MAKSUSUTOUMUS KATKOLLA

Poikamme on käynyt viime elokuusta asti puheterapeutilla.Eristystä on tapahtunut paljon.Alkusyksystä puheterapeutti oli sitä mieltä ,että olisi hyvä saada foniatrin lausunto.Lokakuussa kävimmekin foniatrin vastaanotolla.Hän määräsi 30 kertaa puheterapiaa ja lisäksi viittomien opettelua ja käyttöä.Saimme aluksi viime keväänä maksusitoumuksen arvio- ja terapiakäynneille yhteensä 5 kertaa.Yksi kerta meni siis viime keväänä kun oltiin arviossa.Tuolloin puheterapeutti olisi sitä mieltä.että voidaan odottaa kesän yli.Elokuussa siis aloitettiin terapia.Syksyn kuluessa oli välillä taukoa johtuen eri syistä.Ja myös foniatrin lausunnon viivästymisestä. Odotimme lausuntoa kuukauden.Ennen joulua saimme 10 kerran maksusitoumuksen.Mutta koska olimme vähinsä käyneet terapiassa vaikka maksusitoumus ei ollut vielä tullut on maksusitoumus nyt taas loppunut.Neuvolan terkkari antoi luvan käydä koska oli selvää ,että sitoumus tulee.No ei tässä vielä mitään.Mieheni oli poikamme kanssa viime viikolla terapiassa ja terapeutti ei ollut antanut tälle viikolle enää aikaa koska maksusitoumus on loppu.Toissa viikolla kun olimme neuvolassa pyysin terkkarilta jo lisää kertoja koska olin itsekin jo laskeskellu, että pian tarvitaan lisää. Tänään soitin neuvolaan ja kerroin tilanteen.Terkkari sanoi,että kyllä hän on ottanut yhteyttä terveyskeskukseen, mutta , että sieltä oli sanottu ettei kenellekään anneta nyt maksusitoumuksia koska terveyskeskukseen ollaan kaavailemassa omaa puheterapeuttia.Me ollaan siis käyty yksityisellä terapeutilla.Nyt ei kuitenkaan yhtään vielä tiedä millon terapeutti tulee ja jos tulee.Aikaa voi mennä kuukausia puolikin vuotta.Mielestä on tosi huono homma jos meille tulee nyt tauko tähän rakoon.Nyt on päästy jo tosi hyvään vauhtiin.Lisäksi poikani ei mielellään käy terapiassa.Aina kotoa lähtiessä vastustelee,mutta kun ollaan päästy terapeutin luo siellä kaikki sujuu kuitenkin ihan mallikkaasti.Mutta jos tässä nyt joutuu ensin odottelemaan pitkän aikaa uutta terapeuttia ja sitten vaihtuu aivan uusi ihminen niin siinähän menee taas monta terapiakertaa pilalle kun pitää uudestaa tutustua ja luoda kontakti lapseen. OSAAKO KUKAAN SIIS NEUVOA MITÄ TEEN? KENEEN OTAN YHTEYTTÄ JOS TERVEYDENHOITAJA EI SAA ASIAA HOIDETUKSI. ONKO SE YLILÄÄKÄRI VAI KUKA?
KYLLÄ OTTAA NYT PÄÄHÄN! :headwall: :(
 
onko teillä mitää ns. virallista diagnoosia esim. dysfasia tms.? Yksi tie terapiaan on hoito-tuen hakeminen, korotettua tukea saavan terapiat maksaa kela. Esim. meillä poika käy yksityisellä sekä puhe että toimintaterapiassa jotka kela kustantaa...
 
Meillä on joo virallinen diagnoosi ja saamme korotettua hoitotukea.Mutta miten etenen nyt.Minkälainen lomake kelassa tulee täyttää.Ja voinko siis vain marssia kelaan ja selittää asian ,opastavatko he siellä.
 
Jos teillä on korotettu hoitotuki niin asia pitäisi olla ihan selvä...onpa tosi kurjaa että teitä ei olla mitenkään neuvottu näissä terapia asioissa, esim. meillä poika kävi aluksi kaupungin puheterapeutilla kunnes saatiin virallinen dg ja sitä kautta korotettu hoitotuki, sitten meidän ohjattiin välittömästi yksityiselle puheterapeutille koska yksityisellä kuntoutus saadaan sujumaan jouhevammin ilman taukoja. Tääläkin kaupungin puheterapeutti on todella ylityöllistetty, ja ei juurikaan pysty hoitamaan pitkä aikaista kuntotusta...onnea matkaan!!!
 
ASIA ON EDELLEEN AUKI. KAUPUNGIN YLILÄÄKÄRI SANOI, ETTÄ JOO MEIDÄN KUULUU SIIRTYÄ KELAN ASIAKKAAKSI.MUTTA. MUTTA KELASSA SANOIVAT ETTEI ONNISTU KUN POJAN "VIKA" EI OLE TARPEEKSI VAKAVA.
DG. ON SIIS F80.1 PUHEENTUOTON ERITYISVAIKEUS.FONIATRI KIRJOITTI C-LAUSUNNON KOROTETUSTA HOITOTUESTA 1.8.05 LÄHTIEN KAHDEKSI VUODEKSI.LAITOIN HAKEMUKSEN JOULUKUUSSA KELAAN JA PÄÄTÖS TULI TAMMIKUUSSA SITEN,ETTÄ KOROTETTU HOITOTUKI OLI MYÖNNETTY 31.7.06 ASTI. HUOM. SAIN FONIATRIN LAUSUNNON VASTA MARRASKUUN LOPUSSA.NYT SIIS KELASSA OLLAAN SITÄ MIELTÄ,ETTÄ EI OLE OLLENKAAN VARMAA HYVÄKSYTÄÄNKÖ KUNTOUTUSHAKEMUS KUN HOITOTUKIKIN ON MYÖNNETTY NOIN VÄHÄKSI AIKAA VAAN.JA KOSKA"VAMMA TAI VIKA " EI OLE HEIDÄN MIELESTÄÄN RIITTÄVÄN VAIKEA.JA SE ,ETTÄ KUN ASIAN KÄSITTELYSSÄ MENEE KUULEMMA KUUKAUSI NIIN PÄÄTÖKSEN TULLESSA ,VAIKKA SE OLISI MYÖNTEINEN ,NIIN HOITOTUKI EHTISI LOPPUA ENNEN KUIN OLISI EHDITTY KÄYDÄ FONIATRIN SUOSITTAMAT 30 KERTAA TERAPIASSA.ELI SUMMA SUMMAARUM KELAN KAUTTA ASIA EI ONNISTU. EI AINAKAAN JOS HEITÄ USKOO.TÄNÄÄN TULI MYÖS SELLAINEN TIETO,ETTÄ KAUPUNKIIN EI TULE OMAA PUHETERAPEUTTIA.ELI SIINÄ MIELESSÄ TOIVOA ON TAAS SIELTÄ SUUNNASTA.TÄSSÄ TAMMIKUUN AIKANAHAN MAKSUSITOUMUKSIA EI MYÖNNETTY SEN TAKIA KUN KAUPUNKIIN OLI SUUNNITTEILLA OMA TERAPEUTTI.KYLLÄ TÄMÄ SELLAISTA POMPOTTAMISTA ON JOKA SUUNNALTA.YKS SANOO TOISTA JA TOINEN TOISTA.KYLLÄ TÄS MEINAA HULLUKSI TULLA.
TULI TAAS VARMAAN VÄHÄN SEKAVA SELOSTUS.
:headwall: :(
 
Kyllähän tuon Kelan pitäis maksaa terapia tai kuntoutus jos saa lasten hoitotukea korotettuna, mutta meidän kohdalla ei Kela maksa. Kelan asiantuntija lääkärin mukaan tyttömme ei tarvitse toimintaterapiaa, vaikka keskessairaala on katsonut terapian olevan tarpeen. Kelan kanssa ollaan nyt sitten kinattu ja Kelan lääkäri on uudelleen käsitellyt tapauksemme ja ei vieläkään katso tarpeelliseksi terapiaa. Oon tehny valituksen nyt tarkastuslautakunnalle, mutta Kela totesi että aivan turhaan koska he eivät terapiaa maksa. Katsotaan kuin käy.
 
KAUPUNKI EI MYÖNTÄNYT MEILLE MAKSUSITOUMUSTA.KÄSKIVÄT HAKEA KELALTA. NYT HAKEMUS ON KELALLA SISÄLLÄ JA ODOTELLAAN PÄÄTÖSTÄ.
SEN VERRAN KAUPUNKI TULI ASIASSA VASTAAN,ETTÄ MYÖNSIVÄT MEILLE 3 TERAPIAKERTAA KOSKA TÄSSÄ ON MENNY AIKAA HUKKAAN JA TULEE VIELÄ MENEMÄÄN.TAMMIKUUN LOPULLA ON VIIMEKSI OLTU PUHETERAPIASSA JA SEURAAVA AIKA ON 6.3.ELI YLI KUUKAUDEN TAUKO.
EI TÄSSÄ NYT MUUTA VOI KUN TOIVOA PARASTA JA PELÄTÄ PAHINTA.
 
Tilaa aika yksityislääkärin vastaanotolta. Kerro hänelle huolesi ja lapsellasi olevat ongelmat. Lääkäriltä voit saada sitten joko suoraan C-lausunnon jonka tarvitset kelalle hakemusta varten tai lähetteen erikoissairaanhoidon puolelle.

Kela vaatii aina c-lausunnon kuntoushakemuksiin ja lausunnon tulee olla korkeintaan 3kk vanha.

Tk:n puoli on yleensäkin hyvin nihkeä myöntämään minkäänlaisia maksusitoumuksia ja hyvin harvoin nuo 3-5 terapiakertaa auttaa lasta ihan toden teolla.....