta! Täällä myös tosiaan kärsitään lantio- ja selkäkivuista ja liikunta ei vielä ole aiheuttanut mitään kovia supistuksia, jos on liian kova tahti niin alkaa alamahaa vihlomaan ikävästi kyllä :(
Minä mokaillut myös äippärahahakemuksien kanssa, enkä ollut vanhempainrahaa hakenut ollenkaan.. Onneksi kelasta soitettiin ja saatiin nopeasti asia hoitoon :) Mitä kehtaamista tuossa kuvassa on! Ihana pyöreä masu siellä jo :rolleyes:

tryffeli89 Itse olen liittynyt palstalle vähän myöhemmin, mutta paljon onnea odotukseen! :)

Myy* Siellähän on hyvä sf-mitta! :) Laita toki masukuvaa kun kerkiät, niitä on kiva katsella :flower: Täällä myös istukka takana, mutta minulle ei vieläkään ole neuvolassa puhuttu mitään miten vauva mahassa asustelee tai muusta. Ehkä minulla sitten tuota omaa ihraa päällä sen verran ettei ole niin helposti sanottu o.o
Alavatsan vihlomista on minullakin rehkimisen tai liian kovan vauhdin seurauksena. Supistuksia en ole tuntenut (edes niitä harjoitussuppareita) tai sitten en vain osaa tunnistaa miltä ne tuntuvat.

mariana87 Ymmärrän, että varmasti huolettaa kaikki kun tuollaisen uutisen olet saanut. Yritä nyt kuitenkin rentoutua ja olla stressaamatta liikaa siellä! Amarinwa kertoikin jo sinulle käytännön kokemuksestaan tuosta streptokokista niin uskon, että hienosti kaikki sinullakin menee kuitenkin h-hetken koittaessa! :)

Taikamaailma Täällä myös samanlaista noiden öiden kanssa! :( Inhottavaa... Itse menin jouluna myös syömään vakuumipakattua kalaa ja kaduttaa o.o No, eikai kerrasta mitään tule toivottavasti :)

Hyvää uutta vuotta 2013 kaikille mammoille jo valmiiksi!!! :wave:

Catnip90 + tyllerö 30+6
 
Tervehdys kaikille

tässäpä ihka uusi jäsen tälle saitille. juuri liityin joukkoonne. Täällä esikoisen LA maaliskuussa ja kovasti kiinnostaisi tuo FB ryhmä. infosin tigerinaa jos moisen perustaa, oliko muita porukoita tai ryhmiä minne voisi liittyä mukaan?

olen 31vee ja juuri muuttanut tampereelle. kaipailisin myös uusia kavereita kohtalosisarista/muista odottajista tältä alueelta, josko se FB avaisi portteja yhteisiin tapaamisiin tms?

Oikein oikein hyvää viimeistä päivää tätä vuotta ja erittäin onnellista ensivuotta koko porukalle!
 
Mimael, kiitos, sain sun viestin ja vastasin.

Facebookissa on tällä hetkellä olemassa myös "maalismasut 2013"-ryhmä, kannattaa kysyä ko. ryhmän ylläpitäjältä mitkä hyväksymiskriteerit. Itse olen saanut palautetta että halutaan ryhmä, jossa vain tällä palstalle kirjoitelleet mammat.

Ryhmä on perustettu, se on salainen eli sitä ei voi löytää haussa kuin vain jäsenet. Lisään teidät kavereiksi facessa lisätäkseni teidät ryhmään.
 

Yhteistyössä